sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Kupittaan sairaalan väkivaltahelvetti paljastumassa


Totuus on päässyt irti. Turun Sanomat uutisoi torstaina 18.2.2016: Potilaita pahoinpideltiin vuosien ajan Turussa:

”Lähteiden mukaan potilaat yrittivät kertoa mustelmistaan hoitajille ja lääkäreille. Hoitajat vaiensivat potilaat vähättelemällä näiden puheita sekaviksi ja psykoottisiksi.Turun Sanomien tiedot perustuvat lukuisiin lähteisiin, joista osa on kirjallisia. Lähteinä ei ole käytetty potilaita. Tiedot perustuvat vuosien 2009–2014 tapahtumiin.

- -

Turun Sanomien lähteiden mukaan Turun psykiatrian johtaja kielsi kertomasta väärinkäytöksistä valvontaviranomaisille.

Käytäntöjä kritisoineet tai niihin puuttuneet hoitotyöntekijät yhteisö vaiensi pelolla. Moni pitää edelleenkin suunsa kiinni työpaikan ja toimeentulon menettämisen pelossa.

- -

Turun Sanomien selvitys keskittyi osastoon G1. Selvityksen aikana kuitenkin ilmeni, että myös Turun kaupunginsairaalan kolmella muulla psykiatrisella suljetulla osastolla on esiintynyt vastaavan kaltaisia väärinkäytöksiä. [NN: Väärinkäytöksiä on siis paljastunut myös osastolta, jossa olen ollut]

Väärinkäytöksiä tapahtuu lähdemateriaalin mukaan edelleen.

- -

Johto pimitti väärinkäytökset valvontaviranomaisilta

Kun Turun psykiatrian johto sai tietää G1-osaston väärinkäytöksistä, se päätti selvittää asiat oman organisaation sisällä. Sairaalaorganisaatio ja Turun kaupunki näyttävät ottaneen itselleen monin kohdin oikeuden toimia paitsi esitutkintaviranomaisen ja tuomioistuimen, myös valvontaviranomaisen roolissa.”

Lokakuun Liike kommentoi alalla vallitsevaa kulttuuria:

”Historian valossa ystävällismielinen ja sinisilmäinen ennakkoasenne lastensuojelun tai psykiatrian ammattilaisia ja laitoksia kohtaan on hulluutta. On yksinkertaisesti edesvastuutonta luottaa asiantuntijoiksi itsensä aateloineiden omavalvontaan suljettujen ovien takana. Valta rappeuttaa aina - erityisesti valvomaton valta. Byrokraattinen kaikkivoipaisuus, korvausvelvoitevapaus laiminlyönneistä, olematon valvonta ja salassapito on asiakkaille hengenvaarallinen yhtälö.

Niin kauan kuin sosiaalityön ja psykiatrian tiedonmuodostus, oikeudenkäyttö ja laillisuusvalvonta saa perustua sille, mitä johto ja työntekijät väittävät tapahtuneen eikä sille, mitä todellisuudessa tapahtui, asiakkaiden perus- ja ihmisoikeudet eivät tule toteutumaan.”

Tämä on vakavaa.

Onko jollekin jäänyt vielä epäselväksi, miksi käytän sanaa ”helvetti” kertoessani kokemuksistani Kupittaan sairaalassa?

Mielenterveysongelmaiset, nouskaa vastarintaan. Nyt.



Tai muuten G1 (tai jokin muu hoitopaikka) kutsuu ja joudutte alistumaan ihmisarvojenne polkemiselle ja viranomaisten mielivallalle koko loppuelämänne.

* * * * *

Ylen tiededokumenttisarjan ”Sairauksien alkuperä” kolmas jakso esittelee uutta tietoa masennuksesta! Jaksossa ei taidettu kertaakaan mainita monoamiinihypoteesia (ks. Wikipedia, Nermes), eli aivokemian häiriöitä, lähinnä serotoniinin puutetta masennuksen syynä. Masennuslääkkeiden (SSRI, SNRI) perusta on juuri tuossa monoamiinihypoteesissa. Hypoteesi taas tarkoittaa ehdotettua selitystä jollekin ilmiölle. Hypoteesi ei ole todistettu ilmiö, eikä edes tieteellinen teoria, vaan enemmänkin valistunut arvaus.

* * * * *

Loppukevennykseksi katsotaan lyhytelokuva Psykoosi pahenee. Elokuvan innoittajana on toiminut tositarina moottorisahajonglöörin seikkailuista Kupittaan sairaalan A1-osastolla. Osasto on siis sama, jossa olin pakkohoidossa vuosina 1994-1995, ja johon poliisi roudasi minut viimekesäisen episodin yhteydessä.