Vanhempani tekivät kaikkensa kiusaamisen lopettamiseksi. He tekivät kuten kuka tahansa lainkuuliainen kansalainen samassa tilanteessa tekisi. Sadoista yhteydenotoista ja kymmenistä tapaamisista huolimatta heillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin luottaa viranomaisten, siis koulun henkilökunnan, ammattitaitoon ja vakuutteluihin, että koululla on tilanne hallussa.
Olen katkera, koska kiusaaminen tuhosi elämäni. Mutta vielä katkerampi olen siitä, että vanhempani ja sisarukseni joutuivat kärsimään kiusaamisen takia, ja tiedän, että he kärsivät siitä vieläkin. On varmasti kamalaa katsoa, kuinka oma poika tai veli riutuu henkilökohtaisessa helvetissään.
Juttelin erään tutun kanssa kostosta. Hän ei ollut kouluaikoinaan joutunut kiusatuksi, mutta mietti sitä, kuinka tyydyttävää olisikaan kostaa, etsiä kiusaajat käsiinsä nyt vuosikymmenien jälkeen ja käydä vetämässä niljakkeita turpaan oikein kunnolla. Tiedän mitä hän tarkoitti. Minulla on ollut ja on yhä fantasioita kostosta, fantasioita, joista ensimmäinen
Enemmän kuin kiusaajille, noille keskinkertaisille typerille kakaroille, olen enemmän katkera aikuisille, jotka eivät minua suojelleet : rehtorit, opettajat, luokanvalvojat, koulukuraattorit, opinto-ohjaajat, poliisit, terveydenhoitajat, terapeutit, lääkärit, lakimiehet, virkamiehet, poliitikot, kansanedustajat, ministerit, presidentit.
Jos joskus päätyisin kostoon, tekisin sen ensisijaisesti kostoksi perheeni kärsimyksistä, ja vasta toissijaisesti omien kärsimysteni takia. Nyt en kosta. Minulla on vielä vähän mutta silti liikaa menetettävää. Olen vastuussa eräästä pienestä ihanasta ihmisestä, joka muutaman vuoden kuluttua menee kouluun, jossa kiusaaminen saa jatkua vuosia käräjä- ja hovioikeuden siunauksella. Minun tehtäväni on puolustaa tuota pientä ihmistä yhteiskunnan pahuudelta, vaikka joutuisin siitä itse vaikeuksiin kuten ylläolevan uutisen äiti.
OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti