tiistai 17. elokuuta 2010

Kiusaamisesta vientituote

Turun Sanomat on näin koulunalkamisviikoilla kunnostautunut julkaisemalla useita artikkeleita koulukiusaamisesta. Kiusaaminen oli myös pääkirjoituksen aiheena 10.8.2010.
Koulukiusaaminen

Yhteistyöllä ja -vastuulla tuloksiin

Uuden kouluvuoden alkua varjostaa tuttu huoli oppilaiden kiusaamisesta. Välineitä sitkeän ongelman käsittelyyn tarjoaa Turun yliopiston psykologian laitoksella kehitetty KiVa Koulu -toimenpideohjelma, jota tänä syksynä soveltaa jo 75 prosenttia maan kolmesta tuhannesta perusasteen oppilaitoksesta.

Myönteisiä tavoitteita henkivä lyhenne juontuu sanoista Kiusaamisen Vastainen. Monenlaisia yhteisöllisiä toimintatapoja sisältävän ohjelman on osoitettu vähentävän kiusaamista kaikilla luokka-asteilla ja lisäävän hyvinvointia koulussa.
Jee ! Pelastus on saapunut ! Kerrotaan pikku perkeleille että kiusaaminen ei ole KiVaa, niin pikku perkeleistä tulee oikeita herran enkeleitä.
Opetusministeriössä KiVa Koulusta visioidaan suomalaisen koulutuksen uutta vientituotetta. Idea ei ole mitenkään tuulesta temmattu, sillä koulukiusaaminen on maailmanlaajuisesti polttava ongelma, jonka ratkaisukeinoista kova kysyntä.

Maineemme Pisa-mittausten ja erinomaisten oppimistulosten kärkimaana tukee markkinointia, jota ministeriö on käynnistellyt jo ainakin Ranskan suuntaan. Tutkimuksellinen yhteistyö on puolestaan alkamassa amerikkalaisten ja hollantilaisten kanssa (TS 8.8.).
Siitä vaan. Ei kannattaisi mainostaa suomalaista koulua maailman parhaaksi. Ei edes entisen itäblokin parhaaksi. 45 minuuttia -ohjelma kävi kuvaamassa sveitsiläistä opettajaryhmää, joka vieraili täällä ottamassa mallia maailman parhaasta koulusta. Sveitsiläiset pöyristyivät kun näkivät, mitä oppitunneilla tapahtuu. Heistä oli järkyttävää katsoa kun oppilaiden annetaan vapaasti riehua kenenkään siihen puuttumatta. Sellainen peli ei Sveitsissä olisi edes mahdollista.
Vientiponnistelujen lomassa opetushallinnon soisi seuraavan ruohon kasvua myös aidan kotoisalla puolella. Rikkakasveissa riittää kitkemistä senkin jälkeen, kun KiVa Koulu on ministeriön järjestämällä rahoituksella otettu käyttöön lopuissakin 800 koulussa.

Systemaattisella työllä koulukiusaamista on onnistuttu vähentämään ja helpottamaan tuhansien oppilaiden arjen ahdistusta. Todennäköisesti kuitenkin vielä paljon suurempi osa jäävuorta muhii pimennossa pinnan alla.
Ei pelkkä vähentäminen riitä. Kiusaaminen on lopetettava kokonaan. Siihen ei mikään Suomen uusi ylpeys ja vientituote KiVa-paska pysty.
Ongelmien laajuudesta ja piilevyydestä kielii se, että opettajat arvioivat kiusaamista esiintyvän vain murto-osan siitä, mikä on oppilaiden kokemus.

Toistuvasti kiusatuksi kertoo joutuvansa jopa viidennes alakoulun ja kymmenesosa yläluokkien oppilaista. Vain neljännes yläkoululaisista ilmoitti opettajan tai muun aikuisen puuttuneen asiaan.
Tutkimusten tuloksissa on paljon vaihtelua. Miksi kiusaamisen väitetään vähenevän puoleen siirryttäessä yläluokille ? Määritelläänkö alaluokkien kiusaaminen eri tavalla ?
Yleensä mitä vanhempia oppilaat ovat, sitä tavallisempaa on vaikeneminen ja vähäisempää luottamus koulun henkilökunnan väliintuloon.
Henkilökunnan väliintulo usein vain pahentaa tilannetta. Vanhemmilla oppilailla on siitä jo kokemusta, joten he eivät tee samaa virhettä enää uudestaan.
Lohduttomimpia ovat tapaukset, joissa kiusattua on palloteltu rehtorin, opettajan ja kuraattorin kesken kenenkään ottamatta tilanteesta kokonaisvastuuta.
Pallottelu jatkuu hautaan asti. Pelin osapuolina ovat Kela, sossu, työvoimatoimisto, psykiatriset hoitolaitokset, kytät, oikeuslaitos jne.
Kiusaamisten kuvauksissa välittyy riipaiseva voimattomuuden tunne. Neuvottomuudesta viestivät myös opettajien näkemykset, joita heidän etujärjestönsä OAJ:n tuore puheenjohtaja Olli Luukkainen on välittänyt mediajulkisuuteen.

Oppilaiden lisääntyvän ja yhä julkeammaksi käyvän häiriköinnin taltuttamiseen opettajilta alkavat loppua keinot. Eivätkä tilannetta ainakaan helpota vanhemmat, jotka Luukkaisen mukaan mitätöivät opettajien työn ja uhkailevat näitä oikeusjutuilla.
Keinot alkavat loppua ? Onko keinoja joskus muka ollut ?
Vanhempainliitto torjuu Luukkaisen tulkinnat, mutta myöntää, että vielä päiväkodissa ja esikoulussa vanhemmat tuntevat hoitopaikan arjen, mutta peruskouluun siirryttäessä he tipahtavat kärryiltä. Siksi opettajan roolia tulisi kirkastaa sekä koulun ja kodin yhteistyötä tiivistää.

Jos osapuolet pystyvät suhtautumaan näinkin rakentavasti toisiinsa, koulukiusaamisesta on yhteisvoimin ja -vastuullisuudella mahdollista ottaa pitävä niskalenkki.
Ei ole. Vihjeettömät ja typerät ihmiset eivät saa kiusaamista loppumaan.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

Ei kommentteja: