perjantai 3. huhtikuuta 2020
Vähättelyä ja velttoilua vaaran edessä
Viranomaisten ja poliitikkojen tavassa käsitellä koronapandemiaa on paljon samanlaista, mitä kouluaikoinani oli kouluväkivallan käsittelyssä. Vaaran merkit näkyivät kauan ennen tilanteen kärjistymistä. Silti toimenpiteet olivat lähinnä odottelua ja pyyntöjä. Kun tilanne jatkoi pahenemistaan, toimenpiteet olivat velttoja, löysiä, vähän sinnepäin tehtyjä. Viruslingot jatkoivat pyörimistään kauan sen jälkeen, kun riskiryhmäläiset oli suljettu laitoksiin ja koteihinsa.
Kiinasta kantautui hälyttäviä tietoja todella vakavasta taudista, mutta täällä vakuuteltiin, että me olemme turvassa. Nautiskelijat matkustelivat lomilleen ilman huolen häivää. Tauti saapui Eurooppaan. Ei hätää. Kansalaisille muistutettiin jatkuvasti, kuinka tavalliset kausi-influenssat ovat kuolemansairaille vanhuksille vaarallisia, ja niistäkin on aina selvitty. Pohjois-Italian sairaalat täyttyivät tehohoitopotilaista. Paikalliset sanomalehdet täyttyivät kuolinilmoituksista. Tartuntoja raportoidaan enenevissä määrin lähes kaikkialta Euroopasta. Ei hätää. Peskää kätenne ja yskikää hihaan. Vanhusten kannattaa jäädä kotiin. Perusterve ei tautia välttämättä edes huomaa. Oireet ovat niin lieviä. Lentokentillä matkailijat jonottavat koneeseen. Vielä ehtii lomalle ennen rajojen sulkemista.
Pyyntöjä ja suosituksia annetaan. Koulut suljetaan, harrastus- ja kulttuuritilat suljetaan, kokoontumisia rajoitetaan, rajat muka suljetaan. Lentokoneiden tuomat nautiskelijat viruksineen katoavat ihmisvilinään. Suksiboksiautojen letka suuntaa Lapin laskettelukeskuksiin. Uusimaa muka suljetaan, vaikka kymmenet tuhannet työmatkalaiset ylittävät rajan joka päivä matkalla ei-välttämättömiin töihin. Kauppakeskukset ovat auki. Baarit, yökerhot ja ravintolat täyttyvät juhlijoista, vaikka kokoontumisia on pyydetty rajoittamaan jo useita viikkoja. Lentokoneet kuljettavat maahan lisää lomiltaan ja loma-asunnoiltaan palaavia nautiskelijoita.
Rajoitusten voimaansaattaminen on ollut uskomattoman hidasta ja hapuilevaa. Onneksi monet yritykset ovat kantaneet vastuunsa ja sulkeneet ovensa vapaaehtoisesti. Muualla Euroopassa velttoilusta on jo maksettu kovaa hintaa. Ulkonaliikkumiskieltoja on voimassa ja elinkeinoelämä on pysäytetty kokonaan. Tautiin kuolleita on mahdollisesti moninkertaisesti ilmoitettuja määriä enemmän.
Oikeus vapaaseen liikkumiseen ja elinkeinon harjoittamiseen ovat näköjään vahvempia oikeuksia kuin oikeus elämään. Itsekkäät ihmiset eivät tajua, että kyse ei ole heistä ja heidän oikeuksistaan, vaan kyse on muiden oikeudesta elää ja olla sairastumatta vakavasti. Vakavasti sairastuneille tauti aiheuttaa kärsimystä, jota säestää ehkä ensimmäistä kertaa elämässä silmiin katsova pelko kuolemasta. Hyväosaiset toivat ja levittivät pandemian Suomeen. Unelmalomasta ei voinut luopua, ei rajoittaa liikkumista ettei talous kärsi, eikä laittaa viruksen leviämiselle otollisia firmoja kiinni. Samat hyväosaiset ovat käsi ojossa vaatimassa korvauksia yrityksilleen ja sijoituksilleen aiheutuvista tappioista. Sanokaa minun sanoneen, että tappiot korvataan seuraavan oikeistohallituksen harjoittamalla leikkauspolitiikalla, jonka kärsijöiksi joutuvat taas köyhät ja sairaat.
Suositukset ja pyynnöt eivät tehoa. Ei vaikka pyytelijänä olisi itse tasavallan presidentti, joka kertoisi kuinka vakavasta tilanteesta on kyse ja vetoaisi kaikkiin kansalaisiin epidemian rajoittamiseksi ja riskiryhmien suojelemiseksi. Osa ihmisistä jatkaa elämäänsä tavalliseen tapaan, kunnes viranomaisilta käy käsky. Pitäisikö tänne ihan oikeasti perustaa vapaaehtoisten kansalaisten kaarti, joka ottaisi ohjat käsiinsä vaaran uhatessa, kun viranomaiset eivät siihen pysty?
Paljon hyvääkin on tapahtunut. Suomalaisista on löytynyt halua auttaa ja suojata kanssaihmisiä. Vaaran uhatessa suomalaisista on löytynyt uudenlaista yhteisöllisyyttä. Toivottavasti yhteisöllisyys säilyy kriisin loputtua. Ja toivottavasti talouden tukirahojen valuminen rikkaiden osinkoihin estetään. Jälkimmäinen taitaa olla turha toivo.
Ihmettelen, miksi suomalaiset asiantuntijat vastustavat hengityssuojaimien käyttöä. Uutisissa näkyy, kuinka kaukoidässä jokaisella kadulla kulkijalla on hengityssuojain kasvoillaan. Euroopassa Itävalta teki suojaimen käytöstä pakollista supermarkettien asiakkaille. Mutta täällä vastustus on kovaa. Telkussa oli joku asiantuntijatantta selittämässä, kuinka suojaimesta ei ole hyötyä mutta kuinka millintarkkaa puuhaa suojaimen käyttäminen ja hävittäminen on. Käytetty suojain on biovaarallista jätettä, joka on välittömästi käytön jälkeen suljettava tiiviiseen muovipussiin ja vietävä heti ulos jäteastiaan. Missä on maalaisjärki? Ilman suojainta pisarat olisivat naamalla ja hengitysteissä, eikä niitä voi sulkea tiiviiseen muovipussiin ja hävittää kotiin tullessa. Luulen, että kyseessä on suomalaisille viranomaisille niin tyypillinen arvovaltataistelu. Asiantuntijat eivät voi myöntää, että he ovat väärässä. Hapuilun etulinjassa on ollut edellisten hallitusten aseistariisuma THL, jonka asiantuntemuksen varassa nykyinen hallitus on joutunut toimimaan. Tai olemaan toimimatta.
Samalla ammattitaidolla yritetään puuttua myös kouluväkivaltaan.
* * * * *
Kirjoitin blogin ohjesivulle johdannon. Samalla meni uusiksi iso osa vanhoista ohjeista.
Kirjoitin johdannon, koska vieläkin tuntuu olevan epäselvää mistä kouluväkivallassa on kyse. Epäselvyyttä tuntuu olevan myös tavoissa, joilla väkivaltaan pitäisi puuttua. Kouluväkivallan uhreja ammatikseen auttavilta on tullut viestiä, että nopean puuttumisen sijaan kouluissa odotetaan kouluväkivallan tunnusmerkkien täyttymistä. Sitä voidaan odottaa vaikka kuinka kauan. Odottelu johtaa vain väkivallan kovenemiseen ja puuttuminen vaikeutuu entisestään.
Koulukiusaaminen.fi on päivittänyt ohjeiden uusimman version sivuilleen. Sieltä löytyy myös linkki varsin mielenkiintoiseen uuteen järjestöön, Mad In Finland:iin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Nythän on niin, että koulut on suljettu ja laitettu oppilaat etäopetukseen. Uusi tilanne kaikille. Huomattava osa kykenee itsenäisesti käymään peruskoulun oppimäärää. Monelle koulukiusatulle tämä koronatilanne lienee ollut suuri helpotus, saa olla rauhassa. Nettikiusaamisesta en tiedä, mutta ainakin perinteinen kiusaamismeininki loistanee poissaolollaan.
Etäopetus on varmasti monelle suuri helpotus. Julkisuudessa siitä ei kaiketi ole puhuttu ollenkaan.
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006481363.html?utm_campaign=tf-HS&utm_term=5&utm_source=tf-other&share=0bd94a6c0660e68e018479ef8454ceb3
Hesarissa on juttua.
Kiitos vinkistä. Hesarin jutusta löytyi linkkejä useampaankin saman aihepiirin juttuun. Lisäsin linkit Korona sulki koulut -blogitekstiin.
Lähetä kommentti