Laki ja oikeus II

Turun Sanomissa oli 17.7.2010 pääkirjoituksena artikkeli polkupyöräilijöiden liikenneonnettomuuksista. Joudun autottomana, köyhänä pyöräilijänä, joka päivä kamppailemaan selviytymisestä liikenteessä. Joka ikinen päivä muistuttaa minua asemastani yhteiskunnan pohjasakkana. Julkaisen kirjoituksen tässä, koska asiassa on enemmän mitä päällepäin näkyy.

Liikenneturvallisuus

Vaara vaanii pyöräilijää

Kuluvan vuoden liikennevahinkotilastot ovat sekä ilahduttavaa että murheellista luettavaa. Moottoriajoneuvojen onnettomuuksissa kuolonuhrien määrä on vähentynyt, jalankulkijoiden ja etenkin pyöräilijöiden turmissa lisääntynyt.

Moottoriliikenteen kolareissa menetti henkensä tammi-kesäkuussa 98 ihmistä. Se on 33 vähemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna.

Myönteisintä muutos on ollut henkilöautoliikenteessä. Kuolonkolarit ovat vähentyneet kaikissa ikäryhmissä paitsi 45-64 -vuotiailla kuljettajilla, joilla luvut ovat aikaisemmalla tasolla. Tilasto ei tue viime aikoina yltynyttä huolta kaikkein iäkkäimpien autoilijoiden onnettomuusriskistä.

Huolestuttavin tilanne on kevyen liikenteen puolella. Pyöräilijän ja jalankulkijan kuolemaan johtaneita onnettomuuksia oli vuoden alkupuoliskolla jo lähes kolmekymmentä eli huomattavasti enemmän kuin 2009. Uhreista 15 oli jalankulkijoita ja 12 pyöräilijöitä.

Polkupyöräturmia sattui viime alkuvuoteen verrattuna kaksinkertainen määrä. Trendi tietää todella synkkää kautta, jos sama tahti jatkuu koko pyöräilysesongin.

Henkensä menettäineistä pyöräilijöistä kymmenen oli ajanut ilman kypärää. Vaikka aina ei kypäräkään suojaa turmalta, seuraamusten riskiä se varmasti pienentää.

Vakavaan aivovammaan saattaa riittää, että pyöräilijä menettää kävelyvauhdissa ajokkinsa halinnan. Ja valtaosa kuolemaan johtaneista vammoista kohdistuu juuri pään alueelle.

Tyypillisiä polkupyöräonnettomuuksia ovat pyöräilijän ja henkilöauton törmäykset risteysalueilla. Usein syynä on autoilijoiden piittaamattomuus niin liikennesääntöjä kuin pyöräilijöitäkin kohtaan. Väistämissääntöjä ei tunneta tai niitä ei ainakaan noudateta.

Suomalaiseen liikennekulttuuriin näyttää ikävä kyllä edelleen kuuluvan, että heikompi osapuoli väistää vahvempaa - jos ei muuten niin oman turvallisuutensa vuoksi.

Tässä on kaksi yhteiskunnallisesti merkittävää seikkaa :

1. On olemassa laki, mutta vahvemman osapuolen ei tarvitse sitä noudattaa. Hyvä esimerkki tilanteesta on, että tieliikennelaissa vaaditaan autoilijaa pysähtymään suojatien eteen ja antamaan jalankulkijan ylittää suojatie. Turun Sanomat julkaisi 9.9.2008 artikkelin, jossa testattiin lain noudattamista käytännössä. Testin mukaan vain alle kuudennes autoilijoista noudattaa kyseistä lakia.

2. Päätökset tehdään vahvempien ehdoilla. Esimerkiksi vuonna 1997 uudistettiin kevyen liikenteen väistämissääntöjä. Muutoksen seurauksena pyöräilijän asema heikkeni huomattavasti. Laki meni läpi valtavalla enemmistöllä, vain kymmenkunta edustajaa äänesti vastaan. Vahvempien ehdoilla pelaamisen näkee selkeästi myös liikennejärjestelyissä. Kaupunkitila rakennetaan autoilijoille. Polkupyörällä liikkuminen keskustoissa on tehty vaikeaksi tai mahdottomaksi. Pyörätiet, jos niitä edes on, ovat täysin kelvottomia, eikä autojen sekaan ole menemistä. Pyöräilyä Helsingissä -blogi on ansiokkaasti tuonut asiaa esille.

Miksi niin tapahtuu ? Siksi, koska kansanedustajat ovat itse hyvin toimeentulevaa autoilevaa keski- ja yläluokkaa, ja heidän pitää ajaa voimakkaimman äänestäjäryhmänsä etua pysyäkseen vallassa. Ryhmä on suuri autoileva keskiluokka, jonka etuoikeutettua asemaa ja oikeuksia ei saa missään tapauksessa heikentää tippaakaan.

Kevyen liikenteen säännöt ovat niin monimutkaisia ja tulkinnanvaraisia, että onnettomuustilanteessa syyllisyyden ratkaisee hovioikeus tai KKO. On varmaan todella kivaa yrittää opettaa lapselle näitä sääntöjä, kun valtaosa aikuisista ei niitä osaa tai noudata. Lapselle on siis viisainta opettaa, että lapsi väistää aina autoilijaa.

Turussa asuvat voivat mennä polkupyörällä Yliopistonkadun ja Käsityöläiskadun risteykseen pohtimaan väistämissääntöjä. Se on tasa-arvoinen risteys, jossa Yliopistonkadun pohjoisreunaa kulkee vilkas kevyenliikenteenväylä. Minä tiedän miten säännöt menevät. Valitettavasti kukaan muu pyöräilijä ei niitä tiedä, mutta muutama oikeuksistaan kiinnipitävä autoilija tietää. Kyllä siinä risteyksessä vielä pyöräilijä kuolee. Mutta hällä väliä, omaisuus on paljon arvokkaampaa kuin ihmiselämä. Toivottavasti citymaasturiin ei tule naarmuakaan.

Mikä ratkaisuksi ? Järjestetäänkö mielenosoituksia, kunnes muutos tapahtuu ? Tuskin, koska suomalaiset ovat niin säälittävän nöyristeleviä esivallan edessä. Facebookissa on helppo uhota, mutta tosipaikan tullessa jäädään kotiin katsomaan Eurosportia ja juomaan kaljaa.

Tavanomainen kansalaisvaikuttaminen, kuten kirjoittaminen päättäjille ja mediaan, ei tässä asiassa toimi. Kuten se ei toimi monessa muussakaan asiassa. Paitsi jos kansalaisvaikuttaja edustaa keskiluokkaa tai feministejä ja vaatii keskiluokan tai suomalaisen naisen etuoikeutetun aseman parantamista.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !