Media rakastaa toipumistarinoita. Olen käyttänyt näistä tarinoista nimitystä selviytymistarina. Jos oikein muistan, kirjoitin joskus kauan sitten, kuinka selviytymistarinat harmittavat minua. Pidän niitä naamalle heitettynä märkänä rättinä. Nuo ihmiset ovat selviytyneet ja menestyneet elämässään. Minä taas popsin neljää eri psyykenlääkettä ja taistelen PTSD-oireiden kanssa joka päivä.
En ole päässyt enkä koskaan tule pääsemään lähellekään sitä, mihin minulla olisi ollut edellytyksiä. Enkä tule koskaan parantumaan psyykkisistä sairauksistani ja selviytymään kaikista haasteista, mitä niistä on seurannut. Se on myönnettävä ja hyväksyttävä.
Voidaan myös oikeutetusti kysyä, että mitä on selviytyminen. Onko se täyttä työkykyä, vai riittääkö siihen vain se, että on yhä elossa?
Yle: Toipumistarinoiden tehtailu on vallankäytön muoto, jolla voi olla kauaskantoisia seurauksia:
”Huomaamatta jää, että on olemassa vaikeuksia, joita ei koskaan voiteta. Tarinoita, jotka päättyvät surullisesti tai tarinoita, joissa ongelma ei poistu, mutta sen kanssa opitaan elämään – toisinaan siedettävästi ja toisinaan ei.”
”Usein selviytymistarinat korostavat yksilöä, joka sinnikkyydellään ja periksi antamattomuudellaan lopulta voitti vaikeudet.”
”Yksilön korostaminen saa helposti kokemaan syyllisyyttä ja häpeää silloin kun ponnistelu ei tuotakaan toivottua tulosta.”
Jotta tämä kirjoitukseni ei vaikuttaisi itsesäälissä rypemiseltä, voin todeta, etten koe itsesääliä. Kaikesta huolimatta elän omanlaista elämää aktivismeineen ja vapaaehtoistöineen. Tunnen olevani enemmän hyödyksi kuin olisin ollut, jos elämäni olisi mennyt odotettua polkua. Sitä voi olla vaikea ymmärtää. Meidät on kasvatettu yhteiskuntaan, jota määrittää voimakas työkeskeisyys ja vahva työmoraali.
* * * * *
Tätä blogitekstiä valmistellessani törmäsin toipumisorientaation käsitteeseen:
”Toipumisorientaatiossa (recovery) on kyse kansalaisoikeuksista, mielekkäästä elämästä, osallisuudesta ja kanssakulkijuudesta. Se on ajattelun ja toiminnan viitekehys, jossa painottuvat voimavarat, osallisuus, toivo, merkityksellisyys ja positiivinen mielenterveys.”
”Lähestymistavan tavoitteena on tukea ihmistä saavuttamaan ja ylläpitämään itselle merkityksellistä ja tyydyttävää elämää sairauden oireista tai toimintakyvyn puutteista huolimatta.”
”Kolmas konkreettinen käytännön esimerkki on vertaistuen ja kokemustiedon hyödyntäminen. Vertaistuki ja kokemuksellinen tieto tuovat toivoa toipumisesta.”
Wikipedian artikkelissa mainitaan vertaistuki. Se on ollut tärkeä osa elämääni jo lähes kymmenen vuoden ajan. Suosittelen ainakin kokeilemaan vertaistukiryhmiin osallistumista, jos siihen vain on mahdollisuus. Vertaistukiryhmiä järjestetään esimerkiksi paikallisissa mielenterveysyhdistyksissä. Varsinaisesti kouluväkivallan uhreille suunnattuja ryhmiä on vähän. Niitä järjestävät Valopilkku Lahdessa ja Kiusatut Tampereella. Valopilkku toimii valtakunnallisesti. Kiusatut on tarkoitettu vain pirkanmaalaisille.
