keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Yli 99 % haastatelluista NEET-nuorista ja nuorista aikuisista on kouluväkivallan uhreja


Helsingin Sanomat: Tutkimustulos pysäytti: Yli sadasta ilman työtä tai koulupaikkaa olevasta 15–29-vuotiaasta vain yksi ei ollut koulukiusattu:

”Nuorisotyöntekijöiden haastatteluiden avulla saadut tulokset olivat pysäyttäviä. Gretschel kertoo, että yhtä lukuun ottamatta kaikkia oli kiusattu koulussa. Monella oli kokemus, ettei saa tukea kotoa tai mistään muualtakaan.

”Joku koki kohdanneensa ensimmäisen arvostavan yhteisön työpajatoiminnassa 25-vuotiaana. Se herättää kysymyksen siitä, millaisia ne muut yhteisöt ovat olleet”, Gretschel sanoo.”

Helsingin kaupunki kehittää vapaaehtoistoiminnan malleja nuorten tukemiseen. Se on hyvä asia, kuten ovat nuorisotyöntekijöiden tekemät haastattelut. Hyvän idean esittää myös hankkeen kehittämistyöpajoihin osallistunut nuori:

”Siksi hänestä yksi ratkaisu voisikin olla hieman Tinderin tapaan toimiva small talk -sovellus, joka yhdistäisi sijainnin perusteella toisiaan lähellä olevia yksinäisiä.

Yksinäisyys nimittäin on Vuorisen mukaa suurin ongelma nuorten arjessa.

”Nuorten yksinäisyyttä ei monesti oteta niin vakavasti kuin vaikka vanhusten kohdalla. Tunnutaan ajattelevan, että on nuorella kuitenkin jotakin elämää”, Vuorinen sanoo.”

Mietin vaan sitä, onko NEET-nuorten ja aikuisten oikea paikka koulutukseen ja työllistymiseen tähtäävissä toimenpiteissä. Olin parikymppisenä vuosikausia vuoroin työttömänä ja sairauslomalla. Mukaan mahtui muutamia sairauslomaan katkenneita koulutusjaksoja. Opiskeluun ja työhön pakottaminen oli voimakasta, vaikka olin työkyvytön. Siksi työelämä alkoi tuntua rangaistukselta. Minua roikotettiin löysässä hirressä taloudellisesti. Kun toimeentulosta joutuu taistelemaan, ei vähistä voimavaroista riitä muuhun. Ensimmäisen toimenpiteen pitäisi olla talouden ja asumisen turvaaminen. NEET-nuorten ja aikuisten oikea paikka olisi pysyvällä työkyvyttömyyseläkkeellä, koska se on nykyvaihtoehdoista ainoa tarpeeksi varma tulonlähde epävarmassa tilanteessa elävälle ihmiselle. Ongelma voitaisiin ratkaista pysyvästi riittävän korkealla perustulolla. Ennen koulutukseen ja työllistymiseen tähtäävien toimien aloittamista pitäisi ratkaista myös terveydelliset ja sosiaaliset ongelmat, kuten yksinäisyys ja mielenterveyden ongelmat. Työkyvyttömän pakottamisesta oravanpyörään ei seuraa mitään hyvää.

Kouluväkivalta tekee pahaa jälkeä. Syrjäytyminen* on vain harvoin yksilön omaa syytä. En tunne yhtään ihmistä, joka olisi vain päättänyt syrjäytyä. Tunnen kymmeniä ihmisiä, jotka ovat oikeasti vaurioituneita, ja siksi eivät kykene opiskeluun tai työhön, tai edes huolehtimaan itsestään. Silti keskusteluihin osallistuu aina besserwissereitä, jotka syyttävät näitä ihmisiä ongelmistaan. Minua harmittaa, kuinka työn ja opiskelun ulkopuolella elävien ihmisten oletetaan automaattisesti olevan sohvalla makaavia asennevammaisia päihteidenkäyttäjiä, joita viranomaisten pitää piiskata takaisin ruotuun sosiaaliturvaa leikkaamalla. En tunne yhtään sellaista ihmistä. Antisosiaalista elämäntapaa viettävää ja antisosiaalisuuden takia syrjäytyneenä pysyvää roskasakkia on olemassa, sitä en kiellä, mutta Hesarin uutisessa ei ole kyse siitä. Kyse on väkivallan uhreista.

Apu-lehden blogisti Uuninpankkopoika Saku Timonen kohtaa jatkuvasti inttäjiä bloginsa kommenttiosastolla. Timonen kirjoittaa blogissaan:

” -Tärkeintä tietysti on, että työttömän ei tarvitse nostaa persettään kotisohvalta ja kaljaraha juoksee tilille.

Suunnilleen tällaisia kommentteja saan joka ikiseen työttömyyttä, kuntouttavaa työtoimintaa ja aktiivimallia käsittelevään juttuuni. Monella on syvälle iskostunut käsitys työttömistä laiskoina ja juoppoina sohvalla lojujina, jotka ulkona vaanivia työpaikkoja peläten välttelevät kotoa poistumista.

Näiden kommenttien kirjoittajille tekisi hyvää muutaman vuoden työttömyysputki. Käsityksensä he ovat saaneet itsevarman omahyväisyyden lisäksi myös mediasta, joka on jo monta vuotta toitottanut samaa."

Hesarin uutistakin joku kommentoi syvällä kokemuksen rintaäänellä, kuinka vika on syrjäytyneiden asenteissa:

”Mielenkiintoista. Olen nelikymppinen ja ne henkilöt, joita olen tuntenut ja ovat työelämän ja opiskelupaikkojen ulkopuolella, eivät pääsääntöisesti ole olleet koulukiusattuja. Sen sijaan heillä elämänhallinta ja aikaansaaminen tuntuu olevan puolitiessä. En väheksy koulukiusaamisen vaikutusta, mutta oman kokemuksen mukaan syyt ovat löytyneet enemmän asenteesta ja kyvystä mukautua epätäydellisiin tilanteisiin.”

Kommentoija sai äkkiä vasta-argumentit silmilleen:

”Itse kyllä väittäisin että asia on paljon monimutkaisempi ja huomioin että olet maininnut vain kokemuspohjasi. Ihmisiä on moneen eri lähtöön ja näkevät/kokevat elämän eri tavalla. Kun vielä otetaan entistä huomioon enemmän kilpailuhenkisemmäksi tiukentuvaa yhteiskuntaa sekä sosiaalista mediaa, niin paketti on aikalailla kasassa; moni ihminen, etenkin nuoret näkevät asiat huonompina mitä ne oikeasti on.

Se että sanoo vaan "masennus lähtee lenkillä", taikka "mee töihin" ei kauheasti lohduta kun tukiverkostoa ei uskalleta hakea taikka saa. Otetaan vielä huomioon että asutaan Suomessa, missä ollaan aika monista vakavasti asioista hiljaa, koska pelätään tai hävetään.”

ja

”Mitenköhän hyvin Puputintin on perehtynyt näiden ihmisten taustoihin ja lapsuuden- ja elämänkokemuksiin. Noloja ja kipeitä asioita ei yleensä mainosteta tai niistä puhuta.

Eväitä ja mallia elämänhallintaan ja itsetunnon kehittymiseen kootaan kuitenkin jo lapsuudessa ja kaikissa kodeissa ja tilanteissa se ei onnistu. Huonommuudentunteet ruokkivat epäonnistumisia ja johtaa "happamia sanoi kettu pihlajan marjoista" - tyyppiseen välinpitämättömyyteen turvautuminen.”

* Sana ”syrjäytyminen” on kuulemma otettu käyttöön, jotta köyhyydestä ei tarvitsisi puhua. Köyhyyteen tehoaa yksi lääke; raha, mutta syrjäytymisen kanssa voidaan kiertää ja kaartaa vaikka maailman tappiin saakka. Vallitseva puhe- ja ajattelutapa alkaa silti muuttua. Moni on luopunut syrjäytynyt-sanan käytöstä ja alkanut puhua syrjäytetyistä ihmisistä.

* * * * *

Blogi on ollut hiljaa alkuvuonna. Olen taas kärsinyt unettomuudesta ja väsymyksestä. Koetan välttää henkisesti kuormittavien aiheiden käsittelyä. Hermot ovat olleet kireällä eikä niitä tarvitsisi enää yhtään kiristää.

Toinen syy on uuden suunnan hakeminen aktivismilleni. Menossa on jo blogin kymmenes vuosi. Aion jatkaa kirjoittamista katkeraan loppuun saakka, mutta aion tehdä muutakin. Ranskan keltaliiveistä voisi ottaa mallia, vaikka Suomessa ei sellaista joukkovoimaa saa koottua. Kansa lähtee kaduille vain lätkäjoukkueen voittaessa tai jos jaossa on ilmaisia ämpäreitä.

keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Todellisuuteen perustuvaa KiVa Koulu -kritiikkiä


Iltalehti: IL:n lukijoiden riipaisevat kertomukset koulukiusaamisesta: Henkistä väkivaltaa, vähättelyä, kiristämistä, syrjintää - ”Kiusaaja jäi ilman rangaistusta”

”Iltalehti kysyi lukijoiltaan myös omakohtaisia kokemuksia KiVa Koulu -ohjelmasta. Lähes kaikki vastanneista oli sitä mieltä, että KiVa Koulu ei ole toimiva järjestelmä, eikä se vaikuta mitenkään kiusaamiseen tai sen vähenemiseen.”

MOT: Ylistettyä Kiva koulu -ohjelmaa käytetään jopa vahingollisella tavalla: ”Jättää aikamoisia traumoja kiusatulle”

”Koulukiusaamisen vastainen Kiva koulu -ohjelma on tehoton ja osa kouluista käyttää sitä tavalla, joka voi olla kiusatulle oppilaalle jopa vahingollinen ja lisätä kiusaamista.

Tämä on viesti, joka tulee koulukiusatuilta ja heidän vanhemmiltaan, kertoo kiusaamisen vastaista työtä valtakunnallisesti tekevän neuvontakeskus Valopilkun koordinaattori ja perustajajäsen Tina Holmberg-Kalenius.

Kiusaamisen vastaisen työn ammattilaisen mukaan kiusaamisen uhreilta tuleva palaute Kiva koulusta on pääosin hyvin kriittistä.

– Aikuiset täyttelevät papereita. Kun kiusaamistilannetta jäädään seuraamaan, niin se on passiivista odottamista, jonka aikana kiusaaminen usein yltyy tai alkaa muuttua pinnan alla kyteväksi, Holmberg-Kalenius sanoo.

Hän kertoo koululaisista, joille Kiva koulun nimissä pidetty keskustelu kiusatun tai kiusaajien välillä on ollut jopa traumaattinen kokemus.”

KiVa Koulu saa kovaa kritiikkiä. Sitä eivät esitä ainoastaan kouluväkivallan uhrit perheineen. KiVa Koulua arvostelevat myös lasten ja nuorten kanssa työtään tekevät ammattilaiset. Valopilkun Tina jatkaa MOT:n artikkelissa:

”– Moni kiusaamisen vastaista työtä tekevä yhteistyökumppanimme päivittelee koko Kivaa, emme ole ainoita. Pääsääntöisesti monella kiusaamisen vastaista työtä tekevällä ammattilaisella on kuva, että se ei toimi.

Tietyt tahot ovat liian kauan esiintyneet alan johtavina asiantuntijoina, jättäen muiden asiantuntijoiden näkemykset varjoon. MOT teki erinomaisen valinnan haastatellessaan pienen neuvontakeskuksen perustajaa. Kiusaamisasioiden tuki- ja neuvontakeskus Valopilkusta on hyvää vauhtia tulossa alansa johtava asiantuntija.

KiVa Koulusta yritettiin tehdä uutta Nokiaa, kansallista ylpeyden aihetta ja vientituotetta. KiVaa pidettiin yleisesti ihmelääkkeenä. Kummallista kyllä, ohjelman kehittäjät eivät korjanneet julkisuudessa leviäviä harhaanjohtavia käsityksiä. Ohjelman kehittäjä Christina Salmivalli kertoo MOT:n artikkelissa:

"– Joskus asiaan suhtaudutaan niin, että miten vieläkin on kiusaamista. Että eikö Kivan pitänyt poistaa se suurin piirtein kokonaan? Alun positiivinen uutisointi loi sen kaltaisia odotuksia. Se ei ole realistista, tavoitteena on saada keskimääräinen taso vähitellen laskemaan."

Salmivallin asettama tavoite on suorastaan kuvottava. Kuinka monta lasta ja nuorta täytyy uhrata sillä aikaa, kun odotellaan keskimääräisen tason laskua? Pitääkö vain hyväksyä, että osa lapsista ja nuorista tuhotaan joka tapauksessa, vaikka keskimääräinen taso laskisi? Kouluväkivalta täytyy kertakaikkiaan lopettaa, nyt ja heti. Se on realistinen tavoite, joka on helppo toteuttaa. Kouluväkivalta loppuu, kun sinä, uhrina tai uhrin läheisenä, päätät niin.

* * * * *

Setlementti Tampereen Kiusatut-hankkeen vertaistukiryhmät 15-29 -vuotiaille pirkanmaalaisille alkavat pian. Lisätietoja voi kysellä Kiusatut-hankkeen työntekijöiltä.

tiistai 15. tammikuuta 2019

Vaikenemisen kammottava kulttuuri kouluissa


Kouluväkivaltaa pitäisi ensisijaisesti selvittää yhteistyössä koulun kanssa. Avainsana on ”pitäisi”, koska vastassa voi olla kasvatusalan ammattilaisia, joiden kanssa ei pysty yhteistyötä tekemään. Vastassa voi olla vaikenemista, tapahtuneen kieltämistä, uhrin syyttämistä, mitä vain.

Opettaja kirjoittaa Aamulehden kolumnissa:

”Olen aika ajoin lopen kyllästynyt koulumaailmaan. Minua ahdistaa se, että vielä tänäkään päivänä koulu ei kykene avoimesti keskustelemaan ongelmistaan.

Koulu haluaa elää omassa kuplassaan ja suojella rapautuvaa mainettaan, vaikka kuplan sisällä mätäpaiseet kasvavat.

Saan Aamulehden kolumneistani paljon palautetta. Hämmästyttävin palaute tulee opettajilta, jotka närkästyvät, kun avaan koulumaailmaa kertomalla opettajan työn raskaista puolista. En jaksa lakata ihmettelemästä vaikenemisen kammottavaa kulttuuria. Suomalainen koulu on hyvä, mutta se on myös huono. Esimerkiksi oppilaiden törkeä käytös rassaa minua ja monia muita opettajia.”

Miksi totuus satuttaa niin pahasti, että ongelmista pitää vaieta? Opettaja kirjoittaa kolumnin loppuosassa:

”Hän olisi voinut vaieta ja hävetä kauheita kohtaamisiaan oppilaiden kanssa. Hän olisi voinut ajatella, että juuri hänellä ei ole auktoriteettia, että juuri hän ei saa oppilaita kuriin, että juuri hän on surkea opettaja, kun saa niskaansa tuollaista sontaa.”

Opettajien kokema häpeä on varmasti yksi vaikenemisen syistä. Homman pitäisi olla hallussa, pitäisihän opettajalla olla korkeakoulututkinto ja auktoriteetti ammattinsa hallitsemiseen. Epäonnistumisen ja oman heikkoutensa myöntäminen on joillekin liian kova pala nieltäväksi. He mieluummin kuvittelevat, että kaikki on hyvin, ja hyökkäävät sellaisia vastaan, jotka uskaltavat esittää kritiikkiä.