Hupsista. Edellinen teksti aiheutti muutamia väärinkäsityksiä. Teksti oli siis koottu Optipar-masennuslääkkeen pakkausselostetta muuntelemalla. Ihmisten suhtautuminen muuttuu ääripäästä toiseen kun vain pari pientä sanaa muutetaan. Lääke hyvä, huume paha. Tekstissä ei ollut kyse kannabiksesta enkä ota nyt kantaa sen käyttöön. Kannabis-sanan tilalla olisin voinut käyttää vaikka kissan pissaa, mutta se ei olisi ollut uskottavaa. Minulle tuli yllätyksenä, että turvallisiksi väitetyt SSRI-masennuslääkkeet voivat olla niin vaarallisia. En tiennyt, että masennuslääke voi koukuttaa. Lääkärit vähättelivät tai vaikenivat lääkkeiden mahdollisista vaaroista. Eikä niiden kaikkia haittoja vielä edes tunneta. Tässä tulee jatkoa edelliseen tekstiin ja aiempiin kirjoituksiini psyykenlääkkeistä.
Minä vastustan psykiatriaa ja psyykenlääkkeitä. Minä vastustan nykyistä käytäntöä, jossa ihmisten luonnolliset tunteet tapetaan lääkkeillä ja turhalla, väärällä hoidolla. Enää ei saa olla edes väsynyt. Heti tyrkytetään lääkkeitä. Kiusaamiseen ei saa reagoida. Kiusaamisesta johtuva paha olo on sairaus ja se on lääkittävä. Lääkittynä sitten pitäisi kestää vaikka kuinka epäoikeudenmukaista kohtelua. Olen lukenut useampaa blogia, joiden kirjoittaja on kärsinyt mielenterveysongelmista tai on ollut mielisairaalassa. Minusta tuntuu, että lähes kaikki käyttävät turhaan lääkkeitä, ja hoidosta on heille enemmän haittaa kuin hyötyä. He eivät kuulu mielisairaalaan. Miten voidaan edes olettaa, että pakkohoidossa voi parantua, kun hoitohenkilökunta on potilaan vihollinen, vanginvartija, alistaja, nöyryyttäjä ?
Muutaman kirjoittajan kohdalla en tiedä mitä ajatella. Mielestäni he eivät kuuluisi mielisairaalaan, mutta mitä heille olisi tapahtunut, jos he eivät olisi joutuneet hoitoon ja lääkkeitä ei olisi annettu ? Mikä on turhaa hoitoa ja mikä ei, siinä pulma. Ja sitten on olemassa oikeasti mielisairaita ihmisiä, jotka tarvitsevat oikeasti hoitoa.
Näitä psyykenlääkkeitä olen käyttänyt: Fontex, Cipramil, Zoloft, Efexor depot, Normison, Tenox, Temesta, Diapam, Oxepam, Xanor, Anafranil, Serenase, Truxal.
Nämä siis muistan nimeltä. Enkä edes tiedä mitä kaikkea muuta minulle syötettiin. Ei niistä minulle kerrottu, ne vain annettiin väkisin. Olen koko ikäni ollut absolutisti, tupakoimaton, enkä ole koskaan kokeillut huumeita. Siksi oli järkytys, kun jouduin sekoittamaan pääni psyykenlääkkeillä. Tutustuin niiden ihmeelliseen maailmaan Turun nuorisopsykiatrisella poliklinikalla. Ensimmäisen kahden vuoden aikana lääkkeiden käyttö oli kuitenkin vähäistä. Sitten erään inhottavan tapauksen takia jouduin Kupittaan sairaalaan aikuisten suljetulle osastolle, väärällä diagnoosilla. Diagnoosi oli kuolemantuomio: paranoidinen skitsofrenia. Siitä alkoi lääkkeiden pakkosyöttö. Seuraavat kaksi vuotta olin vahvasti lääkittynä, alistettuna, tunteet jäädytettynä, kohtalona loppuelämä avohoitoa ja laitoshoitoa. Rauhoittavia lääkkeitä ja muita päänsekoittajia syötiin Kupittaan sairaalassa oikein urakalla. Lääkkeiden tarkoitus oli pitää minut hiljaisena, säilytyksessä poissa tavallisten ihmisten silmistä.
Kärsin oireista, joiden luultiin johtuvan mielisairaudesta, mutta niiden syynä olivat hoidossa käytettävät lääkkeet. Mutta mistä minä tiedän, että oireet olivat lääkkeiden sivuvaikutuksia ? Siihen on helppo ja yksinkertainen vastaus: Oireet loppuivat kun lääkkeet lopetettiin. Tilannetta ei helpottanut yhtään se, että lääkitykseen kuului aina useampi lääke kerrallaan. En tiedä kumpaa se oli, lääkärien tietämättömyyttä vai piittaamattomuutta, että minulle määrättiin lääkkeitä joita ei pitäisi käyttää samaan aikaan. Lääkkeiden yhteisvaikutuksella voi olla arvaamattomat seuraukset. Useat lääkkeet ovat jopa hengenvaarallisia alkoholin kanssa käytettynä. Minulle se ei ollut ongelma, koska en käytä alkoholia lainkaan. Silti näitä lääkkeitä määrätään sellaisille potilaille, jotka käyttävät alkoholia, runsaastikin. Missä on lääkärin vastuu, jos sekakäyttöä tapahtuu ?
Jouduin käyttämään useaa riippuvuutta aiheuttavaa lääkettä pitkiä aikoja, siis useita vuosia. Esimerkiksi temazepamia käytin ensin rauhoittavana, sitten unilääkkeenä. Minulla on peruskoulun viimeiseltä luokalta alkaen ollut nukahtamisvaikeuksia. Wikipedia: In Norway, temazepam is not available as a prescription drug. It is regulated as a Class A substance under Norway's Narcotics Act. Niinpä, lääke hyvä, huume paha. Yhdet menettävät vapautensa jos käyttävät sitä, mutta toiset menettävät vapautensa jos eivät käytä sitä. Kauppaopistosta yritin selviytyä muiden bentsodiatsepiinien avulla. Niiden avulla sain nukuttua, mutta mitään muuta hyvää sanottavaa niistä ei ole. Ne aiheuttivat kamalan olon. Kun käytön oli kerran aloittanut, oli täysi mahdottomuus nukkua ilman niitä. On suorastaan ihme, että minulle ei kehittynyt sen enempää riippuvuutta.
Olen käyttänyt SSRI- ja SNRI-masennuslääkkeistä ainakin Fontexia, Cipramilia, Zoloftia ja Efexoria. Fontex sekoitti pään oikein kunnolla. Voisi jopa sanoa, että juoksin pitkin seiniä Fontex-hoidon aikana. Masennukseen sillä ei ollut vaikutusta. Cipramil ja Zoloft olivat paljon miedompia vaikutuksiltaan. Niistä tuli tylsä ja väsynyt olo. Masennukseen ne eivät tehonneet. Efexor oli aineista viimeisin jota käytin. Siinä ei ollut sivuvaikutuksia, mutta eipä ollut mitään muutakaan vaikutusta. Lopetin sen käytön omasta päätöksestäni. Lääkäri tarjosi tilalle jotain epilepsian hoitoon tarkoitettua kamaa, mutta en ottanut sitä. Siinä oli riski maksavaurioon, jota olisi pitänyt jatkuvilla verikokeilla seurata. Olen nyt ollut kuivilla psyykenlääkkeistä viisi tai kuusi vuotta. Nykyinen lääkärini ei ole pillereitä enää tarjonnut.
Minulla on yli kymmenen vuoden kokemus erilaisista psyykenlääkkeistä. Minulle niistä ei ollut apua, mutta paljon vahinkoa ne saivat aikaan. Muutamat lääkkeistä sekoittivat pään todella pahasti, muuttivat persoonallisuutta ja tappoivat tunteet, eivätkä ne silti auttaneet. Useimmat niistä vaivuttivat minut tunteettomaan tylsyyteen, krooniseen väsymykseen, ilottomuuteen, turhautuneeseen ahdistuneeseen irralliseen oloon, eivätkä ne silti auttaneet. Monta vuotta elämästäni meni hukkaan näiden myrkkyjen takia.
Yksinäisyyteen ei ole olemassa lääkettä.
OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !
10 kommenttia:
Mulle määrättiin Cipralexia sosiaaliseen fobiaan. Ne olivat vain hyödyttömiä ja haitallisia, sillä ne väsyttivät tajuttomasti. Lekuri ainoastaan vähätteli väsymystä. En enää ainakaan suostuisi käyttämään niitä, sillä väsymys oli liian haitallista. Kuurin aikana en juuri muuta tehnytkään kun nukuin. Olin vuorokaudessa ehkä just 8 h hereillä. Vähän sillä oli peak-cut vaikutusta, mutta ei pahemmin auttanut fobiaan. Sitäpaitsi se leikkasi piikin pois myös muilta tunteilta ja vaimensi mieskuntoa. Voimakkain haittavaikutus oli kylläkin se väsymys. Oikeasti, vuorotyö ei onnistuisi millään tuollaisella lääkityksellä.
Moi!
Ihailen sinua, kun uskallat kirjoittaa kaikenlaisista vaikeista asioista.
Itse pelkään "hullun leimaa" niin kovasti, etten viitsi avata suutani, paitsi anonyyminä.
Minua myöskin herkkänä nuorena yritettiin vetää tähän masennuslääkekierteeseen, mutta vaivihkaa lopetin salaa lääkkeet ja lopulta terapiankin ja olo on paljon parempi ja tasapainoisempi nyt.
Minusta on älyvapaata iskeä pilleriresepti kouraan nuorelle, joka on väsynyt ja herkkä ja huono-itsetuntoinen. Kukaan ei edes yrittänyt tutkia, miksi olin väsynyt tai mikä voisi aiheuttaa ongelmia. Pillereitä vaan ja lässynlääterapiaa, jossa yritettiin syöttää valmiiksi mietittyjä vastauksia ongelmiini.
Olen tyytyväinen, että ihmiset uskaltavat kertoa kokemuksistaan vaikka anonyymisti. Itsekin kirjoitan anonyyminä. Musta tuntuu, että yhteiskunta ei hyväksy kritiikkiä psykiatriasta ja lääkkeistä. Vain hyvistä kokemuksista saisi puhua. Ihmisillä on kuitenkin oikeus tietää myös psykiatrian nurjasta puolesta. Onneksi on internet. Täällä on tilaa myös toisenlaisille mielipiteille.
Lisään tähän yhden tositarinan jostain päin Suomea. Näin helppoa on joutua psyykenlääkkeiden käyttäjäksi: ”Mieheni kävi terveyskeskuksessa kun sillä oli työstressiä ja voimat poissa, ihan niinku meillä kaikilla joskus... Ja se lekuri alko jauhaa jostain lääkkeistä sille, kunnon perustelut tietysti puuttu.”
Hei...en lukenut loppuun saakka tuota blogimerkintää.
Oon ollut myös mielisairaalassa tosi vahvasti lääkittynä hoitohenkilökunnan kiusattavana.
En ymmärrä tuon ideaa, koska ilman niitä lääkkeitä mun oli paljon parempi olla!
ne lääkkeet vaan turrutti mut, ja poisti kaikki mun tunteet ja vaivutti mut kestämättömään väsymykseen ja sekavuuteen...
Sekavuus ja väsymys sitten meni pois kun ne lääkkeet lopetin.
Kans vastustan sitä että turrutetaan lääkkeillä ja kiusataan vaan ilman rajaa...
Netistä löytyi mielenkiintoinen sivusto. Se ei valitettavasti päässyt alkua pidemmälle. Blogilista tuntee vain kaksi antipsykiatria-aiheista blogia. Toinen on edellä mainittu ja toinen on tämä mitä nyt luet.
Kiitokset Nynny Nyhverölle tärkeän aiheen nostamisesta pöydälle tämän blogin muodossa! Ihanaa tietää, etten ole yksin vaikeiden kokemusteni kanssa. Koulukiusaamisen pahimmatkaan vaiheet eivät ole vetäneet vertoja psykiatriselle sairaalalle. Itse sairausvaiheesta toipuminen oli lastenleikkiä hoitomuistoihin verrattuna. Jaksamista kaikille täällä - ei uhrata persooniamme sadistisille järjestelmille!
”Koulukiusaamisen pahimmatkaan vaiheet eivät ole vetäneet vertoja psykiatriselle sairaalalle.” Se on totta minunkin kohdalla. Onneksi tietoisuus psykiatrian vaaroista lisääntyy koko ajan. Lääkehoidon vaaroista kertoo Totuus masennuslääkkeistä -nettisivu.
En tiedä, mihin ottaisin yhteyttä. Etsin aiheeseen liittyviä sivustoja netissä, aina kun ennätän. Ja juuri tämänkaltaiset tarinat estävät minua ottamasta yhteyttä toiseen ammatti-ihmiseen. Pelkään että mieli murtuu kohta kokonaan.
Puoli vuotta sitten esimieheni teki lopun minuun kohdistuneesta, todella asiattomasta käytöksestä työpaikallani. Kirjoitin tuolloin kirjeen tuosta 3 vuoden "piinasta" yhtiömme johtavalle, uudehkolle työterveyslääkärille. Kerroin myös, että tilanne on nyt hallinnassa. Selittelin kuitenkin kirjeessä miten epäkypsää ja halpamaista käyttäytymistä olin joutunut kokemaan. N. 5 kk tuon kirjeen lähettämisen jälkeen jouduin kovan niskakivun vuoksi, hakeutumaan ko. lääkärille. Lääkäri keikutteli niskaani puolelta toiselle ja tokaisi, että tähän auttaa sellainen vanha masennuslääke joka on nyt huomattu auttavan niskakipuihin. Sanoin heti, etten tahtoisi moista lääkettä. Lääkärin käytös muuttui todellä ylimieliseksi, vinoili jopa runsaista poissaoloista?? ( vähemmän niitä minulla on kuin esin näillä "kiusaajilla"). Kysyi lopuksi ilkeään sävyyn, että mitä minä sitten häneltä haluan jos en tuota lääkettä suostu ottamaan. Vapisin häpeästä ja kauhusta, koska en ollut koskaan nähnyt tuollaista käytöstä lääkäriltä. Pelotti ajatus, että tuolla ihmisellä on kirjeeni, missä olin kertonut mm., kuinka tuo ahdistaminen työpaikalla johti siihen että otin joskus s-lomaa hyvin helposti. Pelkään että hän voi käyttää tuota lähettämääni kirjettä minua vastaa. Olen ollut tuon Huhtikuun alun jälkeen kerran kuumeessa töissä, olen käyttänyt ylityövapaitani (niitä tulee paljon, että se siitä lintsaamisesta) että pääsen pahimman niskakivun ylitse.
Heräilen tällä hetkellä useita kertoja yössä miettimään tapahtunutta, olen hyvin ahdistunut. Olen alkanut puhua välillä ääneen kerratessani tapahtumaa. Jopa tuo kolmen vuoden kiusaaminen on alkanut ahdistaa, vaikka tällä hetkellä minulla on työrauha. Koen niin epäoikeudenmukaiseksi tuon lääkärin käytöksen.
Uin "syvemmissä vesissä" kuin koskaan ennen, ja olen kokenut muita kovempia juttuja mm. syöpä n. 10 vuotta sitten.
En tiedä enää minne voin ottaa yhteyttä, terveyskeskukseen? Mitäpä sanoisin, etteivät leimaisi hulluksi ja turhan valittajaksi. Mäkikuismaa olen napsinut, mutta ei tunnu auttavan.
Kiitos kun sain kaataa "likasankon päähänne". Voimia teille kaikille...
Tiedän muutaman syyn, miksi netistä löytyy tämänkaltaisia tarinoita niin paljon. Ensiksi, yllättävän monella on huonoja kokemuksia psykiatriasta. Niistä ei vain valtavirtamediassa kerrota. Ja toiseksi, kuten kauppaopistossa opetettiin, asiakas kertoo hyvästä palvelusta yhdelle tuttavalle, mutta huonosta palvelusta kerrotaan kymmenelle vai oliko se peräti kolmelletoista.
Lääkärit syyttäkööt itseään, jos joku ei enää uskalla hakea apua. Heidänkin kannattaisi hoitaa hommansa fiksummin eikä käyttäytyä kuin ylimieliset paskiaiset. Vaikeaa se voi olla, koska osa lääkäreistä on ylimielisiä paskiaisia.
Vaikka psykiatria tuhosi elämäni, niin nyt on pakko sanoa, että jos tilanne on kestämätön, on ehkä silti parasta ottaa yhteys ammattiapuun ennenkuin vahingoittaa itseään. Kuitenkin isoin osa potilaista kokee saavansa apua. Mutta kannattaa mennä mieluummin yksityiselle puolelle kuin julkiselle. Julkisella olet ”potilas”, yksityisellä ”asiakas”.
Hienoa, että reagoit kertomalla omasta näkökulmastasi rohkeasti mikä sinua vaivaa. Minunkin maailmankuvaani järkytti syvästi psykiatria, jonka vain luulin olevani minun puolellani. Ei se ollutkaan. En tunnistanut itseäni siitä ihmisestä jonka he olivat näkevinään. Oireeni loppuivat kun lopetin lääkkeet. En aio kommentoida sitä, kun olin täysin sekaisin lääkkeistä. En myöskään käytä huumeita, enkä alkoholia.
Lähetä kommentti