keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Hyväntekeväisyyshanke päättyi traagisesti


Good Will Biker:

”Ainutlaatuinen hyväntekeväisyyshanke kerää varoja koulukiusattujen lasten ja nuorten mielenlaadun tukemiseksi äärimmäisellä ajosuorituksella.

130.000 km

Ääntä ja huomiota koulukiusaamiselle. Konkreettista apua kiusatuille. Näkyvyyttä kumppaneille.”

Iltalehti 17.7.2017: Motoristi Toni Hynynen on kuollut - hyväntekeväisyysajolle traaginen loppu

”- Toni kuoli maanantaina kello 10.10. Toni sai kolarissa pahan aivovamman ja häntä jouduttiin pitämään nukutettuna. Mitään ei ollut enää tehtävissä. Toni ei herännyt ja menehtyi tänään aamulla sairaalassa, Hynysen perheen lähipiiriin kuuluva Gustavsson kertoo.

Vantaalla asunut Toni Hynynen joutui varhain perjantai-aamuna 7. heinäkuuta vakavaan kolariin Nurmijärvellä. Hyvän tahdon motoristi törmäsi rekan perään ja loukkaantui vakavasti Hämeenlinnan väylällä.”

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Empaattinen poika maalitauluna & Hyvä vanhempi, minä syytän sinua


Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa: Kiusatuksi tulemista pidettiin omana syynä – poikamme empaattisuus ärsytti jopa aikuisia:

”Helsingin Sanomien jutussa (HS 28.11.) professori Liisa Keltikangas-Järvinen antoi vinkkejä kuinka kasvattaa lapsi, joka ei kiusaa. Hänen mielestään vanhemmilta on unohtunut empatian opetus.

Olemme kasvattaneet omaa poikamme empaattiseksi juuri niillä keinoilla kuin Keltikangas-Järvisen mukaan kuuluukin. Pojan ystävällisyys, kohteliaisuus ja auttavaisuus ovat tuottaneet paljon iloa ja hyvää mieltä kanssaihmisissä – mutta ei suinkaan kaikissa.

Hiekkalaatikolla poika, joka ei koskaan vienyt lapiota toisen kädestä vaan auttoi toista löytämään sellaisen, sai usein hiekkaa silmilleen.

Päiväkodissa alettiin huomautella, että ”liian kiltti” poika saa kärsiä. Futisharrastus loppui siihen, kun valmentaja ei päästänyt poikaa enää kentälle, sillä tämä ei ollut tarpeeksi ”aggressiivinen” – ja nyt puhutaan 5–7-vuotiaista. Ensimmäiseltä luokalta alkoi kiusaaminen, jota kesti lukioon asti.

Opettajat ja muut aikuiset moittivat meitä vanhempia siitä, miksi emme opettaneet poikaa pitämään puoliaan. He antoivat ymmärtää, että oli oma syy, jos tuli kiusatuksi.

Olimme kyllä yrittäneet opettaa pojalle, että puoliaan tulee pitää, mutta ei saa satuttaa. Oppi oli mennyt liian hyvin perille. ”No sitten kyllä Siperia opettaa”, meille hoettiin. Vaan ei opettanut. Poika ymmärsi, että toinen lapsi purki häneen ehkä kurjaa oloaan, ja hän meni myös väliin puolustamaan, jos muita kiusattiin.

Poika ei koskaan vastannut ilkeyteen ilkeydellä, ei lyöntiin lyönnillä. Voiko otollisempaa kiusaamisen kohdetta olla!

Pojalta puuttui siis aikuisten tuki. Empaattisuus tuntui jopa ärsyttävän monia, erityisesti niissä harrastuksissa, joissa pojista ”tehtiin miehiä”.

Elämme aikaa, jolloin kiusaaminen ja kyynärpäätaktiikka ovat ihailtua käytöstä – sitähän aikuisetkin tekevät ja sitähän harrastetaan jopa lasten piirretyissä.

Professori Keltikangas-Järvinen antoi meille vanhemmille hyviä neuvoja, jotka eivät kuitenkaan ole relevantteja nykyisessä yhteiskunnassa. Paitsi jos haluaa lapsen, joka sairastuu masennukseen ennen viidennettätoista ikävuottaan siitä huolimatta, että vanhemmat rakastavat ja tukevat häntä valtavasti.

Empaattista kiusataan”

Lapsen velvollisuus ei ole pitää puoliaan. Vastuu lapsen turvallisuudesta kouluaikana on koulun henkilökunnalla. Tämä on niin yksinkertainen tosiasia, ettei siitä pitäisi olla minkäänlaista epäselvyyttä. Jos henkilökuntaan kuuluvat aikuiset eivät pysty velvollisuuttaan täyttämään, tulee heidän vaihtaa ammattia. Ei ole vaihtoehto, että opetusalan ammattilaiset vain jatkavat työtään ja antavat väkivallan jatkua sillä verukkeella, että he eivät asiaan pysty vaikuttamaan.

Hyvät vanhemmat, kasvattakaa lapsistanne hyviä ihmisiä. En näe väärää siinä, että lapsista kasvatetaan empaattisia, ystävällisiä, kohteliaita ja auttavaisia. Kynnysmatoksi ei lasta saa kasvattaa, vaan oikeudenmukaisesti itseään ja muita puolustavaksi. Pitää kuitenkin ymmärtää, että parhaimmatkaan ohjeet puolensa pitämisestä eivät toimi ylivoimaista vihollista vastaan. Ja siitä kouluväkivallassa on kyse.

Professori Keltikangas-Järvinen kertoo Hesarin haastattelussa:

"Jokainen voi oppia käyttäytymään hyvin. Aikuiset eivät saa jättää lasta temperamentinsa armoille, vaan heidän tehtävänsä on opettaa lapselle käytännön käytöstaitoja."

En usko, että jokainen lapsi oppii, haluaa tai edes pystyy käyttäytymään hyvin, mutta professorin väite pätee varmasti suurimpaan osaan lapsista. Keskusteltaessa kouluväkivallasta nousee usein esiin vaatimuksia lasten hyvästä kasvattamisesta. Hyvin usein saa lukea väitteitä, että kiusaaminen alkaa kotona ja on kiusaajien vanhempien vastuulla, ettei oma lapsi kiusaa. Sitä tarjotaan patenttiratkaisuksi kouluväkivallan lopettamiseen. Samaan hengenvetoon vaaditaan kiusaajien vanhempia opettamaan lapsilleen empatiaa. Pidän tällaisten vaatimusten esittämistä lähinnä tekopyhyytenä, kun vaatimusten esittäjillä ei ole muuta sanottavaa kuin oman moraalinsa esilletuominen.

Ensiksi, osa ihmisistä, myös lapsista, on sadistisia, narsistisia, psykopaatteja, sosiopaatteja tai muuten jo niin paatuneita väkivaltarikollisia, ettei siihen voi empatiakasvatuksella vaikuttaa. Toiseksi, lapsen kaveripiirillä saattaa olla suurempi vaikutus kuin vanhemmilla (ks. Judith Rich Harris: The Nurture Assumption). Kolmanneksi, kiusaajien vanhempia harvemmin kiinnostaa koko asia. He kokevat, että heidän lapsensa käyttäytyy normaalisti, ja kieltävät kiusaamisen olemassaolon. Heille väkivallan uhri on vain yliherkkä itkupilli ja kiusatun vanhemmat ylireagoivia hysteerikkoja. Usein koulun henkilökunta yhtyy tähän näkemykseen. Neljänneksi, kyllä, on vanhempien vastuulla opettaa lapsilleen käytöstaitoja, mutta SINÄ et voi vaikuttaa siihen, miten muut kasvattavat lapsiaan.

Hyvät vanhemmat, miksi kaikesta todistusaineistosta huolimatta uskotte suomalaiseen koululaitokseen? Miksi kaikesta huolimatta vain toivotte parasta ja laitatte lapsenne kouluun? Miksi kaikesta huolimatta jatkatte uskomista, että tämä kiusaamiskerta oli viimeinen ja nyt kaikki on hyvin? Miksi kaikesta huolimatta jatkatte lapsenne vetämistä väkivaltahelvetin läpi, vaikka lapsi jo oireilee psyykkisesti? Miksi kaikesta huolimatta jatkatte, vaikka vaihtoehtoja on?

Hyveellisinä itseään pitävät ihmiset vaalivat syyllistämättömyyden ilmapiiriä keskusteltaessa kouluväkivallasta. Ketään eikä mitään saa syyttää tai syyllistää. Pitää vain ymmärtää ja hyväksyä. Hyvä vanhempi, minä syytän sinua. Kouluväkivalta loppuu, kun sinä päätät niin, mutta teetkö sinä sen, mitä sinun kuuluu tehdä?

tiistai 23. toukokuuta 2017

Ensimmäinen Kupittaa-tuomio: Kansan oikeustaju taas koetuksella


Turun Sanomat: G1-osaston hoitajalle sakot potilaan pahoinpitelystä

"Rangaistukseksi oikeus määräsi hoitajalle 40 päiväsakkoa, josta tuomitulle tulee maksettavaa 560 euroa.

- -

Varsinais-Suomen käräjäoikeus hylkäsi kaikki uhrin omaisten ajamat syytteet näyttämättöminä."

Kupittaan sairaalan johto ja kaupungin virkahenkilöt eivät edes saaneet syytettä tapahtumiin liittyen.

Nyt on kansan oikeustaju taas koetuksella. Uutiseen tulleet kommentit kertovat selvästi, mitä mieltä kansan syvät rivit ovat. Ainoat vastaväitteet ovat tulleet henkilöiltä, joiden voin päätellä olevan osa mätää järjestelmää.

Mätä oikeuslaitos suojelee mädän järjestelmän suojissa toimivia tyranneja. Mun puolesta järjestelmän edustajat sairaanhoitajista aina ylimpään poliittiseen eliittiin ovat vapaata riistaa. Näille tyranneille täytyy kertoa, missä kurjuudessa me järjestelmän uhrit elämme, mitä me todella ajattelemme, ja mitä me vaadimme. Kaikki yhteydenotot on syytä tehdä nimettömästi Tor-verkon kautta, mieluiten Tailsia käyttäen.

Kun joulukuussa 2009 rikoin protestiksi samaisen oikeustalon ikkunoita, minut tuomittiin yli neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Kertokaa minulle, koska minä en vieläkään ymmärrä, miksi muutaman ikkunan rikkominen on vakavampaa kuin täysin – siis TÄYSIN – puolustuskyvyttömän vanhuksen pahoinpitely, varsinkin kun väkivallan tekijänä on terveydenhoidon ammattilainen kaupungin hallinnoimassa sairaalassa.

Minua harmittaa suunnattomasti, että huomio kiinnitetään vain yhden osaston muutamaan tapaukseen. Tuntuu, ettei yhteiskunnassa vieläkään uskota, että hirveyksiä on tapahtunut ja tapahtuu yhä lukemattomille ihmisille. Tuntuu, ettei yhteiskunnassa kaikesta todistusaineistosta huolimatta uskota, mitä hirveyksiä minä jouduin Kupittaalla kokemaan, ja kuinka pahaan kuntoon minut murjottiin. Jopa jotkut mielenterveyskuntoutujat ovat patistaneet minua opiskelemaan ja töihin, koska eivät ole uskoneet, että olen työkyvytön! Minulle on selvää, että suurin osa kansalaisista sulkee uhriksi joutumisen mahdollisuudet pois mielestään, ja elää kuin kaikki olisi hyvin ja mitään pahaa ei heille ja heidän läheisilleen tulisi ikinä tapahtumaan.

G1-osaston esiintulleet tapaukset ovat vain jäävuoren huippu. Aiemmin uutisoitiin, että väärinkäytöksiä oli havaittu kaikilla Kupittaan sairaalan suljetuilla osastoilla, mutta siihen se sitten jäi. Sama koskee takuuvarmasti kaikkia Suomen psykiatrisia osastoja. Eikä vain psykiatrisia, vaan kaikkia laitoksia ja koko elämän kirjoa, alkaen pienten lasten huostaanotoista vanhusten saattohoitoihin asti.

Tämän oikeusjutun uhri ei päässyt turvaan, vaikka pääsi pois Kupittaalta. Turun Sanomat: Hoidolta pelastettu – muistisairas sai Kupittaalla hengenvaaralliset vammat:

"G1-tapahtumien jälkeen Räihä asui runsaan vuoden Kurjenmäkikodissa, joka on Turun kaupungin pitkäaikaishoitopaikka vanhuksille.

Kun Räihän tila romahti yllättäen viime maaliskuussa, Turussa asuva siskontytär Aronen ehti paikalle ensimmäisenä.

– Kukaan ei ollut kutsunut lääkäriä tutkimaan häntä. Kun vaadin ambulanssia, hoitajat katsoivat minua kuin tyhmää ja vastasivat, ettei täältä soitella enää mihinkään, Aronen kertoo.

Sukulaisten painostuksesta Räihä pääsi kuitenkin Tyksiin. Ilman hoitoa hän olisi kuollut tukehtuen Kurjenmäkikodissa. Tyksissä hän toipui parissa päivässä ja rupatteli iloisesti jäätelöä syöden.

Järkyttävintä Östmanista ja Arosesta on, että kaikelle tapahtuneelle vaikuttaa olevan hiljainen hyväksyntä.

– Kuinka moni vanhus Suomessa on kuollut näin kenenkään ihmettelemättä? Jotkut hoitajat vain päättävät, että 72-vuotiaan muistisairaan on aika "mennä taivaan kotiin", Aronen puuskahtaa.

– Jos hoitokulttuuri paikkakunnalla on tämä, systeemi vain hotkaisee hoitajat, lääkärit, päättävät virkamiehet ja kaikki, ja he alkavat pitää tätä normaalina, Aronen sanoo.

Jos sinulla ei ole omaisia, et ole mitään. Sinut työnnetään syrjään odottamaan infektiota ja kuolemaa, joka raivaa sänkypaikan seuraavalle, Östman toteaa."

On pelottavaa ajatella, mikä tulevaisuus minua ja avopuolisoani odottaa. Meillä ei tule olemaan omaisia, jotka huolehtisivat meistä kun vanhenemme ja joudumme ehkä johonkin laitokseen. Nyt, kun vielä pystyn, on aika taistella. Havaintojeni mukaan mielenterveyskuntoutujien joukosta ei löydy monia taisteluhaluisia, saati taistelukykyisiä. Suurin osa, minä mukaanlukien, on niin lamautuneita, että hädin tuskin jaksavat edes omaa arkielämäänsä pyörittää. Mielenterveysyhdistyksetkin tuntuvat välittävän vain jutustelun, puuhastelun ja ruokailun järjestämisestä jäsenilleen. Mielenterveysyhdistysten tehtäviin kuuluu edunvalvonta, joten miksi ihmeessä joku yksittäinen lehtitoimittaja tekee yhdistyksille kuuluvan työn.

Minun piti mennä kivittämään oikeustalon ikkunat, mutta tämän blogitekstin kirjoittaminen ja julkaisu kanavoi tällä hetkellä kytevää raivoa. Vaikka olen kyynistynyt, haluaisin silti uskoa, että inhimillisen yhteiskunnan aikaansaamiseksi on jokin muu ratkaisu kuin poliittisen ja virkahenkilöeliitin harventaminen hirvikiväärillä.

maanantai 13. helmikuuta 2017

Kastun koulusta jäljellä kasa betonimurskaa + Kivapuhe-extra

Ennen: Idyllinen koulumiljöö ja iloisia lapsia telmimässä koripallopelin tuoksinassa. Minulle tuo maisema piti sisällään jotain ihan muuta. Kuvan lapset eivät liity mihinkään millään tavalla.
Jälkeen: Kastun koulu sellaisena kuin minä sen haluan. Kuva on otettu vähän kauempaa ja melkein samaan suuntaan kuin ylempi kuva.








Kostounelmieni ykköskohde, Kastun koulu, on hävitetty kasaksi betonimurskaa. Väkivaltahelvetin poistuminen maisemasta lievittää vähän ahdistustani, mutta vain vähän, koska minä en saanut tuhota koulua. Kastun koulusta aiheutuneet traumat eivät häviä koulurakennuksen häviämisen myötä. Minulla on vielä kana kynittävänä useiden ihmissaastojen kanssa.

Kaivinkoneelle riittäisi töitä. Muut koulurakennukset ja Kupittaan sairaala ovat yhä pystyssä. Samalla voisi pistää matalaksi kaikki muutkin virastotalot, joissa minua on kyykytetty.

* * * * *

Kivapuhe-extra

Syksy ja talvi ovat olleet raskaita. Masennus ja uupumus ovat oireilleet enemmän kuin normaalisti. Hermoja raastanut unettomuus sentään hellitti, joten parempaan päin mennään ainakin toistaiseksi. Toisaalta optimismi on turhaa. Kuntoni saattaa romahtaa milloin tahansa.

Kävin Turun poliisilaitoksella asioita hoitamassa. Toissakesäisen hässäkän jälkeen pyysin isääni ja tämän lakimiestä tekemään valituksen poliisin toiminnasta. Kysyin poliisilta, missä vaiheessa valituksen käsittely on, mutta kävi ilmi, ettei koko valitusta oltu edes tehty. Siinä samalla tuli ”vähän” avauduttua poliisimiehelle. Syytin, haukuin, vannoin kostoa, uhkailin käyttäväni omankädenoikeutta. Hyvät toverit, kerron tämän rehellisesti. Avautuminen tuntui hyvältä. Todella, todella, aivan uskomattoman hyvältä!

Toissakesäisen hässäkän jälkeen olen saanut voimakkaita ahdistuskohtauksia nähdessäni kaupungilla poliisiautoja ja poliiseja. En ole voinut katsoa poliiseista kertovia tv-sarjoja ollenkaan. Varsinkin Nelosen Poliisit-sarjan katsominen ajoi minut raivon valtaan. Vaan ei enää tuon ”vähäisen” avautumisen jälkeen. Nyt näen poliisit sellaisina kuin ne oikeasti ovat. Väkivallan uhreista piittaamattomina ja kyvyttöminä suojelemaan muita kuin hyvinvoivaa kansanosaa. Anarkotyrannian voimankäyttäjinä. Aggressiivisina ja päällekäyvinä, mutta heikkoina maalitauluina. Eikä minulla ole mitään syytä pelätä niitä.

Kuntavaalit lähestyvät ja kiukkuni politiikkaa ja poliitikkoja kohtaan nousee. Katukuvassa alkaa taas näkyä valehtelijoita, takinkääntäjiä ja pettureita tarjoilemassa kahvia ja unelmahöttöä. Kokoomuksen viha meikälaisiä kohtaan tunnetaan ja Keskusta pettää aina, mutta hallituspuolue Perussuomalaisten petos on ollut infernaalinen. He ovat rikkoneet lähes kaikki vaalilupauksensa. Puolueen arvot ja teot ovat täydellisesti ristiriidassa. Sairaita, köyhiä, työttömiä, yhteiskunnan osattomia, on uhkailtu massiivisilla leikkauksilla ja kurituksella, ja rajuja toimia osattomia vastaan on myös tehty ja tullaan vielä tekemään. Samaan aikaan maahanmuuttokriittisyydellä ratsastava hallituspuolueemme on sallinut ennennäkemättömän nuorten miesten väestönsiirron vihamielisistä kulttuureista Suomeen. Kommunistinen Kiina onnistui vääristämään pariutumismarkkinat vuosikymmeniä kestäneellä yhden lapsen politiikallaan, mutta ottaen huomioon jo mahdottomaksi käyneen ätmien pariutumistilanteen, Persuhallitus teki sen hetkessä. Kulttuurimarxismilla aivopestyt Z-sukupolven ätmit kiittävät teitä vielä jonain kauniina päivänä, kivapuheella tottakai!

Politiikka on rikki, koska te, arvoisat Perussuomalaiset, jatkatte sen rikkomista ihan itse. Annan ääneni kuulua, kun kohtaan kaupungilla valehtelijoita, takinkääntäjiä ja pettureita.

Kivapuheesta lisää Sanden blogissa:

”Vihapuhe on vihan ilmaus. Se on katkeruuden, toivottomuuden, täydellisen pettymyksen, pelon ja epätoivon synnyttämää. Eivät ihmiset yhtenä satunnaisena päivänä heränneet ja sanoneet toisilleen; Eiköhän ruveta vihapuhumaan, vai mitä?”

”Viha on vaarallinen asia. Vihapuhe ei lopu ilman, että sitä synnyttävä viha kielletään. Voiko tunteen kieltää? Siitä on nyt kyse. Jos sanot katkeralle, vihaiselle ihmiselle, ettei hän saa enää tuoda julki tuota vihan tunnettaan, kiellät häneltä tunteen. Mitä luulet sen saavan aikaan? Ryhtyykö tämä vihainen ihminen tanssahtelemaan kaduilla, kirmailemaan niityillä kukkaseppele päässään, vain siksi, että sinä kiellät häntä olemasta vihainen? Vai suuttuuko hän lisää?”

”Maassamme on satoja tuhansia ihmisiä, joilla ei ole mitään toivoa paremmasta huomisesta. Suomessa on satoja tuhansia ihmisiä, jotka eivät enää usko yhteiskuntaan. Sadat tuhannet ihmiset eivät usko poliitikkoihin, koska nämä ovat valehdelleet heille uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Päin naamaa. Ja valehtelu jatkuu, uutislähetyksestä keskusteluohjelmaan, ja sieltä ajankohtaisohjelmaan ja myöhäisuutisiin.”

Enpä tiedä voiko tuntojani tuon paremmin enää kiteyttää ja pukea sanoiksi. Tekstin lopussa Sande kysyy:

”Jos vihan syitä ei ratkota, vaan niiden olemassa olo kielletään, edessä on yhteiskunnallinen räjähdys.”

”Minä en halua sitä.”

”Haluatko sinä?”

Haluan. Haluan nähdä, kuinka eliitti ja hyvinvoiva suuri enemmistö menettävät kaiken.