maanantai 13. helmikuuta 2017

Kastun koulusta jäljellä kasa betonimurskaa + Kivapuhe-extra

Ennen: Idyllinen koulumiljöö ja iloisia lapsia telmimässä koripallopelin tuoksinassa. Minulle tuo maisema piti sisällään jotain ihan muuta. Kuvan lapset eivät liity mihinkään millään tavalla.
Jälkeen: Kastun koulu sellaisena kuin minä sen haluan. Kuva on otettu vähän kauempaa ja melkein samaan suuntaan kuin ylempi kuva.








Kostounelmieni ykköskohde, Kastun koulu, on hävitetty kasaksi betonimurskaa. Väkivaltahelvetin poistuminen maisemasta lievittää vähän ahdistustani, mutta vain vähän, koska minä en saanut tuhota koulua. Kastun koulusta aiheutuneet traumat eivät häviä koulurakennuksen häviämisen myötä. Minulla on vielä kana kynittävänä useiden ihmissaastojen kanssa.

Kaivinkoneelle riittäisi töitä. Muut koulurakennukset ja Kupittaan sairaala ovat yhä pystyssä. Samalla voisi pistää matalaksi kaikki muutkin virastotalot, joissa minua on kyykytetty.

* * * * *

Kivapuhe-extra

Syksy ja talvi ovat olleet raskaita. Masennus ja uupumus ovat oireilleet enemmän kuin normaalisti. Hermoja raastanut unettomuus sentään hellitti, joten parempaan päin mennään ainakin toistaiseksi. Toisaalta optimismi on turhaa. Kuntoni saattaa romahtaa milloin tahansa.

Kävin Turun poliisilaitoksella asioita hoitamassa. Toissakesäisen hässäkän jälkeen pyysin isääni ja tämän lakimiestä tekemään valituksen poliisin toiminnasta. Kysyin poliisilta, missä vaiheessa valituksen käsittely on, mutta kävi ilmi, ettei koko valitusta oltu edes tehty. Siinä samalla tuli ”vähän” avauduttua poliisimiehelle. Syytin, haukuin, vannoin kostoa, uhkailin käyttäväni omankädenoikeutta. Hyvät toverit, kerron tämän rehellisesti. Avautuminen tuntui hyvältä. Todella, todella, aivan uskomattoman hyvältä!

Toissakesäisen hässäkän jälkeen olen saanut voimakkaita ahdistuskohtauksia nähdessäni kaupungilla poliisiautoja ja poliiseja. En ole voinut katsoa poliiseista kertovia tv-sarjoja ollenkaan. Varsinkin Nelosen Poliisit-sarjan katsominen ajoi minut raivon valtaan. Vaan ei enää tuon ”vähäisen” avautumisen jälkeen. Nyt näen poliisit sellaisina kuin ne oikeasti ovat. Väkivallan uhreista piittaamattomina ja kyvyttöminä suojelemaan muita kuin hyvinvoivaa kansanosaa. Anarkotyrannian voimankäyttäjinä. Aggressiivisina ja päällekäyvinä, mutta heikkoina maalitauluina. Eikä minulla ole mitään syytä pelätä niitä.

Kuntavaalit lähestyvät ja kiukkuni politiikkaa ja poliitikkoja kohtaan nousee. Katukuvassa alkaa taas näkyä valehtelijoita, takinkääntäjiä ja pettureita tarjoilemassa kahvia ja unelmahöttöä. Kokoomuksen viha meikälaisiä kohtaan tunnetaan ja Keskusta pettää aina, mutta hallituspuolue Perussuomalaisten petos on ollut infernaalinen. He ovat rikkoneet lähes kaikki vaalilupauksensa. Puolueen arvot ja teot ovat täydellisesti ristiriidassa. Sairaita, köyhiä, työttömiä, yhteiskunnan osattomia, on uhkailtu massiivisilla leikkauksilla ja kurituksella, ja rajuja toimia osattomia vastaan on myös tehty ja tullaan vielä tekemään. Samaan aikaan maahanmuuttokriittisyydellä ratsastava hallituspuolueemme on sallinut ennennäkemättömän nuorten miesten väestönsiirron vihamielisistä kulttuureista Suomeen. Kommunistinen Kiina onnistui vääristämään pariutumismarkkinat vuosikymmeniä kestäneellä yhden lapsen politiikallaan, mutta ottaen huomioon jo mahdottomaksi käyneen ätmien pariutumistilanteen, Persuhallitus teki sen hetkessä. Kulttuurimarxismilla aivopestyt Z-sukupolven ätmit kiittävät teitä vielä jonain kauniina päivänä, kivapuheella tottakai!

Politiikka on rikki, koska te, arvoisat Perussuomalaiset, jatkatte sen rikkomista ihan itse. Annan ääneni kuulua, kun kohtaan kaupungilla valehtelijoita, takinkääntäjiä ja pettureita.

Kivapuheesta lisää Sanden blogissa:

”Vihapuhe on vihan ilmaus. Se on katkeruuden, toivottomuuden, täydellisen pettymyksen, pelon ja epätoivon synnyttämää. Eivät ihmiset yhtenä satunnaisena päivänä heränneet ja sanoneet toisilleen; Eiköhän ruveta vihapuhumaan, vai mitä?”

”Viha on vaarallinen asia. Vihapuhe ei lopu ilman, että sitä synnyttävä viha kielletään. Voiko tunteen kieltää? Siitä on nyt kyse. Jos sanot katkeralle, vihaiselle ihmiselle, ettei hän saa enää tuoda julki tuota vihan tunnettaan, kiellät häneltä tunteen. Mitä luulet sen saavan aikaan? Ryhtyykö tämä vihainen ihminen tanssahtelemaan kaduilla, kirmailemaan niityillä kukkaseppele päässään, vain siksi, että sinä kiellät häntä olemasta vihainen? Vai suuttuuko hän lisää?”

”Maassamme on satoja tuhansia ihmisiä, joilla ei ole mitään toivoa paremmasta huomisesta. Suomessa on satoja tuhansia ihmisiä, jotka eivät enää usko yhteiskuntaan. Sadat tuhannet ihmiset eivät usko poliitikkoihin, koska nämä ovat valehdelleet heille uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Päin naamaa. Ja valehtelu jatkuu, uutislähetyksestä keskusteluohjelmaan, ja sieltä ajankohtaisohjelmaan ja myöhäisuutisiin.”

Enpä tiedä voiko tuntojani tuon paremmin enää kiteyttää ja pukea sanoiksi. Tekstin lopussa Sande kysyy:

”Jos vihan syitä ei ratkota, vaan niiden olemassa olo kielletään, edessä on yhteiskunnallinen räjähdys.”

”Minä en halua sitä.”

”Haluatko sinä?”

Haluan. Haluan nähdä, kuinka eliitti ja hyvinvoiva suuri enemmistö menettävät kaiken.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

HIENO HOMMA! Joku voi ajatella että tämä kaikki on keksittyä, mutta kun ei ole!
Julkisuudessa aina esitellään KIUSATTUJA. Katsojat etsivät kuvasta tai tekstistä syytä, miksi kiusattu on ITSE syyllinen kiusaamiseensa (hörökorvat, muuten ruma, ihonväri, puhevika, asberger, lyhyt, lihava, ontuva, vaatteet, liian komea, liian hyvä ...), kaikki ominaisuuksia, joihin lapsi ITSE ei ole syyllinen ja ominaisuuksa jotka eivät ole rikollisia.

Kiusaamista karsisi ohjelma, jossa KIUSATUT tulisivat esiin nelikymppisinä ja selittäisivät miksi tekivät noin ja kohtaisivat kiusatut. Ilman kohtaamista he naureskelisivat, vähättelisivät ja saisivat sympatian. Lasten ja nuorten pitää ajatella, että joskus he ovt aikuisia ja myös kiusaaja kantaa leimaa koko ikänsä. Aina kun kiusattu tai siitä tietoinen näkee kiusaajan, tämä nousee ensimmäisenä ajatuksiin.

Suurin osa kiusattujen tukiohjelmista on projektien itsensä työllistämistä ja rahan laittamista byrokratiaan ilman tuloksia. Kiusaamista on yhtä hyvin pienissä ja suurissa kouluissa. Isossa koulussa se on helpompi piilottaa. Jokaisessa koulussa kiusaaminen ja jokainen oppilan haastattelut on otettava käyttöön. Some-aikakausi vain lisää kiusaamista ja pahentaa sitä. Kuka osaa asettua kiusatun asemaan. Lapsen mieli ei riitä asiaa käsittelemään apua hakevasti ja kaikki seikat huomioiden. Koulu joka sanoo, ettäheillä ei kiusata, ei ole koulu, koska sitä on jokaisessa koulussa. Ja lähestulkoon kaikissa työpaikoissa on vähintään kiusaamiseksi koettua erilaisuutta.

Tässä on suuri asia, jolla saadaan terveydenhuollon kuluja ja tuottavuutta Suomessa nostettua, kunhan käytetään oikeita välineitä oikeisiin kohteisiin oikealla tavalla!

Tsemppistä kirjoittajalle!