Kuilu hyväosaisten ja huono-osaisten välissä

Hesarissa julkaistiin hölmö mielipidekirjoitus. Etuoikeutettu keskiluokkainen kirjoittaja pyytelee muita luopumaan tarpeettomista tuista. Kirjoittaja kehuskelee jättävänsä tuet hakematta, koska perhe pärjää vaimon palkalla. Mukaan on vedetty jopa talvisota. Kapitalismin vioista johtuvan talouskriisin vertaaminen 80 vuotta sitten käytyyn sotaan on yksinkertaisen typerää. Maailma on muuttunut ja Suomi on muuttunut maailman mukana. Sotien jälkeen rakennettua hyvinvointivaltiota ei ole enää olemassa. Suomi on kilpailuyhteiskunta, jossa rikkaat rikastuvat ja enemmistöllä menee paremmin kuin koskaan ennen, mutta syrjäytettyjen kurjuus vain syvenee. Typerää mielipidekirjoituksessa on myös väite, että jokainen velkaeuro jää lasten maksettavaksi. Valtion velkaa ei tarvitse maksaa takaisin.

Väitän, että useimmat hyväosaiset eivät pysty käsittämään sosiaaliturvan varaan pudonneiden elämää, vaikka heillä olisi omakohtaisia kokemuksia köyhyydestä. Ei niitä tukia tarpeettomasti haeta. Sosiaalitukia haetaan, koska on pakko. Ongelmana ei ole tukien maksu heille, jotka eivät tukia tarvitse. Ongelmana ei ole tukien väärinkäyttö, vaan tukien hakematta ja saamatta jääminen. Ihmiset eivät tiedä oikeuksistaan tukiin, ja toisaalta tukien hakeminen on tehty niin vaikeaksi, että moni luovuttaa jo alkuvaiheessa. Kolmas ongelma on vakiintuneeksi muodostunut käytäntö hakemusten automaattisesta hylkäämisestä. Tuen hakija joko luovuttaa tai tekee valituksen ja odottaa tukia valituskierroksen loppuun asti.

Mielipidekirjoituksen vaatimukset kohdistuvat huono-osaisiin. Kirjoittaja ei sanallakaan mainitse, että hyväosaisten tulisi luopua omaisuudestaan yhteisen hyvän vuoksi. Sijoituksissa ja säästöissä makaavat miljardit voisi helposti antaa valtion käyttöön. Ja hävittäjät voisi jättää ostamatta. Mutta ei, sosiaaliturvan varaan pudonneiden pitää nousta moraalin kirkkaimmiksi tähdiksi taivaalle, niinkuin talvisodan urhoollinen keskiluokkainen sekatyömies tekee.

Hyväosaisten ja huono-osaisten välissä on jatkuvasti levenevä kuilu, jonka yli kokemusmaailmat harvemmin kohtaavat.

Eivät kohdanneet maailmat pari vuotta sitten Ylen Kuplat-ohjelmassakaan. Sekoomuksen silloinen kansanedustaja Susanna Koski tokaisi monisairaalle työkyvyttömälle yksinhuoltajalle, että ”Kaikilla meillä on kuule rajoitteita, haha!” (alkaa videolla kohdasta 7:49) Ulkoisesti sliipattu ja täydellisen tunnekylmä Koski omalta osaltaan todistaa, että demokratia ei mahdollista huono-osaisten aseman parantamista. Hänen kaltaisensa menestyjät poliittisen päätöksenteon huipulla estävät hyvinvoinnin oikeudenmukaisen jakamisen. He kuvittelevat, että he ovat itse luoneet omaisuutensa, vaikka koko yhteiskunta ja maailma on ollut luomassa sitä heille. Heidän omaisuutta on luotu niin suomalaisen yhteiskunnan myötävaikutuksella kuin myös slummien hikipajoissa, hakatuissa sademetsissä, hengenvaarallisissa kaivoksissa ja elinkelvottomaksi saastuneissa ympäristöissä. On väärin, että yhteiskunta sallii räikeän eriarvoistumisen. Yhteiskunnan kuuluisi hallita voimakkaammin omaisuuden jakautumista. Oikeudenmukainen jako ottaisi vain tarpeettoman pois hyväosaisilta, mutta antaisi huono-osaisille kaiken tarvittavan. Jokainen tarvitsee välttämättömyyksiä ja myös mukavuuksia elämäänsä, mutta kukaan ei tarvitse ökyomaisuuksia. Perustulo on osa ratkaisua. Jokainen saisi varmasti kaiken tarvitsemansa.

Luonnon tuhoutumisen, saastumisen ja ilmastonmuutoksen uhkaamassa maailmassa voitaisiin ottaa käyttöön myös kulutuskatto. Koronapandemian hiljentämästä maailmasta jo nähdään, kuinka paljon täällä kulutetaan turhaan luonnonvaroja ja tehdään turhaa työtä turhan krääsän takia. Kiinassakin tehtaat olivat pitkään suljettuina, saasteet väistyivät, taivas kirkastui ja vain harva kaipaa kaikkea tuottamatta jäänyttä krääsää. Kulutuskatto toimisi niin, että jokaiselle annettaisiin henkilökohtainen päästöoikeus, joka mahdollistaisi normaalin elämän, mutta ei tuhlailevaa elämäntapaa. Ökyhuviloiden ja huvikuunarien ostamiseen ja kaukaisilla paratiisisaarilla lomailuun ei päästöoikeus riittäisi. Nuorten ilmastoliike on periaatteessa hyvä asia, mutta muutokseen siitä ei nykyisellään ole. Jos he vaatisivat oikeaa muutosta maailman menoon, media olisi poistanut Gretan julkisuudesta jo aikoja sitten, eikä häntä olisi kutsuttu toistuvasti puhumaan valtaeliitin eteen. Nuorten ilmastoliikkeestä ei ole nykyisellään vaaraa vallanpitäjille, vaan enemmänkin hyötyä, kun maailman johtajat voivat Gretan vieressä poseeraamalla valehdella huolehtivansa maailman tilasta.

Meitä hallitaan pelolla. Meille on uskoteltu, että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin nykyinen talous- ja yhteiskuntajärjestelmä. Kaikki muut johtaisivat ihmiskunnan täydelliseen romahdukseen. Tai kommunismiin, mikä tuntuu olevan monille sama asia. Vallanpitäjät eivät halua muutosta, koska he menettäisivät valtansa ja rahansa, jotka ovat sama asia. Meidät on ehdollistettu pelkäämään muutosta niin paljon, että yhä uudelleen nostamme samat vallanpitäjät valtaan, jotta voimme roikkua kiinni tuhoisassa elämäntavassamme. Muutoksen vaatijat leimataan hulluiksi. Tai kommunisteiksi, mikä tuntuu olevan monille sama asia.

Ihmismieli on siitä kummallinen kapistus, että se pystyy perustelemaan itselleen mitä ristiriitaisempia asioita. Tunnettu vihervassarifeministi Ronja Salmi vastustaa lihansyöntiä ja ilmastonmuutosta, mutta hyväksyy itselleen lentomatkailun, koska pää ei kestä marraskuuta ilman rantalomaa. Minäkin olen perustellut harrastusten ympärillä pyörinyttä elämäntapaani mielenterveyden säilyttämisellä, mutta nyt en enää pysty siihen. En enää nauti harrastamisesta. En enää nauti juuri mistään. Anhedonia on masennusoire, mutta uskon sen nyt myös kertovan elämänmuutoksen tarpeesta.