Kerro koulukiusaamisesta

Turun Sanomat kerää kiusaamiskokemuksia jutuntekoa varten. Aikaa oman tekstin lähettämiselle on keskiviikkoon 4.8.2010 asti.

Turun Sanomat: Kerro koulukiusaamisesta

Kiusaaminen on henkistä tai ruumiillista väkivaltaa, pahan mielen aiheuttamista, joka on tahallista, toistuvaa ja kohdistuu heikommassa asemassa olevaan tai puolustuskyvyttömään lapseen tai nuoreen. Koulukiusaaminen saattaa aiheuttaa uhrille aikuisikään asti säilyviä traumoja.

Kouluterveyskyselyn perusteella 8. ja 9. luokkien pojista kymmenen prosenttia ja tytöistä kuusi prosenttia joutui kiusatuksi vähintään kerran viikossa.

Hyvin kirjoitettu. Muuttaisin sanan aikuisikään vastaamaan paremmin todellisuutta: hautaan. Miksi yhteiskunta ei lopeta kiusaamista, vaikka sen olemassaolo on tiedetty jo vuosisatojen ajan, uhrien määrä on valtava ja se on äärimmäisen vahingollista uhreille ja heidän perheille ? ”Ihmisoikeusjärjestöt” jauhavat paskaa, mutta satojen tuhansien suomalaisten kärsimyksistä ollaan ihan hiljaa.

(kuvateksti) Koulukiusaajat kostavat omaa alemmuudentuntoaan potkimalla paremmin menestyvät pois kaveriporukoista.

Ei. Kuvateksti sortuu taas siihen ikiaikaiseen uskomukseen, että kiusaajat ovat surkeita reppanoita, jotka vain purkavat omaa pahaa oloaan. Väitteen esittäminen osoittaa täydellistä vihjeettömyyttä koulunpihan lasten maailmasta.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

Laki ja oikeus

Ihmisen elämän tuhoaminen lapsuuden läpi jatkuvalla kidutuksella on yhtä vakava rikos kuin läksyjen unohtaminen. Molemmista on rangaistuksena tunti jälki-istuntoa. Vuosikausia kestäneessä kidutuksessa ei ole mitään juridisesti moitittavaa, siitä on oikeuden päätös. Yhdeksän ihmisen kuolemaan johtaneen tapahtumasarjan aiheuttaminen saattaa olla yhtä vakavaa kuin myöhästyminen oppitunnilta. Minulla ei ole tietoa miten Pekka-Ericin kiusaajia rangaistiin, tai rangaistiinko heitä ollenkaan.

Autolla suoritettu tapon yritys, jossa äitini, veljeni ja minä olimme sekunnin päässä kuolemasta vastaantulleen rattijuopponaisen heittelehtimään lähteneen auton melkein osuessa meidän autoon, ei ole rikos ollenkaan. Se vastaa bensan loppumista maantiellä, josta saa avuliaalta autoilijalta kyydin kotiin. Lastenvaunussa nukkuvien vauvojen ampuminen ilmakiväärillä on yhtä moitittava asia kuin maitolasin kaatuminen vahingossa lattialle. Naapurissa asunut pojankoltiainen ampui lastenvaunuja, jossa veljeni ja minä nukuimme päiväunia.

Tyhjillään olevan rakennuksen polttaminen on huomattavasti vakavampi rikos kuin ihmisen tappaminen. Porvoon kirkon polttanut sai yli kuusi vuotta linnaa, mutta syyttömän sivullisen tappanut autoilija selviää sakoilla. Odottelen vielä tuomiota ikkunoiden kivittämisestä. Asianajajan mukaan siitä tulee sakkoja ja vahingonkorvausvaatimus. Voin siis laskea, että tekoni oli yhtä vakava tai vakavampi rikos kuin syyttömän sivullisen tappaminen autolla.

Omaisuudella on parempi suoja kuin hengellä ja terveydellä. Ihmisen tappaminen ei ole ollenkaan paha asia. Mitä viattomampi uhri on, sitä arvottomampi on uhrin elämä. Lait ja ihmisoikeudet, koko yhteiskunta on surkea vitsi. Ja kysyn vielä, että miksi helvetissä elinkautiseen tuomittu murhaaja on aseen kanssa yöllä kahden aikaan Porvoon Mäkkärin autokaistalla, vapaana ? Ja miksi helvetissä viattoman perheen Åmselessä teurastanut kolmoismurhaaja edes saa toisen (kolmannen, neljännen...) mahdollisuuden ?

Aion seuraavaksi heittää kaikille helvetin hyysääjille syötin:

Rikollisten hyysääminen on suomalaisten kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

Pituudella on merkitystä II

Turun Sanomat, yleisönosastokirjoitus 25.7.2010

Sinkkuuden naisellinen tuomiokerroin on yli 180 cm

Kuka hyvänsä senssi- ja treffipalstoja lehdissä tai netissä seurannut voi todeta yhden erityiskriteerin ylivoimaisuuden naisten etsiessä itselleen miehistä ihannekumppania. Vaateiden ensisijoilta se löytyy: miehen tulee olla yli 180 cm pitkä !

Näyttäisikin jopa siltä, että tämän ”miehen mitan” täyttäviltä kumppanikandidaateilta sallitaan koko joukko kehnojakin ominaisuuksia, joista naiset auliisti muissa yhteyksissä muistavat miehenpuolia moittia. Tämä ongelma koskee erityisesti suomalaisia naisia. Miksiköhän ?

Ehkä siksi, että 180 cm ylittävä uros voi käydä haaviin todennäköisemmin lähinnä Pohjoismaissa kuin missään muualla, täällä kun on kookkainta porukkaa.

Tosiasiassa meilläkin vasta aivan parin viime vuosikymmenen kuluessa on miesten keskipituus noussut näihin lukemiin. Se tarkoittaa siis nykyisiä 18-35 -vuotiaita miehiä. Tätä vanhemmat miehet ovat puolestaan keskimäärin selvästi tätä lyhyempiä.

Maailman miehistä valtaosa kuuluu kokoluokkaan 170-180 cm. On jokseenkin toivotonta parinetsintää meikäläisillä naisilla, joista suurin osa kuuluu samaan ikäluokkaan kuin em. lyhyemmät miehemme. Elleivät he tarkoituksella hae noita selvästi nuorempiaan, niin luu jää krantun käteen tässäkin asiassa.

Asiassa on myös merkittävä psykologinen heikkous, jota ei tulla niinkään ajatelleeksi. Pitkät miehet ovat usein itseriittoisia, koska luottavat tämän ominaisuuden kykyyn anteeksiantaa heikommat ominaisuutensa.

Alle 170-senttiset miehet tuppaavat taas olemaan itsetehosteisia toisella tavoin. Siispä kaikkein mukavimmat ja normaaleimmat miehet löytyvät pituusluokasta 170-180 cm eli sieltä, missä heitä muutenkin esiintyy enemmän.

Keski-ikäisten eronneiden ja karanneiden suomalaisten naisten epätoivoiseen sinkkuangstiin onkin olemassa yksi hyvä neuvo: alentakaa pituuskriteerinne tähän haarukkaan ! Ja huomaatte kuinka mukavia miehiä alkaa tupsahdella oikein enemmän kanssa. Good hunting, ladies !

Eräs antropologi

Kirjoittaja on aivan oikein havainnut naisten kohtuuttomat vaatimukset kumppanin pituudessa. On myös hyvä havainto, että naiset katsovat joitain huonoja ominaisuuksia läpi sormien, jos kumppaniehdokas täyttää joitain tärkeitä kriteereitä. Mutta sitten tulee paskaa. Kirjoittajan mielestä naisten pitäisi hakea keskimittaista miestä, koska lyhyet miehet ovat ”itsetehosteisia”, siis luonteeltaan viallisia verrattuna keskimittaisiin miehiin. Eivät lyhyet miehet ole sen kummallisempia kuin keskipituiset tai pitkät. Lyhyet miehet joutuvat kamppailemaan rajummin toisten miesten kanssa, ja korostamaan hyviä ominaisuuksiaan enemmän naisia lähestyttäessä. Siksi lyhyt mies vaikuttaa "itsetehostavalta", mutta se ei ole lyhyen miehen vika. Pitäisikö lyhyiden miesten vain olla hiljaa ja katsoa vierestä kuinka muut nauttivat elämästään, kuten minä kilttinä, huomaavaisena ja naisia kunnioittavana tein ? Naisten jatkuva torjunta tekee kyllä miehistä vähitellen kyynisiä, mutta kuitenkin tällainen mies olisi naiselle luotettava valinta kumppaniksi. Lyhyt alhaisen statuksen mies tuskin pettäisi naista, koska mahdollisuuksia pettämiseen ei ole. Mies sitoutuisi suhteeseen myös aivan toisella tavalla, koska vaihtoehtona olisi vuosikausien yksinäisyys. Toisin kuin se yli 180-senttinen tanssitaitoinen huumorintajuinen autoileva mökkeilystä pitävä hyvin toimeentuleva herrasmies, jolla on varaa valita isosta ämmälaumasta ”parhaat” päältä ja dumpata akka kun löytyy taas uusi seikkailun kohde.

Kirjoittaja todennäköisesti kuuluu suosittelemaansa pituushaarukkaan ja pitää itseään mukavana miehenä, mutta vahvasti epäilen hänen mukavuuttaan. Kyseessä on taas yksi omasta saamattomuudestaan katkeroitunut profeministinen herrasmies, joka on valmis lyömään alempitasoisia miehiä naista miellyttääkseen. Kirjoittajan on turha väheksyä lyhyitä miehiä. Kyllä pituusjakauman tässäkin päässä mukavia miehiä on. Kirjoittaja väittää, että mukavimmat ja normaaleimmat miehet löytyvät keskimittaisista, koska siinä ryhmässä miehiä on lukumääräisesti eniten. No, eniten kusipäitä löytyy samasta ryhmästä täsmälleen samoilla perusteilla. Yksinkertaisesti naisten pitäisi unohtaa pituushaarukat ja muut toisarvoiset seikat, jos haluavat hyvän kumppanin joskus löytää.

Nuoret suomalaiset miehet ovat kasvaneet feministien vaatimusten mukaisiksi, mutta naisten parinvalinta on muuttunut yhä vaativammaksi. Naisten parinvalinta on yhä enemmän fiilikseen perustuvaa shoppailua, jossa mennään pillussa tuntuvan kivan kihelmöinnin mukaan. On jo havaittavissa kehitys, että yksineläjiksi jää toisaalta alhaisen statuksen miehiä ja toisaalta korkeasti koulutettuja naisia. Tämä jako tulee korostumaan, mikäli miehiä koulutetaan feministisin opein, mutta naisten parinvalintaa ei samalla pistetä kokonaan uusiksi.

Miksi naisten on pitänyt valehdella minulle, että pituudella ei muka ole merkitystä ? Minun kömpelöt lähestymisyritykset ovat aina päättyneet selityksiin, että ”sä olet tosi kiva kaveri, mutta mä en nyt oikeestaan hae seurusteluseuraa.” Jos minulle olisi kerrottu totuus tyttöjen raadollisuudesta, olisin edes tiennyt miksi en kelpaa kenellekään. Olin omasta ja muiden mielestä hyvää poikaystäväainesta. Nyt olisin kiitollinen jos joku olisi silloin kertonut totuuden, että joudun kompensoimaan lyhyyteni jotta kelpaan tytöille, lyönyt pelimiesoppaan kouraan ja käskenyt hankkimaan miehekkään ja jännittävän harrastuksen jolla tehdä vaikutus. Musta vyö karatessa olisi varmasti ollut etu tyttöystävämarkkinoilla, ja varmasti nostanut asemaa koulunpihan hierarkiassa.

Kuinka lyhyt sitten on lyhyt mies ? Jotkut alle 180-senttiset valittavat olevansa lyhyitä, ja kaikki alle 170-senttiset väittävät olevansa lyhyitä. Entä sitten kun on alle 160-senttinen ? Normaalimittaisilla ei ole aavistustakaan, mitä on kuulua miesten pituusjakauman lyhimpään yhteen prosenttiin. Harmilliseksi tilanteen tekee sekin, että on liian pitkä ja terve ollakseen vammainen, jotta saisi yhteiskunnan takaaman suoja-aseman. Vammaiseen kohdistuva rikos on viharikos, mutta lyhyt mies on lainsuojaton. Lisäksi vammaisilla on vahvat etujärjestöt ja tiivis sosiaalinen verkosto. Lyhyt mies on yksin.

THANKS FOR NADA, BITCHES !

Kyräily koulumurhien jälkeen

Turun Sanomat, Tuomas Rimpiläinen 15.4.2010

Kiristynyt ilmapiiri näkyy lähes kaikissa kyselytutkimuksen vastauksissa

Kyräily alkoi koulumurhien jälkeen nopeasti Jokelassa ja Kauhajoella

Ensin tuli shokki, joka levisi Jokelasta koko yhteiskuntaan. Sitä seurasi mittavan kriisiarmeijan valjastaminen auttamaan Jokelan lapsia, nuoria ja aikuisia. Kirkon ovet olivat auki, ja puhuttiin paljon yhteisöllisyydestä. Järkytyksestä huolimatta Jokelassa vallitsi hyvä henki: me selviämme tästä yhdessä. Kun uusi shokki iski Kauhajoella, Jokelassa oli jo siirrytty kriisin toiseen vaiheeseen, joka tulisi pian myös Kauhajoelle. Turun yliopiston taloussosiologian professorin Pekka Räsäsen mukaan se vaihe on kielteinen ja paljon pidempi kuin alun yhteisöllisyys. - Tapahtumat näyttävät hyvin selvästi nostaneen esiin vastakkainasetteluja: riidellään kotiintuloajoista ja siitä, kenen seurassa saa olla, Räsänen selittää. Turun yliopiston sosiologian laitos tutkii kouluampumisten vaikutusta sosiaalisiin suhteiisiin Jokelassa ja Kauhajoella. Molempiin yhteisöihin on lähetetty kahteen otteeseen kyselykirje 700 ihmiselle, jotka on valittu edustamaan väestöpohjaa kattavasti väestörekisterin avulla.

Hyvääkin kontrollia on

Räsäsen mukaan kiristynyt ilmapiiri näkyy selvästi kyselytutkimuksessa. Erityisen selvästi nousee esiin vanhempien ja lasten kiristyneet välit, mikä näkyy lähes kaikissa tutkimukseen liittyvissä haastatteluissa. Vanhemmat ovat lisänneet lastensa kontrollointia, ja se aiheuttaa kitkaa. Kontrollin lisääminen kuulostaa Helsingin yliopiston lastenpsykiatrian professorista Mauri Marttusesta normaalilta vanhemman reaktiolta. - Se että vanhemmat haluavat tietää, missä lapset ovat, on sinänsä ihan hyvä asia. Mutta se ei varmaankaan voi mennä niin, että nuorille tulee vain määräyksiä. Nuorten kanssa pitää päästä sopimuksiin niin, että he myös ymmärtävät, mihin ne perustuvat, Marttunen sanoo.

Apua Yhdysvalloista

Tutkimusryhmään kuuluvat johtaja Räsänen, sosiaalipsykologian dosentti Atte Oksanen Tampereelta sekä kaksi väitöskirjantekijää. Ryhmä tekee yhteistyötä kenenpä muun kuin Yhdysvaltojen Virginia Tech -yliopiston kanssa. Yhdysvalloissa koulusurmia on tapahtunut kymmeniä; Virginia Tech koki omansa keväällä 2008. Räsäsen mukaan Yhdysvalloissa alun me-henki on joukkomurhan kokeneissa yhteisöissä kestänyt kauemmin kuin Suomessa. Se selittyy kulttuurieroilla, sillä Yhdysvaltain pikkupaikkakunnilla on totuttu olemaan yhdessä. Ja koulusurmathan tapahtuvat usein pienemmillä paikkakunnilla. - Yksi looginen selitys on se, että isommalla paikkakunnalla erilainen hieman syrjäytynyt nuori löytää helpommin oman ryhmänsä. Pienellä paikkakunnalla syrjäytyminen voi olla totaalista, Räsänen arvioi.

Yhteisöllisyys on hukassa

Tutkimusryhmä on havainnut myös sen, että suhtautuminen erilaisuuteen on muuttunut. - Nuorten kesken tällaisia ennen nörtteinä pidettyjä kavereita on alettu pitää mahdollisina kouluampujina, Räsänen sanoo. - Tämä kuulostaa kauhean huolestuttavalta, koska eihän se näin kuitenkaan mene, Marttunen kommentoi. Kyselyn vastauksista käy ilmi, että vanhemmat pitävät hyvin suurena syynä tapahtumiin internetiä. Näyttää siltä, että kyseessä on oikean ilmiön väärä pää. Kyselyvastaukset nimittäin tukevat sitä olettamusta, että perinteinen yhteisöllisyys on vähentynyt. Se on yhteistä ateriointia ja television katsomista. Juuri sitä Stakeskin korosti toimintaohjeissaan Kauhajoen jälkipuinneissa syksyllä 2008: "Perheen omat tutut rutiinit tuovat turvallisuuden tunnetta: elämä jatkuu."

Pari poimintaa tekstistä:

Se että vanhemmat haluavat tietää, missä lapset ovat, on sinänsä ihan hyvä asia

Ei perhana ? Vasta joukkomurha saa vanhemmat ottamaan vastuuta kakaroistaan ? Vanhempien kuuluu tietää missä kakarat ovat, koska vanhemmat ovat vastuussa kakaroistaan ja niiden tekemisistä. Jos vanhemmat olisivat pitäneet kakaransa erossa Pekka-Ericistä ja Matista, ei näitä murhenäytelmiä olisi koskaan edes tapahtunut, ja pojat, kuten myös heidän uhrit, eläisivät vielä, ehkä jopa onnellista normaalia elämää.

Nuorten kesken tällaisia ennen nörtteinä pidettyjä kavereita on alettu pitää mahdollisina kouluampujina

Onneksi en ole enää koulussa. Minua varmasti pidettäisiin potentiaalisena kouluampujana. Toisaalta nyt kiusaajat ovat vaihtuneet koulukakaroista poliiseiksi.

Isommalla paikkakunnalla erilainen hieman syrjäytynyt nuori löytää helpommin oman ryhmänsä

Niinpä. Isossa kaupungissa kiusaaminen ei kohdistunut vain minuun, vaan myös kavereihini.

Vanhemmat pitävät hyvin suurena syynä tapahtumiin internetiä

 Joo, pistetään listaan vielä rock-musiikki, toimintaleffat ja tietokonepelit, niin saadaan syylliset kiikkiin ja töpselit vedettyä irti näistä helvetinkoneista. Sitten eivät erilaiset hieman syrjäytyneet nuoret ainakaan löydä toisiaan ja suunnittele yhdessä joukkomurhia kun weppikaapelit on katkaistu. Vuonna 1918 suomalaisia kuoli kuin kärpäsiä, mutta miten väkivalta oli mahdollista ilman internettiä ?

Pidän kouluammuskeluja kuitenkin hyvänä asiana, koska ne rikkoivat kansan valheellisen turvallisuudentunteen. Uhreiksi valitettavasti joutuivat väärät, siis syyttömät sivulliset koululaiset, joilla oli elämä vielä edessään. Ei tämä maa mikään lintukoto ole. Täällä tapahtuu paljon pahaa. Uhreina ovat useimmiten hyvät ihmiset. Hyvät ihmiset ajautuvat myös epätoivoisiin tekoihin pitkäaikaisen ja vakavan piinaamisen seurauksena.

Seuraavaa joukkomurhaa odotellessa...

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

Pituudella on merkitystä

Henry Laasanen julkaisi Uuden Suomen blogissaan tekstin pituuden ja tulojen merkityksestä nettideittailussa. Laasanen kirjoittaa loppukommentiksi:

Mitä tästä opimme? Emme juuri mitään, sillä tulokset vahvistavat sitä, minkä tiesimme jo ennestäänkin.

Ketä Laasanen mahtaa ”meillä” tarkoittaa ? Luultavasti muita miesasiamiehiä, koska muut ihmiset (varsinkin tytöt ja naiset) ovat koko ikäni koettaneet vakuuttaa, että pituus ei merkitse mitään. Tietysti olin jo lastentarhaiässä huomannut että se todellakin merkitsee. Silti asiasta on lähinnä vaiettu tai lässytetty jotain typerää tyttöjen jumalaisesta oikeudenmukaisuudesta poikaystävän valinnassa. Ja lässytettäisiin yhä, mikäli vaikenemiselta jotain kuulisi.

Viime aikoina on kuitenkin tapahtunut käänne parempaan. Telkusta on tullut kaksi lyhyistä miehistä kertovaa dokumenttia: Ykkösdokumentti Koolla on väliä ? ja Tosipaikkadokkari Lyhyet vihaiset miehet.

Yhtä aikaa sekä pituusjakauman että tulojakauman väärässä päässä, sosiaalisesti kömpelönä ja kokemattomana, ei ole mukavaa olla. Lyhyys johti koulukiusaamiseen, kiusaaminen psykiatriseen hoitoon, hoito mielenterveysongelmiin, mielenterveysongelmat työkyvyttömyyteen, ja työkyvyttömyys köyhyyteen.

Thanks for nada, bitches !

Vahingollinen välivuosi

Turun Sanomat, yleisönosastokirjoitus 11.7.2010

Ehkäistään syrjäytymistä – jatkopaikka kaikille peruskoulun jälkeen

Monet nuoret suorittivat peruskoulunsa joko enemmän tai vähemmän kunniallisesti lopppuun asti - onnea vielä heille !

Nuorilta vaaditaan nyky-yhteiskunnassamme paljon. 15-vuotiaana pitäisi tietää mitä kautta pääset toiveammattiisi. Mikä sinusta tulee isona ? Nämä kysymykset ovat suuria kysymyksiä peruskoulunsa päättävälle nuorelle. Näiden kysymysten vastaukset kuitenkin määräävät elämääsi useiden vuosien ajan, vaikka monipuolinen koulutus eri aloilta onkin nykyään in.

On kuitenkin hämmentävää, että tänä vuonna 1 600 nuorta ei ole hakenut minkäänlaiseen koulutukseen peruskoulun jällkeen. Vaikka nykyinen yhteiskuntamme tarjoaa monipuolisen ja ainakin vielä lähes ilmaisen koulutuspaletin, ei jokainen nuori löydä itselleen sopivaa koulutusvaihtoehtoa. Lisäksi tuhannet ja taas tuhannet kevään yhteishaussa hakeneet nuoret jäävät ilman opiskelupaikkaa ainakin ensimmäisellä hakukierroksella. Ilman tutkintoa nämä nuoret jäävät tulevaisuudessakin tyhjän päälle.

On selvää, että näiden koulupudokkaiden elämä ei tule vältttämättä olemaan ruusuilla tanssimista - Suomessa ilman koulutusta oleva nuori on vain tilastoja rumentava, yhteiskunnan hyljeksimä yksilö. Nämä koulupudokasnuoret eivät ainoastaan hukkaa elämästään vain yhtä vuotta. Riskinä on myös pitempiaikainen syrjäytyminen opiskelusta, työelämästä ja elämästä ylipäänsä. Onko eläköityvällä yhteiskunnallamme varaa nuorisomme, tulevaisuutemme syrjäytymiseen?

Mielestäni on monia hyviä keinoja, joita voitaisiin käyttää yhä monipuolisemmin ehkäisemään nuorten syrjäytymistä koulutuksesta. Ensinnäkin on tärkeää, että jokainen peruskoulunsa keväällä päättävä hakee johonkin oppilaitokseen, 10-luokalle, ammattistarttiin, työpajatoimintaan tai muuhun itselle sopivaan vaihtoehtoon, josta on pohdittu yhdessä yläasteen opinto-ohjaajan kanssa.

Jos nuori ei ensimmäisessä haussa päässyt sisälle, on vielä tärkeää hakea täydennyshaussa uudestaan. Tämän jälkeen voidaan keskustella vakavasti 10-luokasta, työpajatoiminnasta, oppisopimuskoulutuksesta tai muusta vastaavasta toiminnasta vuoden ajaksi. On tärkeää, ettei nuori jää tyhjän päälle vuodeksi. Usein yksikin välivuosi johhtaa pitempään syrjäytymiseen.

Lisäksi esimerkiksi Oulussa on "Etsivän työ"-hanke, jonka avulla pyritään löytämään nämä syrjäytymisvaarassa olevat nuoret. Tämä hanke on varteenotettava hanke, joka mielestäni kannattaisi toteuttaa useammissakin kunnissa. Nuorten syrjäytymistä ehkäisevät hankkeet tietenkin maksavat, mutta myös syrjäytyneet nuoret tuottavat suuren loven yhteiskuntamme kukkaroon - syrjäytyneen nuoren hinnaksi arvioidaan noin miljoona euroa, joten se ei ole yhteiskunnallemmekaan saati sitten näille nuorille edullista.

Huolestuttavinta on, että noin 15 prosenttia nykyisestä nuorisosta jää ilman minkäänlaista toisen asteen koulutusta - tulevaisuutta ajatellen tilanne on sietämätön ! Tästä syystä keskustelu oppivelvollisuuden nostamisesta kattamaan myös toinen aste on äärimmäisen hieno ja tärkeä. Oppivelvollisuutta pidentämällä jokainen nuori saisi vaaditun toisen asteen tutkinnon, joka näin ollen myös vähentäisi nuorten syrjäytymistä yhteiskunnasta sekä takaisi ammattitaitoisen työvoiman saannin myös tulevina vuosina suurten ikäluokkien siirtyessä pois työelämästä - tätä tulevaisuuden Suomi tarvitsee.

Mari Mantere, lukiolainen, Rauman nuorisovaltuuston puheenjohtaja

Opiskelupaikan takaaminen kaikille on kannatettava idea. Joillekin välivuosi tekee hyvää, jos voi reissata pitkin Eurooppaa itseään etsimässä, tai omistautua taiteen tms. tekemiseen ja pappa betalar. Mutta ilman opiskelupaikkaa jääneille siitä voi alkaa läpi elämän kestävä syrjäytyminen. Minulle nelivuotiseksi venähtänyt välivuosi oli vahingollinen. Luultavasti olisin selviytynyt normaaliin elämään, jos olisin voinut jatkaa opiskelua. Tekisin luultavasti jotain paskaduunia ja elättäisin jotain rumaa kiukkuista feministiämmää joka käyttäisi pesän antamista kiristyksen välineenä ja jota kutsuisin avopuolisoksi. Lapsuudessa ja nuoruudessa kokemani väkivallan (siis koulukiusaamisen) takia minulla ei olisi mahdollisuutta olla onnellinen, mutta eläisin silti lähes normaalia elämää. Välivuosi ei ollut oma valintani, vaan minua ”hoitaneet” puoskarit ajoivat minut siihen.

Oppivelvollisuuden jatkamisesta toisen asteen koulutukseen olen eri mieltä. Ysiluokan loppuminen tarkoittaa monille vuosia kestäneen helvetin loppumista. Oppivelvollisuuden jatkuminen tarkottaisi vielä kolmea vuotta lisähelvettiä. On julkinen salaisuus, että kaikissa oppilaitoksissa on koulukiusaamista, toisissa enemmän ja toisissa vähemmän, mutta sitä on. Jouduin valitsemaan oman opiskelupaikkani, ei kiinnostukseni, kykyjeni ja korkea-asteen opintojen mukaan, vaan sen missä kiusaamista olisi vähiten. Lukio ei tullut kysymykseenkään lähes yhdeksän keskiarvosta huolimatta, koska kiusaajat (nykyiset ja potentiaaliset) olisivat olleet yhä samassa rakennuksessa. Ja olin silloin jo melkein loppuunpalanut, joten en olisi jaksanut käydä lukiota loppuun. Siihen päättyi akateeminen urani. Jouduin valitsemaan naapurikaupungin kauppaopiston, vaikkakin menin sinne vasta neljän välivuoden jälkeen. Myös siellä esiintyi kiusaamista. Kaverini lopetti merkanttiopinnot ensimmäisenä vuotena kiusaamisen takia.

Velvollisuus on pakottamista, ja pakottaminen ei tässäkään asiassa toimi. Pakko estää ihmisiä tekemästä jotain, mutta pakko saa ihmiset tekemään jotain kovin huonosti.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

Viharikos

Kritisoin tässä tekstissä yhteiskunnan tapaa nostaa jotkut ryhmät Sen Ainoan Oikean Uhrin asemaan, kun samalla yhteiskunta vaikenee toisista, jotka ovat todellisia väkivallan uhreja. Helsingin Pride-paraatiin tehty kyynelkaasuhyökkäys on väärin. Viattomat ihmiset joutuivat kärsimään. Taas. Sehän on tämän maan tapa.

Hyökkäys nosti viharikokset otsikoihin ja valveutuneet ihmiset kauhistelemaan kuinka väkivaltaisessa maassa elämme. Kovaan ääneen suvaitsevaisuutta vaatimassa on myös arvojohtajamme, tasavallan presidentti Tarja Halonen.

Onneksi en ole homo, koska yläasteella oli yksi poika joka joutui todella kärsimään. Tuskin hän itse oli sitä kenellekään kertonut, mutta kaikki siitä tiesivät. Koko koulu naureskeli kun hänellä oli jöpöttänyt poikien käydessä suihkussa. Poika oli aina yksin välitunnilla. Hän oli todellinen hylkiö. Ihmettelen, jos hän on vielä elossa, eikä päätynyt itsemurhaan. Toivottavasti hän löysi omanlaisensa yhteisön, jossa saa olla sellainen kuin on. Peruskoulussa toisenlaiset revitään kappaleiksi.

Viharikos on rikos, joka tehdään kansalliseen, etniseen, seksuaaliseen tai vastaavaan kansanryhmään kuuluvaa ihmistä kohtaan kyseiseen ryhmään kuulumisen vuoksi. Heti kun suosikkiryhmää (mm. naiset, seksuaalivähemmistöt, maahanmuuttajat) kohdellaan "väärin", alkaa hirveä meno ja meininki. Mutta kukaan ei halua myöntää, että koulukiusaaminen on viharikos. Miten muka homoseksuaalisuus tai etnisyys on suojelun arvoista, mutta kiusatun ominaisuudet eivät ? Kyseessä on täsmälleen sama viha, viha erilaisia kohtaan, silti toisia suojellaan oikein erityislailla ja toisia ei mitenkään. Kiusattujen oikeudet eivät kiinnosta, koska on poliittisesti korrektia hyysätä suosikkiryhmiä. Ja se ei ole hyvä asia, koska vain joidenkin ryhmien pitäminen Oikeina Uhreina vie kaiken huomion pois todellisista väkivallan uhreista. Kiitos tästä kuuluu suurelta osin feministeille, jotka ovat jo vuosikymmeniä käyneet sotaa poikia vastaan.

Rikosoikeudellisen vastuun alkaminen samaan aikaan oppivelvollisuuden kanssa ja kiusaamisen määrittely viharikokseksi vähentäisi kiusaamista varmasti.

Suvaitsevaisuuden vaatiminen ei lisää suvaitsevaisuutta vaan päinvastoin, se lisää suvaitsemattomuutta. Meitä vaaditaan hyväksymään itsellemme vieraita ja ehkä jopa vastenmielisiä asioita. Jos suhtaudumme asiaan jotenkin muuten kuin avoimen ihastuneesti, meitä syytetään ahdasmielisiksi rasisteiksi. Samalla sota heteroseksuaalisuutta ja poikia ja miehiä vastaan käy kiivaana. Yllättäen hyvä onkin huono ja huono onkin hyvä. Jokainen reagoi siihen omalla tavallaan. Useimmat eivät yksinkertaisesti välitä, mutta joku kokee identiteettinsä ja arvomaailmansa olevan uhattuna, ja kokee uhkaajaksi ryhmän jota hänen on käsketty suvaita.

Arvojohtajamme Tarja Halonen on kaikessa suvaitsevaisuudessaan hylännyt minut ja muut kaltaiseni syrjäytyneet. Omien kansalaisten hylkääminen on maanpetos.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

Häpeä ja nöyryytys

A-klinikkasäätiön Tiimi-lehden pääkirjoitus (lihavoinnit Nynny Nyhverö)

Pitäisikö pyytää anteeksi ?

Kirjoittaja: Olavi Kaukonen

Häpeä ja nöyryytys kuuluvat suomalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan niin elimellisesti, että sitä tuskin enää edes arjessa huomaa.

Historiaa tutkimalla löytyy aina lisää häpeämisen aihetta. Juuri kun valmistauduimme juhlimaan 65 vuotta sitten päättynyttä erillissotaamme, julkistettiin oikeusministeriön tilaama tutkimus. Kokeneet tutkijat Jukka Lindstedt ja Stiina Löytömäki tutkivat sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä oikeusvaltioperiaatteiden näkökulmasta ja totesivat, että monella tavoin oli väärin tuomittu. Prosessissa rikottiin lainsäädännön taannehtivuuskieltoa ja koko tuomioistuin oli kansainvälisten oikeusperiaatteiden vastainen. Yhdenvertaisuusperiaatetta loukattiin. Syyttömyysolettamaa ei noudatettu, osa tuomareista oli ilmeisen jäävejä ja tuomiot suhteettomia.

Tutkijat esittivät, että tuomiot olisi mahdollista purkaa ja että tuomittujen mainetta voisi jollakin symbolisella tavalla rehabilitoida. Lehdistössä keskusteltiin aktiivisesti kaksi päivää siitä, pitäisikö nykyisen valtiojohdon pyytää anteeksi näitä oikeusvaltioperiaatteiden loukkauksia. Anteeksi ei pyydetty – olivathan tuomitut paitsi kuolleita, myös kansan silmissä syyttömiä.

Sosiaalipolitiikan tutkijat ovat raportoineet toistuvia hyvinvointivaltioperiaatteiden loukkauksia kohtalaisen selkein sanankääntein jo noin kahdenkymmenen vuoden ajan. Vaihtuvista hallituspohjista huolimatta Suomessa on johdonmukaisesti kasvatettu tuloeroja ja lisätty köyhyyttä. Eurooppalaisen köyhyysrajan alapuolella elää jo noin 900 000 henkeä, runsaat 17 prosenttia väestöstä. Tämä pienitulosten määrä on onnistuttu kaksinkertaistamaan viidessätoista vuodessa. Samassa ajassa heikennettiin lapsiperheiden asemaa tulonjaossa vielä enemmän. Lapsiköyhyys kasvoi peräti kolminkertaiseksi.

Samalla on rikottu useita muitakin pohjoismaisia hyvinvointivaltioperiaatteita. Huono-osaisuutta ja syrjäytymistä on kasvatettu. Sosiaaliryhmien väliset terveys- ja kuolleisuuserot ovat olleet johdonmukaisessa kasvussa. Pisa-arvioinneissa menestymiselläkin on kääntöpuolensa: arvioidaan, että 16–24-vuotiaita koulupudokkaita on kaikkiaan jo runsaan ikäluokan verran eli 61 000. Perusturvajärjestelmä on repeillyt kriittisellä tavalla, mutta hallitusohjelmaan kirjattu sosiaaliturvan kokonaisuudistus jäi juuri näiltä osin torsoksi. Viimesijaisesta toimeentulotuesta on tullut yhä useammalle pysyvä selviytymiskeino.

Köyhyys ja huono-osaisuus ovat poliittisesti tuotettuja, mutta epäonnistumisen häpeän kantavat köyhät ja syrjäytetyt. Suomessa häpeä kuuluu aina yksilöille ja kansalaisyhteiskunnalle.

Tässä suhteessa ei ole muutosta näkyvissä. Mutta vaikka valtiojohto ei olekaan kiinnostunut jakamaan yksittäisille köyhille aiheuttamaansa konkreettista harmia, pitäisikö sen pyytää anteeksi näitä räikeitä hyvinvointivaltioperiaatteiden loukkauksia ? Vai riittäisikö jokin symbolinen ele ?

Suomalainen häpeäkulttuuri tulee erityisen hyvin esille "yleisessä" asevelvollisuudessa. Vain armeijassa pojista tulee miehiä. Sivarit, kieltäytyjät ja vapautetut (kuten minä) eivät ole miehiä ollenkaan. Meidän kuuluu hävetä hinttimäistä pelkuruuttamme. Asevelvollisuus on jäänne menneestä, jota väkisin ylläpidetään juuri häpeäkulttuurin voimalla. Tämä sukupuolten välisen tasa-arvon irvikuva on paikka, jossa entinen koulukiusaaja pääsee vielä kerran pätemään ja alistamaan sinne sukupuolensa takia häpeän ja vankeusrangaistuksen uhalla pakotettuja poikia.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !