keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Vihaan suurinta osaa ihmiskunnasta, joten en käy ulkona yhtään enempää kuin on pakko


Yksi sarjakuva kertoo kaiken tarpeellisen. Näitä tilanteita tulee eteen harvoin, mutta sekin on liikaa minulle. Kävelen hiljaa pois, vaikka pään sisällä räjähtää silmitön raivokohtaus. Taviksille nämä ovat pikkujuttuja. Kuinka sinä nyt tuollaisesta harmistuit? Anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ihan typerää pahoittaa mielensä pikkujutun takia. Minulla menee tuollaisesta pää sekaisin pitkäksi aikaa. Miten selviydyn kaikesta paskasta, jota ihmiskunta päälleni vielä pudottaa?

Why so serious? - Tapasin universumin kuningattaren

* * * * *

Sori etten ole julkaissut uusia kirjoituksia täällä blogissa. Asiaa olisi vaikka kuinka paljon, mutta en jaksa kirjoittaa. Edellistalvena alkanut vakava uupumus ei vain mene ohi.

lauantai 24. helmikuuta 2018

Seksuaalista ahdistelua Turun hyvämaineisissa kouluissa


Vaietaan, hyssytellään, lakaistaan maton alle. Jätetään tutkimatta, hoidetaan tapaukset epävirallisesti. Uhrit kuitenkin valehtelevat. Ollaan hiljaa vain. Mitään pahaa ei tapahtunut. Koulun ja opettajan maine täytyy säilyttää!

Musiikinopettaja ahdisteli poikia Puolalanmäen koulussa 1980- ja 1990-luvuilla. Vyyhti alkoi purkautua, kun Demokraatti-lehden päätoimittaja Mikko Salmi kirjoitti kolumnissaan omista kokemuksistaan eräällä turkulaisella musiikkiluokalla. Turun Sanomat vahvisti myöhemmin, että Salmen kolumni käsitteli nimenomaan Puolalanmäen koulua.

Turun Sanomat: Turku pimitti ahdisteluepäilyt vaikka asiantuntija ne vahvisti – varjeli koulun mainetta

Puolalanmäen koulun musiikinopettaja siirtyi vuonna 2000 itäsuomalaisen seurakunnan kanttoriksi. Työssään ja vapaaehtoistoiminnan kautta hän oli lasten ja nuorten parissa aina viime syksyyn saakka. Toistaiseksi ei ole kerrottu, onko tuhotyö jatkunut sielläkin.

Heti ensimmäisen uutisen jälkeen paljastui toinen laaja ahdistelusarja Turun ja naapurikaupungin kouluissa. Opettaja (musiikinopettaja tämäkin?) aloitti tyttöjen ahdistelun Luostarivuoren koulussa 1990-luvun alussa.

Turun Sanomat: Entiset oppilaat kertovat: Rajua hyväksikäyttöä Luostarivuoren koulussa

Luostarivuoren opettajan tuhotyö jatkui Kerttulin koulussa. Lopulta opettaja siirtyi Kaarinaan Valkeavuoren kouluun, jossa hän työskenteli tämän vuoden tammikuuhun asti. Hänet on nyt pidätetty virastaan. Opettajaa syytetään ”epäasiallisesta käytöksestä” myös Valkeavuoren koulussa.

Nykyään mikään ei pysy salassa. Foorumeilla on selvitelty opettajien henkilöllisyyksiä ja googlailulla löytää profiileihin sopivista henkilöistä juttuja kuvien kera.

Lasten ja nuorten parissa työskentelee mätämunia. Maalaisjärki sanoo, että tällaiset ihmiset on pidettävä kaukana lapsista. Viranomaisten toiminta on kuitenkin ollut täysin päinvastaista. Eivätkä nämä Turun ja Kaarinan tapaukset ole edes ainoita. Kuka tietää kuinka laajaa raiskaaminen, seksuaalinen hyväksikäyttö ja häirintä on ollut suomalaisissa kouluissa, ja kuinka paljon sitä yhä tapahtuu.

Helsingin Sanomat: Opettaja nuoli kaulaa, kouri oppilasta haaroista ja katsoi pornoa tunnilla – HS:n ahdistelukyselyyn tuli yli 450 vastausta ja ne ovat karua luettavaa

Miesten tasa-arvo ry: Tasa-arvovaltuutettu ja poikiin kohdistuva seksuaalinen häirintä kouluissa

Lokakuun liike: Varoitus seksuaalisesti hyväksikäytettyjen lasten vanhemmille

Turun Sanomien toimittajat ovat taas ehdolla Suuren journalistipalkinnon saajiksi. Viime vuonna palkinnon voitti Kupittaan sairaalan väkivallasta uutisoinut toimittaja Rebekka Härkönen. Nyt ehdolla ovat Luostarivuoren tapauksesta kirjoittaneet uutistoimittajat Annamari Nurminen ja Esko Pihkala.

Uutisointi ei miellyttänyt kaikkia. Toimittaja Pihkala joutui puolustautumaan, ja sen hän tekee hyvin.

Esko Pihkala: Kun oikeusjärjestelmä pettää:

"Mitä sitä kiertelemään, että Turun Sanomia voi Puolalanmäen ja Luostarivuoren koulujen vanhojen ahdistelutapausten uutisoinnin takia perustellusti syyttää länsimaisen oikeusvaltion ydinperiaatteisiin kuuluvan syyttömyysolettaman heittämisestä roskakoriin.

Olen saanut jutuista muutaman asiallisen mutta kriittisen lukijapalauteen, joissa on tivattu, millä oikeudella Turun Sanomat on ottanut rikosoikeudellisesti jo vanhentuneissa asioissa tuomiovallan ja leimannut kaksi arvostettua opettajaa julkisesti pedofiileiksi. Samaa näyttävät kyselevän muutamat nettikommentaattorit.

Uutisoinnista poltti päreensä myös Turun poliisi, joka raivostui Turun Sanomille, että mitä helvettiä te asetutte lain yläpuolelle ja pengotte tällaisia ”ikivanhoja asioita”.

Nämä kriitikot ovat nostaneet esiin sen, että seksuaalisesta ahdistelusta tai hyväksikäytöstä syytettyjä opettajia ei ole koskaan oikeusistuimissa tuomittu eikä heidän väitetyistä teoistaan ole mitään todisteita. On vain ”syytöksiä, huhuja ja kertomuksia”.

Samat tahot ovat todenneet, että Turun Sanomilla ei ole asiassa puheoikeutta, koska silloisen lainsäädännön mukaan kyse oli asianomistajarikoksista, joista uhrit eivät halunneet aikanaan tehdä poliisiasiaa.

Näille pesunkestäville legalisteille toteaisin, että nyt uhrit puhuvat.

Sopisiko teidän kuunnella heitä vai onko nyt teidän kannaltanne huono hetki? Viimeksi ilmeisesti oli, koska joidenkin uhrien mukaan heidän käskettiin aikanaan monen aikuisen suusta vetää sanansa takaisin, kun he lapsina yrittivät kertoa näistä asioista.

Ei tietenkään Puolalanmäen ja Luostarivuoren koulun opettajien väitetyistä teoista ole mitään todisteita. Miten voisi ollakaan, kun esiin nousseita vakavia syytöksiä ei aikanaan tutkittu?

Siitähän Turun Sanomien jutuissa nimenomaan kerrottiin.

Esiin astuneet uhrit vähäteltiin hiljaisiksi, syytökset lakaistiin maton alle ja syytösten kohteena olleet opettajat pakotettiin eroamaan ilman tutkintaa tai kunnon mahdollisuutta puolustautua syytöksiltä.

Tämäkö sitten oli länsimaisten oikeusihanteiden mukaista toimintaa?

Turun Sanomat teki Puolalanmäen ja Luostarivuoren koulujen ahdistelujuttujen kohdalla julkaisupäätökset ensinnäkin siksi, että artikkelien tiedot olivat erittäin vahvalla pohjalla.

Toisekseen oli olemassa erittäin voimakas yhteiskunnallinen intressi tuoda nämä salatut asiat päivänvaloon.

Kolmanneksi oli aivan ilmeistä, että kummassakaan tapauksessa oikeusjärjestelmä ei ollut aikanaan toiminut niin kuin sen olisi tarkoitus toimia.

Tämä johtui osittain silloisesta lainsäädännöstä, joka oli seksuaalirikosten osalta nykytilanteeseen verrattuna pahasti takapajuinen.

Juuri tällaisina hetkinä media voi oikeuttaa oman olemassaolonsa tekemällä tehtävänsä. Vapaalle lehdistölle on annettu länsimaisissa yhteiskunnissa oma roolinsa nimenomaan niitä päiviä varten, jolloin oikeusjärjestelmä ei toimi.

Turun poliisille sanoisin, että hoidetaan molemmat hyvässä yhteistyössä omat yhteiskunnalliset roolimme.

Jos oikeusjärjestelmä pettää, sanomalehti raportoikoon siitä. Jos sanomalehden harkinta uutisoinnissa pettää, oikeusistuimet sen siitä tuomitkoot.

Viime päivien aikana moni on todennut olevansa kiitollinen siitä, kuinka paljon seksuaalirikoslainsäädäntö ja lastensuojelulait ovat kehittyneet Puolalanmäen ja Luostarivuoren ahdistelutapausten päivistä. Sekä kansainvälisesti että kansallisesti kehitys on kulkenut siihen suuntaan, että nykyisin lapsiin kohdistuvaan häirintään puututaan paljon herkemmin.

Tämä kehitys ei ole sattumaa, vaan sille on syynsä.

Jos bostonilainen sanomalehti olisi vuonna 2002 pannut päänsä pensaaseen ja järkeillyt, että jonkun arvostetun vanhan pappismiehen ja teologisen neron maineen varjelu on tärkeämpää kuin lasten oikeus koskemattomuuteen, niin tuskinpa katolisen kirkon parissa harjoitettu laaja pedofilia olisi tullut vieläkään maailman tietoon.

Poliittiset päättäjät, poliisit ja tuomarit olivat jollain tasolla pedofiilipapeista tienneet Bostonissa jo pitkään, mutta toimintaa oli katsottu läpi sormien, koska kyse oli katolisesta kirkosta, joka nautti horjumatonta auktoriteettiasemaa myös lainvalvojien silmissä.

Boston Globe sen sijaan teki asiasta uutisen ja käynnisti samalla maailmanlaajuisen ketjureaktion, ja hyvä niin.

Joskus ihmisten on vain annettava kertoa tarinansa, jotta maailmasta tulisi tuleville koululaisille parempi paikka elää."

Touché!

tiistai 6. helmikuuta 2018

Riittävä ja tehokas väkivalta lopettaa ahdistelun


Arvostan rohkeutta puhua asioista niinkuin ne ovat. Arvostan totuutta, vaikka sen puhumisesta voi joutua vihapuhepoliisin haaviin. Julkaisen kaksi Oikeus ja kohtuus -blogin rohkeaa tekstiä kokonaisuudessaan, korostan niistä oleellisia kohtia ja lopuksi kommentoin aiheesta ja aiheen vierestä.

Oikeus ja kohtuus: Väkivallalla eroon koulukiusaamisesta:

”Koulukiusaaminen voi pahimmillaan olla fyysistä pahoinpitelyä ja raskasta henkistä alistamista joka aiheuttaa pysyviä ja elinikäisiä traumoja kiusatulle. Monet kärsivät lapsuuden tapahtumista koko aikuisen ikänsä. Järkyttävimmissä tapauksissa kiusaaminen on loppunut vasta kun kiusattu on tappanut itsensä.

Pahimmat kiusaajat ovat käytännössä lapsirikollisia. Nämä lapset ovat saaneet mallinsa monesti omilta alkoholisoituneilta tai muuten häiriintyneiltä vanhemmiltaan, hyväksikäytön tai muun kaltoin kohtelun ja välinpitämättömyyden seurauksena. Oli se syy mikä tahansa, kiusaajan käytöstä ei koskaan voida perustella kiusatulle vastaavilla argumenteilla ja vaatia kiusattua kestämään tilanne kun koululla ja viranomaisilla ei vain ole keinoja jolla kiusaamisen saisi loppumaan.

Mikä on ratkaisu siinä vaiheessa kun vakavaa henkeen ja terveyteen kohdistuvaa kiusaamista ei saada kuriin koulun, opettajien, vanhempien tai viranomaisten yhteistyöllä?

Lapsi tulee kotia mustelmilla, pelästyneenä ja itkeneenä, päivä toisensa jälkeen. Vaatteet ovat rikki, kirjat ja silmälasit rikottu. Häntä hakataan, nimitellään, ja potkitaan koulumatkalla, välitunnilla ja jopa oppituntien aikana. Kiusaaminen jatkuu, arvosanat laskevat, itsetunto murenee. Kiusattu lapsi huomaa että aikuiset eivät pysty tekemään asialle mitään, kukaan ei pysty suojelemaan. Kiusaaja lupaa kerta toisensa jälkeen lopettaa, mutta kun opettajien silmä välttää, nyrkiniskuja ja tönimistä seuraa aina uudelleen.

Koululla ja viranomaisilla on rajalliset lain suomat keinot. Valitettavan usein näitä keinoja ei edes käytetä kustannusten ja keinojen käytön aiheuttaman byrokratian takia. Erittäin harvoin, jos koskaan, on kiusaaja erotettu koulusta tai siirretty toiseen kouluun. Käytännössä aina toimenpiteet kohdistuvat kiusattuun. On tapauksia jossa kiusattu ei saa mennä välitunnille koska kiusaaja on ulkona, vaikka tilanteen pitäisi olla täysin päinvastoin.

Koulussa voimavaroja keskitetään liiaksi kiusaajan tukemiseen ja hänen toimintansa syiden kartoittamiseen. Jokainen ymmärtää että kiusaamistilanteen ratkaisemiseen saattaa kulua aikaa kuukausia tai jopa vuosia yritettäessä keskustella vanhempien kanssa, järjestetään palavereja, annetaan jälki-istuntoa, käsitellään asioita komiteoissa, oppilashuoltoryhmissä, opetusvirastossa, viranomaisten jopa poliisien toimesta. On kuitenkin täysin kestämätöntä, että koko tämän pitkän prosessin ajan kiusaaminen jatkuu ja sen annetaan jatkua. Kiusaaminen on viimekädessä lopetettava keinolla millä tahansa! Vasta sen jälkeen voidaan etsiä ratkaisuja syihin jotka ongelman aiheuttavat.

On vaikea kuvitella miten aikuinen reagoisi jos häntä pahoinpideltäisiin jatkuvasti työpaikalla, päivä toisensa jälkeen ilman että kukaan pystyisi sitä lopettamaan? Miten voidaan edes ajatella että syyttömän pienen lapsen pitäisi sietää väkivaltaa koulussa kun yhdenkään aikuisen ei sitä tarvitse sietää samaa työpaikallaan?

Vanhaan aikaan kuriton lapsi sai kunnon selkäsaunan käyttäydyttyään huonosti. Ei ollut mitenkään poikkeuksellista että pihapiirin muutkin aikuiset oikaisivat huonoja käytöstapoja riippumatta siitä kenen lapsi oli kyseessä. Nykypäivänä ajatuskin siitä että käytettäisiin voimatoimia kurittoman lapsen ruotuun saattamiseksi on monelle tämän vuosituhannen vanhemmalle kauhistus.

Totuus on kuitenkin, että kun kaikki kohtuulliset keinot siedettävässä ajassa on käytetty eikä lapsi lopeta muiden pahoinpitelyä hänen pitää maistaa omaa lääkettään.

Koulu ja viranomaiset eivät tietenkään voi asialle tehdä mitään, mutta varmasti kiusatun lähipiiristä löytyy isä, äiti, isoveli, kaveri tai sukulainen joka ottaa kiusaajat käsittelyyn ja antaa kunnon selkäsaunan. Väkivallan käytöllä on ominaisuus saada uhri pelkäämään . Koska se onnistuu kiusatun kohdalla, se toimii myös kiusaajan kohdalla.

Tulee mieleen väkisinkin tapauksia monien vuosikymmenien takaa jossa koulun ”pahapoika” jatkuvasti kävi käsiksi toiseen oppilaaseen välituntisin ja koulumatkojen aikana. Kiusaajan vanhemmat eivät välittäneet kun heidän ”kiltti poikansahan” ei moiseen syyllistynyt ja opettajan antamat jälki-istunnot kaikuivat kuuroille korville. Kaksi viikkoa sitä tönimistä ja hakkaamista jaksoi katsoa, sen jälkeen kiusattu rohkaisi itsensä ja vetäisi koulumatkan päätteeksi kiusaajaa turpaan oikein kunnolla. Silmä turposi umpeen ja yksi hammas katkesi, mutta kiusaaminen loppui siihen, todistettavasti ja pysyvästi.

Toisessa tapauksessa samaiselta vuosikymmeneltä nuorta naapurin tyttö kiusattiin, koulukirjat levitettiin mutaan, hiuksia leikattiin saksilla, houriteltiin ja tönittiin. Tämäkin kiusaaminen loppui siinä vaiheessa, kun perheen isoveli otti kiusaajan käsittelyyn, katkoi yhden sormen ja sanoi tulevansa katkomaan seuraavankin jos pikkusiskoa ei jätetä rauhaan. Tyttö sai käydä rauhassa koulunsa loppuun.

On aika herätä todellisuuteen!

Ihminen on eläinlajina brutaali. On turha yrittää esittää sivistynyttä jos yhteiskunnassa toisen väkivaltainen kiusaaminen on mahdollista uhrin itsemurhaan asti vain sen takia että kiusaajan oikeudet ja järjenvastaiset humaanit periaatteet estävät riittävät toimenpiteet. On myös täysin naurettavaa paeta keinotekoisen sivistyneisyyden verhon taakse kommentoimaan kovaan ääneen kuinka väkivallan käyttö ei ole koskaan ratkaisu mihinkään.

Väkivalta ratkaisuna on monesti se viimeinen mutta myös ainoa malli joka oikeasti ja viime kädessä toimii.

oikeusjakohtuus.blogspot.com”

Oikeus ja kohtuus: Q&A – Häiriköintiä:

”"Osaisitko neuvoa mitä tehdä? Pienellä paikkakunnalla taloyhtiössämme asuu neljähenkinen perhe jonka täysi-ikäinen poika ahdistelee alaikäistä tytärtämme sanallisesti. Heittelee törkeitä seksuaalissävytteisiä kommentteja tyttäremme ulkonäöstä, vaatteista ja tekee suoria seksihdotuksia. Pojan vanhemmat vetoavat siihen että poika on kuulema sairas henkisesti, mutta ei saa mistään mitään apua. Poliisi taas kysyy aina onko jotain konkreettista tapahtunut, heille ei riitä suullinen häirintä. Rikosilmoitus on tehty, poliisi soitti perheelle, ei vaikutusta. Rikosilmoitus ei johtanut mihinkään. Poliisilla on parempaakin tekemistä. Pojan puhutelu ei auta mitään ja vanhemmat eivät ota vastuuta. Häirintä kuitenkin jatkuu, on jatkunut jo toista vuotta. Viimeisin poliisin kommentti oli että meidän pitäisi ehkä muuttaa pois. Mitä tässä oikein voi tehdä?"

Näyttää siltä että kaikki lailliset toimenpiteet asian ratkaisemiseksi on tehty. Siinä vaiheessa kun viranomaiset eivät tee enää asialle mitään olette pisteessä jossa ainoa ratkaisu löytyy teidän omista menettelytavoista.

Ei ole pitkä aika taaksepäin kun poliisi on julkisesti kommentoinut, että iso osa "pienemmistä" rikoksista jää tutkimatta, koska ei ole resursseja. Resursseja on käytettävä isompien ja yhteiskunnallisesti merkittävämpien rikosten ratkaisuun. Se mikä poliisin ja viranomaisten mielestä on "pienempi" ja "merkityksettömämpi" rikos voi uhrin kannalta olla merkittävä koko loppuelämään vaikuttava tapahtuma.

Ei ole yllättävää että poliisi kehottaa uhria muuttamaan pois. Tämä on tuttua jo koulukiusaamistapauksissa. Tämä osoittaa tyypillisen suomalaiseen yhteiskunnalliseen oikeusjärjestykseen pesiytyneen paiseen jossa rikokseen syyllistynyttä hyysätään jonkin hänen taustallaan olevan tapahtuman takia. Rikollista pitäisi siis ymmärtää sen takia, että hänellä on ollut vaikea lapsuus, hän on kokenut vakavia traumoja tai hän on sairas. Tällä asenteella uhrin pitäisikin suomalaisessa yhteiskunnassa vain kiltisti tyytyä omaan kohtaloonsa ja kärsiä, koska rikollisen taustassa on elementtejä jotka selittävät hänen käytöstään. Näitä elementtejä pitäisi siis ymmärtää.

[Ylläolevaan voisin lisätä: ”Rikokseen syyllistynyttä hyysätään jonkin hänen taustallaan olevan, todellisen tai oletetun/kuvitellun, tapahtuman takia.” Poliittisesti korrektin käsityksen mukaan rikollinen on aina ensisijaisesti olosuhteiden uhri, eikä väkivaltaisuus johdu milloinkaan yksilön omista piirteistä, kuten sadismista tai narsismista.]
Jokainen täysijärkinen tajuaa, että riippumatta taustoista, rikos on aina rikos eikä sen merkittävyyttä voi vähentää rikollisesta johtuvilla vaikutteilla. Sen takia onkin kornia että rikoksen voi lopettaa myös toisella rikoksella.
Väkivallan käyttö on erinomainen ratkaisukeino siinä vaiheessa kun kaikki muut järjelliset keinot on käytetty. Uhrin ei pidä tyytyä asemaansa vain sen takia että kukaan muu ei tee mitään. Koettu väkivalta ja sen uhka tehoaa 98% henkilöistä riippumatta siitä onko kohde rikollinen vai ei. Kun mikään muu ei muuta ihmisen toimintamallia, väkivalta muuttaa varmuudella.

Kun oikeutta ei saa muuten, se on itse otettava omiin käsiin. Uskomme vahvasti että tapauksessanne naapurin poikaan kohdistettu riittävä ja tehokas väkivalta saa hänet lopettamaan ahdistelun. Ratkaisun toteuttaminen kannattaa suunnitella huolella.

oikeusjakohtuus.blogspot.com

Lue myös: Väkivallalla eroon koulukiusaamisesta”

Että sellaista. Väkivalta on ratkaisu, on ollut läpi ihmiskunnan historian ja tulee aina olemaan. Totuus sattuu joskus niin helvetisti.

Kouluväkivallan lopettaminen ei välttämättä vaadi tekijään tai tekijöihin kohdistuvaa väkivaltaa. Tämän blogin ohjesivun ohjeilla pitäisi selvitä ilman väkivaltaa, ja mikä parasta, täysin laillisesti. Ohjeita noudattamalla ensimmäisen tekstin tapaus olisi loppunut heti alkuunsa, mutta väkivallattomuus ei aina ole mahdollista. Ei silloin, kun laillinen yhteiskunta pettää ja hylkää heikoimmassa asemassa olevat jäsenensä.

Ensimmäisen tekstin kommentteja lukiessa huomaa, että lähes kaikki kommentoijat yhtyvät kirjoittajan näkemyksiin. Useat kommentoijat kertovat esimerkkejä omasta elämästään, kuinka väkivalta lopetti väkivallan, kertaheitolla. Olemme melko yksimielinen kansa siinä suhteessa, että antisosiaalista käytöstä ei yleisesti hyväksytä, vaikka rikollinen aines saakin vapaasti rellestää kenenkään siihen puuttumatta. Kansan syvä oikeudentunto on tukahdutettu, mutta tallessa, odottamassa toisenlaisia aikoja.

Ja sitten tulee hysteerinen kommentti, jossa vain itketään, kuinka väkivalta on aina väärin, ja ettei väkivalta ole ikinä ratkaisu yhtään mihinkään. Joku koettaa myös saivarrella ja väännellä itsestäänselviä asioita solmuun. Kun näiltä kommentoijilta kysytään, ja kysytään useita kertoja, että millä tavalla väkivalta sitten pitäisi lopettaa, ei vastausta kuulu. Sama itku jatkuu uudemmankin tekstin kommenttiosastolla. Jääkö ainoaksi vaihtoehdoksi uhrin poismuutto? Väkivallan tekijä kyllä löytää uusia uhreja. Tilalle muuttaa uusi perhe, jonka alaikäinen tytär joutuu seksuaaliterrorin kohteeksi. Ja taas, vuosien jälkeen tytär on rikottu ja perhe joutuu muuttamaan. Pitäisikö asuinalueet tyhjentää muista asukkaista, jotta näiden yksittäisten häiriköiden ”oikeudet” toteutuvat?

En tajua, en millään tajua näitä väkivallan kieltäjiä. Kouluaikoinani kaikki väkivalta oli ehdottomasti kiellettyä. Siitä huolimatta jouduin läpikäymään yhdeksän vuoden väkivaltahelvetin, jossa kaikki väkivalta oli ehdottomasti kiellettyä!

Väkivallan kieltäjä syyllistyy itse väkivaltaan. Lopulta on yhdentekevää, sitooko kieltäjä uhrin puolustuskyvyttömäksi kieltämällä uhria puolustamasta itseään, vai piteleekö hän uhria fyysisesti aloillaan muiden vetäessä uhria turpaan. Lopputulos on uhrin kannalta sama. Tuollaiset ihmiset täytyy pitää mahdollisimman kaukana väkivallan uhreista.