maanantai 23. joulukuuta 2013

Mikä naisissa on vikana, osa II



Kuviin liittyvä juttu löytyy tuolta: Seksuaalisen vallankumouksen voittajat ja häviäjät

Jotain on mennyt pahasti vikaan. Meille annettiin vapaa rakkaus. Luulimme vapautta samaksi vapaudeksi kuin vapaalipussa. Ei se sitä ollut. Vapaus oli samaa vapautta kuin vapaaottelussa.

Turkulainen: Parisuhteista on tullut taistelua eroa vastaan

Yksilöllisyys ja vapaus ovat nousseet lähes kaiken yläpuolelle.

Kuulostaa helpolta ja vapaalta. Silti ihmiset kieriskelevät parisuhteidensa kanssa kenties suuremmissa ongelmissa kuin koskaan.

- -

- Eron uhka on todellinen, ja se piinaa meitä lähes koko parisuhteen ajan.

- Parisuhde on sen alusta loppuun asti taistelua eroa vastaan, hän väittää haastateltavansa toteamusta mukaillen.

Miksi yksikään normaalin itsesuojeluvaiston omaava mies haluaisi parisuhteeseen ? Jo pelkät parinhankintakustannukset kirpaisevat. Enkä tarkoita ainoastaan treffailuun kuluvaa rahaa, vaan satojen turhien yritysten ja torjuntojen aiheuttamia henkisiä kustannuksia. Miehen itsetunto revitään rikki monta kertaa ennenkuin partneri löytyy. Jos löytyy. Jos mies onnistuu etsinnöissään ja löytää kumppanin, alkaa taistelu eroa vastaan. Kiukuttelua, nalkuttamista, mielettömiä vaatimuksia. Mies tekee kaikkensa parisuhteen eteen, mutta mikään ei riitä. Nainen kyllästyy, lähtee uuden miehen matkaan ja viranomaisten avulla vie mukanaan lapset ja puolet miehen omaisuudesta. Jäljelle jää vain puutarhasaksilla kuohittu miehenraunio.


Kuva löytyi tuolta: Pitäkää tunkkinne

Miksi yksikään normaalin itsesuojeluvaiston omaava mies haluaisi parisuhteeseen ? Ehkä siksi, että sapiens-lajin apinoilla on biologinen tarve pariutua ? Ehkä siksi, että pariutumatta jääminen on urosapinalle pahempi onnettomuus kuin joutuminen kuohituksi puutarhasaksilla ?

Joten tein profiilin OkCupidiin, nimimerkillä NynnyNyhverö. Minun on turha esiintyä deitissä muuna kuin omana itsenäni. No, profiilissani vierailevalle naiselle on varmaan aika tylyä törmätä joukkoon kärjistettyjä naiskriittisiä blogikirjoituksia. Mutta jos en kelpaa sellaisena kuin olen, niin en kelpaa, piste. Etsikööt jonkun muun, tarjontaa minua paremmista miehistä kyllä löytyy. Siellä on toinen toistaan erinomaisempia miehiä, hyvin koulutettuja, työssäkäyviä, hyvin toimeentulevia, seikkailijoita, urheilusankareita, hyviä tyyppejä, pitkiä ja komeita herrasmiehiä. Ei minulla ole mitään mahdollisuutta kilpailla naisten rakkaudesta tuon miesjoukon kanssa.

Vapaa rakkaus avasi tien menestyjille. Menestyjille deittisivustot ovat ylitsepursuava syö-niin-paljon-kuin-haluat -buffetti. Eliittikumppaneja, pettämissivustoja, seksitreffejä, on varaa mistä valita. Tuhannet miehet ovat auttamattomasti ulkona netin pariutumismarkkinoilta. Sama taitaa koskea jossain määrin myös naissukupuolen epäonnisimpia yksilöitä. Muistaakseni telkusta tuli joskus dokkari Briteissä toimivasta vaikeasti pariutuvien deittipalvelusta. Minun pitäisi perustaa vastaavanlainen deittipalvelu tänne Suomeen. Hintaan sisältyisi myös Nynnyn virallinen parisuhdekoulu.

Poika, varo Shit Testiä. Alistu kerran, alistut aina. Älä alistu.

Poika, älä ole Nice Guy. Kivat pojat jätetään yksin.

Eiköhän tämä aihe ole käsitelty tällä kertaa. Seuraavaksi palaan takaisin blogin varsinaiseen aiheeseen, taisteluun kouluväkivaltaa vastaan. Nynny kiittää ja hiljenee loppuvuodeksi.

torstai 19. joulukuuta 2013

Pojat, varokaa Sitä Ainoaa Oikeaa !


Poika rakastuu tulisesti tyttöön. Kukaan muu koko maailmassa ei kelpaa. Ikinä. Pojan mielestä heidän yhteinen kohtalonsa on tähtiin kirjoitettu, vaikka tyttöä ei poika voisi vähempää kiinnostaa. Manosfäärissä ilmiö tunnetaan nimellä oneitis (one it is). Ihastumisia ja rakastumisia tulee ja menee. Oneitis on vakavampi ilmiö ja siitä aiheutuu vain turhaa kärsimystä. Saavuttamattoman perään haikailu johtaa menetettyihin mahdollisuuksiin. Nynnypojilla ei ole varaa menettää yhtään mahdollisuutta, jos niiden määrän voi koko elämän ajalta laskea yhden käden sormilla.

Sitä Ainoaa Oikeaa ei ole olemassa. Oneitis on pojille opetettu käyttäytymismalli. Poikien aivopesu Romanttisella Hötöllä alkaa hyvin nuorena. Aikuisten lässytystä ja satukirjojen prinsessatarinoita jatkavat televisiosarjat, leffat ja musiikki. Romanttinen Höttö tunkeutuu kaikkialle. Edes Radio Rockia ei voi kuunnella ilman altistumista Hötölle. Uskominen Sielunkumppaniin tärvelee mahdollisuudet onnelliseen parisuhteeseen. Kun takaraivossa jomottaa ajatus, että jossain on olemassa täydellinen kumppani, johtaa se vain tyytymättömyyteen, turhiin eroihin ja loputtomaan etsimiseen. Loputtomaan rakastumisen ensihuuman etsimiseen. Olen havainnut, että tähtiin kirjoitettuun sielunkumppanuuteen uskovat naiset ovat taitavia elämään itsepetoksessa, pariuduttuaan kaljamahaisen tavismiehen kanssa, ja silti he niin auliisti jakavat neuvojaan nynnypojille. Se Ainoa Oikea, kuten kaikki muukin Romanttinen Höttö, on vain todellisuuspakoa, eskapismia. Romanttisen Hötön syöttäminen pojille kääntyy lopulta myös tyttöjä ja naisia vastaan.

Vuosi oli 1992. Peruskouluni päättyi paria kuukautta ennen kevätjuhlia passituksella nuorisopsykiatriselle. Olin iskenyt silmäni erääseen seiskaluokkalaiseen tyttöön. Olin umpirakastunut. En tiennyt edes hänen nimeään. Mutta tiesin, että hän on Se Ainoa Oikea. Ja nyt olin mielisairaalassa ! En ikinä enää näkisi häntä ! Olin silloin äärimmäisen ujo ja sosiaalisesti kömpelö (olen vieläkin), enkä olisi uskaltanut lähestyä häntä missään tilanteessa. Eikä tyttö osoittanut kiinnostuksen merkkejä minua kohtaan, mutta sillä ei ollut merkitystä. Olin rakastunut ja suljettuna mielisairaalaan. Sitten tapahtui ihme. Eräs toinen tyttö oli ihastunut minuun. Tiesin että joku piti minusta, koska aiemmin keväällä sain rakkauskirjeen joltain tytöltä. Jätin huomionosoituksen huomiotta, koska olin jo löytänyt Elämäni Rakkauden. Tyttöpä ei jättänyt. Hän selvitti mihin olin kadonnut. Tyttö soitti minulle mielisairaalaan, ja muutaman puhelun jälkeen hän tuli katsomaan minua. Hän oli nätti, rohkea ja omistautunut minulle. Mutta suhtauduin häneen välinpitämättömästi, olinhan juuri menettänyt Elämäni Rakkauden, eivätkä muut tytöt kiinnostaneet minua ollenkaan. Käyttäydyin tylysti ja pian tyttö luovutti. Jos uskoisin karman lakiin, loppuelämääni varjostava yksinäisyys olisi rangaistus tuosta tapauksesta.

Siirrytään kymmenisen vuotta eteenpäin, 2000-luvun alkupuolelle. Tutustuin erääseen nuoreen naiseen harrastuksen kautta. Hän oli erikoinen tyyppi, mustaan pukeutuva gootti tai jotain sellaista. Samanlaisen synkkämielisen luonteen takia me olisimme voineet sopia hyvin toisillemme. Huomasin että hän oli kiinnostunut minusta. Toisaalta minuakin kiinnosti, mutta toisaalta epäilin, että onko tämä nyt Se Oikea, vai jatkanko etsimistä. Sitten tuli tilaisuus. Vietin yön naisen kanssa, kahdestaan, jutellen niitä näitä. Äärimmäinen ujouteni, sosiaalinen kömpelyys, kokemattomuus, ja peruskoulun, psykiatrian ja torjutuksi tulemisten rikkoma itseluottamus tärvelivät tilaisuuden. En pystynyt tekemään aloitetta.

Ujous, kömpelyys ja silkka paniikki iskivät päälle ja tärvelivät vielä muutaman muun mahdollisuuden. Kaikista noloista tapauksista en halua kertoa, mutta mainitsen muutaman tapauksen 2000-luvun lopulta. Eräs harrastuksen kautta tuntemani nuori nainen yritti lähestyä minua. Se tapahtui täysin yllättäen. Menin paniikkiin. En tajua miksi vain kävelin pois. Siinä olisi ollut nuori ja nätti nainen juuri minulle, mutta ei. Eikä siinä vielä kaikki. Nainen oli venäläinen. Satun pitämään venäläisiä naisia erityisen viehättävinä, koska feminismi ei ole turmellut heitä. Yhtä paljon harmittaa myös tapaus, jossa nuori kaunis nainen varovaisesti osoitti kiinnostustaan. Oli lämmin loppukesän yö. Lähdimme kävelylle merenrantaan, kahdestaan. En tiedä mikä minuun iski. Menin paniikkiin ja järkeilin olevani liian vanha hänelle, ja käyttäydyin kuin hienoa neitoa suojeleva herrasmies. Tukahdutin kiinnostukseni häneen. Eikä siinä vielä kaikki. Hän oli sukujuuriltaan puoliksi suomalainen, puoliksi eräästä eksoottisesta idän maasta.

Mahdollisuuteni pariutua olivat todella heikot, mutta eivät siis täysin olemattomat. Pitää kuitenkin muistaa, että tulin torjutuksi lukemattomia kertoja. Ne yhdessä omien epäonnistumisten kanssa tekivät minut katkeraksi ja vihaiseksi. Arvatkaapa toverit, kuinka paljon tilaisuuksien menettämiset harmittavat. Olen nimimerkkini ansainnut. Minua nynnympää nyhveröä ei löydy mistään.

Vinkki naisille: Tehkää rohkeasti aloite, jos vastapuoli ei sitä uskalla tehdä. Nynnypojille neuvoksi: Unohtakaa Romanttinen Höttö, unohtakaa naisten antamat pariutumisohjeet ja tarttukaa tilaisuuteen, uutta ei välttämättä tule enää koskaan.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Mikä naisissa on vikana ?


Syyllistetyistä pojista kasvaa katkeria miehiä

Nobelisti ja feministi Doris Lessingin kuolemasta on kirjoitettu tänään [17.11.2013] lehdissä ja Men’s Rights reddit linkkasi vanhaan juttuun Guardianissa, joka käsitteli Lessingin mielipiteitä nykyfeminismistä ja poikien kasvatuksesta. Juttu on vuodelta 2001, jolloin olin vielä itsekin koulupoika. Jutussa kerrotaan, että

Kirjailija Doris Lessing väitti eilen, että miehet ovat nykyisin sukupuolten välisen sodan hiljaisia uhreja. Hän sanoi, että feminismissä on valloillaan “laiska ja myrkyllinen” kulttuuri, joka ihannoi miesten ruoskimista. Nuoret pojat syyllistetään sukupuolensa tekemistä rikoksista. Miesten turhaan syyllistämiseen käytetty energia pitäisi käyttää järkevämpään kasvatustyöhön. … “Olin yhdeksän- ja kymmenvuotiaiden luokkahuoneessa, jossa oli poikia ja tyttöjä, ja kuuntelin kuinka nuori naisopettaja kertoi lapsille, että sotien syy on miesten väkivaltaisessa luonteessa. Näin itsetyytyväisiä tyttöjä kun taas pienet pojat lyhistyivät tuoleilleen, ikään kuin pyydelleen anteeksi olemassaoloaan, luullen että heidän elämänsä tulisi aina olemaan tällaista”.

Feministit eivät ilmeisesti kuunnelleet Lessingin varoituksia, sillä muistan mielipuolisen syyllistämisen kuuluneen myös omaan kasvatukseeni. Joka päivä, vuodesta toiseen. Se tekee todella pahaa lapselle ja voi tuhota heidän itsetuntonsa täysin. Se myös tekee syyllistetyistä pojista katkeria miehiä. Kaikki mahdollisuudet terveeseen parisuhteeseen tuhotaan myös kun terveistä pojista aivopestään itseään vihaavia miehiä.

Muistan täsmälleen saman omasta lapsuudestani. Opin vihaamaan itseäni ja nostamaan naiset korkealle jalustalle. Minusta piti kasvaa naisia metsästävä pettäjä, joka nelikymppisenä jättää uskollisen rakastavan vaimonsa ja lapsensa, ja vaihtaa onnellisen perhe-elämänsä seksihurjasteluihin kaksikymppisen sihteerinsä kanssa. Niin ei tapahtunut. Päinvastoin, olen nähnyt naisten toteuttavan kaikkia pahoja ”miehisiä” ominaisuuksia, samoja ominaisuuksia, joista minua syyllistettiin. Ja olen nähnyt miesten toteuttavan hyviä ”naisellisia” ominaisuuksia, vaikka aivopesun mukaan vain nainen pystyy hyvyyteen.

Mielipuolisen poikien syyllistämisen toinen puoli on mielipuolinen naiseuden ihannointi. Seuraava video on todella häiritsevää katsottavaa, mutta se on suoraan maailmasta, johon minut aivopestiin: Dear Woman. (Katsokaa mieluummin Will Ferrellin Dear Woman -parodia.) Kehtaako joku vielä ihmetellä, miksi minusta tuli tällainen sekopää, kun todellisuus aivopesun takana paljastui ? Verenhimoinen sekopää, joka vielä kymmenen vuotta sitten palvoi naisia ja totesi ylpeänä olevansa feministi.

”Kauheata asennettani naisiin” on epäilty syyksi niin naisettomaksi kuin kouluväkivallan uhriksi jäämiseen. Naisettomuuden syinä ovat 1. kouluväkivallan ja sen seurauksien aiheuttama putoaminen markkina-arvohierarkian pohjalle, 2. perinteisten arvojen romahduksen mahdollistamat naisten parinvalintamieltymykset, joita yhteiskunta rakenteillaan tukee, 3. tyttöjen, poikien, naisten ja miesten mielikuvia parisuhteesta vääristävä Romanttinen Höttö ja 4. nimenomaan tuo aivopesu Uudeksi Mieheksi. ”Kauhea asenne” syntyi vasta muutamia vuosia sitten, kun vaaleanpunaiset sydämenmuotoiset silmälasini menivät rikki. Enpä tiedä kuinka ”kauhea” asenteeni lopulta on. Minähän näen naiset juuri sellaisina kuin he oikeasti ovat.

Itsetyytyväisistä tytöistä kasvaa itsekkäitä naisia. Kulttuurimarxismi ja feminismi päästivät irti naisten pimeän puolen, jota ei aivopesun mukaan pitänyt olla edes olemassa. Aiheesta on nyt oikein yliopistotasoista tutkimustietoa:

Juoruilua, selkään puukottamista ja joukon ulkopuolelle jättämistä pidetään usein naisten tapoina kohdella ihmisiä, joista he eivät pidä. Tutkijoiden mukaan on mahdollista, että pahan puhuminen ja muu ilkeily todella on luontainen osa naisten sosiaalista kanssakäymistä, kertoo Livescience-julkaisu.

Osa tytöistä kärsii ”Hyvyyden jumalatar” -myytin seurauksista. Eihän tytöt voi olla pahoja, eihän ?

– Se on sosiaalista peliä, vihjailevilla viesteillä annetaan ymmärtää, että tietyn henkilön kanssa ei haluta olla. Esimerkiksi ei mennä ruokalassa koskaan samaan pöytään, selvittää Hamarus.

– Tytöt osaavat tulkita eleitä, ilmeitä ja äänensävyjä. Kiusaaminen voi aikuisen silmin vaikuttaa mitättömältä, ja aikuisten on vaikea päästä käsiksi ryhmän sisällä kehittyneeseen viestintään, hän jatkaa.

Alussa lainaamani tekstin lause ”Kaikki mahdollisuudet terveeseen parisuhteeseen tuhotaan myös kun terveistä pojista aivopestään itseään vihaavia miehiä.” on vain puolet totuudesta. Toinen puoli menee näin: ”Kaikki mahdollisuudet terveeseen parisuhteeseen tuhotaan myös kun terveistä tytöistä aivopestään miehiä vihaavia itsekkäitä lutkia.”

torstai 12. joulukuuta 2013

Neljä vuotta Kiusatun vastaiskua


Kiusatun vastaisku alkoi 12.12.2009 klo 01:30.

Kaduttaa. Kaduttaa syvästi.

Mikään ei kuvasta tunteitani yhtä hyvin kuin tämä biisi: Before my blackened eyes (lyrics)

Paitsi ettei minua ei kaduta tekemäni rikokset, vaan tekemättä jättämiset.

torstai 5. joulukuuta 2013

Vihaiset naisettomat miehet ja yhteiskunnan paskainen tulevaisuus


Ihmisen ikävä toisen luo

Ihmisten tyydyttymätön kaipuu kosketukseen ja vähitellen sammuva unelma arjen jakamisesta rakkaan kanssa – ne synnyttävät levottomia, pelottavia voimia, jotka taipuvat herkemmin vihan kuin keskinäisen ymmärryksen palvelukseen.

Tytön puute sairastuttaa miehenalun [Muuten erinomainen kirjoitus, mutta Breivik ei kuulu kirjoituksen aiheena olevaan miesjoukkoon.]

Yksinäiselle ihmiselle hyvinvointiyhteiskunta on kolkko, antiyhteisöllinen tila, jota on liian helppo alkaa vihata, ja vertaistukea joka ainoaan vihan lajiin löytyy netistä. Tähän kylmyyteen ei auta mikään muu kuin toisen ihmisen fyysinen läheisyys, seksi ja rakkaus.

Mies ilman naista ja seksiä on äkäinen ampiainen

Mies, joka ei saa seksiä, ei tavallisesti myöskään saa vaimoa, lapsia, perhettä, ja kaikkea sitä läheisyyttä, turvaa ja luottamusta, jota perhe-elämä tarjoaa – ja sillä voi olla traagisia seurauksia.

- -

Perheettömyydellä on suuri huonontava vaikutus miesten terveyteen ja hyvinvointiin, ja kun miehet jäävät ilman perhettä, joistakin heistä tulee vaaratekijä myös meidän muiden terveydelle.

- -

Historia ja demografia osoittavat, ettei ole kaukaa haettua yhdistää miesten väkivaltaisuutta seksuaalisten suhteiden puuttumiseen. Miehet, jotka ovat tippuneet avioliittomarkkinoiden ulkopuolelle, vailla oleellisia mahdollisuuksia vaikuttaa omaan tilanteeseensa, ovat kuin loppusyksyn äkäiset ampiaiset: kun kuningatar hylkää yhdyskuntansa, työläiset jäävät toimettomiksi, ja elämänsä keskipisteen ja motivaation menettäneenä niistä tulee arvaamattomia ja aggressiivisia.

Monelle miehelle seksin puute on siis vain alkusoitto, joka johtaa paljon syvempään syrjäytymiseen, ja silloin kun näitä vanhojapoikia on riittävän paljon, he voivat ravistella kokonaisten yhteiskuntien turvallisuutta.

Naisettoman miehen elämänlaatu laskee

Naisettomuuden suurin kirous ei ole vihaisuuden tai sotien nostattamisessa. Pääasiassa naisettomuus laskee miesten elämänlaatua. Elämänlaadun lasku on usein joko suuri tai erittäin suuri.

- -

Naisettomuuden aiheuttama pahoinvointi on eräs harvoista ihmiselämän keskeisistä pahoinvointia aiheuttavista asioista, joiden poistamiseksi hyvinvointivaltio ei tee mitään.

Päinvastoin, hyvinvointivaltiossa on mekanismeja, jotka pyrkivät lisäämään naisettomuutta ja naisten hankinnan kustannuksia entisestään.

- -

Naisettomuuden miehille aiheuttamat psykologiset ongelmat ovat eräs miesten suurimmista ongelmista yhteiskunnassa, mutta niistä on hyvin vaikea puhua, koska naisettomuudesta puhuminen tekisi miehistä uhreja ja naisista "syyllisiä", mikä on vallitsevan valta-asetelman vastaista.

Ainut tapa puhua naisettomuuden ongelmista edes jossain määrin korrektisti tapahtuu korostaa naisettomuuden yhteiskunnalle ja naisille aiheuttamaa uhkaa, mutta se jättää tietenkin huomioimatta naisettomuuden tärkeimmän ulottuvuuden: miesten elämänlaadun laskun.

Vihaisten naisettomien miesten tuhovoima, Y-sukupolven vallankumous, työelämän lopullinen romahdus ja ihq-ihana multikulti yhdessä takaavat paskaisen lopun yhteiskunnalle kahdenkymmenen vuoden sisällä. Hyvää kannattaa odottaa, sillä Suomineidon putoaminen multikultin syliin lopettaa myös feminismin.

Vääjäämättömältä näyttävä kehitys kohti tuhoa voidaan pysäyttää. Hyvinvointi pitää jakaa tasan kaikille, riippumatta henkilön asemasta yhteiskunnassa. Vaatimus koskee niin taloudellista, henkistä kuin seksuaalista hyvinvointia.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Nynny lähtee traumaterapiaan


Wikipedia: EMDR

Eye movement desensitization and reprocessing (EMDR) is a psychotherapy developed by Francine Shapiro that emphasizes disturbing memories as the cause of psychopathology and alleviates the symptoms of post-traumatic stress disorder (PTSD). EMDR is used for individuals who have experienced severe trauma that remains unresolved.

Nynny lähtee EMDR-traumaterapiaan. Jos lähtee. Ei tiedä vielä. Kävin vasta arvioinnissa. Terapeutin mielestä menetelmä voisi sopia minulle. Rahoitus täytyy ensin järjestää kaupungilta tai Kelalta, minkä suhteen en ole kovin toiveikas. Satun tietämään miten yhteiskunta pelaa peliä, jossa päätökset perustuvat viranomaisten mielivaltaan, ei lakiin ja lääketieteellisiin tosiasioihin. Pelin henkeen kuuluu hakemusten automaattinen hylkääminen ja ehkä vuosia kestävä tulokseton valitusrumba. Periaatteessa lasku kuuluu yhteiskunnan maksettavaksi. Yhteiskunta rikkoi minut, joten yhteiskunta saa myös korjata minut.

Minulla ei ole mielenkiintoa ja varaa sijoittaa yhtään euroa lopputulokseltaan epävarmaan hankkeeseen. En usko psykiatriaan ollenkaan, mutta vaihtoehtojen ollessa TÄYSIN MAHDOTTOMIA, uutta terapiaa täytyy ainakin kokeilla jos rahoitus järjestyy. Jospa sietämättömästä elämästä tulisi edes vähän vähemmän sietämätöntä...

Ne vaihtoehdot...

Uskon ja tiedän, ja myös tieteelliset todisteet osoittavat, että hyvä parisuhde naisen kanssa parantaisi elämänlaatua ja rauhoittaisi minua. Mutta kuten 38 vuotta ovat todistaneet, yksikään mystinen rakkauden jumalatar ei huoli minua kumppanikseen. Ainoa vaihtoehto kokea ihanan naisen läheisyys olisi raiskaaminen. Olenhan minä väärään sukupuoleen syntyneenä jo valmiiksi potentiaalinen raiskaaja, tai niin ovat naiset minulle koko ikäni väittäneet. Älkää edes ehdottako seksin ostamista maksulliselta naiselta. Minulle on koko ikäni sanottu, että seksin ostaminen on pahin rikos mitä mies voi tehdä. Kysykää vaikka Anna-Maja Henrikssonilta. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi siis pahinta mahdollista rikosta eli ostamista vähäisempi teko, raiskaaminen. Mikäli käsitin pahuuden asteikon oikein. En voi myöskään hankkia postimyyntimorsianta Thaimaasta, koska sekin on käsittääkseni pahempi rikos kuin raiskaaminen. Vai mitä sinä Anna-Maja Henriksson sanot, käsitinkö oikein ? Miksi sinä Anna-Maja Henriksson haluat viedä minulta ja tuhansilta kaltaisiltani miehiltä ainoan ja viimeisen mahdollisuuden kokea naisen kosketus, ja haluat tehdä meistä rikollisia ? Miksi sinä Anna-Maja Henriksson vihaat minua ? Ostamalla tai raiskaamalla en kuitenkaan saisi sitä mitä tarvitsen, hyväksyntää, joten antaa olla. Thanks for nada, bitches !

Toinen rauhoittava asia olisi rahallisen hyvityksen saaminen yhteiskunnalta. Raha helpottaisi elämää ja poistaisi jatkuvasti piinaavan epävarmuuden toimeentulosta, vaikka menetettyjä vuosia, mielenterveyttä ja onnellista elämää en voi enää saada takaisin. Menetin työkyvyttömyyden takia valtavan summan rahaa. Olisi kohtuullista, että yhteiskunta korvaisi ansionmenetykset suomalaisen keskiansiota vastaavalla summalla. En ole laskenut tarkkaa summaa, mutta oletan sen kohoavan reilusti yli miljoonaan euroon. Kyllä, tiedän tasan tarkkaan, ettei tämäkään toive tule ikinä toteutumaan. Ainoa vaihtoehto saada hyvitys yhteiskunnalta olisi kostaa vääryydet yhteiskunnan valtaeliitille julmalla ja epätavallisella tavalla. Paitsi ettei minun tarvitsisi tehdä sitä yksin. Uskon yhteiskunnan romahtavan seuraavan parinkymmenen vuoden sisällä, kun yhteiskunnasta osattomaksi jääneet katkerat ja vihaiset Y-sukupolven miehet pistävät ranttaliksi. War is the Answer !

Vanhojen asioiden muistelu nostaa tukahdutettua raivoa pintaan. Trauma on huomattavasti vakavampi mitä tähän asti on luultu. Trauma on yhteiskunnan syytä ja minä vaadin hyvitystä.

OIKEUTTA KOULUVÄKIVALLAN UHREILLE !

* * * * *

Telkusta tuli dokumentti kouluammuskeluista. Ruutuun marssitettiin toinen toistaan pätevämpiä asiantuntijoita puhumaan läpiä päähänsä. Missä todellisuudessa nuo pukupellet oikein elävät ? Ei ainakaan tässä todellisuudessa. Yle Areena: Voiko kouluampumisia estää ?