Korona sulki koulut – Etäopiskelu on helpotus kouluväkivallan uhreille

HS Lukijan mielipide: Paluu kouluun ei ole kaikille helpotus – voisiko etäopetus jäädä pysyväksi oikeudeksi sitä haluaville?

”Kaikilla oppilailla on oikeus saada opetusta siihen parhaiten soveltuvassa ympäristössä.

Pääkirjoituksessa (HS 18.4.) esitettiin ajatus, että koulujen tulisi avautua ensimmäisten joukossa. Perusteena oli se, että poikkeusolot eriarvoistavat lapsia ja nuoria.

Olen yllä mainitusta samaa mieltä, mutta haluaisin tuoda asiaan myös toisen näkökannan. Kouluissamme on suuri joukko oppilaita, joille koulu ei suinkaan ole turvallinen ympäristö ja joille paluu lähiopetukseen merkitsee palaamista turvallisesta opiskeluympäristöstä ympäristöön, jossa oleminen on lähinnä selviytymistä.

On paljon koulukiusattuja, introvertteja ja erilaisesta rytmistä hyötyviä oppilaita, joille tämä aika on tarjonnut tilaisuuden nähdä itsensä ja oppimismahdollisuutensa aivan uudessa valossa. Vika ei olekaan ollut heissä vaan lähikoulun oppimisympäristössä ja ehkä jopa koulujärjestelmässä ja sen tietynlaisissa vaatimuksissa.

Kaikilla oppilailla on oikeus opetukseen ja kaikilla oppilailla on oikeus saada opetusta siihen parhaiten soveltuvassa ympäristössä. Valitettavasti osalle oppilaista paras ympäristö ei ole koulun lähiopetus. Kun etäopetuksen järjestäminen onnistui kouluissa päivien varoitusajalla ja se on sujunut pääosin onnistuneesti, voisiko etäopetusta tarvitsevilla ja sitä haluavilla oppilailla olla siihen pysyvä oikeus? En ehdota, että tämä olisi osa jokaisen opettajan työtä. Koska etäopetus ei ole paikkaan sidottua, se olisi helppo keskittää kunnallisesti ellei jopa valtakunnallisesti. Hyvä malleja on Suomessakin jo olemassa.

Toisaalta epidemia on tuonut räikeästi esiin, että lapset ja nuoret ovat kodin tarjoaman tuen suhteen eriarvoisia. Mitä sellaista on tapahtunut yhteiskunnassamme ja tukiverkoissamme, että neljänneksellä lapsista ja nuorista oma koti on paikka, josta heidät on syytä pitää edes osa-aikaisesti poissa?”

Muutamaa päivää aiemmin eräs blogin lukija kommentoi koronavirusepidemian vähälle huomiolle jääneitä puolia: ”Nythän on niin, että koulut on suljettu ja laitettu oppilaat etäopetukseen. Uusi tilanne kaikille. Huomattava osa kykenee itsenäisesti käymään peruskoulun oppimäärää. Monelle koulukiusatulle tämä koronatilanne lienee ollut suuri helpotus, saa olla rauhassa. Nettikiusaamisesta en tiedä, mutta ainakin perinteinen kiusaamismeininki loistanee poissaolollaan.”

Hesarissa julkaistu mielipidekirjoitus on yksi todella harvoista valtamediassa julkaistuista kirjoituksista, joissa etäopiskelua käsitellään kouluväkivallan uhrien näkökulmasta. Muuten media on keskittynyt esittelemään etäopiskelun hankaluuksia. Vain harvassa jutussa on kerrottu etäopiskelun hyvistä puolista:

IS: Tällaista on alakoulujen arki nyt – etäopetuksessa ilmennyt myös positiivisia puolia: ”Pelkäsin paniikkia”

HS: Etäkoulu pelasti koulukiusaamiselta

HS: Etäkoulussa moni oppilas kukoistaa, kun perinteisen koulunkäynnin aiheuttama kuormitus on poissa

HS: Myös adhd-opettaja nauttii etätyöstä

HS: Ysiluokkalaista Emmaa on kiusattu ensimmäiseltä luokalta asti, mutta etäkoulu toi valtavan helpotuksen – ”Olemme epäonnistuneet”, sanoo apulaispormestari

Suomessa ja muualla maailmassa on käynnissä suuren mittakaavan testi, joka asettaa kyseenalaiseksi monia vanhoja käytäntöjä ja uskomuksia opiskelusta. Koko peruskoululaitos näyttäytyy uudessa valossa. Nyt on mahdollisuus muutokseen, mutta media ja ammattilaiset hukuttavat sen uhkakuvien maalailun alle. Median tehtävänä on myydä. Mitä raflaavampi juttu on, sitä enemmän sillä tehdään rahaa. Media suoltaa jatkuvasti juttuja, joissa ammattilaiset ilmaisevat huolensa etäopetuksen aiheuttamista ongelmista. Jutuissa maalataan kuvaa onnettomista, alkoholisoituneista, väkivaltaisista ja täysin ammattilaisten avun varassa elävistä perheistä, joissa opiskelu on kokonaan pysähtynyt ja lapset eivät saa edes ruokaa, jollei joku sitä heille toimita.

Mediassa tuotettu yksipuolinen kuva perheistä ei ole ainoastaan median syytä. Ammattilaiset haluavat näyttää osaamisensa ja tarpeellisuutensa. Uhkakuvien maalailu palvelee näitä tarkoituksia. Ammattilaiset eivät halua kenenkään huomaavan, että heidän roolinsa voidaan kutistaa minimiin ja sillä voisi olla yhteiskunnan ja yksilöiden kannalta myönteisiä vaikutuksia. Nähtäväksi jää, että tapahtuuko muutosta vai palataanko vanhaan. Todennäköisesti kriisin päätyttyä etäopiskelun myönteisistä kokemuksista tullaan vaikenemaan ja ääneen pääsevät ammattilaiset, jotka toitottavat uhkakuvien toteutuneen ja vaativat sekä vanhojen käytäntöjen jatkamista että lisää rahaa ja suojatyöpaikkoja omalle alalleen.

(Muokattu 21.4.2020: Linkkejä lisätty.)

Kuilu hyväosaisten ja huono-osaisten välissä

Hesarissa julkaistiin hölmö mielipidekirjoitus. Etuoikeutettu keskiluokkainen kirjoittaja pyytelee muita luopumaan tarpeettomista tuista. Kirjoittaja kehuskelee jättävänsä tuet hakematta, koska perhe pärjää vaimon palkalla. Mukaan on vedetty jopa talvisota. Kapitalismin vioista johtuvan talouskriisin vertaaminen 80 vuotta sitten käytyyn sotaan on yksinkertaisen typerää. Maailma on muuttunut ja Suomi on muuttunut maailman mukana. Sotien jälkeen rakennettua hyvinvointivaltiota ei ole enää olemassa. Suomi on kilpailuyhteiskunta, jossa rikkaat rikastuvat ja enemmistöllä menee paremmin kuin koskaan ennen, mutta syrjäytettyjen kurjuus vain syvenee. Typerää mielipidekirjoituksessa on myös väite, että jokainen velkaeuro jää lasten maksettavaksi. Valtion velkaa ei tarvitse maksaa takaisin.

Väitän, että useimmat hyväosaiset eivät pysty käsittämään sosiaaliturvan varaan pudonneiden elämää, vaikka heillä olisi omakohtaisia kokemuksia köyhyydestä. Ei niitä tukia tarpeettomasti haeta. Sosiaalitukia haetaan, koska on pakko. Ongelmana ei ole tukien maksu heille, jotka eivät tukia tarvitse. Ongelmana ei ole tukien väärinkäyttö, vaan tukien hakematta ja saamatta jääminen. Ihmiset eivät tiedä oikeuksistaan tukiin, ja toisaalta tukien hakeminen on tehty niin vaikeaksi, että moni luovuttaa jo alkuvaiheessa. Kolmas ongelma on vakiintuneeksi muodostunut käytäntö hakemusten automaattisesta hylkäämisestä. Tuen hakija joko luovuttaa tai tekee valituksen ja odottaa tukia valituskierroksen loppuun asti.

Mielipidekirjoituksen vaatimukset kohdistuvat huono-osaisiin. Kirjoittaja ei sanallakaan mainitse, että hyväosaisten tulisi luopua omaisuudestaan yhteisen hyvän vuoksi. Sijoituksissa ja säästöissä makaavat miljardit voisi helposti antaa valtion käyttöön. Ja hävittäjät voisi jättää ostamatta. Mutta ei, sosiaaliturvan varaan pudonneiden pitää nousta moraalin kirkkaimmiksi tähdiksi taivaalle, niinkuin talvisodan urhoollinen keskiluokkainen sekatyömies tekee.

Hyväosaisten ja huono-osaisten välissä on jatkuvasti levenevä kuilu, jonka yli kokemusmaailmat harvemmin kohtaavat.

Eivät kohdanneet maailmat pari vuotta sitten Ylen Kuplat-ohjelmassakaan. Sekoomuksen silloinen kansanedustaja Susanna Koski tokaisi monisairaalle työkyvyttömälle yksinhuoltajalle, että ”Kaikilla meillä on kuule rajoitteita, haha!” (alkaa videolla kohdasta 7:49) Ulkoisesti sliipattu ja täydellisen tunnekylmä Koski omalta osaltaan todistaa, että demokratia ei mahdollista huono-osaisten aseman parantamista. Hänen kaltaisensa menestyjät poliittisen päätöksenteon huipulla estävät hyvinvoinnin oikeudenmukaisen jakamisen. He kuvittelevat, että he ovat itse luoneet omaisuutensa, vaikka koko yhteiskunta ja maailma on ollut luomassa sitä heille. Heidän omaisuutta on luotu niin suomalaisen yhteiskunnan myötävaikutuksella kuin myös slummien hikipajoissa, hakatuissa sademetsissä, hengenvaarallisissa kaivoksissa ja elinkelvottomaksi saastuneissa ympäristöissä. On väärin, että yhteiskunta sallii räikeän eriarvoistumisen. Yhteiskunnan kuuluisi hallita voimakkaammin omaisuuden jakautumista. Oikeudenmukainen jako ottaisi vain tarpeettoman pois hyväosaisilta, mutta antaisi huono-osaisille kaiken tarvittavan. Jokainen tarvitsee välttämättömyyksiä ja myös mukavuuksia elämäänsä, mutta kukaan ei tarvitse ökyomaisuuksia. Perustulo on osa ratkaisua. Jokainen saisi varmasti kaiken tarvitsemansa.

Luonnon tuhoutumisen, saastumisen ja ilmastonmuutoksen uhkaamassa maailmassa voitaisiin ottaa käyttöön myös kulutuskatto. Koronapandemian hiljentämästä maailmasta jo nähdään, kuinka paljon täällä kulutetaan turhaan luonnonvaroja ja tehdään turhaa työtä turhan krääsän takia. Kiinassakin tehtaat olivat pitkään suljettuina, saasteet väistyivät, taivas kirkastui ja vain harva kaipaa kaikkea tuottamatta jäänyttä krääsää. Kulutuskatto toimisi niin, että jokaiselle annettaisiin henkilökohtainen päästöoikeus, joka mahdollistaisi normaalin elämän, mutta ei tuhlailevaa elämäntapaa. Ökyhuviloiden ja huvikuunarien ostamiseen ja kaukaisilla paratiisisaarilla lomailuun ei päästöoikeus riittäisi. Nuorten ilmastoliike on periaatteessa hyvä asia, mutta muutokseen siitä ei nykyisellään ole. Jos he vaatisivat oikeaa muutosta maailman menoon, media olisi poistanut Gretan julkisuudesta jo aikoja sitten, eikä häntä olisi kutsuttu toistuvasti puhumaan valtaeliitin eteen. Nuorten ilmastoliikkeestä ei ole nykyisellään vaaraa vallanpitäjille, vaan enemmänkin hyötyä, kun maailman johtajat voivat Gretan vieressä poseeraamalla valehdella huolehtivansa maailman tilasta.

Meitä hallitaan pelolla. Meille on uskoteltu, että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin nykyinen talous- ja yhteiskuntajärjestelmä. Kaikki muut johtaisivat ihmiskunnan täydelliseen romahdukseen. Tai kommunismiin, mikä tuntuu olevan monille sama asia. Vallanpitäjät eivät halua muutosta, koska he menettäisivät valtansa ja rahansa, jotka ovat sama asia. Meidät on ehdollistettu pelkäämään muutosta niin paljon, että yhä uudelleen nostamme samat vallanpitäjät valtaan, jotta voimme roikkua kiinni tuhoisassa elämäntavassamme. Muutoksen vaatijat leimataan hulluiksi. Tai kommunisteiksi, mikä tuntuu olevan monille sama asia.

Ihmismieli on siitä kummallinen kapistus, että se pystyy perustelemaan itselleen mitä ristiriitaisempia asioita. Tunnettu vihervassarifeministi Ronja Salmi vastustaa lihansyöntiä ja ilmastonmuutosta, mutta hyväksyy itselleen lentomatkailun, koska pää ei kestä marraskuuta ilman rantalomaa. Minäkin olen perustellut harrastusten ympärillä pyörinyttä elämäntapaani mielenterveyden säilyttämisellä, mutta nyt en enää pysty siihen. En enää nauti harrastamisesta. En enää nauti juuri mistään. Anhedonia on masennusoire, mutta uskon sen nyt myös kertovan elämänmuutoksen tarpeesta.

Vähättelyä ja velttoilua vaaran edessä

Viranomaisten ja poliitikkojen tavassa käsitellä koronapandemiaa on paljon samanlaista, mitä kouluaikoinani oli kouluväkivallan käsittelyssä. Vaaran merkit näkyivät kauan ennen tilanteen kärjistymistä. Silti toimenpiteet olivat lähinnä odottelua ja pyyntöjä. Kun tilanne jatkoi pahenemistaan, toimenpiteet olivat velttoja, löysiä, vähän sinnepäin tehtyjä. Viruslingot jatkoivat pyörimistään kauan sen jälkeen, kun riskiryhmäläiset oli suljettu laitoksiin ja koteihinsa.

Kiinasta kantautui hälyttäviä tietoja todella vakavasta taudista, mutta täällä vakuuteltiin, että me olemme turvassa. Nautiskelijat matkustelivat lomilleen ilman huolen häivää. Tauti saapui Eurooppaan. Ei hätää. Kansalaisille muistutettiin jatkuvasti, kuinka tavalliset kausi-influenssat ovat kuolemansairaille vanhuksille vaarallisia, ja niistäkin on aina selvitty. Pohjois-Italian sairaalat täyttyivät tehohoitopotilaista. Paikalliset sanomalehdet täyttyivät kuolinilmoituksista. Tartuntoja raportoidaan enenevissä määrin lähes kaikkialta Euroopasta. Ei hätää. Peskää kätenne ja yskikää hihaan. Vanhusten kannattaa jäädä kotiin. Perusterve ei tautia välttämättä edes huomaa. Oireet ovat niin lieviä. Lentokentillä matkailijat jonottavat koneeseen. Vielä ehtii lomalle ennen rajojen sulkemista.

Pyyntöjä ja suosituksia annetaan. Koulut suljetaan, harrastus- ja kulttuuritilat suljetaan, kokoontumisia rajoitetaan, rajat muka suljetaan. Lentokoneiden tuomat nautiskelijat viruksineen katoavat ihmisvilinään. Suksiboksiautojen letka suuntaa Lapin laskettelukeskuksiin. Uusimaa muka suljetaan, vaikka kymmenet tuhannet työmatkalaiset ylittävät rajan joka päivä matkalla ei-välttämättömiin töihin. Kauppakeskukset ovat auki. Baarit, yökerhot ja ravintolat täyttyvät juhlijoista, vaikka kokoontumisia on pyydetty rajoittamaan jo useita viikkoja. Lentokoneet kuljettavat maahan lisää lomiltaan ja loma-asunnoiltaan palaavia nautiskelijoita.

Rajoitusten voimaansaattaminen on ollut uskomattoman hidasta ja hapuilevaa. Onneksi monet yritykset ovat kantaneet vastuunsa ja sulkeneet ovensa vapaaehtoisesti. Muualla Euroopassa velttoilusta on jo maksettu kovaa hintaa. Ulkonaliikkumiskieltoja on voimassa ja elinkeinoelämä on pysäytetty kokonaan. Tautiin kuolleita on mahdollisesti moninkertaisesti ilmoitettuja määriä enemmän.

Oikeus vapaaseen liikkumiseen ja elinkeinon harjoittamiseen ovat näköjään vahvempia oikeuksia kuin oikeus elämään. Itsekkäät ihmiset eivät tajua, että kyse ei ole heistä ja heidän oikeuksistaan, vaan kyse on muiden oikeudesta elää ja olla sairastumatta vakavasti. Vakavasti sairastuneille tauti aiheuttaa kärsimystä, jota säestää ehkä ensimmäistä kertaa elämässä silmiin katsova pelko kuolemasta. Hyväosaiset toivat ja levittivät pandemian Suomeen. Unelmalomasta ei voinut luopua, ei rajoittaa liikkumista ettei talous kärsi, eikä laittaa viruksen leviämiselle otollisia firmoja kiinni. Samat hyväosaiset ovat käsi ojossa vaatimassa korvauksia yrityksilleen ja sijoituksilleen aiheutuvista tappioista. Sanokaa minun sanoneen, että tappiot korvataan seuraavan oikeistohallituksen harjoittamalla leikkauspolitiikalla, jonka kärsijöiksi joutuvat taas köyhät ja sairaat.

Suositukset ja pyynnöt eivät tehoa. Ei vaikka pyytelijänä olisi itse tasavallan presidentti, joka kertoisi kuinka vakavasta tilanteesta on kyse ja vetoaisi kaikkiin kansalaisiin epidemian rajoittamiseksi ja riskiryhmien suojelemiseksi. Osa ihmisistä jatkaa elämäänsä tavalliseen tapaan, kunnes viranomaisilta käy käsky. Pitäisikö tänne ihan oikeasti perustaa vapaaehtoisten kansalaisten kaarti, joka ottaisi ohjat käsiinsä vaaran uhatessa, kun viranomaiset eivät siihen pysty?

Paljon hyvääkin on tapahtunut. Suomalaisista on löytynyt halua auttaa ja suojata kanssaihmisiä. Vaaran uhatessa suomalaisista on löytynyt uudenlaista yhteisöllisyyttä. Toivottavasti yhteisöllisyys säilyy kriisin loputtua. Ja toivottavasti talouden tukirahojen valuminen rikkaiden osinkoihin estetään. Jälkimmäinen taitaa olla turha toivo.

Ihmettelen, miksi suomalaiset asiantuntijat vastustavat hengityssuojaimien käyttöä. Uutisissa näkyy, kuinka kaukoidässä jokaisella kadulla kulkijalla on hengityssuojain kasvoillaan. Euroopassa Itävalta teki suojaimen käytöstä pakollista supermarkettien asiakkaille. Mutta täällä vastustus on kovaa. Telkussa oli joku asiantuntijatantta selittämässä, kuinka suojaimesta ei ole hyötyä mutta kuinka millintarkkaa puuhaa suojaimen käyttäminen ja hävittäminen on. Käytetty suojain on biovaarallista jätettä, joka on välittömästi käytön jälkeen suljettava tiiviiseen muovipussiin ja vietävä heti ulos jäteastiaan. Missä on maalaisjärki? Ilman suojainta pisarat olisivat naamalla ja hengitysteissä, eikä niitä voi sulkea tiiviiseen muovipussiin ja hävittää kotiin tullessa. Luulen, että kyseessä on suomalaisille viranomaisille niin tyypillinen arvovaltataistelu. Asiantuntijat eivät voi myöntää, että he ovat väärässä. Hapuilun etulinjassa on ollut edellisten hallitusten aseistariisuma THL, jonka asiantuntemuksen varassa nykyinen hallitus on joutunut toimimaan. Tai olemaan toimimatta.

Samalla ammattitaidolla yritetään puuttua myös kouluväkivaltaan.

* * * * *

Kirjoitin blogin ohjesivulle johdannon. Samalla meni uusiksi iso osa vanhoista ohjeista.

Kirjoitin johdannon, koska vieläkin tuntuu olevan epäselvää mistä kouluväkivallassa on kyse. Epäselvyyttä tuntuu olevan myös tavoissa, joilla väkivaltaan pitäisi puuttua. Kouluväkivallan uhreja ammatikseen auttavilta on tullut viestiä, että nopean puuttumisen sijaan kouluissa odotetaan kouluväkivallan tunnusmerkkien täyttymistä. Sitä voidaan odottaa vaikka kuinka kauan. Odottelu johtaa vain väkivallan kovenemiseen ja puuttuminen vaikeutuu entisestään.

Koulukiusaaminen.fi on päivittänyt ohjeiden uusimman version sivuilleen. Sieltä löytyy myös linkki varsin mielenkiintoiseen uuteen järjestöön, Mad In Finland:iin.