Vaietaan, hyssytellään, lakaistaan maton alle. Jätetään tutkimatta, hoidetaan tapaukset epävirallisesti. Uhrit kuitenkin valehtelevat. Ollaan hiljaa vain. Mitään pahaa ei tapahtunut. Koulun ja opettajan maine täytyy säilyttää!
Musiikinopettaja ahdisteli poikia Puolalanmäen koulussa 1980- ja 1990-luvuilla. Vyyhti alkoi purkautua, kun Demokraatti-lehden päätoimittaja Mikko Salmi kirjoitti kolumnissaan omista kokemuksistaan eräällä turkulaisella musiikkiluokalla. Turun Sanomat vahvisti myöhemmin, että Salmen kolumni käsitteli nimenomaan Puolalanmäen koulua.
Turun Sanomat: Turku pimitti ahdisteluepäilyt vaikka asiantuntija ne vahvisti – varjeli koulun mainetta
Puolalanmäen koulun musiikinopettaja siirtyi vuonna 2000 itäsuomalaisen seurakunnan kanttoriksi. Työssään ja vapaaehtoistoiminnan kautta hän oli lasten ja nuorten parissa aina viime syksyyn saakka. Toistaiseksi ei ole kerrottu, onko tuhotyö jatkunut sielläkin.
Heti ensimmäisen uutisen jälkeen paljastui toinen laaja ahdistelusarja Turun ja naapurikaupungin kouluissa. Opettaja (musiikinopettaja tämäkin?) aloitti tyttöjen ahdistelun Luostarivuoren koulussa 1990-luvun alussa.
Turun Sanomat: Entiset oppilaat kertovat: Rajua hyväksikäyttöä Luostarivuoren koulussa
Luostarivuoren opettajan tuhotyö jatkui Kerttulin koulussa. Lopulta opettaja siirtyi Kaarinaan Valkeavuoren kouluun, jossa hän työskenteli tämän vuoden tammikuuhun asti. Hänet on nyt pidätetty virastaan. Opettajaa syytetään ”epäasiallisesta käytöksestä” myös Valkeavuoren koulussa.
Nykyään mikään ei pysy salassa. Foorumeilla on selvitelty opettajien henkilöllisyyksiä ja googlailulla löytää profiileihin sopivista henkilöistä juttuja kuvien kera.
Lasten ja nuorten parissa työskentelee mätämunia. Maalaisjärki sanoo, että tällaiset ihmiset on pidettävä kaukana lapsista. Viranomaisten toiminta on kuitenkin ollut täysin päinvastaista. Eivätkä nämä Turun ja Kaarinan tapaukset ole edes ainoita. Kuka tietää kuinka laajaa raiskaaminen, seksuaalinen hyväksikäyttö ja häirintä on ollut suomalaisissa kouluissa, ja kuinka paljon sitä yhä tapahtuu.
Helsingin Sanomat: Opettaja nuoli kaulaa, kouri oppilasta haaroista ja katsoi pornoa tunnilla – HS:n ahdistelukyselyyn tuli yli 450 vastausta ja ne ovat karua luettavaa
Miesten tasa-arvo ry: Tasa-arvovaltuutettu ja poikiin kohdistuva seksuaalinen häirintä kouluissa
Lokakuun liike: Varoitus seksuaalisesti hyväksikäytettyjen lasten vanhemmille
Turun Sanomien toimittajat ovat taas ehdolla Suuren journalistipalkinnon saajiksi. Viime vuonna palkinnon voitti Kupittaan sairaalan väkivallasta uutisoinut toimittaja Rebekka Härkönen. Nyt ehdolla ovat Luostarivuoren tapauksesta kirjoittaneet uutistoimittajat Annamari Nurminen ja Esko Pihkala.
Uutisointi ei miellyttänyt kaikkia. Toimittaja Pihkala joutui puolustautumaan, ja sen hän tekee hyvin.
Esko Pihkala: Kun oikeusjärjestelmä pettää:
"Mitä sitä kiertelemään, että Turun Sanomia voi Puolalanmäen ja Luostarivuoren koulujen vanhojen ahdistelutapausten uutisoinnin takia perustellusti syyttää länsimaisen oikeusvaltion ydinperiaatteisiin kuuluvan syyttömyysolettaman heittämisestä roskakoriin.
Olen saanut jutuista muutaman asiallisen mutta kriittisen lukijapalauteen, joissa on tivattu, millä oikeudella Turun Sanomat on ottanut rikosoikeudellisesti jo vanhentuneissa asioissa tuomiovallan ja leimannut kaksi arvostettua opettajaa julkisesti pedofiileiksi. Samaa näyttävät kyselevän muutamat nettikommentaattorit.
Uutisoinnista poltti päreensä myös Turun poliisi, joka raivostui Turun Sanomille, että mitä helvettiä te asetutte lain yläpuolelle ja pengotte tällaisia ”ikivanhoja asioita”.
Nämä kriitikot ovat nostaneet esiin sen, että seksuaalisesta ahdistelusta tai hyväksikäytöstä syytettyjä opettajia ei ole koskaan oikeusistuimissa tuomittu eikä heidän väitetyistä teoistaan ole mitään todisteita. On vain ”syytöksiä, huhuja ja kertomuksia”.
Samat tahot ovat todenneet, että Turun Sanomilla ei ole asiassa puheoikeutta, koska silloisen lainsäädännön mukaan kyse oli asianomistajarikoksista, joista uhrit eivät halunneet aikanaan tehdä poliisiasiaa.
Näille pesunkestäville legalisteille toteaisin, että nyt uhrit puhuvat.
Sopisiko teidän kuunnella heitä vai onko nyt teidän kannaltanne huono hetki? Viimeksi ilmeisesti oli, koska joidenkin uhrien mukaan heidän käskettiin aikanaan monen aikuisen suusta vetää sanansa takaisin, kun he lapsina yrittivät kertoa näistä asioista.
Ei tietenkään Puolalanmäen ja Luostarivuoren koulun opettajien väitetyistä teoista ole mitään todisteita. Miten voisi ollakaan, kun esiin nousseita vakavia syytöksiä ei aikanaan tutkittu?
Siitähän Turun Sanomien jutuissa nimenomaan kerrottiin.
Esiin astuneet uhrit vähäteltiin hiljaisiksi, syytökset lakaistiin maton alle ja syytösten kohteena olleet opettajat pakotettiin eroamaan ilman tutkintaa tai kunnon mahdollisuutta puolustautua syytöksiltä.
Tämäkö sitten oli länsimaisten oikeusihanteiden mukaista toimintaa?
Turun Sanomat teki Puolalanmäen ja Luostarivuoren koulujen ahdistelujuttujen kohdalla julkaisupäätökset ensinnäkin siksi, että artikkelien tiedot olivat erittäin vahvalla pohjalla.
Toisekseen oli olemassa erittäin voimakas yhteiskunnallinen intressi tuoda nämä salatut asiat päivänvaloon.
Kolmanneksi oli aivan ilmeistä, että kummassakaan tapauksessa oikeusjärjestelmä ei ollut aikanaan toiminut niin kuin sen olisi tarkoitus toimia.
Tämä johtui osittain silloisesta lainsäädännöstä, joka oli seksuaalirikosten osalta nykytilanteeseen verrattuna pahasti takapajuinen.
Juuri tällaisina hetkinä media voi oikeuttaa oman olemassaolonsa tekemällä tehtävänsä. Vapaalle lehdistölle on annettu länsimaisissa yhteiskunnissa oma roolinsa nimenomaan niitä päiviä varten, jolloin oikeusjärjestelmä ei toimi.
Turun poliisille sanoisin, että hoidetaan molemmat hyvässä yhteistyössä omat yhteiskunnalliset roolimme.
Jos oikeusjärjestelmä pettää, sanomalehti raportoikoon siitä. Jos sanomalehden harkinta uutisoinnissa pettää, oikeusistuimet sen siitä tuomitkoot.
Viime päivien aikana moni on todennut olevansa kiitollinen siitä, kuinka paljon seksuaalirikoslainsäädäntö ja lastensuojelulait ovat kehittyneet Puolalanmäen ja Luostarivuoren ahdistelutapausten päivistä. Sekä kansainvälisesti että kansallisesti kehitys on kulkenut siihen suuntaan, että nykyisin lapsiin kohdistuvaan häirintään puututaan paljon herkemmin.
Tämä kehitys ei ole sattumaa, vaan sille on syynsä.
Jos bostonilainen sanomalehti olisi vuonna 2002 pannut päänsä pensaaseen ja järkeillyt, että jonkun arvostetun vanhan pappismiehen ja teologisen neron maineen varjelu on tärkeämpää kuin lasten oikeus koskemattomuuteen, niin tuskinpa katolisen kirkon parissa harjoitettu laaja pedofilia olisi tullut vieläkään maailman tietoon.
Poliittiset päättäjät, poliisit ja tuomarit olivat jollain tasolla pedofiilipapeista tienneet Bostonissa jo pitkään, mutta toimintaa oli katsottu läpi sormien, koska kyse oli katolisesta kirkosta, joka nautti horjumatonta auktoriteettiasemaa myös lainvalvojien silmissä.
Boston Globe sen sijaan teki asiasta uutisen ja käynnisti samalla maailmanlaajuisen ketjureaktion, ja hyvä niin.
Joskus ihmisten on vain annettava kertoa tarinansa, jotta maailmasta tulisi tuleville koululaisille parempi paikka elää."
Touché!