Ole hiljaa ja syö lääkkeesi III

Hupsista. Edellinen teksti aiheutti muutamia väärinkäsityksiä. Teksti oli siis koottu Optipar-masennuslääkkeen pakkausselostetta muuntelemalla. Ihmisten suhtautuminen muuttuu ääripäästä toiseen kun vain pari pientä sanaa muutetaan. Lääke hyvä, huume paha. Tekstissä ei ollut kyse kannabiksesta enkä ota nyt kantaa sen käyttöön. Kannabis-sanan tilalla olisin voinut käyttää vaikka kissan pissaa, mutta se ei olisi ollut uskottavaa. Minulle tuli yllätyksenä, että turvallisiksi väitetyt SSRI-masennuslääkkeet voivat olla niin vaarallisia. En tiennyt, että masennuslääke voi koukuttaa. Lääkärit vähättelivät tai vaikenivat lääkkeiden mahdollisista vaaroista. Eikä niiden kaikkia haittoja vielä edes tunneta. Tässä tulee jatkoa edelliseen tekstiin ja aiempiin kirjoituksiini psyykenlääkkeistä.

Minä vastustan psykiatriaa ja psyykenlääkkeitä. Minä vastustan nykyistä käytäntöä, jossa ihmisten luonnolliset tunteet tapetaan lääkkeillä ja turhalla, väärällä hoidolla. Enää ei saa olla edes väsynyt. Heti tyrkytetään lääkkeitä. Kiusaamiseen ei saa reagoida. Kiusaamisesta johtuva paha olo on sairaus ja se on lääkittävä. Lääkittynä sitten pitäisi kestää vaikka kuinka epäoikeudenmukaista kohtelua. Olen lukenut useampaa blogia, joiden kirjoittaja on kärsinyt mielenterveysongelmista tai on ollut mielisairaalassa. Minusta tuntuu, että lähes kaikki käyttävät turhaan lääkkeitä, ja hoidosta on heille enemmän haittaa kuin hyötyä. He eivät kuulu mielisairaalaan. Miten voidaan edes olettaa, että pakkohoidossa voi parantua, kun hoitohenkilökunta on potilaan vihollinen, vanginvartija, alistaja, nöyryyttäjä ?

Muutaman kirjoittajan kohdalla en tiedä mitä ajatella. Mielestäni he eivät kuuluisi mielisairaalaan, mutta mitä heille olisi tapahtunut, jos he eivät olisi joutuneet hoitoon ja lääkkeitä ei olisi annettu ? Mikä on turhaa hoitoa ja mikä ei, siinä pulma. Ja sitten on olemassa oikeasti mielisairaita ihmisiä, jotka tarvitsevat oikeasti hoitoa.

Näitä psyykenlääkkeitä olen käyttänyt: Fontex, Cipramil, Zoloft, Efexor depot, Normison, Tenox, Temesta, Diapam, Oxepam, Xanor, Anafranil, Serenase, Truxal.

Nämä siis muistan nimeltä. Enkä edes tiedä mitä kaikkea muuta minulle syötettiin. Ei niistä minulle kerrottu, ne vain annettiin väkisin. Olen koko ikäni ollut absolutisti, tupakoimaton, enkä ole koskaan kokeillut huumeita. Siksi oli järkytys, kun jouduin sekoittamaan pääni psyykenlääkkeillä. Tutustuin niiden ihmeelliseen maailmaan Turun nuorisopsykiatrisella poliklinikalla. Ensimmäisen kahden vuoden aikana lääkkeiden käyttö oli kuitenkin vähäistä. Sitten erään inhottavan tapauksen takia jouduin Kupittaan sairaalaan aikuisten suljetulle osastolle, väärällä diagnoosilla. Diagnoosi oli kuolemantuomio: paranoidinen skitsofrenia. Siitä alkoi lääkkeiden pakkosyöttö. Seuraavat kaksi vuotta olin vahvasti lääkittynä, alistettuna, tunteet jäädytettynä, kohtalona loppuelämä avohoitoa ja laitoshoitoa. Rauhoittavia lääkkeitä ja muita päänsekoittajia syötiin Kupittaan sairaalassa oikein urakalla. Lääkkeiden tarkoitus oli pitää minut hiljaisena, säilytyksessä poissa tavallisten ihmisten silmistä.

Kärsin oireista, joiden luultiin johtuvan mielisairaudesta, mutta niiden syynä olivat hoidossa käytettävät lääkkeet. Mutta mistä minä tiedän, että oireet olivat lääkkeiden sivuvaikutuksia ? Siihen on helppo ja yksinkertainen vastaus: Oireet loppuivat kun lääkkeet lopetettiin. Tilannetta ei helpottanut yhtään se, että lääkitykseen kuului aina useampi lääke kerrallaan. En tiedä kumpaa se oli, lääkärien tietämättömyyttä vai piittaamattomuutta, että minulle määrättiin lääkkeitä joita ei pitäisi käyttää samaan aikaan. Lääkkeiden yhteisvaikutuksella voi olla arvaamattomat seuraukset. Useat lääkkeet ovat jopa hengenvaarallisia alkoholin kanssa käytettynä. Minulle se ei ollut ongelma, koska en käytä alkoholia lainkaan. Silti näitä lääkkeitä määrätään sellaisille potilaille, jotka käyttävät alkoholia, runsaastikin. Missä on lääkärin vastuu, jos sekakäyttöä tapahtuu ?

Jouduin käyttämään useaa riippuvuutta aiheuttavaa lääkettä pitkiä aikoja, siis useita vuosia. Esimerkiksi temazepamia käytin ensin rauhoittavana, sitten unilääkkeenä. Minulla on peruskoulun viimeiseltä luokalta alkaen ollut nukahtamisvaikeuksia. Wikipedia: In Norway, temazepam is not available as a prescription drug. It is regulated as a Class A substance under Norway's Narcotics Act. Niinpä, lääke hyvä, huume paha. Yhdet menettävät vapautensa jos käyttävät sitä, mutta toiset menettävät vapautensa jos eivät käytä sitä. Kauppaopistosta yritin selviytyä muiden bentsodiatsepiinien avulla. Niiden avulla sain nukuttua, mutta mitään muuta hyvää sanottavaa niistä ei ole. Ne aiheuttivat kamalan olon. Kun käytön oli kerran aloittanut, oli täysi mahdottomuus nukkua ilman niitä. On suorastaan ihme, että minulle ei kehittynyt sen enempää riippuvuutta.

Olen käyttänyt SSRI- ja SNRI-masennuslääkkeistä ainakin Fontexia, Cipramilia, Zoloftia ja Efexoria. Fontex sekoitti pään oikein kunnolla. Voisi jopa sanoa, että juoksin pitkin seiniä Fontex-hoidon aikana. Masennukseen sillä ei ollut vaikutusta. Cipramil ja Zoloft olivat paljon miedompia vaikutuksiltaan. Niistä tuli tylsä ja väsynyt olo. Masennukseen ne eivät tehonneet. Efexor oli aineista viimeisin jota käytin. Siinä ei ollut sivuvaikutuksia, mutta eipä ollut mitään muutakaan vaikutusta. Lopetin sen käytön omasta päätöksestäni. Lääkäri tarjosi tilalle jotain epilepsian hoitoon tarkoitettua kamaa, mutta en ottanut sitä. Siinä oli riski maksavaurioon, jota olisi pitänyt jatkuvilla verikokeilla seurata. Olen nyt ollut kuivilla psyykenlääkkeistä viisi tai kuusi vuotta. Nykyinen lääkärini ei ole pillereitä enää tarjonnut.

Minulla on yli kymmenen vuoden kokemus erilaisista psyykenlääkkeistä. Minulle niistä ei ollut apua, mutta paljon vahinkoa ne saivat aikaan. Muutamat lääkkeistä sekoittivat pään todella pahasti, muuttivat persoonallisuutta ja tappoivat tunteet, eivätkä ne silti auttaneet. Useimmat niistä vaivuttivat minut tunteettomaan tylsyyteen, krooniseen väsymykseen, ilottomuuteen, turhautuneeseen ahdistuneeseen irralliseen oloon, eivätkä ne silti auttaneet. Monta vuotta elämästäni meni hukkaan näiden myrkkyjen takia.

Yksinäisyyteen ei ole olemassa lääkettä.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

Ole hiljaa ja polta jointti

Ystäväni aloitti kannabiksen käytön 13-vuotiaana. Hän on nyt lähemmäs kolmekymppinen ja viimeiset viisi vuotta hän on yrittänyt lopettaa, mutta ei ole onnistunut siinä. Huume on koukuttanut hänet niin pahasti. Huumeidenkäyttö alkoi siis hyvin nuorena. Taustalla oli koulukiusaaminen. Hän oli erilainen lapsi, herkkä, taiteellinen, ajatteleva, älykäs, siis vapaata riistaa kiusaajille. Kiusaamiselle ei tehty mitään, mutta uhri lähetettiin huumediilerin puheille. Ja niinkuin tuhansille muille kiusaamisen uhreille, diilerit myivät myös hänelle kannabista. Vuosien varrella diilerit ovat myyneet hänelle paljon muitakin huumeita, kun nuoren ihmisen sopeutumattomuuteen on yritetty löytää paremmin tehoavia päänsekoittajia.

Seuraavassa on osia virallisesta asiakirjasta, jossa on viranomaisten keräämää tietoa kannabiksen haittavaikutuksista. Älä käytä kannabista. Käytä vain lääkärisi sinulle määräämiä lääkkeitä. SSRI-masennuslääkkeet, joita lääkärisi on sinulle määrännyt, ovat täysin vaarattomia.

Edit: Ennenkuin astut miinakentälle, katso älykkyystestin tulokset sivulta Ole hiljaa ja syö lääkkeesi III.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

Käyttö lapsilla ja alle 18-vuotiailla nuorilla

Kannabista ei normaalisti pitäisi käyttää lapsilla ja alle 18-vuotiailla nuorilla. Lisäksi on hyvä muistaa, että alle 18-vuotiailla narkomaaneilla sellaisten haittavaikutusten riski kasvaa, kuten esimerkiksi itsemurhayritysten, itsemurha-ajatusten sekä vihamielisyyden riski (pääasiassa aggressiivisuutta, vastustavaa käyttäytymistä ja vihaa), kun he käyttävät tämän luokan huumeita. Huumekauppias voi silti myydä kannabista alle 18-vuotiaalle narkomaanille katsoessaan sen olevan parhaiten narkomaanin etujen mukaista. Jos huumekauppias on myynyt kannabista alle 18-vuotiaalle narkomaanille ja huumeen käyttö herättää kysymyksiä, huumekauppiaaseen on syytä vielä ottaa yhteyttä. Huumekauppiaaseen on otettava yhteyttä, jos jokin mainituista oireista kehittyy tai pahenee, kun alle 18-vuotias narkomaani käyttää kannabista. Kannabiksen pitkän aikavälin turvallisuutta koskevia vaikutuksia kasvuun, kypsymiseen sekä kognitiiviseen kehitykseen ja käyttäytymisen kehitykseen tässä ikäryhmässä ei ole vielä osoitettu.

Itsemurha-ajatukset ja masennuksen tai ahdistuksen paheneminen

Jos sinulla on todettu masennus ja/tai olet ahdistunut, sinulla saattaa joskus olla ajatuksia vahingoittaa itseäsi tai jopa tehdä itsemurha. Tällaiset ajatukset voivat voimistua huumeidenkäyttöä aloitettaessa, koska näiden huumeiden vaikutuksen alkaminen vie jonkin aikaa, yleensä noin kaksi viikkoa, mutta joskus vieläkin kauemmin.

Saatat olla alttiimpi tällaisille ajatuksille:

- jos sinulla on aiemmin ollut ajatuksia, että tekisit itsemurhan tai vahingoittaisit itseäsi

- jos olet nuori aikuinen. Kliinisissä tutkimuksissa on todettu, että alle 25-vuotiailla psykiatrisilla aikuisnarkomaaneilla, jotka saavat kannabista, on lisääntynyt alttius itsemurhakäyttäytymiseen.

Ota yhteys huumekauppiaaseen jos:

• sinulle kehittyy sisäistä levottomuuden tunnetta tai psykomotoorista levottomuutta, joka esiintyy esim. kykenemättömyytenä istua tai seisoa aloillaan, johon usein liitty myös subjektiivista ahdistuneisuutta (akatisia). Nämä oireet kehittyvät tavallisimmin ensimmäisten käyttöviikkojen aikana. Kannabis–annoksen nostaminen voi pahentaa oireita.

• sinulle kehittyy ”tetrahydrokannabinolioireyhtymän” kaltaisia oireita kuten korkea kuume, lihaskramppeja, sekavuutta ja ahdistuneisuutta. Tästä syystä kannabista ei pidä käyttää yhdessä muiden serotonergisten huumausaineiden (kuten sumatriptaanin tai muiden triptaanien (migreenilääkkeitä), tramadolin, linetsolidin, muiden tetrahydrokannabinoliaineiden, litiumin, mäkikuisman (Hypericum perforatum), oksitriptaanin tai tryptofaanin kanssa.

• sinulla on ollut maniaa (yliaktiivista käyttäytymistä tai ajatuksia). Jos tilasi muuttuu maaniseksi, sinun pitää lopettaa kannabiksen käyttäminen. Kysy neuvoa huumekauppiaalta.

Muiden huumausaineiden samanaikainen käyttö

Eräät muut huumeet voivat vaikuttaa kannabiksen tehoon tai päinvastoin.

Edellä mainittujen huumausaineiden samanaikainen käyttö kannabiksen kanssa voi johtaa ”tetrahydrokannabinolioireyhtymän” syntymiseen, koska nämä huumausaineet voimistavat kannabiksen serotonergisiä vaikutuksia. Sinun tulee olla huumekauppiaan valvonnassa.

Edellä mainittujen huumausaineiden samanaikainen käyttö kannabiksen kanssa voi johtaa lisääntyneeseen haittavaikutusten määrään, erityisesti sydämen toimintahäiriöihin, jotka voivat olla myös vakavia.

Edellä mainittujen huumausaineiden samanaikainen käyttö kannabiksen kanssa voi johtaa lisääntyneeseen tai pitkittyneeseen verenvuotoon.

Alkoholi: kannabiksen käytön aikana ei tule käyttää alkoholia.

Koska kannabiksen käyttö raskauden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana saattaa hieman lisätä synnyinvikojen (sydämen epämuodostumien) ilmenemisen riskiä, on tärkeää, että kerrot huumekauppiaalle, jos suunnittelet raskautta tai olet jo raskaana. Lääkäri päättää siitä, onko kannabiksen käyttö sinulle välttämätöntä vai voidaanko jotain muuta huumetta käyttää. Sinun ei pidä lopettaa kannabiksen käyttöä äkillisesti. Jos käytät kannabista raskauden kolmen viimeisen kuukauden aikana, kerro siitä huumekauppiaalle, sillä lapsella voi esiintyä vieroitusoireita syntymän jälkeen. Nämä oireet alkavat yleensä 24 tunnin kuluessa lapsen syntymästä. Näitä oireita ovat mm. nukkumis- ja imemisongelmat, hengitysvaikeudet, sinertävä ihonväri tai lämmönsäätelyhäiriöt, oksentelu, jatkuva itkeminen, jäykät tai vetelät lihakset, väsyneisyys, energian puute, vapina, tärinä tai kouristuskohtaukset. Jos lapsellasi esiintyy jotain näistä oireista syntymän jälkeen, ota yhteys huumekauppiaaseen, joka neuvoo sinua. Pieni määrä kannabiksen vaikuttavasta aineesta voi kulkeutua äidinmaitoon. Jos käytät kannabista, kerro siitä huumekauppiaalle ennen imettämisen aloittamista.

Kannabis voi aiheuttaa sivuvaikutuksia (kuten huimauksen tai väsymyksen tunnetta tai sekavuutta), jotka voivat vaikuttaa sinun keskittymis- ja reaktiokykyysi. Jos sinulla ilmenee näitä sivuvaikutuksia, älä aja moottoriajoneuvoilla tai käytä koneita tai tee mitään missä sinun tulee olla tarkkaavainen ja keskittynyt.

Jos olet ottanut liikaa kannabista, ota heti yhteys huumekauppiaaseen, kahdeksan kertaa övereistä selviytyneeseen Stögöön tai 43 vuotta aineita käyttäneeseen Spadduun. Yliannostuksen oireita ovat esim. oksentelu, pupillien laajeneminen, kuume, verenpaineen vaihtelut, päänsärky, tahattomat lihassupistukset, kiihtymys, ahdistuneisuus ja sydämentykytys.

Jos sietämättömiä vieroitusoireita esiintyy annoksen pienentämisen tai käytön lopettamisen yhteydessä, huumekauppias voi kehoittaa sinua jatkamaan käyttöä ja pienentämään annosta hitaammin.

MAHDOLLISET HAITTAVAIKUTUKSET

Ota välittömästi yhteyttä huumekauppiaaseen, jos sinulle ilmenee seuraavia oireita:
- kasvojen, kielen ja/tai kurkun turvotusta ja/tai nielemisvaikeuksia tai nokkosihottumaa sekä hengitysvaikeuksia (angioedeemaa)
- korkea kuume, lihaskramppeja, sekavuutta ja levottomuutta, sillä nämä oireet voivat olla merkki tetrahydrokannabinolioireyhtymästä.

Jos sinulle tulee itsemurha-ajatuksia tai itsemurhakäyttäytymistä kannabiksen käytön aikana ja erityisesti käytön 2-4 ensimmäisen viikon aikana, sinun pitää välittömästi ottaa yhteyttä huumekauppiaaseen.

Yleiset: ruokahalun väheneminen.
Yleiset: uneliaisuus, unettomuus, levottomuus.
Melko harvinaiset: sekavuus, hallusinaatiot.
Harvinaiset: yliaktiivinen käyttäytyminen tai ajatteleminen (maaniset reaktiot), ahdistuneisuus, itsestään irtautumisen tunnen (depersonalisaatio), paniikkikohtaukset.
Tuntemattomat: Itsemurha-ajatuksia ja -käyttäytymistä on raportoitu kannabiksen käytön aikana tai pian käytön lopettamisen jälkeen.
Yleiset: heitehuimaus, vapina.
Melko harvinaiset: hitaat ja/tai tahattomat liikkeet (ekstrapyramidaalihäiriöt).
Harvinaiset: psykomotoorinen levottomuus/akatisia (kykenemättömyys istua paikallaan), kouristukset.
Hyvin harvinaiset: tetrahydrokannabinolioireyhtymä (oireisiin voivat kuulua levottomuus, sekavuus, hikoilu, hallusinaatiot, liialliset refleksit, lihaskrampit, vilunväristykset, sydämentykytys ja vapina).
Yleiset: näköhäiriöt.
Yleiset: haukottelu.
Hyvin yleiset: pahoinvointi.
Yleiset: ummetus, ripuli, kuiva suu.
Yleiset: hikoilu.
Hyvin yleiset: seksuaaliset toimintahäiriöt

Kannabiksen käytön lopettaminen voi johtaa vieroitusoireisiin. Yleisimmin raportoituja oireita ovat olleet: huimaus, tuntohäiriöt, unihäiriöt (mukaan lukien unettomuus ja intensiiviset unet), levottomuus tai ahdistuneisuus, pahoinvointi ja/tai oksentelu, vapina, sekavuus, hikoilu, tunnetilan vaihtelut, näköhäiriöt, sydämentykytys, ripuli, ärtyneisyys ja päänsärky. Useimmilla narkomaaneilla oireet ovat lieviä tai kohtalaisia, itsestään ohimeneviä, mutta joillakin narkomaaneilla ne voivat olla vakavia ja/tai pitkittyä.

Haittavaikutukset lapsilla tehdyissä kliinisissä tutkimuksissa

Lapsilla ja nuorilla tehdyissä lyhytkestoisissa (pisimmillään 10-12 viikkoa) kliinisissä tutkimuksissa seuraavia haittavaikutuksia raportoitiin vähintään 2 %:lla narkomaaneista ja niitä esiintyi vähintään kaksi kertaa useammin kuin lumehuumetta saaneilla: suisidaalisen käyttäytymisen lisääntyminen (mukaan lukien itsemurha-ajatukset ja –yritykset), itsetuhoisuus, lisääntynyt vihamielisyys. Itsemurha-ajatuksia ja –yrityksiä havaittiin pääasiassa kliinisissä tutkimuksissa, joissa tutkittiin nuoria, joilla oli vakava masennus. Lisääntynyttä vihamielisyyttä oli erityisesti lapsilla, joilla on pakko-oireinen häiriö ja erityisesti alle 12-vuotiailla. Muita haittavaikutuksia olivat ruokahalun väheneminen, vapina, hikoilu, hyperkinesia, levottomuus, tunne-elämän ailahtelevuus (itkeminen, mielialan vaihtelut). Seuraavia haittavaikutuksia raportoitiin tutkimuksissa, joissa käyttö lopetettiin vähitellen annosta pienentäen: tunne-elämän ailahtelevuus (mukaan lukien itkeminen ja mielialan vaihtelut, itsetuhoisuus, itsemurha-ajatukset ja - yritykset), hermostuneisuus, huimaus, pahoinvointi ja mahakivut. Nämä oireet ilmenivät annoksen vähentämisvaiheessa tai käytön lopettamisen jälkeen ja ne esiintyivät vähintään 2 %:lla narkomaaneista sekä vähintään kaksi kertaa useammin kuin lumehuumetta saaneilla.

Uusi blogi

Kouluväkivalta - Älä enää lyö

Tämäkin blogi löytyi blogilistalta.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

Asennekasvatus ei toimi

Koulukiusaaminen on ongelma. Ruukinmatruunan peruskouluaikainen luokkatoveri ajettiin sen takia itsemurhaan, ja tämä sama inhottava ja ruma ilmiö toistuu päivä toisensa jälkeen suomalaisissa peruskouluissa. Me kauhistelemme Abu Ghraibia ja Hitlerin keskitysleirejä, ja silti suomalaisissa peruskouluissa tapahtuu päivittäin aivan samanlaisia kauheuksia. Asiaa on yritetty setviä asennekasvatuksella, mutta tuloksetta - itse asiassa ongelma on vain pahentunut viimeisen viidentoista vuoden aikana. Miksi ?

Näin kysyy Ruukinmatruuna, Takkirauta-blogin emäntä. Vastauksen voi lukea tekstistä Kun oppi kaataa ojaan. Tässä on yksi makupala:

Kaupan päälle aivojen mielihyvä- ja palkitsemismekanismi toimii niin, että aivot palkitsevat onnistuneen antisosiaalisen käytöksen ylimääräisellä endorfiiniryypyllä - onnistunut antisosiaalinen käytös nimittäin merkitsee kipuamista sosiaalisessa nokkimisjärjestyksessä ylöspäin. Lasten ja nuorten maailma on täydellinen anarkia, jossa vallitsee viidakon laki ja nyrkkivalta, ja lapset ja nuoret ovat pieniä machiavellejä. Siinä maailmassa rikolliset, jengiläiset ja koulukiusaajat ovat siellä nokkimisjärjestyksen huipulla ja heidän uhrinsa pohjalla.

Postauksen lopussa on Ruukinmatruunan ideoita asennekasvatukseen. Rikosoikeudellisen vastuun alaikärajaa olisi laskettava ja pro-sosiaalisesta käytöksestä pitäisi palkita. Uudemmassa postauksessa Ruukinmatruuna sanoo rankaisemisesta näin:

Jos koulukiusaamisesta seuraisi kepittäminen Singaporen malliin, eivät ne kiusaajat sinne kepitettäviksi joutuisi, vaan ne kiusatut. Lapset ovat sen verran ovelia pikku pirulaisia (ja aikuiset niin typeriä), että nuo koulukiusaajat kyllä osaisivat lavastaa uhrinsa syyllisiksi ja varmistaa sen, että syyttömät kärsisivät kaikkein pahimmin.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

Turha kampanja

Ryhdy vastarintaan on hanke, joka haluaa aktivoida koulukiusaamisen vierestä katsojat. Yläkoululaisista n. 10% on osallisena kiusaamisessa, mutta loput 90% varmasti tietävät, mitä tapahtuu. Vastarintaan ovat liittyneet myös kymmenet suomalaiset artistit.

Eipä taida kymmenien artistien esimerkki paljoa painaa lasten ja nuorten väkivaltaisessa maailmassa. Koulun pihalla vain todellisella alfauroksella tai -naaraalla on mahdollisuus olla ritarillinen ja suojella kiusattuja. Harva siihen kuitenkaan ryhtyy. Sankaria leikkivä vaarantaa samalla oman asemansa koulunpihan hierarkiassa. Tykkää-painikkeen klikkaaminen Facebookissa on onneksi helppoa ja vaaratonta. Yhdellä hiiren klikkauksella jokainen silmänsä toisten kärsimykseltä sulkenut nykyinen ja entinen sivustakatsoja voi tuntea itsensä paljon paremmaksi ihmiseksi.

Kampanjan taustalla häärivät Mannerheimin Lastensuojeluliiton hyväntahtoiset hölmöt. Kiusatun suurin virhe on uskoa vihjeettömien lässyttäjien ohjeita. Jos hyvin käy, ohjeet ovat hyödyttömiä, mutta todennäköisesti ne aiheuttavat kiusatulle vielä enemmän haittaa.

Mutta miksi minä suhtaudun niin vihamielisesti kiusaamista vastustaviin kampanjoihin ? Syy on yksinkertainen: Minua koetettiin auttaa samoilla ohjeilla ja keinoilla. Ne eivät toimineet silloin, eivät toimi nyt , eivätkä tule toimimaan tulevaisuudessa. Asennekasvatus ei toimi. Se ei vain toimi.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

Kahdeksan vuoden yksinäisyys

Välituntifiilis

Kahdeksan vuoden yksinäisyys (ja siihen liittyvä teksti Kahdeksan vuotta kiusattuna)

Siinä on taas pari uutta kauhukertomusta tuhansien muiden joukkoon. Helmikuussa alkaneella Yhteisvastuukeräyksellä on hyvä tarkoitus. Siihen se myös jää. Ongelmavyyhtiä puretaan taas väärästä päästä. Uhri kertoo vain omaa elämäntarinaansa ja auttaminen jää siihen. Tukioppilaan tapaamisen, turvatalokäynnin ja vertaistukiryhmän jälkeen palataan taas koulunpihan raadolliseen todellisuuteen, jossa mikään ei ole muuttunut.

No, vertaistuki on hyvä juttu. Minulle sellaista ei koskaan tarjottu, vaan minut piilotettiin muiden silmistä ja hiljennettiin. Toisaalta mikään itkuterapiaryhmä ei ongelmia ratkaise. Minulle parasta vertaistukea on ollut lukea muiden kiusattujen, masentuneiden, yksinäisten, syrjäytyneiden ja psykiatrian uhrien kertomuksia. Olen myös tavannut muutamia henkilökohtaisesti. Se on parasta vertaistukea, siihen ei yksikään palkattu lässynlääterapeutti pysty.

”Yksinäisyyttä ei paranneta lääkkeillä eikä terapialla.” - professori Juho Saari

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

Tehoton tehovalvonta

Turun Sanomissa oli 6.4. mielipidekirjoitus koulukiusaamiseen puuttumisesta. Jutun on kirjoittanut Aurajoen koulua käyvä yhdeksäsluokkalainen.

Koulukiusaaminen vaikea saada kokonaan karsittua

Käyn yhdeksättä luokkaa Aurajoen yläkoulussa. Meille tuli viime viikolla käytäntöön tehovalvonta väkivaltaa ja ulkovälitunneille menoa varten. Käytäntö on siis opettajien ja rehtorin mukaan se, että jokaisesta väkivaltaisesta teosta (läpsimisestä ja vastaavasta) merkitään oppilaan nimi listaan, ja jos listaan tulee oma nimi monta kertaa, siitä tulee kuulemma vakavia seurauksia. Asiasta tuli vain mieleen, että mihin koulussa yritetään oikeasti puuttua ?

Onko tämä siis muoto puuttua koulukiusaamiseen? Koulukiusaaminen ei kuitenkaan ole näkyvää väkivaltaa, ainakaan yleensä. Kuka nyt heittelisi pyyhekumin palasia tai paperitolloja tai menisi tönimään toista opettajan nähden? Koulukiusaamista tapahtuu silloin, kun opettajat eivät ole näkemässä tai liikuntatunnilla voidaan heittää vaikka lentopallo päähän muka vahingossa.

Kiusaamisessa henkinen väkivalta on yhtä pahaa kuin fyysinen. Kaikkeen näkyvään voidaan kuitenkin puuttua, haukkujille ja tönijöille voidaan antaa jälki-istuntoa, mutta kukaan ei voi kieltää ihmisiä katsomasta halveksuvasti tai jättämästä pois joukosta.

Koulukiusaamiseen on vaikea puuttua, se johtuu ihmisten suvaitsemattomuudesta, joka lähtee jostain muualta, tai ehkäpä juuri koulunpenkiltä. Näillä projekteilla voidaan siis puuttua vain pieneen osaan kiusaamista, mikä on hyvä, että edes pieni räikeä osa kiusaamista saataisiin loppumaan. Mutta totuus taitaa olla, että aina on kiusattuja ja aina tullaan kiusaamaan, koska olemme kilpailuhenkisiä ihmisiä.

Kiusaamista ei tule sallia

Aikuiset eivät todellakaan näe koulunpihan todellisuutta. Lapset ovat ovelia peittämään sellaiset asiat aikuisilta. Sen aikuiset kyllä huomaavat, kun kiusattu vihdoin yrittää, ehkä vuosien piinaamisen jälkeen, ensimmäistä kertaa puolustautua. Lopulta kiusattu leimataan yksin syylliseksi, koska vain hänet on nähty käyttämässä väkivaltaa, ja kiusattu ei takuulla jää ilman rangaistusta. Näitä projekteja on ollut niin kauan kuin muistan. Nykyään KiVa Koulu on olevinaan kiusattujen pelastus, ja koko ajan kehitetään uusia aivan yhtä turhia ja tehottomia juttuja. On se hassua, että joku yhdeksäsluokkalainen näkee totuuden, jota yliopistokoulutetut aikuiset eivät tajua. Pitäisikö sittenkin kuunnella vain alan todellisia asiantuntijoita ?

Samalla sivulla oli toinenkin mielenkiintoinen kirjoitus. Vakavasta masennuksesta selviytynyt nainen ihmettelee masennuksen ympärillä käytävää turhaa jossittelua, ja hän vaatii, että masentuneiden elämänkokemusta olisi hyödynnettävä masennusta sairastavien auttamisessa. Pitäisi siis kuunnella alan todellisia asiantuntijoita.

Vai onko masennuskin muuttunut oivaksi politikoinnin välineeksi. Tekeekö masentuneiden suuri määrä jostakusta paremman ihmisen, koska aina voi olla huolissaan ja ylläpitää aihetta.

Köyhillä, työttömillä, syrjäytyneillä, sairailla ja masentuneilla on paljon ystäviä näin eduskuntavaalien alla. Poliitikon kuuluu, puolueesta riippumatta, olla heikkojen puolella vaalilupauksissaan. Paremminvointivaltiossa kun on kaikilla niin helvetin hyvä olla. Lupaukset voi unohtaa heti kun astuu eduskuntatalon ovesta sisään. Puistattaa katsella ja kuunnella vaalikampanjointia, kun muistissa on vielä hallituspuolueiden joulukuinen rikos syrjäytyneitä nuoria kohtaan.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

Pakkohoitoa II

Luin Särkyneen tytön unelmia -nimistä blogia. Kirjoittaja on 16-vuotias koulukiusattu tyttö, joka on joutunut psykiatrian hampaisiin. Tytön kokemukset psykiatrisella muistuttavat kovasti omia kokemuksiani. Otetaan yksi esimerkki :

Nyt oon nuorten psykiatrisella avo-osastolla vapaaehtoisesti, koska jos en olisi suostunut vapaaehtoseen, ne olisivat voineet repiä jostain, että muka pakkohoidon kriteerit täyttyy ja sitten olisin joutunut jäämään suljetulle pakkohoitoon.

Olkoon Särkyneen tytön unelmia varoituksena kaikille kiusatuille. Mielisairaala on paikka, johon joutumista kannattaa välttää viimeiseen asti.

Mutta kuka tukisi sitä takapulpetin kilttiä, tummiin pukeutuvaa, masentunutta, näkymätöntä ja hiljaista, joka ei koskaan ole häiriöksi, ei koskaan halua tehdä itsestään suurta numeroa. Sitä, joka suorittaa koulunsa, eikä huutele ympäriinsä, ei häiritse tunteja. Eihän se tarvitse mitään, se pärjää kyllä noinkin. Vaikka kukapa sitä edes miettii, sehän on niin näkymätönkin.

Mutta silloin se näkymätönkin huomataan, kun tarvitaan joku, jota voi kiusata, joku jonka elämästä voidaan tehdä helvettiä. Eipä se opettajiakaan kiinnosta, ei ne näe, eikä kuule, ei välitä. Eivät halua nähdä, eikä kuulla. Sehän vie vain hyvää, elintärkeää työskentelyaikaa, miettiä kiusaamistapauksia. Eihän sellaisia ole, kun suljetaan silmät ja korvat, jauhetaan vain matematiikan kaavoista ja ruotsin verbeistä, ihan mistä vaan, kun ei vain tarvitse nähdä eikä kuulla totuutta. Mitä väliä jonkun yhden oppilaan. Mitä väliä kymmenien, satojen, tuhansien oppilaiden. Ei mitään - kun kysymyksessä on aika. Tehokas työskentelyaika. Aika on rahaa ja raha on tärkeää.

Mutta silloin, silloin kun totuus vahingossa lävähtää silmille. Silloin sanotaan "älä välitä, ei se mitään tarkoita, se kiusaa, koska sillä on vaikeaa, sen vanhemmat erosi juuri". Ei mitään väliä ja kaikki on taas hyvin. Asia on hoidettu. Kukaan ei kysy, miten kiusatulla menee. Kuinka paljon sitä sattuu. Ei sitä satu, vaikka sen vanhemmat on eronnu. Eihän sitä satu, vaikka se ei ole asunut vanhempiensa kanssa sen jälkeen, kun oli 11. Mitä sitä sattuis, vaikka vähän kiusataan. Ei satu yhtään, vaikka lapsuus on ollut perheväkivaltaa ja nöyryyttämistä täynnä, pelkoa, ahdistusta ja lisää pelkoa ja ahdistusta. Mitä väliä, vaikka jo valmiiksi masentuneelle ja epätoivoiselle sanotaan, että se vois yhtä hyvin tappaa itsensä, ei kukaan välittäisi. Mitä sitten ?

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

Ole hiljaa ja syö lääkkeesi II

Tässä on mielenkiintoinen tositarina sairaaseen yhteiskuntaan sopeutumattomasta koulukiusatusta nuoresta, joka joutui psykiatriakoneiston rattaisiin. Tekstin on kirjoittanut taiteilija Riina Hänninen. Taisin hänestä jo aiemmin mainita jossain blogitekstissä. Poliisi-tv:n sivuilta voi lukea lisää.

Olin 19-vuotias kun mulle ehdotettiin pysyvää työkyvyttömyyseläkettä, siihen asti olin ollut sairaspäivärahalla. Lähinnä sairaspäivärahalla oleminen johtui siitä ettei mun elämässä ollut mitään suuntaa, työkkärissä olivat "luovuttaneet", en saanut töitä, enkä opiskelupaikkaa. Kelassa ei jaksettu ja ehdotettiin suoraan että "jää eläkkeelle". Sitten yksi valveutunut tälläisen kuntoutuspaikan työntekijä tajusi että "susta pitää tulla kuvataiteilija", ensimmäinen koko ikänäni ehdotti mulle tälläistä ja kyse oli toisesta tukityöllistetystä ihmisestä, ei siis yhdestäkään "ammatti" opinto-ohjaajasta jne jotka sanoivat mulle suoraan että "no kokeile vaikka jotain artesaanitutkintoa," vaikka vihasin käsitöitä. Menin kansanopistoon ja siellä sain kuulla että voin hakea suoraan AMK:hon, sieltä löysin myös opettajan joka uskoi muhun. Kelan kanssa jouduin käymään sitten taistelun koska ne olis halunnut pitää mut sairaseläkkeellä ja mä taas halusin mennä kouluun. Elämä alkoi kirkastumaan sen jälkeen kun sille löytyi jokin suunta ja ihmisiä jotka uskoi ja kannusti mua. Olen aina pystynyt käymään töissä, tekemään eri projekteja jne joten tälläisiä kunnon perusteita mun eläköittämiseen ei mielestäni koskaan ole ollut, lähinnä vaan se ettei yhteiskunnalla ole ollut mitään "paikkaa" mun kaltaisille nuorille.

Mut ohjattiin murrosikäisenä psykiatrille koulukiusaamisen takia. Mikkeli oli 90-luvulla skinheadien ja rasismin täyttämä paikka jossa munlaiselle politiikasta ja aktivismista kiinnostuneelle nuorelle ei ollut minkäänlaista heijastuspintaa. Minkäännäköistä älyllistä haastetta ei ollut yläasteella, muuta kuin selviytyä päivästä toiseen haukuttuna, ahdistettuna ja erilaisena. "Älykkäälle", erilaiselle nuorelle ei ollut minkäänlaista aikuista tarttumapintaa. Kuvataiteen opettaja raivosi kun en laittanut sinistä sinne minne hän halusi tai piirtänyt sellaisia kuvia kuin hän halusi. Tätä älyllistä turhautumistani alettiin tottakai lääkitä lääkkeillä heti 13-14 -vuotiaana. Olen syönyt masennuslääkkeitä niin nuoresta asti, enkä sitä tietysti teininä osannut kyseenalaistaa. Ihmistä joka ei sopeutunut pikkukaupungin ahdistavaan ilmapiiriin alettiin siis sotkea kemikaaleilla ja syyllistämisellä siitä että "erilainen" nuori on sairas vaikka se ympäristö oli sairas ja täynnä vihaa.

Sitten jokainen lääkäri halusi kokeilla kaikkia eri lääkkeitä joiden takia lihoin noin 60 kg enkä jaksanut enää liikkua tai tehdä yhtikäs mitään ja kaikki tämä alle 20-vuotiaana. Kukaan lääkäreistä ei sinänsä jaksanut sitoutua asiaan vaan määräsi lääkkeitä vain kokeillakseen miten saada tämä "ongelma" eli nuoren ihmisen turhautuminen hoidettua pois. Eläke tuntui olevan kaikille lääkäreille vastaus vapautukseen vastuusta ja ongelman "nopeasti" pois hoitamisesta. Tällä yhteiskunnalla ei taida vain olla kovasti perspektiiviä siihen että nopeasti pois hoidetut ongelmat eivät katoa vaan isonevat.

Päästään tähän "serotoniini"huijaukseen mikä on kaikista älytöntä, esim: murrosikäinen nuori joka on kiusattu ja turhautunut elämänsä päämäärättömyyteen menee lääkärille, lääkäri sanoo "no niin sinulla on siis aivojen välitysaineiden häiriö, otappa tätä lääkettä joka vaikuttaa niihin." Teini syö kiltisti lääkkeensä. Kun teini on saatu koukkuun eri kemikaaleihin tajutaan vasta kysyä "Millä tämä aivojen kemiallinen epätasapaino mitattiin ?" Vastaus on: EI MILLÄÄN ! Mutta nyt ne ainakin sitten ovat päin helvettiä kun aivoja muokkaavia kemikaaleja on jo syöty vuosia ! Asettelu on sama kuin joku tulisi sinulle kertomaan kadulla: Olitko tänään iloinen ? "Olin" Kyse on siis aivojen epätasapainosta, ota tästä aivojen kemiaa muokkaavaa ainetta" OK. Ja tätä asetelmaa ei kyseenalaisteta missään, harvoissa netistä löytyvistä teksteissä mutta psykiatrian kritiikkiä ei löydy kirjallisuudesta tai siitä ei puhuta yliopistopiireissä miltei ollenkaan !

Ihmiset jotka ovat helposti epämääräisen elämäntilanteensa takia vedettävissä mukaan vedetään mukaan tähän psykiatrian lahkoon ja koukutetaan mahdollisimman nuorina, koska vaikka muuta väitetään nämä lääkkeet jotka muokkaavat aivojen kemiallista tasapainoa oikeasti koukuttavat ja tekevät vuosien jälkeen lopettamisen mahdottomaksi nimimerkillä : hyvin yleisen masennuslääkkeen lopetusta yrittäessä nyt kulunut 5 vuotta. Lääkäreille tottakai tämän lääkkeen lopetusyritys on rahasampo ja siis lääketeollisuudelle koska se yleensä laukaisee lisää oireita, tai ylipäätänsä lääkkeen käytön yhteydessä tarvitaan jo lisää lääkkeitä "tasapainottamaan" esim masennuslääkkeiden itsetuho + MASENNUSvaikutuksia. Siksi usein masennuslääkityt saadaan koukutettua uusiin lääkkeisiin.

Jos yrität etsiä kritiikkiä tai ihmisiä jotka ovat tajunneet asian joudun etsimään todellakin, onneksi ns. "heräämisiä" kyseenalaistamiseen on alkanut tapahtua. Itselläni se vei 26 vuotta ja ei yhtäkään selkeää "diagnoosia" vain helvetinmoinen määrä koukuttavia lääkkeitä. Toivottavasti monen ei tarvitsisi mennä läpi samaa ennenkuin osataan puuttua esim. nuorten lääkitsemiseen tai koulukiusattujen "hoitoa".

Olisi mielenkiintoista nähdä esim. milloin mediassa voitaisiin kyseenalaistaa näitä käytäntöjä, varsinkin kun lääkkeiden sivuvaikutukset ovat vaiettuja. En usko että on sattumaa että esim. suurin osa koulumurhaajista söi samoja masennuslääkkeitä joiden jo sivuvaikutuksissa lukee "voi aiheuttaa aggressiivista käyttäytymistä ja ITSEMURHAN." Tästä ei puhuta koska kyse on miljardibisneksestä ja kontrollista. Koulumurhat ovat olleet hyvä kontrollin ja pelon väline. Nyt saada lisää koulukiusattuja tuomittua psykiatrian piiriin eli siis lääkitykseen + ihmisille uskoteltua että lääkitys on tärkeää ja kaikki ihmisyyden negatiiviset tunteet "pois hoidettuja".

Eläköittäminen on vain epätoivoisten lääkärien tekosia jotka eivät jaksa hoitaa jatkuvia kasvavia "potilas"virtoja kun ihmiselle uskotellaan että jokainen inhimillinen tunne on "sairaus".

Voi kun ihmiset oppisivat kyseenalaistamaan asioita mahdollisimman nopeasti.

Alkuperäinen teksti löytyy Riinan blogista. Nynny seikkailee lääkkeiden ihmeellisessä maailmassa tositarinassa Ole hiljaa ja syö lääkkeesi.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

Hyvät aikeet ja huonot ohjeet

Turun Sanomissa oli 14.2.2011 laaja artikkeli Hanna Kiurun valmistumassa olevasta väitöskirjasta Tuonpuoleiseen pakenevat nuoremme – Vanhempien kertomukset itsemurhien raottajina. Juttu paljastaa koulukiusaamisen lisäksi muitakin mielenkiintoisia asioita nuorten itsemurhista, mutta käsittelen nyt jutun lopussa ollutta toimittajan kommenttia ja siihen yleisönosastolle tullutta vastausta.

...hautoo itsetuhoisia ajatuksia kenties parhaillaan. Hänelle en osaa sanoa muuta kuin sen, mitä eräs viisas ystäväni kerran tästä aiheesta sanoi. Se meni jotenkin näin: Jokaisella meistä on joskus raskasta. Jotkut näyttävät sen, toiset eivät näytä, mutta voit olla varma, että jokaisella meistä on joskus raskasta. Silloin on vain sinniteltävä, koska ennemmin tai myöhemmin tulee vastaan se päivä, jolloin sinulla ei voi olla enää yhtään huonompi olo. Sen läpi kun sätkit, niin sitten helpottaa. Olen tänään aivan yhtä vakuuttunut kuin silloinkin, että ystäväni puhui asiaa. Joten jos joku päivä tulee sellainen olo, ettet jaksa tätä maailmaa enää yhtään enempää, niin sinnittele edes yksi päivä lisää.

Yleisönosastokirjoitus 16.2.2011 :

...Haluan korostaa, että masennus ja ”on joskus raskasta” ovat kaksi täysin eri asiaa. Ne ovat eri kieltä, kuin eri maailmoista. Vaikka kommentti on tarkoitettu auttamaan mahdollista itsemurhaa hautovaa, toimii se sen sijaan väheksyvänä ja masennuksen voimaa aliarvioivana. Mikä on tietenkin täysin ymmärrettävää, jos ei itse ole masennusta ikinä kokenut. Lisäksi kommentin ”neuvo”: ”Jos joku päivä tulee sellainen olo, ettet jaksa tätä maailmaa enää yhtään enempää, niin sinnittele edes yksi päivä lisää.” Kaunis ajatus sinänsä, mutta sinä päivänä kun ihminen päätyy ottamaan hengen itseltään, hän on sinnitellyt jo liian monta päivää, ehkä vuosia. Masentuneelle jokainen päivä on läpi sinnittelyä, vaikkei se aina välttämättä näy ulospäin. Itsetuhoiset ajatukset eivät tule puskista jonain päivänä kun on vähän raskasta.

Hyvät ihmiset, hyvät aikeet ja hyvä tarkoitus ei takaa hyvää lopputulosta. Hyväntahtoisen mutta asiasta vihjeettömän henkilön lausahdukset voivat tuntua todella loukkaavilta. Masentunut ei vain ota itseään niskasta kiinni ja ryhdistäydy, ja kiusatulle väkivalta ei ole vain leikkiä ja huumoria.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

Kosto

Kirjailija Päivi Alasalmi puolusti rajuin ottein koulukiusattua poikaansa ja sai nipun syytteitä.

Vanhempani tekivät kaikkensa kiusaamisen lopettamiseksi. He tekivät kuten kuka tahansa lainkuuliainen kansalainen samassa tilanteessa tekisi. Sadoista yhteydenotoista ja kymmenistä tapaamisista huolimatta heillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin luottaa viranomaisten, siis koulun henkilökunnan, ammattitaitoon ja vakuutteluihin, että koululla on tilanne hallussa.

Olen katkera, koska kiusaaminen tuhosi elämäni. Mutta vielä katkerampi olen siitä, että vanhempani ja sisarukseni joutuivat kärsimään kiusaamisen takia, ja tiedän, että he kärsivät siitä vieläkin. On varmasti kamalaa katsoa, kuinka oma poika tai veli riutuu henkilökohtaisessa helvetissään.

Juttelin erään tutun kanssa kostosta. Hän ei ollut kouluaikoinaan joutunut kiusatuksi, mutta mietti sitä, kuinka tyydyttävää olisikaan kostaa, etsiä kiusaajat käsiinsä nyt vuosikymmenien jälkeen ja käydä vetämässä niljakkeita turpaan oikein kunnolla. Tiedän mitä hän tarkoitti. Minulla on ollut ja on yhä fantasioita kostosta, fantasioita, joista ensimmäinen terapeuttini puoskarini käski kertoa, ja joista hänelle kerrottuani jouduin pakkohoitoon. Tuhansia kertoja olen unelmissani lyönyt, potkinut, puukottanut, ampunut, tappanut kiusaajat toinen toistaan raaemmalla ja julmemmalla tavalla. Kosto olisi suloinen, mutta...

Enemmän kuin kiusaajille, noille keskinkertaisille typerille kakaroille, olen enemmän katkera aikuisille, jotka eivät minua suojelleet : rehtorit, opettajat, luokanvalvojat, koulukuraattorit, opinto-ohjaajat, poliisit, terveydenhoitajat, terapeutit, lääkärit, lakimiehet, virkamiehet, poliitikot, kansanedustajat, ministerit, presidentit.

Jos joskus päätyisin kostoon, tekisin sen ensisijaisesti kostoksi perheeni kärsimyksistä, ja vasta toissijaisesti omien kärsimysteni takia. Nyt en kosta. Minulla on vielä vähän mutta silti liikaa menetettävää. Olen vastuussa eräästä pienestä ihanasta ihmisestä, joka muutaman vuoden kuluttua menee kouluun, jossa kiusaaminen saa jatkua vuosia käräjä- ja hovioikeuden siunauksella. Minun tehtäväni on puolustaa tuota pientä ihmistä yhteiskunnan pahuudelta, vaikka joutuisin siitä itse vaikeuksiin kuten ylläolevan uutisen äiti.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

Uusi blogi

Peruskoulun nousu ja tuho

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

Kauhua hammaslääkärissä

Potilaan hammaslääkäripelko voi olla potilaalle niin ylitsepääsemätön, ettei potilas hakeudu hoitoon kuin äärimmäisessä hädässä.

Minulla, kuten monella muullakin suomalaisella, on hirvittävä hammaslääkäripelko. Se sai alkunsa kouluaikojen hammashoidosta. Pelko piti nyt kohdata kovan hammassäryn iskettyä pari viikkoa sitten. Hoito ja antibiootit auttoivat ja tilanne alkaa olla ohi. Näin jälkikäteen on helppo sanoa, että olisi pitänyt hoidattaa särky ajoissa. Vaan enpä tehnyt mitään. Lopulta kipu oli niin kovaa, että päivystykseen oli pakko mennä. Silloin tilanne oli kyllä paha. Alaleuan kipeä puoli oli turvonnut paksuksi kuin limppu ja särkylääke ei enää auttanut.

Koulun hammashoitola oli kamala paikka. Käyntiä odotti kauhulla jo viikkoja etukäteen. Pelkkä hoitolasta kantautunut steriili haju sai voimaan pahoin. Poraaminen sattui. Se todellakin sattui. Mutta pienen pojan oli kestettävä kipua kuin mies. Puuduttamisesta ei mainittu sanallakaan. Ja jos muistan oikein, joskus jopa pyysin puudutusta, mutta hammaslääkäri kieltäytyi antamasta piikkiä. Oleppa nyt urhea poika. Eihän se satu, eihän ? Sitten pora käynnistyi. Sitä kamalaa ääntä ei unohda ikinä, yhdistettynä tunteeseen kun on tukehtumassa omaan sylkeen ja poran vesisuihkuun.

Nyt hammaslääkäreillä on käsissään iso joukko pelkääviä potilaita, joiden hampaat mätänevät suuhun pelon takia. Mitä järkeä on aiheuttaa lapselle niin kovaa pelkoa, että hän kantaa sitä mukanaan hautaan asti ? Onko lapselle annettava kivunhoito niin kallista yhteiskunnalle, että tulee halvemmaksi ratkoa potilaan vaikeita ongelmia sitten aikuisiällä ? Aikuisille sitten tarjotaan kaikenlaisia kalliita pelonlievityksiä ilokaasusta anestesiaan, mikäli heidät edes saadaan hammaslääkärin tuoliin istumaan, psykoterapian kautta tottakai. Jos olisi vähän panostettu siihen, että hammaslääkärissä käynti olisi ollut miellyttävämpi kokemus, sillä olisi itse asiassa säästetty aika paljon. Ei aikuisiakaan potilaita voi kohdella tuolla tavalla.

Suomi on kivunhoidon takapajula. Kuulin joskus, että kipulääkkeiden antamisessa pihtaillaan jopa terminaalivaiheessa olevien syöpäpotilaiden saattohoidossa. Kuolemaa odottavat ihmisparat joutuvat kärsimään hirvittävistä kivuista, etteivät vain tule riippuvaisiksi vahvoista lääkkeistä. Heistähän voisi tulla, hui kauhistus, narkomaaneja ! En tiedä koulujen hammashoidon nykytilaa, mutta eräs tuttuni sanoi, että meininki oli samaa vielä 2000-luvun alussa.

Koulun hammashoidossa oli vielä yksi arveluttava piirre. Eikös jokaisella olekin oikeus päättää haluaako kertoa terveydentilastaan muille ? Se oli mahdotonta, koska jokainen meidän luokalla tiesi miten monta reikää keneltäkin paikataan. Itse sijoituin turvallisesti keskikastiin, joten hampaiden reikiintymisestä ei minulle seurannut paljoa ylimääräistä häpeää, toisin kuin aknesta. Yleinen käsitys oli, että reikiintyminen oli jokaisen oma vika, seurausta omasta piittaamattomuudesta. Hyi hyi, on jätetty hampaat harjaamatta ja mussutettu karkkia ja litkitty limonadia. Ei edes tullut mieleen, että ihmiset ovat erilaisia, ja toisilla hampaat vain reikiintyvät helpommin kuin toisilla. Ei auttanut, vaikka niitä kuinka harjasi. Nurinkurisesti eniten reikiä tuli aikana, jolloin olin erityisen tarkka hampaiden harjaamisessa.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

Häiriköintiä monikulttuurisissa kouluissa

Opettaja-lehden kysely paljasti karun todellisuuden monikulttuurisissa kouluissa :

Joka neljäs opettaja sanoo, että maahanmuuttajien suuri osuus lisää hälinää ja melua luokkahuoneessa sekä kasvattaa väkivallan määrää koulussa. Kyselyn perusteella opettajat katsovat, että maahanmuuttajien suuri osuus oppilaista haittaa monikulttuurisuuden omaksumista.

Suurin osa opettajista kokee työmäärän kasvavan jopa kohtuuttomaksi, jos maahanmuuttajalapsia on luokassa paljon. Samalla opetuksen laatu kärsii ja tasoa on laskettava. Opettajien mukaan maahanmuuttajien opettaminen on ylimääräinen rasite ja lisätyö, joka ei tunnu opettajan palkassa ja johon ei kouluteta.

Opettajista näyttää selkeästi siltä, että kaupunkien koulut ovat jakautumassa maahanmuuttajien vuoksi hyviin ja huonoihin. Yli puolet opettajista ajattelee näin, Opettaja-lehti kertoo.

Lopulta kyse ei ole maahanmuuttajista, vaan ongelma on suomalaisessa peruskoulussa, aivan kuten se oli kaksi vuosikymmentä sitten, kun Nynny kärsi keskitysleirivankeudessa. On se silti kummallista, kun korkeakoulutetut aikuiset eivät ole vieläkään saaneet häiriköiviä kakaroita kuriin.

Perusopetuslaki 29 §

Oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön

Opetukseen osallistuvalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön.

Opetuksen järjestäjän tulee laatia opetussuunnitelman yhteydessä suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä sekä toimeenpanna suunnitelma ja valvoa sen noudattamista ja toteutumista. Opetushallituksen tulee opetussuunnitelman perusteissa antaa määräykset tämän suunnitelman laatimisesta.

Lapsella on oikeus häiriöttömään koulunkäyntiin. Rauhaan ovat oikeutettuja kaikki koululaiset, niin kantasuomalaiset kuin maahanmuuttajataustaiset. Jokaisella koululaisella, niin kantasuomalaisilla kuin maahanmuuttajilla, on myös velvollisuus antaa muillekin opiskelurauha. Häirikön, niin kantasuomalaisen kuin maahanmuuttajan, paikka ei ole koulussa pilaamassa muiden elämää. Vastuu oppilaiden turvallisuudesta kuuluu koulun henkilökunnalle. Mikäli koulu ei siihen pysty, on laitos suljettava välittömästi lasten suojelemiseksi. Tehdaskin suljetaan, jos siellä ilmenee puutteita työturvallisuudessa, ja pysyy suljettuna, jos vikoja ei korjata.

Tulevaisuus näyttää synkältä. Yhteiskunta jakautuu jyrkästi hyviin ja huonoihin alueisiin. Maahanmuuttajien ghettoutuminen on jo alkanut.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

Vanhojenpäivän nöyryytys

Eilen oli paska päivä. Vanhojenpäivä. Joka helvetin tuutista kuulutettiin kuinka taas juhlitaan. Teiniprinsessojen pöyhkeilyn katsominen repii arpeutuneet haavat auki joka vuosi.

Turkulainen Kastun yläaste ja lukio oli hyvämaineinen oppilaitos 90-luvun alussa. Koulun perinteisiin kuului koulukiusaamisen hiljaisen hyväksynnän lisäksi penkkaripäivän ja vanhojenpäivän simputus. Silloin lukiolaisilla oli vanhan perinteen mukainen oikeus simputtaa yläastelaisia. Muina aikoina kiusaamiseen ei puututtu kuin muodollisilla eleillä, mutta kahtena päivänä kiusaamiselle oli opettajien antama siunaus.

Ysiluokalla tähän aikaan vuodesta tilanne oli jo kärjistynyt äärimmilleen. Vuosi oli 1992. Parin kuukauden kuluttua minulla alkoi neljä vuotta kestänyt seikkailu mielenterveyspotilaana julkisessa terveydenhuollossa. Sain lomaa penkkaripäiväksi, joka oli tunnettu rajusta simputuksesta yläastelaisia kohtaan, mutta vanhojenpäivänä oli pakko mennä kouluun. Tiesin sen olevan huono idea, mutta kouluun oli pakko mennä. Poissaolo olisi ollut luvaton, ja kiltti kympin poika ei koskaan lintsannut.

Vanhat kiersivät luokissa nöyryyttämässä yläasteen oppilaita. Ulkopuolisen silmin se saattaisi näyttää viattomalta hauskanpidolta. Vanhat tonkivat reppuja, pudottelivat tavaroita lattialle ja pakottivat nostamaan ne ylös, käskivät seisomaan, istumaan, hyppimään, ja erityisesti puhuivat herjaavasti, eli sitä samaa mitä olin kokenut kolmannelta luokalta alkaen. Se oli kiusaamista opettajan hyväksynnällä, opettajan silmien edessä, kesken oppitunnin, ja se tunti sattui olemaan pakkoruotsia.

Vanhojen hauskanpito kohdistui vain harvoihin oppilaihin parikymmenhenkisessä luokassa. Jäin parin teiniprinsessan silmätikuksi naisopettajan seuratessa hymyillen vierestä. Julkinen nöyryytys olisi pitänyt ottaa huumorilla. Hermostuin, kun pari teiniprinsessaa vaati minulta nöyryyttäviä tekoja koko luokan edessä. Ruotsinopettaja oli tyrmistynyt reaktiostani. Hänen mielestä hauskanpitoon oli pakko osallistua, koska oma vuoroni nöyryyttää nuorempia tulisi lukion toisella luokalla. Jouduin koulukuraattorin puhutteluun. Tapauksesta tuli isompi juttu, jossa olin ainoana syyllinen.

Tunnen varmasti loppuelämäni syvää inhoa tanssiaisia, pöyhkeitä juhlapukuja ja tanssijoiden ylimielistä käytöstä kohtaan.

Asiassa oli jotain hyvääkin. Olisi ollut vastenmielinen kokemus joutua itse osallistujaksi tanssiaisiin. ATM ei olisi löytänyt vapaaehtoista tanssiparia. Siihen olisi määrätty joku vastentahtoinen nirppanokka. Olisin varmasti kauhulla odottanut tapahtumaa. Pelännyt, että sekoaisin askelissa ja tekisin itsestäni enemmän naurunalaisen kuin jo olin.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !