maanantai 23. huhtikuuta 2012

Pakkohuostaanottoja ja lastenpsykiatriaa


”Tapaus osoittaa, miten lasten suojaksi tarkoitettu viranomaiskoneisto voi kääntyä täysin perhettä vastaan.” Painajainen perheessä on Ruotsissa kohua aiheuttanut ohjelma pienestä väärinkäsityksestä alkaneesta pakkohuostaanottopainajaisesta. Ohjelma löytyy jonkin aikaa Yle Areenasta.

Pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden viranomaisia ei pysäytä mikään. Ei Ruotsissa, eikä Suomessa.

Lastenpsykiatria = pakkohuostaanotot:

Helsingin Diakonissalaitos, sisäänheittäjänä toimi vuosia Lastenlinnan silloinen ylilääkäri X, jäänyt ilmeisesti eläkkeelle viimeisen vuoden aikana ja sitä päivää totisesti monet neurologian erikoislääkäritkin odottivat.

"Hoitoon" ohjausjärjestelmä toimi niin, että kun perhe lähti hakemaan apua esim. As-epäillylle lapselleen, heitä ei julkisella puolella laskettu muualle kuin Lastenlinnan psykiatrian tutkimusosastolle, tie sinne johti valheellisin lupauksin siitä, miten jatkohoitolähetteet kyllä kirjoitetaan sieltä, siis esim. juuri neurologian puolelle.

Kun lapsi saatiin "ansaan" eli sisälle sairaalan tutkimusosastolle, alkoi vanhempien hämmästykseksi äkkiä kaikki lapsessa olla X:n mukaan psykoottista. Kai ikävintä X:lle oli se, että monia kymmeniä tunteja kestävässä vanhempien syynäyksessä ei löytynyt mitään huomautusta heidän kasvatusperiaatteissaan. Mutta ylilääkäri oli vakaasti sitä mieltä, että lapsi tarvitsee ehdottomasti pitkäaikaista psykiatrista hoitoa, ei, ei, ei missään tapauksessa neurologista, ongelma oli vain se, että pikalähetteen jälkeen ei löytynytkään sairaalapaikkaa hoitotakuulain puitteissa eli 3 kk:ssa. Vanhempien järkytyksellä ei ollut rajaa kun ratkaisun kerrottiin löytyvän hyvin läheltä eli Hdl:n lastenkodin intensiivihoito, joka kestää 2 vuotta, sivulauseessa mutistiin, että laitos vain vaatii huostaanoton sinne pääsemiseksi, mutta se on vain mitätön muotoseikka, josta ei kannata välittää.

Asia siirtyi lastensuojelun huostaanottovalmisteluun, eivätkä sossut tarkan tutkimuksensa jälkeen kuulema löytäneet kotioloista perusteita huostaanotolle, mutta ilme kirkastuneena sossu selitti, että "tehdään hoidollinen huostaanotto kirjoitetun jatkohoitolähetteen takia." Siis sairaalahoitoa korvaavaa psykiatrista hoitoa 2 v lastenkodin psykiatrisella osastolla. Sossu yritti kiertää laitoksen huostaanottovaatimusta, mutta siitä ei joustettu tippaakaan, huostaanotto oli tehtävä, muuten lapsella ei ollut asiaa laitokseen.

Niinpä oltiin tilanteessa, jossa lapsi sai väärän diagnoosin, väärän/turhan psyyken lääkityksen ja laittoman huostaanoton lastenkodin osastolle, jossa ei ollut ainuttakaan psykiatrian ammattilaista töissä. Siis sosiaalialan koulutettu henkilökunta muka korvasi erityishoidon tasoista sairaalahoitoa. Lapsi ei tavannut kahden kesken edes lääkäriä kertaakaan, ennen kuin otin yhteyttä lähettäneeseen tahoon eli Lastenlinnaan ja sieltä kautta meille varattiin aika lastenkodin lääkärille.

Sosiaalityöntekijät eivät tunteneet paikkaa tarkemmin, vain mainosten perusteella ja nopeasti osoittautui, että markkinointivalheet olivat täyttä potaskaa. Esim. mainosettu tuki vanhemmille eli laitoksen perhetyö oli loputon määrä turhia palavereja, joiden tarkoitus oli mitätöidä ja nöyryyttä vanhempia, sekä etsiä kaikenlaisia puutteita heidän kasvatuskyvyssään. Vaikka sossu selvästi ilmoitti laitoksessa, että kotona ei ole huostaanottoperusteita,joten tapaamisia ei tule rajoittaa, se kaikui kuuroille korville. Tavata sai kerran viikossa 2 h kerta ja tähän sisältyi kaikkien läheisten tapaamiset. Eli jos isä tapasi lasta yhtenä viikkona ja isovanhemmat toisena, sai äiti odottaa vuoroaan kolmanteen viikkoon asti. Jo pelkästään tämä oli järkytys lapselle, koska vanhemmat tapasivat häntä päivittäin ilman mitään rajoituksia 2 kk kestäneen sairaalajakson aikana.

Ja vähiäkin tapaamisia oltiin perumassa täysin mielivaltaisin perustein. Laitos jyräsi myös sossut mennen tullen, vain ja ainoastaan laitoksen vuosikymmeniä kestäneillä käytännöillä oli merkitystä, siihen ei edes ls-työntekijöillä ollut nokan koputusta niin sanotusti. Sossu kyllä piti lupauksensa ja puolusti meitä täyttä mielivaltaa vastaan sen verran kuin kykeni, joskus se onnistui, jos ei.

Intensiivihoidon periaatteisiin kuuluu, että esim. koti-ikävän takia ahdistunutta alle 10-vuotiasta ei jätetä yksin. Mutta käytäntö olikin se, että lapset pakotettiin paljonkin huoneisiin yksin, lääkärien antamia hoitomääräyksiä ei huomioitu, omahoitaja ilmoitti, että lapsen on tehtävä läksyt yksin, edes äiti ei käynneillään saa puuttua niihin. Jos ahdistunut lapsi ei heti ymmärtänyt, mitä häneltä vaadittiin, omahoitaja töni, tuuppi, läimäytteli lasta ja karjui hänelle. Kun kysyin häneltä,miksi hän raivoaa lapselle siitäkin kun tämä jostain turvaa saadakseen menee hoitajaa piiloon huoneensa vaatekaappiin, karjui isokoinen äijä: "Minulla on oikeus komentaa lapsi kasvokkain kanssani, kun puhuttelen häntä!"

Monien järkyttävien vaiheiden jälkeen sain vihdoin sossut tarkastuskäynnille laitokseen. Sekin meinasi epäonnistua, koska lapsi oli peloteltu puhumasta mitään oloistaan ulkopuolisille, ja koska lapseni ei tuntenut sosiaalityöntekijää kovin hyvin, hän ei uskaltanut kertoa hänelle mitään. Niinpä sossu poistui huoneesta ja oli jo ehtinyt kuuluttaa osastolla "Lapi voi hyvin ja kaikki on hyvin", mutta onneksi lapsen luo jäi vielä ls:n perhetyöntekijä, jonka olin vastentahtoisesti hyväksynyt meille huostaanoton valmistelun aikana. Lapsi oli leikkinyt hänen kanssaan, siis tunsi hänet, luotti häneen, uskalsi avautua ja kertoi itkien kaikki.

Laitos aloitti raivoisan hyökkäyksen meitä vastaan, kutsuttiin koolle kriisipalaveri, jossa Lastenlinnan edustaja toi X:n terveisiä, että lapsella on olemassa oleva hyvä hoitopaikka, eikä sitä saa purkaa. Lastenkodin intensiivihoidon johtaja ilmoitti: "Sossut ja äiti ottavat hirvittävän riskin, jos lapsi kotiutetaan, koska tilanne kotona tulee joka tapauksessa kriisiytymään ja silloin lapsi viedään poliisisaatossa vastaanottokotiin odottamaan paikkaa meidän tavalliselle lastenkotiosastollemme,koska äiti ei hyväksy intensiivihoitoa."

Noin puhuttiin siis vanhemmalle, jossa lastensuojelun mukaan ei ollut huostaanottoperusteita, eikä muutenkaan kotioloissa. Kun kysyin laitoksen laittomasta huostaanottovaatimuksesta, vastasi int.hoidon johtaja Y säteillen: "Emmehän me sitä huostaanottoa tehneet, sen teki lastensuojelu." Siinä vaiheessa melkein kuuli, miten sossun leuat loksahtivat sijoiltaan.

X:n terveiset jatkuivat ja pahoinpitelyihin syyllistyneen hoitajan riemulla ei ollut rajaa kun Lastenlinnan osastonlääkäri kertoi "asiantuntija" terveiset lapsesta, jotka ei ikinä kukaan ennen sitä tai sen jälkeen ole epäillyt mieleltään sairaaksi: "Pahoinpitelyt ovat lapsen psykoottista harhaa, joita lisäsi se, että äiti ei koskaan hyväksynyt huostaanottoa."

Myös laitoksen perhetyö yriti surkuhupaisesti todistella, miten se, että olin laskenut lapsen samaan wc-tilaan kanssani muka todisti sen, että en ollut kykenevä tukemaan lapsen ikätasoista kehitystä. . . Kriisipalaverista selvittiin, enkä palauttanut lasta enää kotilomalta laitokseen. Koko laiton huostaanotto kesti meidän kohdallamme vain kolme ja puoli kuukautta.

Mutta tehtävänsä se teki, niin hirvittävän huonokuntoinen hän oli kaikkien pahoinpitelyjen, pelottelun ja uhkailun jälkeen. Ja X piti kiinni päätöksestään eli hän oli kieltänyt antamasta meille sairaalaan vastaanottoaikoja, niitä ei saatu edes lastensuojelun pyynnöstä. Ei päästy mihinkään muuallekaan, koska joka paikasta vain sanottiin, että menkää Lastenlinnaan, se on teille hoitava taho.

Yksityiselle neurologian lääkäriasemalle odotimme aikaa 3 kk eli sen kesän, kun lapsi kotiutui keväällä. Voi sitä helpottunutta autuutta kun pääsimme vihdoin keskustelemaan lasta ymmärtävän lääkärin vastaanotolle. Heti ensimmäiseksi lapselle kirjoitettiin pitkä sairasloma koulusta, koska huostaanotto järkytysten jälkeen hän oli koulukuntoinen vasta yli puoli vuotta kotiutumisen jälkeen. Tuttavat sanoivat lapsen olevan ulkoisesti entisellään vasta noin reilu vuosi huostaanottopainajaisen jälkeen.

Aikaa tuosta on kulunut jo kohta kuusi vuotta, lapsi sai yksityisen lääkäriaseman kautta vihdoin sen neurologisen kuntoutuksen, johon hänellä olisi ollut täysi oikeus ilman järkyttävää psykiatrista pakkohoitoa, laitonta huostaanottoa psyykkisine ja fyysisine pahoinpitelyineen, hoidotta jättämisineen ja muine kauhuineen. Hän menestyy sosiaalisesti ja taidollisesti koulussa hyvin, mutta huostaanotosta hän itse sanoo vielä tänä päivänä: "Se on ylivoimaisesti jotain hirveintä, mitä minulle on ikinä tapahtunut."

Yksi monista

En voi tarkistaa ylläolevan kirjoituksen todenperäisyyttä. Oli juttu totta tai ei, on ihan turha luulla, että kuvatunlainen tapahtumasarja olisi mahdottomuus, tai edes harvinainen yksittäistapaus pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa nimeltä Suomi.

OIKEUTTA VIRANOMAISTEN MIELIVALLAN UHREILLE !

torstai 19. huhtikuuta 2012

Enkeli-Elisa Akuutissa


Akuutti: Enkeli-Elisan tarina. Ohjelma on tuttuun tapaan katsottavissa Yle Areenasta rajatun ajan. Juttu alkaa kohdasta 0.10.55.

Minttu Vettenterä puhuu haastattelussa asiaa:

Vähätelläänkö koulukiusaamista ? Monet asiat, joita koulussa tapahtuu kiusaamisen nimikkeen alla, olisivat aikuisen maailmassa rikoksia. Pitäisikö meidän puhua kouluväkivallasta ja käsitellä niitä asioita sen mukaan ?

Sitten vain todetaan, että se oli vaan läppä. Jos se tuntuu herkemmästä ihmisestä pahalta, niin silloin se pitäisi käsitellä kiusaamisena sen sijaan, että sanotaan vain, ettei pidä olla niin herkkänahkainen.

Jos toteamme, että ’voi, voi kuule, koita nyt pärjätä, älä välitä siitä’, niin silloin nähdäkseni aikuinen pettää lapsen. Voi ajatella, tuleeko lapsi kertomaan toista kertaa.

On ilahduttavaa, että Minttu Vettenterä on hyvin perillä asioista. Hän on nimittäin Ei Kiusata –yhdistyksen puheenjohtaja. Uskon vahvasti, että tämä yhdistys tekee muutoksen.

* * * * *

Monet uskovat harhakuvitelmaan, että kiusaajat automaattisesti tajuaisivat tekonsa aikuisiksi kasvettuaan. Elisan isälle tajuaminen ja katumus tulivat vasta pahimman mahdollisen tapahtuman, oman lapsen kuoleman, jälkeen: ”Mä en oikeestaan ajatellu omaa kouluaikaa ennen ku Elisa kuoli. Elisan päiväkirjat sai mut näkemään mitä Elisa oli joutunu kestämään. Niitten juttujen kans mä tajusin, et mä ite oon ollut niissä samoissa jutuissa, mut toisella puolella vaan.”

Ja miksi he sitä tajuaisivat ? Sehän oli vain hauskanpitoa, leikkiä, hyvää läppää, ikään ja ryhmään kuuluvaa sähläämistä. Mitä nyt pienestä pilailusta voisi seurata ? Lisäksi ihmisen mieli on siitä erikoinen kapistus, että se pyrkii selittelemään asioita omaksi parhaakseen. Aika kultaa muistot. [Urbaanin Sanakirjan mukaan ”Aika kultaa muistot” on vanha viisaus, joka kertoo siitä, että ajan kuluessa ikävät asia unohtuvat helpommin kuin hauskat asiat.]

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Kun yhteiskunta on surkea vitsi


Blogger-profiilin kuvauksessa lukee: Nynnylle tämä yhteiskunta lakeineen ja ihmisoikeuksineen on surkea vitsi. Kun koulukiusattu tulen tuikkasi kertoo samanlaisesta uskon menettämisestä:

Valtion määritelmään kuuluu tunnetusti oleellisena osana se, että valtio on ainoa taho, jolla on mandaatti käyttää väkivaltaa. Heka ja hänenlaisensa muodostavat kuitenkin vapaan rälssin, jolla on erioikeus hakkaamalla ja uhkailemalla ylläpitää valtaansa omissa pikku läänityksissään. Toisin sanoen koulukiusaamisen uhri katsoo olevansa sikäli ainutlaatuinen, ettei ole poliisia, miliisiä eikä huliisia, jolle hän voisi tehdä valituksen Pösilöisen Hekasta. Koko järjestynyt yhteiskunta alkaa näyttää huonolta vitsiltä. Todellisuus on se, että Pösilöisen akan poika voi hakata häntä ranteen nyrjähtämiseen asti poliisikoiran perään haukkumatta. Todellisuus on viidakon laki, ja poliisi, laki ja laillinen meno ovat vain todellisuudesta vieraantuneiden lällärien mielenrauhoitteekseen keksimää itsepetosta. Kun koulukiusattu oppii ajattelemaan tällä tavalla, hän saattaa helposti syyllistyä raskaaseen rikokseen - vaikkapa tuhopolttoon tai pommin räjäyttämiseen - ja kun poliisi ottaa hänet kiinni, se on hänelle vain lopullinen todiste siitä, että laki ja oikeus ovat pelkkää huijausta. Pösilöisen Heka ei joutunut vastuuseen hänen rääkkäämisestään, mutta hän itse joutuu vastuuseen tuhopoltosta, - ja tämähän on mitä ilmeisintä epäreiluutta. Lait sortaa, hallitukset pettää, ja koulukiusatun ihmisoikeuskin ompi tyhjä lause tuo.

Toivottavasti kaikki ymmärtävät jutun moraalin: vaikka koulukiusaamista ei ehkä saada loppumaan, jonkinlaisia erikoistoimenpiteitä tarvitaan, jotta sen uhrit mieltäisivät lain ja yhteiskunnan olevan kanssaan samalla puolella.

Tuskin olen ainoa uskonsa ihmisiin ja jumalaan menettänyt koulukiusattu. Minulle koko yhteiskunta on pelkkää huijausta. En tiedä, onko olemassa mitään erikoistoimenpidettä uskoni palauttamiseen. Auttaisiko viranomaisten esittämä julkinen anteeksipyyntö, tai rahallinen korvaus kärsimyksistä ? Toisaalta pitää miettiä, haluanko edes uskoa ja sopeutua syvästi sairaaseen yhteiskuntaan. Sen tiedän, että uskon menettäminen olisi ollut estettävissä, ja vieläpä helposti.

Imatran puukottajalle luetaan lakia. Syyttäjä Heli Leinonen vaatii koulukiusaamisen uhrille lähes neljän vuoden vankeusrangaistusta. MTV3 uutisoi: ”Poliisi on kertonut, että kimmokkeen teolle antoi koulukiusaaminen. Syyttäjä Heli Leinosen mukaan koulukiusaaminen ei ole ollut teon todellinen motiivi.” Todellinen ? Oikeus ja oikeudenmukaisuus ovat kaksi täysin eri asiaa. Syytettyjen penkillä pitäisi olla iso liuta kiusaamiseen osallistuneita tai sitä sivusta seuranneita kersoja, ja suojeluvelvoitteensa laiminlyöneitä aikuisia ja viranomaisia.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Musiikkia koulukiusatuille II


Shinedown - Bully

Shinedownin laulaja Brent Smith kertoo: “I’m not condoning violence in this song. What I’m condoning is survival. You want to be able to use your words in any situation, but the reality is, is that you have to make sure people realize that you think highly of yourself, and that you have self-respect and you have dignity. And the song is really about, if you push me, I will push you back, and if you hit me, I will hit you back.”

Ilmeisesti amerikanmaalla on vedetty herne nenään biisin lyriikoista. On se vaan käsittämätöntä, kuinka säikkyjä ihmiset ovat, kun puheenaiheena on itsepuolustus. Ihan kuin kiusattujen pitäisi sietää kaikki paska mitä niskaan kaadetaan, ja olla vain hiljaa ja antaa lässyttäjien pitää moraalisaarnojaan. Ihan kuin nämä lässyttäjät tarvitsisivat uhrien kärsimystä tunteakseen ylemmyyttä, että olenpa minä hyvä ihminen kun minä tunnen myötätuntoa uhreja kohtaan.

Esittelen samalla toisen minua koskettaneen biisin. The Right To Go Insane kertoo elämästä veitsenterällä, selväjärkisyyden ja hulluuden rajalla. Jossain se raja menee. Ei minun tarvitse kaikkea sietää, vaan minulla on oikeus tulla hulluksi sitten kun elämä käy sietämättömäksi.

Megadeth - The Right To Go Insane

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Ei Kiusata -yhdistys


Ei Kiusata -yhdistys :

Ei kiusata –yhdistyksen tarkoitus on kaikin tavoin ehkäistä koulukiusaamista, ratkoa ongelmatilanteita ja edistää tietoisuutta kiusaamisesta ja puuttumismahdollisuuksista. Yhdistys pyrkii luomaan kiusaamisen vastaista verkostoa eri tahojen kesken sekä järjestää erilaisia projekteja, luentoja ja koulutuksia.

Punotaan yhdessä välittämisen verkko, eikä jätetä ketään yksin.

”Yhdistys on yhtä kuin ihmiset sen takana.” Niinpä, kiusaamisen vastainen työ tarvitsee tekijöitä. Nyt on käytännön mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua koulukiusaamisen kitkemiseen pois tästä yhteiskunnasta. Ajankohtaista tietoa yhdistyksestä löytyy Enkeli-Elisan Facebook-sivulta ja liittymisohjeet yhdistyksen foorumilta.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !