perjantai 13. elokuuta 2010

Koulun maine tärkeintä

Edellisessä tekstissä oli yleisönosastokirjoitus kiusatun lapsen vanhemmalta. Heti seuraavana päivänä mielipidesivulla oli koulun vastine :
Huolestuneelle vanhemmalle

Arvoisa nimimerkki "Huolestunut vanhempi". Olen Turun normaalikoulun puolesta pahoillani, että olette kokenut tulleenne kohdelluksi kuvaamallanne tavalla.

Turun normaalikoululla on toimintapolitiikkanaan nollatoleranssi kiusaamisessa. Kiusaamisiin puututaan aina ja tapausta selvitetään ja seurataan niin kauan kun on tarpeellista.

Pahoinpitelytapauksissa koulu on aina yhteydessä asianomaisten huoltajiin ja poliisiin.

Turun normaalikoulun ja aluepoliisin yhteistyö on erittäin sujuvaa ja monipuolista.

Mikäli koulun henkilökunta on vastannut kirjoittajan kuvaamalla tavalla, nimimerkillä on oikeus pyytää entisen Lääninhallituksen, nykyisen AVI:n tarkastajaa selvittämään tilanne.

Henkilökuntani tuntien, minun on hyvin vaikeaa uskoa, että koululta on annettu kuvatun kaltaisia vastauksia muun muassa välituntivalvontaan ja kurinpitoon liittyen.

Veli-Matti Hakanen,
johtava rehtori,
Turun normaalikoulu

Onko tässä kyseessä häikäilemätön oman maineen puhdistaminen, vai uskovatko nuo hölmöt omiin valheisiinsa ?

Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. [Wiktionary: Viittaa uskomukseen, jonka mukaan äänekkäimmin syytöksistä valittava ihminen on syyllinen.]

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Oon käyny muutama vuosi sitten tampereen normaalikoulu n yläastetta ja siel kiusattiin ihan törkeen paljon. Opettajii myöten. Ällöttävää touhua, ei selvästi kovin kummosia kouluja noi normaalikoulut.. YÖKK!