Yksi on poissa

 

Alviina Alametsä kirjoittaa Twitterissä:

SV: itsetuhoisuus

Yksi on joukosta poissa. Junat eivät kulje kunnolla Helsingin pääradalla, mutta syyn tietää harva. Junarata on yleinen itsemurhapaikka.

Tänään siellä menetti henkensä monelle rakas mielenterveysaktivisti ja somevaikuttaja. Otan osaa läheisten suureen suruun.

Alviina kaiketi viittaa Kun hoito traumatisoi Instagram-tilin kirjoittajaan. Alviinan somepäivityksistä on lisää juttua Seiskassa.

Fundamentti on koonnut osan Ursulan julkaisuista yhteen: Jälleen eräs vajosi kuolemaakin mustempaan uneen. Ursula kirjoitti:

Sairaanhoitajani sanoi toissa viikolla tapaamisessamme jotain siihen suuntaan, että hän on varma siitä, että vointini vielä joskus paranee. En halua, että vointini paranee joskus vaan haluan, että se paranee pian. En pidä siitä, kun minulle sanotaan, että varmasti joskus tulevaisuudessa asiat ovat paremmin ja vointi on parempi, koska tällaiset kommentit vain lisäävät kierroksia im-ajatuksiin. Haluaisin olla varma siitä, että pian minun ei enää tarvitse kärsiä näin. En halua jatkaa sitä, että vain odotan ja toivon päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen, että vointi vihdoinkin paranisi ja asiat alkaisivat järjestymään. Olen pitänyt kiinni toivosta, olen pakottanut itseni jaksamaan ja olen yrittänyt saada itselleni apua milloin mistäkin, mutta silti olen tässä tilanteessa. Elämä ei ole yrittämisestä huolimatta muuttunut paremmaksi.

Kaikki ei ole ollut eikä ole kiinni vain minusta. Terveydenhuolto on pettänyt minut aina vain uudestaan ja niin se todennäköisesti tulee tekemään tulevaisuudessakin. Lähinnä jännitän sitä, kuinka monta kertaa minut vielä ehditään pettää ennen kuin heitän henkeni. En enää jaksa olla vihainen, mutta olen pettynyt ja turhautunut.

Kriisissä olevan ihmisen kohtaaminen on vaikeaa. Hän oli kohdannut ehkä satoja ammattilaisia ja muita auttajia, joille hän oli kertonut tarinansa uudelleen ja uudelleen. Moni auttaja oli puhunut hänelle, mutta hän oli ehkä turtunut kuulemaan samat asiat päivästä toiseen ja kerta toisensa jälkeen taas joltain uudelta auttajalta. Kukaan heistä ei pystynyt auttamaan häntä.

Pelkään, että olen yksi turhista puhujista ja kuuntelijoista, jos tai kun tilanne osuu omalle kohdalle.

Toiselle lupaus asioiden paranemisesta tulevaisuudessa on huojentavaa, kun toiselle se vain lisää kierroksia itsemurha-ajatuksiin. Siksi on oltava tosi tarkka siitä, mitä menee ihmiselle sanomaan. Hyvällä tahdolla lausutut sanat kääntyvät helposti tarkoitustaan vastaan. Ehkä joissain tilanteissa on parempi jättää asioita sanomatta, tai ainakin jättää neuvot ja katteettomat lupaukset antamatta, ja huomioida ihminen jotenkin muuten.

Psykiatria on rikki ja kaaoksessa. Se oli rikki jo 90-luvun alussa, kun jouduin terveydenhoidon pettämäksi ja traumatisoimaksi.

Meidän on itse hoidettava mielenterveyttämme. En voi tarpeeksi korostaa vertaistuen merkitystä toipumisessani. Olen kuulunut mielenterveysyhdistykseen jo kymmenen vuotta. Ennen yhdistykseen liittymistä tunsin olevani yksin ongelmieni kanssa, vaikka sain psykiatrista hoitoa ja terapiaa. Ammattilaisiin ei pysty samaistumaan. He eivät tiedä, mitä minä oikeasti koen. Suhde potilaan ja ammattilaisen välillä on voimassa vain rahasta. Vertaisen voi kohdata aina.

Yhteystiedot paikallisiin mielenterveysyhdistyksiin löytyvät Mielenterveyden keskusliiton sivuilta.

Tutkimus: Kouluväkivalta voi muuttaa aivojen rakennetta

 

Iltalehti: Kiusaaminen voi muuttaa nuoren aivojen rakennetta - tunteisiin liittyvät osaset saattavat kutistua

Tutkijat havaitsivat, että kiusaamisen kohteeksi joutuneiden aivoissa oli eroja verrattuna niiden nuorten aivoihin, joita ei ollut kiusattu.

Kiusaaminen näytti kutistavan ja muuttavan nuoren aivojen tiettyjä osia.

Nämä aivojen osat ovat tekemisissä muun muassa motivaation ja tunteiden prosessoinnin ja säätelyn kanssa.

Vaikka kiusaaminen loppuu, sen vaikutus voi ulottua pitkälle.

Lisää tietoa tutkimuksesta on Sciencealertin uutisessa Chronic Bullying Could Actually Reshape The Brains of Teens.

* * * * *

Väitös: Kiusaaminen on yhteydessä nuorten mielenterveysoireisiin ja myöhempään väkivaltarikollisuuteen

...väitöstutkimuksen mukaan kiusatuiksi joutuneilla nuorilla oli muita enemmän mielenterveyden oireita. Yhteys havaittiin sekä perinteisen, kasvokkain tapahtuneen kiusaamisen että nettikiusaamisen kohdalla. Eniten koettuja mielenterveysoireita oli niillä nuorilla, joita oli kiusattu sekä kasvokkain että netissä. Kiusatuilla nuorilla oli enemmän tunne-elämän ja käyttäytymisen oireita kuin niillä, joita ei ollut kiusattu.

- -

Niin miehillä kuin naisilla, jotka olivat kiusanneet toisia lapsina, oli suurempi todennäköisyys väkivaltarikokseen. Vastaavaa yhteyttä ei todettu niillä, joita oli lapsuudessa kiusattu. Tutkimuksessa vakioitiin perhetausta, lapsuuden mielenterveyteen liittyvät taustatekijät sekä se, oliko kiusaaja ollut myös kiusattu tai päinvastoin.

Jos edes kerran kuunneltaisiin yksinäisiä miehiä yksinäisiin miehiin kohdistuvista ongelmista ilman, että feministit älähtävät siitä

Tutkijatohtori Joona Räsäsen inceleitä ymmärtävä kirjoitus Seksuaalinen yksinäisyys on myös yhteiskunnallinen ongelma räjäytti liikkeelle vastalauseiden vyöryn. Olen elämäni aikana lukenut satoja, ehkä tuhansia feministien kirjoittamia miesvihamielisiä kirjoituksia ja kommentteja. Räsäsen kirjoitus houkutteli päivystävät feministit piiloistaan ja kommentointi oli odotetun mukaista.

Olin incel jo vuosikymmeniä ennen koko käsitteen syntymistä. Kirjoitin aiheesta 12 vuotta sitten tekstissä Nynnypoika jäi ikuisesti yksin. Se sai ihan kivasti kommentteja, vaikka tuota tekstiä kirjoittaessani en ymmärtänyt kaikkea miesten tasoluokittelusta ja markkina-arvosta pariutumismarkkinoilla. Syytin huonosta onnestani ulkonäköäni, vaikka markkina-arvoa nakersivat yhtälailla mielenterveysongelmat, työelämän ja opiskelun ulkopuolella oleminen, pienituloisuus, syrjäänvetäytyminen ja ujous. Nuo kaikki ovat asioita, joista osan olisi voinut saada anteeksi, mutta kaikkien toteutuessa toivo pariutumismarkkinoilla oli mennyttä.

Lukuisissa miesten yksinäisyyttä käsittelevissä kirjoituksissa mainitaan joukko toiveita ja tunteita, joita yksinäiset miehet kokevat naisten suhteen. Kaipaus päästä toisen lähelle on kova. Kyse on enemmän rakkauden kaipuusta, ja hyvin vähän halusta harrastaa vain seksiä. Kun toiveet eivät toteudu, alkavat kielteiset tunteet saada otetta ihmisestä ja kielteiset kokemukset alkavat kasautua. Keskeistä näissä kokemuksissa taitaa olla hylätyksi tulemisen ja kelpaamattomuuden tunne, ja niitä seuraa suuri pettymys naisiin. Kaikki yksinäiset miehet eivät tunne vihaa, enkä tuntenut aluksi minäkään. Olin nice guy, joka nosti naisia jalustalle. Mutta pitkän kehityksen jälkeen naisviha alkoi nousta. En ymmärtänyt, että mistä oli kyse. Toisaalta jumaloin naisia, ja toisaalta vihasin heitä.

Asioiden todellinen luonne alkoi selvitä minulle, kun aloin lukea feministien kirjoituksia noin 15 vuotta sitten. Kirjoitukset olivat täynnä miesvihaa ja valheita. Miesten ongelmia vähäteltiin tai ne kiistettiin, ja usein niistä syytettiin miehiä itseään. Kaikki paha oli miesten vikaa. Oli suorastaan järkytys tajuta, kuinka julmia naiset voivat olla miehiä kohtaan. Eikä naisten harjoittama viha ollut raivoamista, vaan enimmäkseen hillittyä ja harkittua. Väitteet perusteltiin näennäistieteellisillä teorioilla. Eivätkä nämä naiset ja profeministimiehet olleet mitään netissä räyhääviä idiootteja, vaan korkeakoulutettuja ja huomattavan sanavalmiita ihmisiä. Käsitykseni mukaan he olivat enimmäkseen nuoria aikuisia, mutta mukana oli myös vanhempaa porukkaa, kuten tutkijoita ja jopa naisjärjestöjen puheenjohtajia. Osa heistä toimi julkisissa tehtävissä, kuten tasa-arvoa valvovissa valtion elimissä. Tunteeni feminismiä kohtaan eivät ole muuttuneet. Tuo ideologia on aiheuttanut niin paljon vahinkoa varsinkin alempitasoisille miehille. Olen lopettanut feministien kirjoitusten lukemisen. Se auttaa paljon vihan hallinnassa, kun ei joudu jatkuvasti provosoitumaan. Nykyään valtavirtaa olevan intersektionaalisen feminismin ja woken seuraaminen voisi toisaalta olla surkuhupaisan huvittavaa.

Tutkijatohtorin kirjoituksen jäljiltä on ehdotettu monenlaisia keinoja incelin lopettamiseen. Inceliä ei lopeteta tempuilla, joita ovat esimerkiksi joissain vastauksissa esitetyt yhteiskunnan osallistamistoimet. Incel loppuu romanttisessa intiimissä parisuhteessa. Toisaalta incel voi loppua myös tilanteen hyväksymiseen. MGTOW-elämäntapa tukee tuota jälkimmäistä. Kuten tutkijatohtorikin kirjoittaa, jakaantuu kumppanien määrä epätasaisesti niin, ettei kaikille edes riitä kumppania. Miten sitten päästäisiin lähemmäs tilannetta, jossa jokaisella halukkaalla olisi mahdollisuus pariutua? Näitä keinoja olisi yksiavioisuuden ja ydinperheen uudelleentuleminen, seksuaalimoraalin paluu sekä seksuaalisen markkina-arvoteorian ja tasoluokitteluteorian opettaminen pojille niin, ettei vääriä odotuksia pääse muodostumaan. Suunta vain tuntuu olevan täysin päinvastainen. Vallankumousta odotellessa miehet voivat parantaa markkina-arvoaan ja harjoitella sosiaalisia taitoja. Miehet voivat myös hakeutua paikkoihin, joissa voi tavata pariutumista haluavia naisia, joilla on realistiset käsitykset miehistä ja parisuhteista.

Pääsin irti naisvihasta parisuhteen löydettyäni. Sain kokea parisuhteiden hyvät ja huonot puolet. Olen kiitollinen kokemuksista, vaikka suhteista ei tullutkaan loppuelämän kestäviä parisuhteita. Koen yhä olevani incel, vaikka en naisia vihaakaan. Identiteetti on kai polttomerkittynä mielessäni.

Olen ollut taas yksin jo useamman vuoden. Haluaisin kyllä parisuhteeseen. Elämä oli minulle niin paljon parempaa yhdessä. Tapaan nykyään mielenkiintoisia naisia, mutta tapaamiset eivät johda mihinkään. Voin jutella naisten kanssa syvällisiä tai käydä kahvilla tai kävelemässä, mutta siihen se aina jää. Ei tule edes ajatuksen tasolle, että tässä voisi olla jotain muutakin kuin kaveruutta. Tutustumiset eivät koskaan johda treffeille, saati sitten parisuhteeseen. Taidan vieläkin olla nice guy, mutta naisia en enää jalustalle nosta.

Sen voisin vielä todeta, että huoli väkivallasta on liioiteltu. Incelien naisviha johtaa äärimmäisen harvoin väkivaltaan. Naisia hakkaavat aivan toiset miehet. Erään tutkimuksen mukaan puolet naisten hakkaajista on entisiä kouluväkivallan tekijöitä.

IS: Onko se kaikkien ongelma, että mies ei saa seksiä? Tutkijan kirjoitus HS:ssa nosti valtaisan keskustelun

IS: Nyt puhuu tutkija, joka kytki miesten seksin puutteen väkivallan uhkaan – asiantuntijat pamauttavat suorat sanat

HS: Incel-kulttuuria ei ymmärretä eikä sitä osata käsitellä

IS: Nyt puhuu entinen incel-mies Juho-Kustaa, 27: ”Seksi ei ongelmaa korjaa”

IS: Kelpaamattomat - Tavalliset suomalaiset kertoivat IS:lle, miltä tuntuu, kun ei saa seksiä eikä kelpaa kumppaniksi kenellekään.

HS: Miesten hyvinvointi ei ole naisten vastuulla

HS: Naisen keho ei ole miehen oikeus

HS: Väkivalta ei johdu seksin puutteesta vaan naisvihasta

* * * * *

Psykologian professori Jordan Peterson on noussut incelien puolustajaksi. Seuraavassa videossa ei käsitellä tätä aihetta, mutta video on mielenkiintoinen. Haastattelijalla menee jauhot suuhun.

Jordan Peterson: “There was plenty of motivation to take me out. It just didn't work"

Syvemmälle Petersonin opetuksiin voi lähteä videoilla Carl Jungista ja Leijonakuninkaasta.

Asiaa C-PTSD:stä - Psykologi: Kiusaamisen uhreilta puuttuu hoito

Potilaan lääkärilehti: Kiusaamisen uhreilta puuttuu hoito: 

Varsinkin uhrien hoito on jäänyt puolitiehen. Esimerkiksi Suomessa kehitetyssä ja laajasti käytetyssä KiVa Koulu -mallissa kiusattujen tarpeet on sivuutettu. Mallin ongelmaksi on tunnistettu tehottomuus vakavissa kiusaamisissa.

Myös valtakunnallisessa väkivallan uhrien hoidon kehittämisessä koulukiusattujen tarpeet jäävät vaille vastausta.

- -

Kiusaamista pitää kuitenkin tutkia myös psyykkisen trauman näkökulmasta. Kohteeksi joutuminen tarkoittaa joutumista toisen ihmisen tahallisesti vahingoittamaksi, mitä pidetään traumaperäisiä häiriöitä koskevassa diagnostiikassa traumoista vaurioittavimpana.

Artikkelissa mainitaan, että jopa 30 - 40 prosenttia kouluväkivallan uhreiksi joutuneista nuorista on vaarassa saada traumaperäisen stressihäiriön, eli PTSD:n. Se on järkyttävän suuri osuus. Tieto on hälytysmerkki siitä, että kouluväkivaltaan pitää aina suhtautua vakavasti, ja väkivalta on saatava loppumaan välittömästi.

Tutkijoiden mukaan trauman vakavuudella, kestolla ja sisällöllä on vaikutusta traumaoireisiin. Seksuaalinen trauma aiheuttaa muita todennäköisemmin oireita, mutta kouluväkivallan ja perheväkivallan aiheuttamien traumojen todennäköisyydet aiheuttaa oireita ovat melko tasoissa. Perheväkivallan ja kouluväkivallan yhteydestä traumaoireisiin löytyy lisää luettavaa myös vähän vanhemmasta uutisesta: For Kids, Bullying by Peers Is Worse Than Abuse from Adults

Poijula jatkaa kertomalla uudesta ICD-11 -tautiluokituksesta. Siinä otetaan huomioon monimuotoinen traumaperäinen stressihäiriö eli C-PTSD (complex post traumatic stress disorder). Aiemmin PTSD:n on uskottu syntyvän yksittäisen tapahtuman seurauksena. Moni pitkäaikaisen väkivallan seurauksena traumatisoitunut ei ole saanut oikeaa hoitoa ja trauma on jäänyt hoitamatta. Sen seurauksena moni ihminen ei elä niin täyttä elämää kuin voisi, vaan kokee ainakin jonkinlaista kurjuutta traumojensa takia.

Kun sairastuin 1990-luvun alussa, psykiatriassa ei osattu tunnistaa traumoja. Oireiluani ei ymmärretty ollenkaan nuorisopsykiatrisella osastolla eikä aikuispsykiatriassa. Sain skitsofreniadiagnoosin. Pakkohoito väärään sairauteen ei tietenkään auttanut, vaan oireilu päinvastoin paheni. Kohtelu Kupittaan sairaalassa oli sen mukaista.

Diagnoosien kanssa on huomioitava, että saamasi diagnoosi voi olla väärä, tai et saa diagnoosia ollenkaan. Sinun on ehkä selvitettävä itse, että mikä sinua vaivaa. Sen lisäksi sinun täytyy saada lääkärit vakuuttuneiksi siitä, että itse tekemäsi diagnoosi on oikea. Ja sen lisäksi sinun on ehkä selvitettävä itse, mitä terapioita, hoitoja ja lääkkeitä sairauden hoitoon pitäisi käyttää. Käytän PTSD-oireiden hoitoon beetasalpaaja Propralia. Propralin käyttö traumaoireiden hoitoon ei ole yleisesti lääkärien tiedossa.

Pääsin EMDR-traumaterapiaan vasta vähän alle nelikymppisenä. Terapiasta ei ollut apua traumoihin. Terapia auttoi silti ymmärtämään, että nykyiset psyykkiset ongelmani ovat suurelta osin jäljitettävissä kouluaikoihini ja traumaattisiin tapahtumiin nuorisopsykiatrisella ja Kupittaan sairaalassa.

Traumat eivät ole koko totuus siinä, miksi minut syrjäytettiin normaalista elämästä. Kirjoitin joskus kauan sitten, että olisin selviytynyt kouluväkivallasta ja psykiatrisesta väkivallasta, mutta se oli yksinäisyys, joka lopulta murskasi minut.

Inkluusiota, väkivaltaa ja selittelyä

Turun seudulla tapahtuu. Raision Vaisaaren yläkoulu ja Kaarinan Piispanlähteen koulu ovat olleet uutisissa viime aikoina. Käsitellään ensin Vaisaaren yläkoulun tapahtumia.

Ilta-Sanomat: Kiusatun äiti kertoo, mitä tapahtuu ”nuorisovankilameiningistä” syytetyssä yläkoulussa – rehtori pitää väitteitä perättöminä:

– Koulun henkilökunnan toimintamahdollisuudet ovat äärimmäisen rajalliset. Jos oppilas esimerkiksi kieltäytyy jälki-istunnosta, voimme keskustella huoltajien kanssa, pitää moniammatillisia palavereja ja tehdä lastensuojeluilmoituksen. Sen pidemmälle emme pääse.

– Jos oppilaalla on esimerkiksi puukko hallussaan, sen voi ottaa pois. Väkivaltaan pitäisi pystyä puuttumaan, mutta siinäkin on omat reunaehtonsa. Jos opettaja menee tappelussa väliin, aika nopeasti arvioidaan sitä, oliko opettajan voimankäyttö oikeassa suhteessa tilanteeseen nähden. Opettaja voi joutua tutkinnan kohteeksi. Ohjeissa sanotaan, että tappelutilanteisiin pitäisi puuttua käskemällä ja väliin ei saisi mennä, jotta ei itse loukkaannu.

Väkivaltaan vastataan keskusteluilla, palavereilla ja ilmoituksilla. Voiko yhteiskunta heikommaksi enää mennä? Näköjään voi. Olin luullut, että koulun aikuiset voivat mennä ja menevätkin väliin, jos oppilasta pahoinpidellään. Olin väärässä. Uhria voidaan potkia tajuttomaksi aikuisten seuratessa ohjeiden mukaan vieressä.

Ilta-Sanomat: TS: Raision kohukoulussa irtisanoutumisaalto – kaupunki kielsi opettajia puhumasta ongelmista:

Turun Sanomien haastattelemat Vaisaaren nykyiset, irtisanoutuneet sekä eläköityneet opettajat kertovat nimettöminä lukuisista ongelmista, kuten ”levottomuuksista, johtamisongelmista, työpaikkakiusaamisesta, epätasa-arvoisesta kohtelusta sekä huonosta ilmapiiristä”.

Moni opettajista sanoo, että levottomuudet lisääntyivät kovasti, kun viereisessä oppilaitoksessa toiminut erityisluokka siirrettiin samoihin tiloihin heidän kouluunsa pari vuotta sitten.

Kouluväkivaltaa tapahtuu varmasti melkein joka koulussa, eikä Vaisaaren koulu ole poikkeus. Opiskelin nuoruudessani Raisiossa, ja Vaisaaren koulu oli levottomassa maineessa jo silloin. Syy, miksi väkivalta äkillisesti ryöpsähti siellä, löytyy integraatiosta ja inkluusiosta.

Turun Sanomien paperilehden uutisessa 20.1.2023 haastateltiin Vaisaaren koulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtajaa:

Kauhaniemen (vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja) tietojen mukaan yläkoulun 815 oppilaan joukossa on noin 30 nuorta, jotka ovat aiheuttaneet häiriöitä.

- -

Se, että Vaisaari on Suomen suurin yläkoulu, ei Kauhaniemen mukaan selitä ongelmia. Kun hänen esikoisensa kävi koulua, oppilasmäärä huiteli tuhannen paikkeilla.

- Levottomuuksia on ollut ennenkin, mutta ei näin paljon. Ero entiseen on myös siinä, että häiriköivät oppilaat ovat välinpitämättömämpiä toisia ihmisiä kohtaan. Kunnioitus auktoriteetteja kohtaan puuttuu.

Turun Sanomien mielipidesivulla oli koulun usean nykyisen opettajan ja henkilökunnan jäsenen tekemä mielipidekirjoitus, jossa hyökättiin Turun Sanomien uutisointia vastaan. Kirjoittajat kiistävät havainneensa koulussa vakavia ongelmia. He pitävät koulunsa asioiden olevan monilta osin paremmassa kunnossa kuin useiden muiden lähialueen koulujen.

TS: Moni Vaisaaren koulun nykyisistä opettajista ei tunnista lehtijuttujen Vaisaarta:

Emme väitä, että Vaisaari olisi helppo paikka vailla ongelmia, mutta mikäpä yli 800 oppilaan yläkoulu tänä päivänä olisi. On todella huolestuttavaa, että Turun Sanomissa on lähdetty sensaatiohakuiselle linjalle sen sijaan, että pyrittäisiin käymään keskustelua koulumaailman kipukohdista ja nuorten levottomuutta aiheuttavasta henkisestä pahoinvoinnista.

Todellisuudessa Vaisaari on ihan tavallinen yläkoulu, joskin poikkeuksellisen suuri sellainen. Useat meistä viihtyvät Vaisaaressa, nauttivat työstään ja valitsevat olla töissä juuri täällä.

- -

Totuus on, että viime vuodet ovat olleet poikkeuksellisen haastavia ihan kaikille kouluille, kun lasten ja nuorten henkinen pahoinvointi purkautuu. Kun saman yläkoulun katon alle kerätään opiskelemaan kaikki kunnan yläkouluikäiset ja oppilasmäärä on reippaasti yli 800, totta kai ongelmat kertaantuvat ja korostuvat.

No totta kai väkivalta on ihan normaalia.

Kaarinan Piispanlähteen koulussa raa'an väkivallan uhreina ja tekijöinä ovat olleet ekaluokkalaiset eli 7-vuotiaat lapset.

HS: Ekaluokkalaisten ”raaka väkivalta” nosti koulun kohun keskiöön:

”Puhumme nyt seitsemänvuotiaista. Missään nimessä puhe ei ole raa’asta väkivallasta. Meillä on lähikouluperiaate ja luokilla monenlaisia lapsia. Kaikilla ei ole niin hyviä sosiaalisia taitoja. Olisiko oikea tapa eristää nämä lapset, jolloin sosiaalisten taitojen oppiminen vähenisi?” (rehtori) Tuominen sanoo.

Rehtori vähättelee väkivaltaa. Sen lisäksi hän pitää väkivaltaisia tapahtumia oppimiskokemuksina. On sairasta uhrata puolustuskyvyttömiä lapsia siihen, että heidän hyvinvointinsa kustannuksella opetetaan väkivallan tekijöille sosiaalisia taitoja. Tosiasiassa väkivallan tekijä oppii, että väkivallalla saa tahtonsa läpi kenenkään siihen puuttumatta. Uhri oppii, että ihmiset ovat pahoja, heikkoja tai tyhmiä. Ja kyllä me tiedämme, mitä muuta kouluväkivallan uhriksi joutuminen aiheuttaa.

Ilta-Sanomat: ”Lapset olivat luulleet, että poikani kuolee” – äidit kertovat ekaluokkalaisten kohtaamasta silmittömästä väkivallasta kaarinalaisessa koulussa:

Ilta-Sanomat haastatteli neljän Piispanlähteen koulun ekaluokkalaisen oppilaan äitiä. Heidän nimensä on muutettu lasten yksityisyyden suojelemiseksi. Äitien kertomukset ovat yhtenevät: heidän 7-vuotiaat lapsensa joutuvat kohtaamaan väkivaltaa useita kertoja viikossa.

Kaikki äidit kertovat väkivallan alkaneen heti tai lähes heti koulun alettua. Sitä on jatkunut nyt kolme kuukautta.

- -

Lapset ovat alkaneet nähdä toistuvan väkivallan tilanteena, joka ei muutu.

– Lapseni sanoi viime viikolla ensimmäistä kertaa, että ei se haittaa, että mua lyödään. Se kyllä sattuu, mutta ei se enää haittaa, Kaisa kertoo.

- -

Vanhemmat ovat turhautuneita siihen, miten koulussa on hoidettu asiaa. Tapauksista ei ole heidän mukaansa aina ilmoitettu kotiin, vaikka lapsi on mennyt kertomaan opettajalle. Yksi äideistä kertoo, että hänelle ei ole ilmoitettu kertaakaan, vaikka väkivalta on jatkunut koulun alusta asti.

Jokainen äiti kertoo olleensa yhteydessä kouluun useita kertoja. He kertovat, että viesteihin ei aina vastata tai sitten saatetaan vastata, että asia selvitetään. Sitten asiasta ei kuulu välttämättä enää mitään.

TS paperilehti 18.11.2022: Kaarinan Piispanlähteen koulussa ”katastrofaalinen selittelyilta”:

Hollmen (kuudesluokkalaisen oppilaan isä) kuvailee vanheimpainiltaa täydeksi farssiksi. - Kymmenet vanhemmat kertoivat, miten heidän lapsiaan on lyöty tunnin päätteeksi, ruokajonossa, välitunnilla tai muussa vastaavassa tilanteessa, Hollmen kertoo.

Hänen oma poikansa on säästynyt fyysiseltä väkivallalta, mutta uhkaavia tilanteita on ollut. Viimeksi tiistaina lapsi uhattiin hakata. Uhkaus ei toteutunut, mutta pelko oli läsnä seuraavana aamuna kouluun lähtiessä.

Hollmen kokee koulun vähättelevän ongelmaa. - Koulun rehtori ja vararehtori eivät käyttäneet tilaisuudessa oikeita sanoja, vaan puhuivat väkivallan ja lyömisen sijasta lasten välisistä välikohtauksista. Aivan kuin poliitikot olisivat väistelleet aihetta, Hollmen kuvailee.

- -

Hollmen peräänkuuluttaa opettajien ja ennen kaikkea rehtorien auktoriteettia. Hän ei ole aiemmin juurikaan osallistunut vanhempainiltoihin tai koulun keskusteluihin, mutta kokee, ettei voinut enää keskiviikon ”katastrofaalisen selittelyillan” jälkeen olla hiljaa. Hollmen lähestyi Kaarinan päättäjiä avoimella kirjeellä. Sosiaalisessa mediassa julkaisemassaan kirjeessä Hollmen penää päättäjien vastuuta ja nosti esiin koulun johdon.

- Jokainen organisaatio on johtonsa näköinen. Kyse ei ole siitä, että luokkaan tarvittaisiin kolme kertaa enemmän aikuisia, joita voi huoritella ilman huolta rangaistuksesta, vaan siitä, että sinne tarvitaan aikuinen, joka omalla esimerkillään osoittaa selvät rajat, saa lasten kunnioituksen eikä siedä alentavaa käytöstä.

Yritysmaailmassa näillä katastrofaalisilla tuloksilla olisi johtaja vaihtunut useaan kertaan, yritysmaailmassa itse vahvasti mukana oleva Hollmen kirjoittaa.

Rehtori puolustautuu samassa artikkelissa:

Koulun rehtori Tiina Tuominen sanoo, ettei vähättele ongelmaa ja kantaa asiassa vastuun. Hän toivoo vanhemmilta malttia, sillä väkivallan kitkemiseksi tehty työ ei näy heti.

- Itselleni jäi vanhempainillasta mielikuva, että vanhemmat eivät usko, että teemme koko ajan toimia niillä resursseilla, mitä meillä on. Se on pitkä prosessi, eikä tulos välttämättä näy heti ulospäin. Olen pahoillani, että nollatoleranssiin emme ole päässeet, Tuominen pahoittelee.

Sinun on alistuttava väkivallalle. Sinun on odotettava niin kauan, että aikuiset saavat jotain tai eivät saa mitään aikaiseksi. Ja fyysisesti et saa puolustaa itseäsi tai muita. Tuo on kauhea viesti, jonka aikuinen lapselle antaa. Kouluväkivallan lopettamista on odotettu jo vuosikymmeniä. Väliin on mahtunut KiVa Koulua ja kaikenlaisia kampanjoita. Väkivalta ei ole kaikesta huolimatta loppunut, eikä se lopu odottamalla.

Vanhempien pitäisi mennä kouluun katsomaan, että mitä siellä tapahtuu. Vanhempien pitäisi olla ekaluokkalaisensa mukana koulupäivän ajan, ja mennä väliin, kun toinen ekaluokkalainen aikoo lyödä. On turha vaatia koulua tekemään jotain, koska koulu ei kuitenkaan tee mitään.

Keskustelu epäkohdista kääntyy usein siihen, että jotkut alkavat vaatia keskustelun suuntaamista onnistumisiin ja muihin myönteisiin asioihin. Sen lisäksi keskustelu ajetaan lopulta siihen, kuinka vaativia opetusalan ammatit ovat. Samalla vaaditaan resurssien lisäämistä kaikenlaisiin turhuuksiin, joilla ei varmasti ole vaikutusta kouluväkivaltaan. Kaiken epäjärjestyksen syynä pidetään lasten ja nuorten henkistä pahoinvointia, jolloin ohitetaan väkivallan todelliset syyt. Ja vastuu, se ei tunnu kuuluvan kenellekään. Jos joku kertoo kantavansa vastuun, on se vain maineenhallintaa.

Kävin keskustelua erään kokemusasiantuntijan kanssa koulujen tilanteesta. Päädyimme kysymään, että kumpi on parempi vaihtoehto:

1. Rehtori ja koulun henkilökunta tunnustavat tapahtumat. He myöntävät, etteivät voi tehdä enempää, ja siksi he näyttävät heikoilta.

2. Rehtori ja koulun henkilökunta kiistävät tapahtumat. Siksi he näyttävät tietämättömiltä hölmöiltä.

Ei enää selviytymistarinoita, kiitos

Media rakastaa toipumistarinoita. Olen käyttänyt näistä tarinoista nimitystä selviytymistarina. Jos oikein muistan, kirjoitin joskus kauan sitten, kuinka selviytymistarinat harmittavat minua. Pidän niitä naamalle heitettynä märkänä rättinä. Nuo ihmiset ovat selviytyneet ja menestyneet elämässään. Minä taas popsin neljää eri psyykenlääkettä ja taistelen PTSD-oireiden kanssa joka päivä.

En ole päässyt enkä koskaan tule pääsemään lähellekään sitä, mihin minulla olisi ollut edellytyksiä. Enkä tule koskaan parantumaan psyykkisistä sairauksistani ja selviytymään kaikista haasteista, mitä niistä on seurannut. Se on myönnettävä ja hyväksyttävä.

Voidaan myös oikeutetusti kysyä, että mitä on selviytyminen. Onko se täyttä työkykyä, vai riittääkö siihen vain se, että on yhä elossa?

Yle: Toipumistarinoiden tehtailu on vallankäytön muoto, jolla voi olla kauaskantoisia seurauksia:

”Huomaamatta jää, että on olemassa vaikeuksia, joita ei koskaan voiteta. Tarinoita, jotka päättyvät surullisesti tai tarinoita, joissa ongelma ei poistu, mutta sen kanssa opitaan elämään – toisinaan siedettävästi ja toisinaan ei.”

”Usein selviytymistarinat korostavat yksilöä, joka sinnikkyydellään ja periksi antamattomuudellaan lopulta voitti vaikeudet.”

”Yksilön korostaminen saa helposti kokemaan syyllisyyttä ja häpeää silloin kun ponnistelu ei tuotakaan toivottua tulosta.”

Jotta tämä kirjoitukseni ei vaikuttaisi itsesäälissä rypemiseltä, voin todeta, etten koe itsesääliä. Kaikesta huolimatta elän omanlaista elämää aktivismeineen ja vapaaehtoistöineen. Tunnen olevani enemmän hyödyksi kuin olisin ollut, jos elämäni olisi mennyt odotettua polkua. Sitä voi olla vaikea ymmärtää. Meidät on kasvatettu yhteiskuntaan, jota määrittää voimakas työkeskeisyys ja vahva työmoraali.

* * * * *

Tätä blogitekstiä valmistellessani törmäsin toipumisorientaation käsitteeseen:

”Toipumisorientaatiossa (recovery) on kyse kansalaisoikeuksista, mielekkäästä elämästä, osallisuudesta ja kanssakulkijuudesta. Se on ajattelun ja toiminnan viitekehys, jossa painottuvat voimavarat, osallisuus, toivo, merkityksellisyys ja positiivinen mielenterveys.”

”Lähestymistavan tavoitteena on tukea ihmistä saavuttamaan ja ylläpitämään itselle merkityksellistä ja tyydyttävää elämää sairauden oireista tai toimintakyvyn puutteista huolimatta.”

”Kolmas konkreettinen käytännön esimerkki on vertaistuen ja kokemustiedon hyödyntäminen. Vertaistuki ja kokemuksellinen tieto tuovat toivoa toipumisesta.”

Wikipedian artikkelissa mainitaan vertaistuki. Se on ollut tärkeä osa elämääni jo lähes kymmenen vuoden ajan. Suosittelen ainakin kokeilemaan vertaistukiryhmiin osallistumista, jos siihen vain on mahdollisuus. Vertaistukiryhmiä järjestetään esimerkiksi paikallisissa mielenterveysyhdistyksissä. Varsinaisesti kouluväkivallan uhreille suunnattuja ryhmiä on vähän. Niitä järjestävät Valopilkku Lahdessa ja Kiusatut Tampereella. Valopilkku toimii valtakunnallisesti. Kiusatut on tarkoitettu vain pirkanmaalaisille.

Yhdistys traumatisoituneille

Suomen trauma- ja dissosiaatioyhdistys Disso ry

Disso ry Facebookissa

”Suomen trauma- ja dissosiaatioyhdistys Disso ry on perustettu lokakuussa 2017 yhteistyössä kokemusasiantuntijoiden ja trauma-alan asiantuntijoiden kanssa. Idea yhdistyksestä syntyi Viisi naista, sata elämää -kirjaprojektin (www.dissociation.fi) ja sen ympärille muodostuneen dissosiaatioyhteisön piirissä.

Yhdistyksen tarkoituksena on tuottaa ja jakaa tietoa psyykkisestä traumatisoitumisesta ja dissosiaatiosta sekä kehittää erilaisia vertaistukimenetelmiä. Haluamme tehdä moniammatillista yhteistyötä traumojen hoidon hyväksi ja rakentaa siltoja eri toimijoiden välille.”

Yhdistys järjestää vertaistukiryhmiä ja vapaamuotoisempia etäryhmiä. Zoomissa pidettäviin vertaiskahvilatapaamisiin voi käydä tutustumassa, vaikka ei olisi yhdistyksen jäsen.

Uhrille tuomio ja kovat vahingonkorvaukset maksettaviksi

 

Itsepuolustus on sallittua. Vasta oikeuslaitos tulkitsee oliko kyse hätävarjelusta, hätävarjelun liioittelusta tai jostain muusta. Oikeuden päätöksessä ei ole kyse oikeudenmukaisuudesta, eikä päätös välttämättä vastaa kansan yleistä oikeustajua.

 

Seiskan juttua ja videota kommentoitiin edellisen postauksen kommenteissa. On tyydyttävää katsoa, kuinka kouluväkivallan tekijä saa uhriltaan turpiinsa ja kunnolla. Seiska: Hurja video Vantaalta: alistusvideota tekevä koulukiusaaja hyökkää kiusattunsa päälle takaapäin, mutta saakin itse elämänsä selkäsaunan – oikeus antaa tyrmistyttävän tuomion!

 

En tiedä mitä tekisin, jos joutuisin tuolla tavalla vainotuksi ja vainoaja hyökkäisi. Viranomaisten apuun en usko enkä luota. En pystyisi puolustautumaan fyysisesti. Ehkä jokin itsepuolustusväline auttaisi. Lupavapaita turvasumuttimia on olemassa. Laittomia turvasumuttimia saa Tallinnasta, mutta sellaisen maahantuomisesta, kantamisesta ja käyttämisestä saisi tuomion ampuma-aserikoksesta. Veitsen käyttämisestä saisi tuomion tapon yrityksestä tai taposta, riippuen lopputuloksesta. Toisaalta se veitsi, kuten mikä tahansa itsepuolustusväline, voi päätyä hyökkääjän käsiin. Itsepuolustusvälineen esiin saaminen ja käyttäminen voi myös olla niin hidasta, että välineellä ei ole merkitystä hyökkäyksen kulkuun ja lopputulokseen.

 

Oikeuden päätös on tyrmistyttävä niinkuin Seiskan otsikossa lukee. Oikeuden päätöksestä voi päätellä, että uhrin olisi pitänyt vain juosta karkuun. Oikeus ei huomioinut sitä, että tekijä olisi seurannut perässä ja hyökkäys olisi jatkunut, kuten se jatkui tuolla parkkipaikallakin.

 

Jos juokset karkuun, saat aina juosta karkuun. Jos puolustaudut, joudut itse vaikeuksiin. Pitäisikö vain käpertyä maahan sikiöasentoon ja antautua pahoinpideltäväksi? On vain huonoja vaihtoehtoja. Paikkakunnalta pois muuttaminen ei ole kaikille mahdollista. Parasta olisi linnoittautua kotiin eikä koskaan käydä yhtään missään.

 

Tappeluun tarvitaan aina kaksi, toisteli ensimmäisen ja toisen luokan opettaja. Kouluaikoinani 80- ja 90-luvuilla kaikki väkivalta oli kouluissa ehdottomasti kiellettyä, myös itsepuolustus, joka tulkittiin tappeluksi. Sääntö väkivallan kieltämisestä oli tarkka, mutta sen noudattaminen, valvonta ja rangaistukset olivat mielivaltaisia, paitsi kerran aivan peruskoulun lopussa. Silloin rehtori tajusi välittömästi, että kyse oli itsepuolustuksesta. Kyllä, minä sain kouluväkivallan tekijän kerran maahan. Jonkin ajan päästä siitä olinkin jo nuorisopsykiatrisella osastolla.

 

Iltalehti: Sanna nukkuu stiletti tyynynsä alla – vainoaja ei jätä rauhaan

 

Sannalle käy huonosti, tekee hän mitä tahansa tai jättää tekemättä. Vainoaja ei lopeta, eikä viranomaisista ole vainoamista lopettamaan. Stiletin käyttämisestä Sanna joutuisi vankilaan. Missä ovat suvun MIEHET, jotka kerralla tekisivät vainoajalle selväksi, että vainoamisen on loputtava ja heti.

Tutkimus: Kiusaajilla korkea itsetunto, korkea sosiaalinen status ja vähiten masennusta

 

Simon Fraser University, School of Criminology: SFU study finds biological explanation for youth bullying:

 

”Bullies had the lowest levels of depression, the highest levels of self-esteem, and the highest levels of social status. The findings lend support to the suggestion that youth bullying confers social hierarchy advantages to bullies and may have evolved through sexual selection.”

 

Kouluväkivaltaa vastaan kampanjoivilla ja muilla asiasta osallisilla on hyvä olla oikeaa tietoa väkivaltailmiön syistä. Yleinen käsitys kiusaajareppanasta purkamassa pahaa oloaan pitää tieteellisten todisteidenkin valossa jo unohtaa. Kyllä se on se uhri, joka purkaa pahaa oloaan. Kouluväkivallan tekijät nauttivat tekojensa hyödyistä mahdollisesti koko elämänsä ajan.

 

Tutkijat uskovat löytäneensä syyn sille, miksi nykyiset toimenpideohjelmat kouluväkivaltaa vastaan eivät ole vaikutuksiltaan kummoisia:

 

”Recent research by Wong and other scholars shows that current bullying prevention programs have small but positive effects at reducing levels of victimization, but questionable effects at reducing levels of bullying. This may be because programs base their tactics on the premise that youth bullying is the outcome of maldevelopment, and believe that bullies can learn to stop their destructive behaviours.”

Perjantai: Miksi kiusaamme toisiamme?

 

Perjantai: Miksi kiusaamme toisiamme?

”Kiusaamista ei tapahdu vain koulussa, vaan myös armeijassa, työpaikoilla ja jopa politiikassa. Vieraina yhteiskuntasuhdejohtaja Touko Aalto ja tietokirjailija Tiina-Emilia Kaunisto. Perjantai-dokkari: Koulukiusattu Niko.”

Yle: Rankasti koulukiusattu Niko Tiuraniemi vieraili vanhassa koulussaanensi kertaa yli 20 vuoteen: “Ymmärsin viimein etten ole itsesyyllinen”

Niko kertoo kampanjansa tilanteesta Radio Pookin haastattelussa.

Sotauutisoinnin vuoksi siirretty Perjantai-ohjelma herätti taas vanhoja muistoja mieleen. Nikon haastattelu sekä koskettaa että repii. Nikon kokemukset, mutta varsinkin tunteet, tulivat tutuiksi koulussa myös minulle, niinkuin te tiedätte. Niko kertoo pelänneen kuolevansa koulussa. Niin pelkäsin minäkin ylivoimaisen ja arvaamattoman vihollisen käsissä, vaikka luodit eivät koulussa lentäneet, eivätkä ohjukset ja kranaatit räjähtäneet. Pelkoa voi yrittää järkeillä pois, mutta tunne on silti todellinen.

* * * * *

Vaikka mittakaava on eri, on kouluväkivallassa ja suurvallan aggressiossa toista valtiota kohtaan paljon samanlaista. Tsemppaaminen ei uhreja auta. Öykkärit uskovat vain tarpeeksi voimakkaan liittouman tuomaan vastavoimaan.

Väärinkäytökset jatkuneet Kupittaan sairaalassa

Turun Sanomat uutisoi vuonna 2016 vakavista väärinkäytöksistä Kupittaan sairaalan vanhuspsykiatrisella osastolla. Sen jälkeen potilaiden kaltoinkohtelu on jatkunut. Lehti uutisoi siitä 23.10.2021 ja toisen kerran 5.11.2021.

 

Koskelan murha ja Sysmän hirttotapaus - Käräjätuomiot

 

Kolme roadmania tuomittiin lyhyisiin ehdottomiin vankeusrangaistuksiin Koskelan murhasta ja muutamasta muusta samaan uhriin kohdistuneesta rikoksesta. Vaikka tuomiot ovat nimellisesti pitkiä, 10, 9 ja 8 vuotta, alaikäiset ensikertalaiset istuvat vain kolmasosan tuomiosta, jos syitä pidempään istumiseen ei ole.

Seuraavat tiedot on yhdistelty Ilta-Sanomien uutisesta, Murha.infosta ja Ylilaudalta. Kuva on Ylilaudalta.

Poika A

Tuomio 10v 1kk, josta istuu n. 3v 4kk

”Pojista vanhin oli tekoaikaan 4.12.2020 runsasta kuukautta vaille 17-vuotias. Hän oli tuntenut uhrin vasta vähän aikaa ja kaksi muuta tekijää runsaan vuoden ajan.

Poika A oli jo etukäteen viestitellyt haluavansa ”piestä” uhrin. Hän muun muassa löi nyrkillä, potki ja talloi uhria, yritti murtaa tämän käden. Hän hakkasi uhria metalliputkella ja pudottautui kahdesti maassa maanneen uhrin ylävartalon päälle polvilleen. Tämä aiheutti kylkiluiden murtumat, jotka olivat osaltaan syynä kuolemaan.

Mielentilalausunnon mukaan poika A:n käsitys itsestään ja ympäristöstään on realistinen. Kognitiivinen suoriutuminen on iän mukaista. Hänellä on kyky ymmärtää syy-seuraussuhteita, realiteetteja sekä tekojensa tosiasiallista luonnetta ja oikeudenvastaisuutta ja seurauksia päihteettömänä ollessaan.

Poika A:lla on mielentilalausunnon mukaan alttiutta tulla johdatelluksi. Päihtymystilalla ja sen myötä todennäköisesti heikentyneellä impulssikontrollilla on voinut osaltaan olla merkitystä tekoihin syyllistymisessä.

Poika A kohdisti uhriin kaikkein kovinta väkivaltaa. Hänellä olisi ollut useita kertoja mahdollisuus luopua väkivallasta ja toimia toisin.

Oikeus katsoi sopivaksi rangaistukseksi murhasta kymmenen vuotta vankeutta. Lievemmistä rikoksista tuli kuukausi lisää.”

Poika B

Tuomio 8v 2kk, josta istuu n. 2v 8kk

”Uhri ja kaksi muuta tekijää eli pojat B ja C tunsivat toisensa päiväkodista lähtien. Poika B täytti 17 vuotta teon jälkeen tammikuussa.

Poika B oli jo etukäteen tuonut viesteissä esille halunsa kohdistaa uhriin ”UFC-juttuja”. Tämä viittasi Ultimate Fighting Championships -vapaaotteluihin.

Poika B poistui sairaala-alueelta kesken väkivallan kahdeksi tunniksi, mutta löi heti palattuaan uhria kahdesti nyrkillä kasvoihin. Hän osallistui liikuntakyvyttömäksi ja puhumattomaksi muuttuneen uhrin kantamiseen. Poika B kuvasi uhrin nöyryyttämistä ja osallistui siihen itse. Hän heitteli uhria oluttölkeillä ja jätti tämän muiden kanssa talviyöhön makaamaan märissä ja vähissä vaatteissa alaruumis paljaana.

Mielentilatutkimuksen mukaan päihtymyksellä on tekojen hetkillä voinut olla poika B:n impulssikontrollia löyhentävää vaikutusta. Taustalla on voinut vaikuttaa tilanteessa virinnyt kykenemättömyys kunnioittaa toisen rajoja joukossa tapahtuneen taantumisen seurauksena. Kuitenkaan hänen kykynsä ymmärtää teon luonne, oikeudenvastaisuus ja seuraukset tai kykynsä säädellä käyttäytymistään eivät ole olleet heikentyneet.

Poika B ei ollut koko aikaa paikalla ja hän kohdisti uhriin merkittävästi vähemmän väkivaltaa kuin pojat A ja C. Hänelle käräjäoikeus mittasi murhasta kahdeksan vuotta. Muista rikoksista tuli kaksi kuukautta lisää.”

Poika C

Tuomio 9v 2kk, josta istuu n. 3v

”Pojista nuorin täytti tekopäivänä 16 vuotta. Kaveriporukka oli kokoontunut Koskelaan juhlistamaan hänen syntymäpäiväänsä. Myös hän tunsi uhrin päiväkodista asti.

Poika C muun muassa potki maassa makaavaa uhria päähän ja kylkeen sekä löi nyrkillä ja kepillä. Hän otti maassa ollutta uhria hiuksista kiinni, nosti pään ilmaan ja kun uhri sanoi ”älä”, iski pään maahan. Hän heitteli uhria oluttölkeillä ja rääkkäsi tätä papateilla.

Poika C palasi yöllä tapahtumapaikalle ja havaitsi uhrin silmien olevan auki räpyttelemättä. Silti hän poistui taas paikalta ja lähetti poika B:lle ääniviestin, jossa totesi uhrin kuolevan.

Mielentilalausunnon mukaan poika C:llä on ollut normaalit ikätasoiset edellytykset ymmärtää tekonsa tosiasiallinen ja oikeudenvastainen luonne ja hallita käyttäytymistään. Toisaalta kyky ajatella tekojen seurauksia ja säädellä käyttäytymistä on voinut tekohetkellä olla heikentynyt päihtymystilan ja ryhmäpaineen takia tunnekuorman kasvaessa.

Poika C suunnitteli tekoa ja oli läsnä siinä missä poika A, mutta hänen itsensä käyttämä väkivalta ei ollut niin voimakasta ja runsasta. Käräjäoikeus mittasi hänelle murhasta yhdeksän vuotta ja muista rikoksista kaksi kuukautta lisää.”

Käpylän koulun henkilökunta, lastensuojelu ja viranomaiset eivät ole tutkinnan kohteena, vaan eipä se taida ketään yllättää.

Netistä löytyneiden tietojen perusteella uhri otettiin lastensuojelulaitokseen, koska hän ei suostunut menemään kouluun. Blogin ohjesivulla on osio lastensuojelun kanssa toimimiseen. Varoitukset koskevat myös koulukieltäytymistä ja sen seurauksia.

* * * * *

Sysmän yhtenäiskoulu joutui kohun keskelle tammikuussa 2019. Ylen MOT teki jutun kouluista, joissa on THL:n Kouluterveyskyselyn mukaan erityisen paljon väkivaltaa. Koulun rehtori kohahdutti lausunnollaan seksuaalisuuttaan korostavista tai hutsahtavasti pukeutuvista oppilaista, jotka suorastaan kerjäävät uhriksi joutumista.

Eipä kestänyt kauaakaan, kun Sysmässä tapahtui taas. Isokokoinen teinipoika rusikoi koulutovereita tapon yrityksen, viiden pahoinpitelyn ja yhden törkeän pahoinpitelyn arvoisesti. Ilta-Sanomat: 15-vuotias poika loi kouluun pelon ilmapiirin, jossa hän pystyi piinaamaan nuorempia oppilaita – näin kaikki tapahtui:

”Teoista vakavin, eli tapon yritys, tapahtui kouluajan ulkopuolella elokuussa 2019. Tuomittu kuristi uhri A:ta hirttoköydellä, roikkumalla köyden toisessa päässä koko painollaan. Uhrin jalat nousivat hetkeksi ilmaan ja hän oli jopa hengenvaarassa. Samana kesänä vapaa-ajalla 15-vuotias löi poikaa useasti nyrkillä ja poltti häntä tupakalla.

Uhri B:tä ja uhri C:tä teinipoika retuutti ja pahoinpiteli toistuvasti koulupäivien aikana koulun alueella syyslukukaudella. Hän muun muassa kuristi, potki ja löi sekä vaikeutti uhrien hengitystä pitämällä pipoa tai huivia heidän kasvoillaan. Uhri C:tä hän lisäksi paiskoi päin seiniä ja nosti kaulaotteella seinää vasten. Hän yritti myös työntää tämän pään wc-pönttöön.”

Tekijä tuomittiin käräjillä 2v 7kk ehdottomaan vankeusrangaistukseen ja 22 300 euron korvauksiin uhreille ja valtiolle. Tekijä on valittanut hoviin. Koulun henkilökunta ja viranomaiset eivät ole tutkinnan kohteena, vaan eipä se taida ketään yllättää.

Lisää Sysmän tilanteesta kirjoittaa Yle artikkelissaan Lapset jäivät riitelevien poliitikkojen jalkoihin: kiusaaminen on jatkunut Sysmässä jo vuosia, koska kukaan ei valvo koulun aikuisia.

* * * * *

Kunpa joku olisi kertonut näille uhriksi joutuneille lapsille, että missä menee siedettävän käytöksen raja. Rajan pitää olla matalalla. Lapsen ei tarvitse vastaanottaa yhtään tönäisyä, eikä kuulla herjaavaa sanaa koulu”tovereilta”. Joku voisi sanoa, että tuolla tavalla kasvatetaan lapsia ja siten myös aikuisia, jotka eivät kestä pienintäkään pettymystä ja vastoinkäymistä. Sanon, että asia on päinvastoin. Lapsista, jotka välttyvät väkivallalta, kasvaa normaaleja aikuisia. Väkivaltaa sietämään kasvaneista lapsista kasvaa tunne-elämältään ja mielenterveydeltään rikottuja aikuisia, tai hirtettyjä tai kuolleita lapsia, kuten Sysmässä ja Koskelassa.

Keltikangas-Järvinen tyrmää kliseen kiusatusta kiusaajasta

 

Ylen nettisivuilla on hyvä juttu kouluväkivallasta. Jutussa on haastateltu professori Liisa Keltikangas-Järvistä. Psykologian professori tyrmää usein toistuvan kliseen kiusaamisesta: "Se on vanhanaikainen käsitys, että kiusaaja itse on ollut joskus kiusattu”:

”Se on vanhanaikainen käsitys, että kiusaaja itse on ollut joskus kiusattu. Sellainen ajatus, että hän olisi ollut syrjään työnnetty kiusattu, joka muuttuu toiminnaltaan ja persoonallisuudeltaan yhtäkkiä kiusaajaksi, ei pidä paikkaansa, Keltikangas-Järvinen sanoo.”

Professori purkaa jutussa toisenkin sitkeän kliseen, jota näkee yhä usein toistettavan:

”Hän muistuttaa, että kiusatun asema on tukalampi kuin kiusaajan, vaikka usein puhutaan siitä, että molemmat tarvitsevat apua.

– Aikoinaan tuli tämä klisee, että kummatkin ovat yhtä suuria uhreja ja kumpaakin täytyy auttaa samalla tavalla. No ei todellakaan, kyllä kiusatun tilanne on huomattavasti vaikeampi.

Professorin mukaan täytyy toki selvittää, miksi kiusaaja kiusaa, mutta ihan ensin on syytä purkaa tilanne ja tehdä kiusaajalle selväksi, että hän toimii väärin, ja sillä on seurauksia.”

Klisee yhtä suurista uhreista on syntynyt ja sitä ylläpitää se, että aikuiset eivät ole kyenneet kohtaamaan totuutta väkivallasta. Uhriuttamalla tekijän he ovat saaneet itselleen jonkinlaisen mielenrauhan, kun ei ole tarvinnut ajatella väkivallan tekijän julmuutta ja todellisia syitä teoille.

 

* * * * *

 

Psykologian tohtori Virpi Pöyhönen on julkaissut uuden kirjan Noidankehästä pois. Voiko koulukiusaamisen kierteen katkaista. Kirjasta on uutinen Ilta-Sanomissa.

 

Aikuisen täytyy tehdä päätökset lapsensa puolesta

 

Koskelan murhasta voidaan ottaa oppia, jos niin halutaan. Olen seurannut uutisointia alusta alkaen ja miettinyt mitä tapauksesta kirjoittaisin. Atson kohdalla asiat menivät kammottavalla tavalla väärin. Ammattilaiset epäonnistuivat täydellisesti.

 

Koskelan murha toivottavasti murtaa myyttiä lasten kyvyttömyydestä pahuuteen. Julmia lapsia on ihan oikeasti olemassa ja he erottuvat muista jo hyvin varhain. Varhainen ja tiukka puuttuminen häiriökäyttäytymiseen auttaa myös heitä.

 

Uhrille irtipääsy väkivallasta on vaikeaa, eikä väkivalta ei lopu itsestään. Saattaa olla niin, että uhri on alistettu kokemaan normaalina asemansa yhteisön pohjalla. Saattaa olla, että uhri on niin raskaasti alistettu, että hän uskoo ”rankaisuleikkien” ja muiden väkivaltasessioiden olevan normaalia kanssakäymistä muiden lasten kanssa. On aikuisen vastuulla nähdä lapsen tilanne, ja tehdä päätökset ja teot väkivallan lopettamiseksi. Lapsi ei välttämättä ymmärrä tilannettaan, osin tai kokonaan. Moni aikuinenkin jää väkivaltaisiin lähisuhteisiin tai jatkaa työpaikassa, jossa joutuu työtoverien väkivallan kohteeksi.

 

Internetin keskustelupalstoja seuratessa näen usein keskusteluja, joissa hätääntynyt vanhempi pyytää neuvoja kouluväkivallan uhriksi joutuneen lapsensa auttamiseen. Tapaukset ovat usein samankaltaisia; koulu on nostanut kädet pystyyn tai kieltää koko väkivallan olemassaolon, eikä apua heru poliisilta, lastensuojelusta tai muiltakaan viranomaisilta. Tilannetta vaikeuttaa, kun lapsi haluaisi kaikesta huolimatta jatkaa koulussa. Väkivalta ei siis lopu itsestään, mutta jättää jatkuessaan yhä pahenevat jäljet lapsen mielenterveyteen. Aikuisen täytyy tehdä päätökset lapsen puolesta. Tehtävä ei ole helppo. Näiden vanhempien puolella on yksi asia. He ovat ottaneet lastensa asiat hoidettavikseen, ja se vie jo pitkälle. Näillä vanhemmilla on yhä mahdollisuus pelastaa lapsensa.

 

Sovinnaisuutta, myötäilyä ja viranomaisiin luottamista pidetään yhteiskunnassa hyveenä. Aikuisten sovinnaisuus aiheuttaa kärsimystä lapsille. Aikuisilta tarvitaan radikaaleja ajatuksia ja radikaaleja tekoja lastensa pelastamiseksi. Valtavirran mukana kulkeva aikuinen vain jättää lapsensa petolauman raadeltavaksi. 

 

LISÄYS: Iltalehdessä oli Jari Sinkkosen haastattelu: Nuori jää jopa väkivaltaiseen kaverisuhteeseen - syy on inhimillinen ajatusmalli

Koronavuoden kohokohtia

Syyslukukausi 2020 alkoi isosiskon hätähuudolla:

 

”Tiistaina 15.9 Vantaan kytöpuistonkoulun välitunnilla pikkuveljeni hakattiin sekä kuristettiin tajuttomaksi. Kiusaajia oli viisi joista yksi kuvasi videon youtubeen sekä muihin sosiaalisenmedian kanaviin.”

 

Mediat ja julkinen keskustelu suorastaan leimahtivat liekkeihin, eikä tulimyrsky päättynyt tähän yhteen tapaukseen. Esiin tuli useita vastaavia tapauksia kautta Suomen. Valtamedia tietysti päästi ääneen poliitikkoja, ammattilaisia ja viranomaisia. Jopa itse tasavallan presidentti otti asiaan kantaa. Heidän kannanotoistaan jäi vahva tuntuma, että vaikka he tuntisivatkin myötätuntoa uhreja kohtaan, väkivaltaisesti käyttäytyville lapsille ja nuorille kukaan ei voi yhtään mitään. Yhdet vetoavat resurssien vähyyteen ja toiset valittelevat kuinka lainsäädäntö ei anna heille keinoja puuttua väkivaltaan. Kukaan ei ota vastuuta väkivallan lopettamisesta, vaan vastuuta pompotellaan poliitikkojen, viranomaisten, koulun ja vanhempien välillä. Valtamediassa haastateltujen vanhempien kokemuksista näkyi avuttomuus ja toivottomuus, kun väkivalta jatkui puuttumisyrityksistä huolimatta tai koulu kiisti koko ongelman.

 

Julkisuuteen päätyneet tapaukset ovat koskeneet fyysistä kouluväkivaltaa. Tämän takia mediassa on jäänyt epäselväksi, että kouluväkivalta pitää sisällään myös muita väkivallan muotoja. Henkinen ja sosiaalinen väkivalta, tai pelkkä väkivallan uhka, voivat olla uhreilleen tuhoisampia kuin suora fyysinen väkivalta.

 

Ilta-Sanomat uutisoi Kytöpuiston pahoinpitelyn viimeisimmistä käänteistä. Tapaus on koulun ja viranomaisten puolesta loppuunkäsitelty. Uhri vaihtoi koulua, ja tekijät erotettiin koulusta muutamaksi viikoksi. Ilmeisesti pahoinpitelyvideon kuvaajaa ei erotettu, mutta tämä tyyppi on käynyt huutelemassa ja uhkailemassa uhrin kotipihalla. Lisäksi uhri joutuu yhä henkisen väkivallan kohteeksi Snapchatissa.

 

* * * * *

 

Nuorison väkivalta on muutenkin hallinnut otsikoita koronan riivaamana vuonna. Vantaan Kuusijärvellä tapahtui kesäkuussa tapon yritys, kun nuorisojoukko ajoi lapsen laiturin alle ja hyppi laiturilla niin, että lapsi oli hukkua. Nuorten tekemistä puukotuksista, pahoinpitelyistä ja ryöstöistä on uutisoitu harva se viikko. Äskettäin poliisi ilmoitti, että Helsingissä liikkuu väkivaltaisesti käyttäytyviä nuorisojengejä, joissa liikkuu jopa 150 pääosin maahanmuuttajataustaista nuorta. Kuten kouluväkivallan kohdalla, tässäkin viranomaiset ja ammattilaiset valittelevat resurssien puutetta ja lainsäädännön riittämättömyyttä. Kukaan voi millekään mitään. Kukaan ei ota vastuuta. Yhteiskunta seisoo avuttomana vieressä, kun pikku gangsterit pistävät ranttaliksi. Ei sen niin pitäisi olla. Jos pikku gangsteri ei osaa elää yhteiskunnan säännöillä, pistetään hänet lukkojen taakse kuntoutukseen ja pidetään siellä kunnes hän osaa. Lainsäädäntöä ja varsinkin oikeuskäytäntöä pitäisi muuttaa, jotta laki ja oikeus olisivat potentiaalisten uhrien eikä väkivaltarikollisten puolella. Yleensäkin tuomiot väkivalta- ja seksuaalirikoksista ovat lieviä, mutta nuorten tekemien rikosten kohdalla tuomiot ovat aivan naurettavia.

 

Ainakin osassa julkisuuteen tulleista kouluväkivaltatapauksista tekijöillä on maahanmuuttajataustaa ja koulut ovat monikulttuurisia. Tekijöiden maahanmuuttajataustan hyssyttelystä ei hyödy kukaan. Uhreiksi joutuu niin kantasuomalaisia kuin maahanmuuttajataustaisia lapsia ja nuoria. Väkivallan torjumiseksi on analysoitava kulttuuriset lähtökohdat ja on toimittava tulosten pohjalta. Kunniakulttuurissa elävälle pikku gangsterille on näytettävä miten täällä eletään ja tehtävä se selväksi tarvittaessa voimakeinoin. Väkivaltainen käytös ei lopu selityksiin huonoista kotioloista ja rakenteellisesta rasismista, eikä ymmärryksen tarjoamisesta näille röyhkeille pikku paskiaisille.

 

* * * * *

 

Salasana, 123456, perkele, qwerty, 12345. Nämä ovat Ilta-Sanomien mukaan suomalaisten viisi suosituinta salasanaa. Psykoterapiakeskus Vastaamon potilastietokannan käyttäjätunnus ja salasana olivat netissä levinneiden huhujen mukaan järjestelmän oletustunnukset admin/admin. Oli vain väistämätöntä, että joku tai jotkut veivät tietokannan syksyllä 2018 ja keväällä 2019. Vastaamon johto tiesi vuodoista, mutta firma myytiin kovalla rahalla eikä uudelle omistajalle asiasta kerrottu. Kiristys alkoi tämän vuoden syksyllä. Kiristäjät uhkasivat julkaista sata potilastietoa joka päivä, ellei 450000 euron lunnasvaatimukseen suostuta. Vastaamo ja poliisi päättivät olla maksamatta ja pelata uhkapeliä potilaiden luottamuksellisilla tiedoilla. Huonostihan siinä kävi. Kiristäjät toteuttivat uhkauksensa. Tietoja julkaistiin muutamana päivänä uhkauksen mukaisesti, mutta sitten kävi jotain outoa. Kiristäjien sivulle ladattiin suuri datapaketti, joka ilmeisesti sisälsi koko potilastietokannan. Alkuperäinen kiristäjä tai kiristäjät julkaisivat kaiken Vastaamon kiristämiseen tarvittavan materiaalinsa. Ei Vastaamon kannattanut enää mitään maksaa, kun tiedot olivat jo levityksessä pitkin pimeää verkkoa. Pian kiristäjät, alkuperäiset ja ehkä myös uudet samoille apajille pyrkivät henkilöt, lähettivät kiristysviestejä suoraan potilaille.

 

Sanat eivät riitä kertomaan kuinka syvästi halveksin potilastiedoilla kiristäjiä, mutta myös Vastaamon ja poliisin uhkapeli on vastenmielistä. He uhrasivat 40000 ihmisen henkilötiedot ja pahimmillaan synkimmätkin salaisuudet ja kipeimmät haavat rahan takia. Summa on suurelle kasvuyritykselle mitätön ja vakuutusyhtiöt olisivat varmasti tulleet apuun. Summa on niin pieni, että rikas omistaja olisi nostanut rahan verovapaasti osinkoina ja käyttänyt huviveneeseen tai muuhun turhakkeeseen. Koska tietokanta pääsi leviämään pimeässä verkossa, voi vuotaneista tiedoista olla haittaa potilaille vielä vuosien tai vuosikymmenien päästä. Vastaamo ja poliisi, kannattiko teidän pelata uhkapeliä, kun lunnaiden määrää verrataan uhrien kärsimysten määrään?

 

* * * * *

 

Minulla on ollut psyykkistä oireilua kouluajoista lähtien. Masennus toistuu säännöllisen epäsäännöllisesti. Vanhat, uudet ja mahdollisesti toteutuvat ja toteutumatta jääneet kokemukset pyrkivät pintaan ja niitä triggeröivät ihan mitättömätkin asiat. Saan päänsisäisiä raivokohtauksia, joiden voimakkuus, kesto ja esiintyvyys vaihtelevat voimakkaasti. On päiviä jolloin koen vain vähäisiä oireita, ja on päiviä jolloin raivokohtauksia tulee lähes jatkuvasti, ja muina päivinä voi olla kaikkea siltä väliltä.

 

Helpotusta ongelmiin on haettu EMDR-terapiaa myöten, huonoin tuloksin. Keinot alkoivat olla lopussa. Kaksi vuotta sitten päätin jatkaa masennuslääkekokeiluja, vaikka kyseisistä lääkkeistä minulla on vain huonoja kokemuksia. Ensimmäinen kokeilluista lääkkeistä ei toiminut ollenkaan, paitsi että sain siitä lieviä haittavaikutuksia. Ne olivat sellaisia tajunnassa tuntuvia sähköiskuja. Tuntemusta on vaikea selittää, mutta lukemani mukaan myös muilla on kokemuksia vastaavasta ilmiöstä. Sain masennuslääkkeistä samoja haittavaikutuksia nuoruudessakin. Silloin hoitohenkilökunta ei uskonut koko asiaan, kai ne tulkittiin psykoosin oireiksi niinkuin kaikki muukin oireilu.

 

Viime talvella ja keväällä kokeilin taas uutta masennuslääkettä. Alkujaan sillä piti hoitaa unettomuutta pienellä annoksella, mutta lääke tuntui vaikuttavan mielialaan positiivisesti ja siksi annosta nostettiin. Mieliala oli hyvä koronan uhasta huolimatta. Virtaa riitti! Sulkutila kuitenkin nakersi mielenterveyttäni. Koin epäoikeudenmukaisena sen, että mielenterveyskuntoutujien kohtaamispaikat suljettiin ensimmäisinä kohteina, mutta villi meno jatkui muualla yhteiskunnassa. Minulta katkesivat lähes kaikki sosiaaliset kontaktit. Kun yhteiskunnan sulkuja sitten purettiin, olin jo joutunut aivan sietämättömän raivon valtaan. Minun oli pakko purkaa pahaa oloa ja päädyin ottamaan yhteen viranomaisten kanssa. Ai että tuntui hyvältä, mutta helpotusta ei kauaa kestänyt.

 

Menin psykiatrin vastaanotolle. Sisäinen raivo oli sietämätöntä. Olotila piti katkaista nopeasti. Psykiatrini arveli, että masennuslääkkeellä saattoi olla osuutta agitoituneeseen olotilaani ja kirjasi tietoihini, ettei minun enää kannata kokeilla masennuslääkkeitä. Raivoa hillitsemään hän määräsi Deprakineä. Sisäinen raivo hellitti. Ei se kokonaan poissa ole, mutta olo on huomattavasti kevyempi. Deprakineä käytetään myös kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoidossa mielialan tasaajana. Nyt selvitellään voisiko minulla sittenkin olla myös kaksisuuntainen eli bipolaarinen mielialahäiriö. Se sopisi lisäselitykseksi ainakin osaan nykyisistä psyykkisistä vaikeuksistani.