lauantai 14. elokuuta 2010

Tilastoja ja tutkimuksia

Koulukiusaaminen peruskoulun yläluokilla 2000–2007
Tiivistelmä

Koulukiusaamisen yleisyyttä ja siihen yhteydessä olevia tekijöitä sekä koulukiusaamiseen puuttumista tarkasteltiin Kouluterveyskyselyn tulosten pohjalta peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilailla. Vuosien 2006 ja 2007 yhdistetty aineisto kattoi 82 % kaikista näiden luokka-asteiden oppilaista koko maassa.

Suurin osa kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista ei joutunut kiusatuksi tai kiusannut muita koulussa lukukauden aikana. Vähintään kerran viikossa kiusatuksi joutui kahdeksan prosenttia oppilaista – pojista kymmenen ja tytöistä kuusi prosenttia. Muiden kiusaaminen oli pojilla yhtä yleistä ja tytöillä puolet harvinaisempaa kuin kiusatuksi joutuminen. Kiusaaja-uhreja oli pojista kolme prosenttia ja tytöistä prosentti. Koulukiusatuksi joutuminen lisääntyi hieman 2000-luvulla, erityisesti Länsi-Suomessa. Se ei vähentynyt missään maakunnassa. Kiusaajien ja kiusaaja-uhrien osuudet pysyivät lähes samoina.

Koulukiusaaminen oli yhteydessä niin kotiin ja ystäviin, kouluoloihin kuin terveyteenkin. Ruumiillisen kurituksen saaminen vanhemmilta oli kotiin liittyvistä tekijöistä voimakkaimmin yhteydessä kiusaamiseen. Usean päivittäisen oireen kokeminen ja masentuneisuus olivat yhteydessä varsinkin kiusatuksi joutumiseen. Lisäksi tytöillä ylipainoisuus lisäsi kiusatuksi joutumisen todennäköisyyttä. Kouluoloihin liittyvistä tekijöistä koulun huono työilmapiiri oli yhteydessä varsinkin kiusatuksi joutumiseen ja koulun omaisuuden vahingoittaminen sekä vaikeudet opiskelussa muiden kiusaamiseen. Tytöillä kiusatuksi joutumisen ja koulutapaturmien välillä oli yhteys. Koulukiusaaminen ei ollut harvinaisempaa pienissä kouluissa tai maalaiskouluissa.

Noin neljäsosa toistuvan koulukiusaamisen osapuolista ilmoitti, että koulun aikuiset ovat puuttuneet kiusaamiseen. Siihen puututtiin yleisemmin kahdeksannella luokalla. Kiusaaja-uhrit olivat huonoimmassa asemassa kiusaamiseen puuttumisen suhteen. Koska koulun aikuisten ja oppilaiden käsitykset kiusaamisen yleisyydestä poikkeavat toisistaan, opettajat tarvitsisivat lisää keinoja kiusaamisen havaitsemiseen. Lisäksi koulujen täytyisi kerätä systemaattisemmin tietoa kiusaamisen yleisyydestä.

Koulukiusaamisen ehkäiseminen edellyttää pitkäjänteistä työtä ja tiivistä yhteistyötä koulun, kouluterveydenhuollon ja kodin välillä. Jokaisen koulun täytyy laatia lain edellyttämät suunnitelmat ja toimintamallit koulukiusaamisen ehkäisemiseksi ja siihen puuttumiseksi. Koulun huono työilmapiiri, koulun omaisuuden turmeleminen ja opiskeluun liittyvät vaikeudet voivat olla merkkejä kiusaamisen esiintymisestä ja niihin puuttuminen voi auttaa vähentämään koulukiusaamista. Kouluterveydenhuollossa tulisi kartoittaa mahdollisuus kiusaamisen esiintymiseen paljon oirehtivilla, masentuneilla ja ylipainoisilla oppilailla sekä koulutapaturman vuoksi vastaanotolle tulevilla oppilailla. Sen lisäksi, että koulun sisällä tartutaan ongelmaan, kiusaamisen ehkäisy on osa kodin ja koulun välistä yhteistyötä. Myös vanhempien tulisi tunnistaa kiusaamiseen yhteydessä olevia tekijöitä ja tuntea koulun toimintamallit kiusaamiseen puuttumiseksi.

Tutkimuksen tekeminen on ilmeisesti vaikea laji. Tutkimustuloksen pitäisi olla mahdollisimman totuudenmukainen, mutta tulos riippuu monesta asiasta: mitä kysytään, miten haastateltavat tulkitsevat kysymykset, miten kiusaaminen määritellään jne. Joskus myös tutkijoiden omat ideologiat ja asenteet ohjaavat ja värittävät tutkimusta. Ehkä lähtötilanne on se, että halutaan tietynlainen lopputulos, ja tutkimuksen tarkoitus on etsiä ja muokata siihen sopivat todisteet. Siksi suhtaudun kriittisesti näihin tutkimuksiin.

Tutkijoiden ehdottamat parannukset ovat sitä samaa vanhaa paskaa. Ei niillä kiusaamista lopeteta. On turha etsiä mahdollisia kiusattuja ja tarjota heille apua, koska siinä vaiheessa homma on jo mennyt pahasti vikaan.

Edellisessä tekstissä rehtori selitteli: ”Turun normaalikoululla on toimintapolitiikkanaan nollatoleranssi kiusaamisessa. Kiusaamisiin puututaan aina ja tapausta selvitetään ja seurataan niin kauan kun on tarpeellista.” On turha selitellä mistään nollatoleranssista, koska todellisuus on jotain ihan muuta: ”Noin neljäsosa toistuvan koulukiusaamisen osapuolista ilmoitti, että koulun aikuiset ovat puuttuneet kiusaamiseen.”

Mutta kuitenkin, meillä on nyt luku. Toistuvasti kiusatuksi, vähintään kerran viikossa, joutuu 8 % kasi- ja ysiluokkalaisista. Mikäli luku on samalla tasolla myös alemmilla luokilla, voimme laskea kuinka monta koululaista joutuu tälläkin hetkellä toistuvasti kiusatuksi. Perusopetuksessa on tällä lukuvuodella vajaat 550000 oppilasta (TS 11.8.) joten toistuvasti kiusattuja on 44000. Se on valtava määrä. Jos oletetaan, että 8 % suomalaisista (5350000) joutuu tai on joutunut toistuvasti kiusatuksi, on Suomessa 428000 toistuvan kiusaamisen uhria. Kuinka monta uhria sitten on, jos mukaan otetaan myös epäsäännöllisemmin kiusatut ? (edit. uudet laskelmat)

Kiusaamisen uhreista poikia on 10 % ja tyttöjä 6%. Koulukiusaaminen on siis erityisesti miesten tasa-arvon ongelma. Feministit eivät tietenkään hyväksy tällaista, koska feministien ideologian mukaan vain nainen on uhri. Toisaalta feministeillä on tapana ottaa poikalapset mukaan tilastoihin silloin kun siitä on heille hyötyä, epämääräiseen uhriryhmään ”naisetjalapset”.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

2 kommenttia:

Vesa Linja-aho kirjoitti...

Mielenkiintoni kiinnittyi tähän:
"Ruumiillisen kurituksen saaminen vanhemmilta oli kotiin liittyvistä tekijöistä voimakkaimmin yhteydessä kiusaamiseen."

Luin kesällä kirjan Unconditional parenting, jossa kritisoitiin pikkulasten ruumiillista kuritusta ja rankaisemista ylipäätään. Kirjoittaja oli sitä mieltä, että viesti, jonka lapsi oppii ruumiillisesta kurituksesta, on:

"Ahaa, jos pienempi ja heikompi ei tee kuten isompi ja vahvempi, isommalla on oikeus hakata häntä."

Rankaiseminen taas johtaa päätelmään "kun jäin kiinni, sain rangaistuksen. Olen siis ensi kerralla ovelampi."

Lisäksi, jos kotona käytetään ruumiillista kuritusta, ja koulussa ei käytetä, niin lapsi päättelee, että koulussa saa tehdä mitä vaan, koska täällä ei saa selkäsaunaa.

Kirjoittajan mielestä vanhempien pitäisi käydä läpi tekojen seurauksia ja haastaa lapsi ajattelemaan, mitä seurauksia hänen käytöksellään oli.

Täällä on tiivistelmä kirjasta:

http://kiintymysvanhemmuus.fi/kirjareferaatteja/kohn-unconditional-parenting/

Nynny Nyhverö kirjoitti...

Yksi tuollainen lapsi koulussa niin siinä meni koulurauha. Lapset kyllä käyttäytyvät loogisesti. Pikku perkele huomaa varsin helposti jos opettaja joutuu anomaan häntä lopettamaan kiusaamisen. Se on merkki siitä, että aikuiset eivät voi hänelle mitään ja hän saa tehdä mitä itse haluaa.

Mielenkiintoisia juttuja tuossa kirjassa. ”Esimerkki: Lasta pyydetään automaattisesti pyytämään anteeksi. Oletetaanko, että tämän sanan sanominen saa lapsen tuntemaan olevansa pahoillaan? Kun lasta pyydetään sanomaan jotain mitä hän ei välttämättä ajattele/ ei tarkoita, lasta itse asiassa opetetaan valehtelemaan!” Vaan eipä kukaan niistä pikku perkeleistä koskaan edes anteeksi pyytänyt, eli ei edes valehdellut olevansa pahoillaan.

Lasten kasvattaminen on vaativa juttu. Pieni psyyke on niin helppo rikkoa.