keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Häiriköintiä monikulttuurisissa kouluissa

Opettaja-lehden kysely paljasti karun todellisuuden monikulttuurisissa kouluissa :
Joka neljäs opettaja sanoo, että maahanmuuttajien suuri osuus lisää hälinää ja melua luokkahuoneessa sekä kasvattaa väkivallan määrää koulussa. Kyselyn perusteella opettajat katsovat, että maahanmuuttajien suuri osuus oppilaista haittaa monikulttuurisuuden omaksumista.

Suurin osa opettajista kokee työmäärän kasvavan jopa kohtuuttomaksi, jos maahanmuuttajalapsia on luokassa paljon. Samalla opetuksen laatu kärsii ja tasoa on laskettava. Opettajien mukaan maahanmuuttajien opettaminen on ylimääräinen rasite ja lisätyö, joka ei tunnu opettajan palkassa ja johon ei kouluteta.

Opettajista näyttää selkeästi siltä, että kaupunkien koulut ovat jakautumassa maahanmuuttajien vuoksi hyviin ja huonoihin. Yli puolet opettajista ajattelee näin, Opettaja-lehti kertoo.
Lopulta kyse ei ole maahanmuuttajista, vaan ongelma on suomalaisessa peruskoulussa, aivan kuten se oli kaksi vuosikymmentä sitten, kun Nynny kärsi keskitysleirivankeudessa. On se silti kummallista, kun korkeakoulutetut aikuiset eivät ole vieläkään saaneet häiriköiviä kakaroita kuriin.
Perusopetuslaki 29 §

Oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön

Opetukseen osallistuvalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön.

Opetuksen järjestäjän tulee laatia opetussuunnitelman yhteydessä suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä sekä toimeenpanna suunnitelma ja valvoa sen noudattamista ja toteutumista. Opetushallituksen tulee opetussuunnitelman perusteissa antaa määräykset tämän suunnitelman laatimisesta.
Lapsella on oikeus häiriöttömään koulunkäyntiin. Rauhaan ovat oikeutettuja kaikki koululaiset, niin kantasuomalaiset kuin maahanmuuttajataustaiset. Jokaisella koululaisella, niin kantasuomalaisilla kuin maahanmuuttajilla, on myös velvollisuus antaa muillekin opiskelurauha. Häirikön, niin kantasuomalaisen kuin maahanmuuttajan, paikka ei ole koulussa pilaamassa muiden elämää. Vastuu oppilaiden turvallisuudesta kuuluu koulun henkilökunnalle. Mikäli koulu ei siihen pysty, on laitos suljettava välittömästi lasten suojelemiseksi. Tehdaskin suljetaan, jos siellä ilmenee puutteita työturvallisuudessa, ja pysyy suljettuna, jos vikoja ei korjata.

Tulevaisuus näyttää synkältä. Yhteiskunta jakautuu jyrkästi hyviin ja huonoihin alueisiin. Maahanmuuttajien ghettoutuminen on jo alkanut.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

6 kommenttia:

Panu Ojala kirjoitti...

Haluaisin kuulla että miten arvoisa blogin kirjoittaja pitäisi ne lapset kurissa ja nuhteessa? Olen tehnyt opettajantöitä ja olen huomannut koulujen todellisuuden myös opettajan kannalta. Siinä on kyllä yksi aikuinen aika avuton 20 murrosikäisen keskellä.

Mitä siis kannatat? Sitä että koulut lopetettaisiin ja lapset kasvaisivat ihmisiksi kotonaan tai kaveriporukoissa? Vai voimankäyttöoikeuksia opettajille? Jotain muuta?

Itse olen sitä mieltä että luokassa pitäisi olla vähintään kolme aikuista viittätoista nuorta kohden. Mutta sitä tuskin tulee tapahtumaan, vaikka Suomessa on työttömiä pilvin pimein.

Kokeilepa sellaista että menet joksikin aikaa työharjoitteluun johonkin kouluun. Ilmainen työvoima varmasti kelpaa. Saat muuten siihen myös työkkärin no-sitä-jotain avustusta, 9e/päivä.

Katso miten helppoa on olla tasapuolinen ja koulukiusaamisen estävä aikuinen siellä pikkuhirviöiden keskellä. Samalla saatat pelastaa jonkun pienen loppuelämän ehkäisemällä hänen kiusaamistaan.

Nynny Nyhverö kirjoitti...

Olen menettänyt uskoni peruskouluun enkä tiedä miten lapset pidettäisiin siellä kurissa.

Ratkaisumallini lähtee siitä, että toisilleen sopimattomat lapset pidetään erossa toisistaan, aivan kuten erilaiset aikuisetkin pysyvät erossa toisistaan. Se on tietysti pelkkää utopiaa eikä varmasti tule koskaan toteutumaan, mutta en muutakaan keksi :

Lapsuus pakkolaitoksen ulkopuolella

Ei muutama aikuinen pysty näkemään koulunpihan hierarkiaa ja todellisuutta, saati olemaan tasapuolinen ja estämään kiusaamista. Lapset ovat ovelia peittämään sellaiset asiat aikuisilta. Ja sitten näytellään niin herrasmiestä/naista kun aikuisten kanssa keskustellaan. Ruukinmatruuna on kirjoittanut näin: ”Eräs hänen peruskouluaikaisista luokkatovereistaan kiusattiin itsemurhaan - ja ruukinmatruuna muistaa sen inhottavan, makeilevan imelän tekopyhyyden, jolla kiusaajat mielinkielin ottivat osaa omaisten suruun.”

Yksi aikuinen viittä lasta kohden kuulostaa hyvältä. Se ehkäisisi lasten välisten hierarkioiden muodostumista, kun aikuinen olisi koko ajan läsnä. Ehkä siinä olisikin ratkaisu, että nämä aikuiset olisivat yhdessä lapsen kanssa koko koulupäivän ajan, päästämättä lapsia hetkeksikään olemaan keskenään. Siis seuraisivat itselleen nimitettyä viiden lapsen ryhmää kuin hai laivaa. Ja seuraisivat heitä koulun alueen lisäksi myös internettiin.

Panu Ojala kirjoitti...

Ja järjestelmä ei muutu hetkessä. Kouluhan on jumittunut jonnekin 1800-luvun tehdasympäristöön kelloineen, pulpetteineen ja liitutauluineen. Näennäisuudistukset seuraavat toistaan, mutta koulussa opetetaan ihan menneen maailman juttuja.

Mutta onpa tuo töissäkäyntikin jotain ihan kamalaa. Myös työpaikat ovat koulua vastaavia ympäristöjä: Lauma tuskastuneita ihmisiä on sullottu samaan tilaan, 8 tuntia päivä. Samanlaiset hierarkiat siellä vallitsevat kuin muuallakin. Ja vielä monta astetta raadollisempana. 30 vuotta paikassa olleet kiusaavat surutta nuorempiaan. Vakinaiset määräaikaisia jne.

Sellainen se meidän yhteiskuntamme on. Ihan alusta loppuun, huipulta juurelle. En tiedä onko meille "liian herkille" sitten olemassakaan muuta paikkaa kuin hautausmaa. Alan olla menettänyt toivoni.

Nynny Nyhverö kirjoitti...

Meidän paikkamme ei ole hautausmaalla, ei tosiaan. Meidän paikkamme on taistelussa sekä itsemme että muiden puolesta vääryyksiä vastaan, koska kukaan muu ei sitä tee meidän eikä muiden puolesta.

Anonyymi kirjoitti...

Järjettömin idea Suomen koulusysteemissä on kyllä luokaton lukio ja varsinkin se, kuinka se seuraa kiusaavien teinikovisten paratiisia, totalitääristä yläastetta.

Jos olet peruskoulussa tullut kiusatuksi ja kehittänyt sosiaalisia pelkoja, niin yli 500 oppilaan lukiossa jäätkin sitten vuorostaan takuuvarmasti kaikkien porukoiden ulkopuolelle, eikä opettajatkaan huomaa mitään, mikä on omiaan pahentamaan syöksykierrettä kun alat tuntea että olipa järjestelmä ympärillä millainen hyvänsä, niin olet tuomittu epäonnistumaan sosiaalisesti, sinussa on jotain pahasti vikana.

Vaikka kyseessä on vain kaksi erittäin ääripäistä valikoitunutta järjestelmää joissa molemmissa pärjää etupäässä samanlainen, ulospäinsuuntautunut, kilpailuhenkinen ja omaa napaa tuijottava sakki. Ja samanlaiset herkät, ujot, hiljaiset ihmiset sortuvat molemmissa.

Luokattomuuden ainoa funktio nähdäkseni on valmentaa ihmisiä kilpailuyhteiskuntaan, jossa pitää olla sosiaalinen, alati mukautuva ja suunnitelmallinen. Huolettomat menestyjä-koulukiusaaja Stubbit ja kaltaisensa varmasti tykkäävät, enemmistölle siitä ei ole hyötyä eikä haittaa, huono-osaiseen se kalahtaa kunnolla. Ei näin, ei todellakaan näin.

Ehkäpä se toimisi, jos ihmisille luotaisiin järjestelmällisesti terve sosiaalinen pohja 5 oppilasta + sama opettaja läpi peruskoulun -mallilla... Kun noiden oppilaiden välille sitten muodostuisi terve ja kestävä me-henki erilaisten aktiviteettien myötä, niin voisi alkaa pitää myös kahden ryhmän yhdistettyjä tunteja jolloin opettajat pääsisivät huilimaan eikä resurssivaade olisi niin suuri. Jos toisesta ryhmästä joku kiusaisi toisen ryhmän jotakuta jäsentä, nämä muut voisivat asettuakin kiusaajaa vastaan?

Joku sosiologiaa/psykologiaa opiskellut voisi pohtia aihetta lisää.

Nynny Nyhverö kirjoitti...

Niinpä, koulun tehtävä on valmentaa uusia työntekijöitä kilpailuyhteiskuntaan. Ilmeisesti uusien veronmaksajien tuottaminen on niin tärkeää, että yksittäisten ihmisten kohtaloista ei tarvitse välittää. Lukio pitäisi uudistaa kokonaan kuten peruskoulukin. Sosiologeja ynnä muita viisaita on virastot täynnä, mutta eipä niitä taida koko homma kiinnostaa. Puuhailevat mieluummin jonkin pienen ja helpon jutun kanssa.