KiVa Koulua on pidetty ihmelääkkeenä koulukiusaamiseen. Toimenpideohjelman erinomaisuudesta ollaan niin vakuuttuneita, että siitä on povattu uutta suomalaisen huippuosaamisen vientituotetta. En tiedä mistä moinen harhaluulo on peräisin. Yksi ohjelman kehittäjistä on itse sanonut, että KiVa Koulu ei ole mikään hokkus pokkus -metodi.
KiVa Koulu on paras tähänastisista kiusaamisen vastaisista toimenpideohjelmista. Mutta...
KiVa Koulu ei toimi. Turun Sanomien rehtorikysely paljastaa karun todellisuuden tämän päivän kouluissa:
Kiusaaminen näyttää olevan vielä pelättyäkin yleisempi, laajempi ja monitahoisempi ilmiö koulumaailmassa.
Rehtorien välittämä kuva koulun arjesta on sitä masentavampi, kun muistaa, miten paljon kiusaamisen kitkemiseksi on viime vuosina ponnisteltu.
KiVa Koululle on povattu loistavaa menestystä kansainvälisenä vientituotteena. Herää kuitenkin kysymys, onko ohjelma valunut kotimaassa tyystin hukkaan, jos kiusaaminen eri muodoissaan piinaa edelleen kahta kolmasosaa maan peruskouluista ja lukioista.
Vika tuskin on KiVa Koulun kehittäjien. Selitystä vaatimattomaan vasteeseen pitänee etsiä pikemmin hankkeen toteutuksesta.
Toteutuksessa on varmasti puutteita, mutta opettajia ei voi yksin syyttää huonoista tuloksista. KiVa Koulu ei toimi, koska lasten empatiaan vetoaminen ei toimi. Asennekasvatus ei toimi.
Kolme neljästä rehtorista vastasi, että hänen johtamassaan koulussa tapahtuu kiusaamista. Hyvä niin. Viisaus alkaa tosiasioiden tunnustamisesta. Huolissaan pitäisi olla niistä yhdestä neljäsosasta, jotka vielä väittävät, että heidän kouluissaan ei kiusata:
En usko KiVa koulu projektiin. Yläasteemme oli osa KiVaa koulua kaikki ne kolme vuotta jota siellä vietin. En minä huomannut mitään KiVaan liittyvää, mutta kuin se, kuinka rehtorit retostelivat sillä että "Meidän koulussa ei kiusata, koska me olemme KiVa projektissa!" Voi kuinka väärässä olivatkaan.
Minun pitäisi olla vahingoniloinen, kun ennustukseni näyttäisi käyvän toteen. En ole iloinen. Koulukiusaamisessa ei ole mitään hauskaa. Onneksi KiVa Koulun tehottomuus paljastui näin pian. Sen kehittäjät voivat aloittaa heti ohjelman uudistamisen. KiVa Koulua ei saa heittää romukoppaan, vaan se on korjattava toimivaksi mahdollisimman nopeasti, koska parempaakaan ei ole tällä hetkellä tarjolla. (Vai onko ?) On eri asia, mitä todisteita aikuiset tarvitsevat uskoakseen ohjelman tehottomuuden. Turun Sanomien mukaan KiVa Koulun on ottanut käyttöönsä 90 % maan perusopetuksen kouluista. Menee vähintään kymmenen vuotta siihen, että peruskoulunsa päättää ensimmäinen KiVa Koulun vaikutuksessa kasvanut kokonainen ikäluokka. Silloin saadaan lopulliset todisteet ohjelman toimivuudesta. Kymmenen vuotta on pitkä aika monelle kouluterrorin uhriksi joutuvalle lapselle.
Koulutaipaleeni alkoi lähes kolme vuosikymmentä sitten. Olen siitä asti seurannut ja kokenut käytännössä kiusaamisen vastaisia toimia. Kuinka monta vuosikymmentä pitää vielä odottaa, että hyväntahtoiset akateemiset hölmöläiset saavat kehitettyä oikeasti toimivan ratkaisun ? Hyvät lastenkasvatuksen ammattilaiset, myöntäkää jo, että te ette pysty takaamaan kaikille lapsille turvallista kouluympäristöä. Kun te sen myönnätte ja kerrotte siitä rehellisesti lasten vanhemmille, on lasten vanhempien vastuulla päättää, ottavatko he riskin lapsensa joutumisesta kouluterrorin uhriksi.
OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !
5 kommenttia:
Kirjoituksesi on oikein hyvä ja täynnä asiaa. Itsekin olen ollut koulussa kiusattu, mutta selviytynyt siitä jopa siihen asti, että olen itse opettaja.
Opettajille KiVa koulu-ohjelma on ollut erityisen tärkeä tietopankki siihen, millaista kiusaamista voi ilmetä, miten sen tunnistaa ja mitä sitä voitaisiin ehkäistä. Me opettajat emme ole mitään ihmeihmisiä, jotka voisimme poistaa kiusaamisen kokonaan koulusta, mutta taatusti jokainen opettaja yrittää tehdä parhaansa.
Kiusaamisen muodot ovat mielestäni muuttuneet jo tuon KiVa koulun kehittämisen aikana. Ihan kaikkia seikkoja ei opettaja voi huomata, mutta koulussa on muitakin aikuisia töissä, jotka näitä huomioita voivat tehdä ja olla näin apuna kiusaamistapauksia selvitettäessä.
KiVa koulussa tulisi olla aikuistiimi, joka pystyy tarttumaan kiusaamistapauksiin heti. Heillä tulisi olla riittävästi aikaa asioiden selvittämiseen. Tämä on yksi suurista ongelmista, jotta KiVaa pystyttäisiin tehokkaasti toteuttamaan. Suurin syy edellä mainittujen henkilöiden saamiseksi on raha. Kunnilla ei ole riittävästi rahaa palkata ammattilaisia, jotka tekisivät ainoastaan kiusaamistapauksien selvittämisiä sekä ennaltaehkäiseviä luentoja, harjoitteita jne.
KiVaa tarvittaisiin yhteiskunnan tukea, sillä koulussa opiskelemme oppiaineiden lisäksi käyttäytymistä yhteiskunnassa ja yhteisöissä.
En osaa ajatella ihan noin synkästi kuin sinä. Aina tulee olla usko parempaan. Toivottavasti pystyt selvittämään itsellesi ne kokemuksesi kiusaamisesta, jotta pääset elämässä eteenpäin. Tätä toivon sydämestäni.
Mielenkiintoista. Opettajien kokemukset KiVasta pitäisi heti saada kuuluviin päättäjille asti. Muutos voisi tulla nopeasti kun opettajat sitä äänekkäästi vaatisivat.
Moni on toivonut, että pääsisin ”eteenpäin” tai ”yli.” Se on kaunis ajatus, mutta... Ajatus pysähtymisestä tai juuttumisesta menneeseen, josta pitäisi päästä yli, tuntuu vieraalta. Päinvastoin, olen löytänyt jotain sellaista, mitä moni ei löydä koko elämänsä aikana: tarkoituksen elämälleen. "You haven't lived until you've found something worth dying for." Ajatus pääsystä eteenpäin ja menneiden taakse jättäminen tarkoittaisi mulle hukkumista ikuiseen tylsyyteen.
Älä vain lopeta! Lähdet opiskelemaan sosiaalipsykologiaa/sosiologiaa tms. ja ryhdyt vaikka vapaaksi tutkijaksi (jos haluat pysyä irti akateemisesta maailmasta, jossa on omat kuvionsa).
Itse olen pohtinut tuota kiusaamisasiaa. Nyt sitä yritetään kaikin tavoin kitkeä, mikä lienee mahdoton tehtävä.
Olen miettinyt, onko mitään tehtävissä sen eteen, että (jotkut) lapset eivät olisi niin haavoittuvia ja reaktiivisia.
Minuakin on jonkin verran kiusattu, mutta tunnistan itsessäni jo lapsuudesta myös sellaisen, että olin aivan kauhuissani jos joku kerrankin sanoi vähän pahasti. Taidan alla vähän paranoidinen, mutta minulle tuli aina jäätävä tunne, että silloin näkyi vain jäävuoren huippu...ties miten paljon selkäni takana puhuttiin. Ajatus hirvitti!
Näen oman pelkoni osasyyksi myös siihen, miksi en osannut pitää joko rauhallisesti puoliani tai pyytää apua, vaan yritin joko puolustautua vastahyökkäyksellä (sanallisessa taistossa hävisin, mutta pienestä koostani huolimatta olin onneksi hyvä tappelemaan...) tai teeskennellä etten kuullut. Strategiakseni muodostui lopulta se, että yritin tekeytyä näkymättömäksi ja olla tekemättä minkäänlaisia virheitä, jotta kukaan ei vain keksisi minua silmätikuksi. Ainainen pelko mukanani, jotta en olisi erilainen tai jotenkin normien vastainen. Tämä johti - ei ehkä niinkään aktiiviseen kiusaamiseen, mutta siihen, että olin sitten todella näkymätön ja ulkopuolinen.
Sairastuin lopulta sosiaalisten tilanteiden pelkoon, kun kohtasin asian, jota en voinut kontrolloida: käsien vapinan.
Sivusta katsoen, ne todella pahasti kiusatut olivat toden totta niitä, joista itsekin saatoin ajatella, että hyvä ihminen pese nyt edes joskus hiuksesi tai mieti nyt vähän mitä puet päällesi ennen kuin tulet tänne petojen sekaan! Saatoin ärsyyntyä itsekin siitä, miten joku voi olla niin yksinkertainen, että ei yhtään mieti miltä näyttää.
Sitten oli tietenkin oppilaita, joilla oli oma tyylinsä, mutta eivät olleet niin reaktiivisia temperamentiltaan. He eivät säikkyneet kommenteista - lähinnä ehkä pitivät niitä mukavana kiusoitteluna - ja kiusaaminenkin kuivui kokoon.
Oma toimintatapa seuraa mukanani tänäkin päivänä, vaikka olen kohta 40. Tavalliset asiat, kuten vaikkapa vaatteiden ostaminen on yhä jossain määrin vaikeaa, sillä mietin aina hyvin tarkkaan, että mitä "ihmiset" ovat vaatteistani mieltä... Tiedostan tämän ja yritän pyristellä irti tuosta "mitä ihmisetkin..." ajattelusta, mutta en pysty. Jos ostan jotakin, josta minä pidän, mutta ehkä eivät muut, oma ihastuksenikin vaatteeseen kuivuu kasaan ja vaate jää käyttämättä. En kehtaa pitää sitä. Jos yritän, oloni tulee epämukavaksi ja epävarmaksi.
Ja muodin jatkuva muuttuminen tuo stressiä, kun aina pitäisi tietää, mikä seuraavaksi on in ja mikä lempivaate on jo auttamattomasti out...
Itse syön ahdistusta vähentämään masennuslääkitystä. Syönen sitä loppuikäni. 10-vuotta jo mennyt. Siitä on valtava apu. Vaate ym. pohdinnoista on ahdistus leikkautunut n. 80% ja sosiaalisten tilanteiden pelko ei esim estä työntekoa. Sen sijaan olen poikkeuksellisen hyvin pukeutuva lähes nelikymppinen äiti, jota luullaan 10, jopa 15 vuotta nuoremmaksi... Luulisi, että olisi aika alkaa elää jo omaa elämää...mutta koska olen tavallaan edelleenkin syrjäytynyt...mies ja lapsi on, ja muutama tuttu. Olen työelämässä jne., mutta edelleen olen se näkymätön, jonka poistuminen ei oikeastaan liikuta ketään, kun sitä ei edes huomaa. Meillä ei ole miehen kanssa ystäväpiiriä ja paineeni ovat kai edelleen olemassa siksi, että teen jatkuvasti töitä sen eteen, että löytäisimme itsellemme jotakin sosiaalisia kuvioita. Ehkä jonain päivänä löydämme paikkamme ja tämä olo "kuin olisi ikuisessa työhaastattelussa" loppuisi.
Pelkoa taistelun lopettamisesta ei ole. Aion katsoa loppuun asti mihin tie johtaa. Enpä usko että yliopisto-opinnoista olisi mulle hyötyä. Oikeastaan tarvittavat tutkimukset on jo tehty. Nyt tarvitaan ruohonjuuritason ihmisoikeusaktivisteja (kuten minä) markkinoimaan uusia näkemyksiä mahdollisimman laajalle. Muutos tapahtuu vasta sitten, kun riittävä määrä ihmisiä liittoutuu yhteiseen rintamaan ja vaatii muutosta.
Tässäpä vielä yksi tutkimus, jossa voi esittää näkemyksiään mm. siitä, miten kiusaamiseen tulisi puuttua, miten sitä voitaisiin ennaltaehkäistä jne.
Onko sinua kiusattu peruskoulussa? Auta Vaasan yliopiston tutkimusryhmää selvittämään turvallisen opiskeluympäristön edellytyksiä ja vastaa koulukiusaamista koskevaan kyselyyn. Kyselyyn voit vastata kätevästi ja nopeasti netissä nimettömänä: https://eforms.uwasa.fi/lomakkeet/1919/lomake.html
Kysely on avoinna 26.3. - 15.4.2012 välisen ajan. Tarvittaessa lisätietoja tutkimushankkeesta antaa hankejohtaja HTT Niina Mäntylä (puh. 06-324 8427, ncm(at)uwasa.fi).
Har du blivit mobbad i grundskolan i Finland? Hjälp Vasa universitets forskargrupp, som utreder problem med en trygg skolmiljö och svara på enkäten av skolmobbning. På nätet kan du svara på enkäten bekvämt och snabbt utan namn: https://eforms.uwasa.fi/lomakkeet/1919/lomake.html?rinnakkaislomake=Rinnakkaislomake
Svara mellan 26.3. - 15.4.2012. Vid behov får du mera information av forskningsprojektet från projektledaren, HTT Niina Mäntylä (tel. 06-324 8427, ncm(at)uwasa.fi).
Lähetä kommentti