lauantai 28. elokuuta 2010

Tilastoja ja KiVaa Koulua

Jatketaan Turun Sanomien artikkelin parissa. Teksti on enimmäkseen KiVan Koulun kehumista. On siinä myös uusia lukuja, joiden avulla voi laskea kaikkea kivaa. TS sunnuntaisivut 8.8.2010, osa 2:
Niskalenkki voimattomuudesta

Kiusaamiskertomuksissa päällimmäisenä on lähes aina voimattomuuden tunne: Kukaan ei huomannut, tai jos huomaisikin, kiusaamiseen ei puututtu riittävän napakasti.

Turussa kehitetty KiVa Koulu -hanke on onnistunut vähentämään kiusattujen ja kiusaajien määrä kaikilla vuosiluokilla. Tuhansien lasten tilanne on helpottunut tai helpottumassa. Ohjelma kattaa lähivuosina miltei kaikki Suomen koulut.

Koulukiusaaminen on yleistä, mutta koulun aikuiset puuttuvat vain pieneen osaan tapauksista. Opettajat arvioivat kiusaamista esiintyvän vain murto-osan siitä, mitä lapset ja nuoret sitä kokevat.

Toistuvasti kiusatuksi kokee joutuvansa noin 20 prosenttia 1.-3. luokan, 16 prosenttia 4.-6 luokan ja 10 prosenttia yläluokkien oppilaista.

Kahdeksannen ja yhdeksännen luokkien pojista kymmenisen prosenttia ja tytöistä kuutisen prosenttia joutui kiusatuksi vähintään kerran viikossa lukuvuonna 2006-2007. Osuus on 2000-luvulla kasvanut. Ylipäätään joskus kiusatuksi oli joutunut neljä poikaa kymmenestä ja kolme tyttöä kymmenestä.

Kun jatkuvasti kiusatuilta ja kiusaavilta yläkoululaisilta kysyttiin, puuttuivatko koulun aikuiset asiaan, vain neljännes ilmoitti puututun.

- Suuri osa kiusaamisesta jää puuttumatta, myös KiVa-kouluissa. Tämä johtuu siitä, ettei kiusaamista osata nähdä ja oppilaat eivät puhu. Tärkeää on saada lapset itse kertomaan asiasta, sanoo KiVa-ohjelman johtaja, professori Christina Salmivalli Turun yliopiston psykologian laitokselta.

Mitä vanhempia oppilaat ovat, sitä vähemmän he kertovat kiusaamisesta ja luottavat opettajien mahdollisuuksiin puuttua kiusaamistilanteisiin.

Tiimi selvittää

Joissakin tapauksissa kiusattua on palloteltu esimerkiksi opettajan, kuraattorin ja rehtorin välillä, mutta kukaan ei ole ottanut tilanteesta kokonaisvastuuta. Salmivallin mukaan KiVa-kouluissa pallottelua ei pitäisi ilmetä, koska niissä toimii vähintään kolmen aikuisen muodostama työryhmä, tiimi, joka selvittää kiusaamistapauksia luokanopettajien kanssa.

-Jos kaikki opettajat eivät koe tapausten selvittämistä omakseen, tiimissä on motivoituneita, asiaan kouluttautuneita aikuisia. Puuttuminen tapahtuu siis varmemmin.

-Ohjelmalla annetaan opettajille työkaluja. Opettajien voimattomuus on suurinta, jos tietoa ilmiöstä on vähän ja on epävarmuutta siitä, miten kannattaa toimia, Salmivalli sanoo ja jatkaa:

-Ikävä kyllä nykyään opettajille on arkuutta puuttua tapauksiin, koska vanhemmat saattavat uhata jopa oikeustoimilla, jos heidän lapsensa on joutunut kiusaamisesta epäiltynä tiimikeskusteluun.

-Vaikea sanoa, paljonko on tapauksia, joihin ei ole keinoja. Mutta koulun velvollisuus on saada kiusaaminen loppumaan tavalla tai toisella. Voidaan esimerkiksi tehdä oppilassiirtoja.

Toisinaan kiusattu joutuu siirtymään. Se ei Salmivallista ole suositeltavaa, mutta hän ymmärtää vanhempia, jotka tällaiseen päätyvät.

Apua tuhansille

Vaikka työsarka on vaikea, KiVa-ohjelma toimii. Kiusattujen ja kiusaajien määrä vähenee selvästi ja kaikilla vuosiluokilla. Se tarkoittaa, että tuhansien lasten tilanne helpottuu.

Ohjelma vaikuttaa myös opettajiin: kokeilukouluissa opettajista melkein neljännes koki tietävänsä koulukiusaamisesta "hyvin paljon", kun osuus muissa kouluissa oli 10 prosenttia.

Opettaja saa KiVaan koulutusta ja koulu materiaalia: esimerkiksi opettajan oppaat tuntisuunnitelmineen, kiusaamisen vastaisen tietokonepelin, välituntivalvojien huomioliivit ja vanhempien oppaat.

Teemaa käsitellään ensimmäisellä, neljännellä ja seitsemännellä luokalla.

-Opettajat kuulevat lapsilta esimerkkejä elävästä elämästä, kun tehdään toiminnallisia harjoituksia tai keskustellaan. Pyritään vaikuttamaan siihen, että kun lapset näkevät kiusaamista, he muistavat, ettei siihen kannata mennä mukaan. Ei tarjota niitä sosiaalisia palkkioita, joita kiusaajat hakevat.

Kun puututaan ilmiön syihin ja mekanismeihin, myös kiusaaminen koulumatkoilla ja netti- ja kännykkäkiusaaminen vähenevät.

Kaikkialle maahan

Hankkeen tekijänoikeudet omistava opetusministeriö haluaa viedä KiVan kaikkiin Suomen perusopetuksen kouluihin. Tänä syksynä noin 75 prosenttia kouluista on mukana ohjelmassa, ja sen kautta tavoitetaan noin 400 000 lasta. Ministeriö kaavailee ohjelmasta myös vientituotetta.

Salmivallin mukaan hanke on kansainvälisessä katsannossa ainutlaatuinen:

-Meillä on vahva näyttö sen vaikutuksista, ja ohjelma on Suomessa saatu leviämään laajasti. Esimerkiksi Norjassa vastaaviin ohjelmiin osallistuu joitakin satoja kouluja.

Tavoitteena on, että kiusaamisen vastaisista käytännöistä tulee pysyviä. Valtavan osallistujamäärän takia opettajia ei kuitenkaan pystytä kouluttamaan yhtä kattavasti kuin kokeiluvaiheessa.

-Siksi pidämme KiVa-päivät. Syksyllä nettiin tulee lisäksi virtuaalikoulutuspaketti, Salmivalli mainitsee.

Ensimmäiset KiVa-päivät pidetään Turussa 27.-28.8. Tulossa on viitisensataa osallistujaa, eli kyseessä on laajin kiusaamisen vastainen tapahtuma Suomessa.

Ritva Setälä
”Toistuvasti kiusatuksi kokee joutuvansa noin 20 prosenttia 1.-3. luokan, 16 prosenttia 4.-6 luokan ja 10 prosenttia yläluokkien oppilaista.” Jokaisella vuosiluokalla on noin 60000 koululaista. Näiden lukujen perusteella voin laskea uudelleen miten monta koululaista kärsii tälläkin hetkellä toistuvasta eli vähintään kerran viikossa tapahtuvasta kiusaamisesta. Tälläkin hetkellä kiusattuja on noin 83000. Se on 15 % peruskoululaisista. Ja jos taas oletetaan, että 15 % suomalaisista joutuu tai on joutunut toistuvasti kiusatuksi, on Suomessa 0,8 miljoonaa toistuvan kiusaamisen uhria. ”Ylipäätään joskus kiusatuksi oli joutunut neljä poikaa kymmenestä ja kolme tyttöä kymmenestä.” Sama asia prosentteina on 40 % pojista ja 30 % tytöistä. Luvuilla päästään noin 1,9 miljoonaan. Kouluväkivallan suvaitseminen on suomalaisten kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.

En usko KiVaan Kouluun tai muihin vastaaviin ohjelmiin. Siinä koetetaan vain paikata vanhaa läpilahonnutta taloa purukumilla, kun ainoa oikea ratkaisu olisi pistää kaikki paskaksi ja palamaan, ja rakentaa kokonaan uusi järjestelmä tulevaisuuden toivojen sivistämiseen.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

maanantai 23. elokuuta 2010

Kouluhelvetti

Turun Sanomat pyysi lukijoiltaan kertomuksia koulukiusaamisesta. Kaksisivuinen artikkeli julkaistiin sunnuntaisivuilla 8.8.2010. Rikon taas tekijänoikeuksia. Turun Sanomat menee nyt skanneriin ja kulkee OCR-ohjelman kautta tänne kaikkien luettavaksi, koska kiusattujen oikeudet ovat tekijänoikeuksia tärkeämpiä. Nämä tekstit ovat liian arvokkaita päätyäkseen paperinkeräykseen. TS sunnuntaisivut, osa 1:

Kiusaamisesta perheelle monen vuoden piina

-Ongelma on se, ettei koululla ole mahdollisuutta puuttua vaikka olisi haluakin. Koulu ei saa tehdä juuri mitään. On esimerkiksi erittäin vaikea siirtää riitapukareita eteenpäin erityisluokille.
Näin huokaa poikansa työrauhan eteen rajusti töitä tehnyt äiti. Pojan kiusaaminen alakoulussa eteni vakavaksi väkivallaksi.

Kiusaaminen alkoi heti ensimmäisellä luokalla. Vanhemmat havaitsivat, että jokin vaivasi koulusta palaavaa poikaa. Ilmeni, että oli ollut tönimistä, potkimista ja sylkemistä. Kiusaajina olivat luokan pikkukovikset, joita oli useampia.

Poika oli ilmeisesti kiusaajille helppo kohde: rauhallinen mietiskelijä, jolle tuli herkästi itku silmään.

-Kun sellaisen lapsen saa itkemään, kiusaaja nostaa omaa statustaan, äiti tulkitsee.

Poika ei ollut luokalla ainoa kiusattu, ja oli hänellä puolustajiakin.

Kerran yksi kiusaajista varasti pojan pyörän. Tekijän etunimi oli vanhempien tiedossa, ja äiti vei asian poliisille. Pyörä saatiin viimein takaisin.

-Kerran yksi kiusaaja oli lykännyt jalan eteen, ja toinen työnsi selästä. Sitten pantiin jalkaa selän päälle, ja toinen antoi monolla päin naamaa. [Se ei ole pahoinpitely, koska tekijät ja uhri ovat lapsia. Tapauksessa ei ole mitään juridisesti moitittavaa.]

Opettaja puhui tapahtuneesta äidille illalla muun asian yhteydessä todeten, että poika varmaan onkin kertonut. Mutta poika ei ollut puhunut kotona mitään. Vanhemmilla heräsi epäilys, josko tällaista on ollut enemmänkin.

Kiusaaminen koulussa saatiin aisoihin, mutta sitä alkoi tapahtua koulumatkoilla.

-Useampaan kertaan oli ollut poikaporukassa juttua, että hakataan se. Pääpukarien lisäksi mukana oli näitä "viitankantajia".

Monta kertaa poika saikin köniin, ja joskus häntä oli maassa makaavana muun muassa poljettu rintakehästä. Mistään ei jäänyt mustelmia tai muita näkyviä jälkiä, joita olisi voinut dokumentoida lääkärillä. [Pitää olla mustelmia ! Miten henkisestä väkivallasta saa todisteita ?]

Vanhempien ja isovanhempien piti pitkään noutaa lapsi päivittäin koululta, jotta tämä pysyi turvassa. Lisäksi oppituntien porrastamisella varmistettiin, ettei poika joutunut lähtemään koululta samaan aikaan kiusaajiensa kanssa.

Riskialtteimpia hetkiä olivat tunnin alut ja siirtymiset eli hetket, joissa opettaja ei ollut läsnä. Mutta lopulta kiusaamista tapahtui tunneillakin. Kun pahin kiusaaja oli luokassa, poika ei pystynyt keskittymään edes lempiaineeseensa, jolloin opettaja antoi hänen tehdä tehtäviä käytävässä.

Pahimpina aikoina poika ei halunnut mennä kouluun.

-Hän itki illat pitkät ja puhui jossain vaiheessa pois muuttamisesta. Se oli todella raastavaa.

Vanhemmat harkitsivat pojan ottamista kotiopetukseen, mutta koululta vakuutettiin, ettei siihen tarvitse mennä. [Sokea usko viranomaisiin on suomalaisten kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.]
Kiusaamisen lopetti vasta koulun vaihto. Äidin mielestä on periaatteellisesti väärin, että kiusattu joutui siirtymään.
Aika näyttää, millaisia jälkiä vuosien kiusaaminen jätti lapsen mieleen.

Vanhemmat olivat kiusaamisen takia paljon yhteydessä kouluun.

-Koulu otti meidät kuuleviin korviin, ja joka kerta sanottiin, että hyvä kun soitit. Opettajahan ei voi nähdä kaikkea, eivätkä kiusaajat ole tyhmiä.

Äiti nostaa hattua opettajalle, joka yritti selvittää tilanteita. Opettaja piti tunteja, joilla keskusteltiin kiusaamisesta.

-Minulla ei ole tätä koulua vastaan mitään, mutta siltä puuttuu työkaluja. [WTF ? Koulu on vastuussa kaikesta mitä pojallesi siellä tapahtui. Koulu on syyllinen siihen, että lapsesi joutui kokemaan helvetin.] Ongelma on se, ettei koululla ole mahdollisuutta puuttua vaikka olisi haluakin. Koulu ei saa tehdä juuri mitään. Koulujen on esimerkiksi erittäin vaikea siirtää riitapukareita eteenpäin erityisluokille.

Alle kymmenvuotiaat kiusaajat puolestaan tuntuivat jo tietävän, ettei opettajaa saa koskea heihin. [Tähän tehoaa rikosoikeudellisen vastuun alkaminen samaan aikaan oppivelvollisuuden kanssa.]

Äiti on sitä mieltä, että kyseisen luokan työrauha saadaan palautettua vain siten, että kiusaajat siirretään pois. Hän kritisoi voimakkaasti pyrkimystä vähentää erityisluokkia ja integroida erityislapsia tavallisiin luokkiin. Siitä koituu kallis lasku tulevaisuudessa.

Hän on poikansa kautta kuullut, että kiusaajien vanhemmat ovat monesti istuneet koululla puhumassa eri tahojen kanssa.

-Mutta niistä ei saa kertoa, heitä suojellaan, heitä pitäisi vaan ymmärtää. Meitä ei kutsuttu niihin, mikä on hyvä. En halua olla riitapukarien vanhempien kanssa suoraan tekemisissä.

Sellaiset kiusaamisessa mukana olleet lapset, joiden vanhemmat ovat jämäköitä, pyysivät anteeksi eivätkä enää menneet mukaan. Pahimmat jatkoivat. Äidin arvioi näiden lasten taustoista on murheellinen: he tulevat todennäköisesti perheistä, joissa vanhemmat eivät välitä.

-Ja se ei ole näiden lasten oma vika. [Vaikka pikku perkeleen tausta on minkälainen tahansa, se ei oikeuta tuhoamaan toisten lasten elämää. Kiusaaminen on kiusaajan vika. On turha puolustella, että kiusaajakin on uhri.]

...mutta kouluun oli pakko mennä. Ei sitten tullut mieleen, että poika kannattaisi pitää poissa sieltä. Onnitteluni teille hyvät vanhemmat. Nyt teillä on poika, jonka elämä on lopullisesti tuhottu. Mutta ainakin voitte poikanne itsemurhan jälkeen hautajaisissa ylpeänä todeta, että hän kävi koulua !

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

tiistai 17. elokuuta 2010

Kiusaamisesta vientituote

Turun Sanomat on näin koulunalkamisviikoilla kunnostautunut julkaisemalla useita artikkeleita koulukiusaamisesta. Kiusaaminen oli myös pääkirjoituksen aiheena 10.8.2010.
Koulukiusaaminen

Yhteistyöllä ja -vastuulla tuloksiin

Uuden kouluvuoden alkua varjostaa tuttu huoli oppilaiden kiusaamisesta. Välineitä sitkeän ongelman käsittelyyn tarjoaa Turun yliopiston psykologian laitoksella kehitetty KiVa Koulu -toimenpideohjelma, jota tänä syksynä soveltaa jo 75 prosenttia maan kolmesta tuhannesta perusasteen oppilaitoksesta.

Myönteisiä tavoitteita henkivä lyhenne juontuu sanoista Kiusaamisen Vastainen. Monenlaisia yhteisöllisiä toimintatapoja sisältävän ohjelman on osoitettu vähentävän kiusaamista kaikilla luokka-asteilla ja lisäävän hyvinvointia koulussa.
Jee ! Pelastus on saapunut ! Kerrotaan pikku perkeleille että kiusaaminen ei ole KiVaa, niin pikku perkeleistä tulee oikeita herran enkeleitä.
Opetusministeriössä KiVa Koulusta visioidaan suomalaisen koulutuksen uutta vientituotetta. Idea ei ole mitenkään tuulesta temmattu, sillä koulukiusaaminen on maailmanlaajuisesti polttava ongelma, jonka ratkaisukeinoista kova kysyntä.

Maineemme Pisa-mittausten ja erinomaisten oppimistulosten kärkimaana tukee markkinointia, jota ministeriö on käynnistellyt jo ainakin Ranskan suuntaan. Tutkimuksellinen yhteistyö on puolestaan alkamassa amerikkalaisten ja hollantilaisten kanssa (TS 8.8.).
Siitä vaan. Ei kannattaisi mainostaa suomalaista koulua maailman parhaaksi. Ei edes entisen itäblokin parhaaksi. 45 minuuttia -ohjelma kävi kuvaamassa sveitsiläistä opettajaryhmää, joka vieraili täällä ottamassa mallia maailman parhaasta koulusta. Sveitsiläiset pöyristyivät kun näkivät, mitä oppitunneilla tapahtuu. Heistä oli järkyttävää katsoa kun oppilaiden annetaan vapaasti riehua kenenkään siihen puuttumatta. Sellainen peli ei Sveitsissä olisi edes mahdollista.
Vientiponnistelujen lomassa opetushallinnon soisi seuraavan ruohon kasvua myös aidan kotoisalla puolella. Rikkakasveissa riittää kitkemistä senkin jälkeen, kun KiVa Koulu on ministeriön järjestämällä rahoituksella otettu käyttöön lopuissakin 800 koulussa.

Systemaattisella työllä koulukiusaamista on onnistuttu vähentämään ja helpottamaan tuhansien oppilaiden arjen ahdistusta. Todennäköisesti kuitenkin vielä paljon suurempi osa jäävuorta muhii pimennossa pinnan alla.
Ei pelkkä vähentäminen riitä. Kiusaaminen on lopetettava kokonaan. Siihen ei mikään Suomen uusi ylpeys ja vientituote KiVa-paska pysty.
Ongelmien laajuudesta ja piilevyydestä kielii se, että opettajat arvioivat kiusaamista esiintyvän vain murto-osan siitä, mikä on oppilaiden kokemus.

Toistuvasti kiusatuksi kertoo joutuvansa jopa viidennes alakoulun ja kymmenesosa yläluokkien oppilaista. Vain neljännes yläkoululaisista ilmoitti opettajan tai muun aikuisen puuttuneen asiaan.
Tutkimusten tuloksissa on paljon vaihtelua. Miksi kiusaamisen väitetään vähenevän puoleen siirryttäessä yläluokille ? Määritelläänkö alaluokkien kiusaaminen eri tavalla ?
Yleensä mitä vanhempia oppilaat ovat, sitä tavallisempaa on vaikeneminen ja vähäisempää luottamus koulun henkilökunnan väliintuloon.
Henkilökunnan väliintulo usein vain pahentaa tilannetta. Vanhemmilla oppilailla on siitä jo kokemusta, joten he eivät tee samaa virhettä enää uudestaan.
Lohduttomimpia ovat tapaukset, joissa kiusattua on palloteltu rehtorin, opettajan ja kuraattorin kesken kenenkään ottamatta tilanteesta kokonaisvastuuta.
Pallottelu jatkuu hautaan asti. Pelin osapuolina ovat Kela, sossu, työvoimatoimisto, psykiatriset hoitolaitokset, kytät, oikeuslaitos jne.
Kiusaamisten kuvauksissa välittyy riipaiseva voimattomuuden tunne. Neuvottomuudesta viestivät myös opettajien näkemykset, joita heidän etujärjestönsä OAJ:n tuore puheenjohtaja Olli Luukkainen on välittänyt mediajulkisuuteen.

Oppilaiden lisääntyvän ja yhä julkeammaksi käyvän häiriköinnin taltuttamiseen opettajilta alkavat loppua keinot. Eivätkä tilannetta ainakaan helpota vanhemmat, jotka Luukkaisen mukaan mitätöivät opettajien työn ja uhkailevat näitä oikeusjutuilla.
Keinot alkavat loppua ? Onko keinoja joskus muka ollut ?
Vanhempainliitto torjuu Luukkaisen tulkinnat, mutta myöntää, että vielä päiväkodissa ja esikoulussa vanhemmat tuntevat hoitopaikan arjen, mutta peruskouluun siirryttäessä he tipahtavat kärryiltä. Siksi opettajan roolia tulisi kirkastaa sekä koulun ja kodin yhteistyötä tiivistää.

Jos osapuolet pystyvät suhtautumaan näinkin rakentavasti toisiinsa, koulukiusaamisesta on yhteisvoimin ja -vastuullisuudella mahdollista ottaa pitävä niskalenkki.
Ei ole. Vihjeettömät ja typerät ihmiset eivät saa kiusaamista loppumaan.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

Tappolista

Uutinen Iltalehdessä:
Lehti: Tyttö laati tappolistan koulukiusaajistaan

Koulukiusaaminen johti ilmeisesti siihen, että 14-vuotias tyttö laati alkuviikosta oppilastovereistaan tappolistan Vantaalla, kertoo Vartti-lehti.

- Tyttö oli purkanut pahaa oloaan kirjoittamalla, kommentoi rikoskomisario Juha Juurinen lehdelle.

Tapaus tuli virkavallan tietoon, kun Länsimäen yläasteelta otettiin yhteyttä. Tyttö noudettiin keskiviikkona poliisilaitokselle ja hän sai tarvitsemaansa apua.

Poliisi kävi myös rauhoittelemassa tilannetta koululla, jossa koettiin, että "tosi oli kyseessä". Tappolistalla oli paljon oppilaita.

Kiusaamista oli ilmeisesti ollut pidempään, ja se oli ollut ainakin porukan ulkopuolelle sulkemista ja haukkumista.

STT

Jaahas. Taas yksi esimerkki kuinka yhteiskunta vainoaa koulukiusattuja. Kiusaaminen saa jatkua ikuisesti poliisikoirankaan haukahtamatta, mutta voi kauhistus jos kiusattu lopulta ilmaisee pahaa oloaan. Uutisesta käy ilmi, että kytillä on sentään ollut vähän järkeä tallella, mutta koulu on mennyt aivan hysteeriseksi. Tapahtumien kulku on sitä vanhaa tuttua: kiusaamista ei saada loppumaan ja lopulta kiusattu lähetetään ”hoitoon”.

Minulla ei ole tappolistaa. Enkä ole sellaista koskaan tehnyt. Mielessäni on aina ollut joukko ihmisiä, joiden kuolema olisi lopettanut kärsimykseni. Nimiä on vaihtunut aikojen kuluessa, mutta muutama nimi on ja pysyy. Pidän heitä päävastuussa kärsimyksistäni. Heidän kuolema ei saisi tehtyä tekemättömäksi, mutta rangaistuksena aiheuttamastaan kärsimyksestä kuolema olisi oikeudenmukainen, ja varoittava esimerkki muille.

On täysin normaalia ja inhimillistä tuntea halua kiusaajien vahingoittamiseen. Ei kiusaajaa = ei kiusaamista. Kiusaamisen jatkuessa pitkään tunteet vahvistuvat, kunnes ne on pakko huutaa ulos. Huutaminen, raivoaminen ja uhkailu on täysin luonnollinen reaktio, kun tunne epäoikeudenmukaisuudesta käy ylivoimaiseksi. On täysin normaalia huutaa: ”minä tapan kaikki kiusaajani” ilman että on aikomustakaan toteuttaa sitä, tai että kykenisi siihen edes teoriassa.

Uhkailusta joutuu vaikeuksiin. Kiusaamisesta on harvoin riittäviä todisteita, mutta uhkaus on konkreettinen todiste kiusatun tekemästä rikoksesta. Kurinpitotoimet kiusattua vastaan voidaan aloittaa. Luokanvalvoja, reksi, kuraattori, terveydenhoitaja, psykologi ja koulupoliisi puhuttelevat kiusattua, jonka perusteella kiusattu lähetetään terapiaan. Jos kiusattu vielä terapiassa ilmaisee vihaa, hänet todetaan mielisairaaksi. Ja samalla yksin syylliseksi kaikkeen. Hauskaa loppuelämää.

Missä vaiheessa ajatus muuttuu rikokseksi ? Silloin kun vihattujen ihmisten nimet kirjoitetaan paperille ja otsikoksi kirjoitetaan: ”Tappolista” ? Mitä jos otsikossa lukeekin: ”Ihmiset joiden pitäisi kuolla” ? Se ei olisikaan uhkaus, vaan kylmä toteamus. Vai onko pelkkä lista kiusaajista sama asia kuin tappolista ? Saako edes mainita keitä kiusaajat ovat ? Onko nimien julkaiseminen kunnianloukkaus ? Joudunko syytteeseen, jos julkaisen muutaman terapeutin ja psykiatrin nimet varoittaakseni puoskaroinnin uhriksi joutuvia ? Kirjoittaminen on hyvä tapa purkaa pahaa oloaan, joten siitä vaan listoja tekemään. Mutta varaudu. Kytät tulevat hakemaan sinua ja listaasi.

Orwell oli optimisti.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

lauantai 14. elokuuta 2010

Tilastoja ja tutkimuksia

Koulukiusaaminen peruskoulun yläluokilla 2000–2007
Tiivistelmä

Koulukiusaamisen yleisyyttä ja siihen yhteydessä olevia tekijöitä sekä koulukiusaamiseen puuttumista tarkasteltiin Kouluterveyskyselyn tulosten pohjalta peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilailla. Vuosien 2006 ja 2007 yhdistetty aineisto kattoi 82 % kaikista näiden luokka-asteiden oppilaista koko maassa.

Suurin osa kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista ei joutunut kiusatuksi tai kiusannut muita koulussa lukukauden aikana. Vähintään kerran viikossa kiusatuksi joutui kahdeksan prosenttia oppilaista – pojista kymmenen ja tytöistä kuusi prosenttia. Muiden kiusaaminen oli pojilla yhtä yleistä ja tytöillä puolet harvinaisempaa kuin kiusatuksi joutuminen. Kiusaaja-uhreja oli pojista kolme prosenttia ja tytöistä prosentti. Koulukiusatuksi joutuminen lisääntyi hieman 2000-luvulla, erityisesti Länsi-Suomessa. Se ei vähentynyt missään maakunnassa. Kiusaajien ja kiusaaja-uhrien osuudet pysyivät lähes samoina.

Koulukiusaaminen oli yhteydessä niin kotiin ja ystäviin, kouluoloihin kuin terveyteenkin. Ruumiillisen kurituksen saaminen vanhemmilta oli kotiin liittyvistä tekijöistä voimakkaimmin yhteydessä kiusaamiseen. Usean päivittäisen oireen kokeminen ja masentuneisuus olivat yhteydessä varsinkin kiusatuksi joutumiseen. Lisäksi tytöillä ylipainoisuus lisäsi kiusatuksi joutumisen todennäköisyyttä. Kouluoloihin liittyvistä tekijöistä koulun huono työilmapiiri oli yhteydessä varsinkin kiusatuksi joutumiseen ja koulun omaisuuden vahingoittaminen sekä vaikeudet opiskelussa muiden kiusaamiseen. Tytöillä kiusatuksi joutumisen ja koulutapaturmien välillä oli yhteys. Koulukiusaaminen ei ollut harvinaisempaa pienissä kouluissa tai maalaiskouluissa.

Noin neljäsosa toistuvan koulukiusaamisen osapuolista ilmoitti, että koulun aikuiset ovat puuttuneet kiusaamiseen. Siihen puututtiin yleisemmin kahdeksannella luokalla. Kiusaaja-uhrit olivat huonoimmassa asemassa kiusaamiseen puuttumisen suhteen. Koska koulun aikuisten ja oppilaiden käsitykset kiusaamisen yleisyydestä poikkeavat toisistaan, opettajat tarvitsisivat lisää keinoja kiusaamisen havaitsemiseen. Lisäksi koulujen täytyisi kerätä systemaattisemmin tietoa kiusaamisen yleisyydestä.

Koulukiusaamisen ehkäiseminen edellyttää pitkäjänteistä työtä ja tiivistä yhteistyötä koulun, kouluterveydenhuollon ja kodin välillä. Jokaisen koulun täytyy laatia lain edellyttämät suunnitelmat ja toimintamallit koulukiusaamisen ehkäisemiseksi ja siihen puuttumiseksi. Koulun huono työilmapiiri, koulun omaisuuden turmeleminen ja opiskeluun liittyvät vaikeudet voivat olla merkkejä kiusaamisen esiintymisestä ja niihin puuttuminen voi auttaa vähentämään koulukiusaamista. Kouluterveydenhuollossa tulisi kartoittaa mahdollisuus kiusaamisen esiintymiseen paljon oirehtivilla, masentuneilla ja ylipainoisilla oppilailla sekä koulutapaturman vuoksi vastaanotolle tulevilla oppilailla. Sen lisäksi, että koulun sisällä tartutaan ongelmaan, kiusaamisen ehkäisy on osa kodin ja koulun välistä yhteistyötä. Myös vanhempien tulisi tunnistaa kiusaamiseen yhteydessä olevia tekijöitä ja tuntea koulun toimintamallit kiusaamiseen puuttumiseksi.

Tutkimuksen tekeminen on ilmeisesti vaikea laji. Tutkimustuloksen pitäisi olla mahdollisimman totuudenmukainen, mutta tulos riippuu monesta asiasta: mitä kysytään, miten haastateltavat tulkitsevat kysymykset, miten kiusaaminen määritellään jne. Joskus myös tutkijoiden omat ideologiat ja asenteet ohjaavat ja värittävät tutkimusta. Ehkä lähtötilanne on se, että halutaan tietynlainen lopputulos, ja tutkimuksen tarkoitus on etsiä ja muokata siihen sopivat todisteet. Siksi suhtaudun kriittisesti näihin tutkimuksiin.

Tutkijoiden ehdottamat parannukset ovat sitä samaa vanhaa paskaa. Ei niillä kiusaamista lopeteta. On turha etsiä mahdollisia kiusattuja ja tarjota heille apua, koska siinä vaiheessa homma on jo mennyt pahasti vikaan.

Edellisessä tekstissä rehtori selitteli: ”Turun normaalikoululla on toimintapolitiikkanaan nollatoleranssi kiusaamisessa. Kiusaamisiin puututaan aina ja tapausta selvitetään ja seurataan niin kauan kun on tarpeellista.” On turha selitellä mistään nollatoleranssista, koska todellisuus on jotain ihan muuta: ”Noin neljäsosa toistuvan koulukiusaamisen osapuolista ilmoitti, että koulun aikuiset ovat puuttuneet kiusaamiseen.”

Mutta kuitenkin, meillä on nyt luku. Toistuvasti kiusatuksi, vähintään kerran viikossa, joutuu 8 % kasi- ja ysiluokkalaisista. Mikäli luku on samalla tasolla myös alemmilla luokilla, voimme laskea kuinka monta koululaista joutuu tälläkin hetkellä toistuvasti kiusatuksi. Perusopetuksessa on tällä lukuvuodella vajaat 550000 oppilasta (TS 11.8.) joten toistuvasti kiusattuja on 44000. Se on valtava määrä. Jos oletetaan, että 8 % suomalaisista (5350000) joutuu tai on joutunut toistuvasti kiusatuksi, on Suomessa 428000 toistuvan kiusaamisen uhria. Kuinka monta uhria sitten on, jos mukaan otetaan myös epäsäännöllisemmin kiusatut ? (edit. uudet laskelmat)

Kiusaamisen uhreista poikia on 10 % ja tyttöjä 6%. Koulukiusaaminen on siis erityisesti miesten tasa-arvon ongelma. Feministit eivät tietenkään hyväksy tällaista, koska feministien ideologian mukaan vain nainen on uhri. Toisaalta feministeillä on tapana ottaa poikalapset mukaan tilastoihin silloin kun siitä on heille hyötyä, epämääräiseen uhriryhmään ”naisetjalapset”.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

perjantai 13. elokuuta 2010

Koulun maine tärkeintä

Edellisessä tekstissä oli yleisönosastokirjoitus kiusatun lapsen vanhemmalta. Heti seuraavana päivänä mielipidesivulla oli koulun vastine :
Huolestuneelle vanhemmalle

Arvoisa nimimerkki "Huolestunut vanhempi". Olen Turun normaalikoulun puolesta pahoillani, että olette kokenut tulleenne kohdelluksi kuvaamallanne tavalla.

Turun normaalikoululla on toimintapolitiikkanaan nollatoleranssi kiusaamisessa. Kiusaamisiin puututaan aina ja tapausta selvitetään ja seurataan niin kauan kun on tarpeellista.

Pahoinpitelytapauksissa koulu on aina yhteydessä asianomaisten huoltajiin ja poliisiin.

Turun normaalikoulun ja aluepoliisin yhteistyö on erittäin sujuvaa ja monipuolista.

Mikäli koulun henkilökunta on vastannut kirjoittajan kuvaamalla tavalla, nimimerkillä on oikeus pyytää entisen Lääninhallituksen, nykyisen AVI:n tarkastajaa selvittämään tilanne.

Henkilökuntani tuntien, minun on hyvin vaikeaa uskoa, että koululta on annettu kuvatun kaltaisia vastauksia muun muassa välituntivalvontaan ja kurinpitoon liittyen.

Veli-Matti Hakanen,
johtava rehtori,
Turun normaalikoulu

Onko tässä kyseessä häikäilemätön oman maineen puhdistaminen, vai uskovatko nuo hölmöt omiin valheisiinsa ?

Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. [Wiktionary: Viittaa uskomukseen, jonka mukaan äänekkäimmin syytöksistä valittava ihminen on syyllinen.]

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

keskiviikko 11. elokuuta 2010

OAJ ei ota vastuuta

Turun Sanomat mielipidesivu 11.8.2010

Kenen vastuulla on torjua kouluissa tapahtuva väkivalta?

Helsingin Sanomissa OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen on huolestunut vanhempien kiinnostuksesta lapsiensa koulunkäyntiä kohtaan siinä määrin, että on opettajien tueksi antanut jopa OAJ:n juristit. Hän vaatii vanhempia olemaan puuttumatta lastensa koulukiusaamiseen, kun koulu ja sen opettajat haluaisivat mielellään painaa hankalan asian villasella.

Tässä yksi elävä esimerkki:

Lapsieni kaverit joutuivat viidesluokkalaisen pojan pahoinpitelemiksi. Viittä tyttöä lyötiin nyrkillä päin naamaa. Koulun ja opettajien kanta oli, että poikaa pitää ymmärtää ja jättää teko rankaisematta. Tytöt kun ilmiselvästi ansaitsivat lyömiset, kun puolustautuivat kiusaajaansa vastaan verbaalisesti.

Kyselin asiasta ja tässä vastauksia, joita sain Turun normaalikoululta vuonna 2010 alkuvuodesta:

"Välituntivalvonta ei kuulu opettajille."

Pahoinpitely, jossa viittä tyttöä lyötiin ja kolmelta heistä valui verta nenästä, oli "tahoton vahingossa tapahtunut huitaisu".

"Pahoinpitelyt eivät kuulu koululle vaan poliisille." (Koulu tosin ei ollut ottanut yhteyttä poliisiin eikä aikonut sitä tehdä, vaikka pahoinpitely sattui luokkahuoneessa.)

"Emme pysty valvomaan tai saamaan viidesluokkalaisia nuoria kuriin."

"Ei ole meidän vastuu, jos koulussa tapahtuu koulukiusaamista ja pahoinpitelyitä."

Opettaja: "Minun omat lapseni joutuivat kouiukiusatuiksi, nyt on jonkun muun aika puuttua luokassani tapahtuvan koulukiusaamisen ehkäisemiseen. Minä en pysty."

Nyt kysynkin, kenen vastuulla ovat lapseni, kun he kouluun jälleen palaavat?

Taidan olla melko rohkea, kun uskallan uhmata OAJ:ta ja sen puheenjohtajaa Olli Luukkaista ja ottaa kantaa koulussa tapahtuvaa väkivaltaa vastaan.

Huolestunut vanhempi

Kuulostaa niin tutulta. Mikään ei ole muuttunut omien kouluaikojeni jälkeen. Turun normaalikoulun vastauksissa on täsmälleen samaa ylimielisyyttä, vähättelyä, hyssyttelyä ja kiusatun syyllistämistä kuin silloin ennen.

OAJ on vihamielinen järjestö, joka tekee kaikkensa, että kukaan ei joudu vastuuseen oppilaiden turvallisuudesta.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

tiistai 10. elokuuta 2010

Koulu alkaa ja auto tappaa

Pieni lapsi reppu selässä odottaa suojatien edessä viisi minuuttia. Kymmenet, sadat autot jatkavat matkaansa pysähtymättä. Onko tuttu näky ?

Poimin muutaman asian Turun Sanomien 9.8.2010 Auto & liikenne -liitteen artikkelista Kouluaamujen liikennesopalla on monta hämmentäjää.
Poliisi valvoo Turussa koululaisten liikenneturvallisuutta erityisesti vilkkaimmilla suojateillä huomenna ja ylihuomenna.

Mitä helvettiä ? Vain kaksi päivää ? 363 päivää vuodessa lapset ovatkin autoilijoille vapaata riistaa. Suosittelen EOTech -holotähtäimen asentamista auton kojetaulun päälle, koska uuden teknologian tähtäin mahdollistaa auton nopeamman kohdistamisen tietä ylittävään uhriin. Eron huomaa selvästi, jos pääsee vertaamaan holotähtäintä perinteiseen punapistetähtäimeen.
- Monien autoilijoiden minun oikeuteni ennen muita -asenne näkyy valitettavasti myös suojateillä, sanoo ylikomisario Pasi Pihlava, liikkuvan poliisin Turun yksikön päällikkö.
- Lainsäädännön näkökulmasta suojatietä koskevat säännöt ovat varsin selkeitä. Kuljettajan on annettava esteetön kulku jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai astumassa sille.
Poliisi siis tietää tilanteen, mutta ei puutu lain jatkuvaan rikkomiseen.
[Varsinais-Suomen poliisilaitoksen komisario] Loukkaanhuhdan mukaan yksi pahimpia paikkoja Turussa on ydinkeskustan alue vilkkaine risteyksineen ja bussireitteineen. Myös pääväyliä ylittävät suojatiet muun muassa Satakunnantiellä ja Uudenmaantiellä ovat vaarallisia.
Vaaranpaikat siis tunnetaan, mutta niitä ei korjata.

Eeron koulumatkan pelottavin paikka 
-Ei ne pysähdy, puuskahtavat äiti ja poika yhteen ääneen, kun taas yksi auto sujahtaa ohi.

Reppuselkäinen Eero Moisio, 6, on äitinsä Terhin kanssa harjoittelemassa pojan ensimmäistä koulumatkaa varten.

Kaksikko on jo usean minuutin ajan odottanut suojatien äärellä Turun Pohjolassa, mutta autot vain eivät pysähdy-eivät vaikka Eero äiteineen kuinka olisi astuvinaan suojatielle.

Suojatien hankaluus ei tullut Terhi-äidille yllätyksenä. Eeron isoveli on kulkenut kouluun kyseistä reittiä jo useamman vuoden, ja autoilijoiden piittaamattomuus suojatien suhteen on kylmännyt äidin sydäntä ennenkin.

Suojatie ylittää Köydenpunojankadun kohdasta, johon autot kaartavat kulman takaa, ja äidin kokemuksen mukaan usein lujempaa kuin 40 kilometriä tunnissa.

-Tästä kulkee paljon myös rekkoja. Onneksi rekat kuitenkin pysähtyvät usein.

Eeron ensimmäinen kuukausi reitillä on helpoin, mutta aamujen pimetessä autoilijoiden on vaikeampaa havaita pikkukoululaista. Lumisen ajan koittaessa Eeron taas on hankalampi kuulla autojen tuloa. Vaikka suojatiellä onkin keskikoroke, autojen lähestymisnopeuden arvioiminen ei ole lapselle helppoa.

- Sanoin jo aikoinaan Eeron veljelle, että odota suojatien kohdalla vaikka viisi minuuttia, kunhan pääset varmuudella turvallisesti yli, Terhi Moisio kertoo.

- Mä kyllä aion aina odottaa niin kauan, että tulee tyhjää, Eero vakuuttaa.

Sitten yksi autoista pysähtyy. Eero heilauttaa reippaasti kättään kiitokseksi lähtiessään astelemaan kadun yli äitinsä kanssa.

Liikennetavat ovat jo nyt pojalla hallussa paremmin kuin monella autoilijalla.

Köydenpunojankadun suojatie on todellakin vaarallinen. Yksi keino tehdä paikka turvalliseksi on suojatien korottaminen. Riski auton rikkoutumisesta pakottaa autoilijan hidastamaan. Mielestäni kaikki suojatiet, sijainnista riippumatta, pitäisi korottaa. Jo yhdestä korotetusta suojatiestä tulee kova poru, mutta ei sellaisia tarvitsisi rakentaa, jos autoilijat vain noudattaisivat lakia. Toinen keino olisi automaattisen kameravalvonnan käyttäminen, koska autoilija pelkää sakkoja. Tarvittava tekniikka on jo olemassa. Liikennevaloja en paikalle halua, koska valot palaisivat oletusarvoisesti autoilijoille vihreinä, jalankulkijan pitäisi nappia painamalla varata ylitysvuoro, ja vihreää valoa saisi odottaa kauan, koska autoilijoiden tarpeet ovat tietysti etusijalla.

Muita vaihtoehtoja voisi olla poliisin kutsuminen paikalle pysäyttämään liikenne, kun autoilijat eivät pysähdy suojatien eteen.

Miksi te lasten vanhemmat suvaitsette tämän ? Ottakaa edes kerran vastuuta jostain ja tehkää edes lastenne koulutiestä turvallinen.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Kiusaaminen on koulun rakenteellinen ongelma

Ihmettelin blogitekstissäni yhteiskunnan kyvyttömyyttä lopettaa koulukiusaamista. Tekstiin tullut kommentti antaa siihen vastauksen.

Mielestäni koulukiusaaminen on koulun rakenteellinen ongelma, vähän samalla tavalla kuin korruptio on valtion rakenteellinen ongelma. Eli: aina kun meillä on valtio, on korruptiota. Ja aina kun meillä on koulu, on koulukiusaamista.

Tehdään ajatuskoe: poimitaan 25 aikuista siten, että ainoat poimintakriteerit ovat:

* syntymävuosi, vaikkapa 1980

* asuinalue (pikkukunta tai kaupunginosa)

Sitten sullotaan nämä ihmiset vuodeksi laitokseen, jossa heillä teetetään 6 tuntia päivässä (aina 45 minuuttia ja sitten vartin tauko aidatulla virikkeettömällä alueella) jotain kirjallisia tehtäviä tai luentojen kuuntelua.

Korostan, että ryhmän poiminta tapahtuu vain asuinalueen ja syntymävuoden perusteella. Jos ryhmään kuuluu vaikkapa sarjamurhaaja tai sata pahoinpitelytuomiota saanut heppu, niin sekaan vaan.

Kysymys: kuinka moni aikuinen kestäisi moisessa laitoksessa pari viikkoa? Entä vuoden? Entä 12 vuotta?

Väitän, että aika harva. Miksi sellaiseen laitokseen sitten laitetaan lapsia?

En puolustele tässä koulukiusaajia (pikemminkin päinvastoin), vaan olen sitä mieltä, että laitokseen sullottu ihmislauma on täysin epäluonnollinen ympäristö ihmiselle, ja olisi ihme, jos siellä ei tapahtuisi kiusaamista.

(kirjoittanut Vesa Linja-aho 30.7.2010)

Ohjeita kiusatulle -sivun ensimmäinen ohje ei enää kuulostakaan ihan hölmöltä ?

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

maanantai 2. elokuuta 2010

Laki ja oikeus II

Turun Sanomissa oli 17.7.2010 pääkirjoituksena artikkeli polkupyöräilijöiden liikenneonnettomuuksista. Joudun autottomana, köyhänä pyöräilijänä, joka päivä kamppailemaan selviytymisestä liikenteessä. Joka ikinen päivä muistuttaa minua asemastani yhteiskunnan pohjasakkana. Julkaisen kirjoituksen tässä, koska asiassa on enemmän mitä päällepäin näkyy.
Liikenneturvallisuus

Vaara vaanii pyöräilijää

Kuluvan vuoden liikennevahinkotilastot ovat sekä ilahduttavaa että murheellista luettavaa. Moottoriajoneuvojen onnettomuuksissa kuolonuhrien määrä on vähentynyt, jalankulkijoiden ja etenkin pyöräilijöiden turmissa lisääntynyt.

Moottoriliikenteen kolareissa menetti henkensä tammi-kesäkuussa 98 ihmistä. Se on 33 vähemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna.

Myönteisintä muutos on ollut henkilöautoliikenteessä. Kuolonkolarit ovat vähentyneet kaikissa ikäryhmissä paitsi 45-64 -vuotiailla kuljettajilla, joilla luvut ovat aikaisemmalla tasolla. Tilasto ei tue viime aikoina yltynyttä huolta kaikkein iäkkäimpien autoilijoiden onnettomuusriskistä.

Huolestuttavin tilanne on kevyen liikenteen puolella. Pyöräilijän ja jalankulkijan kuolemaan johtaneita onnettomuuksia oli vuoden alkupuoliskolla jo lähes kolmekymmentä eli huomattavasti enemmän kuin 2009. Uhreista 15 oli jalankulkijoita ja 12 pyöräilijöitä.

Polkupyöräturmia sattui viime alkuvuoteen verrattuna kaksinkertainen määrä. Trendi tietää todella synkkää kautta, jos sama tahti jatkuu koko pyöräilysesongin.

Henkensä menettäineistä pyöräilijöistä kymmenen oli ajanut ilman kypärää. Vaikka aina ei kypäräkään suojaa turmalta, seuraamusten riskiä se varmasti pienentää.

Vakavaan aivovammaan saattaa riittää, että pyöräilijä menettää kävelyvauhdissa ajokkinsa halinnan. Ja valtaosa kuolemaan johtaneista vammoista kohdistuu juuri pään alueelle.

Tyypillisiä polkupyöräonnettomuuksia ovat pyöräilijän ja henkilöauton törmäykset risteysalueilla. Usein syynä on autoilijoiden piittaamattomuus niin liikennesääntöjä kuin pyöräilijöitäkin kohtaan. Väistämissääntöjä ei tunneta tai niitä ei ainakaan noudateta.

Suomalaiseen liikennekulttuuriin näyttää ikävä kyllä edelleen kuuluvan, että heikompi osapuoli väistää vahvempaa - jos ei muuten niin oman turvallisuutensa vuoksi.

Tässä on kaksi yhteiskunnallisesti merkittävää seikkaa :

1. On olemassa laki, mutta vahvemman osapuolen ei tarvitse sitä noudattaa. Hyvä esimerkki tilanteesta on, että tieliikennelaissa vaaditaan autoilijaa pysähtymään suojatien eteen ja antamaan jalankulkijan ylittää suojatie. Turun Sanomat julkaisi 9.9.2008 artikkelin, jossa testattiin lain noudattamista käytännössä. Testin mukaan vain alle kuudennes autoilijoista noudattaa kyseistä lakia.

2. Päätökset tehdään vahvempien ehdoilla. Esimerkiksi vuonna 1997 uudistettiin kevyen liikenteen väistämissääntöjä. Muutoksen seurauksena pyöräilijän asema heikkeni huomattavasti. Laki meni läpi valtavalla enemmistöllä, vain kymmenkunta edustajaa äänesti vastaan. Vahvempien ehdoilla pelaamisen näkee selkeästi myös liikennejärjestelyissä. Kaupunkitila rakennetaan autoilijoille. Polkupyörällä liikkuminen keskustoissa on tehty vaikeaksi tai mahdottomaksi. Pyörätiet, jos niitä edes on, ovat täysin kelvottomia, eikä autojen sekaan ole menemistä. Pyöräilyä Helsingissä -blogi on ansiokkaasti tuonut asiaa esille.

Miksi niin tapahtuu ? Siksi, koska kansanedustajat ovat itse hyvin toimeentulevaa autoilevaa keski- ja yläluokkaa, ja heidän pitää ajaa voimakkaimman äänestäjäryhmänsä etua pysyäkseen vallassa. Ryhmä on suuri autoileva keskiluokka, jonka etuoikeutettua asemaa ja oikeuksia ei saa missään tapauksessa heikentää tippaakaan.

Kevyen liikenteen säännöt ovat niin monimutkaisia ja tulkinnanvaraisia, että onnettomuustilanteessa syyllisyyden ratkaisee hovioikeus tai KKO. On varmaan todella kivaa yrittää opettaa lapselle näitä sääntöjä, kun valtaosa aikuisista ei niitä osaa tai noudata. Lapselle on siis viisainta opettaa, että lapsi väistää aina autoilijaa.

Turussa asuvat voivat mennä polkupyörällä Yliopistonkadun ja Käsityöläiskadun risteykseen pohtimaan väistämissääntöjä. Se on tasa-arvoinen risteys, jossa Yliopistonkadun pohjoisreunaa kulkee vilkas kevyenliikenteenväylä. Minä tiedän miten säännöt menevät. Valitettavasti kukaan muu pyöräilijä ei niitä tiedä, mutta muutama oikeuksistaan kiinnipitävä autoilija tietää. Kyllä siinä risteyksessä vielä pyöräilijä kuolee. Mutta hällä väliä, omaisuus on paljon arvokkaampaa kuin ihmiselämä. Toivottavasti citymaasturiin ei tule naarmuakaan.

Mikä ratkaisuksi ? Järjestetäänkö mielenosoituksia, kunnes muutos tapahtuu ? Tuskin, koska suomalaiset ovat niin säälittävän nöyristeleviä esivallan edessä. Facebookissa on helppo uhota, mutta tosipaikan tullessa jäädään kotiin katsomaan Eurosportia ja juomaan kaljaa.

Tavanomainen kansalaisvaikuttaminen, kuten kirjoittaminen päättäjille ja mediaan, ei tässä asiassa toimi. Kuten se ei toimi monessa muussakaan asiassa. Paitsi jos kansalaisvaikuttaja edustaa keskiluokkaa tai feministejä ja vaatii keskiluokan tai suomalaisen naisen etuoikeutetun aseman parantamista.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !