maanantai 23. tammikuuta 2012

Lääkettä väärään äänestämiseen ?


Tekniikan Maailman numerossa 12/2011 oli artikkeli Tukholman Karoliinisen Instituutin ja Lontoon University Collegen tutkimuksesta:

Kokeessa 35 koehenkilöä pistettiin pelaamaan pareittain peliä, jossa he saattoivat voittaa tai olla voittamatta, aivan ratkaisunsa mukaan. Pottina on aina 100 kruunua, jonka antaa pelin järjestäjä. Ensimmäinen pelaaja tekee ehdotuksen siitä, miten raha jaetaan. Jos toinen suostuu ehdotukseen, kumpikin saa sovitun summan. Jos toinen ei suostu, kumpikaan ei saa mitään.

Voisi luulla, että jokainen ottaa mieluummin kaksikymppiä kuin ei mitään, mutta kävikin niin, että noin puolet pelaajista hylkäsi 80/20-tarjoukset. Ihmiset kokivat tällaisen tarjouksen epäreiluksi ja rankaisivat tarjoajaa sillä, että hän menetti vielä enemmän (80 kruunua).

Tutkimuksen tulos selittää osaltaan viime eduskuntavaalien Perussuomalaisten valtavan äänivyöryn, eli Jytkyn:

Vaalien tulosta ovat sittemmin monet analyytikot ihmetelleet. Kansalaisten protestin suuruus hämmästytti. Turhaan, sillä taustalla lienee ollut tuo sama 80/20-tarjouksen asetelma. Toisia puolueita rangaistiin, toisia palkittiin.

Mielenkiintoinen osuus liittyy epäoikeudenmukaisuuden kokemiseen bentsodiatsepiinien vaikutuksessa:

Oxapamia saaneilla amygdalan aktiivisuus oli pelin aikana pienempi, ja he olivat muita taipuvaisempia hyväksymään epäoikeudenmukaiseksi kokemansa 80/20-tarjouksen.

Tutkimus vahvistaa useasti käyttämäni lentävän lauseen ”Ole hiljaa ja syö lääkkeesi !” Bentsoilla lääkitty ihminen suvaitsee epäoikeudenmukaista kohtelua paremmin kuin lääkitsemätön. Bentsoilla turrutettu potilas on helppo potilas.

Toimittaja esittää hyvän kysymyksen bentsojen vaikutuksesta viime eduskuntavaalien tulokseen:

Jos tulkintani suomalaisten äänestyskäyttäytymisestä on oikea, eli vaalituloksen taustalla oli epäoikeudenmukaisuuden tunne, tullaan mielenkiintoisten kysymysten ääreen.

Oxapam ja muut benzodiazepiinit ovat myös Suomessa tavallisia. Olen nähnyt esimerkiksi luvun, että bentsoja käyttäisi Suomessa päivittäin noin 300 000 henkeä. Jos oletamme, että heistä useimmat ovat äänestysiässä, pikainen päässälasku sanoo, että ehkä jopa 7-8 prosenttia äänestysikäisistä on ollut vaalipäivänä bentsoissa.

Jos tämä on totta, vaikuttiko se vaalitulokseen? Veikö se Soinilta suurimman puolueen paikan ?

OIKEUTTA PSYKIATRIAN UHREILLE !

1 kommentti:

Nynny Nyhverö kirjoitti...

Tutkimuksen DOI-tunniste:

doi:10.1371/journal.pbio.1001054