sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Blogitauko jatkuu / Tilannepäivitys


Nyt ei pysty. Olen ollut uupunut ja lamaantunut toukokuun poliisirynnäköstä lähtien. Sähköpostissa ja Facebookissa odottaa kuukausia sitten tulleita viestejä, ja kaverini ovat yrittäneet soittaa, mutta en ole kyennyt vastaamaan. Tällaista tämä elämä on. Masennuskaudet on vain pakko kahlata läpi.

En ole työkyvyttömyyseläkkeellä turhaan. Ylläoleva kertoo kaiken tarvittavan työ- ja toimintakyvystäni koko peruskoulun jälkeiseltä ajalta. Käsitin viimein, mistä työkykyni rankka yliarviointi saattoi johtua. Kansaneläkelaitoksen virkailijoilla ja valtaosalla psykiatrian alalla työskentelevistä on peukalo keskellä kämmentä. Tälle porukalle polkupyörän renkaan vaihtaminen tuntuu yli-inhimilliseltä suoritukselta. Ja mitä kaikkea minä olenkaan elämäni aikana rakennellut, ja rakentelen yhä. Monipuoliset kädentaidot ja projektien vaativuus ja kokoluokka antoivat paperinpyörittäjille kuvan henkilöstä, joka pärjäisi työelämässä vallan mainiosti. Joten, jos et halua tulla väärinarvioiduksi, pidä erikoistaitosi piilossa, tai vähättele niitä rajusti.

Olen jo muutamia vuosia pohtinut psykiatrian piiristä irtautumista. En enää pysty uskomaan mihinkään. Pari vuotta henkisesti erittäin raskasta EMDR-terapiaakaan ei ole auttanut. Joitain oivalluksia olen EMDR-työskentelyssä saavuttanut, liittyen lähinnä menneiden tapahtumien yhdistämiseen nykyisiin ongelmiini. Kaikki liittyy kaikkeen: fyysinen ja psyykkinen ovat erottamattomat osat toisiaan, kouluväkivalta ja sosiaalinen ja seksuaalinen syrjäytyminen ohjaavat käyttäytymistäni vielä nelikymppisenä. Minun on oma-aloitteisesti irtauduttava psykiatriasta, koska kukaan muu ei tule sitä minulle ehdottamaan. 23 ja puoli vuotta hoitoja ilman kunnon tuloksia saa nyt riittää. Psyykenlääkkeistä irtauduin jo kymmenisen vuotta sitten, eikä päätös ole kaduttanut hetkeäkään.

”Nynny Nyhverö on 40-vuotias teinipoika, entinen kiltti älykkö, joka joutui kokemaan 13 vuotta raakaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa kouluväkivallan ja psykiatrisen hoidon muodossa. Nynnylle tämä yhteiskunta lakeineen ja ihmisoikeuksineen on surkea vitsi. Nyt loppui lässytys. OIKEUTTA KOULUVÄKIVALLAN UHREILLE!”

Minusta ei tullut surkuhupaisaa komediahahmoa. Onneksi. En tiedä olisinko kestänyt sitä tuskaa ja häpeää. Olin jo vuosia sitten päättänyt aloittaa kostotoimet* täyttäessäni 40, mutta tyty-yde muutti elämäni suunnan. Mutta kiitos poliisien ja pakkopsykiatriakokemuksen, peruutin koston* perumisen: kosto* on vain siirretty odottamaan huonoja aikoja. Poliisien rynnäkkö ei saanut maailmankuvaani muuttumaan. Päinvastoin, käsitykseni yhteiskunnasta ja kanssaihmisistä vain vahvistui. Olen miettinyt myös taisteluni suuntaa. Jatkanko tätä linjaa puoliasiallisena blogikirjoittajana, vai keskitynkö vaatimaan vahingonkorvauksia, vai käytänkö vähäiset voimavarani koston* suunnitteluun. Se on varmaa, että itsesensuuri tässä blogissa vähenee. Jos syytteitä tulee, niin tulkoon. Haistakaa paska koko valtiovalta.

(*) Yhteiskunnan väkivaltakoneistossa työskentelevien ihmissaastojen pikkumaisissa mielissä koulukiusatun kosto tarkoittaa joukkomurhaa. Minulle kosto voi tarkoittaa vaikkapa nimien julkaisua netissä tai koiranpaskan postittamista ihmisille ja instituutioille joita kostaja vihaa.

Kostosta puheenollen. Leffateattereissa pyörii uusi kotimainen elokuva:

"Valkoinen raivo on kertomus Laurista, joka suunnitteli ja valmistautui tekemään massamurhia. Lauri haki kuitenkin apua, eikä toteuttanut "fantasioitaan". Myöhemmin hänestä tuli ihmismielen aggression ja väkivaltaisen käyttäytymisen akateeminen tutkija ja arvostettu tieteellinen asiantuntija, minkä kautta hän on perehtynyt massamurhiin peilaten myös omia kokemuksiaan niihin. Tältä pohjalta Lauri on luonut teorian "valkoisesta raivosta". Laurin mukaan on olemassa useita ihmisiä, jotka ovat koulukiusaamisen ja lapsuudessa koetun trauman yhdistelmän seurauksena täynnä "valkoista raivoa", mikä voi äärimmillään johtaa kouluampumisiin ja muihin väkivaltaisiin tekoihin."

Kirjoitin Laurin tarinasta viitisen vuotta sitten: Valkoinen raivo, Valkoinen raivo II ja Valkoinen raivo III. Odotin jo silloin poliisin vierailua. Blogia ei sentään vielä ole suljettu. Poliisille tiedoksi, että en suosittele viemään äänettömältä ainoaa ääntään. Tai provosoimaan yhtään enempää.

Koulusurmista ja surmaajista puheenollen. Viime aikoina on tapahtunut kaksi koulusurmaa, eli Roseburgin ja Trollhättanin koulusurmat. Paitsi ettei Trollhättanin koulusurma ole koulusurma. Tapausten uutisoinnissa ei mainittu, että tekijät olisivat olleet koulukiusattuja. Saattaa olla että olivat. Kouluväkivalta kyllä murtaa mielen ja ajaa joskus epätoivoisiin tekoihin.

Surmaajissa on jotain hyvin tuttua, jotain samanlaista kuin Pekka-Eric Auvisessa ja Matti Saaressa, ja minussa itsessäni. Trollhättanin surman tekijä Anton Lundin Pettersson oli entisten luokkatoveriensa kertoman mukaan yksinäinen henkilö, joka eli omassa maailmassaan. Roseburgissa iskenyt Christopher Harper-Mercer oli vihan täyttämä neitsyt ilman ystäviä. Yksinäinen oli myös Elliot Rodger, toukokuussa 2014 tapahtuneiden Isla Vistan surmien tekijä. Amokin motiivina oli kosto seksuaalisesta ja sosiaalisesta hylkimisestä. Elliot Rodgerin pään sisään voi kurkistaa ”My Twisted World” -manifestista. Tällä näennäisesti etuoikeutetulla nuorella miehellä piti olla hyvät edellytykset elämään, mutta toisin kävi. Eihän naisettomuuteen kuole, eihän?

Kiusatun vastaisku alkoi kuusi vuotta sitten, 12.12.2009. Silloin päätin, että tämä sota taistellaan katkeraan loppuun asti.

maanantai 17. elokuuta 2015

”UHKAILLUT KASTUN KOULUA JA SEN HENKILÖKUNTAA”


Yläastehelvettini, Kastun homekoulutalo, suljetaan. Jäljellä on enää tiistaina 18.8.2015 järjestettävät juhlakulkueet uusiin toimitiloihin.

Lähetin toukokuun 28. päivä vaatimuksen juhlallisuuksien peruuttamisesta rehtori Marianne Ulfstedtille. Vaadin myös julkista kirjallista anteeksipyyntöä Kastun koulun vuosien 1990-1992 henkilökunnalta. Silloinen rehtori Maiju Mielonen on jo mädäntynyttä madonruokaa, mutta suurin osa henkilökunnasta on valitettavasti vielä hengissä, osa heistä opettaa vieläkin Kastussa. En saanut vastausta sähköpostilla, joten kävin torstain ja perjantain välisenä yönä 29.5. teippaamassa vaatimukseni koulun oveen.

Vaatimuksella oli odottamattomia seurauksia. Julkaisen viranomaisten nimiä, vaikka asiakirjat on merkitty salassa pidettäviksi. Julkaisen lisää nimiä, kun saan selville kaikki yksityiskohdat. Papereista ei käy ilmi esimerkiksi tietoa siitä, kuka poliiseista määräsi hyökkäyksen.

Perjantaiaamu 29.5.2015. Herään järkytykseen. Ovella on kolme virkapukuista aseistautunutta poliisia, Perälä, Hautala ja Mäkelä. Talon edessä odottaa kaksi poliisin tunnuksilla ja hälytyslaitteilla varustettua mustamaijaa. Avaan oven. Poliisit tunkeutuvat asuntooni ja vaativat minua mukaansa. Minut talutetaan poliisiauton taakse, kännykkäni takavarikoidaan ja minut suljetaan auton putkaan, naapurien katsellessa jännittävää suuroperaatiota muuten niin rauhallisessa naapurustossa.

Minut viedään Turun poliisilaitokselle. Loput tavarani ja päällysvaatteeni takavarikoidaan, ja minulle suoritetaan ruumiintarkastus. Tämä on viimeinen kerta viiteen päivään kun näen omaisuuteni. Poliisi hukkasi tavarani ja väitti, että omaisuuteni on jossain muualla. Lukuisten soittojen ja inttämisen jälkeen tavarat löytyvät poliisin hallusta.

Ruumiintarkastuksen jälkeen minut suljetaan putkaan luultavasti useaksi tunniksi. Minulla ei ole kelloa, joten ajan kuluminen hämärtyy. Olen syvästi järkyttynyt. Muistot vanhoista traumaattisista kokemuksista myllertävät mielessäni.

Minut noudetaan putkasta ja saatetaan kuulusteluhuoneeseen. Huone on sama, jossa minua kuulusteltiin vahvan kannanottoni jälkeen joulukuussa 2009. Huoneessa on kaksi isokokoista poliisimiestä. Kuulustelun suorittaa rikoskonstaapeli Sami Grönfors, toinen poliisi vartioi vieressä. Kuulustelija Grönfors vaatii minua selittämään tekemisiäni. Kuulustelun sävy on kovisteleva ja syyttävä. Hän ilmeisesti odottaa, että murrun auktoriteetin edessä ja tunnustan syyllistyneeni johonkin rikokseen. Tilanne on minulle äärimmäisen ahdistava. On kuin olisin palannut ajassa taaksepäin koulun pihalle, kiusaajien nöyryytettäväksi. Olen poliisin mielivallan kohteena, joten kommunikoin huutamalla. Teen niin, koska tiedän, että alistuminen poliisin mielivallalle kaduttaisi minua myöhemmin, aivan kuten jäi edellinenkin kerta samassa huoneessa kaduttamaan.

Annan vihani näkyä ja kuulua. Rikoskonstaapeli Sami Grönfors syyttää minua tilanteeni pahentamisesta ja väittää, että hän ei ole tehnyt mitään väärää minulle, ja että hän kohtelee minua hyvin. Hän muka haluaa vain rauhallisesti keskustella kanssani. Kuinka tyhmä poliisi voi oikein olla? Kuinka suunnattoman tyhmä voi poliisi oikeasti olla? Aseistettu rynnäkkö kotiini, putkaan heittäminen, kovistelu ja syyttely eivät ole rauhallista keskustelua, eikä hyvää kohtelua. Mutta jos asia todella on niin, voinko minäkin ”keskustella rauhallisesti” poliisin kanssa samoilla keinoilla? Kuulustelija jatkaa jankuttamista. Hän jankuttaa samoja asioita uudestaan ja uudestaan. Jatkan kommunikointia huutamalla. Valitettavasti vihanpurkaus jää mekaaniseksi huutamiseksi, vaikka yritän lietsoa itseeni lisää raivon tunnetta. Tönäisen rikoskonstaapeli Sami Grönforsia, jolloin toinen poliisi taltuttaa minut käyttämällä fyysistä väkivaltaa. Grönfors ilkkuu, että en uskalla lyödä poliisia.

Kaikki poliisit ovat ihmissaastaa, mutta rikoskonstaapeli Sami Grönfors on pahinta ihmissaastaa. Grönfors sanoi olleensa itsekin koulukiusattu. Paskat, sanon minä. Mutta jos hän todella on kouluväkivallan uhri, niin hänen rikoksensa toista kouluväkivallan uhria kohtaan on sanoinkuvaamattoman törkeä. Koulukiusattu ei tee tällä tavalla toiselle koulukiusatulle! Siksi toistan vielä: Rikoskonstaapeli Sami Grönfors on pahinta ihmissaastaa. Tuhoeläin. Kysyn poliiseilta, mikseivät he ottaneet minuun yhteyttä soittamalla ja selvittäneet puhumalla mistä on kyse, jos he tosiaan vain halusivat keskustella kanssani. Rikoskonstaapeli Sami Grönfors vastaa tylysti, että se on poliisin toimintatapa. Grönfors jatkaa jankuttamistaan, kunnes hän myöntää olevansa vain ratas koneistossa. Kuulustelu päättyy ja minut saatetaan taas putkaan.

Joudun virumaan putkassa taas luultavasti useita tunteja.

Minut noudetaan putkasta. Psykiatrian päivystykseen ollaan kuulemma lähdössä. Minut viedään ambulanssiin. Mukaan lähtee kaksi poliisia, Sainio ja Heino. Miespoliisi tulee ambulanssiin, naispoliisi seuraa mustamaijalla. Ambulanssissa ensihoitaja kyselee tietoja johonkin kaavakkeeseen. Saavumme Tyksin T-sairaalan yhteispäivystykseen. Poliisit seuraavat minua lähietäisyydellä koko ajan. Paikalla on myös sairaalan vartijoita. Joku kyselee taas tietoja. Lääkäriä odotetaan.

Minut saatetaan lääkärin vastaanotolle. Essi Peltonen, nuori naislääkäri, kyselee, ja minä kerron rauhallisesti oman versioni tapahtumista, poliisit Sainio ja Heino vartioivat vieressä. Pyydän, että omaisilleni soitetaan ja kerrotaan missä olen. Lääkäri lupaa, mutta kuulen myöhemmin, ettei sieltä mitään soitettu. Lääkäri Essi Peltonen tekee tarkkailulähetteen. Pienestäkin lääkärin pääkopan sisällä sikiävästä epäilystä joutuu tarkkailuun. Päätös ei perustu lääketieteeseen, vaan vakiintuneeseen toimintatapaan, jossa epäpätevä taho siirtää vastuun seuraavalle taholle, eikä vaivaudu selvittelemään tapausta enempää. Valitusaika päätökseen on jostain käsittämättömästä syystä vain 14 päivää, joten valitus jää tekemättä. Käy ilmi, että joudun Kupittaan mielisairaalan suljetulle osastolle. Päivystävää psykiatria ei tavoiteta. Minut suljetaan sairaalan putkaan odottamaan. Tämä on jo neljäs putka tällä reissulla. Iltapäivä on pitkällä. Vasta nyt saan ruokaa, kun sitä itse pyydän. En tiedä kuinka kauan joudun olemaan putkassa. Ja lasku tulee postissa kuukauden päästä. En aio sitä maksaa. Olin poliisin huostassa ja poliisi vei minut aiheettomasti päivystykseen. On moraalisesti väärin vaatia minua maksamaan turhasta. Psykiatri tavoitetaan ja ambulanssia odotellaan. Tiukasti vartioituna minut saatetaan ulos ja ambulanssiin. Miespoliisi istuu ambulanssissa vieressäni ja naispoliisi tulee mustamaijalla perässä.

Saavumme Kupittaan psykiatriseen sairaalaan. Poliisit ja ensihoitajat saattavat minut suljetulle osastolle A1. Kerron ensin vähän taustaa:

Osasto on sama paikka, jossa jouduin läpikäymään psykiatriahelvetin vuosina 1994-1995. Silloinen osastonlääkäri, psykiatrian erikoislääkäri Erik Neuvonen, ohitti täysin traumataustani kouluväkivallan uhrina. Hän ei myöskään uskonut, että olin juuri joutunut homoseksuaalisen ahdistelun uhriksi nuorisopsykiatrisella osastolla. Erik Neuvonen mätkäisi diagnoosiksi paranoidisen skitsofrenian. Hoito ja lääkitys oli sitten sen mukaista. Minusta piti tulla laitospotilas vuosiksi, ehkä vuosikymmeniksi, ehkä loppuelämäksi. Skitsofreniadiagnoosia on verrattu kuolemantuomioon. Diagnoosi oli kova isku 18-vuotiaalle pojalle, vaikka tiesin koko ajan, ettei minulla mitään skitsofreniaa ollut. Ja siksi ei ollut sairaudentuntoakaan, joka taas lääkärien mielestä tarkoitti, että minulla nimenomaan on skitsofrenia!

Keväällä 1994 nuorisopsykiatrisella osastolla tapahtuneen ahdistelun tekijä oli huonetoverini, noin 15-vuotias vakavasti häiriintynyt homopoika. Mutta minulle potentiaalisesta vaarasta ei kerrottu, vaikka meitä molempia hoiti sama terapeutti, erikoissairaanhoitaja Marja Siiki. Olin tämän terapeutin ”terapiassa” neljä vuotta, mikä oli neljä vuotta liikaa. Minua on jäänyt pöyristyttämään tapa, jolla homoseksuaalisen ahdistelun jälkipyykki hoidettiin. Tapaus koetettiin vaieta pois. Sitä vähäteltiin, sitä ei muka tapahtunut, minä ylireagoin. Homopoika jopa tunnusti teon, mutta silti minä olin pahis ja hän oli heikko uhri. Joku nuorisopsykiatrisen osaston hoitajista käänsi asian niin, että syynä tapauksen kärjistymiselle oli se, ettei minun kotona puhuttu tarpeeksi seksistä. Jos siis kotona puhutaan tarpeeksi seksistä, niin ahdistelun tai raiskauksen uhriksi joutumisen pitäisi tuntua imartelevalta huomion saamiselta? Ymmärsinkö oikein? Terapeuttini Marja Siiki valitsi puolensa, hän valitsi homopojan. Siiki puolusteli toistuvasti poikaa. On siis ihme, että jatkoin terapiaa hänen kanssaan vielä kaksi vuotta, kunnes eräs yksityinen psykiatri pelasti minut Erik Neuvoselta, Marja Siikiltä, Kupittaan sairaalalta ja julkiselta psykiatrialta.

Takaisin viime touko-kesäkuun vaihteeseen. Poliisit Sainio ja Heino lähtevät. Oloni rauhoittuu välittömästi. Päivystävä psykiatri Patrik Järvinen ja sairaanhoitaja haastattelevat minua. Tunnelma on asiallinen ja rauhallinen. Psykiatri ymmärtää heti mistä on kyse. Yllätyn, koska odotan raskaan pakkolääkityksen alkamista ja psykoosidiagnoosia. Saan yhteyden omaisiini vasta viideltä iltapäivällä. He ovat järkyttyneitä ja huolissaan minusta. Isäni oli viettänyt koko päivän poliisilaitoksella odottaen tietoa poikansa kohtalosta. Poliisit eivät olleet kertoneet mitään.

Tarkkailun aikana osastonlääkäri Miika Nietola ja ylilääkäri Teija Nummelin haastattelevat minua. Myös he ymmärtävät mistä on kyse. Joudun silti olemaan osastolla tarkkailussa viisi päivää. Laki kuulemma vaatii neljää päivää, eikä tulopäivää lasketa. Kyseessä ei siis ollut psykiatrinen hoitojakso, eikä minua hoidettu millään tavalla, vaan siellä vain tarkkailtiin, olenko psykoosissa tai vaaraksi itselleni tai muille.

Olosuhteisiin nähden on kokemus suljetulla osastolta perustavanlaatuisesti erilainen kuin 90-luvulla. Erityisesti hoitajat ovat mukavia, toisin kuin 90-luvun kollegansa, jotka toteuttivat työssään vanginvartijan roolia. Muutaman potilastoverin kanssa tuli juteltua paljon. He ovat hyviä tyyppejä, joita en olisi muuten tavannut. Mutta mutta mutta. Pakkolaitos on aina pakkolaitos. En ollut ollenkaan varma pääsenkö pois vai joudunko jäämään pakkohoitoon. Lääkärit tarjosivat hoitokontaktia avopuolella, mutta johtuen aiemmista kokemuksistani en voi luottaa julkiseen psykiatriaan, koska yksikin väärä sana tai tunteenilmaisu riittää, että minut suljetaan taas lukkojen taakse. Taisteluretoriikkaa käyttävä radikaali ihmisoikeusaktivisti joutuu helposti väärinymmärretyksi noissa piireissä. Paljon on kahdessa vuosikymmenessä muuttunut, mutta jotain Kupittaan sairaalassa on yhä pielessä.

Olin osastolla vain viisi päivää, mutta turhautuminen alkoi nopeasti. Osasto A1 ei hoida ketään millään tavalla, vaan se on lähinnä säilytyslaitos. Potilaiden keskuudessa yleinen tunnetila on turhautuminen. Katsotaan telkkua, syödään, nukutaan, katsotaan telkkua, syödään, nukutaan. Kaikkeen tarvitaan lupa, kaikkea tarvitsee anella. Turhauttavaa. Jos näytät turhautumisesi, se tulkitaan sairauden oireeksi ja jäät osastolle. Osasto turhauttaa, turhautuminen jatkaa osastollaoloa.

Minulla kävi hyvä tuuri lääkärien kanssa. On kuulemma vieläkin yleistä, että Kupittaan sairaalan lääkärit eivät kuuntele eivätkä usko potilaita. Pakkohoito saattaa jatkua kuukausikaupalla. Potilaat ahdetaan ikivanhan sairaalakäyttöön soveltumattoman rakennuksen ahtaisiin potilashuoneisiin. Huonolla tuurilla joudut samaan huoneeseen psykoottisen ja väkivaltaisen seksuaalirikollisen kanssa. Miten kenenkään psyykkinen vointi voi kohentua tuollaisessa paikassa? Miten voi olla, että korkeasti koulutetut ja älykkäät ihmiset voivat uskoa olevansa niin oikeassa, että tuollainen hoito on mahdollista 2010-luvulla yhdessä maailman sivistyneimmistä maista? Mihin jäi psykiatrian reformi, miksei edes Keroputaan hoitomalli ole käytössä koko maassa?

Psykiatrisia palveluja ei ole tehty asiakkaille.

Keskustelin lääkärien kanssa koulukiusaamisesta. Tuntui kuin olisin keskustellut satunnaisten kadunmiesten ja -naisten kanssa. He eivät tienneet aiheesta juuri mitään.

Pääsen osastolta tiistaina 2.6. Teen tietojenluovutuspyynnön, jossa pyydän osastoa lähettämään minulle kaikki minua koskevat paperit. Papereita en saa. EMDR-terapeuttini saa vain lyhyen epikriisin, jonka hän kopioi minulle.




Poliisin ja viranomaisten tarkoituksena oli pelotella minut hiljaiseksi. Vaikene, älä tee tuollaista, tai rynnäköimme taas ja heitämme putkaan! Kurjat eivät viranomaisten varpaille hyppele! Tällaisessa tilanteessa ei saa alistua, vaan pitää toimia täysin päinvastoin. Vääryyksiä vastaan pitää taistella entistä kovemmin.

Kastun koululle ei riittänyt elämäni tuhoaminen, vaan heidän täytyi nöyryyttää minua vielä viimeisen kerran. Kevätjuhla järjestettiin, juhlakulkueet tullaan aivan varmasti järjestämään ja anteeksipyyntöä ei tule. Koskaan. Koulukiusatun pitää vaieta, ei vaatia anteeksipyyntöä, ei edes vähän kunnioitusta. Opettajat vaativat minua antamaan anteeksi kiusaajille, mutta minulla ei ole mitään oikeutta vaatia mitään. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun lähestyin Kastun koulua sitten peruskouluhelvettiaikojen. Tämä oli myös viimeinen mahdollisuus esittää vaatimuksia. Muuten olisi jäänyt kaduttamaan, sen tiedän varmasti.

Pakkohoitoon joutui väärä henkilö. Minulle kerrottiin, että Kastun koulussa jouduttiin pelon valtaan. Heidän sinne hoitoon olisi pitänyt mennä. He ovat hysteerisiä ja harhaisia, en minä. Tämä aika ja yhteiskunta on sairas. Joukkomurhaepäilyyn riittää koulun ohi käveleminen trenssitakissa. Minä, pieni avuton lapsi, pelkäsin henkeni edestä koulussa. Pidän oikeudenmukaisena, että nyt on heidän ja koko yhteiskunnan vuoro pelätä minua. En ole tekemässä joukkomurhaa, vaan kostan yhteiskunnalle omalla tavallani, nöyryyttämällä ja ravistelemalla yhteiskuntaa kertomalla totuuden. Enkä ole taistelussa yksin.

Asia, jota yhteiskunnan tulee oikeasti pelätä, on syrjäytettyjen vaientaminen. Kun ihmiseltä viedään laillinen keino vaikuttaa omaan elämäänsä, kun syrjäytetyltä vaiennetaan ääni, jää ainoaksi vaikutuskeinoksi väkivalta. Väkivalta on hiljaisten huutoa. Poliisin ja koko yhteiskunnan kannattaa miettiä, miten kouluväkivallan uhreja kohdellaan. Kannattaako provosoida epätoivoisia ihmisiä, joiden viimeinen lanka yhteiskuntaan saattaa katketa vähäisestäkin ärsykkeestä.

Jälkikäteen ajatellen olisi ollut järkevämpää tehdä perinteinen anonyymi koulu-uhkaus tor-verkon kautta. Sillä olisi saavutettu toinen tavoitteista eli peruttu juhlat. Nyt minä jouduin poliisin mielivallan uhriksi. Mutta, kuten olen aiemmin kirjoittanut, en halua tehdä uhkausta, koska koulu-uhkaukset vahingoittavat viattomia sivullisia, eli muita koulukiusattuja.

Kun jotain ikävää tapahtuu, rientävät poliitikot ja ”paremmat ihmiset” kilvan sanoutumaan irti kaikesta väkivallasta. Paheksumalla syvästi väkivaltaa he osoittavat ylemmyytensä ja pesevät kätensä itse aiheuttamastaan sotkusta. Reality check. Koulu-uhkauksia ja koulusurmia on tapahtunut ja tulee tapahtumaan. Mikään paheksunta ei niitä estä. Ne ovat elimellinen osa suomalaista peruskoulua ja suomalaista yhteiskuntaa niin kauan kuin yhteiskunta aiheuttaa pahoinvointia. Tekopyhän tuomitsemisen ja paheksunnan sijasta pitäisi kiinnittää huomio siihen, että sivulliset eivät joudu uhatuksi tai vahingoitetuksi. En piittaa niiden kohtalosta, jotka aiheuttavat pahoinvointia, koska hekään eivät piittaa minun kärsimyksistäni.

Ennenkaikkea, huomion pitäisi olla kouluväkivallan ehkäisyssä. Vaan eivätpä kelvanneet ohjeeni poliisille. He olivat hätäisesti selailleet blogiani ja poimineet joitain yksittäisiä väkivaltaan viittaavia sanoja irrotettuna asiayhteyksistään. Jouduin selittelemään kirjoituksiani myös Kupittaan sairaalassa.

Olen vihannut ja halveksinut poliisia peruskoulun ysiluokalta asti. Vuosi oli 1992. Olin joutunut systemaattisen ja raa'an kouluväkivallan uhriksi jo lähes yhdeksän vuoden ajan, kun koulupoliisi vihdoin viimeisen kevätlukukauden lopussa puuttui tilanteeseen. Kastun koulun silloinen koulupoliisi, jonka nimeä en valitettavasti muista, vain totesi, ettei poliisi voi alaikäisille mitään. Aseistautunut, virkapukuinen, kaksimetrinen lihaskimppu, auktoriteetti, ei voi 14-vuotiaille räkänokille mitään. Kuinka heikko poliisi oikeasti on?

Idiootit väittävät, ettei vika ole poliisissa. Poliisi noudattaa vain lakia ja tekee vain lain vaatimaa työtään. Väärin. Vika on nimenomaan poliisissa. Tiedän tapauksia, joissa poliisi on riistänyt toiminnallaan ihmisten perusoikeudet ja ihmisarvon. Olen seurannut tapausta, jossa koulukiusaajien, poliisin ja koko viranomaiskoneiston uhrina oli kuudesluokkalainen koulukiusattu lapsi. Poliisin ammattiin hakeutuu mielenvikaisia väkivaltaisia yksilöitä. Miten muutenkaan voisi perustella ammatinvalintaa, jossa saa ja pitää käyttää tappavaa voimaa. Poliisit ovat vasaroita, jotka näkevät muut ihmiset nauloina.

Aktivisti Markus Jansson antaa selkeät ohjeet poliisin kanssa toimimiseen:

”Älä ikinä luota poliisiin. Älä ikinä puhu poliisille MITÄÄN. Korostan, alleviivaan ja huomautan, IKINÄ MITÄÄN. Älä ota kantaa edes siihen, oletko syyllinen vaiko et tms. Älä sano mitään. Äläkä missään nimessä allekirjoita ikinä mitään missään olosuhteissa. Varaudu, että sinun ihmisoikeuksiasi loukataan törkeästi ja ymmärrä, että tämä on "maan tapa" Suomessa.”

Aion valittaa poliisin toiminnasta kaikkiin mahdollisiin tahoihin. Tarvitsen apua lakimieheltä ja isäni on sellaisen jo järjestänyt. Poliiseja pitää rangaista.

Olen ollut koko kesän aivan paskana. Kaksi kuukautta vanhoja sähköposteja odottaa vastaamista, en jaksa pitää yhteyttä edes kavereihini, poliisiauton näkeminen kadulla ahdistaa. Saan taas toistuvia päänsisäisiä raivokohtauksia, kun traumat pyrkivät alitajunnasta pinnalle. Kärsin taas unettomuudesta. Poliisin toiminta teki tyhjäksi vuosien terapiatyön. Sain vain lisää traumoja käsiteltäväksi. Jos raskas työni psyykkisen hyvinvoinnin parantamiseksi joutuu aina nollatuksi, niin miksi jatkaisin terapiaa. Turhaa se vain on.

Perheelleni on ollut raskasta seurata kärsimyksiäni. He pelkäävät, että poliisi tönäisee minut henkisen sietokyvyn rajan yli. En tiedä mikä tilanteeni olisi nyt ilman tyttöystävääni. En tiedä, olisiko viimeinen lanka yhteiskuntaan katkennut poliisin hyökkäyksen takia. Osastolta kotiuduttuani tajusin, että olen laiminlyönyt tyttöystävääni. Olen pitänyt taistelua häntä tärkeämpänä. Onneksi voin korjata virheeni. Hän on kuitenkin elämäni tärkein ihminen.

Totuuden tulee näkyä ja kuulua niin rumana kuin se on. Jouduin silti sensuroimaan tätä tekstiä rankasti ennen julkaisua. Jos joudun tämän kirjoituksen tai mielipiteideni takia vaikeuksiin, niin sitten joudun. Se vain todistaa kaiken ylläolevan vielä enemmän todeksi. Olen valmistautunut poliisin rynnäkköön, putkaan joutumiseen ja kunnianloukkaussyytteisiin tämän ja tulevien kirjoitusteni takia. Se osoittaisi kuinka pikkumaisia, itsekkäitä ja julmia ihmisiä tuo sakki on. Minun elämäni sai tuhota poliisikoirankaan haukahtamatta, mutta jos minä vähän näpäytän takaisin, niin pikkuviranomaisten loukattu kunnia palautetaan väkivaltakoneiston avulla.

Odotan, että minut haetaan aamulla 18.8.2015 putkaan, jotta Kastun koulu voi turvallisin mielin järjestää irvokkaat juhlakulkueensa. Sitä ennen rehtori Marianne Ulfstedt marianne.ulfstedt@turku.fi vastaanottaa uudet vaatimukseni:

Kastun juhlakulkueet peruutettava

Arvoisa Kastun koulun rehtori,

Järjestitte minulle pahoja vaikeuksia ja lisää vakavia psyykkisiä traumoja, mutta minua ei vaienneta poliisin rynnäköllä, putkaan heittämisellä, kuulustelulla ja pakkohoidolla mielisairaalassa! Toistan vaatimukseni. Vaadin, että kaikki juhlallisuudet koskien Kastun koulua peruutetaan. En enää vaadi surkeaa anteeksipyyntöä, vaan vaadin täyttä rahallista korvausta ansionmenetyksistäni. Korvaus kerätään yhteisvastuullisesti kaikilta elämäni tuhoamiseen osallistuneilta, myös teiltä, arvoisa rehtori.

Olen Nynny Nyhverö, koulukiusattu, 39-vuotias vaikeista mielenterveysongelmista kärsivä työkyvyttömyyseläkeläinen.


perjantai 24. heinäkuuta 2015

Sosiaaliturva Romanian tasolla ja lisää leikataan


Facebook-ryhmä Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan! järjestää suurmielenosoituksen Helsingissä lauantaina 22.8.

* * * * *

Lähtökohta on tämä: Suomen sosiaaliturva on riittämätön ja alistava.

Tammikuussa, ennen vaaleja, oltiin vielä köyhän puolella: ”Suomessa miljoona ihmistä elää alle tuhannen euron tuloilla. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus tarkoittaa sitä, että näiltä ihmisiltä ei leikata mitään.”

Vaalilupaukset unohtuivat nopeasti. Koko kansa osallistetaan taloustalkoisiin. Rikkaat voivat osallistua vapaaehtoisesti, kun pääministeri oikein kauniisti pyytää. Köyhiltä leikataan väkisin ja paljon. Leikkaukset ovat väärä tie ja vaihtoehtoja löytyisi, mutta on helpompaa ottaa köyhältä. Eihän köyhä kapinoi, eihän? No, eipä ole kovin kummoisia kapinoita täällä viime vuosikymmeninä nähty. Siksi valtaeliitti uskaltaa röyhkeästi jatkaa kurjistamispolitiikkaansa.

Perussuomalaisten kansanedustajat ovat samanlaisia vallanhimoisia paskoja kuin kaikki muutkin valtaan päässeet poliitikot. Persuja äänesti moni köyhä, joilta nyt leikataan hallitusvastuun nimissä. En ihmettele, jos omat koirat purisivat Soinia ja kumppaneita. Enkä olisi yhtään pahoillani, jos niin tapahtuisi. Ehkä se opettaisi isoille herroille ja rouville vähän nöyryyttä ja vastuuta äänestäjistään.

Hyvä sosiaaliturva takaa yhteiskuntarauhan.

* * * * *

Blogitauko. Elokuun puolella jatketaan.

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Hullu psykoterapeutti opiskelijoiden päitä säätämässä


Kolmekymppinen mies jatkaa elämäntarinaansa:

”Tällä kertaa voisin kertoa ammattiopiston psykoterapeutista herra H:sta, ja hänen käytöksestä mua kohtaan vuosikymmenen vaihteen tienoilla. Ensin herra H oli tosi mukava ja hän sanoi, että hänelle voi aina tulla puhumaan, jos jokin asia painaa.

Jo ensimmäisen syksyn aikana totuus herra H:sta alkoi paljastua. Se oli yks maanantai, kun mä menin juttelemaan sille, kun mua oli alettu muutaman oppilaan toimesta jo kiusata.

H tivasi närkästyneenä, että miksi mä tulin hänen puheille. H kertoi olevansa kiireinen ihminen, eikä häntä saa häiritä turhaan. H kiisti täysin kiusaamisen sanomalla, että se oli huumoria, vaikka eräs teinipoika oli jo pari kuukautta käyttäytynyt mua kohtaan asiattomasti ja muutamaa päivää ennen mun kiusaamisesta kertomista, hän kyseli multa vapaa-aikatalon tv-huoneessa aika asiattomia kysymyksiä ja nauroi perään. Myös viisikymppinen aikuisopiskelija rouva M oli mukana kiusaamisessa, nauroi, sekä alkoi kommentoida kaikkea, mikä muhun liittyi, esim. jos mä, vaikka aivastin, niin rouva M sanoi muille, "se on vissiin syöny jäistä täytekakkua" ja naurettiin. Rouva M myös toimi neuvonantajana kiusaajalle, nimeltä J pääkaupunkiseudulta. Pian myös tv-huoneen muut paikalla olevat opiskelijat alkoi vuorollaan haukkua mua keskenään.

Herra H myös joskus nauroi, kun puhuin, että mua kiusataan ja joskus sanoi vahingoniloisesti: "kiittämättömyys on maailman palkka". H haukkui myös mun koko perheen sanomalla: "te ootte todella eriskummallisia".

H haukkui, että mussa on vikaa, kun mä olin sitä mieltä, että esim. treffipalstoilla ja treffeillä pitäisi olla välillä niinkin päin, että nainen tekee ensin aloitteen. Tästä H vasta suuttui todella kovasti, H huusi: "koita jo nyt oppia ymmärtämään, että perinteisesti on ollut aina semmoinen tapa, että miehen pitää tehdä aina aloite, niin on aina ollut, eikä sitä perinnettä ihan helpolla aleta muuttamaan". H:n huuto koveni koko ajan lauseen loppua kohti.

H myös uhosi, että mun täytyy tehdä niin kuin hän sanoo, että mun elämä olisi onnellista, ja hän sanoi välillä jopa ajattelevansa mun parasta. Viimeisellä kerralla H haukkui mua narsistiksi, koska mä olin hänen mielestään liian pessimistinen. Välillä mä kävin muilla psykologeilla, mutta he vaan kehuivat kovasti H:a ja sanoivat, että hän on paras psykoterapeutti, mitä oli tarjolla.”

* * * * *

Hyvä sosiaaliturva takaa yhteiskuntarauhan.

Hyväosaisten ja huono-osaisten välillä sijaitsevan kuilun leveys ja syvyys kiinnostaa tutkijoita. Helsingin Sanomat: Hyvinvoivat eivät ymmärrä Anun ja Tuomaksen arkea:

"Keskustelu köyhyydestä keskittyy Suomessa kahteen asiaan: kannustinloukkuihin ja laiskuuteen, sanoo professori Saari. Olennaisempaa on hänen mukaansa resilienssin eli kimmoisuuden menetys: Ihminen on kuin nyrkkeilijä, joka kestää iskuja tietyn verran. Kun kolhuja on tullut elämässä tarpeeksi, yksikin isku lisää vie jalat alta.

- -

Saari puhuu sosiaalisesta kivusta. Ihminen on sosiaalinen eläin, joka reagoi, kun hänet suljetaan ulos laumasta. Sosiaalinen kipu näkyy aivoissa, se vain aktivoi eri kohdan kuin fyysinen kipu.

Hylkäämisen kokemus tuottaa häpeää, surua, pelkoa, vihaa ja masennusta.

- -

Peterillä on syvä epäluottamus virkavaltaa kohtaan. Sosiaalityöntekijät, viranomaiset, poliisit, ei heistä ole hänelle mitään hyötyä.

Miten systeemi, jonka tarkoitus on pitää huolta ja auttaa, voi muuttua niin vihattavaksi?

Tätä vihaa on tutkittu paljon, sanoo professori Juho Saari. Eniten vihaa herättävät tuloihin perustuvat tukien vähennykset sekä tarveharkintaiset tuet. Siis tilanteet, joissa syynätään ja kyylätään ja arvioidaan, oletko tarpeeksi sairas tai tarpeeksi köyhä saadaksesi tukea. Vaaditaan lippuja ja lappuja.

Vihaa herättää siis valtasuhde, johon hukkuvan asemassa olevan on pakko suostua. Tähän liittyy keskustelu kunnioittavasta kohtelusta."

* * * * *

Tulossa elokuussa: Valopilkun ensimmäinen valtakunnallinen tapaaminen

”Kutsumme kaikki vertaistukiryhmän sekä ohjaajakoulutuksen käyneet sekä muut vapaaehtoistyöstä kiinnostuneet koolle Lahteen 15.8.2015 klo 10 - 14 Harjula-keskukseen, Harjulankatu 7.
Tarkoituksena on kartoittaa, mitä kaikkea te vapaaehtoiset haluaisitte tai voisitte tehdä, sekä mitä mahdollisuuksia Valopilkulla on tukea teitä valitsemassanne toiminnassa. Tapaamisia on jatkossa tarkoitus järjestää säännöllisesti eri puolille Suomea.”




tiistai 9. kesäkuuta 2015

Yliopistoisku - ahdistuneiden ihmisten tajunnanvirtaa


Yle: Yliopistoiskua suunnitelleen tuomio muuttui hovioikeudessa

”Helsingin hovioikeus on jättänyt terveydellisistä syistä toisen ns. yliopistoiskun suunnittelusta tuomituista tuomitsematta.

Hovioikeus perusteli päätöstään syyntakeettomuudella. Hovioikeus katsoi, että naisen kyky säädellä käyttäytymistään oli hänen mielentilansa takia heikentynyt.”

HS: Joukkosurmasta epäiltyjen asianajaja: "Ahdistuneen ihmisen tajunnanvirtaa"

”Joukkosurman suunnittelusta epäilty mies on kuitenkin perustellut asiaa muun muassa koulukiusatuksi joutumisella. Naispuolisen epäillyn asianajan -- mukaan joukkosurman suunnittelu muun muassa sähköpostin välityksellä johtui ahdistuneisuudesta, masentuneisuudesta sekä naisen halukkuudesta saada "jonkinlainen ihmiskontakti".

Asianajaja kuvaili naisen lähettämiä viestejä "ahdistuneen ja masentuneen ihmisen suoltamaksi tajunnanvirraksi".”

HS: Esitutkinta: Yliopistoisku peruuntui viime hetkellä tammikuussa

”Mies puolestaan kertoi kuulusteluissa, ettei halunnut tehdä iskua lainkaan, mutta ei uskaltanut kertoa tätä naiselle, koska se olisi johtanut välien katkeamiseen.”

”Kuulusteluissa mies kertoi joukkomurhafantasioiden syyksi koulukiusaamisen ja halun näyttää kiusaajille, mihin heidän tekonsa voivat pahimmillaan johtaa.”

Koulukiusaaminen ja psyykkinen sairastuminen. Yksinäisyys, seksuaalinen turhautuminen ja halu tehdä vaikutus naiseen. Oliko kyseessä oikea kylmäverinen joukkomurhasuunnitelma, vai kahden yksinäisen ja ahdistuneen ihmisraunion pahaa oloa purkanut fantasia?

Kolme vuotta ehdotonta vankeutta on tässä tapauksessa silkka oikeusmurha. Vakavien rikosten valmistelun kieltävää lakia käytettiin nyt tiettävästi ensimmäisen kerran. Syytettyinä ja tuomittavina ei ollut ammattirikollisia, ei liivijengejä, ei kansainvälisen rikollisuuden pomoja, vaan koulukiusattuja, mielenterveysongelmaisia ja yksinäisiä syrjäytettyjä nuoria. Tuntuu kuin yhteiskunta rankaisisi heitä siitä, että he ovat psyykkisesti sairastuneita. Kuinka pahasti moinen ylimitoitettu oikeusmurha traumatisoi lisää näitä nuoria?

Suunnitelma, tai se vähä mitä siitä olen lukenut, on aika hölmö. Iskun kohteita on vertailtu, jotain rekvisiittaa kerätty ja aseiden hankkimista mietitty. Ei sillä olisi pitkälle päästy. Nuoret olisi pysäytetty jo aseliikkeen ryöstöyrityksen yhteydessä.

Eniten suunnitelmassa tökkää väkivallan kohdistuminen sivullisiin, olkoonkin että he edustavat etuoikeutettua kansanryhmää. Iskemällä yliopisto-opiskelijoihin isku kohdistuu suurella todennäköisyydellä myös kouluväkivallan uhreihin. Jos halutaan pöllyttää eliittiä, löytyy eliitti jostain ihan muualta kuin yliopistossa opiskelevien keskuudesta.

Mutta kaikesta huolimatta ymmärrän hyvin nuorten motiiveja. Ymmärrän, koska tajunnanvirtani käy ajoittain samoissa syvyyksissä vielä nykyäänkin, 23 vuotta peruskouluhelvettini päättymisen jälkeen.

* * * * *

Edellinen kirjoitukseni sai, yllätys yllätys, vastakaikua. Vaihtoehdot ovat: a) Kastun koulun rehtori peruutti juhlat ja lupasi järjestää anteeksipyynnön, b) media kiinnostui tapauksestani ja tulossa on iso juttu paikallislehteen, c) vaatimukseni kuultiin opetusministeriössä asti ja minua pyydettiin kokemusasiantuntijaksi kiusaamisenvastaiseen työryhmään d) jotain ihan muuta. Kirjoitan siitä sitten kun jaksan.

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Vaatimus Kastun koulun rehtorille


Turkulainen: Kastun koulutalo jää tyhjilleen ensi viikolla

”Punaisen tiilitalon pihaan alkaa valua oppilaita välitunnille – aivan kuten menneinä vuosina. Mutta ensi perjantaina näitä lasiovia temmotaan auki viimeistä kertaa.

– Meillä on normaalia koulutyötä vielä alkuviikko, torstaina ja perjantaina vietetään teemapäiviä. Sen jälkeen alkaa talon tyhjentäminen, rehtori Marianne Ulfstedt kertoo.

Koulutalolle ei jätetä hyvästejä vielä tänä keväänä, vaan oppilaat kokoontuvat tutulle pihalle syyslukukauden alkaessa. Sitten koko koulun väki siirtyy juhlallisesti kulkueena Tommilankadulle, josta tulee Raunistulan koulun Kastun yksikön päätoimipaikka. Koulun vanhempainyhdistys aikoo pitää koululla vielä elokuussa huutokaupan, jossa myydään Kastun irtaimistoa.”

Vaatimus Kastun koulun rehtorille:

Arvoisa Kastun koulun rehtori,

Vaadin, että kaikki juhlallisuudet koskien Kastun koulua peruutetaan. Ei ole mitään syytä juhlia laitosta, jossa minut tuhottiin.

Olen entinen Kastun yläasteen oppilas. Vuodet 1990-1992 Kastun koulussa olivat minulle silkkaa väkivaltahelvettiä. Jouduin systemaattisen ja julman koulukiusaamisen uhriksi. Mielenterveyteni tuhoutui, minut lähetettiin psykiatriseen hoitoon, ja sillä tiellä olen yhä, 23 vuotta peruskouluhelvettini päättymisen jälkeen.

Kastun koulun henkilökunta ei paljoa piitannut kärsimyksistäni. Jotain yritettiin tehdä, mutta enimmäkseen henkilökunta vain vähätteli tilannetta. Henkilökunta oli enemmän kiinnostunut kiusaajien oikeuksista kuin minun hyvinvoinnistani. Sain kuulla typeriä selityksiä, vähättelyä ja lopuksi minusta tehtiin syyllinen koko tilanteeseen. Minulle sanottiin suoraan, että minä olin häiriintynyt nuori. Minut oikeusmurhattiin toistuvasti. Kastun koulu ja viranomaiset rikkoivat törkeästi Suomen lakien ja YK:n sopimusten minulle takaamia oikeuksia.

Minä en ollut ainoa kiusattu silloin, enkä usko että jäin viimeiseksi. Voin vain kauhulla arvailla, kuinka monta elämää Kastun koulu pirstoi.

Osoittakaa kunnioitusta kouluväkivallan uhreja kohtaan ja peruuttakaa juhlallisuudet.

Lisäksi vaadin julkista kirjallista anteeksipyyntöä Kastun koulun vuosien 1990-1992 henkilökunnalta. Anteeksipyyntövelvollisia ovat mm. rehtori, opettajat, oppilaanohjaaja, kuraattori, terveydenhoitaja, lääkäri, koulupoliisi ym. Mikäli joku henkilöistä on kuollut tai toimintakyvytön, anteeksipyynnön esittää hänen seuraajansa. Anteeksipyyntö tulee julkaista Turussa ilmestyvässä paikallislehdessä.

Olen Nynny Nyhverö, Kiusatun vastaisku -blogin kirjoittaja, koulukiusattu, 39-vuotias vaikeista mielenterveysongelmista kärsivä työkyvyttömyyseläkeläinen.
http://kiusatunvastaisku.blogspot.fi/2010/06/jotain-on-mennyt-pahasti-vikaan.html

maanantai 25. toukokuuta 2015

Kiusaaminen kotiväkivaltaa pahempaa


Iltalehti: Kiusaaminen lapselle jopa pahempaa kuin vanhempien kaltoinkohtelu

The Guardian: Children bullied by peers ‘at greater mental health risk’

"Children who are bullied are at greater risk of mental health problems in later life than those who are maltreated by adults, according to research.

The authors of the study say it is time that bullying is taken more seriously. They found children who were bullied were five times more likely to experience anxiety and twice as likely to talk of suffering depression and self-harm as those who were maltreated at home."

Tutkimus The Lancet:issa: Adult mental health consequences of peer bullying and maltreatment in childhood: two cohorts in two countries

maanantai 18. toukokuuta 2015

Aikuisopiskelija opettajien kiusattavana


Blogin lukija, kolmekymppinen mies, jatkaa elämäntarinaansa. Tällä kertaa ruoditaan aikaa eräässä opistossa. Kertoja oli silloin vähän päälle kaksikymppinen.

”Olin 2006-2007 valmentavassa koulutuksessa Pikkukaupungin Opistolla, se tuntui melkein aurinkorannikolta peruskoulu-ja lukiovuosiin verrattuna.

Mutta pari n. nelikymppistä naisopettajaa jätti arpia simputtamisensa takia. He olivat rouva V ja rouva S. Ensin V oli ryhmän ohjaaja puoli vuotta ja S oli kevään ajan. V oli paikallinen asukas, S oli naapurikunnasta.

Rouva V:n harrastama simputus oli lähinnä outoja kommentteja ja ns. sivistynyttä vittuilua, jota on ulkopuolisen todella vaikea tunnistaa kiusaamiseksi, mutta silti satuttaa jopa yhtä paljon kuin huutaminen.

Rouva S:n kiusaaminen oli enemmän päällekäyvää, hän oli psykologian opettaja. Ja oli itsepäinen ja jollain tavalla kovienkin arvojen nainen.

Pahin simputustilanne oli päivää ennen kevätjuhlaa, kun S käski kiukkuisesti mua hakemaan kiviä juhlasaliin koristelua varten. S ei kertonut, mistä mun pitäisi kivet hakea, ei minkä kokoisia kiviä piti hakea, eikä antanut mitään astiaa kivien hakemista varten. Hän vaan huusi kamalasti ja käski heti hakea kivet.

Asuntolan läheltä löytyi 5 isompaa kiveä. Kivien kuskaaminen sylissä oli tosi hankalaa ja piti vielä itse saada ovi auki ja kiivetä pitkiä rappuja kohti juhlapaikkaa. Jossain vaiheessa yksi kivi tippui multa lattialle ja viereisestä huoneesta eräs nuorehko nainen tuli kysymään, miksi mä kannan syli täynnä kiviä. Mä kerroin hänelle rouva S:sta, aluksi hän sanoi, että koko episodi on mun vika, mutta lopulta antoi työhuoneestaan ämpärin jolla mä sain kivet kannettua perille.

Ryhmän seurusteleva pari oli mies S ja nainen K. S ei kiusannut, mutta K käski hiljaa poikaystävänsä S:n lyödä mua. Onneksi S oli sen verran fiksu, ettei mitään sellaista tehnyt. K tietysti luuli, etten mä kuullut, mutta kyllä mä kuulin!

K:n bestis oli nainen J. Kerran menin illalla atk-luokan ohi, siellä opiskelijat sai olla klo 22 asti koneella, kun oli sisäoppilaitos. J huomasi mut ja sanoi K:lle: "hyi, ****** menee tossa".

Illalla myöhemmin yksi poika mun ryhmästä lähti mun mukaan selvittämään tyttöjen käytöstä. Tytöt kiisti kaikki ikävät kommenttinsa. Mä yritin pysyä lujana, enkä uskonut tyttöjen selityksiä. Lopulta J esitti ns. näennäisen anteeksipyynnön.

Loppukeväästä yhtenä maanantaiaamuna opettaja kyseli perinteiseen tapaan viikonlopun kuulumisia. Kun mun vuoro tuli kertoa, niin J piti koko ajan älämölöä niin paljon, ettei mun kertomisesta tullut mitään, kun J koko ajan puhui päällekkäin mun kanssa. Opettaja käski J:aa olemaan hiljaa, mutta J silti vaan hössötti pitkään, ennenkuin hän lopulta suostui hiljentymään.

Mä puhuin J:n käytöksestä opettajalle, mutta opettaja puolusteli J:n käytöstä lapsellisuudella ja sanoi tutun fraasin "älä välitä".

Kerran oli tunnilla paritehtävä, että piti ottaa toisesta valokuva pihamaalla. Kukaan ryhmäläisistä ei halunnut olla mun pari. Eräs ryhmän pahin kiusaaja tokaisi tunnilla opettajan kuullen: "otetaan siitä alastonkuvia". Opettaja ei reagoinut mitenkään. Kiusaaja oli mies nimeltä JP toisesta pikkukaupungista. Lopulta opettajan täytyi olla mun parina tehtävässä.

JP harrasti typerien kommenttiensa lisäksi myös virnuilua ja ilveilyä mua kohtaan hullunkiilto silmissä jne.

Opettaja puolusti JP:n käytöstä sillä, että se mukamas oli huumoria. Vaikka osa hänen kommenteistaan oli aika asiattomia.

Valmentava vuosi huipentui kevätjuhlassa siihen, että mun ryhmän pahin kiusaaja JP sai ryhmästä ainoana stipendin.

Kiusaaminen siis ei lopu peruskoulun jälkeenkään.”

perjantai 8. toukokuuta 2015

Onko kiusaajilla oikeasti heikko itsetunto?


Psychology Today: Do Bullies Really Have Low Self-esteem?

”Research studies have proven that there is no link between kids who behave aggressively toward other kids and low self-esteem. In fact, psychologists have found that kids who behave like bullies have high self-esteem, but that they are very "shame-prone." That means they are afraid their failures or shortcomings will be exposed. A person can have problems with shame and still have high self-esteem, and this is what makes a person act like a bully. Their mean behavior toward others keeps their self-esteem high because it takes their own and others' attention away from the parts of themselves about which they are ashamed.”

Eräs blogin lukija kirjoittaa artikkelin herättämistä ajatuksista:

”Kun halutaan ymmärtää kiusaajaa ja välttää syyllistämistä, tarkoituksena lienee välttää nimenomaan tämän häpäisemistä. Tämä onkin perusteltua siinä mielessä, että voimakas häpeä voi lisätä väkivaltaisuutta ja vähentää empatiaa uhria kohtaan entisestään. Häpeän ytimessä ei ole itse teko, kuten syyllisyydessä, vaan kiinnijääminen ja siihen liittyvä kasvojen menetys. Siten häpäisystä saattaa seurata vain kiusaamisen muuttuminen entistä ovelammaksi ja näkymättömämmäksi. Ymmärtämislinjaan liittyy kuitenkin seuraavia tuhoisia sekaannuksia:

1) Syyllisyys ja häpeä sotketaan toisiinsa. Häpeä on syyllisyyttä varhaisempaa, luonteeltaan kokonaisvaltaisempaa ja rajattomampaa. Ero on kuvailtua rinnastuksella "I made a mistake" / "I am a mistake". Kiusaajan syyllisyys on tosiasia, jota ei pidä eikä tarvitse painaa villaisella. Jos kiusaaja kokee syyllisyydestä puhumisen ja uhrin kärsimyksen huomioimisen ihmisarvoaan loukkaavaksi, hän on luultavasti erityisen häpeäaltis.

2) Jos kiusaajalla on ongelmia voimakkaan häpeän kanssa ja vastaavasti kehittymätön syyllisyydentunto, hän tarvitsee ammattilaisapua tällä saralla. Kiusaajan suojelu uhrin kustannuksella sekä vahingoittaa uhria että kroonistaa kiusaajan ongelmia. En tarkoita, etteikö kiusaaja saisi tuntea ollenkaan häpeää, vaan että painopisteen tulisi olla syyllisyydessä häpeän asemesta. Kun kenenkään ihmisarvo ei ole pelissä, epämiellyttävienkin tunteiden kestäminen tulee mahdolliseksi ja samalla saadaan eväitä yhteiselämään jatkossa.”

Ks. myös: Tutkijat: Kiusaaminen on seurausta ”normaalista narsismista”

* * * * *

Turun Sanomien Extra-viikkoliitteessä 18.4.2015 oli juttua lähisuhdeväkivallan sovittelusta. Juttuun haastateltu tutkija Tiina Qvist Lapin yliopistosta on varsin kriittinen sovittelua kohtaan. Hän työstää parhaillaan väitöskirjaa aiheesta. Qvistin mukaan lähisuhdeväkivalta pitäisi rajata sovittelun ulkopuolelle. Sovittelu hyödyttää väkivallan tekijää ja väkivallan uhri voi joutua erityisen epäedulliseen asemaan. Hän perustelee näkemyksiään mm. näin:

”- Olen nähnyt, että sovittelutyöntekijät välittävät asiakkaistaan. Sovittelu kuitenkin perustuu ajatukseen, että kaksi tasavertaista sopijaosapuolta ratkaisee yhteisen konfliktin. Lähisuhdeväkivallassa dynamiikka on aivan erilainen: se perustuu vallankäyttöön, väkivallan uhalla pelaamiseen.

- Kun menettely on konfliktikeskeinen, uhrin ja tekijän asemat hämärtyvät. Uhrista tulee osasyyllinen, jonka tehtävä on auttaa sopimukseen pääsemisessä.”

Sovittelu on osa virallista järjestelmää. Sovittelutoimintaa johtaa sosiaali- ja terveysministeriö ja vastuu sovittelun järjestämisestä on aluehallintovirastoilla. Aloite lähisuhdeväkivallan sovitteluun tulee vain poliisilta tai syyttäjäviranomaiselta. Sovittelu tapahtuu sovittelutoimistoissa. Koulutetut vapaaehtoiset työskentelevät yhdessä ammattilaisten kanssa. Vapaaehtoiset ovat ammattilaisten ohjauksessa ja valvonnassa.

Kouluväkivaltaa sovitellaan pikakurssin käyneen lapsen ja vihjeettömän aikuisen harrastustoimintana.

* * * * *

Sellaisen voisin vielä mainita, että helvetti on jäätynyt. Yhteiselämä tyty-yden kanssa on jatkunut jo yli vuoden. Pitäisi kai joskus avautua siitä täällä blogissa.

torstai 30. huhtikuuta 2015

Vaalioksennus


Kolumni Turun Sanomissa:

Missä määrin keskustan ja perussuomalaisten suosio kertoo yhä vanhenevan väestön pelosta maailman muutoksessa, halusta säilyttää minkä Suomi-idyllistä voi? Konservatiivisesta päiväunesta, menneestä maailmasta, jossa suomalainen on valkoihoinen ja ulkomaalaiset syynä ongelmiin Suomessa, kehitys- ja eurokriisimaissa.

Maailmasta, jossa kirkkoon kuulutaan, homous on synti ja rikos, naista tytötellään, perheväkivalta ei ole virallisen syytteen alaista eikä raiskausta ole kriminalisoitu avioliitossa. Maailmasta, jossa työlounaat ovat kosteita, alkoholi on masennuslääke eikä koulukiusaamiseen puututa. Maailmasta, jossa ei tarvitse tuntea vieraita kieliä ja kulttuureja, ei tarvitse ymmärtää muita, riittää kun ei ymmärrä itseä.

Olkiukko. Kolumnisti kehittää mielessään kuvan väärin äänestäneiden ryhmästä, ja hyökkää omia mielikuviaan vastaan. Kuulun väärin äänestäneiden suureen joukkoon, mutta en tunnista itseäni tuosta vuodatuksesta.

Kaiketi joskus mainitsin, kuinka yhteiskunta on kasvattanut minut vihalla. Minut on kasvatettu vihaamaan itseäni, sukupuoltani, arvojani. Ylläoleva oksennus on esimerkki siitä. Nuorempana olin altis vaikutteille. Koviin poikiin tuollainen syyllistämällä kasvattaminen ei tehonnut, mutta minuun se upposi.

* * * * *

Tiededokumentti Ikävystymisen olemus (Boredom) tarjoilee kylmää kyytiä koulujärjestelmälle. Ohjelma löytyy taas Yle Areenasta. Katseluaikaa on toukokuun loppuun.

Mitä ikävystymisellä tarkoitetaan, ja mistä tämä aikaamme jäytävä ongelma on peräisin? Voiko tylsyyteen jopa kuolla? Toimittaja Albert Nerenberg tutkii ikävystymisen evoluutiota ja myös keinoja sen nujertamiseksi.


sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Kolme tarinaa kiusaamisesta ja yksi mattoveitsestä


Blogin lukija, kolmekymppinen mies, jatkaa tarinaansa. Tarina huipentuu viimeisessä lauseessa.

Tällä kertaa voisin kertoa yläasteen kiusaajasta, nimeltä J. Hän on mua vuotta vanhempi. Kiusaaminen hänen osaltaan alkoi n. kuukausi sen jälkeen, kun mulla alkoi 7.lk ja J oli kasilla.

Olin ruokalan aulassa, kunnes J tuli pois ruokalasta ja huusi: "mene kuule vaan säki syömään ruokalaan kalapaskaa". J harrasti myös fyysistä kiusaamista. Seuraavalla kerralla koulun käytävällä hän tönäisi mut seinää päin, kun käveli mun ohi.

Kun tuli ensilumi ja olin menossa koulun jälkeen kohti bussipysäkkiä, niin J oli kaverinsa kans koulun pihassa ja kuulin, kun J sanoi kaverillensa, että heitänkö mä tota lumipallolla. J nimitteli mua mm. homoksi ja hömppä-***iksi. Vaikka ihan täysin hetero olen. Kerran J tuli ikävästi mua koulun siiven nurkan takaa vastaan ja huusi: "etkö sä osaa edes kävellä".

Kerran olin odottamassa tunnille pääsyä, kunnes J:n luokka tuli viereisestä luokasta pois ja kävelivät mun ohi. J huusi jollekin hänen luokkalaiselle, että "painu vittuun" ja sen jälkeen J huomasi mut ja tuli mun eteen, osoitti mua sormella ja huusi: "ja säkin painu sinne kans".

Kasilla myös J:stä oli harmia, kun hän oli ysillä. Olin kerran odottamassa pääsyä tunnille muun mun luokan kanssa ja J:n luokka odotti pääsyä viereiseen luokkaan. J jossain vaiheessa huomasi mut ja se tuli heittään mun päälle kourallisen jotain kuminpalasia tms. Vähitellen myös J:n luokan muut pojat alkoi vainota ja ne oli aina koulun jälkeen odottamassa oven takana penkillä, kun mä ja mun luokka pääsi tunnilta pois. Ja mulle huudeltiin aina kaikkea ikävää. Koulun ilmoitustaululta nimittäin näki sen, missä luokkahuoneessa kaikkien ylä-asteen luokkaryhmien oppitunnit oli.

J:n kavereista moni kuului lätkäjengiin, J tosin ei mun tietääkseni itse ollut lätkän harrastaja, vaan hän enemmän ryyppäsi tai muuten vaan riehui.

Kerran olin menossa kohti ruotsin luokkaa, joka oli käytävän loppupäässä, kun yhtäkkiä joku työnsi mut takaapäin kumoon. Kun katsoin taakseni, niin J meni luokkaansa, joka oli käytävän alkupäässä. Kasin loppuaikoina olin ruokalassa, siellä ei ollut silloin paljoa porukkaa, mutta J:n porukka oli. Yhtäkkiä mun lautaselle lensi kypsän kananmunan keltuainen, siitä oli valkuaiset ympäriltä revitty pois. Ruokana oli tuolloin puuroa ja mehukeittoa ja tottakai se myös roiskui jonkin verran, kun kova keltuainen heitettiin siihen.

J ja J:n kaverit oli aika suosittuja koulussa, erityisesti tyttöjen keskuudessa.

* * * * *

Yrjöperskeles: Kaksi tarinaa kiusaamisesta

Yrjöperskeleen kysymykseen on helppo vastata. Toinen.

* * * * *

Kommentoin Takkiraudan Päivän mietelmää:

Yhteiskunta on arvaamaton. On tuurista kiinni, mitä lapselle puukottamisen jälkeen tapahtuisi. Toki kiusaaminen siinä koulussa loppuisi kuin veitsellä leikaten ja nynnypoika nousisi lasten maailman hierarkian huipulle. Mutta aikuisten maailma, yhteiskunta ja viranomaiset, lastensuojelu ja psykiatria erityisesti, ovat täysin arvaamattomia. Ja ei olisi mitään takeita, että lapsi olisi enää hierarkian huipulla lastensuojelulaitoksessa.

Minua kaduttaa, etten tappanut kiusaajia kun siihen oli mahdollisuus. Yläasteella kannoin asetta koulussa. Olisin helposti saanut hengiltä useita kiusaajia. Mutta ei minusta ollut tappajaksi. Nynnypoikana olin pelkuri. Jänistin aina tilaisuuden tullen. Sitä en tiedä, olisiko elämäni kovin erilaista, jos olisin tappanut. Jäin silti systeemin rattaisiin ja blogini lukijat kyllä tietävät minkälainen elämäni on ollut. Huonosti siinä joka tapauksessa olisi käynyt.

Josta päästäänkin tärkeään kysymykseen, joka jää aina kysymättä. Miksi kouluun on pakko mennä, kun sen tiedetään olevan niin vaarallinen paikka? Koulua pidetään jonain muuttumattomana luonnonlakina, ainoana paikkana lapsille. Vaihtoehtoja ei ole. Tähän mennessä kaikki kiusaamisen vastaiset toimenpiteet ovat tähdänneet koulussa jatkamiseen, eli pysymiseen systeemin sisällä. Esimerkiksi kehuttu ja kansainvälistä mainetta niittänyt KiVa Koulu opettaa lapsille keinoja pärjätä väkivaltaisessa yhteisössä, vaikka ongelmana on nimenomaan keinotekoinen pakkolaitosyhteisö, ei sen uhriksi jääneet yksilöt. On sairasta, että aikuiset pitävät tietynlaisia herkkiä luonteenpiirteitä ongelmana, ja opettavat lapsia ”pärjäämään.” Sen satoa niitetään vielä pitkään. Yhteiskunnasta on jo kehittynyt itsekkäiden ”pärjääjien” temmellyskenttä.

En voi muuta kuin ihmetellä aikuisten ihmisten typeryyttä. Ensin vanhemmat tekevät lapsia ja rakastavat ja suojelevat heitä, mutta sitten vanhemmat heittävät lapsensa kouluun, jonka varmasti tietävät väkivaltahelvetiksi. Vai onko aika kullannut omat koulumuistot? Miksi edes hankkia lapsia, jos niitä ei voi itse kasvattaa? Onko kyse vain sokeasta tottelevaisuudesta, siitä että niin on tehty sukupolvien ajan, vai onko kyseessä silkka hedonismi ja ahneus, yhtälö jossa lapset ja lastenkasvatus ovat vain esteenä uralla?

Jokaisella pitäisi olla oikeus valita itse seuransa. Tai varsinkin päättää, millaisessa seurassa ei halua olla. Oikeuden pitäisi koskea myös lapsia. Nyt aikuisena valitsen tarkasti seurani. Jos se ei miellytä tai minua ei huolita joukkoon, lähden pois ja etsin toisenlaista seuraa. Kiusatuksi en ole enää peruskoulun jälkeen joutunut. Olen joutunut mielivaltaisesti toimivien byrokraattien uhriksi, mutta en kiusatuksi.

Koulukiusaaminen loppuu vain yhdellä tavalla. Vanhempien on itse kannettava vastuu lastensa hyvinvoinnista, eikä ulkoistaa velvollisuuksiaan yhteiskunnalle. Kun vanhemmat tajuavat sen, loppuu myös koulukiusaaminen.

Vapaus. Pelottava asia.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Aggression kaksi muotoa


On aika jakaa epävirallinen Suvaitseva ymmärtäjä 2014 -palkinto. Ja palkinnon saa...

Nuorisoväkivalta - asianomistajan puheenvuoro

Onneksi olkoon! Kirjoitus on samalla väkivallan ymmärtämisen epävirallinen Suomen ennätys!

Kirjoitus on karmeaa luettavaa. Olen nähnyt ja kokenut ihmisyyden pimeän puolen, enkä enää ylläty lasten ja nuorten tekemän väkivallan raadollisuuksista. Mutta en voi käsittää, kuinka joku voi olla niin ideologiansa sokaisema, että suhtautuu oman lapsensa pahoinpitelyyn tuolla tavalla.

Kirjoitukseen tuli paljon kommentteja, joista osa on jostain syystä poistettu. Yhdessä poistetuista kommenteista selitettiin aggressiivisuuden psykologiaa:

"Itse en hyväksy väkivaltaa. En silti syytä tekijääkään tuosta järjettömästä teosta. Uskon, että hän on omassa elämässään kohdannut vihaa, riittämättömyyttä ja pahaa oloa."

Tämä on syvälle juurtunut harhakuva, joka monella suomalaisella tuntuu olevan. Psykologia sen sijaan on jo pitkän aikaa osannut erottaa toisistaan proaktiivisen ja reaktiivisen aggressiivisuuden. Proaktiivinen aggressio on sitä, kun aggressio on vallankäytön väline ja liittyy voimakkaasti empatian puutteeseen. Kun proaktiivisesti aggressiivista henkilöä maalaillaan jonkinlaiseksi olosuhteiden uhriksi, jota muut ovat kohdelleet huonosti, ja jota ymmärtämällä saadaan aggressio kytkettyä, mennään metsään niin että hujahtaa. Tällä tavalla vain vahvistetaan proaktiivisesti aggressiivista käytöstä, sillä tekijä huomaa saavansa huomiota ja ymmärrystä väkivallan avulla ympäristöstä. (Muiden hyötyjen ohella, joita tässä tapauksessa taitaa olla kaveripiirin "rispekti".)

Reaktiiviinen aggressiivisuus taas on sitä, kun ihminen kokee ympäristön uhkaavana ja ei osaa hillitä jatkuvasti laukeavaa "taistele tai pakene" -reaktiotaan. Tähän liittyvät ne lapsuuden traumat ja kaltoinkohtelu. Tämä on myös se aggression muoto, johon päähän paijaaminen auttaa.

Voit sitten itse miettiä, kumpaa aggression muotoa edustaa käytös, jossa täysin sivullisen uhrin päälle hyökätään ilmeisesti huvin vuoksi. Tältä pohjalta suosittelen myös harkitsemaan, kannattaako oikeasti alkaa maalailla tämän kaltaisen väkivallan tekijöistä jonkin sortin uhreja, jotka kaipaavat ymmärrystä ja hellyyttä.

Eikä siinä vielä kaikki, niinkuin ostoskanavalla sanotaan. Huvin ja urheilun vuoksi tehtyihin väkivaltarikoksiin syyllistyneet nuorisorikolliset saivat osakseen niin paljon suvaitsevaa ymmärrystä, että helmikuussa 2015 kaksi heistä iski uudelleen, uhreina jälleen kerran alaikäisiä.

* * * * *

Telkkuvinkki:

Kotikatsomo: Satanen

Aaro on ratkaisemattoman ongelman edessä. Koulussa kiusataan, aikuiset eivät ymmärrä tilannetta. Kunnes pahoinpidellyksi joutuu kiusaaja.

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Ihan normaalia peruskoulumeininkiä


Blogin lukija, kolmekymppinen mies, kertoo kokemuksistaan yläasteella 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa:

Eräs ylä-asteen kusipäistä oli mun rinnakkaisluokkalainen R. R oli 8. luokalla mun kanssa samassa kotitalous- ja teknisen työn valinnaiskursseilla. Maanantaisin oli "köksää" ja perjantaisin "puu- ja metallikässää".

R oli jo 8. luokan alussa mua päätä pitempi, eikä ollut todellakaan mikään kukkakeppi.

Heti ennen ekoja köksän tunteja olin laittamassa takkia köksän eteisen naulakkoon, kun R käveli ohi ja huusi "pöö!".

Kiusaaminen räjähti käsiin kuitenkin 2 viikkoa koulun alkamisen jälkeen. Olin juuri päässyt köksän tunnin alussa istumaan mun ryhmän kanssa samaan pöytään, kun viereisestä pöydästä R alkoi yhtäkkiä kovasti väännellä naamaansa, ilveillä ja puhua puolikovalla äänellä jotain sekavaa muminaa mun nimestä. R:n ryhmän pöytä oli mun ja opettajan välissä ja opettaja kertoi luokan edessä, mitä pitää tehdä, joten muuallekaan en voinut katsoa.

Vähitellen tuntien kuluessa R:n mumina jatkui, kun R:n ryhmä oli viereisessä välikössä kuin minä. R ei itse tehnyt mitään vaan hän häiritsi koko ajan mun ruuantekoa. R:n retoriikka koveni koko ajan ja hän alkoi muminan ohella hokea "vittu, sä oot tyhmä"-lausetta aina sopivin väliajoin.

Jossain vaiheessa alkoi hermostua R:ään ja käsienpesun jälkeen räppäsin käsistäni irtopisaroita R:n naamaa kohti. Tästä R suuttui entisestään ja huusi "jumalauta, mulle ei tehdä noin".

Muut oppilaat nauroivat R:lle ja osa yhtyi jopa R:n mukana kiusaamaan. Opettaja rouva A oli täysin tietämätön kiusaamisesta pitkälle syksyyn.

Kiusaamista jatkui tästä eteenpäin n. 4 viikkoa, kunnes oli pakko nostaa kissa pöydälle ja kertoa R:stä hänen luokanvalvojalle.

R alkoi käydä myös fyysisesti väkivaltaisemmaksi. Pahin tilanne oli köksän tunnilla, kun kumarruin ottamaan perunoita ämpäristä ja ämpäri oli kaapin oven edessä. Yhtäkkiä takaapäin R oli hiippaillut ja työnsi mut pää edellä kaapin ovea päin. Onneksi käsillä pystyin vähän pehmentämään iskua, eikä mitään vakavampaa tapahtunut.

Vasta nyt opettaja alkoi havahtua mun kiusaamiseen ja lupasi puhutella R:ää samoin kuin hänen luokanvalvoja.

R kiisti jyrkästi kaiken ja sanoi, että hän ei koskaan kiusaa ketään. Samoin R sanoi mullekin: "enhän mä sua oo kiusannu".

Tämän jälkeen jouluun asti kiusaamisessa oli pieni suvantovaihe, toki lievempää kiusaamista oli silloinkin.

Tunneilla oli todella hankalaa keskittyä, kun piti aina pitää huolta siitä, ettei R hiippaile selän takana.

Heti joululoman jälkeen taas R:n otteet alkoi taas selvästi koventua. Heti ekana päivänä jouduin kotitalouden opettajan katalan karhunpalveluksen uhriksi. Kuulin, kun hän kehoitti R:ää moittimaan mua siitä, kun olin unohtanut tyhjentää tiskikoneen. R huusi, saivarteli ja kiroili ihan siihen asti, kunnes olin saanut kaikki astiat pois tiskikoneesta.

Seuraavana päivänä olin välitunnilla, kun eräs 7.lk poika tuli puhumaan välitunnilla, että "tiedätkö sä, että R tuli kännissä riehumaan kouluun ja se sano, että se hakkaa sut heti, jos se näkee sut".

Ja tosiaan R tuli kännissä kouluun riehumaan, mutta viimeinkin opettajat alkoivat huomata millainen R on ja hän joutui 3 viikoksi kasvatuslaitokseen.

Mutta se jäi täysin epäselväksi, johtuiko R:n hoitoon joutuminen *hänen väkivaltaisesta käytöksestä **vai pelkästään **hänen alkoholinkäytöstään.*

R tuli takaisin 3 viikkoa myöhemmin ja kiusaaminen "väheni" tai "harveni".

Ysillä toki hän suunnitteli ruotsinryhmän kiusaajan J:n kanssa hyppäämistä mun selkään kaulastani kiinni pitäen. He tuli ihan mun perässä ulko-ovesta sisälle, kun kello oli soinut. Uhkaustaan ne ei onneksi ihan täysin toteuttaneet, mutta R toki huusi taas kovaan ääneen "pöö".

* * * * *

Julkaisin nämä kolmekymppisen miehen kirjoitukset nimettöminä. Nimikirjaimet ovat ehkä oikeat tai sitten eivät. Nimien julkaisu saattaisi aiheuttaa kirjoittajalle vaikeuksia, mikäli joku asianosaisista sattuisi googlaamaan nimeään, törmäisi teksteihin ja tunnistaisi kirjoittajan.

Päätin aktivistiurani alussa, että tulen jossain vaiheessa julkaisemaan tapaukseeni liittyvien roistojen nimet. Kouluväkivallantekijät, opettajat, rehtorit, poliisit, lääkärit, terapeutit, Kelan ja työkkärin virkailijat, nimilista on pitkä. Miksi minun pitäisi suojella heidän mainettaan ja yksityisyyttään? Miksei minulla olisi muka lupaa varoittaa muita ihmisiä mahdollisesta vaarasta?

* * * * *

Tomin tarina kuohuttaa:

Takkirauta: Kun lapsi murhaa

Iltalehti: Arjan poika kuoli kiusaajien vuoksi

Ylen aamu-tv: Koulukiusaamisen takia kuolleen Tomin tarina

Tomin äiti on rohkea ihminen, kun toi tragedian julkisuuteen ja yrittää taistella asiansa puolesta. Aamu-teeveessä haastatellut ”asiantuntijat” taas puhuivat lähinnä ympäripyöreitä latteuksia.

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Kiusaamiskohu Salossa – (KiVa) Koulun maine meni


Stara: Raju koulukiusaamistapaus kuohuttaa Salossa: ”Koulu ei tee mitään”

Nyt sosiaalisessa mediassa kuohuttaa eräs traaginen tarina Salossa sijaitsevasta Moision yläkoulusta.

Kyseessä on 16-vuotiaan Evelinan tapaus, jossa on tapahtunut jo lukuisia synkkiä käänteitä sekä muiden nuorten että koulun taholta. Evelinan siskon koskettava kirjoitus on levinnyt laajasti sosiaalisessa mediassa. Tytön läheisten joutuessa lopulta itse puuttumaan alati pahenevaan tilanteeseen saivat he syytöksiä niskaansa sen sijaan, että koulu olisi puuttunut millään tavoin varsinaiseen ongelmaan, eli koulukiusaamiseen.

Facebook-päivitys, josta kohu lähti, menee kokonaisuudessaan näin:

!!LUKEKAA TÄMÄ KOKONAAN, JONKA JÄLKEEN JAKAKAA TÄMÄ!!

Kuvassa on rakas pikkusiskoni Evelina. Evelina on 16-vuotias, vielä yläastetta käyvä tyttö. Hän on aina ollut iloinen ja positiivinen, kunnes jotain tapahtui. Vuonna 2014 Evelinan yleiskuva alkoi muuttumaan ja hänellä todettiin masennus. Masennuksen syytä lähdettiin selvittelemään ja suurimmaksi syyksi paljastui jotain järkyttävää; Evelinaa on hyväksikäyttänyt häntä vuoden vanhempi, samaa yläastetta käyvä poika. Siskoni oli muutamia kuukausia pitänyt sisällään tämän tiedon, joka oli saanut patoutua ja paisua. Evelina ei ollut uskaltanut kertoa tätä asiaa sillä hän on pelännyt ja hävennyt tapahtumaa todella kovin. Aloimme tietenkin selvittämään asiaa jättämällä tutkintapyynnön. Poikaa kuulusteltiin samoin kuin meidän tahoa ja asia haluttiin hoitaa mahdollisimman nopeasti ohi.

Tämän jälkeen ajattelimme, että kyllä tämä tästä, annetaan savun laskea. Sitten alkoi eräs toinen kauheus tulla kuvioihin; kiusaaminen, niin koulussa kuin vapaa-ajalla. Tämä poika oli siis päättänyt tuhoavansa Evelinan elämän oikein lopullisesti. Poika selitteli montaa eri tarinaa hyväksikäytöstä Evelinan ystäville tavoitteena saada käännettyä Evelinan kaikki ystävät häntä vastaan. Ja siinä hän osalti onnistuikin. Evelinan ns. "ystävät" yksitellen kääntyivät Evelinaa vastaan antaensa syyksi: "Pojan tarina on uskottavampi ja yksityiskohtaisempi kuin sun tarina" ja "No, kerro sitte meille sun tarina uudelleen ja kerro siihen kuuluvat yksityiskohdat". Äitini kanssa sanoimme Evelinalle ettei hänen ole mikään pakko kertoa näitä "likaisia yksityiskohtia" vaan hän voi myös pysyä hiljaa. No, Evelina painostettiin kertomaan sillä uhalla, että hän menettää kaverinsa muuten jollei kerro. Nämä "kaverit" silti kääntyivät häntä vastaan vaikka Evelina pakosta kaiken kertoikin. Evelina menetti ns. "kaverinsa", mutta onneksi hänen rinnalleen jäi muutama oikea ystävä, kiitos heille todella paljon!

Kiusaajaporukaksi muodostui 11 nuoren porukka, joista yksi oli tämä poika ja yli puolet Evelinan entisiä kavereita. Porukka sai käännytettyä osia nuoria Evelinaa vastaan painostamalla: "Etkai sä oo Evelinan kaveri?" ja kertomalla pojan yli viittä eri tarinaa muille nuorille. 26.1.2015 Evelina oli erään ystävänsä kanssa paikallisessa kauppakeskuksessa kun nämä 11 nuorta kävivät Evelinan kimppuun sanallisesti. Porukasta kolme poikaa haukkuivat Evelinan pystyyn, muut entiset kaverit katsoivat vierestä olemalla poikien "taustatukena". Tämän julkisen nöyryytyksen jälkeen kiusaajat perustivat whatsapp-sovellukseen ryhmäkeskustelun, jonka tarkoitus oli Evelinan kiusaaminen. Jokainen 11 nuorta osallistui ryhmässä kiusaamiseen niin koulu- kuin vapaa-ajallaan.

Tämä jälkeen otimme Evelinan opiskelupaikkaan, Moision kouluun yhteyttä. Itse samassa koulussa opiskelleena muistan kun Moision koulu liittyi KiVa kouluun ja vielä palaaminen muistan rehtorin ja opettajien lauseet; "Moision koulu on KiVa koulu ja KiVa koulussa ei kiusata ketään." Eli KiVa koulu tulee sanasta Kiusaamisen Vastainen eli koulun yleiskuvaan ja opetukseen kuuluu että koulussa on nolla toleranssi kiusaamista kohtaan. Paskapuhetta! Rehtori, Evelinan oma opettaja, koulukuraattori taikka kukaan muukaan opettaja ei suostu puuttumaan kiusaamiseen. Aluksi meille luvattiin että asia selvitetään koulussa kiusaajien kanssa, mutta nyt meille on sanottu ettei koulu aio puuttua kiusaamiseen, sillä heillä ei ole valtuuksia puuttua tähän, koska kiusaaminen tapahtuu vapaa-ajalla, vaikka totuus on, että kiusaamista tapahtui samalla tavalla koulussa kuin vapaa-ajalla. Nuoret huutelevat ja haukkuvat Evelinaa koulupäivän aikana ja kaiken huippuna on se että nämä 11 nuorta yrittävät keksiä mitä pahaa aikovat tehdä Evelinalle kun hän kouluun palaa. On puhuttu hakkaamisesta jopa Evelinan tappamisesta, mutta koulu ei puutu! Asia painetaan täysin villasella.

Evelina ei ole nyt käynyt koulussa yli kuukauteen, sillä hän ei kouluun halua/uskalla mennä. Eräs päivä kun tulin äitini luokse käymään siskoni oli erittäin ahdistunut, itkuinen ja hänestä näki ettei hän jaksa tätä enää kauaa. Tämä koko tilanne vaikuttaa koko meidän perheeseemme negatiivisesti ja jokainen meistä alkaa olla loppu tähän. Sitten mun hermot paloivat. Päätin omasta tahdostani lähteä jututtamaan näitä kiusaajia. Menin paikalliseen kauppakeskukseen jossa hetken aikaa etsin nuoria käsiini kunnes heistä 5 löysinkin. Minut nähdessään he lähtivät minua kiireellä karkuun, mutta minä tarmokkaasti heitä seurasin parkkihalliin jossa pysäytin 2 tyttöä pyytäen heitä juttelemaan. Kysyin: "Miksi te kiusaatte Evelinaa?" Ja sanoin että "nyt tää kiusaaminen saa luvan loppua." Kiusaajilta kunnon vastausta saamatta hetken keskustelun jälkeen annoin heille ehdot: "Jos te ette tätä kiusaamista lopeta niin minä aloitan sen, mutta jos tämä nyt tähän loppuu niin saatte olla rauhallisin mielin". Tämän jälkeen poistuin paikalta ja seuraavana päivänä äitini sai soiton rehtorilta: "Muutama tyttö on tullut puheilleni ja he ovat todella itkuisia ja peloissaan kun isosisko oli kuulemma käynyt heitä uhkailemassa." Osa kiusaajista ei uskalla kuulemma mennä kouluun sillä he pelkäävät että minä menen sinne. MINÄ? Minä olen kohta 19-vuotias ja käyn päivisin töissä kun nuoret ovat koulussa ja he silti "lintsaavat". Koulua he eivät siis uskalla käydä, mutta uskaltavat kumminkin minun ja heidän vapaa-ajallaan roikkua kauppakeskuksessa taikka talomme viereisessä kebabgrillillä ilman sitä pelkoa, että minä silloin sinne saattaisin ilmestyä, mikä on 99,9% suurempi todennäköisyys kuin se, että menisin heidän kouluunsa. Tästä koulukin on kääntänyt oman versionsa; kiusaajat ovat uhreja ja Evelina syypää kaikkeen.

Olemme koko perhe aivan loppu tähän tilanteeseen. Tuntuu ettei asia edisty ollenkaan vaan sen annetaan olla ja kärjistyä. Olemme yrittäneet ottaa moneen tahoon yhteyttä, kouluun, koulutoimenjohtajaan, poliisiin niinkuin myös kiusaajien vanhempiin. Kaikki muu täysin tuloksetta paitsi poliisin puolelta. Olen puskaradion kautta saanut kuulla kuinka kiusaajien vanhemmat sanovat : "Ei meidän kultamussukka ketään kiusaa." Eli vanhemmat katsovat kiusaajien toiminnan vaaleanpunaisten lasien läpi. Äitini on yrittänyt tuloksetta ottaa yhteyttä pojan vanhempaan. Kiusaajien vanhemmat kumminkin ovat keskenään keskustelleet tästä minun tekemästä "laittomasta uhkauksesta" ja ovat kuulemma tulleet tulokseen, että Evelinan perheessä se vika on, ei meidän lapset kiusaa. Meidän perheeseen ei ole otettu mitään yhteyttä, vaan juurikin päinvastoin: minut ja äitini on estetty täällä Facebookissa niin kiusaajien kuin kiusaajien vanhempien puolesta.

Haluan tällä kirjoituksella herättää jokaisen mielessä jonkun tunnetilan. Vanhemmat, mitä jos teidän lapsenne olisi mukana kiusaajaporukassa? Haluaisitteko selvittää asian vai uskotella itsellenne ettei meidän lapsi noin tee. Ja vanhemmat, miettikää jos teidän lapsenne olisi Evelinan tilanteessa? Hyväksikäytetty ja kiusattu eikä uskalla mennä kouluun vaikka viimeinen vuosi menossa ja tuntuu ettei kukaan halua auttaa paitsi oma perhe. Eikö tämä ole jo tarpeeksi? Miten haluaisitte toimia jos oma lapsenne kokisi tätä samaa? Tunnetilat heittelevät laidasta laitaan, raivosta suruun. Ja nuoret, haluan että ymmärrätte; kiusaamiseen tulee aina puuttua, älkää olko se heikko puoli joka kiusaa. Kiusatut nuoret, älkää jääkö hiljaiseksi vaan kertokaa jos koette tulevana kiusatuiksi, tapahtui se missä vaan. Ja kiusaajat ympäri Suomen; miettikää itsenne Evelinan kenkiin, miltä se mahtaisi tuntua? Kokea kaikki se mitä Evelinalle on tehty ja silti pysyä vahvana?

Kiitos teille jotka luitte tämän ja vielä suurempi kiitos kaikille jotka jakavat tämän. Haluan että tämä saadaan kaikkialle jakoon jospa saataisiin kouluun vähän vipinää sosiaalisen median kautta. Haluan tämän kanssa myös poistaa kaikki typerät huhut tästä aiheesta ja haluan että Evelina saa taas elää normaalia elämää!

JAKAKAA!

Tapauksen saama julkisuus pakotti KiVa Koulun kehittäjät puolustuskannalle. Puolustuspuheesta paistaa läpi ylimielinen asenne.

Virallisten tahojen ylimielisyys näkyy myös Turun Sanomien haastattelusta: Poliisi tutkii Salon kiusaamistapausta:

– Ensisijaisesti näkisin, että tämä on jonkun muun kuin poliisin asia. Tietojeni mukaan kyseessä on riita, joka on paisunut suhteettomasti. Ihmiset eivät ymmärrä, mitä tekevät tuolla netissä, kun painavat enteriä, [Salon poliisi] kuvailee.

- -

Kiusatun tytön käymä salolaiskoulu on mukana Turun yliopiston kehittämässä kiusaamisen vastaisessa ohjelmassa. KiVa Koulu -ohjelman kehittäjä, professori Christina Salmivalli kertoo tutkijoiden saaneen yhteydenottoja tapauksen johdosta.

– On väitetty, että nyt meni uskottavuus koko ohjelmalta, Salmivalli kertoo.

Professori pitää kohtuuttomana, että Facebook-julkaisusta virinneessä keskustelussa koko salolaiskoulu on leimattu perusteettomasti. Hän kertoo koulun oppilaiden vastanneen kiusaamista koskevaan kyselyyn vuosittain alkaen vuodesta 2010.

Pikku riita, joka ei kuulu poliisille. Olen kuullut tuon ennenkin, monta kertaa, myös omakohtaisesti, kun yläasteella koulupoliisi levitteli käsiään ettei voi asialleni mitään.

Menikö KiVa Koululta uskottavuus tämän tapauksen takia? Onko ohjelma joskus muka ollut uskottava? Ehkä alussa, mutta ei enää vaikuttavuustutkimuksen jälkeen. Tiedotteessa, joka on sopivasti hävinnyt Turun yliopiston sivuilta, todettiin: ”Levitysvaiheessa ei yläkoulun osalta löydetty riittävää näyttöä ohjelman vaikuttavuudesta: otoksessa havaitut koe- ja vertailuryhmien erot eivät yleensä poikenneet sattuman perusteella odotettavissa olevasta vaihtelusta.”

Professori Salmivalli väittää, että Moision yläkoulu Salossa on leimattu perusteettomasti. Onko kouluväkivaltatapauksen julkinen jakaminen, siitä käyty keskustelu ja ilmeisen aiheellinen kritiikki koskien koulun edesvastuutonta toimintaa ”kohtuutonta perusteetonta leimaamista?”

Nettipoliisi yritti hillitä kuohuntaa kirjoituksessaan, johon isosisko vastaa:

Lueskelin tämän tekstin nyt muutamaan otteeseen läpi ja pakko oli tulla kommentoimaan. (Julkaisun kommenttiosiosta löytyy tämä samainen teksti)

Kirjoituksessa esiintyvän pojan ja siskoni ikäero on 1 vuosi. Muiden henkilöiden ikää en ole missään vaiheessa kertonut ja se on totta että heidän välinen ikäero on muutamista kuukausista kiinni.

Kirjoitukseni tarkoitus ei ollut leimata tekijää seksuaalirikolliseksi, suurimmaksi osaksi tekstistäni puhun kiusaamisesta ja kuinka siihen ei puututa. Ihmisten osat kommentit ovat olleet mielestäni todella rajuja ja sellaisia että ne olisi voinut jättää sanomatta. Itsehän en voi muiden ihmisten kommentointiin puuttua, jokaisella saa olla oma mielipide asiasta.

Tekstistä en mielestäni ole mitään olennaista jättänyt pois saatikka sinne mitään lisännyt. Kirjoitukseni olisin voinut erittäin rumastikin ja liioitellusti kirjoittaa, mutta en siihen halunnut ryhtyä, se ei tässä tilanteessa auta, niinkuin ei auta hyssyttelykään.

Kirjoitukseni ei myöskään ole valheellinen vaan meidän perheen viimeaikaisesta elämästä kertova.. Kun tekstin julkaisin, tarkoitukseni oli herättää tuntemuksia ihmisissä, herättää koulu/muut asiaa ajavat tahot, poistaa turhat huhut Evelinasta, saada ihmiset puhumaan kiusaamisesta ja siitä kuinka kamalaa se on, sekä kyllä, näpäyttää kiusaajaporukkaa. Minkäänlainen muu herättely ei heihin saatikka kouluun ole tehonnut ja totesin itselleni että: "jos ei hyvällä niin sitten pahalla".

Missään vaiheessa tekstiäni en ole syyllistynyt kunnianloukkaukseen. En ole paljastanut henkilöiden naamoja/nimiä/muita tietoja ellei lasketa ikää/sukupuolta (minkä tiedän että joku olisi saattanut tehdä) sillä tiedän että nämä henkilöt itsensä tekstistä kyllä tunnistavat, ilman mitään nimiä. Minulta ja perheeltäni on paljon tultu tekijöiden nimiä utelemaan, mutta kukaan meistä ei ole kertonut mitään henkilöihin liittyvää kenellekkään, sillä meidän mielestä tämä teksti on tarpeeksi kova napautus heille.

Ja kuten tekstissäni ja aikaisemmin sanoinkin, tämä julkaisu on sen takia tehty, että vihdoinkin jotain tapahtuisi. On pitkään tuntunut, että sitä päivää odotetaan koska Evelinalle sattuu jotain. Onko se vasta se mikä herättää toimimaan? Todellakin toivon ettei näin ole.

Ja vielä lisättävää; koulu ei ole meihin ottanut mitään yhteyttä liittyen tähän kiusaamiseen. Ainoastaan koulu haluaa keskustella Evelinan opiskeluista nyt ja jatkossa, mutta tähän ei vieläkään ole sanottu juuta eikä jaata.

Seuraava käänne tuskin yllättää.

Turun Sanomat: Salon kiusaamistapaus ei johda rikostutkintaan

Poliisi ei epäile rikoksia Salon koulukiusaamisjutussa.

Viranomaiset ja ”viralliset tahot” haluavat hyssytellä. Niiden mielestä kouluväkivalta-asioita ei saisi julkisesti käsitellä, ei edes yksityishenkilön Facebook-seinällä. Koulun nimeä ei saisi mainita, ettei koulun maine kärsi. Koulun yhteyttä KiVa Kouluun ei saisi mainita, ettei KiVa Koulun maine mene. Viranomaiset pitävät erityisen paheksuttavana sitä, että tyhmät tavikset (kuten minä) jakavat juttua sosiaalisessa mediassa. Että tällaista täällä yhden virallisen totuuden Suomessa.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Opettaja kiusaa, osa 2


Blogin lukija, kolmekymppinen mies, jatkaa opettajamyytin murtamista:

Koulun epämiellyttävät opettajat ja muu henkilökunta, osa 2 – Yläaste

7-luokan 98-99 luokanvalvoja Herra P oli täysin aseeton luokan häiriköinnin ja kiusaamisen suhteen. Herra P yritti lässyttää ensin alkuun kiusaajille, täysin tuloksetta. Lopulta hän antoi täysin periksi kiusaamisen suhteen, kun mun luokan poikaporukka uhkasi hakata mut. Herra P möläytti: "kuule, ku mä en voi sille mitään, jos ne hakkaa sut".

Samoin mun luokan pahin häirikkötyttö V lähetti matikan tunnilla outoja kirjeitä ja sanoi, että hän käskee hänen isoveljensä hakkaamaan mut, jos mä en vastaa sen kirjeisiin. Samoin kusipääksi nimittely oli jatkuvaa. Ja jossain vaiheessa hän uhkasi polttaa mut roviolla.

8 ja 9 lk ärsyttävin opettaja oli Rouva S. Hänelle akateeminen pärjääminen koulussa oli kaikista tärkeintä.

Ja tunneilla kiusaaminen oli varsin yleistä 9. luokan ruotsin valinnaisryhmässä.

Tuolloin oli ruotsia aina kerran viikossa 2 tuntia perjantaiaamupäivisin. Ekasta kerrasta lähtien jouduin istumaan ihan pulpetti kylki kyljessä porukan pahimman kiusaajan J:n kanssa. J vittuili aina välillä koko vuoden ajan ja muut oppilaat nauroi. Rouva S ei puuttunut kiusaamiseen missään vaiheessa.

Pahin kiusaamistilanne oli viimeisillä tunneilla ennen joulua. Silloin oli ryhmätehtävä J:n kanssa ja tehtävässä heitettiin noppaakin.

Aina, kun oli mun vuoro, niin J alkoi hokea erään 80-luvun Irwin Goodmanin biisistä tuttua hokemaa "sepalus auki" jota jatkui todella monta kierrosta, ennenkun mä hermostuin ja heitin lujaa nopan pulpetille. Opettaja tuli mulle vittuilemaan siitä, että mä riehun tunnilla ja J:n käytökseen Rouva S ei puuttunut ollenkaan. J tottakai alkoi jeesustella ja kehui itseensä, että kuinka hän on yrittänyt koko ajan toppuutella mun riehumista. Tämän jälkeen J alkoi hokea "älä riehu" ja muut oppilaat nauroi.

Talonmies Herra J tuli kerran 9. luokalla kyseleen multa koulun jälkeen, että "kiusaako noi pojat sua". Mä sanoin, että kyllä, niin Herra J lähti naurahtaen pois tilanteesta.

Eräät koulubussikuskit myös oli erikoisia, kun olin lukiossa. Muutamat iäkkäämmät mieskuskit sanoivat aina aamuisin muutamalle yläasteikäiselle tytölle, kun he jäivät pois koulun pihassa, että "muistakaa sitten oikein kovasti kiusata opettajia".

Myös koulubussissa kiusaaminen ja häiriköinti oli erittäin yleistä ja kuskit puuttui kiusaamiseen VAIN ja AINOASTAAN siinä tilanteessa, jos kiusaaminen kohdistui itse kuskeihin tai bussia sotkettiin.

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Opettaja kiusaa


Opettaja kiusaa käyttää väkivaltaa. Blogin lukija, kolmekymppinen mies, rikkoo opettajamyyttiä:

Koulun epämiellyttävät opettajat ja muu henkilökunta, osa 1 – Ala-aste

Ala-asteen epämiellyttävin opettaja oli 3-4 lk opettaja rouva B. Hän on sama opettaja, joka uhkasi ehdoilla piirtämisestä, hän myös opetti 5-6 lk kuvaamataitoa.

Vainoaminen alkoi 3 luokan kevätlukukauden alkupuolella, joskus helmikuussa 95.

Oli matikan tunti ja mun luokalla oli yksi tyttö, joka oli luokan priimus. Rouva B alkoi yhtäkkiä multa kysellä tiukkaan sävyyn, että mistä johtuu, että tuo tyttö tiesi laskutehtävän oikean vastauksen. Ja tätä tapahtui vielä useamman kerran.

Tämän jälkeen rouva B alkoi huutaa ja haukkua mua kaikkien kuullen. Hän sanoi: "voi, että, mitä ihmettä mun täytyy tehdä, että sä pysyisit tunneilla hereillä", "ei matiikassa pärjää tuurilla", "et sää pärjää tässä elämässä ollenkaan" jne.

Tämän lisäksi rouva B soitti kotiin asti ja haukkui koko perheen ja kirjoitti pitkän litanian haukkumakommentteja reissuvihkoon.

4 lk rouva B laittoi kiusaamisen mun syyksi, kun uskovaisperheen lapsi M kiusasi mua jatkuvasti (koko peruskoulun yhteensä). Rouva B antoi ymmärtää, että mä itse oon syypää kiusaamiseen.

Kuvaamataidon tunneilla rouva B haukkui mun piirustuksia luokan edessä kovin sanoin. Eräästä piirustuksesta rouva B sanoi, että "tää piirros on ihan sellainen, kuin se olis saanu kuulasta kalloon" ja "eihän tää ny sovi ollenkaan, että sä piirrät oranssit housut ja vihreän paidan".

Rouva B haukkui myös mun vaatteet ja sanoi, että hän tietää Kuusamosta yhden pojan, jolla oli aikoinaan yhtä huonot vaatteet kuin mulla.

Itsekkäitä, menestyneitä ja omapäisiä tyttöjä rouva B kehui tunneilla. Ja aina silloin tällöin virnuili erikoisesti.

Koulun reksi ja myös 5-6 lk opettaja oli rouva B:n mies. Hän oli hieman parempi, mutta ei aina. 6. luokalla koulun itsenäisyysjuhlassa esiintymislavan kulissien takana jouduin rajusti kiusatuksi, iso porukka alkoi huudella pöö ja naureskella ja huudella muuta paskaa. Ensin eräs eskarilainen P aloitti ja pian kaikki muut yhtyivät mukaan. Mun oli pakko lähteä pois sieltä opettajien huoneeseen. Tuolloin koulun juhlasali oli täynnä paikallisen alueen sotaveteraaneja, lottia ja heidän puolisoitaan ja opettajalle oli tärkeää, että koulun maine säilyy, kun he ovat paikalla.

Rouva B:n mies herra S oli närkästynyt, kun mä kesken juhlapäivän häiritsin häntä kiusaamisasioilla ja sanoi, että "et sä aina voi tulla opettajan puheille, jos sua kiusataan".

tiistai 10. helmikuuta 2015

Kiusaaminen näkyy maitotölkeissä


Uusi korkean profiilin tietoisuuskampanja näkyy bussipysäkeillä ja maitotölkeissä. #ikuinenarpi -kampanja jatkaa presidentti Niinistön pari vuotta sitten aloittamaa pullantuoksuista Ihan tavallisia asioita -kampanjaa. Kaiketi tietoisuuden lisääminen on arvokas päämäärä, vaikka tietoisuutta on lisätty viimeiset kolmekymmentä vuotta huonoin tuloksin. Väkivaltaa tuollainen kampanjointi ei ole tähän mennessä lopettanut.

Kampanjan sivulta ohjataan MLL:n Nuortennetin ohjeisiin nettikiusatuille. Täytyy sanoa, että ohjeet ovat ihan hyviä. Ne ovat suurelta osin samoja kuin ohjeet tämän blogin ohjesivulla. Hienoa, MLL.

* * * * *

Telkussa pyörii mainos, jossa etsitään kiusattuja telkkusarjaan. Tietoja sarjasta annetaan kovin vähän.

* * * * *

Kävin Turun Kaupunginteatterissa katsomassa Meganin tarinan. Näytelmä ei sorru selittelemään, eikä varsinkaan lohduttele yleisöä. Ehkä perinteiseen kerrontaan sekoitetut musavideomaiset kohtaukset kolahtavat nuoriin, mutta minua sekoitettu tyyli häiritsi.

Osaa esityksistä edeltää keskustelutilaisuus, jossa puhumassa on nettipoliisi ja Pelastakaa Lapset ry:n henkilöstöä. Nettipoliisi puhui yllättävän järkeviä, mutta minua vähän huvitti Pelastakaa Lapset ry:n nettipäivystys Habbo Hotellissa ja IRC-Galleriassa. Käyttääkö niitä enää kukaan?

* * * * *

Sain vinkin uuden kirjan julkistamisesta suoraan kirjan kustantajalta. Nimestä huolimatta kirja ei liity edellä mainittuun arpikampanjaan ollenkaan.

Arvet. Romaani kiusatuista

Arvet on rankkaa luettavaa anoreksiasta, viiltelystä, valehtelusta, jatkuvasta pelosta ja äärimmäisestä epätoivosta – ja se kaikki on todellisessa kouluelämässä surullisen totta. Suosittelemme kirjaa paitsi kaikille yläaste- ja lukioikäisille, myös nuorten kanssa työskenteleville ja vanhemmille.

Kirjan tapahtumat eivät ole dokumentaarisia, mutta niissä on käytetty Teuvan lukion oppilaiden nimettöminä kirjoittamia kokemuksia. Useita nuortenkirjoja kirjoittanut Henry Aho yllättyi, miten paljon ja erilaista kiusaamista oppilaat olivat kokeneet. ”Kuka tietää, ehkä tämä kirja auttaa jotakuta. Jos vaikka vaan yhtä ihmistä, niin silloin kirja on tehnyt sen mitä halusinkin”, sanoo Aho.

Kirja julkistetaan maaliskuun lopulla. Non Fighting Generationin perustaja suosittelee kirjaa tekstissään Kiusaaminen, kidutus, kuolema.

perjantai 6. helmikuuta 2015

Koulukuria opettajalle, joka puhui liian totta


Suomen korkeimman laillisuusvalvojan, eduskunnan oikeusasiamiehen Petri Jääskeläisen käsiteltäväksi tuli vuonna 2013 koulumaailmaa koskeva tapaus. Tapaus on monella tavalla mielenkiintoinen, erityisesti koska siinä esiintyy poikkeuksellisen rohkeasti oman ammattikunnan epäkelpoa ainesta julkisesti kritisoiva opettaja, jolle oppilaiden hyvinvointi näyttää olevan ensisijaisen tärkeä. Erittäin huonoon valoon siinä joutuu koulun johto eli rehtori, joka antoi varoituksen ko. opettajalle. Oikeusasiamiehen sivuilta löytyy tapauksen tiedote ja tapaukseen annettu ratkaisu.

Opettajan mielipidekirjoitus (ks. ratkaisun kohta 3.1 Varoitukseen johtanut kirjoitus) on suorasanainen ja karu. Siinä hän muun muassa kirjoittaa seuraavaa:

Käytännössä epäkelpo koulun aikuinen voi toimia virassaan vuosikausia ilman, että kukaan puuttuu asiaan. Oppilaiden ja vanhempien valitukset kaikuvat kuuroille korville, kun kollegat vaikenevat ja esimiehet peittelevät, koska koulun tärkein tavoite on säilyttää puhdas ja kiiltävä julkisivu, jotta oppilasvirta pysyisi tasaisena. Työnantajan lakimiehetkään eivät uskalla hyökätä opetusalan virkamiehen kimppuun, jos selkeitä virkavirheitä ei voida näyttää toteen.

Kun koulussa on korjaamisen varaa, paras oppilas on äänetön oppilas.

On moraalitonta väittää, että maailman paras peruskoulu teki kaikkensa oppilaan hyväksi.

Opettaja käytti sananvapauttansa julkituodakseen suuren ja todellisen epäkohdan: lasten ja nuorten ihmisoikeuksia rikkovan koulumaailman toimintakulttuurin, jossa vaikeneminen epäkohdista, virheiden peitteleminen, julkisivun puhtaana pitäminen ja oppilaan etu –periaatteen moraaliton katteettomuus ovat arkipäivää.

Opettajaa syytettiin tästä syystä oman työpaikkansa opettajien kiusaamisesta, työilmapiirin huonontamisesta ja työnantajan lojaalisuusperiaatteen rikkomisesta, ja hän sai tästä syystä varoituksen, jonka aikana hän ei olisi saanut enää erehtyä ilmaisemaan tällaisia mielipiteitään irtisanomisen uhalla!

Opettaja teki kantelun asiasta. Oikeusasiamies päätyi seuraavaan ratkaisuun:

Eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain 10 §:n 1 momentin nojalla annan koulun rehtorille vastaisen varalle huomautuksen kantelijan sananvapauden loukkaamisesta.

- -

Totean vielä, että perusoikeuksien loukkaukset pitää ensisijaisesti estää. Jos se ei onnistu, ne pitää oikaista tai korjata. Mutta jos sekään ei onnistu, loukkaus tulee hyvittää.

Edellä todetun perusteella esitän Tampereen kaupungin arvioitavaksi, miten kirjallisen varoituksen antamisesta kantelijalle aiheutunut sananvapauden loukkaus olisi oikaistavissa tai korjattavissa, sekä edelleen, miten loukkaus olisi hänelle hyvitettävissä.

Pyydän kaupunkia ilmoittamaan 16.2.2015 mennessä, mihin toimenpiteisiin esitykseni on antanut aihetta.

Myös jokaisen koulukiusatun perusoikeuksia on loukattu. Se olisi pitänyt ensisijaisesti estää. Jos se ei onnistunut, ne pitäisi oikaista tai korjata. Mutta jos sekään ei onnistu, loukkaus tulee hyvittää.

Tehkää itsenne näkyviksi, kaikki kiusatut, ajakaa oikeuksianne, jaksakaa taistella! Jokainen taistelu asian puolesta on jo voitto. Jos me emme taistele itse, ei kukaan tee sitä puolestamme.

Kirjoittaja on koulukiusatun äiti ja blogin pitkäaikainen lukija

* * * * *

Iltalehti: Koulukiusaaminen kuohuttaa: Nyt puhuu opettaja

Opettaja myöntää, että tapauksiin puuttuminen on hankalaa.

- Kouluissamme on parantumattomia "rikollisia", jotka vähät välittävät rangaistuksista, kielloista, sopimuksista tai muista sellaisista. Kiusaaja kiusaa koulussa ja vapaa-aikana netissä. Koulussa voimme puuttua vain koulussa tapahtuvaan kiusaamiseen ja siihenkin hankalasti, hän toteaa.

- Toistuvasti kysytään, miksi kiusaajaa ei siirretä toiseen kouluun, mutta kiusattu siirretään. Tämä on erittäin hyvä kysymys. Yksi vastaus siihen on, että kiusaajan kuljettaminen kauemmas maksaa kunnalle paljon. Tämä voi olla syy. Muitakin syitä voi olla, luokanopettaja pohtii.

Hän kannattaisi erottamista, mutta kertoo, että sen esteenä on byrokratia.

- Miksi kiusaajaa sitten ei eroteta koulusta? Perusopetuslain mukaan oppilas voidaan erottaa koulusta jopa kolmeksi kuukaudeksi. Miksi näin ei sitten tehdä? Siksi, että lainsäädäntö on tässäkin asiassa pielessä. Koululla on vastuu huolehtia, että erotettu oppilas ei jää jälkeen opinnoissan. Oppilaalle pitää siis tehdä henkilökohtainen opetussuunnitelma. Koulun pitää huolehtia, että oppilas edistyy. Sekin tulee kalliiksi, että palkataan erotetulle lapselle opettaja.

Hänen mukaansa juuri raha on usein este myös ennalta-ehkäisevälle työlle.

Kouluväkivalta rehottaa, koska hankala puuttuminen, säännöistä piittaamattomat teinit, raha, byrokratia, lainsäädäntö, raha ja raha.

MTV: Lapset potkivat, purevat ja lyövät - myös päiväkodin hoitajiaan

Kun kyse alle päiväkoti-ikäisestä lapsesta, jonka on vielä vaikeaa hallita omia tunteitaan tai käytöstään, voidaanko silloin puhua väkivallasta? Työterveyslaitoksen mukaan voidaan puhua ja siihen pitää myös reagoida. Tavaroiden viskomista ja toisten lyömistä, ei saa sallia missään vaiheessa.


On hienoa, että väkivallasta puhutaan väkivaltana, ei kiusaamisena. Uutinen keskittyy enimmäkseen lasten väkivaltaisuuteen päiväkotien työntekijöitä kohtaan. Jos uutisoitaisiin lasten välisestä väkivallasta, puhuttaisiin satavarmasti kiusaamisesta. Onhan se surkuhupaisaa, kun viisivuotias tenava mottaa aikuista auktoriteettiasemassa olevaa naista, niin se on hirvittävää ja pelottavaa väkivaltaa. Aikuisten miesten kokoisten teinipoikien muiluttaessa pienikokoista seiskaluokkalaista mokupesulle, onkin kyseessä vain koulun hauska perinne ja nuorten kehitykseen kuuluva vaihe, ei edes kiusaaminen.

lauantai 31. tammikuuta 2015

Koululiikunta tappaa ilon liikunnasta


Yle: Koulu tappoi monelta liikuntakipinän loppuiäksi: "En pysty ryhmäliikuntaan, alkaa ahdistaa ja itkettää"

Onko liikunta pakkopulla, elämäntapa vai harrastus -keskusteluun vastanneissa on paljon ilokseen liikkuvia tai hyötyliikunnan puolesta puhujia. Suhteessa suuri osuus kertoo kuitenkin, että into liikkumiseen lyötiin lattian rakoon koulussa tamburiinin säestyksellä.

Blogin lukija, kolmekymppinen mies, kertoo:

Kokemuksia koululiikunnasta, eli peruskoulun liikuntatunnit kooste vuosina 1992-2001

Kolme ensimmäistä kouluvuotta oli vielä ihan ok, kun samanikäiset pojat ja tytöt olivat keskenään liikuntatunneilla. Tällöin kiusaaminen ja tasoerot esim. palloilupeleissä ja hiihdossa olivat paljon pienemmät. Ja kiusaaminenkin vielä pysyi paremmin hallinnassa.

Kunnes sitten 3. luokan ja 4. luokan välisenä kesänä joku "neropatti" keksi, että liikuntatuntiryhmäjaot piti laittaa uusiksi 3-6 luokkalaisten keskuudessa. Mikä tarkoitti sitä, että 3-6 luokkalaisten pojat oli samassa liikuntaryhmässä ja samanikäiset tytöt niin ikään omassa ryhmässä.

Se tarkoitti tottakai sitä, että kiusaaminen lisääntyi selvästi liikuntatunneilla. Ja eräs 6. luokan poika hallitsi koko liikuntaryhmää diktaattorin lailla, kun olin 4.luokalla. Hän huusi ja jopa uhkaili väkivallalla, jos joku epäonnistui pallopeleissä. Ja pallopelejä oli melkein aina liikuntatunneilla. Ja jo edellisenä iltana ahdisti, kun tiesi, että huomenna taas joudun samaan liikuntaryhmään hänen kanssaan. Se hieman auttoi asiaa, jos olin eri joukkueessa hänen kanssaan. Joukkuejako tehtiin usein esim. lento- ja koripallopeleihin 1-2 numerojaolla. Kerran yritin vaihtaa paikkaa, kun huomasin, että oon joutumassa pahimman diktaattorin kanssa samaan joukkueeseen, mutta opettaja huomasi sen, virnuili ja sanoi, että mun pitää mennä tän tyypin kanssa samaan joukkueeseen. Sitten tämä tyyppi heti huusi: "et sitte mokaa tänään". Hiihdossa tää 6.lk poika huuteli "pöö", kun ohitti alempiluokkalaisia kierroksella.

Kamalinta oli kuitenkin, kun ala-asteella oli pakko vaihtaa liikuntavaatteet pukuhuoneessa. Yleensä mä ennen tunnin alkua vaihdoin vaatteet vasta ihan viime hetkellä ennen tunnin alkua, kun muut olivat jo menneet liikuntasaliin. Ja tunnin jälkeen mä odottelin niin kauan, että muut lähti pois pukuhuoneesta ja vaihdoin vaatteet vasta silloin. Liikuntatuntien jälkeen oli onneksi ruokailu, josta pieni myöhästyminen ei ollut niin vakava asia kuin tunnilta myöhästyminen. Ensinalkuun mä olin pukuhuoneessa muiden kanssa, mutta sielläkin oli välillä aika rajua kiusaamista. Pahin muisto on se, kun mut jätettiin yksin pukuhuoneeseen, sammutettiin valot ja laitettiin ovi lukkoon, jolloin oli täysin pimeää. Onneksi löysin mututuntumalla etsittynä valokatkaisijan, sain valot päälle ja pääsin lopulta pois, kun lukitun oven sai auki sisäpuolelta.

Ylä-asteella kiusaaminen oli sitä, että pojat antoi ymmärtää, että mulla on täitä tai jotain tappavaa tautia ja siksi mun pitäisi pysyä pois koko pukuhuoneesta ja myös mun vaatteissa ja repussa oli heidän mielestään "tappavaa tautia" ja kaikki sanoivat, että mun repulla ja ulkovaatteilla täytyy olla vähintään 3 metrin etäisyys heihin.

Osa liikuntaryhmän pojista pelasi paikallisessa jääkiekkojoukkueessa ja siksi he oli selvästi monia muita parempia esim. pallopeleissä. Pääasiassa kiusaaminen oli henkistä, mutta ysillä yksi kiusaaja jyräsi mut kerran lattianrakoon, kun pelattiin sählyä. Opettaja ei ollut sitä näkemässä. Kun tehtiin vatsalihasliikkeitä ja mä olin makuulla lattialla, niin joukko poikia tuli viereen ja kysyivät opettajalta, että "saadaanko me sylkäistä ton päälle".

Ysillä koin myös rajuimmanpuoleisen epäsuoran uhkauksen. Oltiin silloin tultu jäähallin liikuntatunneilta takaisin koululle. Mä olin laittamassa reppua ja ulkovaatteita ruokalan aulan narikkaan. Aulassa oli myös saman liikuntaryhmän poikajoukko, joka huomasi pian mut ja alkoivat huudella mitä sattuu. Eräs heistä huusi: "tiedätkö sä, että meidän liikunnanopettajalla on kivääri". Vähän ajan päästä joku toinen heistä huusi: "varo, ettei opettaja ammu sua kiväärillä" ja sen jälkeen naurettiin.

Tanssitunneilla kiusaaminen oli paljolti sitä, että kukaan tyttö ei millään olisi halunnut tanssia mun kanssa, ennenkuin vasta sittenkun opettaja pakotti. Ja mulle aina naurettiin, kun niin kävi. Myös tytöt antoivat ymmärtää, että mä kannan mukanani jotain tappavaa tautia, eikä muhun voi koskea sen takia.

Opettaja oli aikalailla vihjeetön, joskus yritti puhua pojille järkeä, muttei se millään tavalla auttanut.

* * * * *

Ylen juttu ja blogin lukijan kirjoitus tiivistävät myös omia kokemuksiani koululiikunnasta. Liikuntatunneilla komentoa piti joku omalla urheilu-urallaan epäonnistunut, armeijamuistoihinsa jämähtänyt natsi yhdessä suosikkioppilaidensa kanssa. Nämä suosikit olivat tietysti koulukiusaajia. Joukkueisiin minut valittiin viimeisenä, huutoa tuli jos koskin palloon, huutoa tuli jos en koskenut palloon, kilpailua ja menestymistä ihannoitiin ylettömästi, joukkuelajeja korostettiin ja yksilölajeja väheksyttiin, pukuhuoneissa jäyti pelko ja häpeä murrosiän muutoksia läpikäyvästä kehosta, vain muutaman esimerkin mainitakseni. Inhoan yhä kilpaurheilua, erityisesti joukkueurheilua, enkä seuraa urheilukilpailuja telkusta. Edes formula ykköset eivät kiinnosta. Ottaa päähän, kun urheilijoita pidetään sankareina. Mitä sankarillista on kuminpalan jahtaamisessa jäällä kepin kanssa?

Koulu ei onnistunut tappamaan kaikkea iloa liikunnasta. Liikunta, joka on siis täysin eri asia kuin peruskoulussa pakkosyötetty kärsimys, on ollut tärkeä osa elämääni. Harrastin aiemmin hölkkäämistä ja pelasin erästä joukkuepeliä lähes kymmenen vuotta. Tällä hetkellä en varsinaisesti harrasta liikuntaa, vaan kunto pysyy kohtalaisena hyötyliikunnan avulla. Lisäksi, liikunta auttaa masennukseen. Siitä minulla on omakohtaisia kokemuksia.

Täytyy mainita, että kauppaopistossa oli liikunnanopettajana Aira Samulinin kaltainen vanhempi nainen, jonka liikuntatunnit olivat täynnä iloa ja onnistumisia.