maanantai 10. joulukuuta 2018

Turvallisuusohjeita tytöille & Tulevaisuuden monikulttuurinen koulu


Tytöt eivät tiedä. Tyttöjen vanhemmat eivät tiedä. Opettajat ja muutkaan lasten ja nuorten kanssa työskentelevät eivät tiedä, tai suvaitsevaisuusideologiansa vuoksi eivät halua tietää. He, jotka tietävät, eivät kerro siitä rasismisyytösten pelossa. Minullekin asia tuli yllätyksenä, kun kuulin silmiinkatsomissäännöstä. Oulussa paljastuneen saalistajaringin tekojen jälkeen asiasta ei voi enää vaieta.

Älä vastaa kontaktiin. Älä katso silmiin. Älä hymyile. Poistu paikalta tai huuda apua. Jos katsot silmiin ja hymyilet, annat suostumuksesi. Vapauteen ja tasa-arvoon tottuneille tytöille asian tajuaminen voi olla vaikeaa. Matkustakaapa kolmannen maailman maahan, menkää kadulle, katsokaa miehiä silmiin ja hymyilkää. Havainnoikaa, mitä tapahtuu. Jotkut ihmiset ja heidän kulttuurinsa eivät muutu, vaikka heidät siirretään länsimaihin. Tytöille on kerrottava totuus, vaikka totuus sattuu. Totuus sattuu kuitenkin vähemmän kuin rikoksen uhriksi joutuminen.

PT-Media: Mitä kertoa lapsille kolmansien maiden miehistä?

”Jokaisen aikuisen vastuu on kertoa lapsilleen, että kaikki kolmansista maista tulleet miehet ovat potentiaalisia ahdistelijoita. Ei siksi, että asiaa tekee mieli yleistää vaan siksi, että kolmansissa maissa arvot ovat niin radikaalisti erilaisia kuin länsimaissa.

Niissä maissa, joista Eurooppaan tullaan ”pakolaisina” naisten ja tyttölasten olot ovat kauhistuttavia. Tyttölapsi on koiraakin alempiarvoinen toimija. Vanhemmat myyvät tyttölapsensa usein jo hyvin nuorena avioliittoon. Koulutus tai työssäkäynti ei tule kysymykseenkään. Naiset säkitetään.

Ero länsimaihin on valtava. Tulija voi päällisin puolin vaikuttaa ”kotoutuneelta” mieheltä, mutta tosiasiassa siellä mielen pohjukassa kannetaan niitä samoja arvoja kuin kotimaassaankin.

Jokaisen vanhemman tulisi opettaa lapsilleen joitakin yksinkertaisia perusasioita:

- Älä ikinä ota kontaktia turvapaikanhakijamiehiin äläkä vastaa heidän yhteydenottoihin. Jos tällainen mies yrittää Facebookin tms kautta kontaktia yksityisviestein tai muulla tavalla niin viesteihin ei pidä vastata millään tavalla. Viestien lähettäjä pitää estää samantien.

- Jos kaupungilla tai yleisellä paikalla tulija yrittää ottaa kontaktia älä vastaa mitenkään tällaisiin keskustelunavauksiin. Älä katso miestä silmiin äläkä hymyile vaan pyri poistumaan paikalta. Jos tilanne menee pelottavaksi voit pyytää apua suomalaisilta miehiltä ja kertoa, että et pääse eroon sotapakolaisesta. Turvapaikanhakijat ovat ovelia saalistajia ja saattavat käyttää esim avunpyyntöä tekosyynä keskustelunavaukseen. Pidä mielessä, että he eivät tarvitse pikkutyttöjen apua.

- Jos sotapakolainen yrittää vaikapa bussissa katsekontaktia älä vastaa katseella. Laita kuulokkeet korville ja ole huomaamatta miestä.

- Jos turvapaikanhakija liimautuu kiinni, kannatta pyytää ulkopuolisten apua. Kolmansista maista tulleille miehille ei kannata nuoren naisen sanoa suoraan, että painuu vittuun. Tämä loukkaa kunniakulttuurista tullutta miestä niin paljon, että hän saattaa pahoinpidellä tytön vaikka julkisella paikalla.

Nuorten tyttöjen on äärimmäisen tärkeää tiedostaa asia. Kolmansista maista tulleet miehet näkevät eurooppalaiset pikkutytöt huorina, koska nämä saavat liikkua vapaasti ja ilman huivia.

Perusasiat ovat siis yksinkertaisia: Älä vastaa turvapaikanhakijoiden yhteydenottoihin äläkä katso heitä silmiin äläkä missään nimessä hymyile heille.”

Suomalaisen peruskoulun tulevaisuuteen kurkistetaan ruotsalaisen esimerkin mukana. Meno tulee olemaan samanlainen Suomen suurimpien kaupunkien maahanmuuttajavaltaisten lähiöiden kouluissa, jollei se ole jo sitä osassa näitä laitoksia. Häiriköintiä tapahtui ja sitä siedettiin myös kouluaikoinani 80- ja 90-luvuilla, aikana ennen monikulttuurisuutta. Aikuiset, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, olivat voimattomia suitsimaan vapaasti kasvaneiden lasten ja nuorten käyttäymistä. Oppilasaineksen muuttuminen haastavammaksi liberaalin opettajakunnan hallitsemissa kouluissa lisää väistämättä häiriökäyttäytymistä.

PT-Media: Millaista on monikulttuurisessa koulussa?

”Heidän siskonsa ovat hunnutettuja nilkoista päälakeen jo ala-asteen ensimmäiseltä luokalta. Kotona opetetaan, että heidät pitää jättää rauhaan. Vaikka vanhemmat eivät suoraan sanoisi, että ruotsalaiset tytöt ovat huoria ja niitä saa kiusata systemaattisesti, lapset kuitenkin ymmärtävät asian niin. Sitä tukevat kaikki vanhemmat samaan ryhmään kuuluvat miehet. He ajattelevat huivittomien ruotsalaisten naisten, olipa tämä pikkutyttö tai mummo, olevan huoria.”

”Muutaman vuoden jälkeen kadotin yksinkertaisesti uskoni koko touhuun. Kukaan ei uskaltanut sanoa tulijanuorukaisille mitään, vielä vähempi viedä asioita eteenpäin. Koko touhu oli täyttä kaaosta, siksi tulijoita sanotaan ”kaaos*”, kaaos*iksi. Koko opetustoimi oli kuin laidun, jossa oli villi sonnilauma. Opettajat yrittivät pitää sonnilaumaa aisoissa olemalla hissukseen ja hiippailemalla näkymättömästi. Mikä tahansa risahdus sai tuon sonnilauman pillastumaan ja sen jälkeen loppupäivä kerättiinkin laumaa kasaan ja yritettiin saada se rauhalliseksi.”

* Poistin halventavat nimitykset. Nimittelystä joutuu poliisin puheille.

Pikkutyttöjen raiskaajia voin huoletta sanoa ihmissaastaksi, mutta rajansa kaikella.

Perimmäinen syy, miksi inhoan halventavia nimityksiä, juontaa juurensa 90-luvun lopulle. Tutustuin monikulttuurisella kesäleirillä maahanmuuttajanuoriin. He olivat suomalaistuneita, lapsuudestaan asti täällä asuneita kiintiöpakolaisia. Kuullessani tietyn haukkumasanan, muistan nuoren tytön kesäleiriltä ja mietin, mitä pahaa hän on tehnyt, että hänen etunimeään muistuttavaa sanaa käytetään niin halventavalla tavalla.


perjantai 16. marraskuuta 2018

Runokirja kostofantasioista


Taiteen avulla pääsee joskus ihon alle. Tarita Ikosen runokirja Kylmyyden monologi iskee syvälle tunteisiin.

Kirsin Book Club:

”Kiusaamisen kuvaukset ovat taitavia tuomaan tunteen omalle iholle, koskettamaan lukijaa. Niiden sisältö saa terästettyä voimaa kiusatun kostofantasioista, joissa useimmiten päädytään ampumaan kiusaajat. Ase tai kuolema, ase ja kuolema, ovat viimeiset keinot, kun muut hätähuudot eivät ole auttaneet. Näemmekö me aikuiset ja tunnistammeko, kuinka syvältä kiusaaminen viiltää?

Kylmyyden monologi avaa kiusaamisen vereslihalle, koskettavasti ja havahduttavasti.”

Kirjaa voi kysellä myös kirjastoista. Ainakin Turun kaupunginkirjastosta teos löytyy.

Kostofantasiat ovat kouluväkivallan uhreilla yleisiä. Muistan kuulleeni, että enemmistöllä uhreista olisi näitä ajatuksia. En osaa varmuudella sanoa tarkkoja lukuja, mutta muistaakseni kostofantasioita saattaa olla jopa neljällä viidestä uhrista. Olin mukana muutama vuosi sitten erään järjestön kokoontumisessa, jossa puhuttiin aiheesta. Kouluväkivaltaa kokeneita oli paikalla noin kymmenen. Vain yksi uhreista kertoi, ettei hän ollut koskaan tuntenut kostoajatuksia.

Vallitsevat ajattelu- ja puhetavat ja käsitykset kouluväkivallasta ovat muuttumassa. Osa aiheista, joista minäkin olen räyhännyt täällä blogissa yhdeksän vuoden aikana, ovat valtavirtaistuneet. Ammattilaiset puhuvat jo valkoisesta raivosta ja kostofantasioista. Ammattilaisten ymmärrys kouluväkivaltailmiöstä lisääntyy jatkuvasti. Osallistuin lokakuussa Kiusatut-hankkeen seminaariin Tampereella. Siellä sai hyvän käsityksen kouluväkivallan vastaisen työn nykytilasta. Suunta on oikea. Ilmiö saadaan vielä kitkettyä. Aikaa se toki vaatii.

Seminaarissa esitettiin kysymys kostolla uhkaamisesta. Joku seminaarin osallistujista kysyi esitelmää pitäneeltä poliisilta, että mitä pitäisi tehdä kostolla uhkailevan nuoren kanssa. Käsittääkseni kysyjä tarkoitti nimenomaan uhria, joka purkaa pahaa oloaan suoltamalla raivoisaa kostopuhetta ammattilaisen vastaanotolla. Kysyjä etsi vastausta kysymykseen, että milloin ammattilaisen pitäisi ilmoittaa uhkailuista eteenpäin muille viranomaisille. Poliisi ei osannut antaa selkeää vastausta kysymykseen, enkä yhtään ihmettele sitä.

Oikea vastaus on: Ei milloinkaan. Uhan toteutumisen todennäköisyys on häviävän pieni. Jos on olemassa todellinen ja toteutumassa oleva uhka, on ilmoitettava vain aika ja paikka, jota uhka koskee, ja itse teko on pysäytettävä siellä missä sen on määrä tapahtua. Uhkaajaksi tulkitun uhrin henkilöllisyyttä ei saa paljastaa. Jos sitävastoin uhri ilmiannetaan pelkän pahan olon purkamisen takia, se on uhrille taas yksi todiste siitä, ettei yhteenkään ammattiauttajaan voi luottaa.

tiistai 23. lokakuuta 2018

Stoppi koulukiusaamiselle -käsikirja ladattavissa ilmaiseksi


Seura-lehdessä on artikkeli niin tutusta aiheesta. Tällä kertaa aihetta lähestytään eri tavalla ja osittain eri äänenpainoilla. Alkaako lässytys pikkuhiljaa loppua?

Seura: Teemu, Niko ja Sami pahoinpitelivät luokkatoveriaan julmasti koko peruskoulun ajan − Selvitimme, minkälaisia aikuisia kiusaajista tuli

Jutussa haastateltu KiVa Koulun kehittänyt Christina Salmivalli käyttää jutussa kahdesti sanaa ”heikompi” kuvaillessaan väkivallan uhreja. Sitä minullekin toitotettiin koko peruskoulun ajan, että olen heikompi kuin muut. Minulla oli vastassa huomattavan ylivoimaiset viholliset, ja minulta oli rangaistuksen uhalla kielletty kaiken väkivallan käyttö, myös itsepuolustus. En minä heikko ollut, vaan puolustuskyvyttömäksi alistettu niin väkivallan tekijöiden kuin koulun aikuisten taholta. Jos heikkoja haetaan, niitä olivat koulun aikuiset, jotka eivät mahtaneet mitään kurittomille kakaroille.

Artikkelissa olevaa linkkiä klikkaamalla pääsee lataamaan ilmaiseksi Stoppi koulukiusaamiselle -käsikirjan. Artikkelin mukaan kirja on ladattavissa ilmaiseksi 31.10.2018 asti. Pikaisen selailun perusteella voisin alustavasti sanoa, että lässytys alkaa loppua.

* * * * *

Blogin ohjesivu on päivitetty. Korjailin ja täydensin vanhoja ohjeita ja kirjoitin tukun uusia. Alunperin ohjeisiin piti lisätä muutama uusi kohta, mutta lopulta käytin korjauksiin kaksi viikkoa. Eikä ohjesivu silti valmis ole. Tulen kehittämään ohjeita niin kauan kuin jaksan ylläpitää tätä blogia.

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Viilinvenyttäjäiset – Nöyryytys lapsen edun nimissä


Hyvää tarkoittamalla aiheutetaan joskus paljon pahaa.

Viilinvenyttäjäisinä tunnettu nöyryytys tapahtui 80-luvun alkupuolella ollessani peruskoulun ensimmäisellä tai toisella luokalla. Meillä oli opettajana pula-ajan arvomaailmaa edustanut vanha ämmänkäppänä. Entisaikaan, kun ruoasta oli pulaa, ruoan poisheittämistä ei saanut edes ajatella. Opettaja annosteli ruoat lautasille ja valvoi luokan edessä, kun oppilaat söivät lautasensa tyhjiksi. Lautanen piti syödä tyhjäksi, muuten tuli harmia. Kaiketi hän tarkoitti hyvää.

Hyvää tarkoitettiin myös ajatuksella, että lapset voidaan pakottamalla tutustuttaa kaikenlaisiin ruokiin ja saada lapset syömään monipuolisesti. Yksinkertaistettu selitys lasten haluttomuudelle jotain ruokia kohtaan oli ennakkoluuloihin perustuva nirsoilu. Silloin uskottiin, että mistä tahansa ruoasta oppii pitämään, kunhan sitä maistaa. Kouluruoka oli joitain poikkeuksia lukuunottamatta pahanmakuista, ja aikuisetkaan eivät kyenneet kaikkea syömään, joten selitys oli enimmäkseen väärä.

Eräänä päivänä jälkiruoaksi oli viiliä. En pitänyt viilistä. Viili venyi purkin ja lusikan välissä. Limaiset klöntit valuivat suusta nieluun, kun oksennusta pidätellen söin viilipurkin tyhjäksi. Opettaja katseli tyynesti pöytänsä takaa pieniä seitsemän- tai kahdeksanvuotiaita lapsia. Luokkahuoneessa kuuluu yökkäyksiä ja oksentelua. Niitä säesti hiljainen itku. Välitunti alkoi, mutta ne, joilla viilipurkki ei ollut tyhjä, joutuivat jatkamaan syömistä. Koulun pihalta näkyi suoraan luokkahuoneeseen. Katselin pihalta, kuinka ikkunan edessä istunut tyttö itkien venytti viiliä purkin ja lusikan välissä, kykenemättä syömään sitä.

Tapauksesta on aikaa jo yli kolmekymmentä vuotta, mutta en ole sen jälkeen viiliä syönyt. Tunnen myös yhä syyllisyyttä, jos jätän lautaselle ottamaani ruokaa syömättä.

Pakkosyöttämistä tapahtui koko ala-asteen ajan. Vaikeaksi kouluruokailun teki pakkosyöttämisen ja pahanmakuisen ruoan lisäksi se, että jouduin jo ennen kouluikää erityisruokavaliolle. Sitä ei huomioitu millään tavalla koko peruskoulun aikana. En tiedä, olisinko saanut lääkärintodistusta ruokavaliota varten, syy ruokavaliolle kun oli lääketieteellinen, mutta varsin erikoinen. Erityisruokavalioni huomioitiin vasta toisen asteen oppilaitoksessa, jossa sain oikeuden siihen sairaanhoitajan kirjoittamalla todistuksella.

Muistan hyvin selviytymiskeinoni ensimmäisen ja toisen luokan ruokailuista. Ongelmani oli (ja on yhä) tietty ruoka-aine, jota oli silloin lähes kaikissa ruoissa. Koska opettaja annosteli ruoan lautaselle, ainoa keino välttää ainetta oli pyytää ruokaa vain ihan vähän. Opettaja tulkitsi sen ruokahaluttomuudeksi ja sanoi annosta hyttysen annokseksi, vaikka tosiasiassa halusin syödä vatsani täyteen, mutta ilman kyseistä ruoka-ainetta. En minä mitään hyttysen annosta halunnut, vaan eihän pieni lapsi sellaista osannut selittää. Hyttysen annoksesta huolimatta ongelmallista ainetta päätyi aina lautaselle. Siitä piti päästä eroon. Erottelin aineet lautasen reunalle, söin syötäväksi kelpaavan osuuden, ja kun opettaja katsoi muualle, sujautin aineet ruokaliinan sisään ja ruokaliinan reppuun. Salakuljetin nyytin kotiin. Päiväksi jäi kauhea nälkä, mutta onneksi kotona sai syödä äidin tekemää hyvää ruokaa.

Ala-asteen ylemmillä luokilla ja yläasteella joko keittäjät annostelivat ruoan tai ruokaa sai ottaa itse. Keittäjältä sai joskus pyydettyä, että inhokkiruoka-ainetta sisältävää ruokaa tulisi lautaselle vähemmän ja muita ruokia enemmän. Syömättä jääneen ruoan sai kaataa jäteämpäriin ruokailuvälineiden palautuspisteellä. Ala-asteella kuitenkin vielä kytättiin, että lautanen syötiin tyhjäksi ja moitteita tuli jos ei niin tehnyt. Joskus kävi niin, että jälkiruokaa ei saanut ottaa, jos lautanen ei ollut tyhjä. Yläasteella ruokailu muuttui vapaammaksi. Siellä sai valita mitä ottaa. Pääruoka kuitenkin sisälsi lähes aina inhokkiainetta eikä vaihtoehtoja ollut. Oli helpompaa jättää pääruoka kokonaan pois ja syödä vain mauttomia kumiperunoita, salaattia ja leipää, tai pelkkää leipää ja maitoa, kun kumiperunoihin lopulta kyllästyi. Siitä jäi nälkä loppupäiväksi. Ruokailu muuttui vapaammaksi, mutta myös rauhattomaksi ja meluisaksi. Ruokatunti oli lyhyt, jono ruokalaan oli aina pitkä ja usein jäin jonon hännille muiden etuillessa. Helpointa oli suosiolla jättäytyä jonon viimeiseksi. Maidon juominen oli riski. Ennen maitoautomaatin tuloa maito oli pöydillä tölkeissä. Maitoa lasiin kaadettaessa piti olla tarkkana, että havaitsi jos joku oli sylkenyt tölkkiin. Maitoon liittyi toinenkin riski. Jo ensimmäiseltä luokalta lähtien pelkäsin, että läikytän maitoa tai pudotan lasin lattialle. Vahingoista kun seurasi aina naurua, ja varsinkin yläasteella vahingonilo oli erittäin julmaa.

Hyvällä tarkoituksella saavutettiin päinvastainen lopputulos. Joihinkin ruokiin jäi syvä inho. Pakottamalla ja rankaisemalla voidaan estää ihmisiä tekemästä jotain kiellettyä, mutta myönteisiin asioihin, kuten terveelliseen ruokavalioon kannustamisessa pakko ja rangaistus eivät toimi. Lapsi alkaa vain inhota pakkosyötettyä ruokaa. Mietin, että mikä osuus kouluruokailulla on ollut nykyisten epäterveellisten ruokailutottumusten taustalla. Kouluruokailussa koetut asiat ovat ehkä osaltaan vääristäneet ihmisten suhdetta ruokaan.

* * * * *

Suomi24: Viesti pakkosyöttäjä -opettajalle

* * * * *

Kouluruokailussa on yhä jotain pahasti vialla:

Helsingin Sanomat: Vain hyvin harva oppilas syö koko koululounaan – ”Vartti hälinässä ei auta”, sanoo tutkija

Ilta-Sanomat: Aidot kuvat nuorten kouluruoka-annoksista: Silmään pistää lautanen, jolla on hädin tuskin lusikallinen ruokaa

lauantai 1. syyskuuta 2018

Kouluturvaa-lehti ei ota opikseen


Tuomitun talousrikollisen pyörittämä Kouluturvaa-lehti on jälleen otsikoissa. Aihe oli esillä viime syksynä, eikä mikään muu kuin huijattujen ihmisten määrä näytä muuttuneen. Kuluttajaviranomaisiin on lehden takia oltu yhteydessä lähes 1200 kertaa. Pelkästään tänä vuonna yhteydenottoja on tullut lähes 400. Se on järkyttävän korkea määrä lehdelle, jonka levikki on arviolta vain noin 3000 tilausta. Kaikki eivät jaksa valitusprosessiin lähteä. Huijattuja saattaa olla paljon enemmän.

Helsingin Sanomat: ”Valehtelivat suoraan, että nauhalta kuuluu, kun teen kestotilauksen” – Terttu Olli luuli tukevansa kiusaamisen vastaista työtä, mutta joutuikin Kouluturvaa-lehden tilaajaksi

”HS tutustui tapauksiin vuoden 2018 yhteydenottojen perusteella. Niistä ilmenee, että esiin tulleet outoudet ovat säännönmukaisesti samankaltaisia. Usein kuluttaja ei ole tiennyt Ollin tapaan tilaavansa lehteä, vaan kuvitellut tukevansa hyväntekeväisyyttä.

”Kyllähän se on ongelmallista, jos kuluttajalle annetaan kuva, että kyse on hyväntekeväisyydestä, vaikka taustalla on liiketoimintaa”, lakimies Kristiina Vainio KKV:stä toteaa.

Tilaus on tehty useissa tapauksissa ilman suostumusta, esimerkiksi muistisairaalle vanhukselle. Reklamaatioiden tekeminen on ollut lähes mahdotonta, sillä asiakaspalvelussa ei usein vastata.”

Firman mainostama avustustoiminta näyttää yhtä tyhjältä:

”HS selvitti, saako turvapuhelimesta luvattua apua. Toimittaja esitteli itsensä alakouluikäisen vanhemmaksi ja kysyi, kuinka koulukiusaamistilanteessa tulisi toimia.

”Koulun puitteissa, ainakin opettajalle pitäisi ensin kertoa. Koulussa luulisi myös olevan koulukuraattori ja koulupsykologi, joiden kanssa voisi jutella”, puhelimeen vastannut nainen neuvoo.”

Yleisesti väitetään, että kaikki työ on arvokasta. Kouluturvaa-lehden myynnillä on vain kielteisiä vaikutuksia yhteiskuntaan. Ihmiset, jotka eivät jaksa, osaa tai uskalla valittaa, menettävät rahansa huijareille. Ihmiset, jotka valittavat, tuhlaavat arvokasta aikaansa ja voimavarojaan turhan asian selvittelyyn, vaikka viranomaisten olisi pitänyt jo kauan sitten pistää puhelinmyyjät kuriin. Haitta ei koske ainoastaan huijatuiksi joutuneita kuluttajia. Kuulin erään järjestön työntekijältä, että rehellisissä järjestöissä joudutaan selittelemään, ettei heillä ole mitään tekemistä kyseisten huijausten kanssa.

Kouluturvaa-lehti ei ota opikseen, ja miksi ottaisi. Hyväntekeväisyyshuijaukset ovat hyvä bisnes, koska hampaattomat viranomaiset konttaavat rähmällään huijarien edessä. Ihmettelen, miksi viranomaiset jahkailevat, vaikka keinoja toiminnan pysäyttämiseen löytyy. Miksei tapausta ole jo viety markkinaoikeuteen? Miksi Helsingin poliisilaitoksella jahkaillaan, käynnistetäänkö esitutkintaa vai ei? Kuinka törkeästi kouluväkivallan uhreilla voidaan rahastaa, ennenkuin heikko yhteiskunta puuttuu asiaan?

lauantai 25. elokuuta 2018

Köyhyys altistaa kouluväkivallalle


MTV: Opettajalta riipaiseva esimerkki koulumaailman raadollisuudesta: "Lapset kilpailevat merkkivaatteilla ja älypuhelimilla – jos niitä ei ole, kiusataan"

Pelastakaa Lapset: Lapsen ääni -kysely: Lähes 70 % vähävaraisten perheiden lapsista kertoi joutuneensa kiusatuksi:

”Vähävaraisuus altistaa kiusaamiselle kouluissa, ilmenee Pelastakaa Lasten tuoreessa Lapsen ääni -kyselyssä. Jopa 69 prosenttia nuorista, jotka kokevat olevansa vähävaraisista perheistä, ovat joutuneet alakoulussa kiusaamisen uhreiksi. Vastaava lukema hyvin toimeen tulevien perheiden lapsilla oli 40 %. Kyselyn perusteella kouluissa ei tunnisteta riittävästi köyhyyden vaikutuksia koulunkäyntiin ja oppimiseen.”

”Vaikka kiusaamisesta on keskusteltu julkisuudessa joka lukuvuoden alkaessa, kiusaaminen jää yhä liian usein aikuisilta huomaamatta. Jopa 38 % vastanneista arvioi, että kouluissa työskentelevät aikuiset, kuten opettajat, eivät puutu tarpeeksi kiusaamiseen. 28 % lapsista kertoi myös, että aikuiset koulussa eivät kohtele kaikkia yhdenvertaisesti.”

Köyhyys on epäilemättä suuri riskitekijä kouluväkivallan uhriksi joutumiselle. Uutisointi ehkä saa vanhemmat käyttämään viimeisimmät euronsa merkkituotteisiin riskin pienentämiseksi, mutta lasten kulttuurissa voi käydä miten tahansa. Jos lapsi ei kelvannut ilman merkkituotteita, ei lapsi kelpaa merkkituotteiden kanssa. Hyväksynnän hakeminen kääntyy itseään vastaan. ”Vittu noloo, toi vitun luuseri yrittää vittu matkia meitä! Vittu mikä feikki!” Koulunpihan hierarkian huipulla viimekädessä päätetään, kuka saa olla rauhassa ja kuka joutuu väkivallan uhriksi.

Kännyköiden myyjät ovat huomanneet asiakaskunnan muutoksen. Aiemmin lippulaivamalleja markkinoitiin vaativaan työkäyttöön, mutta nykyään niitä kaupataan lapsille, kuten Samsungin mainoksesta näkyy. Lapsi tarvitsee tonnin kännykän uima-altaalla leikkimiseen ja emojeilla hassutteluun.

Lasten kulttuuri on julma sekoitus kaupallista kilpailuyhteiskuntaa, väkivaltaa ja sivistymättömyyttä. Hyvät vanhemmat, miksi ihmeessä te laitatte lapsenne moisen kulttuurin armoille ja vieläpä osallistutte itse varustelukilpailun ylläpitämiseen?

* * * * *

Yhä useampi käyttää vähättelevän ”kiusaaminen”-sanan asemesta tai rinnalla jotain toista sanaa. Aamulehden uutisessa käytetään sanaa ”kiusaamisväkivalta”.

Aamulehti: Rankasti kiusatut pitävät kokemuksensa usein sisällään – kiusaamisesta kärsineet alaikäiset saavat syksystä alkaen ryhmähoitoa Tampereella

Kiusaamisväkivaltaa kokeneille lapsille tarjotaan syksystä alkaen ongelmia ehkäisevää ryhmähoitoa Tampereella.

Tampere on tarjonnut neljän vuoden ajan hoito-ohjelmaa nuorille aikuisille, joilla on takanaan rankkoja kokemuksia kiusaamisesta. Nyt hoito laajenee myös alaikäisiin. Suunnitelmat ovat kuitenkin vielä vaiheessa.”

”Ryhmätapaamiset kestävät noin 1,5 tuntia ja niitä järjestetään kullekin ryhmälle yhteensä viisi. Ryhmässä muun muassa keskustellaan ja tehdään harjoituksia työkirjan avulla.

Osallistujien valinnassa käytetään esitutkimusta. Sillä kartoitetaan, millaista väkivaltaa nuori on kokenut, kuinka paljon se vaikuttaa psyykkiseen huonovointisuuteen ja miten paljon kiusaaminen on tuhonnut hyvinvointia.”

Sanaa ”kiusaamisväkivalta” on käytetty selvemmin esitelmässä Kiusaamiseen on puututtava!

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Back to School – Ikäviä lapsuusmuistoja



Osta! Osta! Osta! Ihania vaatteita, reppuja, koulutarvikkeita! Takaisin kouluun! Jee! Jee! Jee!

Joka elokuu toistuva mainosrumba on taas täällä. Mainokset pursuvat kirkkaita värejä, hauskuutta ja iloisia ilmeitä lasten valmistautuessa alkavaan kouluvuoteen. Vaikka olen jo nelikymppinen, mainokset nostavat yhä ikäviä tunteita pintaan.



Minulle koulun alkaminen oli raskasta. Kesän sai elää ilman väkivaltaa, kunnes heinäkuun lopulla alkoi tajuamaan, ettei aikaa ollut paljoa jäljellä. Back to School -mainonnan alkaessa todellisuus iski kovaa. Pahinta rumbassa oli todellisuudentajunsa hukanneiden aikuisten vouhotus siitä, kuinka kivaa koulun alku on. Ahdistus kasvoi, kunnes yleensä viimeisenä iltana huusin ja itkin etten halua mennä kouluun. Lenkkarit ja reppu hohtivat uutuuttaan, kun kävelin koulun ovesta sisään seuraavana aamuna.

Ei tämä voi olla niin vaikeaa. Jos koululainen oireilee ennen koulun alkua, jotain on vialla. Syy on selvitettävä, eikä sekään riitä. Jos syynä on kouluväkivallan aiheuttama pelko ja ahdistus, on väkivalta kertakaikkiaan saatava loppumaan. Apua voi etsiä tuolta:

Koulukiusaaminen.fi


perjantai 27. heinäkuuta 2018

Palauttamisnarratiivi – Tarinoita ennalleen korjatuista potilaista


Kritiikki masennuslääkkeitä kohtaan saa jatkuvasti lisää uskottavuutta.

Annan jälleen itseäni viisaampien puhua. Lääkärilehden numerossa 23/2018 julkaistiin kirjailija ja psykologi Jussi Valtosen kolumni. Valtonen käsittelee äskettäin julkaistuja masennuslääketutkimuksia ja niiden uutisointia, tai paremminkin uutisoinnin puutetta.

Tarinoita ja tutkimustuloksia

Huhtikuussa Psychotherapy & Psychosomatics -sarjassa julkaistiin kiinnostava tutkimus (1). Kiinnostava on paitsi tulos, myös siitä herännyt keskustelu.

Zürichin yliopiston tutkijoita kiinnosti mielialalääkkeiden käyttö ja masennuksesta toipuminen. Tutkimuksessa seurattiin kolmenkymmenen vuoden ajan vajaan kuudensadan sveitsiläisen joukkoa, henkilöt olivat tutkimuksen alkaessa 19–20-vuotiaita. Heitä tutkittiin puolistrukturoiduilla haastatteluilla seitsemän kertaa vuosina 1978–2008; seurannan aikana nuorista aikuisista tuli viisikymppisiä.

Voisi kuvitella, että pitkä seurantatutkimus kiinnostaisi niin asiantuntijoita, maallikoita kuin toimittajiakin, koska lääkkeiden pitkäaikaisvaikutuksista on varsin vähän tutkimustietoa. New York Times kirjoitti hiljattain mielialalääkkeiden lopettamiseen liittyvistä ongelmista. Timesin mukaan miltei 25 miljoonaa amerikkalaista syö niitä jo kolmatta vuotta. Yli viisi vuotta lääkkeitä käyttäneitä on USA:ssa yli 15 miljoonaa, yli kolminkertainen määrä vuoteen 2000 verrattuna. Suurin osa tiedostamme perustuu kuitenkin vain muutamien viikkojen tai kuukausien tutkimuksiin.

Häkellyttävästi päinvastoin kuin olisi odottanut, mielialalääkkeiden käyttö oli sveitsiläistutkimuksessa yhteydessä huonompaan eikä parempaan hoitotulokseen (ristitulosuhde 1,7–1,8 masennuksen pahenemiselle neliportaisen asteikon yhdellä pisteellä). Ymmärrettävä selitys olisi tietenkin se että ne, joiden masennus oli vaikein, käyttivät myös todennäköisimmin lääkkeitä. Tutkimuksessa oli kuitenkin kontrolloitu paitsi sosiodemografiset tekijät, myös masennuksen vaikeustaso lähtötilanteessa, koetun kärsimyksen aste ja itsemurha-alttius. Vielä senkin jälkeen kun nämä tekijät otettiin tilastollisesti huomioon, lääkkeiden käyttö ennusti huonompaa hoitotulosta.

Kyse ei ole satunnaistetusta asetelmasta; tutkimus osoittaa korrelaation, ei syy-yhteyttä. Tutkimuksessa on myös muita rajoitteita. Aineistoa ei alun perin kerätty tämän kysymyksen selvittämiseksi, ja tieto lääkkeiden käytöstä perustui osallistujien kertomaan. Mutta tämä myös valaisee, kuinka keskeisiä puutteita tiedoissamme on. Lääkkeiden pitkäaikaisvaikutuksia ei juuri ole tutkittu.

Kiinnostava on paitsi tutkimus, myös siitä virinnyt julkinen keskustelu. Sellaista ei nimittäin ole käyty, tietääkseni. Tulokset ovat samansuuntaiset kuin viime syyskuussa julkaistussa 9-vuotisessa amerikkalaisessa seurantatutkimuksessa (2). En kuitenkaan ole nähnyt yhdenkään median Suomessa tarttuneen kumpaankaan tutkimukseen, vaikka pitkäaikaiskäyttäjien määrä on kasvanut myös meillä.

Sveitsiläistutkijat pohtivat, mahtaisiko Giovanni Favan (3) esittämä vastatoleranssimalli selittää tulokset. Sen mukaan mielialalääkkeiden pitkäaikainen käyttö saattaisi hermosolujen reseptoreissa tapahtuvien muutosten vuoksi johtaa tehon vähittäiseen heikkenemiseen ja lopulta ehkä huonompiin hoitotuloksiin. Tästäkään mahdollisuudesta en ole kuullut Suomessa keskusteltavan.

Sosiologi Arthur Frankin mukaan länsimaista keskustelua sairauksista hallitsee palauttamisnarratiivi – kertomukset, joissa hoitohenkilökunta voitokkaasti korjaa potilaan alkuperäiseen, vahingoittumattomaan tilaansa. Tätä maallikot ja media odottavat ammattilaisilta: tarinoita hoidoista jotka tehoavat ja sairauksista jotka paranevat. Osaamisemme rajallisuudesta on selvästi vaikeampi keskustella.

Kirjallisuutta:

1 Hengartner MP, Angst J, Rössler W. Antidepressant use prospectively relates to a poorer long-term outcome of depression: results from a prospective community cohort study over 30 years. Psychother Psychosom 2018;87:181–3.

2 Vittengl JR. Poorer long-term outcomes among persons with major depressive disorder treated with medication. Psychother Psychosom 2017;86:302–4.

3 Fava GA. Can long term treatment with antidepressant drugs worsen the course of depression? J Clin Psychiatry 2003;64:123–33.

* * * * *

Palauttamisnarratiivi koskee myös kouluväkivallasta selviytymistä. Media janoaa onnellisella lopulla varustettuja nyyhkytarinoita. Meitä, jotka emme vahvistuneet väkivallasta, vaan menimme rikki taikurimaisista hoidoista ja ihmeitä tekevistä psyykenlääkkeistä huolimatta, halveksitaan. Palauttamisnarratiiviin sopimattomia voidaan helposti syyttää omista ongelmistaan. Sinä olet itse syyllinen ongelmiisi, koska et vain yrittänyt, vaikka tie menestykseen tarjottiin sinulle hopealautasella.

keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Vihaan suurinta osaa ihmiskunnasta, joten en käy ulkona yhtään enempää kuin on pakko


Yksi sarjakuva kertoo kaiken tarpeellisen. Näitä tilanteita tulee eteen harvoin, mutta sekin on liikaa minulle. Kävelen hiljaa pois, vaikka pään sisällä räjähtää silmitön raivokohtaus. Taviksille nämä ovat pikkujuttuja. Kuinka sinä nyt tuollaisesta harmistuit? Anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ihan typerää pahoittaa mielensä pikkujutun takia. Minulla menee tuollaisesta pää sekaisin pitkäksi aikaa. Miten selviydyn kaikesta paskasta, jota ihmiskunta päälleni vielä pudottaa?

Why so serious? - Tapasin universumin kuningattaren

* * * * *

Sori etten ole julkaissut uusia kirjoituksia täällä blogissa. Asiaa olisi vaikka kuinka paljon, mutta en jaksa kirjoittaa. Edellistalvena alkanut vakava uupumus ei vain mene ohi.

lauantai 24. helmikuuta 2018

Seksuaalista ahdistelua Turun hyvämaineisissa kouluissa


Vaietaan, hyssytellään, lakaistaan maton alle. Jätetään tutkimatta, hoidetaan tapaukset epävirallisesti. Uhrit kuitenkin valehtelevat. Ollaan hiljaa vain. Mitään pahaa ei tapahtunut. Koulun ja opettajan maine täytyy säilyttää!

Musiikinopettaja ahdisteli poikia Puolalanmäen koulussa 1980- ja 1990-luvuilla. Vyyhti alkoi purkautua, kun Demokraatti-lehden päätoimittaja Mikko Salmi kirjoitti kolumnissaan omista kokemuksistaan eräällä turkulaisella musiikkiluokalla. Turun Sanomat vahvisti myöhemmin, että Salmen kolumni käsitteli nimenomaan Puolalanmäen koulua.

Turun Sanomat: Turku pimitti ahdisteluepäilyt vaikka asiantuntija ne vahvisti – varjeli koulun mainetta

Puolalanmäen koulun musiikinopettaja siirtyi vuonna 2000 itäsuomalaisen seurakunnan kanttoriksi. Työssään ja vapaaehtoistoiminnan kautta hän oli lasten ja nuorten parissa aina viime syksyyn saakka. Toistaiseksi ei ole kerrottu, onko tuhotyö jatkunut sielläkin.

Heti ensimmäisen uutisen jälkeen paljastui toinen laaja ahdistelusarja Turun ja naapurikaupungin kouluissa. Opettaja (musiikinopettaja tämäkin?) aloitti tyttöjen ahdistelun Luostarivuoren koulussa 1990-luvun alussa.

Turun Sanomat: Entiset oppilaat kertovat: Rajua hyväksikäyttöä Luostarivuoren koulussa

Luostarivuoren opettajan tuhotyö jatkui Kerttulin koulussa. Lopulta opettaja siirtyi Kaarinaan Valkeavuoren kouluun, jossa hän työskenteli tämän vuoden tammikuuhun asti. Hänet on nyt pidätetty virastaan. Opettajaa syytetään ”epäasiallisesta käytöksestä” myös Valkeavuoren koulussa.

Nykyään mikään ei pysy salassa. Foorumeilla on selvitelty opettajien henkilöllisyyksiä ja googlailulla löytää profiileihin sopivista henkilöistä juttuja kuvien kera.

Lasten ja nuorten parissa työskentelee mätämunia. Maalaisjärki sanoo, että tällaiset ihmiset on pidettävä kaukana lapsista. Viranomaisten toiminta on kuitenkin ollut täysin päinvastaista. Eivätkä nämä Turun ja Kaarinan tapaukset ole edes ainoita. Kuka tietää kuinka laajaa raiskaaminen, seksuaalinen hyväksikäyttö ja häirintä on ollut suomalaisissa kouluissa, ja kuinka paljon sitä yhä tapahtuu.

Helsingin Sanomat: Opettaja nuoli kaulaa, kouri oppilasta haaroista ja katsoi pornoa tunnilla – HS:n ahdistelukyselyyn tuli yli 450 vastausta ja ne ovat karua luettavaa

Miesten tasa-arvo ry: Tasa-arvovaltuutettu ja poikiin kohdistuva seksuaalinen häirintä kouluissa

Lokakuun liike: Varoitus seksuaalisesti hyväksikäytettyjen lasten vanhemmille

Turun Sanomien toimittajat ovat taas ehdolla Suuren journalistipalkinnon saajiksi. Viime vuonna palkinnon voitti Kupittaan sairaalan väkivallasta uutisoinut toimittaja Rebekka Härkönen. Nyt ehdolla ovat Luostarivuoren tapauksesta kirjoittaneet uutistoimittajat Annamari Nurminen ja Esko Pihkala.

Uutisointi ei miellyttänyt kaikkia. Toimittaja Pihkala joutui puolustautumaan, ja sen hän tekee hyvin.

Esko Pihkala: Kun oikeusjärjestelmä pettää:

"Mitä sitä kiertelemään, että Turun Sanomia voi Puolalanmäen ja Luostarivuoren koulujen vanhojen ahdistelutapausten uutisoinnin takia perustellusti syyttää länsimaisen oikeusvaltion ydinperiaatteisiin kuuluvan syyttömyysolettaman heittämisestä roskakoriin.

Olen saanut jutuista muutaman asiallisen mutta kriittisen lukijapalauteen, joissa on tivattu, millä oikeudella Turun Sanomat on ottanut rikosoikeudellisesti jo vanhentuneissa asioissa tuomiovallan ja leimannut kaksi arvostettua opettajaa julkisesti pedofiileiksi. Samaa näyttävät kyselevän muutamat nettikommentaattorit.

Uutisoinnista poltti päreensä myös Turun poliisi, joka raivostui Turun Sanomille, että mitä helvettiä te asetutte lain yläpuolelle ja pengotte tällaisia ”ikivanhoja asioita”.

Nämä kriitikot ovat nostaneet esiin sen, että seksuaalisesta ahdistelusta tai hyväksikäytöstä syytettyjä opettajia ei ole koskaan oikeusistuimissa tuomittu eikä heidän väitetyistä teoistaan ole mitään todisteita. On vain ”syytöksiä, huhuja ja kertomuksia”.

Samat tahot ovat todenneet, että Turun Sanomilla ei ole asiassa puheoikeutta, koska silloisen lainsäädännön mukaan kyse oli asianomistajarikoksista, joista uhrit eivät halunneet aikanaan tehdä poliisiasiaa.

Näille pesunkestäville legalisteille toteaisin, että nyt uhrit puhuvat.

Sopisiko teidän kuunnella heitä vai onko nyt teidän kannaltanne huono hetki? Viimeksi ilmeisesti oli, koska joidenkin uhrien mukaan heidän käskettiin aikanaan monen aikuisen suusta vetää sanansa takaisin, kun he lapsina yrittivät kertoa näistä asioista.

Ei tietenkään Puolalanmäen ja Luostarivuoren koulun opettajien väitetyistä teoista ole mitään todisteita. Miten voisi ollakaan, kun esiin nousseita vakavia syytöksiä ei aikanaan tutkittu?

Siitähän Turun Sanomien jutuissa nimenomaan kerrottiin.

Esiin astuneet uhrit vähäteltiin hiljaisiksi, syytökset lakaistiin maton alle ja syytösten kohteena olleet opettajat pakotettiin eroamaan ilman tutkintaa tai kunnon mahdollisuutta puolustautua syytöksiltä.

Tämäkö sitten oli länsimaisten oikeusihanteiden mukaista toimintaa?

Turun Sanomat teki Puolalanmäen ja Luostarivuoren koulujen ahdistelujuttujen kohdalla julkaisupäätökset ensinnäkin siksi, että artikkelien tiedot olivat erittäin vahvalla pohjalla.

Toisekseen oli olemassa erittäin voimakas yhteiskunnallinen intressi tuoda nämä salatut asiat päivänvaloon.

Kolmanneksi oli aivan ilmeistä, että kummassakaan tapauksessa oikeusjärjestelmä ei ollut aikanaan toiminut niin kuin sen olisi tarkoitus toimia.

Tämä johtui osittain silloisesta lainsäädännöstä, joka oli seksuaalirikosten osalta nykytilanteeseen verrattuna pahasti takapajuinen.

Juuri tällaisina hetkinä media voi oikeuttaa oman olemassaolonsa tekemällä tehtävänsä. Vapaalle lehdistölle on annettu länsimaisissa yhteiskunnissa oma roolinsa nimenomaan niitä päiviä varten, jolloin oikeusjärjestelmä ei toimi.

Turun poliisille sanoisin, että hoidetaan molemmat hyvässä yhteistyössä omat yhteiskunnalliset roolimme.

Jos oikeusjärjestelmä pettää, sanomalehti raportoikoon siitä. Jos sanomalehden harkinta uutisoinnissa pettää, oikeusistuimet sen siitä tuomitkoot.

Viime päivien aikana moni on todennut olevansa kiitollinen siitä, kuinka paljon seksuaalirikoslainsäädäntö ja lastensuojelulait ovat kehittyneet Puolalanmäen ja Luostarivuoren ahdistelutapausten päivistä. Sekä kansainvälisesti että kansallisesti kehitys on kulkenut siihen suuntaan, että nykyisin lapsiin kohdistuvaan häirintään puututaan paljon herkemmin.

Tämä kehitys ei ole sattumaa, vaan sille on syynsä.

Jos bostonilainen sanomalehti olisi vuonna 2002 pannut päänsä pensaaseen ja järkeillyt, että jonkun arvostetun vanhan pappismiehen ja teologisen neron maineen varjelu on tärkeämpää kuin lasten oikeus koskemattomuuteen, niin tuskinpa katolisen kirkon parissa harjoitettu laaja pedofilia olisi tullut vieläkään maailman tietoon.

Poliittiset päättäjät, poliisit ja tuomarit olivat jollain tasolla pedofiilipapeista tienneet Bostonissa jo pitkään, mutta toimintaa oli katsottu läpi sormien, koska kyse oli katolisesta kirkosta, joka nautti horjumatonta auktoriteettiasemaa myös lainvalvojien silmissä.

Boston Globe sen sijaan teki asiasta uutisen ja käynnisti samalla maailmanlaajuisen ketjureaktion, ja hyvä niin.

Joskus ihmisten on vain annettava kertoa tarinansa, jotta maailmasta tulisi tuleville koululaisille parempi paikka elää."

Touché!

tiistai 6. helmikuuta 2018

Riittävä ja tehokas väkivalta lopettaa ahdistelun


Arvostan rohkeutta puhua asioista niinkuin ne ovat. Arvostan totuutta, vaikka sen puhumisesta voi joutua vihapuhepoliisin haaviin. Julkaisen kaksi Oikeus ja kohtuus -blogin rohkeaa tekstiä kokonaisuudessaan, korostan niistä oleellisia kohtia ja lopuksi kommentoin aiheesta ja aiheen vierestä.

Oikeus ja kohtuus: Väkivallalla eroon koulukiusaamisesta:

”Koulukiusaaminen voi pahimmillaan olla fyysistä pahoinpitelyä ja raskasta henkistä alistamista joka aiheuttaa pysyviä ja elinikäisiä traumoja kiusatulle. Monet kärsivät lapsuuden tapahtumista koko aikuisen ikänsä. Järkyttävimmissä tapauksissa kiusaaminen on loppunut vasta kun kiusattu on tappanut itsensä.

Pahimmat kiusaajat ovat käytännössä lapsirikollisia. Nämä lapset ovat saaneet mallinsa monesti omilta alkoholisoituneilta tai muuten häiriintyneiltä vanhemmiltaan, hyväksikäytön tai muun kaltoin kohtelun ja välinpitämättömyyden seurauksena. Oli se syy mikä tahansa, kiusaajan käytöstä ei koskaan voida perustella kiusatulle vastaavilla argumenteilla ja vaatia kiusattua kestämään tilanne kun koululla ja viranomaisilla ei vain ole keinoja jolla kiusaamisen saisi loppumaan.

Mikä on ratkaisu siinä vaiheessa kun vakavaa henkeen ja terveyteen kohdistuvaa kiusaamista ei saada kuriin koulun, opettajien, vanhempien tai viranomaisten yhteistyöllä?

Lapsi tulee kotia mustelmilla, pelästyneenä ja itkeneenä, päivä toisensa jälkeen. Vaatteet ovat rikki, kirjat ja silmälasit rikottu. Häntä hakataan, nimitellään, ja potkitaan koulumatkalla, välitunnilla ja jopa oppituntien aikana. Kiusaaminen jatkuu, arvosanat laskevat, itsetunto murenee. Kiusattu lapsi huomaa että aikuiset eivät pysty tekemään asialle mitään, kukaan ei pysty suojelemaan. Kiusaaja lupaa kerta toisensa jälkeen lopettaa, mutta kun opettajien silmä välttää, nyrkiniskuja ja tönimistä seuraa aina uudelleen.

Koululla ja viranomaisilla on rajalliset lain suomat keinot. Valitettavan usein näitä keinoja ei edes käytetä kustannusten ja keinojen käytön aiheuttaman byrokratian takia. Erittäin harvoin, jos koskaan, on kiusaaja erotettu koulusta tai siirretty toiseen kouluun. Käytännössä aina toimenpiteet kohdistuvat kiusattuun. On tapauksia jossa kiusattu ei saa mennä välitunnille koska kiusaaja on ulkona, vaikka tilanteen pitäisi olla täysin päinvastoin.

Koulussa voimavaroja keskitetään liiaksi kiusaajan tukemiseen ja hänen toimintansa syiden kartoittamiseen. Jokainen ymmärtää että kiusaamistilanteen ratkaisemiseen saattaa kulua aikaa kuukausia tai jopa vuosia yritettäessä keskustella vanhempien kanssa, järjestetään palavereja, annetaan jälki-istuntoa, käsitellään asioita komiteoissa, oppilashuoltoryhmissä, opetusvirastossa, viranomaisten jopa poliisien toimesta. On kuitenkin täysin kestämätöntä, että koko tämän pitkän prosessin ajan kiusaaminen jatkuu ja sen annetaan jatkua. Kiusaaminen on viimekädessä lopetettava keinolla millä tahansa! Vasta sen jälkeen voidaan etsiä ratkaisuja syihin jotka ongelman aiheuttavat.

On vaikea kuvitella miten aikuinen reagoisi jos häntä pahoinpideltäisiin jatkuvasti työpaikalla, päivä toisensa jälkeen ilman että kukaan pystyisi sitä lopettamaan? Miten voidaan edes ajatella että syyttömän pienen lapsen pitäisi sietää väkivaltaa koulussa kun yhdenkään aikuisen ei sitä tarvitse sietää samaa työpaikallaan?

Vanhaan aikaan kuriton lapsi sai kunnon selkäsaunan käyttäydyttyään huonosti. Ei ollut mitenkään poikkeuksellista että pihapiirin muutkin aikuiset oikaisivat huonoja käytöstapoja riippumatta siitä kenen lapsi oli kyseessä. Nykypäivänä ajatuskin siitä että käytettäisiin voimatoimia kurittoman lapsen ruotuun saattamiseksi on monelle tämän vuosituhannen vanhemmalle kauhistus.

Totuus on kuitenkin, että kun kaikki kohtuulliset keinot siedettävässä ajassa on käytetty eikä lapsi lopeta muiden pahoinpitelyä hänen pitää maistaa omaa lääkettään.

Koulu ja viranomaiset eivät tietenkään voi asialle tehdä mitään, mutta varmasti kiusatun lähipiiristä löytyy isä, äiti, isoveli, kaveri tai sukulainen joka ottaa kiusaajat käsittelyyn ja antaa kunnon selkäsaunan. Väkivallan käytöllä on ominaisuus saada uhri pelkäämään . Koska se onnistuu kiusatun kohdalla, se toimii myös kiusaajan kohdalla.

Tulee mieleen väkisinkin tapauksia monien vuosikymmenien takaa jossa koulun ”pahapoika” jatkuvasti kävi käsiksi toiseen oppilaaseen välituntisin ja koulumatkojen aikana. Kiusaajan vanhemmat eivät välittäneet kun heidän ”kiltti poikansahan” ei moiseen syyllistynyt ja opettajan antamat jälki-istunnot kaikuivat kuuroille korville. Kaksi viikkoa sitä tönimistä ja hakkaamista jaksoi katsoa, sen jälkeen kiusattu rohkaisi itsensä ja vetäisi koulumatkan päätteeksi kiusaajaa turpaan oikein kunnolla. Silmä turposi umpeen ja yksi hammas katkesi, mutta kiusaaminen loppui siihen, todistettavasti ja pysyvästi.

Toisessa tapauksessa samaiselta vuosikymmeneltä nuorta naapurin tyttö kiusattiin, koulukirjat levitettiin mutaan, hiuksia leikattiin saksilla, houriteltiin ja tönittiin. Tämäkin kiusaaminen loppui siinä vaiheessa, kun perheen isoveli otti kiusaajan käsittelyyn, katkoi yhden sormen ja sanoi tulevansa katkomaan seuraavankin jos pikkusiskoa ei jätetä rauhaan. Tyttö sai käydä rauhassa koulunsa loppuun.

On aika herätä todellisuuteen!

Ihminen on eläinlajina brutaali. On turha yrittää esittää sivistynyttä jos yhteiskunnassa toisen väkivaltainen kiusaaminen on mahdollista uhrin itsemurhaan asti vain sen takia että kiusaajan oikeudet ja järjenvastaiset humaanit periaatteet estävät riittävät toimenpiteet. On myös täysin naurettavaa paeta keinotekoisen sivistyneisyyden verhon taakse kommentoimaan kovaan ääneen kuinka väkivallan käyttö ei ole koskaan ratkaisu mihinkään.

Väkivalta ratkaisuna on monesti se viimeinen mutta myös ainoa malli joka oikeasti ja viime kädessä toimii.

oikeusjakohtuus.blogspot.com”

Oikeus ja kohtuus: Q&A – Häiriköintiä:

”"Osaisitko neuvoa mitä tehdä? Pienellä paikkakunnalla taloyhtiössämme asuu neljähenkinen perhe jonka täysi-ikäinen poika ahdistelee alaikäistä tytärtämme sanallisesti. Heittelee törkeitä seksuaalissävytteisiä kommentteja tyttäremme ulkonäöstä, vaatteista ja tekee suoria seksihdotuksia. Pojan vanhemmat vetoavat siihen että poika on kuulema sairas henkisesti, mutta ei saa mistään mitään apua. Poliisi taas kysyy aina onko jotain konkreettista tapahtunut, heille ei riitä suullinen häirintä. Rikosilmoitus on tehty, poliisi soitti perheelle, ei vaikutusta. Rikosilmoitus ei johtanut mihinkään. Poliisilla on parempaakin tekemistä. Pojan puhutelu ei auta mitään ja vanhemmat eivät ota vastuuta. Häirintä kuitenkin jatkuu, on jatkunut jo toista vuotta. Viimeisin poliisin kommentti oli että meidän pitäisi ehkä muuttaa pois. Mitä tässä oikein voi tehdä?"

Näyttää siltä että kaikki lailliset toimenpiteet asian ratkaisemiseksi on tehty. Siinä vaiheessa kun viranomaiset eivät tee enää asialle mitään olette pisteessä jossa ainoa ratkaisu löytyy teidän omista menettelytavoista.

Ei ole pitkä aika taaksepäin kun poliisi on julkisesti kommentoinut, että iso osa "pienemmistä" rikoksista jää tutkimatta, koska ei ole resursseja. Resursseja on käytettävä isompien ja yhteiskunnallisesti merkittävämpien rikosten ratkaisuun. Se mikä poliisin ja viranomaisten mielestä on "pienempi" ja "merkityksettömämpi" rikos voi uhrin kannalta olla merkittävä koko loppuelämään vaikuttava tapahtuma.

Ei ole yllättävää että poliisi kehottaa uhria muuttamaan pois. Tämä on tuttua jo koulukiusaamistapauksissa. Tämä osoittaa tyypillisen suomalaiseen yhteiskunnalliseen oikeusjärjestykseen pesiytyneen paiseen jossa rikokseen syyllistynyttä hyysätään jonkin hänen taustallaan olevan tapahtuman takia. Rikollista pitäisi siis ymmärtää sen takia, että hänellä on ollut vaikea lapsuus, hän on kokenut vakavia traumoja tai hän on sairas. Tällä asenteella uhrin pitäisikin suomalaisessa yhteiskunnassa vain kiltisti tyytyä omaan kohtaloonsa ja kärsiä, koska rikollisen taustassa on elementtejä jotka selittävät hänen käytöstään. Näitä elementtejä pitäisi siis ymmärtää.

[Ylläolevaan voisin lisätä: ”Rikokseen syyllistynyttä hyysätään jonkin hänen taustallaan olevan, todellisen tai oletetun/kuvitellun, tapahtuman takia.” Poliittisesti korrektin käsityksen mukaan rikollinen on aina ensisijaisesti olosuhteiden uhri, eikä väkivaltaisuus johdu milloinkaan yksilön omista piirteistä, kuten sadismista tai narsismista.]
Jokainen täysijärkinen tajuaa, että riippumatta taustoista, rikos on aina rikos eikä sen merkittävyyttä voi vähentää rikollisesta johtuvilla vaikutteilla. Sen takia onkin kornia että rikoksen voi lopettaa myös toisella rikoksella.
Väkivallan käyttö on erinomainen ratkaisukeino siinä vaiheessa kun kaikki muut järjelliset keinot on käytetty. Uhrin ei pidä tyytyä asemaansa vain sen takia että kukaan muu ei tee mitään. Koettu väkivalta ja sen uhka tehoaa 98% henkilöistä riippumatta siitä onko kohde rikollinen vai ei. Kun mikään muu ei muuta ihmisen toimintamallia, väkivalta muuttaa varmuudella.

Kun oikeutta ei saa muuten, se on itse otettava omiin käsiin. Uskomme vahvasti että tapauksessanne naapurin poikaan kohdistettu riittävä ja tehokas väkivalta saa hänet lopettamaan ahdistelun. Ratkaisun toteuttaminen kannattaa suunnitella huolella.

oikeusjakohtuus.blogspot.com

Lue myös: Väkivallalla eroon koulukiusaamisesta”

Että sellaista. Väkivalta on ratkaisu, on ollut läpi ihmiskunnan historian ja tulee aina olemaan. Totuus sattuu joskus niin helvetisti.

Kouluväkivallan lopettaminen ei välttämättä vaadi tekijään tai tekijöihin kohdistuvaa väkivaltaa. Tämän blogin ohjesivun ohjeilla pitäisi selvitä ilman väkivaltaa, ja mikä parasta, täysin laillisesti. Ohjeita noudattamalla ensimmäisen tekstin tapaus olisi loppunut heti alkuunsa, mutta väkivallattomuus ei aina ole mahdollista. Ei silloin, kun laillinen yhteiskunta pettää ja hylkää heikoimmassa asemassa olevat jäsenensä.

Ensimmäisen tekstin kommentteja lukiessa huomaa, että lähes kaikki kommentoijat yhtyvät kirjoittajan näkemyksiin. Useat kommentoijat kertovat esimerkkejä omasta elämästään, kuinka väkivalta lopetti väkivallan, kertaheitolla. Olemme melko yksimielinen kansa siinä suhteessa, että antisosiaalista käytöstä ei yleisesti hyväksytä, vaikka rikollinen aines saakin vapaasti rellestää kenenkään siihen puuttumatta. Kansan syvä oikeudentunto on tukahdutettu, mutta tallessa, odottamassa toisenlaisia aikoja.

Ja sitten tulee hysteerinen kommentti, jossa vain itketään, kuinka väkivalta on aina väärin, ja ettei väkivalta ole ikinä ratkaisu yhtään mihinkään. Joku koettaa myös saivarrella ja väännellä itsestäänselviä asioita solmuun. Kun näiltä kommentoijilta kysytään, ja kysytään useita kertoja, että millä tavalla väkivalta sitten pitäisi lopettaa, ei vastausta kuulu. Sama itku jatkuu uudemmankin tekstin kommenttiosastolla. Jääkö ainoaksi vaihtoehdoksi uhrin poismuutto? Väkivallan tekijä kyllä löytää uusia uhreja. Tilalle muuttaa uusi perhe, jonka alaikäinen tytär joutuu seksuaaliterrorin kohteeksi. Ja taas, vuosien jälkeen tytär on rikottu ja perhe joutuu muuttamaan. Pitäisikö asuinalueet tyhjentää muista asukkaista, jotta näiden yksittäisten häiriköiden ”oikeudet” toteutuvat?

En tajua, en millään tajua näitä väkivallan kieltäjiä. Kouluaikoinani kaikki väkivalta oli ehdottomasti kiellettyä. Siitä huolimatta jouduin läpikäymään yhdeksän vuoden väkivaltahelvetin, jossa kaikki väkivalta oli ehdottomasti kiellettyä!

Väkivallan kieltäjä syyllistyy itse väkivaltaan. Lopulta on yhdentekevää, sitooko kieltäjä uhrin puolustuskyvyttömäksi kieltämällä uhria puolustamasta itseään, vai piteleekö hän uhria fyysisesti aloillaan muiden vetäessä uhria turpaan. Lopputulos on uhrin kannalta sama. Tuollaiset ihmiset täytyy pitää mahdollisimman kaukana väkivallan uhreista.

tiistai 19. joulukuuta 2017

Jari Sinkkonen someraivon silmässä – Poikien puolustaminen tasa-arvolain vastaista


Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen puhuu nyt järkeä. Hän ottaa kantaa sukupuolten häivyttämiseen ja poikien asemaan. Seurauksena on someraivoa, mutta myös paljon kiitosta.

MTV: Jari Sinkkonen: Sukupuolineutraali kasvatus on älyvapaa ajatus mutta valmiita sukupuolimuotteja ei ole – "Pojalla pitäisi olla vapaus tanssia balettia sukupuolensa sisällä":

”Lastenpsykiatrian dosentti Jari Sinkkonen herätti viime viikolla keskustelua sosiaalisessa mediassa kommentoituaan sukupuolineutraalia kasvatusta.

Sinkkonen puolustaa mielipiteitään myös Peter Nymanin haastattelussa. Sinkkosen mielestä sukupuoli on niin tärkeä osa ihmistä, ettei sitä pidä vähätellä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että lapsia pitäisi laittaa valmiisiin muotteihin sukupuolen perusteella.

– Sukupuolen sisällä pitäisi olla vapaus pojan tanssia balettia ja soittaa viulua ilman, että häntä siitä kiusataan, Sinkkonen sanoo.

– Minäkään en ollut tyypillinen poika. Liikunnanopettaja antoi voimistelusta vitosen ja sain lumipesuja, kun soitin huilua.

Sinkkonen korostaa, että biologiset ja anatomiset erot ovat asioita, joita ei ihmisistä voida poistaa. Siksi niistä pitää voida myös puhua. Sinkkosen mielestä sukupuolen vähättely ei ole lapsen etu.

– Se ei lähde näistä pienistä ihmisistä, jotka sitä omaa tyttönä tai poikana olemistaan yrittävät rakentaa.

Hän ei usko sosiaalisen konstruktion teoriaan, jonka mukaan ihmisten käyttäytymisen erot johtuvat ympäristötekijöistä, eivätkä biologisista eroista sukupuolten välillä.

– Sosiaalisen konstruktion teoria jos joku on aikansa elänyt ja pitäisi kuopata kokonaan.

"Joistakin asioista ei ole sopivaa puhua"

Sinkkonen kertoo saaneensa feministisiltä tutkijoilta kielteistä palautetta jo lähes kolmekymmentä vuotta sitten, kun hänen esikoiskirjansa Pienistä pojista kunnon miehiä julkaistiin. Sikäli hän ei ollut yllättynyt viime viikolla Vantaan Sanomissa esittämiensä mielipiteiden aiheuttamasta kommenttivyörystä. Kommentteja on tullut puolesta ja vastaan.

[Näin Sinkkonen tarkalleen sanoo Nymanin haastettelussa: ...Tämä oli kyllä tiedossani. Se sanottiin mulle melkein 30 vuotta sitten, kun esikoiskirjani Pienistä pojista kunnon miehiä ilmestyi, niin silloin feministitutkijaa haastateltiin ja hän sanoi että nämä näkemykset, poikia koskevat, ovat tasa-arvolain vastaisia. Siis meillä on tasa-arvolaki, jonka tarkoitus on nostaa tyttöjen ja naisten asemaa ja pojista puhuminen on sen lain vastaista, siis melkein 30 vuotta sitten. Ja nyt me ollaan jotenkin samantapaisessa tilanteessa...]

Hän toivoo, että Suomen keskusteluilmapiiri olisi avoimempi.

– Meillä Suomessa on tietyllä tavalla tällainen ei-uskonnollinen hurskaus, että joistakin asioista ei ole sopivaa puhua. Tai jos puhuu, niin sitten on konservatiivi, joka haahuilee jotain mennyttä aikaa.

Kysyttäessä suomalaisen kasvatuksen ongelmista Sinkkonen kertoo olevansa erityisen huolestunut perheistä, joissa mennään liikaa lasten ehdoilla eikä osata laittaa lapsille rajoja.

– Ei osata sanoa ei ja olla turvallisia vanhempia, jotka päättävät silloin, kun lapsesta ei siihen ole.”

Ilta-Sanomat: Jari Sinkkonen ei ymmärrä, miksi lasta ei saisi sanoa tytöksi tai pojaksi: ”Nämä asiat eivät lähde lapsesta”

Kasvatustieteen tohtori Jukka Kujalan mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa: Koulussa poikien pään sisään yrittävät naisopettajat, joiden oma lapsuus on keskittynyt tyttöjen hoivaleikkeihin ja kasvavan tytön kokemusmaailmaan:

”Suomen juhlavuotena keskustelu tasa-arvosta sivuuttaa täysin poikien negatiivisuuspolun ääripäät. Suomi 100 on hiljaa poikien koulueriarvoisuudesta.

Puoli vuosisataa yhdenvertaista koulua alkaa olla riittävä matka uudistaa perusteellisesti mitä tahansa instituutiota. Monista onnistumisista huolimatta peruskoulu on syvästi epäonnistunut sukupuoliin kohdentuvassa yhdenvertaisessa tehtävässään.

Onnistunut yhdenvertaisuus näkyy myös mittareissa. Suomalaisuuden ihanne yhdenvertaisuudesta on peruskoulun kautta saamassa yhden syvimmistä ongelmistaan. Aavistan peruskoulun olevan aikajanansa loppupäässä, mikäli ihanteena edelleen on kaikkien yhteinen yhteiskunta.” 

maanantai 27. marraskuuta 2017

Kouluturvaa-lehden puhelinmyynnistä satoja valituksia


Ylioppilaslehti tutki Koulurauhaa-lehden toimia jokunen vuosi sitten ja Vantaan Sanomat jatkoi selvittelyjä viime vuonna.

Nyt kouluväkivallan vastaista työtä tahraa lähes samanlaisella liikeidealla toimiva Kouluturvaa-lehti.

Savon Sanomat: Koulukiusatut syöttinä: Muistisairaillekin markkinoitu lehti tullut tilaamatta laskun kera:

”– Kuluttajaneuvontaan on tullut Kouluturvaa-lehdestä yli 400 valitusta kesäkuusta 2013 alkaen, kertoo Kuluttajaviraston lakimies Serina Kavonius.

– Lehteä on toimitettu ihmisille tilaamatta eikä puhelunauhoja ei ole luovutettu tarkistettavaksi, Kavonius luettelee valituksia.

– Markkinointia on myös kohdennettu vanhuksiin, jotka eivät ole välttämättä oikeustoimikelpoisia, muistisairaita ja palvelutaloissa asuvia.”

Turun Sanomat: Kuluttaja-asiamiehelle runsaasti kyselyjä Kouluturvaa-lehden puhelinmyynnistä:

”Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV)kertoo, että kuluttaja-asiamiehen ja kuluttajaneuvonnan saamien satojen ilmoitusten mukaan Suomen KT Kustannus on markkinoinut puhelimessa harhaanjohtavasti Kouluturvaa-lehteä ja lähettänyt lehteä kuluttajille, jotka eivät ole mielestään sellaista sopimusta tehneet.

Yritys ei ole sitoutunut kuluttaja-asiamiehen vaatimuksista huolimatta korjaamaan markkinointiaan.

Suomen KT Kustannus on lähettänyt Kouluturvaa-lehteä kuluttajille ilman tilausta. Osa kuluttajista on puolestaan ollut siinä käsityksessä, että on tilannut vain yhden lehden tai ilmaisen näytenumeron, mutta onkin saanut laskun pidemmästä tilausjaksosta. KKV kertoo tiedotteessa, että kuluttajien yhteydenottojen mukaan vaikuttaa myös siltä, että puhelinmyyjät ovat painostaneet iäkkäitä henkilöitä tilaamaan lehden, vaikka nämä eivät ole ymmärtäneet, mitä ovat tilaamassa.

Yritys on vedonnut siihen, että puhelinkeskustelusta tallennetulla nauhoitteella kuluttaja ilmoittaa tilaavansa lehden. Ilmoitusten perusteella kaikille kuluttajille ei kuitenkaan ole annettu mahdollisuutta kuunnella nauhoitetta. Yritykseen on myös ollut vaikea saada yhteyttä.

Kuluttaja-asiamiehellä ei ole toimivaltuuksia suoraan kieltää yritysten toimintaa, vaan lainvastainen toiminta pitää yrittää saada ensin loppumaan neuvottelemalla. Kuluttaja-asiamies on jo maaliskuussa ja kesäkuussa 2017 edellyttänyt Suomen KT Kustannusta korjaamaan markkinointiaan. Yritys ei kuitenkaan ole muuttanut toimintaansa, vaan sitä koskevien ilmoitusten määrä on kasvanut entisestään. Kuluttaja-asiamies jatkaa asian käsittelyä yrityksen kanssa.

Kuluttajien, jotka eivät ole mielestään tehneet KT Kustannuksen lähettämän laskun mukaista tilausta, on syytä reklamoida Suomen KT Kustannukselle ja jättää kiistanalainen lasku maksamatta.”

Sen sijaan, että Kouluturvaa-lehti korvaisi aiheuttamansa vahingot, pyytäisi anteeksi vääryyttä kokeneilta asiakkailta ja korjaisi markkinoinnin epäkohdat, he vain puolustelevat toimintaansa.

Jokainen kohu vie uskottavuutta kouluväkivallan vastaisesta työstä.

Kouluväkivallan vastustaminen houkuttelee monenlaista hyödyntavoittelijaa apajille. Vastustelua kaiketi pidetään niin helppona ja nopeana keinona pönkittää hyväntekijä-imagoaan, että vastusteluksi riittää pari latteaa sanaa ja vähän myötätuntoa päälle. Esimerkiksi voi ottaa julkkikset, joita ei kiusattu koulussa, ja heidän ulostulonsa liittyen asiaan, josta he eivät tiedä oikeastaan mitään. Ihmiset eivät kuitenkaan tajua, kuinka vihaisia yksilöitä kouluväkivallan uhrien joukosta löytyy. En pidä ollenkaan mahdottomana, että joku yksinäinen susi raivostuisi kärsimystensä hyödyntämisestä niin paljon, että kävisi hiljentämässä hyödyntavoittelijan lopullisesti.

tiistai 14. marraskuuta 2017

THL:n Kouluterveyskysely 2017 - Väkivalta vähenee?


Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on julkaissut uusimman Kouluterveyskyselyn tuloksia.

Taulukko 1: Koulukiusattuna vähintään kerran viikossa 2017


Taulukko 2: Koulukiusattuna vähintään kerran viikossa 2017, luokat 4-5


Julkisuudessa esitetään usein väite, että peruskoulussa kouluväkivallan uhreja on alle 10 prosenttia oppilaista. Luku kertoo vähintään kerran viikossa uhriksi joutuneiden määrästä. Uhrien kokonaismäärä on huomattavasti suurempi.

Taulukko 3: Ei ole kiusattu koulussa lainkaan lukukauden aikana 2006 - 2017


Kouluväkivallan uhreja on noin 25 prosenttia eli neljännes peruskoulun oppilaista.

KiVa Koulun luvut eroavat Kouluterveyskyselyn luvuista. KiVa Koulun tuloksista kirjoitettiin edesmenneessä Peruskoulupesula-blogissa pari vuotta sitten. Blogisti arvioi, että kouluväkivallan vastaisessa työssä on saavutettu paljon:

”Mutta on turha sanoa, etteivät nykyiset järjestelmät "toimi". Ne eivät ole poistaneet kaikkea kiusaamista, mutta olemme menneet eteenpäin. Olemme saavuttaneet jo paljon. Emme kaikkea, emme ehkä edes tarpeeksi - mutta siitä huolimatta paljon.”

Näkemykseni on päinvastainen. Nykyiset järjestelmät ovat epäonnistuneet väkivallan kitkemisessä lähes täysin.

Taulukko 4: Koulukiusattuna vähintään kerran viikossa 2006 - 2017


Tilaston mukaan kouluväkivalta peruskoulussa vähenee. Kymmenessä vuodessa laskua on ollut noin kaksi prosenttiyksikköä, kun katsotaan vähintään kerran viikossa uhriksi joutuneiden tilastoa.

Kentältä tulevan viestin mukaan väkivalta ei vähene, ja KiVa Koulua pidetään hyödyttömänä. Mitä tilaston takana on? Arvioni on, että lievät tapaukset ovat vähentyneet. Toimenpideohjelmat toimivat, kun ohjelmaa toteuttaa empatiakykyinen ja motivoitunut kasvatusalan ammattilainen, ja kiusaaminen johtuu inhimillisemmistä syistä kuten ymmärtämättömyydestä.

Kouluväkivallan yleisyyteen liittyy lohduton seikka. Mielenterveyden keskusliitto järjesti joitain vuosia sitten yleisöluennon, jossa KiVa Koulun työryhmään kuuluva psykologi kertoi KiVa Koulun tutkimustuloksista. Mikäli oikein muistan, niin KiVan tutkimusten mukaan ylemmille luokille mentäessä väkivallan uhrien lukumäärä vähenee, mutta väkivallan tekijöiden ei. Psykologin mukaan pienempään joukkoon uhreja kohdistuu suurempi määrä väkivaltaa useamman tekijän toimesta. Osalle oppilaista koulu on siis todellista väkivaltahelvettiä, joka vain pahenee katkeraa loppua kohden.

* * * * *

Samaan aikaan, kun feministit huutavat veristä murhaa #metoo -kampanjallaan, Ylen A-studio sai käsiinsä Kouluterveyskyselyn piiloteltuja tuloksia. Miesten tasa-arvo ry ottaa kantaa tasa-arvovaltuutetun esittämään kritiikkiin tuloksista, joiden mukaan pojat kokevat jopa neljä kertaa tyttöjä enemmän kouluhenkilökunnan tekemää seksuaalista häirintää.

torstai 2. marraskuuta 2017

Feministit terrorisoivat pojat jo lapsina


HS: ”Valkoisella heteromiehellä ei ole oikeutta olemassaoloon”:

””Valkoisella heteromiehellä ei ole oikeutta olemassaoloon. Olen aivan helvetin vihainen valkoisille heteromiehille, ja minulla on siihen oikeus.”

Mutta eikö ole vähän epäreilua käyttää termiä valkoinen heteromies ja tällä tavalla kielellisin keinoin yleistää kritiikki kohdistumaan kaikkiin valkoisiin heteromiehiin?

Suuri osa heistä – tai meistä – lienee kuitenkin suvaitsevaisia ihmisiä, joilla ei ole esimerkiksi Hyvöstä vastaan yhtään mitään. Ei kai meidän tarvitse tuntea syyllisyyttä vain siksi, että olemme syntyneet tällaisiksi?

”Totta helvetissä täytyy.””

Raivostuin suunnattomasti luettuani elokuvaohjaajan hyökkäyksestä itseäni ja kaltaisiani vastaan. Eikö minulla ole oikeutta olla olemassa? Kaiken kärsimäni jälkeen, täytyykö minun vielä tuntea syyllisyyttä jostain, johon en ole edes syyllinen? Tunne vaihtui pian sääliksi. Voi ihmisparkaa. Hän on kärsinyt, ja oireilee nyt ilmentämällä vihaa ja raivoa, aivan kuten minäkin.

* * * * *

Turun Sanomien uutispäällikkö lanseeraa uuden käsitteen: milsu eli Militantti suvaitsevaisuus.

* * * * *

Filosofian tohtori Jukka Sakari Hankamäki: Helsingin Sanomien kultaiset kuohijat vaarallistavat seksin:

”Itsellisten naisten nikseillä kasvatetaan persoonallisuushäiriöisiä poikia, joiden seksuaalisuus tuhotaan ja nujerretaan jo lapsuudessa. Niin tuotetaan miehiä, jotka eivät varmasti harjoita ”seksuaalista häirintää”, sillä telaketjufeministien panssarivaunun alle jääneinä he ovat itse pysyvästi traumatisoituneita ja seksuaalisesti häiriintyneitä.”

On olemassa tie ulos. Se on MGTOW.