keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Miisa Nuorgamin teoria naisvihasta pelimaailmassa


Hesarissa julkaistiin maksumuurin taakse lukittu artikkeli Miisa Nuorgamista. Hänet tunnetaan elektronisen urheilun juontajana, Diilin kilpailijana ja somepersoonana. Hesari kuvailee Nuorgamia häpeämättömäksi, äänekkääksi, saamelaiseksi vegaanifeministiksi.

Nuorgam joutui vihan kohteeksi kerrottuaan julkisesti naispelaajiin kohdistuvasta törkeästä käytöksestä. Hänellä on teoria pelimaailman ”naisvihan” syistä:

”Monia pelaajamiehiä on saatettu kiusata koulussa. He ovat kenties jääneet ryhmän ulkopuolelle ja katsoneet vierestä, kun suositut pojat ovat pariutuneet suosittujen tyttöjen kanssa. Nämä pojat ovat ehkä paenneet pelimaailmaan ja perustaneet internetiin oman turvapaikkansa. Kun sinne saapuu nainen, he voivat kokea olonsa uhatuiksi, Nuorgam pohtii ja lisää, ettei hän kuitenkaan voi määritellä toisten kokemuksia heidän puolestaan.”

On todellinen yllätys, että etuoikeutettu feministi tunnustaa valtamediassa kiusaamisväkivallan uhriksi joutuneiden poikien syrjäyttämisen pariutumismarkkinoilta.

Teoria vaatii lisää pohtimista. Hesarin jutussa kerrotaan esimerkkejä pelaajanaisiin kohdistuvasta häirinnästä: huorittelua, haukkumista, uhkailua, vähättelyä, alempiarvoisena pitämistä, seksuaalista häirintää ja ulkonäön kommentointia. Tuohan on selvää sovinismia. Mikäli en aivan väärässä ole, sovinismia harrastavat aivan muut pojat ja miehet kuin kiusaamisväkivallan uhriksi joutuneet. Sovinismi on tyypillistä hallitseville tai hallitsevaan asemaan pyrkiville epäkypsille uroksille. Sanoisin, että pelaajanaisia häiritsevät henkilöt ovat kiusaamisväkivallan tekijöitä. Sen näkee jo edellä olevista esimerkeistä. Ne ovat tyypillisiä esimerkkejä kiusaamisväkivallasta.

Toimittaja Ivan Puopolo vaati Ylen Sannikka&Ukkolassa törkeänkin puheen hyväksymistä sananvapauden nimissä. Se johtaa kaltevalle pinnalle, jossa ensin uhrataan poliitikot, ja sitten jo vaaditaan sanallisen kiusaamisväkivallan hyväksymistä sananvapauden nimissä. Yhteiskunnassa vallitsee sopimus hyväksytystä käyttäytymisestä. On olemassa käyttäytymissäännöt, joiden rikkomisesta pitäisi tulla seurauksia. Luonnollinen ja hyvin toimiva yhteisö palauttaa sääntöjen rikkojan takaisin ruotuun, tai rankaisee ja palauttaa ruotuun, mikäli sanoma ei kerralla mene perille. Jos nämä toimet eivät auta, yhteisö karkottaa sääntöjen rikkojan keskuudestaan.

Vaikka pelaajanaisiin kohdistuva häirintä ei täyttäisi rikoksen tunnusmerkkejä, huonon käyttäytymisen tunnusmerkit se täyttää. Jos kirjallinen ulosanti on sisällyksetöntä möykkäämistä, olisi parempi jättää kommentointi muille ja keskittyä pelaamiseen.

Feminismin aiheuttama suuttumus on eri asia. Syrjäytetyt pojat ja miehet, joista todistetusti suurin osa on kiusaamisväkivallan uhreja, ovat saaneet tarpeekseen feministien lietsomasta ja pahiten juuri syrjäytettyihin miehiin osuvasta miesvihasta. Feminismin vastustaminen ei ole naisvihaa, mutta tunteiden kuumetessa nettikirjoittelu menee taitamattomissa käsissä helposti ala-arvoiseksi huuteluksi. Eikä todellakaan voi tulla yllätyksenä, että tunteet kuumenevat, kun äänekäs feministi marssii torvet soiden ja liput liehuen sulkeutuneeseen miesenemmistöiseen pelaajayhteisöön.

* * * * *

Joker on mestariteos. Käykää katsomassa, kuinka mies murtuu.

”The greater danger to society may be if you DON’T go see this movie. Because the story it tells and the issues it raises are so profound, so necessary, that if you look away from the genius of this work of art, you will miss the gift of the mirror it is offering us. Yes, there’s a disturbed clown in that mirror, but he’s not alone — we’re standing right there beside him.”
- Michael Moore

tiistai 8. lokakuuta 2019

Kuopion kouluhyökkäys – Rääkätty ja syrjitty incel sai tarpeekseen?


Helsingin Sanomat: Kuopion epäiltyä hyökkääjää kiusattiin koulussa vuosia, koulukaverit kertovat HS:lle

Kuopiossa ammattiopiston tiloihin tehdystä hyökkäyksestä epäilty Joel Otto Aukusti Marin kärsi pitkään jatkuneesta koulukiusaamisesta, koulukaverit kertovat.

”Varmasti hänestä piirtyy yksinäinen ja vetäytyvä kuva, kun soitatte ihmisille”, kertoo Siilinjärvellä miehen kanssa samat koulut käynyt HS:lle.

- -

Koulukaverin mukaan epäilty ei kuitenkaan itse valinnut vetäytymistä, vaan taustalla on jo varhain alakoulussa alkanut kiusaaminen.

”Käsitykseni on, että hän ei ole ollut omasta tahdostaan yksin, vaan hänet on jätetty ulkopuolelle.”

Kouluväkivalta pitää lopettaa. Poikien ja miesten syrjäyttäminen pitää lopettaa. Viranomaiset tietävät, mistä koulusurmat johtuvat. Juurisyihin puuttumisen sijaan tarjotaan lisää valvontaa.

Turun Sanomien mielipidesivulla kirjoitettiin yhteiskunnan maksavan hintaa koulukiusaamisesta. Kirjoitin jo kuusi vuotta sitten, että hinta ei ole tarpeeksi kova yhteiskunnalle, eikä muutosta kannata odottaa, ennenkuin poliittinen eliitti tuntee pahoinvoinnin hinnan omissa nahoissaan.

Kovemman hinnan syrjäyttämisestä maksavat syrjäytetyt itse. Menetetyt mahdollisuudet, jatkuva tuska, masennus ja lohduton yksinäisyys. Jos Kuopion kouluhyökkäyksestä jotain hyvää etsitään, niin kunnon kansalaisten turvattomuuden tunne lisääntyi. On vain oikeus ja kohtuus, että syrjäytettyjen pahoinvointi koskettaa hyväosaisia, vaikka sitten lisääntyvänä turvattomuuden tunteena.

Syrjäyttämisen hinta ei jäänyt kokonaan incelin maksettavaksi. Monet maksoivat siitä viiltoina ja henkisinä traumoina. Yksi maksoi siitä kovimman mahdollisen hinnan, henkensä. Valitettavasti maksajat olivat poliisia lukuunottamatta mahdollisesti kaikki sivullisia ja myös syyttömiä nuoren miehen alamäkeen. Tietoa uhrien ja tekijän suhteista ei ole, mutta olettaisin asian olevan näin. En voi hyväksyä syyttömiin kohdistuvaa väkivaltaa, vaikka kosto sinänsä olisi oikeutettu. Poliiseja en pidä syyttöminä sivullisina, koska he ryntäsivät tilanteeseen aseistautuneina ja tehtävänään pysäyttää tekijä tarvittaessa tappavaa voimaa käyttäen.

Kannattaako, ihan oikeasti, kannattaako poikia rääkätä ja syrjiä, halveksia ja sysätä yhteiskunnan ulkopuolelle? Joku joutuu siitä hinnan maksamaan.

torstai 29. elokuuta 2019

Joko ***** riittäis? -tapahtuma Espoon Isossa Omenassa 13.9.2019


Facebook: Joko ***** riittäis? Tapahtuma Ison Omenan palvelutorilla 13.9. klo 14-18.30

”Monipuolisessa tapahtumassa käsitellään kiusaamista eri näkökulmista. Puhujina nähdään Paleface, Jaakko Alasaarela sekä Kiusaamisasioiden tuki- ja neuvontakeskus Valopilkun työntekijöitä. Lisäksi asiantuntijavieraista kootut panelistit pohtivat paneelikeskustelussa, kuinka päästä ”Väkivallasta välittämiseen”. Puheenvuorojen ja paneelin ohessa tapahtuma tarjoaa teeman käsittelyä myös mm. teatterin ja runouden keinoin, kun tarinateatteri Hyvä Kätilö sekä runoilija Tarita Ikonen valtaavat lavan.

Tapahtuma on ilmainen ja avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille.

14.00–14.15
Avaussanat

14.15–15.00
Paleface esiintyy

15.00–15.45
Kiusaamisasioiden tuki- ja neuvontakeskus Valopilkku

15.45–16.00
Runoilija Tarita Ikonen lausuu runojaan

16.00–16.30
Jaakko Alasaarela "Toivo"

16.30–17.30
Paneelikeskustelu "Väkivallasta välittämiseen"

17.30–18.15
Tarinateatteri Hyvä Kätilö

18.15–18.30
Loppusanat”

Tapahtuman järjestää Tuu messiin, ONNI Ohjaamoiden psykososiaalisen tuen hanke sekä Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry


keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Yli 99 % haastatelluista NEET-nuorista ja nuorista aikuisista on kouluväkivallan uhreja


Helsingin Sanomat: Tutkimustulos pysäytti: Yli sadasta ilman työtä tai koulupaikkaa olevasta 15–29-vuotiaasta vain yksi ei ollut koulukiusattu:

”Nuorisotyöntekijöiden haastatteluiden avulla saadut tulokset olivat pysäyttäviä. Gretschel kertoo, että yhtä lukuun ottamatta kaikkia oli kiusattu koulussa. Monella oli kokemus, ettei saa tukea kotoa tai mistään muualtakaan.

”Joku koki kohdanneensa ensimmäisen arvostavan yhteisön työpajatoiminnassa 25-vuotiaana. Se herättää kysymyksen siitä, millaisia ne muut yhteisöt ovat olleet”, Gretschel sanoo.”

Helsingin kaupunki kehittää vapaaehtoistoiminnan malleja nuorten tukemiseen. Se on hyvä asia, kuten ovat nuorisotyöntekijöiden tekemät haastattelut. Hyvän idean esittää myös hankkeen kehittämistyöpajoihin osallistunut nuori:

”Siksi hänestä yksi ratkaisu voisikin olla hieman Tinderin tapaan toimiva small talk -sovellus, joka yhdistäisi sijainnin perusteella toisiaan lähellä olevia yksinäisiä.

Yksinäisyys nimittäin on Vuorisen mukaa suurin ongelma nuorten arjessa.

”Nuorten yksinäisyyttä ei monesti oteta niin vakavasti kuin vaikka vanhusten kohdalla. Tunnutaan ajattelevan, että on nuorella kuitenkin jotakin elämää”, Vuorinen sanoo.”

Mietin vaan sitä, onko NEET-nuorten ja aikuisten oikea paikka koulutukseen ja työllistymiseen tähtäävissä toimenpiteissä. Olin parikymppisenä vuosikausia vuoroin työttömänä ja sairauslomalla. Mukaan mahtui muutamia sairauslomaan katkenneita koulutusjaksoja. Opiskeluun ja työhön pakottaminen oli voimakasta, vaikka olin työkyvytön. Siksi työelämä alkoi tuntua rangaistukselta. Minua roikotettiin löysässä hirressä taloudellisesti. Kun toimeentulosta joutuu taistelemaan, ei vähistä voimavaroista riitä muuhun. Ensimmäisen toimenpiteen pitäisi olla talouden ja asumisen turvaaminen. NEET-nuorten ja aikuisten oikea paikka olisi pysyvällä työkyvyttömyyseläkkeellä, koska se on nykyvaihtoehdoista ainoa tarpeeksi varma tulonlähde epävarmassa tilanteessa elävälle ihmiselle. Ongelma voitaisiin ratkaista pysyvästi riittävän korkealla perustulolla. Ennen koulutukseen ja työllistymiseen tähtäävien toimien aloittamista pitäisi ratkaista myös terveydelliset ja sosiaaliset ongelmat, kuten yksinäisyys ja mielenterveyden ongelmat. Työkyvyttömän pakottamisesta oravanpyörään ei seuraa mitään hyvää.

Kouluväkivalta tekee pahaa jälkeä. Syrjäytyminen* on vain harvoin yksilön omaa syytä. En tunne yhtään ihmistä, joka olisi vain päättänyt syrjäytyä. Tunnen kymmeniä ihmisiä, jotka ovat oikeasti vaurioituneita, ja siksi eivät kykene opiskeluun tai työhön, tai edes huolehtimaan itsestään. Silti keskusteluihin osallistuu aina besserwissereitä, jotka syyttävät näitä ihmisiä ongelmistaan. Minua harmittaa, kuinka työn ja opiskelun ulkopuolella elävien ihmisten oletetaan automaattisesti olevan sohvalla makaavia asennevammaisia päihteidenkäyttäjiä, joita viranomaisten pitää piiskata takaisin ruotuun sosiaaliturvaa leikkaamalla. En tunne yhtään sellaista ihmistä. Antisosiaalista elämäntapaa viettävää ja antisosiaalisuuden takia syrjäytyneenä pysyvää roskasakkia on olemassa, sitä en kiellä, mutta Hesarin uutisessa ei ole kyse siitä. Kyse on väkivallan uhreista.

Apu-lehden blogisti Uuninpankkopoika Saku Timonen kohtaa jatkuvasti inttäjiä bloginsa kommenttiosastolla. Timonen kirjoittaa blogissaan:

” -Tärkeintä tietysti on, että työttömän ei tarvitse nostaa persettään kotisohvalta ja kaljaraha juoksee tilille.

Suunnilleen tällaisia kommentteja saan joka ikiseen työttömyyttä, kuntouttavaa työtoimintaa ja aktiivimallia käsittelevään juttuuni. Monella on syvälle iskostunut käsitys työttömistä laiskoina ja juoppoina sohvalla lojujina, jotka ulkona vaanivia työpaikkoja peläten välttelevät kotoa poistumista.

Näiden kommenttien kirjoittajille tekisi hyvää muutaman vuoden työttömyysputki. Käsityksensä he ovat saaneet itsevarman omahyväisyyden lisäksi myös mediasta, joka on jo monta vuotta toitottanut samaa."

Hesarin uutistakin joku kommentoi syvällä kokemuksen rintaäänellä, kuinka vika on syrjäytyneiden asenteissa:

”Mielenkiintoista. Olen nelikymppinen ja ne henkilöt, joita olen tuntenut ja ovat työelämän ja opiskelupaikkojen ulkopuolella, eivät pääsääntöisesti ole olleet koulukiusattuja. Sen sijaan heillä elämänhallinta ja aikaansaaminen tuntuu olevan puolitiessä. En väheksy koulukiusaamisen vaikutusta, mutta oman kokemuksen mukaan syyt ovat löytyneet enemmän asenteesta ja kyvystä mukautua epätäydellisiin tilanteisiin.”

Kommentoija sai äkkiä vasta-argumentit silmilleen:

”Itse kyllä väittäisin että asia on paljon monimutkaisempi ja huomioin että olet maininnut vain kokemuspohjasi. Ihmisiä on moneen eri lähtöön ja näkevät/kokevat elämän eri tavalla. Kun vielä otetaan entistä huomioon enemmän kilpailuhenkisemmäksi tiukentuvaa yhteiskuntaa sekä sosiaalista mediaa, niin paketti on aikalailla kasassa; moni ihminen, etenkin nuoret näkevät asiat huonompina mitä ne oikeasti on.

Se että sanoo vaan "masennus lähtee lenkillä", taikka "mee töihin" ei kauheasti lohduta kun tukiverkostoa ei uskalleta hakea taikka saa. Otetaan vielä huomioon että asutaan Suomessa, missä ollaan aika monista vakavasti asioista hiljaa, koska pelätään tai hävetään.”

ja

”Mitenköhän hyvin Puputintin on perehtynyt näiden ihmisten taustoihin ja lapsuuden- ja elämänkokemuksiin. Noloja ja kipeitä asioita ei yleensä mainosteta tai niistä puhuta.

Eväitä ja mallia elämänhallintaan ja itsetunnon kehittymiseen kootaan kuitenkin jo lapsuudessa ja kaikissa kodeissa ja tilanteissa se ei onnistu. Huonommuudentunteet ruokkivat epäonnistumisia ja johtaa "happamia sanoi kettu pihlajan marjoista" - tyyppiseen välinpitämättömyyteen turvautuminen.”

* Sana ”syrjäytyminen” on kuulemma otettu käyttöön, jotta köyhyydestä ei tarvitsisi puhua. Köyhyyteen tehoaa yksi lääke; raha, mutta syrjäytymisen kanssa voidaan kiertää ja kaartaa vaikka maailman tappiin saakka. Vallitseva puhe- ja ajattelutapa alkaa silti muuttua. Moni on luopunut syrjäytynyt-sanan käytöstä ja alkanut puhua syrjäytetyistä ihmisistä.

* * * * *

Blogi on ollut hiljaa alkuvuonna. Olen taas kärsinyt unettomuudesta ja väsymyksestä. Koetan välttää henkisesti kuormittavien aiheiden käsittelyä. Hermot ovat olleet kireällä eikä niitä tarvitsisi enää yhtään kiristää.

Toinen syy on uuden suunnan hakeminen aktivismilleni. Menossa on jo blogin kymmenes vuosi. Aion jatkaa kirjoittamista katkeraan loppuun saakka, mutta aion tehdä muutakin. Ranskan keltaliiveistä voisi ottaa mallia, vaikka Suomessa ei sellaista joukkovoimaa saa koottua. Kansa lähtee kaduille vain lätkäjoukkueen voittaessa tai jos jaossa on ilmaisia ämpäreitä.

keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Todellisuuteen perustuvaa KiVa Koulu -kritiikkiä


Iltalehti: IL:n lukijoiden riipaisevat kertomukset koulukiusaamisesta: Henkistä väkivaltaa, vähättelyä, kiristämistä, syrjintää - ”Kiusaaja jäi ilman rangaistusta”

”Iltalehti kysyi lukijoiltaan myös omakohtaisia kokemuksia KiVa Koulu -ohjelmasta. Lähes kaikki vastanneista oli sitä mieltä, että KiVa Koulu ei ole toimiva järjestelmä, eikä se vaikuta mitenkään kiusaamiseen tai sen vähenemiseen.”

MOT: Ylistettyä Kiva koulu -ohjelmaa käytetään jopa vahingollisella tavalla: ”Jättää aikamoisia traumoja kiusatulle”

”Koulukiusaamisen vastainen Kiva koulu -ohjelma on tehoton ja osa kouluista käyttää sitä tavalla, joka voi olla kiusatulle oppilaalle jopa vahingollinen ja lisätä kiusaamista.

Tämä on viesti, joka tulee koulukiusatuilta ja heidän vanhemmiltaan, kertoo kiusaamisen vastaista työtä valtakunnallisesti tekevän neuvontakeskus Valopilkun koordinaattori ja perustajajäsen Tina Holmberg-Kalenius.

Kiusaamisen vastaisen työn ammattilaisen mukaan kiusaamisen uhreilta tuleva palaute Kiva koulusta on pääosin hyvin kriittistä.

– Aikuiset täyttelevät papereita. Kun kiusaamistilannetta jäädään seuraamaan, niin se on passiivista odottamista, jonka aikana kiusaaminen usein yltyy tai alkaa muuttua pinnan alla kyteväksi, Holmberg-Kalenius sanoo.

Hän kertoo koululaisista, joille Kiva koulun nimissä pidetty keskustelu kiusatun tai kiusaajien välillä on ollut jopa traumaattinen kokemus.”

KiVa Koulu saa kovaa kritiikkiä. Sitä eivät esitä ainoastaan kouluväkivallan uhrit perheineen. KiVa Koulua arvostelevat myös lasten ja nuorten kanssa työtään tekevät ammattilaiset. Valopilkun Tina jatkaa MOT:n artikkelissa:

”– Moni kiusaamisen vastaista työtä tekevä yhteistyökumppanimme päivittelee koko Kivaa, emme ole ainoita. Pääsääntöisesti monella kiusaamisen vastaista työtä tekevällä ammattilaisella on kuva, että se ei toimi.

Tietyt tahot ovat liian kauan esiintyneet alan johtavina asiantuntijoina, jättäen muiden asiantuntijoiden näkemykset varjoon. MOT teki erinomaisen valinnan haastatellessaan pienen neuvontakeskuksen perustajaa. Kiusaamisasioiden tuki- ja neuvontakeskus Valopilkusta on hyvää vauhtia tulossa alansa johtava asiantuntija.

KiVa Koulusta yritettiin tehdä uutta Nokiaa, kansallista ylpeyden aihetta ja vientituotetta. KiVaa pidettiin yleisesti ihmelääkkeenä. Kummallista kyllä, ohjelman kehittäjät eivät korjanneet julkisuudessa leviäviä harhaanjohtavia käsityksiä. Ohjelman kehittäjä Christina Salmivalli kertoo MOT:n artikkelissa:

"– Joskus asiaan suhtaudutaan niin, että miten vieläkin on kiusaamista. Että eikö Kivan pitänyt poistaa se suurin piirtein kokonaan? Alun positiivinen uutisointi loi sen kaltaisia odotuksia. Se ei ole realistista, tavoitteena on saada keskimääräinen taso vähitellen laskemaan."

Salmivallin asettama tavoite on suorastaan kuvottava. Kuinka monta lasta ja nuorta täytyy uhrata sillä aikaa, kun odotellaan keskimääräisen tason laskua? Pitääkö vain hyväksyä, että osa lapsista ja nuorista tuhotaan joka tapauksessa, vaikka keskimääräinen taso laskisi? Kouluväkivalta täytyy kertakaikkiaan lopettaa, nyt ja heti. Se on realistinen tavoite, joka on helppo toteuttaa. Kouluväkivalta loppuu, kun sinä, uhrina tai uhrin läheisenä, päätät niin.

* * * * *

Setlementti Tampereen Kiusatut-hankkeen vertaistukiryhmät 15-29 -vuotiaille pirkanmaalaisille alkavat pian. Lisätietoja voi kysellä Kiusatut-hankkeen työntekijöiltä.

tiistai 15. tammikuuta 2019

Vaikenemisen kammottava kulttuuri kouluissa


Kouluväkivaltaa pitäisi ensisijaisesti selvittää yhteistyössä koulun kanssa. Avainsana on ”pitäisi”, koska vastassa voi olla kasvatusalan ammattilaisia, joiden kanssa ei pysty yhteistyötä tekemään. Vastassa voi olla vaikenemista, tapahtuneen kieltämistä, uhrin syyttämistä, mitä vain.

Opettaja kirjoittaa Aamulehden kolumnissa:

”Olen aika ajoin lopen kyllästynyt koulumaailmaan. Minua ahdistaa se, että vielä tänäkään päivänä koulu ei kykene avoimesti keskustelemaan ongelmistaan.

Koulu haluaa elää omassa kuplassaan ja suojella rapautuvaa mainettaan, vaikka kuplan sisällä mätäpaiseet kasvavat.

Saan Aamulehden kolumneistani paljon palautetta. Hämmästyttävin palaute tulee opettajilta, jotka närkästyvät, kun avaan koulumaailmaa kertomalla opettajan työn raskaista puolista. En jaksa lakata ihmettelemästä vaikenemisen kammottavaa kulttuuria. Suomalainen koulu on hyvä, mutta se on myös huono. Esimerkiksi oppilaiden törkeä käytös rassaa minua ja monia muita opettajia.”

Miksi totuus satuttaa niin pahasti, että ongelmista pitää vaieta? Opettaja kirjoittaa kolumnin loppuosassa:

”Hän olisi voinut vaieta ja hävetä kauheita kohtaamisiaan oppilaiden kanssa. Hän olisi voinut ajatella, että juuri hänellä ei ole auktoriteettia, että juuri hän ei saa oppilaita kuriin, että juuri hän on surkea opettaja, kun saa niskaansa tuollaista sontaa.”

Opettajien kokema häpeä on varmasti yksi vaikenemisen syistä. Homman pitäisi olla hallussa, pitäisihän opettajalla olla korkeakoulututkinto ja auktoriteetti ammattinsa hallitsemiseen. Epäonnistumisen ja oman heikkoutensa myöntäminen on joillekin liian kova pala nieltäväksi. He mieluummin kuvittelevat, että kaikki on hyvin, ja hyökkäävät sellaisia vastaan, jotka uskaltavat esittää kritiikkiä.

maanantai 10. joulukuuta 2018

Turvallisuusohjeita tytöille & Tulevaisuuden monikulttuurinen koulu


Tytöt eivät tiedä. Tyttöjen vanhemmat eivät tiedä. Opettajat ja muutkaan lasten ja nuorten kanssa työskentelevät eivät tiedä, tai suvaitsevaisuusideologiansa vuoksi eivät halua tietää. He, jotka tietävät, eivät kerro siitä rasismisyytösten pelossa. Minullekin asia tuli yllätyksenä, kun kuulin silmiinkatsomissäännöstä. Oulussa paljastuneen saalistajaringin tekojen jälkeen asiasta ei voi enää vaieta.

Älä vastaa kontaktiin. Älä katso silmiin. Älä hymyile. Poistu paikalta tai huuda apua. Jos katsot silmiin ja hymyilet, annat suostumuksesi. Vapauteen ja tasa-arvoon tottuneille tytöille asian tajuaminen voi olla vaikeaa. Matkustakaapa kolmannen maailman maahan, menkää kadulle, katsokaa miehiä silmiin ja hymyilkää. Havainnoikaa, mitä tapahtuu. Jotkut ihmiset ja heidän kulttuurinsa eivät muutu, vaikka heidät siirretään länsimaihin. Tytöille on kerrottava totuus, vaikka totuus sattuu. Totuus sattuu kuitenkin vähemmän kuin rikoksen uhriksi joutuminen.

PT-Media: Mitä kertoa lapsille kolmansien maiden miehistä?

”Jokaisen aikuisen vastuu on kertoa lapsilleen, että kaikki kolmansista maista tulleet miehet ovat potentiaalisia ahdistelijoita. Ei siksi, että asiaa tekee mieli yleistää vaan siksi, että kolmansissa maissa arvot ovat niin radikaalisti erilaisia kuin länsimaissa.

Niissä maissa, joista Eurooppaan tullaan ”pakolaisina” naisten ja tyttölasten olot ovat kauhistuttavia. Tyttölapsi on koiraakin alempiarvoinen toimija. Vanhemmat myyvät tyttölapsensa usein jo hyvin nuorena avioliittoon. Koulutus tai työssäkäynti ei tule kysymykseenkään. Naiset säkitetään.

Ero länsimaihin on valtava. Tulija voi päällisin puolin vaikuttaa ”kotoutuneelta” mieheltä, mutta tosiasiassa siellä mielen pohjukassa kannetaan niitä samoja arvoja kuin kotimaassaankin.

Jokaisen vanhemman tulisi opettaa lapsilleen joitakin yksinkertaisia perusasioita:

- Älä ikinä ota kontaktia turvapaikanhakijamiehiin äläkä vastaa heidän yhteydenottoihin. Jos tällainen mies yrittää Facebookin tms kautta kontaktia yksityisviestein tai muulla tavalla niin viesteihin ei pidä vastata millään tavalla. Viestien lähettäjä pitää estää samantien.

- Jos kaupungilla tai yleisellä paikalla tulija yrittää ottaa kontaktia älä vastaa mitenkään tällaisiin keskustelunavauksiin. Älä katso miestä silmiin äläkä hymyile vaan pyri poistumaan paikalta. Jos tilanne menee pelottavaksi voit pyytää apua suomalaisilta miehiltä ja kertoa, että et pääse eroon sotapakolaisesta. Turvapaikanhakijat ovat ovelia saalistajia ja saattavat käyttää esim avunpyyntöä tekosyynä keskustelunavaukseen. Pidä mielessä, että he eivät tarvitse pikkutyttöjen apua.

- Jos sotapakolainen yrittää vaikapa bussissa katsekontaktia älä vastaa katseella. Laita kuulokkeet korville ja ole huomaamatta miestä.

- Jos turvapaikanhakija liimautuu kiinni, kannatta pyytää ulkopuolisten apua. Kolmansista maista tulleille miehille ei kannata nuoren naisen sanoa suoraan, että painuu vittuun. Tämä loukkaa kunniakulttuurista tullutta miestä niin paljon, että hän saattaa pahoinpidellä tytön vaikka julkisella paikalla.

Nuorten tyttöjen on äärimmäisen tärkeää tiedostaa asia. Kolmansista maista tulleet miehet näkevät eurooppalaiset pikkutytöt huorina, koska nämä saavat liikkua vapaasti ja ilman huivia.

Perusasiat ovat siis yksinkertaisia: Älä vastaa turvapaikanhakijoiden yhteydenottoihin äläkä katso heitä silmiin äläkä missään nimessä hymyile heille.”

Suomalaisen peruskoulun tulevaisuuteen kurkistetaan ruotsalaisen esimerkin mukana. Meno tulee olemaan samanlainen Suomen suurimpien kaupunkien maahanmuuttajavaltaisten lähiöiden kouluissa, jollei se ole jo sitä osassa näitä laitoksia. Häiriköintiä tapahtui ja sitä siedettiin myös kouluaikoinani 80- ja 90-luvuilla, aikana ennen monikulttuurisuutta. Aikuiset, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, olivat voimattomia suitsimaan vapaasti kasvaneiden lasten ja nuorten käyttäymistä. Oppilasaineksen muuttuminen haastavammaksi liberaalin opettajakunnan hallitsemissa kouluissa lisää väistämättä häiriökäyttäytymistä.

PT-Media: Millaista on monikulttuurisessa koulussa?

”Heidän siskonsa ovat hunnutettuja nilkoista päälakeen jo ala-asteen ensimmäiseltä luokalta. Kotona opetetaan, että heidät pitää jättää rauhaan. Vaikka vanhemmat eivät suoraan sanoisi, että ruotsalaiset tytöt ovat huoria ja niitä saa kiusata systemaattisesti, lapset kuitenkin ymmärtävät asian niin. Sitä tukevat kaikki vanhemmat samaan ryhmään kuuluvat miehet. He ajattelevat huivittomien ruotsalaisten naisten, olipa tämä pikkutyttö tai mummo, olevan huoria.”

”Muutaman vuoden jälkeen kadotin yksinkertaisesti uskoni koko touhuun. Kukaan ei uskaltanut sanoa tulijanuorukaisille mitään, vielä vähempi viedä asioita eteenpäin. Koko touhu oli täyttä kaaosta, siksi tulijoita sanotaan ”kaaos*”, kaaos*iksi. Koko opetustoimi oli kuin laidun, jossa oli villi sonnilauma. Opettajat yrittivät pitää sonnilaumaa aisoissa olemalla hissukseen ja hiippailemalla näkymättömästi. Mikä tahansa risahdus sai tuon sonnilauman pillastumaan ja sen jälkeen loppupäivä kerättiinkin laumaa kasaan ja yritettiin saada se rauhalliseksi.”

* Poistin halventavat nimitykset. Nimittelystä joutuu poliisin puheille.

Pikkutyttöjen raiskaajia voin huoletta sanoa ihmissaastaksi, mutta rajansa kaikella.

Perimmäinen syy, miksi inhoan halventavia nimityksiä, juontaa juurensa 90-luvun lopulle. Tutustuin monikulttuurisella kesäleirillä maahanmuuttajanuoriin. He olivat suomalaistuneita, lapsuudestaan asti täällä asuneita kiintiöpakolaisia. Kuullessani tietyn haukkumasanan, muistan nuoren tytön kesäleiriltä ja mietin, mitä pahaa hän on tehnyt, että hänen etunimeään muistuttavaa sanaa käytetään niin halventavalla tavalla.


perjantai 16. marraskuuta 2018

Runokirja kostofantasioista


Taiteen avulla pääsee joskus ihon alle. Tarita Ikosen runokirja Kylmyyden monologi iskee syvälle tunteisiin.

Kirsin Book Club:

”Kiusaamisen kuvaukset ovat taitavia tuomaan tunteen omalle iholle, koskettamaan lukijaa. Niiden sisältö saa terästettyä voimaa kiusatun kostofantasioista, joissa useimmiten päädytään ampumaan kiusaajat. Ase tai kuolema, ase ja kuolema, ovat viimeiset keinot, kun muut hätähuudot eivät ole auttaneet. Näemmekö me aikuiset ja tunnistammeko, kuinka syvältä kiusaaminen viiltää?

Kylmyyden monologi avaa kiusaamisen vereslihalle, koskettavasti ja havahduttavasti.”

Kirjaa voi kysellä myös kirjastoista. Ainakin Turun kaupunginkirjastosta teos löytyy.

Kostofantasiat ovat kouluväkivallan uhreilla yleisiä. Muistan kuulleeni, että enemmistöllä uhreista olisi näitä ajatuksia. En osaa varmuudella sanoa tarkkoja lukuja, mutta muistaakseni kostofantasioita saattaa olla jopa neljällä viidestä uhrista. Olin mukana muutama vuosi sitten erään järjestön kokoontumisessa, jossa puhuttiin aiheesta. Kouluväkivaltaa kokeneita oli paikalla noin kymmenen. Vain yksi uhreista kertoi, ettei hän ollut koskaan tuntenut kostoajatuksia.

Vallitsevat ajattelu- ja puhetavat ja käsitykset kouluväkivallasta ovat muuttumassa. Osa aiheista, joista minäkin olen räyhännyt täällä blogissa yhdeksän vuoden aikana, ovat valtavirtaistuneet. Ammattilaiset puhuvat jo valkoisesta raivosta ja kostofantasioista. Ammattilaisten ymmärrys kouluväkivaltailmiöstä lisääntyy jatkuvasti. Osallistuin lokakuussa Kiusatut-hankkeen seminaariin Tampereella. Siellä sai hyvän käsityksen kouluväkivallan vastaisen työn nykytilasta. Suunta on oikea. Ilmiö saadaan vielä kitkettyä. Aikaa se toki vaatii.

Seminaarissa esitettiin kysymys kostolla uhkaamisesta. Joku seminaarin osallistujista kysyi esitelmää pitäneeltä poliisilta, että mitä pitäisi tehdä kostolla uhkailevan nuoren kanssa. Käsittääkseni kysyjä tarkoitti nimenomaan uhria, joka purkaa pahaa oloaan suoltamalla raivoisaa kostopuhetta ammattilaisen vastaanotolla. Kysyjä etsi vastausta kysymykseen, että milloin ammattilaisen pitäisi ilmoittaa uhkailuista eteenpäin muille viranomaisille. Poliisi ei osannut antaa selkeää vastausta kysymykseen, enkä yhtään ihmettele sitä.

Oikea vastaus on: Ei milloinkaan. Uhan toteutumisen todennäköisyys on häviävän pieni. Jos on olemassa todellinen ja toteutumassa oleva uhka, on ilmoitettava vain aika ja paikka, jota uhka koskee, ja itse teko on pysäytettävä siellä missä sen on määrä tapahtua. Uhkaajaksi tulkitun uhrin henkilöllisyyttä ei saa paljastaa. Jos sitävastoin uhri ilmiannetaan pelkän pahan olon purkamisen takia, se on uhrille taas yksi todiste siitä, ettei yhteenkään ammattiauttajaan voi luottaa.

tiistai 23. lokakuuta 2018

Stoppi koulukiusaamiselle -käsikirja ladattavissa ilmaiseksi


Seura-lehdessä on artikkeli niin tutusta aiheesta. Tällä kertaa aihetta lähestytään eri tavalla ja osittain eri äänenpainoilla. Alkaako lässytys pikkuhiljaa loppua?

Seura: Teemu, Niko ja Sami pahoinpitelivät luokkatoveriaan julmasti koko peruskoulun ajan − Selvitimme, minkälaisia aikuisia kiusaajista tuli

Jutussa haastateltu KiVa Koulun kehittänyt Christina Salmivalli käyttää jutussa kahdesti sanaa ”heikompi” kuvaillessaan väkivallan uhreja. Sitä minullekin toitotettiin koko peruskoulun ajan, että olen heikompi kuin muut. Minulla oli vastassa huomattavan ylivoimaiset viholliset, ja minulta oli rangaistuksen uhalla kielletty kaiken väkivallan käyttö, myös itsepuolustus. En minä heikko ollut, vaan puolustuskyvyttömäksi alistettu niin väkivallan tekijöiden kuin koulun aikuisten taholta. Jos heikkoja haetaan, niitä olivat koulun aikuiset, jotka eivät mahtaneet mitään kurittomille kakaroille.

Artikkelissa olevaa linkkiä klikkaamalla pääsee lataamaan ilmaiseksi Stoppi koulukiusaamiselle -käsikirjan. Artikkelin mukaan kirja on ladattavissa ilmaiseksi 31.10.2018 asti. Pikaisen selailun perusteella voisin alustavasti sanoa, että lässytys alkaa loppua.

* * * * *

Blogin ohjesivu on päivitetty. Korjailin ja täydensin vanhoja ohjeita ja kirjoitin tukun uusia. Alunperin ohjeisiin piti lisätä muutama uusi kohta, mutta lopulta käytin korjauksiin kaksi viikkoa. Eikä ohjesivu silti valmis ole. Tulen kehittämään ohjeita niin kauan kuin jaksan ylläpitää tätä blogia.

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Viilinvenyttäjäiset – Nöyryytys lapsen edun nimissä


Hyvää tarkoittamalla aiheutetaan joskus paljon pahaa.

Viilinvenyttäjäisinä tunnettu nöyryytys tapahtui 80-luvun alkupuolella ollessani peruskoulun ensimmäisellä tai toisella luokalla. Meillä oli opettajana pula-ajan arvomaailmaa edustanut vanha ämmänkäppänä. Entisaikaan, kun ruoasta oli pulaa, ruoan poisheittämistä ei saanut edes ajatella. Opettaja annosteli ruoat lautasille ja valvoi luokan edessä, kun oppilaat söivät lautasensa tyhjiksi. Lautanen piti syödä tyhjäksi, muuten tuli harmia. Kaiketi hän tarkoitti hyvää.

Hyvää tarkoitettiin myös ajatuksella, että lapset voidaan pakottamalla tutustuttaa kaikenlaisiin ruokiin ja saada lapset syömään monipuolisesti. Yksinkertaistettu selitys lasten haluttomuudelle jotain ruokia kohtaan oli ennakkoluuloihin perustuva nirsoilu. Silloin uskottiin, että mistä tahansa ruoasta oppii pitämään, kunhan sitä maistaa. Kouluruoka oli joitain poikkeuksia lukuunottamatta pahanmakuista, ja aikuisetkaan eivät kyenneet kaikkea syömään, joten selitys oli enimmäkseen väärä.

Eräänä päivänä jälkiruoaksi oli viiliä. En pitänyt viilistä. Viili venyi purkin ja lusikan välissä. Limaiset klöntit valuivat suusta nieluun, kun oksennusta pidätellen söin viilipurkin tyhjäksi. Opettaja katseli tyynesti pöytänsä takaa pieniä seitsemän- tai kahdeksanvuotiaita lapsia. Luokkahuoneessa kuuluu yökkäyksiä ja oksentelua. Niitä säesti hiljainen itku. Välitunti alkoi, mutta ne, joilla viilipurkki ei ollut tyhjä, joutuivat jatkamaan syömistä. Koulun pihalta näkyi suoraan luokkahuoneeseen. Katselin pihalta, kuinka ikkunan edessä istunut tyttö itkien venytti viiliä purkin ja lusikan välissä, kykenemättä syömään sitä.

Tapauksesta on aikaa jo yli kolmekymmentä vuotta, mutta en ole sen jälkeen viiliä syönyt. Tunnen myös yhä syyllisyyttä, jos jätän lautaselle ottamaani ruokaa syömättä.

Pakkosyöttämistä tapahtui koko ala-asteen ajan. Vaikeaksi kouluruokailun teki pakkosyöttämisen ja pahanmakuisen ruoan lisäksi se, että jouduin jo ennen kouluikää erityisruokavaliolle. Sitä ei huomioitu millään tavalla koko peruskoulun aikana. En tiedä, olisinko saanut lääkärintodistusta ruokavaliota varten, syy ruokavaliolle kun oli lääketieteellinen, mutta varsin erikoinen. Erityisruokavalioni huomioitiin vasta toisen asteen oppilaitoksessa, jossa sain oikeuden siihen sairaanhoitajan kirjoittamalla todistuksella.

Muistan hyvin selviytymiskeinoni ensimmäisen ja toisen luokan ruokailuista. Ongelmani oli (ja on yhä) tietty ruoka-aine, jota oli silloin lähes kaikissa ruoissa. Koska opettaja annosteli ruoan lautaselle, ainoa keino välttää ainetta oli pyytää ruokaa vain ihan vähän. Opettaja tulkitsi sen ruokahaluttomuudeksi ja sanoi annosta hyttysen annokseksi, vaikka tosiasiassa halusin syödä vatsani täyteen, mutta ilman kyseistä ruoka-ainetta. En minä mitään hyttysen annosta halunnut, vaan eihän pieni lapsi sellaista osannut selittää. Hyttysen annoksesta huolimatta ongelmallista ainetta päätyi aina lautaselle. Siitä piti päästä eroon. Erottelin aineet lautasen reunalle, söin syötäväksi kelpaavan osuuden, ja kun opettaja katsoi muualle, sujautin aineet ruokaliinan sisään ja ruokaliinan reppuun. Salakuljetin nyytin kotiin. Päiväksi jäi kauhea nälkä, mutta onneksi kotona sai syödä äidin tekemää hyvää ruokaa.

Ala-asteen ylemmillä luokilla ja yläasteella joko keittäjät annostelivat ruoan tai ruokaa sai ottaa itse. Keittäjältä sai joskus pyydettyä, että inhokkiruoka-ainetta sisältävää ruokaa tulisi lautaselle vähemmän ja muita ruokia enemmän. Syömättä jääneen ruoan sai kaataa jäteämpäriin ruokailuvälineiden palautuspisteellä. Ala-asteella kuitenkin vielä kytättiin, että lautanen syötiin tyhjäksi ja moitteita tuli jos ei niin tehnyt. Joskus kävi niin, että jälkiruokaa ei saanut ottaa, jos lautanen ei ollut tyhjä. Yläasteella ruokailu muuttui vapaammaksi. Siellä sai valita mitä ottaa. Pääruoka kuitenkin sisälsi lähes aina inhokkiainetta eikä vaihtoehtoja ollut. Oli helpompaa jättää pääruoka kokonaan pois ja syödä vain mauttomia kumiperunoita, salaattia ja leipää, tai pelkkää leipää ja maitoa, kun kumiperunoihin lopulta kyllästyi. Siitä jäi nälkä loppupäiväksi. Ruokailu muuttui vapaammaksi, mutta myös rauhattomaksi ja meluisaksi. Ruokatunti oli lyhyt, jono ruokalaan oli aina pitkä ja usein jäin jonon hännille muiden etuillessa. Helpointa oli suosiolla jättäytyä jonon viimeiseksi. Maidon juominen oli riski. Ennen maitoautomaatin tuloa maito oli pöydillä tölkeissä. Maitoa lasiin kaadettaessa piti olla tarkkana, että havaitsi jos joku oli sylkenyt tölkkiin. Maitoon liittyi toinenkin riski. Jo ensimmäiseltä luokalta lähtien pelkäsin, että läikytän maitoa tai pudotan lasin lattialle. Vahingoista kun seurasi aina naurua, ja varsinkin yläasteella vahingonilo oli erittäin julmaa.

Hyvällä tarkoituksella saavutettiin päinvastainen lopputulos. Joihinkin ruokiin jäi syvä inho. Pakottamalla ja rankaisemalla voidaan estää ihmisiä tekemästä jotain kiellettyä, mutta myönteisiin asioihin, kuten terveelliseen ruokavalioon kannustamisessa pakko ja rangaistus eivät toimi. Lapsi alkaa vain inhota pakkosyötettyä ruokaa. Mietin, että mikä osuus kouluruokailulla on ollut nykyisten epäterveellisten ruokailutottumusten taustalla. Kouluruokailussa koetut asiat ovat ehkä osaltaan vääristäneet ihmisten suhdetta ruokaan.

* * * * *

Suomi24: Viesti pakkosyöttäjä -opettajalle

* * * * *

Kouluruokailussa on yhä jotain pahasti vialla:

Helsingin Sanomat: Vain hyvin harva oppilas syö koko koululounaan – ”Vartti hälinässä ei auta”, sanoo tutkija

Ilta-Sanomat: Aidot kuvat nuorten kouluruoka-annoksista: Silmään pistää lautanen, jolla on hädin tuskin lusikallinen ruokaa

lauantai 1. syyskuuta 2018

Kouluturvaa-lehti ei ota opikseen


Tuomitun talousrikollisen pyörittämä Kouluturvaa-lehti on jälleen otsikoissa. Aihe oli esillä viime syksynä, eikä mikään muu kuin huijattujen ihmisten määrä näytä muuttuneen. Kuluttajaviranomaisiin on lehden takia oltu yhteydessä lähes 1200 kertaa. Pelkästään tänä vuonna yhteydenottoja on tullut lähes 400. Se on järkyttävän korkea määrä lehdelle, jonka levikki on arviolta vain noin 3000 tilausta. Kaikki eivät jaksa valitusprosessiin lähteä. Huijattuja saattaa olla paljon enemmän.

Helsingin Sanomat: ”Valehtelivat suoraan, että nauhalta kuuluu, kun teen kestotilauksen” – Terttu Olli luuli tukevansa kiusaamisen vastaista työtä, mutta joutuikin Kouluturvaa-lehden tilaajaksi

”HS tutustui tapauksiin vuoden 2018 yhteydenottojen perusteella. Niistä ilmenee, että esiin tulleet outoudet ovat säännönmukaisesti samankaltaisia. Usein kuluttaja ei ole tiennyt Ollin tapaan tilaavansa lehteä, vaan kuvitellut tukevansa hyväntekeväisyyttä.

”Kyllähän se on ongelmallista, jos kuluttajalle annetaan kuva, että kyse on hyväntekeväisyydestä, vaikka taustalla on liiketoimintaa”, lakimies Kristiina Vainio KKV:stä toteaa.

Tilaus on tehty useissa tapauksissa ilman suostumusta, esimerkiksi muistisairaalle vanhukselle. Reklamaatioiden tekeminen on ollut lähes mahdotonta, sillä asiakaspalvelussa ei usein vastata.”

Firman mainostama avustustoiminta näyttää yhtä tyhjältä:

”HS selvitti, saako turvapuhelimesta luvattua apua. Toimittaja esitteli itsensä alakouluikäisen vanhemmaksi ja kysyi, kuinka koulukiusaamistilanteessa tulisi toimia.

”Koulun puitteissa, ainakin opettajalle pitäisi ensin kertoa. Koulussa luulisi myös olevan koulukuraattori ja koulupsykologi, joiden kanssa voisi jutella”, puhelimeen vastannut nainen neuvoo.”

Yleisesti väitetään, että kaikki työ on arvokasta. Kouluturvaa-lehden myynnillä on vain kielteisiä vaikutuksia yhteiskuntaan. Ihmiset, jotka eivät jaksa, osaa tai uskalla valittaa, menettävät rahansa huijareille. Ihmiset, jotka valittavat, tuhlaavat arvokasta aikaansa ja voimavarojaan turhan asian selvittelyyn, vaikka viranomaisten olisi pitänyt jo kauan sitten pistää puhelinmyyjät kuriin. Haitta ei koske ainoastaan huijatuiksi joutuneita kuluttajia. Kuulin erään järjestön työntekijältä, että rehellisissä järjestöissä joudutaan selittelemään, ettei heillä ole mitään tekemistä kyseisten huijausten kanssa.

Kouluturvaa-lehti ei ota opikseen, ja miksi ottaisi. Hyväntekeväisyyshuijaukset ovat hyvä bisnes, koska hampaattomat viranomaiset konttaavat rähmällään huijarien edessä. Ihmettelen, miksi viranomaiset jahkailevat, vaikka keinoja toiminnan pysäyttämiseen löytyy. Miksei tapausta ole jo viety markkinaoikeuteen? Miksi Helsingin poliisilaitoksella jahkaillaan, käynnistetäänkö esitutkintaa vai ei? Kuinka törkeästi kouluväkivallan uhreilla voidaan rahastaa, ennenkuin heikko yhteiskunta puuttuu asiaan?

lauantai 25. elokuuta 2018

Köyhyys altistaa kouluväkivallalle


MTV: Opettajalta riipaiseva esimerkki koulumaailman raadollisuudesta: "Lapset kilpailevat merkkivaatteilla ja älypuhelimilla – jos niitä ei ole, kiusataan"

Pelastakaa Lapset: Lapsen ääni -kysely: Lähes 70 % vähävaraisten perheiden lapsista kertoi joutuneensa kiusatuksi:

”Vähävaraisuus altistaa kiusaamiselle kouluissa, ilmenee Pelastakaa Lasten tuoreessa Lapsen ääni -kyselyssä. Jopa 69 prosenttia nuorista, jotka kokevat olevansa vähävaraisista perheistä, ovat joutuneet alakoulussa kiusaamisen uhreiksi. Vastaava lukema hyvin toimeen tulevien perheiden lapsilla oli 40 %. Kyselyn perusteella kouluissa ei tunnisteta riittävästi köyhyyden vaikutuksia koulunkäyntiin ja oppimiseen.”

”Vaikka kiusaamisesta on keskusteltu julkisuudessa joka lukuvuoden alkaessa, kiusaaminen jää yhä liian usein aikuisilta huomaamatta. Jopa 38 % vastanneista arvioi, että kouluissa työskentelevät aikuiset, kuten opettajat, eivät puutu tarpeeksi kiusaamiseen. 28 % lapsista kertoi myös, että aikuiset koulussa eivät kohtele kaikkia yhdenvertaisesti.”

Köyhyys on epäilemättä suuri riskitekijä kouluväkivallan uhriksi joutumiselle. Uutisointi ehkä saa vanhemmat käyttämään viimeisimmät euronsa merkkituotteisiin riskin pienentämiseksi, mutta lasten kulttuurissa voi käydä miten tahansa. Jos lapsi ei kelvannut ilman merkkituotteita, ei lapsi kelpaa merkkituotteiden kanssa. Hyväksynnän hakeminen kääntyy itseään vastaan. ”Vittu noloo, toi vitun luuseri yrittää vittu matkia meitä! Vittu mikä feikki!” Koulunpihan hierarkian huipulla viimekädessä päätetään, kuka saa olla rauhassa ja kuka joutuu väkivallan uhriksi.

Kännyköiden myyjät ovat huomanneet asiakaskunnan muutoksen. Aiemmin lippulaivamalleja markkinoitiin vaativaan työkäyttöön, mutta nykyään niitä kaupataan lapsille, kuten Samsungin mainoksesta näkyy. Lapsi tarvitsee tonnin kännykän uima-altaalla leikkimiseen ja emojeilla hassutteluun.

Lasten kulttuuri on julma sekoitus kaupallista kilpailuyhteiskuntaa, väkivaltaa ja sivistymättömyyttä. Hyvät vanhemmat, miksi ihmeessä te laitatte lapsenne moisen kulttuurin armoille ja vieläpä osallistutte itse varustelukilpailun ylläpitämiseen?

* * * * *

Yhä useampi käyttää vähättelevän ”kiusaaminen”-sanan asemesta tai rinnalla jotain toista sanaa. Aamulehden uutisessa käytetään sanaa ”kiusaamisväkivalta”.

Aamulehti: Rankasti kiusatut pitävät kokemuksensa usein sisällään – kiusaamisesta kärsineet alaikäiset saavat syksystä alkaen ryhmähoitoa Tampereella

Kiusaamisväkivaltaa kokeneille lapsille tarjotaan syksystä alkaen ongelmia ehkäisevää ryhmähoitoa Tampereella.

Tampere on tarjonnut neljän vuoden ajan hoito-ohjelmaa nuorille aikuisille, joilla on takanaan rankkoja kokemuksia kiusaamisesta. Nyt hoito laajenee myös alaikäisiin. Suunnitelmat ovat kuitenkin vielä vaiheessa.”

”Ryhmätapaamiset kestävät noin 1,5 tuntia ja niitä järjestetään kullekin ryhmälle yhteensä viisi. Ryhmässä muun muassa keskustellaan ja tehdään harjoituksia työkirjan avulla.

Osallistujien valinnassa käytetään esitutkimusta. Sillä kartoitetaan, millaista väkivaltaa nuori on kokenut, kuinka paljon se vaikuttaa psyykkiseen huonovointisuuteen ja miten paljon kiusaaminen on tuhonnut hyvinvointia.”

Sanaa ”kiusaamisväkivalta” on käytetty selvemmin esitelmässä Kiusaamiseen on puututtava!

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Back to School – Ikäviä lapsuusmuistoja



Osta! Osta! Osta! Ihania vaatteita, reppuja, koulutarvikkeita! Takaisin kouluun! Jee! Jee! Jee!

Joka elokuu toistuva mainosrumba on taas täällä. Mainokset pursuvat kirkkaita värejä, hauskuutta ja iloisia ilmeitä lasten valmistautuessa alkavaan kouluvuoteen. Vaikka olen jo nelikymppinen, mainokset nostavat yhä ikäviä tunteita pintaan.



Minulle koulun alkaminen oli raskasta. Kesän sai elää ilman väkivaltaa, kunnes heinäkuun lopulla alkoi tajuamaan, ettei aikaa ollut paljoa jäljellä. Back to School -mainonnan alkaessa todellisuus iski kovaa. Pahinta rumbassa oli todellisuudentajunsa hukanneiden aikuisten vouhotus siitä, kuinka kivaa koulun alku on. Ahdistus kasvoi, kunnes yleensä viimeisenä iltana huusin ja itkin etten halua mennä kouluun. Lenkkarit ja reppu hohtivat uutuuttaan, kun kävelin koulun ovesta sisään seuraavana aamuna.

Ei tämä voi olla niin vaikeaa. Jos koululainen oireilee ennen koulun alkua, jotain on vialla. Syy on selvitettävä, eikä sekään riitä. Jos syynä on kouluväkivallan aiheuttama pelko ja ahdistus, on väkivalta kertakaikkiaan saatava loppumaan. Apua voi etsiä tuolta:

Koulukiusaaminen.fi


perjantai 27. heinäkuuta 2018

Palauttamisnarratiivi – Tarinoita ennalleen korjatuista potilaista


Kritiikki masennuslääkkeitä kohtaan saa jatkuvasti lisää uskottavuutta.

Annan jälleen itseäni viisaampien puhua. Lääkärilehden numerossa 23/2018 julkaistiin kirjailija ja psykologi Jussi Valtosen kolumni. Valtonen käsittelee äskettäin julkaistuja masennuslääketutkimuksia ja niiden uutisointia, tai paremminkin uutisoinnin puutetta.

Tarinoita ja tutkimustuloksia

Huhtikuussa Psychotherapy & Psychosomatics -sarjassa julkaistiin kiinnostava tutkimus (1). Kiinnostava on paitsi tulos, myös siitä herännyt keskustelu.

Zürichin yliopiston tutkijoita kiinnosti mielialalääkkeiden käyttö ja masennuksesta toipuminen. Tutkimuksessa seurattiin kolmenkymmenen vuoden ajan vajaan kuudensadan sveitsiläisen joukkoa, henkilöt olivat tutkimuksen alkaessa 19–20-vuotiaita. Heitä tutkittiin puolistrukturoiduilla haastatteluilla seitsemän kertaa vuosina 1978–2008; seurannan aikana nuorista aikuisista tuli viisikymppisiä.

Voisi kuvitella, että pitkä seurantatutkimus kiinnostaisi niin asiantuntijoita, maallikoita kuin toimittajiakin, koska lääkkeiden pitkäaikaisvaikutuksista on varsin vähän tutkimustietoa. New York Times kirjoitti hiljattain mielialalääkkeiden lopettamiseen liittyvistä ongelmista. Timesin mukaan miltei 25 miljoonaa amerikkalaista syö niitä jo kolmatta vuotta. Yli viisi vuotta lääkkeitä käyttäneitä on USA:ssa yli 15 miljoonaa, yli kolminkertainen määrä vuoteen 2000 verrattuna. Suurin osa tiedostamme perustuu kuitenkin vain muutamien viikkojen tai kuukausien tutkimuksiin.

Häkellyttävästi päinvastoin kuin olisi odottanut, mielialalääkkeiden käyttö oli sveitsiläistutkimuksessa yhteydessä huonompaan eikä parempaan hoitotulokseen (ristitulosuhde 1,7–1,8 masennuksen pahenemiselle neliportaisen asteikon yhdellä pisteellä). Ymmärrettävä selitys olisi tietenkin se että ne, joiden masennus oli vaikein, käyttivät myös todennäköisimmin lääkkeitä. Tutkimuksessa oli kuitenkin kontrolloitu paitsi sosiodemografiset tekijät, myös masennuksen vaikeustaso lähtötilanteessa, koetun kärsimyksen aste ja itsemurha-alttius. Vielä senkin jälkeen kun nämä tekijät otettiin tilastollisesti huomioon, lääkkeiden käyttö ennusti huonompaa hoitotulosta.

Kyse ei ole satunnaistetusta asetelmasta; tutkimus osoittaa korrelaation, ei syy-yhteyttä. Tutkimuksessa on myös muita rajoitteita. Aineistoa ei alun perin kerätty tämän kysymyksen selvittämiseksi, ja tieto lääkkeiden käytöstä perustui osallistujien kertomaan. Mutta tämä myös valaisee, kuinka keskeisiä puutteita tiedoissamme on. Lääkkeiden pitkäaikaisvaikutuksia ei juuri ole tutkittu.

Kiinnostava on paitsi tutkimus, myös siitä virinnyt julkinen keskustelu. Sellaista ei nimittäin ole käyty, tietääkseni. Tulokset ovat samansuuntaiset kuin viime syyskuussa julkaistussa 9-vuotisessa amerikkalaisessa seurantatutkimuksessa (2). En kuitenkaan ole nähnyt yhdenkään median Suomessa tarttuneen kumpaankaan tutkimukseen, vaikka pitkäaikaiskäyttäjien määrä on kasvanut myös meillä.

Sveitsiläistutkijat pohtivat, mahtaisiko Giovanni Favan (3) esittämä vastatoleranssimalli selittää tulokset. Sen mukaan mielialalääkkeiden pitkäaikainen käyttö saattaisi hermosolujen reseptoreissa tapahtuvien muutosten vuoksi johtaa tehon vähittäiseen heikkenemiseen ja lopulta ehkä huonompiin hoitotuloksiin. Tästäkään mahdollisuudesta en ole kuullut Suomessa keskusteltavan.

Sosiologi Arthur Frankin mukaan länsimaista keskustelua sairauksista hallitsee palauttamisnarratiivi – kertomukset, joissa hoitohenkilökunta voitokkaasti korjaa potilaan alkuperäiseen, vahingoittumattomaan tilaansa. Tätä maallikot ja media odottavat ammattilaisilta: tarinoita hoidoista jotka tehoavat ja sairauksista jotka paranevat. Osaamisemme rajallisuudesta on selvästi vaikeampi keskustella.

Kirjallisuutta:

1 Hengartner MP, Angst J, Rössler W. Antidepressant use prospectively relates to a poorer long-term outcome of depression: results from a prospective community cohort study over 30 years. Psychother Psychosom 2018;87:181–3.

2 Vittengl JR. Poorer long-term outcomes among persons with major depressive disorder treated with medication. Psychother Psychosom 2017;86:302–4.

3 Fava GA. Can long term treatment with antidepressant drugs worsen the course of depression? J Clin Psychiatry 2003;64:123–33.

* * * * *

Palauttamisnarratiivi koskee myös kouluväkivallasta selviytymistä. Media janoaa onnellisella lopulla varustettuja nyyhkytarinoita. Meitä, jotka emme vahvistuneet väkivallasta, vaan menimme rikki taikurimaisista hoidoista ja ihmeitä tekevistä psyykenlääkkeistä huolimatta, halveksitaan. Palauttamisnarratiiviin sopimattomia voidaan helposti syyttää omista ongelmistaan. Sinä olet itse syyllinen ongelmiisi, koska et vain yrittänyt, vaikka tie menestykseen tarjottiin sinulle hopealautasella.

keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Vihaan suurinta osaa ihmiskunnasta, joten en käy ulkona yhtään enempää kuin on pakko


Yksi sarjakuva kertoo kaiken tarpeellisen. Näitä tilanteita tulee eteen harvoin, mutta sekin on liikaa minulle. Kävelen hiljaa pois, vaikka pään sisällä räjähtää silmitön raivokohtaus. Taviksille nämä ovat pikkujuttuja. Kuinka sinä nyt tuollaisesta harmistuit? Anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ihan typerää pahoittaa mielensä pikkujutun takia. Minulla menee tuollaisesta pää sekaisin pitkäksi aikaa. Miten selviydyn kaikesta paskasta, jota ihmiskunta päälleni vielä pudottaa?

Why so serious? - Tapasin universumin kuningattaren

* * * * *

Sori etten ole julkaissut uusia kirjoituksia täällä blogissa. Asiaa olisi vaikka kuinka paljon, mutta en jaksa kirjoittaa. Edellistalvena alkanut vakava uupumus ei vain mene ohi.