keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Valtiollinen anteeksipyyntö ei riitä


Yle uutiset 20.11.2016:

”Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) on esittänyt valtiollisen anteeksipyynnön lastensuojelun sijaishuollossa vuosien varrella kaltoin kohdelluille.

Sosiaali- ja terveysministeriön järjestämä anteeksipyyntötilaisuus pidettiin lapsen oikeuksien päivän merkeissä Finlandia-talossa Helsingissä. Tilaisuuteen oli kutsuttu lastensuojelulain nojalla huostaan otettuja henkilöitä, jotka ovat vuosien 1937–1983 aikana kokeneet sijaishuollossa jopa suoranaista väkivaltaa tai seksuaalista hyväksikäyttöä.”

Ei tasavallan presidentti, ei edes pääministeri, vaan joku riviministeri esitti ”syvän, vilpittömän anteeksipyynnön” sijaishuollon uhreille. En tajua niitä ihmisiä, joille tämä riittää. Anteeksipyyntösirkus oli vain tekopyhää sanahelinää, jonka avulla rikollinen, tässä tapauksessa valtiovalta, määritti itse ”rangaistuksensa” ja katumusnäytelmällä nosti itsensä lähes pyhimyksen asemaan. Vääryyksiä ei hyvitetä sanahelinällä, vaan 1. syyllisiä rankaisemalla ja 2. maksamalla tuntuvat vahingonkorvaukset uhreille.

Lainsäädännössä on jotain pahasti vialla, kun syylliset jäävät rangaistuksetta ja uhrit eivät saa oikeutta. Uhreja ei uskota edes vuosikymmenien jälkeenkään, ja rikokset pääsevät vanhentumaan. Viranomaisten toimintaan liittyvät rikokset eivät saisi vanhentua koskaan. (Viranomaisilla tarkoitan kaikkia viranomaisia, virkamiehiä ja muita julkista tehtävää hoitavia henkilöitä ja tahoja, kuten esimerkiksi peruskoulun opettajia ja julkisen terveydenhoidon lääkäreitä.)

Viranomaisten mielivalta on rajaton. Viranomaiset voivat tehdä mitä tahansa, vaikka pyörittää Kupittaan sairaalan kaltaista keskitysleiriä, joutumatta rikollisesta toiminnasta tarpeeksi koviin seuraamuksiin. Suomalainen yhteiskunta tulee rämpimään syvällä suossa niin kauan, kunnes viranomaiset ja poliittinen eliitti saadaan kuriin.

Anteeksipyyntö ei riitä.

HS: Suomi pyysi anteeksi, Harald ei anna – ”Minua sanottiin hullun äidin häiriintyneeksi pennuksi”

IS: Lastenkodissa karmean kohtalon kokenut Sirpa: Valtiollinen anteeksipyyntö ei riittävä – ”Monen ihmisen elämä on mennyt pilalle”

Lokakuun liike: Anteeksipyyntö ei riitä sijaishuollon kaltoinkohtelemille

Lokakuun liike: Kaltoinkohtelu sijaishuollossa jatkuu kuntien, järjestöjen ja RAY:n tuella

Maria Guzenina: Lastensuojelun menneisyyden karmivat teot hyvitettävä:

”Kun syksyllä 2011 vaadin tuoreena peruspalveluministerinä lastensuojelun menneisyyden tutkimuksen tehtäväksi, oli selvää, että työ ei tulisi olemaan helpoimmasta päästä. Minulle ehdotettiin myös suoraan, että asian voisi jättää sikseen. Eräs virkamies sosiaali- ja terveysministeriöstä piti hankalana esimerkiksi sitä, että tällaisen selvityksen johdosta Suomessakin jouduttaisiin mahdollisesti pohtimaan vääryyttä kokeneiden lasten vaatimia korvauksia ja hyvityksiä.”

Turun Sanomissa oli 1.11. ja 5.11. juttua lastensuojelun epäkohdista. Jutut löytyvät tämän tekstin lopusta. Ensimmäisessä jutussa kaksi juristia kommentoi epäkohtia: ”Perusteettomia huostaanottoja, liian pitkiä käsittelyaikoja, epäpäteviä sosiaalityöntekijöitä ja julkinen keskustelu, joka kääntyy epäkohdista siihen, miten raskasta työtä sosiaalityö on.” Toisessa jutussa haastateltavana on rohkea sosiaalityöntekijä: ”Vallankäyttöä, kyykyttämistä, papereiden pimittämistä – Kokenut sosiaalityöntekijä on huolissaan oikeusturvan toteutumisesta alalla. Asiakkaita kohdellaan monella tapaa mielivaltaisesti.”

Vanha sananlasku sanoo: Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Tottakai lastensuojelun työntekijät älähtivät kritiikistä. Jo ensimmäisen jutun yhteydessä saadaan lukea kitinää STM:n virkahenkilöiltä. Yleisönosastolla julkaistiin pian kirjoitus, jossa sosiaalityöntekijä korosti kuinka hyvää työtä lastensuojelussa tehdään. Viranomaiset, opetelkaa ottamaan kritiikki vastaan, älkääkä heti rynnätkö puolustelemaan pikku keskitysleirejänne. Sama ilmiö tapahtuu aina paskan osuessa tuulettimeen. Kupittaan sairaalan paljastuksia seurasi samanlainen työntekijöiden kitinä ja uhriutuminen. Sama tapahtui myös seitsemän vuotta sitten, kun Turun käräjäoikeus vapautti opetusviranomaiset vastuusta pitkään kestäneessä koulukiusaamistapauksessa. Tämä blogi sai alkunsa valkoisesta raivosta, joka alkoi purkautua kuultuani uutisissa kouluviranomaisen nillitystä siitä, kuinka kurjasti syyte oli heidän hyvää työilmapiiriään pilannut ja kuinka helpottuneita he olivat käräjäoikeuden vapauttavasta päätöksestä. En muista tarkalleen mitä siinä sanottiin, mutta koin kouluviranomaisen nillityksen todella loukkaavana itseäni kohtaan, vaikka minulla ei ollut yhteyttä oikeusjutun osapuoliin. Tiesin ainoastaan erään sukulaislapsen aloittavan opintiensä samassa koulussa, jossa väkivalta oli tapahtunut.

Samana päivänä kun ministeri Rehula esitti valtiollisen anteeksipyynnön, julkaistiin Turun Sanomissa juttu, jossa kaksi lastensuojelun työntekijää väittivät ettei lapsia oteta tarpeettomasti huostaan. Tällaisen väitteen esittäminen tällaisena päivänä osoittaa näiden lastensuojelun ammattilaisten omaavan erityistä chutzpaa.

On olemassa viranomaisten totuus ja viranomaistoiminnan kohteena olevien totuus.

* * * * *

Kouluväkivallan ja psykiatrisen väkivallan vastaiseen taisteluun pitää oleellisena osana kuulua vahingonkorvausten ja syyllisten rankaisun vaatiminen. Syyllisillä tarkoitan niin koulukiusaajia kuin vastuullisia viranomaisia. Pikku keskitysleirien pyörittämisestä pitää tehdä liian kallista. Satojentuhansien, jopa yli miljoonan euron korvaukset per uhri ja uusien vahingonkorvausvaatimusten uhka ajavat yhteiskunnan joko konkurssiin tai kohtelemaan paremmin haavoittuvimpia jäseniään.

Anteeksipyyntö ei riitä.

* * * * *










sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Peruskoulun nousu ja tuho -blogi on lopettanut


Kunnioitettavan pitkän uran tehnyt Peruskoulun nousu ja tuho -blogi on lopettanut. Nuorella iällä (taisi olla seiskaluokalla?) aloittanut blogisti julkaisi terävänäköisiä ja asiallisia tekstejä koulumaailmasta ja vähän muualtakin.

Viimeisessä kirjoituksessa Puolustaja kertoo tuntemuksistaan:

”...koen blogissa kommentoimani asiat edelleen todella tärkeiksi, mutta minusta tuntuu että olen jo sanonut kaiken sanottavani näistä aiheista. Kaikki, mitä voisin jatkossa koulumaailmasta kirjoittaa, olisi enemmän tai vähemmän vanhan toistoa.

- -

En koe tällaista mitenkään mielekkääksi toiminnaksi itselleni: ensinnäkään en pidä siitä. En halua miettiä ikäviä asioita yhtään enempää kuin on pakko, ellen kykene vaikuttamaan niihin. Enkä usko että voin - olen suoraan sanottuna hyvin skeptinen, mitä tulee nettikirjoittelun todellisiin mahdollisuuksiin vaikuttaa asioihin.

- -

Sitä paitsi kaikki, mitä haluaisin sanoa, ovat lukuisat muut ihmiset jo sanoneet lukemattomia kertoja, jossain muualla. Jos heitä kuunnellaan ja heidän ajamansa tai vastustamansa asiat toteutuvat/eivät toteudu, minä olen turha. Jos taas heitä ei kuunnella, ei ole mitään syytä olettaa että minuakaan kuunneltaisiin.”

Minäkin tunnen samoin useista asioista. Taisteleminen on raskasta, mutta silti tulos jää yhteiskunnan mittakaavassa pieneksi. Olen niin väsynyt taistelemaan. Paljon on jo sanottu, mutta paljon on sanomatta. Melkein joka päivä haluaisin kommentoida jotain, mutta en jaksa.

Pointti tässä kaikessa on, että yksittäisen nettikirjoittajan vaikutusmahdollisuus yhteiskunnallisiin asioihin on pieni, ja on mahdollista, että koulujärjestelmää pystytään muuttamaan vain vähän tai ei ollenkaan, mutta epäilyksen siemenien kylvämistä on jatkettava. Yksittäisiä heräämisiä tapahtuu, ja kun niitä tapahtuu, heränneet yksilöt kylvävät epäilyksen siemeniä yhä useamman yksilön mieleen. Muutos tapahtuu yksilötasolla. Yksilöt pelastavat itsensä ja lapsensa kouluhelvetistä. Suuri enemmistö jatkaa vanhaan malliin koulujärjestelmän romahdukseen saakka, jollei jotain mullistavaa sitä ennen tapahdu.

Kiitän Puolustajaa kuluneista vuosista ja toivotan hänelle kaikkea hyvää. Peruskoulun nousu ja tuho on varmasti tehnyt tehtävänsä ihmisten auttajana ja epäilyksen siemenien kylväjänä.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Valkoinen raivo – Tarina, joka oli pakko kertoa


Minä en ole samanlainen kuin muut ihmiset. En ole samanlainen kuin muut kouluväkivallan uhrit. Enkä ole samanlainen kuin muut psyykkisesti sairastuneet. Minä olen kuin Valkoisen raivon Lauri. Joko minua nyt ymmärrettäisiin?

Jos et käynyt katsomassa Valkoista raivoa leffateatterissa, ostanut DVD:tä tai katsonut ohjelmaa telkusta, löytyy dokkari nyt Yle Areenasta.

Valkoinen raivo kertoo tarinansa uskottavasti, ilman turhaa väkivallalla mässäilyä. Kuvaus kouluväkivallan uhrin mielenmaisemasta ja pinnan alla kytevästä raivosta vastaavat lähes täysin omia kokemuksiani. Tarina kulkee tiettyyn pisteeseen saakka huomattavan yhteneviä polkuja oman elämäntarinani kanssa. Lasten ja nuorten julmaa maailmaa, kouluväkivaltaa, aikuisten välinpitämättömyyttä, tyttöjen osoittamaa halveksuntaa. Dokkari heittää silmille Pahaa Tietoa, josta monet mieluusti vaikenevat. Varsinkin tyttöjen raadollisuus saattaa olla monille liian paha pala nieltäväksi.

Valkoinen raivo on tarina, joka oli pakko kertoa niinkuin se tapahtui.

Laurin mukaan valkoisen raivon syntyyn tarvitaan kahta asiaa. Ne ovat koulukiusaaminen ja lapsuuden trauma. Minulle ne olivat yksi ja sama asia. Luulen, että trauman ja väkivallan lisäksi valkoiseen raivoon tarvitaan kolmas tekijä, syrjäyttäminen. Yhteisön ulkopuolelle joutuminen ja varsinkin parisuhdemarkkinoilta putoaminen sysää vahvankin persoonan epätoivon kuiluun.

Avun hakemista ja terapian vaikutusta dokkari liioittelee aivan valtavasti. Todellisuus psykiatrian hampaissa osoittautuu monelle varsin erilaiseksi. Dokkari sortuu tahtomattaan rauhoittelemaan ja lohduttelemaan suurta yleisöä. Vaikka Valkoinen raivo on parasta mitä aiheesta on tähän mennessä tehty, on kyseessä kuitenkin taas yksi selviytymistarina muiden joukossa.

Minä olen kuin Lauri, mutta minusta ei tullut arvostettua akateemista tutkijaa. Minusta tuli mielisairas syrjäytetty. Psykiatria ei pelastanut, vaan päinvastoin traumatisoi vielä pahemmin. Minä en selviytynyt. Olen kyllästynyt selviytymistarinoihin, enkä todellakaan ole ainoa.

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Lokakuun liikkeen ohjeet psykiatrian uhreille


”Yksilön käsitystä lastensuojelusta ja psykiatriasta samoin kuin poliisista säätelee etäisyys. Positiivisia käsityksiä on eniten niillä, jotka eivät tunne järjestelmää eivätkä ole joutuneet sen kanssa henkilökohtaiseen kosketukseen. Poliisin suhteen jo lievänkin rikoksen uhriksi joutuminen alensi luottamusta poliisiin (Skogan 1981). Mitä enemmän yksilöllä on kokemusperäistä tietoa / kokemusta psykiatriasta ja lastensuojelusta, sitä negatiivisempi käsitys niistä muodostuu.” - Lokakuun liike

Lokakuun liike kirjoittaa lastensuojelun ja psykiatrian mielivallasta ja antaa ohjeita:

”Psykiatrian ja lastensuojelun kanssa asioivan tulee muistaa:

1. Pyydä viranomaisesta (siis koko yksikön nimissä) aina valituskelpoinen päätös valitusosoitteineen.

2. Pyydä heti nähtäväksesi kaikki itseäsi koskevat asiakirjamerkinnät liitteineen ja korjaa virheet, joita niissä on tavallisesti runsaasti ( rekisteritietojen saantipyyntö). Mikäli papereita ei luovuteta määräajassa ( 2 viikkoa) valita asiasta ja varaudu siihen, että prosessissa on laittomuuksia.

3. Taltioi kaikki puhelut, palaverit ja tapaamiset viranomaisen kanssa ja ota niihin aina mukaan luotettu tukihenkilö.

4. Ota yhteyttä toisiin asiakkaisiin ja selvitä kuinka paljon ja millaisia ongelmia asioimassasi yksikössä on ja kuinka kauan niitä on ollut. Perusta facebook- ryhmiä, kerro kohtelustasi ja vaihda, kerää ja taltioi kokemuksia. Ota valokuvia ja kopioita virheellisistä asiakirjoista ja litteroi äänitteet asiattomista palavereista. Raportoi kohtelustasi potilas- ja omaisjärjestöille, kansanedustajille ja valveutuneille tutkijoille ja toimittajille.

5. Konsultoi juristia ja valita kohtelustasi AVI:in ja VALVIRAAN, tee rikosilmoitus ja vaadi vahingonkorvauksia. Voit myös kokeilla sosiaali- tai potilasasiamiestä, mutta usein heidän tapaamisensa on ajanhukkaa. Huomioi, että olemassaolevat lastensuojelujärjestöt ja lapsiasiavaltuutetun toimisto eivät aja asiakkaiden asiaa. Ne ovat sijaishuollon ja viranomaistahojen palveluksessa ja suhtautuvat usein torjuvasti ja salaillen tietoon lastensuojelujärjestelmän epäkohdista.

6. Mikäli kohtaat törkeää mieli- ja väkivaltaa, vaihda tilapäisesti osoitteesi sukulaisten, tuttavien tai ystävien luo, jotta pääset asioimaan toisten viranomaisten kanssa toiseen yksikköön. Mikäli perheessäsi on erityislapsi selvitä ennen paikkakunnalle muuttoa tarjotut palvelut, käyttäjäkokemukset, viranomaiskulttuuri ja siitä tehdyt valitukset. Älä muuta paikkakunnalle, josta tulee jatkuvasti valituksia.

7. Huolehdi omasta tontistasi ja boikotoi yrityksiä, yhdistyksiä , yksityishenkilöitä ja kampanjoita jotka pyrkivät kaventamaan kansalaisten jo valmiiksi heikkoa oikeusturvaa ja sananvapautta esim. varhaisen puuttumisen tai asiantuntijavallan kasvattamisen nimissä. Kyseenalaista ja ilmaise suoraan, ettei toiminnalla ole hyväksyntääsi.

Aja asiantuntijavaltaa lobbaavat toimijat ja hankkeet pois kotisi ja perheesi piiristä, opiskelu- ja työpaikaltasi, harrastus- ja yhdistystoiminnastasi, hengellisistä yhteisöistäsi, lukemistasi lehdistä, asioimistasi liikkeistä, puolueestasi, ammattijärjestöstäsi ja asuinalueeltasi. Ilmaise, että peruutat lehtitilauksen, eroat yhdistyksestä, järjestöstä tai puolueesta ja kieltäydyt ostamasta jotain tuotetta tai äänestämästä tiettyä henkilöä juuri kontrollin ja asiantuntijavallan lobbaustoiminnan takia. Älä rahoita yhdistyksiä äläkä osta tuotteita yrityksiltä jotka pyrkivät kansalaisiin kohdistuvan kontrollin ja asiantuntijavallan lisäämiseen ja anna kriittistä palautetta päättäjille niin kirjeitse kuin henkilökohtaisesti.”

* * * * *

Kupittaan sairaalan kauhuista kirjoittanutta moottorisahajonglööriä viedään taas, tällä kertaa Joensuun Paiholan mielisairaalaan. Minun ei pitäisi enää hämmästyä oikeastaan mistään, mutta hämmästyn silti, kuinka pitkälle viranomaiset ovat valmiita menemään tuhotakseen Kurvisen uskottavuuden. Psykiatrian toiminta näyttää uskomattoman typerältä, koska Kurvisen tarina päätyy taas satojentuhansien ihmisten tietoon. Nimien kanssa, tottakai.

tiistai 17. toukokuuta 2016

Fantasiointi kielletty!



KRP:n tiedustelupomo Sanna Palo puhuu paskaa MTV:lle: Tänä vuonna estetty kymmeniä vakavia väkivallantekoja – mukana kymmenkunta massamurhaa:

”Keskusrikospoliisi on alkuvuonna onnistunut estämään ennalta Suomessa kymmeniä vaaralliseksi tai huomattavan vaaralliseksi arvioituja väkivallantekoja. Potentiaalisia väkivaltasuunnitelmia on ollut muun muassa massamurhista.

– Koulusurmaa suunnittelevia tai sellaisella uhkaavia on ollut parikymmentä, muita yksittäisiä väkivallantekoja saman verran ja lisäksi erilaisia massamurhia suunnittelevia kymmenisen tapausta, KRP:n tiedusteluosaston päällikkö Sanna Palo sanoo MTV:n Uutisextran haastattelussa.”

Sanna Palo puhuu paskaa. Palo haluaa antaa käsityksen, että KRP olisi estänyt yhden massamurhan joka toinen viikko. Tällaisia lukuja löytyy Syyrian ja Irakin sotatoimialueilta, ei Suomesta. Mitä poliisi siis on todellisuudessa estänyt? Fantasioita?

”Suurimassa osassa alkuvuoden vakavista tilanteista poliisi on arvioinut vaaran todellisuuden varsin korkeaksi.

– Parisenkymmentä tapausta on arvioitu vaaralliseksi ja huomattavan vaaralliseksi saman verran. Ne on onneksi pystytty ennalta estämään ja puuttumaan varhaisessa vaiheessa, kun on saatu ensimmäinen vihje henkilöstä, joka fantasioi joukkosurman tekemisestä. Jokainen tapaus on liikaa, jos se pääsee tapahtumaan.”

Syyt moisiin lukuihin eivät ole todellisia, vaan ne perustuvat poliisien paranoidisuuteen. Uhkatasot arvioidaan aina rajusti yläkanttiin, eivätkä poliisit edes halua ymmärtää ilmiöiden todellista luonnetta. Taustalla on oltava poliittinen agenda. Kansaa pelotellaan, jotta kontrollin kiristäminen onnistuisi. Uudet kieltolait odottavat jo sopivaa hetkeä oikeusministeriön pöytälaatikoissa.

Poliisi demonisoi koulukiusattuja. Oireileva uhri nähdään ensisijaisesti uhkana, potentiaalisena joukkomurhaajana, joka pitää jopa läheisten toimesta ilmiantaa poliisille. Fantasiointi on tervettä, koska se on tehokas tapa kokea hallitsevansa elämäänsä. Fantasiointi ja fantasioiden jakaminen muiden samanmielisten kanssa antaa toivoa elämästä. Fantasionti toimii varoventtiilinä. Jos poliisi tukkii sen, paine purkautuu jollain toisella tapaa.

Fantasioista ei kannata kertoa kellekään, ei terapeutille, ei edes parhaimmille ystäville. Netin keskusteluissa on syytä varmistaa, ettei paljasta mitään, mistä voisi selvitä keitä kirjoittajat ovat. Tor-verkon hyöty jää vähäiseksi, jos henkilöllisyys paljastuu kirjoitusten yksityiskohtien kautta. Paskalakkien vierailua varten tietokone kannattaa salata koko levyn kryptauksella ja arkaluontoiset dokumentit tallettaa esimerkiksi piilotettuun VeraCrypt-säiliöön.

Poliisin väliintulo saattaa joillekin yksilöille toimia riittävänä pelotteena. Minua poliisin väliintulot vain provosoivat ja radikalisoivat yhä kauemmas ääriajatteluun.

Koulusurmasta fantasioivien mielenmaisemaan pääsee tutustumaan tämän blogin aikaisemmasta kirjoituksesta Kouluampumisten anatomia.

Koulusurmafantasioista puheenollen. TV1 maanantaina 23.5.2016 klo 21.30: Dokumenttiprojekti: Valkoinen raivo

”Koulukiusaaminen on esillä lähes jokaisen kouluampumisen yhteydessä, mutta keskustelu aiheesta ei Halosen mukaan koskaan etene tekoihin.

”Yhteisömme ei ole toistaiseksi riittävästi analysoinut eikä ymmärtänyt kiusatun kokemusta ja prosessin aiheuttamaa itse- ja joukkotuhoisia vaikutuksia."

Halosen mukaan muutosta on vaikea tehdä, jos ei todeta eikä ymmärretä ihmismielen mekanismeja ja jos ei kyetä niitä hoitamaan.”

KRP:n tiedustelupomon ulostulo tapahtui sopivasti juuri ennen Valkoisen raivon tv-ensi-iltaa. Pelkääkö poliisi, että dokumentti avaa padot ja tulossa olisi koulusurmien aalto?

(Kuvan lähde: Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä -blogi)



keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Hoitotahdolla voi kieltäytyä psykiatrisesta hoidosta?


”Sinulla on Potilastiedon arkistoon tallennettu voimassa oleva hoitotahto.

Omakannassa tallentamasi tahdonilmaisu ei ole käytössä vielä kaikissa terveydenhuollon yksiköissä. Tulosta tahdonilmaisusi ja vie se terveydenhuoltoon. Käy vielä läpi hoitavan lääkärisi kanssa, mitä hoitotahtosi merkitsee hoitosi kannalta.

Hoitotahto

Määrään hoitotahtonani seuraavaa:
Minulle ei saa antaa psykiatrista hoitoa.
Minulle ei saa antaa psyykenlääkkeitä.
Minua ei saa pitää psykiatrisessa hoitopaikassa.

Ajankohta 23.3.2016 klo 0:54”

Onko totta, että hoitotahdolla voi kieltäytyä psykiatrisesta hoidosta? Tuskin, mutta kannattaa kokeilla. Viranomainen keksii kyllä keinon kiertää potilaan hoitotahto tulkitsemalla pykäliä oman päämääränsä hyväksi.

STM:n, THL:n ja Kelan ylläpitämässä Omakanta-palvelussa voi hoitotahdon tekemisen lisäksi katsoa sähköisiä reseptejä, lukea terveystietoja esimerkiksi lääkärikäynneistä, antaa suostumuksia ja rajoituksia tietojen käyttöön, sekä antaa suostumus tai kieltäytyminen elintenluovutukseen.

Pyysin saada haltuuni Kupittaan sairaalan A1-osastolla tehtyjä lausuntoja jo osastolla ollessani, mutta en saanut kuin yhden suppean lausunnon. Sairaalan henkilökunta yritti ehkä piilotella niitä minulta, mutta Omakannasta löytyi useita lausuntoja. Piilotelluista lausunnoista käy ilmi, että minua epäiltiin harhaluuloiseksi ja todellisuudentajuni arvioitiin alentuneeksi. Psykiatri oli määrännyt Serenasea ja Temestaa käytettäväksi tarvittaessa. Sekä bentsodiatsepiini Temesta että haloperidoli Serenase ovat vanhoja tuttuja nuoruuteni hulluilta vuosilta Kupittaalla. Haloperidolin ja muiden antipsykoottien haittavaikutukset ovat suorastaan kauhistuttavia.

Ja yllätys yllätys, A1-osaston lausunnot ovat olleet myös somaattisen puolen henkilöstön nähtävissä. En tiennyt tästä kun viimeksi kävin terveyskeskuksessa lääkärin vastaanotolla. Havaitsin ilmapiirin muuttuneen. Minuun suhtauduttiin kuin... luulosairaaseen.

Psyykkisesti sairastuneiden ihmisten somaattisia sairauksia hoidetaan huonosti tai ei ollenkaan. Tunnen monia ihmisiä, jotka sairastavat mielenterveysongelmien lisäksi hankalia somaattisia sairauksia. He kaikki ovat sanoneet, että fyysiset oireet laitetaan usein mielenterveysongelmien syyksi. Fyysisiä ja neurologisia sairauksia ei suostuta usein edes tutkimaan. Kipupotilaiden tilanne tuntuu kaikkein toivottomimmalta. Tiedän erään tapauksen tältä talvelta, kun hirvittäviä kipuja valittanut nuorehko mielenterveyskuntoutuja lähetettiin kerta toisensa jälkeen kotiin. Sinnikkäiden lääkärissäkäyntien jälkeen viimein kohdalle osui kirurgi, joka oli suorittanut hätäleikkauksen. Leikkauksen jälkeen kävi ilmi, että henkilö olisi kuollut kotiinsa kolmessa päivässä ilman kirurgin väliintuloa.

Kävin Omakannassa rajoittamassa potilastietojeni luovuttamista. Kupittaalla tehdyt kirjaukset eivät enää näy muissa terveydenhoidon yksiköissä. Kupittaan sairaala on onnistunut tärvelemään elämääni useilla tavoilla. Nähtäväksi jää, että auttaako tietojen rajoittaminen vai kannanko hullun leimaa otsassani lopun ikääni.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Kupittaan sairaalan väkivaltahelvetti paljastumassa


Totuus on päässyt irti. Turun Sanomat uutisoi torstaina 18.2.2016: Potilaita pahoinpideltiin vuosien ajan Turussa:

”Lähteiden mukaan potilaat yrittivät kertoa mustelmistaan hoitajille ja lääkäreille. Hoitajat vaiensivat potilaat vähättelemällä näiden puheita sekaviksi ja psykoottisiksi.Turun Sanomien tiedot perustuvat lukuisiin lähteisiin, joista osa on kirjallisia. Lähteinä ei ole käytetty potilaita. Tiedot perustuvat vuosien 2009–2014 tapahtumiin.

- -

Turun Sanomien lähteiden mukaan Turun psykiatrian johtaja kielsi kertomasta väärinkäytöksistä valvontaviranomaisille.

Käytäntöjä kritisoineet tai niihin puuttuneet hoitotyöntekijät yhteisö vaiensi pelolla. Moni pitää edelleenkin suunsa kiinni työpaikan ja toimeentulon menettämisen pelossa.

- -

Turun Sanomien selvitys keskittyi osastoon G1. Selvityksen aikana kuitenkin ilmeni, että myös Turun kaupunginsairaalan kolmella muulla psykiatrisella suljetulla osastolla on esiintynyt vastaavan kaltaisia väärinkäytöksiä. [NN: Väärinkäytöksiä on siis paljastunut myös osastolta, jossa olen ollut]

Väärinkäytöksiä tapahtuu lähdemateriaalin mukaan edelleen.

- -

Johto pimitti väärinkäytökset valvontaviranomaisilta

Kun Turun psykiatrian johto sai tietää G1-osaston väärinkäytöksistä, se päätti selvittää asiat oman organisaation sisällä. Sairaalaorganisaatio ja Turun kaupunki näyttävät ottaneen itselleen monin kohdin oikeuden toimia paitsi esitutkintaviranomaisen ja tuomioistuimen, myös valvontaviranomaisen roolissa.”

Lokakuun Liike kommentoi alalla vallitsevaa kulttuuria:

”Historian valossa ystävällismielinen ja sinisilmäinen ennakkoasenne lastensuojelun tai psykiatrian ammattilaisia ja laitoksia kohtaan on hulluutta. On yksinkertaisesti edesvastuutonta luottaa asiantuntijoiksi itsensä aateloineiden omavalvontaan suljettujen ovien takana. Valta rappeuttaa aina - erityisesti valvomaton valta. Byrokraattinen kaikkivoipaisuus, korvausvelvoitevapaus laiminlyönneistä, olematon valvonta ja salassapito on asiakkaille hengenvaarallinen yhtälö.

Niin kauan kuin sosiaalityön ja psykiatrian tiedonmuodostus, oikeudenkäyttö ja laillisuusvalvonta saa perustua sille, mitä johto ja työntekijät väittävät tapahtuneen eikä sille, mitä todellisuudessa tapahtui, asiakkaiden perus- ja ihmisoikeudet eivät tule toteutumaan.”

Tämä on vakavaa.

Onko jollekin jäänyt vielä epäselväksi, miksi käytän sanaa ”helvetti” kertoessani kokemuksistani Kupittaan sairaalassa?

Mielenterveysongelmaiset, nouskaa vastarintaan. Nyt.



Tai muuten G1 (tai jokin muu hoitopaikka) kutsuu ja joudutte alistumaan ihmisarvojenne polkemiselle ja viranomaisten mielivallalle koko loppuelämänne.

* * * * *

Ylen tiededokumenttisarjan ”Sairauksien alkuperä” kolmas jakso esittelee uutta tietoa masennuksesta! Jaksossa ei taidettu kertaakaan mainita monoamiinihypoteesia (ks. Wikipedia, Nermes), eli aivokemian häiriöitä, lähinnä serotoniinin puutetta masennuksen syynä. Masennuslääkkeiden (SSRI, SNRI) perusta on juuri tuossa monoamiinihypoteesissa. Hypoteesi taas tarkoittaa ehdotettua selitystä jollekin ilmiölle. Hypoteesi ei ole todistettu ilmiö, eikä edes tieteellinen teoria, vaan enemmänkin valistunut arvaus.

* * * * *

Loppukevennykseksi katsotaan lyhytelokuva Psykoosi pahenee. Elokuvan innoittajana on toiminut tositarina moottorisahajonglöörin seikkailuista Kupittaan sairaalan A1-osastolla. Osasto on siis sama, jossa olin pakkohoidossa vuosina 1994-1995, ja johon poliisi roudasi minut viimekesäisen episodin yhteydessä.