keskiviikko 31. toukokuuta 2023

Yksi on poissa

 

Alviina Alametsä kirjoittaa Twitterissä:

SV: itsetuhoisuus

Yksi on joukosta poissa. Junat eivät kulje kunnolla Helsingin pääradalla, mutta syyn tietää harva. Junarata on yleinen itsemurhapaikka.

Tänään siellä menetti henkensä monelle rakas mielenterveysaktivisti ja somevaikuttaja. Otan osaa läheisten suureen suruun.

Alviina kaiketi viittaa Kun hoito traumatisoi Instagram-tilin kirjoittajaan. Alviinan somepäivityksistä on lisää juttua Seiskassa.

Fundamentti on koonnut osan Ursulan julkaisuista yhteen: Jälleen eräs vajosi kuolemaakin mustempaan uneen. Ursula kirjoitti:

Sairaanhoitajani sanoi toissa viikolla tapaamisessamme jotain siihen suuntaan, että hän on varma siitä, että vointini vielä joskus paranee. En halua, että vointini paranee joskus vaan haluan, että se paranee pian. En pidä siitä, kun minulle sanotaan, että varmasti joskus tulevaisuudessa asiat ovat paremmin ja vointi on parempi, koska tällaiset kommentit vain lisäävät kierroksia im-ajatuksiin. Haluaisin olla varma siitä, että pian minun ei enää tarvitse kärsiä näin. En halua jatkaa sitä, että vain odotan ja toivon päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen, että vointi vihdoinkin paranisi ja asiat alkaisivat järjestymään. Olen pitänyt kiinni toivosta, olen pakottanut itseni jaksamaan ja olen yrittänyt saada itselleni apua milloin mistäkin, mutta silti olen tässä tilanteessa. Elämä ei ole yrittämisestä huolimatta muuttunut paremmaksi.

Kaikki ei ole ollut eikä ole kiinni vain minusta. Terveydenhuolto on pettänyt minut aina vain uudestaan ja niin se todennäköisesti tulee tekemään tulevaisuudessakin. Lähinnä jännitän sitä, kuinka monta kertaa minut vielä ehditään pettää ennen kuin heitän henkeni. En enää jaksa olla vihainen, mutta olen pettynyt ja turhautunut.

Kriisissä olevan ihmisen kohtaaminen on vaikeaa. Hän oli kohdannut ehkä satoja ammattilaisia ja muita auttajia, joille hän oli kertonut tarinansa uudelleen ja uudelleen. Moni auttaja oli puhunut hänelle, mutta hän oli ehkä turtunut kuulemaan samat asiat päivästä toiseen ja kerta toisensa jälkeen taas joltain uudelta auttajalta. Kukaan heistä ei pystynyt auttamaan häntä.

Pelkään, että olen yksi turhista puhujista ja kuuntelijoista, jos tai kun tilanne osuu omalle kohdalle.

Toiselle lupaus asioiden paranemisesta tulevaisuudessa on huojentavaa, kun toiselle se vain lisää kierroksia itsemurha-ajatuksiin. Siksi on oltava tosi tarkka siitä, mitä menee ihmiselle sanomaan. Hyvällä tahdolla lausutut sanat kääntyvät helposti tarkoitustaan vastaan. Ehkä joissain tilanteissa on parempi jättää asioita sanomatta, tai ainakin jättää neuvot ja katteettomat lupaukset antamatta, ja huomioida ihminen jotenkin muuten.

Psykiatria on rikki ja kaaoksessa. Se oli rikki jo 90-luvun alussa, kun jouduin terveydenhoidon pettämäksi ja traumatisoimaksi.

Meidän on itse hoidettava mielenterveyttämme. En voi tarpeeksi korostaa vertaistuen merkitystä toipumisessani. Olen kuulunut mielenterveysyhdistykseen jo kymmenen vuotta. Ennen yhdistykseen liittymistä tunsin olevani yksin ongelmieni kanssa, vaikka sain psykiatrista hoitoa ja terapiaa. Ammattilaisiin ei pysty samaistumaan. He eivät tiedä, mitä minä oikeasti koen. Suhde potilaan ja ammattilaisen välillä on voimassa vain rahasta. Vertaisen voi kohdata aina.

Yhteystiedot paikallisiin mielenterveysyhdistyksiin löytyvät Mielenterveyden keskusliiton sivuilta.