Kauhua hammaslääkärissä

Potilaan hammaslääkäripelko voi olla potilaalle niin ylitsepääsemätön, ettei potilas hakeudu hoitoon kuin äärimmäisessä hädässä.

Minulla, kuten monella muullakin suomalaisella, on hirvittävä hammaslääkäripelko. Se sai alkunsa kouluaikojen hammashoidosta. Pelko piti nyt kohdata kovan hammassäryn iskettyä pari viikkoa sitten. Hoito ja antibiootit auttoivat ja tilanne alkaa olla ohi. Näin jälkikäteen on helppo sanoa, että olisi pitänyt hoidattaa särky ajoissa. Vaan enpä tehnyt mitään. Lopulta kipu oli niin kovaa, että päivystykseen oli pakko mennä. Silloin tilanne oli kyllä paha. Alaleuan kipeä puoli oli turvonnut paksuksi kuin limppu ja särkylääke ei enää auttanut.

Koulun hammashoitola oli kamala paikka. Käyntiä odotti kauhulla jo viikkoja etukäteen. Pelkkä hoitolasta kantautunut steriili haju sai voimaan pahoin. Poraaminen sattui. Se todellakin sattui. Mutta pienen pojan oli kestettävä kipua kuin mies. Puuduttamisesta ei mainittu sanallakaan. Ja jos muistan oikein, joskus jopa pyysin puudutusta, mutta hammaslääkäri kieltäytyi antamasta piikkiä. Oleppa nyt urhea poika. Eihän se satu, eihän ? Sitten pora käynnistyi. Sitä kamalaa ääntä ei unohda ikinä, yhdistettynä tunteeseen kun on tukehtumassa omaan sylkeen ja poran vesisuihkuun.

Nyt hammaslääkäreillä on käsissään iso joukko pelkääviä potilaita, joiden hampaat mätänevät suuhun pelon takia. Mitä järkeä on aiheuttaa lapselle niin kovaa pelkoa, että hän kantaa sitä mukanaan hautaan asti ? Onko lapselle annettava kivunhoito niin kallista yhteiskunnalle, että tulee halvemmaksi ratkoa potilaan vaikeita ongelmia sitten aikuisiällä ? Aikuisille sitten tarjotaan kaikenlaisia kalliita pelonlievityksiä ilokaasusta anestesiaan, mikäli heidät edes saadaan hammaslääkärin tuoliin istumaan, psykoterapian kautta tottakai. Jos olisi vähän panostettu siihen, että hammaslääkärissä käynti olisi ollut miellyttävämpi kokemus, sillä olisi itse asiassa säästetty aika paljon. Ei aikuisiakaan potilaita voi kohdella tuolla tavalla.

Suomi on kivunhoidon takapajula. Kuulin joskus, että kipulääkkeiden antamisessa pihtaillaan jopa terminaalivaiheessa olevien syöpäpotilaiden saattohoidossa. Kuolemaa odottavat ihmisparat joutuvat kärsimään hirvittävistä kivuista, etteivät vain tule riippuvaisiksi vahvoista lääkkeistä. Heistähän voisi tulla, hui kauhistus, narkomaaneja ! En tiedä koulujen hammashoidon nykytilaa, mutta eräs tuttuni sanoi, että meininki oli samaa vielä 2000-luvun alussa.

Koulun hammashoidossa oli vielä yksi arveluttava piirre. Eikös jokaisella olekin oikeus päättää haluaako kertoa terveydentilastaan muille ? Se oli mahdotonta, koska jokainen meidän luokalla tiesi miten monta reikää keneltäkin paikataan. Itse sijoituin turvallisesti keskikastiin, joten hampaiden reikiintymisestä ei minulle seurannut paljoa ylimääräistä häpeää, toisin kuin aknesta. Yleinen käsitys oli, että reikiintyminen oli jokaisen oma vika, seurausta omasta piittaamattomuudesta. Hyi hyi, on jätetty hampaat harjaamatta ja mussutettu karkkia ja litkitty limonadia. Ei edes tullut mieleen, että ihmiset ovat erilaisia, ja toisilla hampaat vain reikiintyvät helpommin kuin toisilla. Ei auttanut, vaikka niitä kuinka harjasi. Nurinkurisesti eniten reikiä tuli aikana, jolloin olin erityisen tarkka hampaiden harjaamisessa.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !