Kuin märkä rätti seksuaalisen ahdistelun uhrien kasvoille 1994 & 2020

#metoo

Joskus sanat jäävät hiertämään. 26 vuotta sitten, vuonna 1994, jouduin homoseksuaalisen ahdistelun uhriksi nuorisopsykiatrisella osastolla. Olin peruskoulun jälkeen käynyt kaksi vuotta vahingollisessa terapiassa, kun terapeuttini pitkän houkuttelun jälkeen onnistui saamaan minut uudelleen osastohoitoon. Olin rikottu ja äärimmäisen haavoittuvassa mielentilassa. Minut laitettiin samaan huoneeseen vakavasti häiriintyneen pojan kanssa. Silloinen terapeuttini oli myös tämän pojan terapeutti. Hän tiesi pojan taipumuksista, ja ne tiedettiin myös osastolla, mutta silti minut laitettiin samaan huoneeseen pojan kanssa. Minua ei varoitettu pojan taipumuksista millään tavalla, vaikka poika oli jopa teipannut seksuaalisesti vihjailevia kuvia huoneemme oveen. Yhtenä yönä heräsin outoon tuntemukseen. Näin pojan kumartuneena sänkyni vieressä. Hän hieroi kädellään sukuelimiäni. Havahduin täysin hereille ja poika ryntäsi takaisin sänkyynsä. Jäin sänkyyni joksikin aikaa. Järkytyin syvästi tapahtuneesta enkä tiennyt mitä tehdä. Tapahtunut tuntui niin epätodelliselta. Lopulta poistuin huoneesta ja ilmoitin tapahtuneesta hoitajille. Sen jälkeen muistikuvat ovat hataria. Muistan, että olin syönyt tukevan aterian edeltävänä päivänä, ja oksensin kaiken ulos sinä yönä. Minulla oli niin kuvottava olo.

Minua on jäänyt pöyristyttämään tapa, jolla ahdistelun jälkiselvittely osastolla hoidettiin. Asian selvittely oli lähinnä hyssyttelyä. Tapaus koetettiin vaieta pois. Sitä vähäteltiin, sitä ei muka tapahtunut, minä muka ylireagoin. Mieleeni jäi keskustelu erään sairaanhoitajan kanssa. Hän ihmetteli ylireagointiani. Hoitaja päätteli ylireagoinnin olevan seurausta siitä, ettei minun kotonani puhuttu tarpeeksi seksistä. Siitä hän oli huolissaan. Ne sanat hiertävät vieläkin. Samoin hiertää silloisen terapeuttini vihjailevat kysymykset siitä, että tunsinko homoseksuaalisen koskettelun kiihottavana. No, en tuntenut, vaan tunsin sen kuvottavana, saastaisena, äärimmäisen henkilökohtaisena loukkauksena. Terapeuttini mielestä poika oli uhri, jonka tekoa minun piti ymmärtää. Heille ongelmaksi muodostui reaktioni seksuaaliseen ahdisteluun, ei ahdistelu itsessään.

Tapahtuneen jälkeen osastolla oltiin niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Sain oman huoneen, mutta osastohoito jatkui, eikä ahdistelijaa tai minua siirretty pois osastolta. Jouduin asumaan osastolla yhdessä ahdistelijan kanssa ainakin pari viikkoa. Minussa myllersi viha. Kannoin peruskoulun viimeisillä luokilla asetta itsepuolustustarkoituksessa. Ahdistelun jälkeen kannoin asetta myös osastolla. Olin useita kertoja pojan takana, käsi paidan alle piilotetun aseen kahvalla, odottaen rohkeutta ja oikeaa hetkeä. Näin omin silmin, miltä murha voisi näyttää sekunteja ennen toteutumistaan. Oikeaa hetkeä ei tullut, koska minä en ole murhaaja, en edes tappelija, kuten ei ole kovin moni muukaan ihminen. Lopulta oloni kävi niin sietämättömäksi, että sieppasin osaston eteisestä jääkiekkomailan ja löin sillä poikaa. En minä kovaa onnistunut lyömään, vaan säälittävästi tökkimään, kun minulla ei ollut minkäänlaista taistelukokemusta eikä huoneessa ollut edes tilaa kunnon svingiin. Muistaakseni jäin osastolle vielä joksikin aikaa. Kuitenkin minut siirrettiin pian Kupittaan sairaalaan aikuisten suljetulle osastolle. Kupittaan sairaalasta on jäänyt hiertämään psykiatrin sanat ”väitetystä” ahdistelusta. Psykiatri ei uskonut tapahtunutta ollenkaan, vaikka poika jopa tunnusti teon jälkiselvittelyissä nuorisopsykiatrisella osastolla usean henkilökunnan jäsenen läsnäollessa. Vaan ei, psykiatri puhui aina ”väitetystä” ahdistelusta.

Seksuaalisen ahdistelun uhriksi joutuminen on ollut elämäni pahimpia kokemuksia. Se aiheutti ahdistusta, vihaa ja pelkoa vuosiksi eteenpäin. Ahdistelun tapahtuessa nukuin selälläni. Sen jälkeen en pystynyt olemaan sängyssä selälläni. Peitto oli ohut. Sen jälkeen en pystynyt nukkumaan ohuessa peitossa, koska tunsin, että ahdistelijan käsi tulee ohuen peiton läpi. Paksu peitto antoi turvaa. En kyennyt nukkumaan sängyissä, jotka oli sijoitettu samalle puolelle huonetta ja samaan suuntaan kuin sänky, jossa ahdistelu tapahtui. Tunsin syvää turvattomuutta psykiatrisilla osastoilla, joihin ahdistelun jälkeen jouduin. Vieläkään en pysty nukkumaan huoneissa, joissa on minulle tuntemattomia tai puolituttuja ihmisiä.

Olen hävennyt ahdistelluksi joutumista. Julkisesti taisin ensimmäisen kerran kirjoittaa ahdistelusta poliisihässäkästä kertovassa blogitekstissä viitisen vuotta sitten. Yllättävää kyllä, en ole joutunut tekemisiin viranomaisten kanssa tuon blogitekstin takia, mutta blogi joutui sen jälkeen shadowbanniin.

* * * * *

Oulussa, Suomen grooming-pääkaupungissa, käytetään miljoonia euroja lasten ja nuorten turvallisuutta parantavaan Turvallinen Oulu -hankkeeseen. Hankkeen logiikan mukaan lapsista ja nuorista täytyy kasvattaa yliseksuaalisia, avoimen häpeilemättömiä seksin, sukuelimien ja perversioiden asiantuntijoita, jotta he olisivat suojassa maahanmuuttajamiesten tekemältä seksuaaliselta väkivallalta. Vikaa haetaan yhä uhreista ja väkivallan ehkäisyyn tarkoitetut toimenpiteet ja vaatimukset kohdistetaan vain potentiaalisiin uhreihin. Ei vartijoita kauppakeskuksiin, ei jämäkkää puuttumista poliisilta maahanmuuttajamiesten rikolliseen käyttäytymiseen, vaan hölmöjen tanttojen latelemia itsestäänselviä latteuksia, taidetyöpajoja ja tanssia.

Turvallinen Oulu -hanke on suoraa jatkoa KiVa Koululle ja muille turhille kampanjoille, joiden sanoma näyttää aina olevan uhrin syyllistäminen. Sano nyt vaan tarpeeksi jämäkästi ei, kun väkivaltarikollinen käy päälle. Irvailutanssi viimeistelee uhrin häpäisyn. Stop, don’t touch me there, this is my no-no square, lällällää lällällää lällällää. Sinun kärsimyksesi ei merkitse ammattikasvattajille yhtään mitään. Sinut on uhrattu liberaalin seksuaali-ideologian, suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden alttarille.

Turvallinen Oulu -hankkeen materiaalien näyttäminen lapsille saattaa täyttää rikoksen, lapsen seksuaalisen hyväksikäytön, tunnusmerkit. Siksi oululaisten vanhempien, joiden lapsille materiaalia on näytetty, tulee tehdä rikosilmoitus materiaalin tehneistä ja sitä käyttävistä ammattikasvattajista. Seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäiltyjen ammattikasvattajien lapsista tulee myös tehdä lastensuojeluilmoitukset, ihan vaan kiusaksi. Viranomainen kyllä suojelee toista viranomaista. Ei niitä voi laillisin keinoin voittaa.

Tässä tulee vielä muutama juttu täysi-ikäisten luettavaksi. Varoitus! Jutut sisältävät alaikäisille sopimatonta seksuaalista sanastoa ja kuvastoa.

PT-Media: Mitä kertoa lapsille kolmansien maiden miehistä?

Tuonen Joutsen: Oulun raiskauskriisi: avoin kirje Oulun päättäjille ja Maria Ohisalolle

Suomen Uutiset: Oulun alaikäisille suunnatut materiaalit herättävät syvää hämmennystä

Vastavalkea: #Turvallinen Oulu: Kun viestintä menee v__uiksi (ks myös R.Söyringin kommentit Vastavalkean jutun alta)