Täystyrmäys vertaissovittelulle

Koulukiusaamisessa Kouluväkivallassa on kyse puolustuskyvyttömään uhriin kohdistuvasta väkivaltaisesta hyökkäyksestä.

Helsingin Sanomat: Sovittelija: Kiusaaminen ei poistu kouluista koskaan

Verso on vertaissovittelua. Se perustuu näkemykseen, jonka mukaan konflikteissa on pohjimmiltaan kyse vuorovaikutuksen puutteesta. Kun nuoret saavat siinä apua, he pystyvät itse ratkaisemaan kinansa. Sovittelija johdattelee osapuolet sopua kohti, mutta ei ratkaise ongelmaa heidän puolestaan.

"Kukaan ei Versossa saa pahiksen tai uhrin roolia. Kumpikin sopan osapuoli saa kertoa omista tunteistaan. Nuoret oppivat vuorovaikutusta, empatiaa ja konfliktin sopimista", Gellin kuvailee.

- -

"En edes kuvittele, että kiusaaminen poistuu kouluista kokonaan. Sen sijaan näen, että konflikteissa on mahdollisuus oppia vuorovaikutusta ja riitojen sopimista. Ne ovat arvokkaita kokemuksia nuorille."

En viitsi entisenä sovittelujen uhrina kommentoida moista typeryyden huipentumaa. Kyllä te tiedätte mitä ajattelen. Lukekaa Hesarin juttuun tulleet kommentit. Kommentoijat tyrmäävät vertaissovittelun lähes yksimielisesti.

Harva kommentoija esittää sovittelua puoltavia näkemyksiä. Yksi puoltajista on nimimerkki Ville Komsi. Vihreillä on joskus ollut senniminen kansanedustaja. Tuskin kommentoija on sama henkilö, tai sitten on. Joka tapauksessa kommentoija vaikuttaa hyvin älykkäältä henkilöltä ja hänen kommentit ovat monesta näkökulmasta pitkälle mietittyjä ja hyvin perusteltuja, mutta...

...näitä samoja ajatusrakennelmia on rakenneltu viimeiset kolme vuosikymmentä. Kouluväkivallan vastaisten toimenpiteiden ongelmana ovat liian monimutkaiset ja inhottavasta arkitodellisuudesta vieraantuneet teoriat. Tuhannet korkeasti koulutetut asiantuntijat ovat miettineet näitä asioita. Tietojensa pohjalta he rakentavat hienoja korkealentoisia teorioita. Kyllä he suuressa kirjaviisaudessaan tietävät miten ihmiset käyttäytyvät.

Heillä on kyky puhua tavalliset ihmiset pyörryksiin, saada ihmiset uskomaan, että heillä on ratkaisu kaikkeen. Tämän harhaanjohtamisen seuraukset käyvät hyvin ilmi nimimerkki Nurnbergin kommentista: ”Luulin että Christina Salmivallin KiVa-koulu systeemillä oli jo saatu kiusaaminen loppumaan Suomen kouluista. Taisin olla väärässä.”

Kun tulee aika antaa teoria tavallisten ihmisten sovellettavaksi, mikään ei toimi niinkuin ajatustyön perusteella piti toimia.

Tämä on juuri sitä kuuskytlukulaisilta periytyvää vihervasemmistolaista humanismia, joka on ajanut yhteiskunnan ja varsinkin miehisyyden kriisiin. Tälle humanistiporukalle tuntuu olevan täysi mahdottomuus tajuta todellisuutta.

Ymmärretään, ymmärretään ja vielä kerran ymmärretään. Ymmärretään niin että väkivallan uhri tukehtuu ymmärtämiseen. Sitten joku herkkävaistoinen terapeutti ymmärtää ja sinäkin ymmärrät. Ja näytät tunteesi. Ja itket.

Versolle terveisiä: Nähdään San Diegossa !

Hesarin jutun kommentit:

erc

9.2. 20:37

Kiusaaminen ei varmasti poistu, eikä edes vähene, jos sitä pidetään riitelynä ja sovittelua pidetään ratkaisuna.

a1234

9.2. 21:09

Kiusaaminen ei kerta kaikkiaan kuulu kouluun. Se on kitkettävä pois. Koulussa ollaan oppimassa ja jos se ei oppilaalle sovi, niin pihalle vain tai katsomaan videoita siitä miten samanikäiset raatavat Kiinan hiilikaivoksissa!

Mustasavu

9.2. 21:13

Vertaissovittelu vaikuttaa toimivalta konseptilta. Nuorten hölmöily ja huono käytös ei pääse kroonistumaan kiusaamiseksi asti, jos sovittelutyökalu otetaan esiin ajoissa.

Stadilainen II

9.2. 21:19

Kiusaajan päänsilittelyllä hommaa ei saada loppumaan, mutta valitettavasti kiusaajalla näyttää olevan parempi suoja, kuin kiusatulla. Ei näet saa tulla paha mieli. Ilman konkreettista rangaistusta kiusaajat vain nauravat partaansa ja jatkavat samaan malliin.

Ressi

9.2. 22:11

Kuinka voi kuvitella, että hänen jota kiusataan pitää jotain sovitella? Oikeuskäytännössäkin pitäisi asettua uhrin asemaan, eikä etsimään lieventäviä seikkoja. Rangaistus ei välttämättä muuta pahantekijän käytöstä, mutta myös uhria ei saa unohtaa.

Nurnberg

9.2. 22:48

Luulin että Christina Salmivallin KiVa-koulu systeemillä oli jo saatu kiusaaminen loppumaan Suomen kouluista. Taisin olla väärässä.

Veikko Päiviö

9.2. 23:30

Kiusaaminen alkaa jo Päiväkodeissa ja myös kotona, jos vanhemmat ei älyä tarkkailla jälkikasvuaan.

1Suomalainen

9.2. 23:37

Ei poistu, mutta riittävän kovalla kurilla se kyllä voidaan minimoida!

Nimettömänä paras

10.2. 0:08

Kuten aiemmin jo todettiin, tämänkaltaiset systeemit eivät toimi kiusaamiseen, ainoastaan konflikteihin joissa riitapukareilla on samankaltainen sosiaalinen status.

Kiusaamistilanteissa kiusatulla ei ole mitään soviteltavaa, ja kiusaaja voi pyytää anteeksi, tai olla pyytämättä, ja homma jatkuu seuraavana päivänä. Jos se jatkuu, ovat jäljellä olevat keinot lisää samaa tai sitten ei mitään. Oikeissa kiusaamistilanteissa kun ei ole kyse erimielisyyksistä tai syistä jotka johtuisivat jostain mille kiusattu voisi tehdä mitään.

Tämä on tyypillistä "no ainakin me yritettiin"-jargonia jota näkee kun koululta ja opettajilta on otettu pois kaikki kovat tavat puuttua tilanteeseen. Tällä sitten suojaudutaan kun tapahtuu jotain ikävää.

Esimerkiksi, jos minä kiusaisin jotain oppilasta mutta välttäisin väkivaltaa voisin jatkaa kuinka kauan tahansa ilman että kukaan voisi tehdä yhtään mitään. Todennäköisesti ainoa ratkaisi kiusatulle on vaihtaa koulua. Lain mukaan ei voi tehdä mitään kiusaajalle, ja uhri saa kärsiä.

mnä

10.2. 0:18

Rankkaas ongelman vähättelyä kutsua sitä oppilaiden välisiksi kahnauksiksi. Ahteen tapauksessa tuli tuomio psyykkisen vamman aiheuttamisesta, vaikka oli kyse aikuisista ihmisistä, joiden ei ollut pakko pysyä samassa työpaikassa. Kuinka paljon tuhoisammin lapseen ja nuoreen, hänen itsetuntoonsa, luottamukseensa ja elämänhaluunsa kenties vuosia jatkuva, piiloon jäävä psyykkinen väkivalta, ulkopuolelle jättäminen, mitätöinti, pilkka jne. vaikuttavatkaan. Moni käy koulukiusaamisen takia vuosia psykoterapiassa.

Ei tunnu oikealta eikä toivoa antavalta viestiltä kiusatulle lapselle ja hänen perheelleen, että koulukiusaamista ei saada koskaan loppumaan. Ei varmaan, jos aikuisten asenne on jo lähtökohtaisesti tuommoinen. Eikä varmasti herätä luottamusta oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan, jos aikuinen sanoo kiusatulle, etteivät häntä kiinnosta syyt eikä oikeastaan muukaan. Lapset saavat keskenään ratkaista ongelmansa. Pannaan muutaman tunnin tai pikakoulutuspäivän jälkeen pari murrosikäistä selvittelemään näin vakavaa asiaa. Nähdään, että ongelma on vuorovaikutuksen puutteessa ja lyhkäisen selvittelytuokion avulla osapuolet

oppivat empatiakykyä ja ymmärtävät toisiaan.

Salmivallin ja esim. lastenpsykiatri Raisa Cacciatoren mukaan kiusaaja on sosiaalisen vallan tavoittelija, joka nauttii kiusaamisesta. Myös muut kuin kiusaaja ja kiusatuksi tullut osallistuvat tilanteeseen erilaisissa rooleissa, hännystelijöinä, sivusta seuraajina, puolustajina jne.

Jotenkin tuntuu, että sovittelu ehkä toimii tilanteessa, jossa on kyseessä kaksi yhtä vahvaa osapuolta, naapurit, eronneet puolisot, omaisuusvahingon tehnyt nuori ja vahinkoa kärsinyt osapuoli, mutta tässä tuntuu samalta kuin raiskaaja ja raiskattu pantaisiin parin ohikulkijan avulla "sopimaan" juttu keskenään.

Henkilöllä voi olla viisi tutkintoa, mutta ei kyllä niiden perusteella kovin paljon empatiakykyä eikä käsitystä psyykkisen väkivallan vaikutuksista herkimmässä vaiheessa olevaan nuoreen tai lapseen ja tämän psyykeen.

mnä

10.2. 0:29

Vielä: Toivottavasti ei kenenkään psyykkistä ja fyysistä koskemattomuutta ja oikeutta turvalliseen kouluympäristöön ulkoisteta tämmöisten viiden tutkinnon konsulttien käsiin ja hoidettavaksi.

seikkailija

10.2. 0:56

"En edes kuvittele, että kiusaaminen poistuu kouluista kokonaan. Sen sijaan näen, että konflikteissa on mahdollisuus oppia vuorovaikutusta ja riitojen sopimista. Ne ovat arvokkaita kokemuksia nuorille."

Pitää varmaan paikkaansa, molempien pitää sietää toisiaan, kiusaajien ja kiusattujen, siihen tarvitaan keskustelua ja sopimista.

Gellin tapaus osoittaa kuinka tärkeää on säilyttää ihmisellä oikeus jatkaa opintoja ja suorittaa useampia tutkintoja. Lopulta saattaa syntyä näinkin hieno tulos.

Varsinainen Chinaski

10.2. 8:44

Ihmettelin samaa, ja olen ihmetellyt monesti ennenkin. Kiusaamisella ei ole mitään tekemistä erimielisyyksien tai riitojen kanssa. Kiusaamisessa on kyse sadistisesta vallankäytöstä.

Varsinainen Chinaski

10.2. 8:50

seikkailija

"En edes kuvittele, että kiusaaminen poistuu kouluista kokonaan. Sen sijaan näen, että konflikteissa on mahdollisuus oppia vuorovaikutusta ja riitojen sopimista. näytä lisää

Kiusaaminen ei varmasti tosiaan poistu kouluista, jos edes näillä "asiantuntijoilla" ei ole mitään käsitystä siitä mistä on kysymys, "Konflikti", voi Jessus. Voisivat kysyä vaikka koulukiusatuilta mitä kiusaaminen oikeasti on.

Monesti nimenomaan entiset koulukiusaajat näkevät mielellään kiusaamisen "poikien normaalina nahisteluna jne" syyllisyydentunteita välttääkseen, mutta toivon että tässä ei ole siitä kysymys.

scoreggia

10.2. 9:51

Entisenä koulukiusattuna en oikein jaksa uskoa tähän sovittelujuttuun varsinaisissa kiusaamistapauksissa, jotka mielestäni ovat sellaisia ettei mitään riitoja ole, vaan jotain lasta tai joitain lapsia vaan ilman mitään erityistä syytä "nokitaan" jatkuvasti muiden taholta. Syy voi olla ulkonäkö, erilainen etninen tai sosiaalinen tausta, ujous tai mikä tahansa luokan valtahahmojen normista pokkeaminen - tai usein näiden yhdistelmä.

Meilläkin oli muuten jo aikoinaan koulussa jonkinlainen tukioppilasjärjestelmä, jonka tarkoitus oli että kiusatut voivat saada vertaistukea näiltä oppilailta. Harmi vaan, että luokallamme nämä tukioppilaat olivat luokan pahimmat kiusaajat. Opettajien suuntaan olivat mielinkielin ja keräsivät hymypatsaita ja luottamustehtäviä kuten tukioppilastyöt, eikä kukaan olisi niistä pienistä herran enkeleistä uskonut mitä julmaa kiusaamista harrastavat kun aikuisia ei ole katsomassa...

katja bloigu

10.2. 11:02

Olen ihmetellyt monta vuotta sitä että Verso on ollut hiljaa osaamisestaan kun koulujen ongelmat on jatkuvasti esillä. Tämä malli pitäisi olla kaikissa kouluissa, myös ammattioppilaitoksissa. Tämä malli jopa yhteisöllisesti kasvattaa erilaisuuden hyväksymiseen. Jos Alppilassa olis ollu Verso käytössä, niin siitä pipojupakasta ei olis tullu elämää suurempi show.

Lisäksi, kaikille opettajille pitäisi opettaa ratkaisukeskeistä neuvottelutapaa.

Sarasvuo oli muuten ihan mahtava kun otti oman verson käyttöön Kauniaisten öykkäreiden kanssa.

katja bloigu

10.2. 11:13

mnä

Rankkaas ongelman vähättelyä kutsua sitä oppilaiden välisiksi kahnauksiksi. Ahteen tapauksessa tuli tuomio... näytä lisää

Kollektiivinen irtisanoutuminen kiusaajan käytöksestä jättää kiusajaan yksin koska hän ei saavuta sosiaalista valtaa. Versossa on neuvottelumalli ja seuranta. Ei se ole sattumanvarainen systeemi, vaan siinä on selvä toimintajärjestys ja organisaatio. Ja koko koulu on koulutettu systeemiin.

Ville Komsi

10.2. 11:42

Siitä, jota on kiusattu tai joka voimakkaasti samastuu kiusattuihin, voi tuntua sietämättömältä kuulla sanottavan, että moni kiusaajakin voi olla eksyksissä itsensä kanssa – ja mahdollisesti takaisin haettavissa. Ehdoton rangaistus, lain koura ja tuomion kirves tuntuisivat hyvittävän väärät teot”oikein”, vaikka ne eivät parantaisi kiusaajaa mitenkään.

Rankaiseminen voi olla kivaa, vaikka mitään muuta ei kokeiltaisi. Se on niin suoraviivaista: pois koulusta .. kadulle .. vankilaan .. tai jonnekin muualle kiusaamaan muita.

Monesti ilkimykset ja kiusaajatkin onnistuvat ajattelemaan noita samoja latuja pitkin: keksivät jonkin syyn miksi jollekulle pitäisi "kostaa" tai antaa "opetus". On ällistyttävän helppoa alkaa itsekin pitää keksittyä selitystä totena tai huonoa selitystä hyvänä. Sillä tavoin ajattelevat lukemattomien kahnausten osapuolet pikkupojista kansoihin ja valtakuntiin asti: vika ei ole minussa. Riitelevistä pariskunnista puhumattakaan. Eikö muka koskaan pitäisi sovitella?

Ymmärrän, miksi Gellin ei uppoudu kuuntelemaan selityksiä – kun se sitä ja kun se tätä. Siihen ei aika koskaan riittäisi, eikä sille tulisi loppua ikinä. On parempi tarttua tähän hetkeen ja kysyä itse kultakin miltä juuri nyt tuntuu ja miksi. On parempi sanoa, että väärin tehty on väärin tehty tässä ja nyt.

On mahdollista että kiusaaja ”kostaa” ihan väärille ihmisille jotakin mistä ei osaa puhua ja mitä ei osaa käsitellä. Ennen kuin heitellään kiviä, kannattaisi hetki miettiä, eikö tuollaista tapahdu yhdelle ja toisellekin joskus.

Ville Komsi

10.2. 11:43

On erittäin hyvä asia, jos typeryyttään kiusaajiksi ajautuneet ja heidän uhrinsa kummatkin oppivat ilmaisemaan paremmin, miltä juuri nyt tuntuu. Siitä on hyötyä loppuiäksi. Olen elänyt melko kauan ja nähnyt, että yllättäviä asioita tapahtuu. Sellaistakin että joku pyytää anteeksi tosissaan.

Kannattaa varoa joutumasta siihen loukkuun, että puhutaan ihan eri asioista samalla nimellä. Kiusaus voi olla syvällä luonteessa istuvaa tahallista ilkeyttä, mutta se voi olla myös ajattelematonta "huvittelua" – tai oman avuttomuuden ja rikkinäisyyden heittämistä toisten päälle, kun ei muuta osata. Ainakin kolme erilaista tapausta. Kai ainakin aluksi on hyvä saada ihminen miettimään omaa käytöstään ja sen syitä.

Gellin ei varmaankaan tarkoita, että paatunutta pahista pitäisi loputtomiin sietää yhteisössä. Se vaan onkin toinen kysymys, mitä tehdään kun ei siedetä, ja mitä silloin loppujen lopuksi tapahtuu kiusaajalle -- ja seuraaville uhreille. Se ei ole helppo kysymys.

jannemikael

10.2. 13:48

"Kukaan ei Versossa saa pahiksen tai uhrin roolia"

Tuntuu niin nykyaikaiselta. Oikeudessakin tekijä on niin yhteiskunnan ja kurjan nuoruutensa leimaama. Voi sääli. Hyvä, ettei uhria tuomita.

Kiusaajat on kiusaajia, varkaat on varkaita, raiskaajat raiskaajia ja murhaajat murhaajia. Puhutaan asioista oikeilla nimillä. Minun kiusaajani on kiusaaja, se että minä pidän vihreää pipoa ei tee minusta syyllistä kiusaamiseeni.

mnä

10.2. 14:08

Ei tarvitse mennä toiseen äärimmäisyyteen, demonisoida kiusaajaa, nähdä hänet jonain rikollisen alkuna tms ja vaatia ankaria rangaistuksia , vaikka ei tähän versokonsulttiin hurahdakaan. Ei sosiaalisesti lahjakas, usein nk. hyvästä perheestä tuleva kiusaaja varmaankaan kovin usein päädy varsinaisen rikollisen uralle myöhemmin elämässään. Päin vastoin, tuntuu, että empatiakyvyttömyydelle alkaa olla jo yhteiskunnallinen tilaus lähes alalla kuin alalla. Silti se on merkki lapsen varhaisen kehityksen häiriintymisestä ja pysähtymisestä. Nuorilla kehityksen käynnistäminen uudelleen on kuitenkin huomattavasti helpompaa kuin aikuisella.

Sosiaalisesti taitava ja vaikutusvaltaa hakeva kiusaaja on tietysti myös vasta kehittymässä oleva nuori, ja uskon todellakin, että hän voisi hyötyä psykoterapiasta, jossa voitaisiin käsitellä niitä oman pahan olon aiheuttaneita asioita . Mutta tarvitseeko kiusatun toimia tässä kiusaajan terapeuttina ja nyrkkeilysäkkinä? Onko kiusatusta lapsesta tähän rooliin ja onko se hänen tehtävänsä? Tarvittaisiinko siihen konsultinkin viittä hyvin eri aloilta olevaa ammatillista tutkintoa vaativampi, lasten tai nuorten psyykkisiin ongelmiin ja niiden hoitoon erikoistuneen yksilö- tai perheterapeutin koulutusta, kokemusta ja soveltuvuutta?

En jaksa uskoa, että varsinkaan pitkään jatkuneen ja huomaamatta jääneen psyykkisen väkivallan seuraukset olisivat noin vain anteeksi pyytämällä ja anteeksi antamalla (onko edes oikein vaatia kiusattua heti antamaan anteeksi ja sopimaan?) pois pyyhittyjä, samoin kuin en usko, että oma pohjimmiltaan vajavainen itsetunto ja empatiakyvyn puute kiusaajalla korjaantuu yden vertaissovittelun avulla. Syyt ja seuraukset yltävät syvemmälle enkä ihmettele, että konsultti ilmoittaakin heti kättelyssä, ettei ole niistä kiinnostunut. Hänen tutkinnoistaan vain kasvatustieteen maisterin tutkinto taitaa jollain tavoin hiukan sivuta ko. aihetta(kin), mutta sama tutkinto on jo jokaisella luokanopettajallakin.

Kevätkuu

10.2. 17:03

Kiusaaminen alkaa päiväkodissa, jatkuu koulussa ja aikuisena työpaikalla. Kiusaaja löytää aina uhrinsa. Siihen ei sovittelu riitä. Sovittelussa yhdistetään uhrin ominaisuudet kiusaajansa käytökseen. Uhri joutuu miettimään, mitä on tehnyt väärin tai mikä hänessä ärsyttää, että on joutunut kiusatuksi. Roolit vaihtuvat ja vielä pitäisi ymmärtää ja antaa anteeksi kiusaajalleen.

Ville Komsi

10.2. 17:29

Pari kysymystä vastustajille.

Jos M. Gellin saa jonkun kiusaajan ymmärtämään paremmin omia riivaajiaan ja ajattelemaan uudestaan – niin että muutos on pysyvä – onko sa väärin sammutettu?

Jos on, senkö takia, että ette usko näin voivan käydä, vai siksi että oma kostonhalunne joitakuita muita – samanlaisia tai pahempia – tapauksia ei silloin saa tyydytystä?

Uskotteko M. Gellinin tarkoittavan, että uhri on puoliksi syyllinen? Minä en.

Monet kiusaamisen uhrit kuitenkin vähitellen nujertuvat uskomaan itsekin, että heissä on jotakin vikaa. Eikö silloin uhri saata tuntea helpotusta kuullessaan ja ymmärtäessään, mikä kiusaajan päässä on ollut väärin kytkettyä tai suorastaan rikki? Minun ymmärtääkseni Gellinin menetelmä pyrkii tähän. Ja kun kiusaaja pakotetaan tai houkutellaan kohtaamaan uhrinsa niin, että molemmat kertovat, miltä oikein tuntuu, silloin toinen ihminen on ikään kuin tullut todeksi ja eläväksi: kiusaajaa ei kiusaaminen enää samalla tavoin houkuta – luultavasti muidenkaan suuntaan – eikä kiusattu enää koe olevansa niin huono ja avuton.

On helppo sanoa, että tämä on lepertelyä. Minulla kuitenkin on erittäin perusteellinen kokemus monenlaisista psykoterapioista, ja uskallan väittää painokkaasti, että tuo on mahdollista. Käsittääkseni myös Gellinin tulokset ovat vakuuttavia.

(Jatkan jälleen jos toimitus sallii.)

Ville Komsi

10.2. 17:30

Kiusaamisen aihe voi olla mikä tahansa. Aihe ei ole samaa kuin syyllisyys. On kuitenkin täysin ymmärrettävää ja järkevää, ettei Gellin uppoudu kuuntelemaan kenenkään loputtomia selityksiä. Tärkeämpää tulevaisuuden kannalta on se, mitä kukin juuri nyt tuntee ja ajattelee. Tietysti ihmiset voivat teeskennellä, mutta harjaantunut terapeutti – tai muukin herkkävaistoinen ja paljon ihmisten kanssa tekemisissä ollut ihminen – oppii melko hyvin näkemään teeskentelyn läpi. Kysymys ei ole vain ihmisestä vaan myös olosuhteista. Tarvitaan enemmän aikaa kuin pikavilkaisu.

Uhria ei suinkaan ole tarkoitus syyllistetä. Mutta olisiko vahinko, jos uhrikin tulisi tuollaisen keskustelun myötä ajatelleeksi omia tunteitaan, asenteitaan ja reaktioitaan? Olisiko vahinko jos kuka tahansa meistä tulisi? Kun ymmärtää itseään paremmin, selviytyy elämässä paremmin.

Eikä kukaan meistä ole yksinomaan hyvä, viisas ja virheetön tai pahis, jonka oikea paikka ehdottomasti olisi vankilassa tai mullan alla.

Vaihdettu

10.2. 17:33

Olisihan se erikoinen yhtälö, jos eriarvoistuvassa ja eriarvoistavassa yhteisössä kiusaaminen vähenisi.

mnä

10.2. 17:58

Miksi Suomessa psyykkinen väkivalta lasta kohtaan on sallittavaa, kun siitä laissa aikuisia kotaan rangaistaan? Kumpi on tärkeämpää?

Voiko vastuun väkivallan lopettamisesta ulkoistaa lähinnä itseoppineelle, hyvän bisneksen hoksanneelle kouluttajalle ja konsultille?

Onko millään enää mitään väliä?

mnä

10.2. 19:09

Onko väliä sillä, miltä kiusatusta tuntuu yhden vertaissovittelun jälkeen myöntyä soviuttelun käsitteen luomasta painostuksesta antamaan anteeksi ja unohtamaan niin olennaisesti hänen itsetuntoonsa, elämänuskoonsa ja ylipäätään elämänkulkuunsa vaikuttava koulukiusaaminen?

Tulee lähinnä mieleen nämä uskonnollisten yhteisöjen syntien sovittamiset seksuaalisen hyväksikäytön yhteydessä. Miksi pitäisi antaa anteeksi, unohtaa ja sitä kautta hyväksyä ja mitätöidä? Kiusaajalle on kyseessä pikku juttu, kiusatulle mahdollissti elinikäinen psyykkinen vamma.

Onko näin keveillä perusteilla konsultikssi ja asiantuntijaksi pyrkivällä todellakan resursseja käsitellä asiaa sen vaatimalla tavalla ja asiantuntemuksella?

mnä

10.2. 20:21

Ihan sama kuin julistaisi, ettei pedofiliaa voida koskjaan poistaa vatikaanista. Pitäisikö tämä hyväksyä vai kenties tehdä jotain?

Erysimum

10.2. 20:30

Riidoissa ja erimielisyyksissä ehkä toimiva metodi, mutta en oikein usko, että Verso ratkaisee kiusaamistapauksia; siis tilannetta jossa yksi tai useampi ihminen rääkkää mitä innokkaimmin jotakuta, yleensä mielivaltaisesti silmätikuksi valittua henkilöä. Ongelman vakavuutta vähättelevän "koulukiusaamisen" sijaan tulisi puhua kouluväkivallasta, oli se sitten fyysistä tai henkistä kaltoinkohtelua.

mnä

10.2. 20:49

Hienoa, että ihminen voi kouluttautua ja uudelleenkouluttautua. Ei kuitenkaan ole kiusattujen ja kiusaajienkaan etujen mukaista, että heidän ongelmiaan ja niiden hoitoa vähätellään ja mitätöidään puutteellisen ammattitaidon takia ja pelkän bisnesajattelun siivittämänä konsulttitoimintana,

mnä

10.2. 21:10

Fyysistä tai payykkistä väkivaltaa ei pitäisi mitätöidä ja hyväksyä vertaissovittelun avulla.

scoreggia

10.2. 21:44

Ville Komsi

Pari kysymystä vastustajille.

Jos M. Gellin saa jonkun kiusaajan ymmärtämään paremmin omia... näytä lisää

Tuon jutun perusteella ei kyllä saa menetelmästä oikein kuvaamaasi käsitystä, että menetelmä pyrkisi siihen, että kiusaaja ymmärtää omat riivaajansa ja oppii toimimaan oman tunnemaailmansa kanssa rakentavammin. Teksti puhuu koko ajan ihmisten välisten konfliktien ratkaisemisesta, riitojen ratkaisemisesta, sovittelusta konfliktin osapuolten välillä.

En vaan ymmärrä, mikä on se ratkaistava konflikti, jos jotain lasta nimitellään jatkuvasti kaikesta hänen ulkonäössään, pukeutumisessaan, puheäänessään, jopa tavassa yskiä tai juosta, kuten minua lapsena. Konflikti vaatii jonkin molemmin puolin olevan erimielisyyden, mutta ei sellaista missään ollut. Minä olisin halunnut vain olla rauhassa, mutta kiusaajat valitsivat minut uhriksi ja eivät sitä minulle suoneet.

En minäkään usko, että kiusaajille, jotka ovat sentään vain tavallisia ihmislapsia, ei mitään hirviöitä ja demoneja, pitäisi jotenkin kostaa tai saada heidät tuntemaan että he ovat sisäisesti pahoja ihmisiä. En myöskään itse tunne vihaa kiusaajiani kohtaan, koska tosiaan, he olivat viettiensä vietävissä olevia lapsia vain. Ja ihmisten perusvietteihin taitaa kuulua jonkinlainen apinalaumamainen sosiaalisen kiipimisen ja lauman erilaisten hylkimisen vietti. Jos jotain kohtaan tunnen kaunaa niin sitä että aikuiset eivät pystyneet mitenkään puuttumaan kiusaamisen jatkumiseen, vaan yritykset saada aikuisilta apua johtivat aina kiusaamisen pahenemiseen, joten äkkiä sitä oppi että kannattaa pitää turpansa kiinni vaan ja kärsiä kiltisti ja hiljaa, kovettaa itsensä sisäisesti niin kovaksi ettei välitä yhtään mistään.

itsesuojelu

10.2. 23:36

Kokeillaanpa vaihtaa sana "kiusaaminen" johonkin toiseen välivallantekoon, vaikka näin:

"Verso on vertaissovittelua. Se perustuu näkemykseen, jonka mukaan RAISKAUKSISSA on pohjimmiltaan kyse vuorovaikutuksen puutteesta. Kun RAISKAAJA ja RAISKATTU saavat siinä apua, he pystyvät itse ratkaisemaan kinansa. Sovittelija johdattelee osapuolet sopua kohti, mutta ei ratkaise ongelmaa heidän puolestaan."

Ville Komsi

10.2. 23:45

scoreggia

Tuon jutun perusteella ei kyllä saa menetelmästä oikein kuvaamaasi käsitystä, että menetelmä pyrkisi... näytä lisää

"" Tuon jutun perusteella ei kyllä saa menetelmästä oikein kuvaamaasi käsitystä, että menetelmä pyrkisi siihen, että kiusaaja ymmärtää omat riivaajansa ja oppii toimimaan oman tunnemaailmansa kanssa rakentavammin. Teksti puhuu koko ajan ihmisten välisten konfliktien ratkaisemisesta, riitojen ratkaisemisesta, sovittelusta konfliktin osapuolten välillä. ""

Ymmärrän tunteesi, ja toki voin erehtyä, mutta minä kuitenkin sain sen käsityksen joka sinä et.

Luulen muuten , että haastateltu henkilö -- josta en tiedä ennestään yhtään mitään -- ei välttämättä olisi kirjoittanut juttua juuri siten kuin toimittaja. Ehkä olisi, ehkä ei, mutta pirunkaan ei kannata kovasti uppoutua epätarkkaan raamatunkäännökseen.

Ymmärsin asian siten, että kun sekä kiusaajaa että kiusattua rohkaistaan kertomaan, miltä heistä tuntuu, kiusaaja saattaa tajuta, miten typerää ja kohtuutonta hänen käyttäytymisensä on ollut, ja kiusattu taas saattaa päästä irti peloistaan ja huonommuudentunteistaan. Niin tapahtuu, kun hän näkee mistä tuo kiusaaminen on lähtenyt – näkee että syy todellakaan ei ole hänessä vaan kiusaajassa. Kumpikin ehkä oppii ymmärtämään paremmin itseään ja toisia. Tämä vahvistaa myös kiusatun tervettä itsetuntoa.

Mutta olen vilpittömästi samaa mieltä kuin tuo Gellin siinä, että ratkaisu, johon sekä kiusaaja että kiusattu jollakin tavoin osallistuvat, on paljon kestävämpi kuin mikään, mihin pelkällä piiskalla tai surkuttelulla voidaan päästä. Eihän kiusatulle ole hyväksi tuntea olevansa vain avuton uhri. Enkä usko, että kiusaaja voidaan houkutella itsetutkiskeluun, jos kättelyssä sanotaan vain: olet paha, muista se.

"Ongelman osapuolista" puhuminen lienee lähtökohtaisesti välttämätöntä, jos halutaan että ongelma poistuu. Luulen että jokainen rauhanvälittäjä voi vahvistaa tämän. Anteeksiantoa ei käsittääkseni vaadita; sille vain annetaan mahdollisuus.

Tämän kaiken saa uskoa tai olla uskomatta.

Mikä ihmeen Nyt riittää! -kampanja ?

Niin. Mikä ihmeen Nyt riittää! -kampanja ? Kampanjasta löytyy kovin niukasti tietoa: muutama juttu netissä ja lehdissä, sisäministeri Päivi Räsäsen puhe ja yksi YouTube-video.

Ministeri Räsäsen puhe sisältää ihan kelvollista asiaa:

Kiusatuksi tuleminen ei kasvata ketään. Sen sijaan se lisää epäoikeudenmukaisuuden, ulkopuolisuuden ja arvottomuuden tunnetta. Luottamus ympäristöön ja muihin ihmisiin vähenee, ja turvattomuuden tunne lisääntyy. Kiusaaminen voi olla henkistä tai fyysistä tai näitä kumpaakin yhtä aikaa. Kiusaaminen on aina nöyryyttämistä ja sen keskeinen viesti on, että kiusatulla ei ole mitään arvoa.

Turun Sanomissa ja Aamulehdessä oli isompaa juttua kampanjasta.

Miten tämän sanoisi nätisti... Kampanja kuuluu sarjaan ”hyväntahtoista hölmöilyä.” Uutta on vain kritiikki aikuisnäkökulmaa kohtaan. Muuten kampanjassa toistuvat samat vanhat kliseet, joita olen kuunnellut viimeiset kolme vuosikymmentä. Näkemys puuttuu mutta annettakoon se anteeksi. Kampanjan tekijät ovat vielä niin nuoria ja kokemattomia.

Muutama (asiayhteydestään irrotettu) kohta Aamulehden jutusta:

– Annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Koulukiusaaminen on kuin raiskaajan kyrpä pikkutytön pillussa. Raiskaaja nauttii ja tyttöön sattuu ihan helvetisti. Mutta kuule pikkutyttö, älä välitä siitä. Anna kyrvän mennä sisään ja ulos.

Väkivallan hyväksyminen osaksi elämää on pahimpia virheitä mitä voi elämässään tehdä. Vaikka kuinka uskottelee itselleen ettei haukku haavaa tee, tekee haukku haavan kuitenkin. Mielenterveys pettää ennemmin tai myöhemmin jos päästää väkivaltaa toisesta korvasta sisään. Toisesta korvasta ulos valuva myrkky ehtii tehdä pysyvää vahinkoa matkallaan korvien välissä. Sitäpaitsi, kumpi on kampanjan nimi, ”Nyt riittää!” vai ”Älä välitä!” ?

Nousiaisen ja Hotin mielestä on tärkeää saada kiusaajat ymmärtämään tekojensa seuraukset.

Mikäli käsitin oikein, tässä toivotaan, että väkivallan tekijät ymmärtävät kuinka pahasti uhri vahingoittuu väkivallan seurauksena, ja sitä kautta tajuavat lopettaa. Ainoa seuraus, minkä väkivaltarikollinen ymmärtää, on häntä itseään odottava rangaistus. Mikäli joku ei tätä tosiasiaa tajua, kehottaisin käymään Norjassa. Siellä istuu vankilassa väärinymmärretty kiusaajaressukka Anders Behring Breivik. Koetappa jos hän ymmärtäisi kuinka ihanaa islam on. Voit lempeällä puheellasi saada hänet ymmärtämään kuinka uhreihin sattui ja saada hänet katumaan tekojaan. Älä pety, kun saat vastaukseksi niin paljon äärioikeistolaista propagandaa kuin jaksat nöyrästi kuunnella.

Kampanjan ehdottamat toimenpiteet eivät toimi, ensimmäistä lukuunottamatta:

– Moni kiusaamisen vastainen kampanja on ollut liian aikuisvetoinen. Nuorten näkökulman pitää päästä paremmin esiin.

Tästä olen samaa mieltä. Aikuiset eivät yksinkertaisesti tajua mitään nuorten maailmasta. Valitettavasti myös nuorilta useimmiten puuttuu kokonaisvaltainen näkemys, miten väkivaltaa vastaan pitäisi taistella. Valitettava tosiasia on, ettei nuorilla useimmiten ole itsenäisesti muodostettuja mielipiteitä, vaan mielipiteet on omaksuttu aikuisilta ja mielipidejohtajilta.

– Nuorille pitää antaa tietoa eri kulttuureista, jotta ennakkoluulot vähenevät.

Miten multikulti tähän aiheeseen liittyy ?

– Jälki-istunnon antaminen ei poista kiusaamisongelmaa, jos kiusattu ja kiusaaja eivät kohtaa samassa pöydässä.

Koulun antamat rangaistukset eivät tehoa. Väkivaltarikollisten rankaisemiseen tarvitaan kovemmat otteet. Mutta miksi rikoksen tekijä ja rikoksen uhri pitää istuttaa saman pöydän ääreen ? Tekemään sovinto ? Miksei samantien lopeteta raiskausten poliisitutkintaa ja oikeuskäsittelyä, ja laiteta raiskaajia ja raiskattuja saman pöydän ääreen sopimaan riitansa ?

– Kuraattoripalveluiden laatu pitää taata. Tilanne ei ehkä ratkea ilman ulkopuolista auttajaa.

Tilanne ei todellakaan ratkea ilman ulkopuolista väliintuloa. Mutta mitä joku psykopälpättävä kuraattori asialle voi ?

– Opettajat voisivat keskustella keskenään, mitä kiusaaminen on ja miten siihen pitää puuttua.

Mistä opettajat keskustelisivat keskenään ? Jauhaisivat samoja kolmen vuosikymmenen hölmöyksiä ? Tulisivatko opettajat yhtään viisaammiksi keskustelujen ansiosta ?

– Koulussa voisi olla yksi oppitunti viikossa, jossa käsitellään kiusaamista ja ihmisten kokemuksia.

Lähes kaikissa peruskouluissa on KiVa Koulun oppitunteja, joissa kyseisiä asioita jo käsitellään. KiVa Koulu on Turun yliopistossa kehitetty toimenpideohjelma, joka osoittautui lähes täydelliseksi flopiksi.

Ei hemmetti, tulipa taas tyly kirjoitus.

Minua harmittaa kampanjaan osallistuneiden nuorten puolesta. Julkisuuteen astuminen ja rankoista kokemuksista kertominen omalla nimellä ja omalla naamalla osoittaa poikkeuksellista rohkeutta. Ja sitten kovan työn tuloksena on vain puolivillaista hölmöilyä. Tilanne ei ole silti menetetty. Koossa on hyvä porukka, yhteydet mediaan ja päättäjiin on avattu, eikä rohkeutta puutu. Olisi sääli heittää niitä hukkaan.

Kampanjan saisi toimimaan sisältöä viilaamalla.

Nuorisorikollisuuskysely - Pahoinpitelijä käy kiinni koulussa

Turkulainen: Pahoinpitelijä käy kiinni koulussa

Nuorelle turvattomin paikka ei ole katu, vaan koulun piha. Jos 14–16-vuotias nuori joutuu pahoinpitelyn tai viharikoksen uhriksi, se tapahtuu todennäköisimmin koulussa.

Tämä käy ilmi Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen (OPTL) Kansainvälisen nuorisorikollisuuskyselyn juuri julkaistuista tuloksista. Kyselyt tehtiin Turussa ja Helsingissä keväällä 2013.

Raportti kyselystä löytyy Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen sivuilta.

Poliisin kommentit Turkulaisen uutisessa ihmetyttävät.

Kyselytuloksen mukaan koulu näyttää siis yllättävän turvattomalta paikalta:

–  Pahoinpitelyjen prosentti tuntuu kyllä kovalta luvulta. Se ei vastaa sitä kuvaa, joka poliisilla kouluista on, koulujen yhteyshenkilönä toimiva ylikonstaapeli Matti Pippola Lounais-Suomen poliisista toteaa.

Hän miettiikin, mitä nuoret oikeastaan pitävät pahoinpitelynä.

– Onko kyse esimerkiksi välituntikamppaamisesta tai tönimisestä?

- -

Pääosin poliisin tietoon tulevat tapaukset ovat lieviä. Poliisin mukaan kyse on enemmän ”nuorten rajojen hakemisesta” kuin tahallisista rikoksista.

Mitä poliisi yrittää sanoa ? Että puolustuskyvyttömän sivullisen uhrin kamppaaminen ja töniminen eivät ole pahoinpitelyä ? Että kouluissa tapahtuva väkivalta ei ole väkivaltaa, vaan lapsuuteen ja nuoruuteen kuuluvaa ”rajojen hakemista”?

Koska poliisi on kouluväkivallan uhrin paras ystävä ja suojelija, soitetaan ystävyytemme kunniaksi yksi kiva biisi. Here's something nice and friendly !

Viiltely ja koulukiusaaminen

MLL Nuortennetti: Viiltely on viesti pahasta olosta

Suomen Mielenterveysseura: Viiltely

Väestöliitto: Syömishäiriöt ja viiltely

Virallisten asiantuntijoiden virallisista kirjoituksista puuttuu... jotain ? Seuraavan tekstin on kirjoittanut eräs nuori nainen. Hän saa nyt itse kertoa mistä viiltelyssä on kyse:

Aloitin viiltelyn joskus ala-asteen loppupuolella, en siitä kauheesti mitään enää muista (tai halua muistaa..), mutta sen muistan että siihen oli aika monta syytä. Ehkä painavin syy oli se, että halusin apua, mutten uskaltanut/osannut sitä pyytää, en pystynyt sanomaan kenellekään mun pahasta olosta ja toivoin, että joku olisi huomannut viiltelyjäljet ja tullut kysymään suoraan niistä jotain. Mutta eihän niin koskaan käynyt, kun häpesin niitä jälkiä niin paljon, että pidin ne aina niin hyvin piilossa kuin mahdollista. Toinen syy oli se, etten osannut käsitellä ahdistusta millään muulla tavalla, viiltely toi (ja tuo edelleen) hetkeksi paremman olon. Ei se pelkkä viiltäminen, vaan myös ne sen mukana tulevat rutiinit - haavojen puhdistukset, laastaroinnit, sitomiset, pahimpien haavojen kiinni teippaamiset, ne tuo kaikki jotenkin turvallisen olon hetkeksi vaikka tiedänkin, ettei viiltely ole mitenkään turvallista, lääkäri on pelotellut mua ihan tarpeeksi sen riskeillä. Tietysti myös monille tuttu tyhjä olo on aika usein syynä, ei siis vaan tunne mitään ja tulee sellainen olo, että kipukin on tunteettomuutta parempi.

Ja sit on tietysti se itsensä rankaisu, se on ehkä suurin syy miksi nykyään viiltelen. Jotkut ihan pienetkin "mokat", asiat joista ei oikeasti ole kenellekään muulle mitään haittaa, jäävät pyörimään mieleen ja siinä tulee ajateltua, että on pakko tehdä itselleen jotain. En osaa selittää tuota mitenkään tarkemmin, mutta esimerkin kautta ehkä. Viimeksi viilsin sen takia, koska mun koirat säikäytti naapurin ja sen kissan. Hoidin tilanteen ihan rauhallisesti, mutta heti kun jäin yksin, alkoi päässä pyörimään ajatukset siitä, kuinka mun olisi pitänyt ennakoida se tilanne, pitää koirat paremmin hallinnassa ja seuraavaksi huomasinkin olevani terä kädessä.

Tosi monilla viiltelijöillä taitaa olla siihen monta syytä, mutta sit on toki niitäkin, jotka tekee sitä pelkästään jonkun yhden syyn takia. Mulla on ehkä nettikin vaikuttanut aika paljon - oon lukenut jonkun käyttäneen viiltelyä vaikka ahdistuksen lievittämiseen, käyttänyt sitä ennen vaan esimerkiksi siihen itsensä rankaisuun ja sitte päättänytkin kokeilla sitä myös ahdistukseen. Eli vaikka netistä saakin tosi hyvin vertaistukea ja se on vaan hyvä asia, että pystyy kertomaan viiltelystä ees sitten netissä, voi nettiteksteistä joskus olla haittaakin.

Se, miten viiltely ketäkin auttaa, tai auttaako ollenkaan, vaihtelee ainakin mulla ihan päivänkin mukaan. Aina se ei auta ollenkaan, joskus se pahentaa oloa ja joskus se auttaa sen pienen hetken kun viiltää. Toisilla se kuulemma auttaa jälkeenkinpäin, mä taas oon viiltelyn jälkeen yleensä aika tunteeton. Mutta en oo kuullut kenestäkään, jota viiltely auttaisi oikeasti paljon ja pidemmällä aikavälillä.

Tosi monille viiltelijöille on tuttua kontrollin menetys. Sitä vaan viiltää lisää ja lisää tajuamatta mitä tekee, jossain vaiheessa havahtuu takaisin todellisuuteen. Tää on terapeutin mukaan ihan normaalia viiltelijöille ja johtuu siitä, että se ahdistus on niin voimakasta, ettei sitä vaan pysty käsittelemään millään muulla tavalla.

Viiltelyyn voi jäädä ihan älyttömän pahasti koukkuun. Mun terapeutti vertaa sitä nykyään aina tupakkaan, mutta voin omasta kokemuksesta sanoa, että polttaminen oli mulle henkilökohtasesti paljon helpompi lopettaa kuin viiltely. Joskus sitä pystyy olemaan pitkiäkin aikoja ilman, sitten tulee joku juttu minkä takia taas sortuu, joskus ihan arpien haalistuminenkin alkaa ahdistaa, kun niihin on niin tottunut, ja sen takia sortuu taas viiltämään uudestaan. Se on tavallaan aika hassua, mulla ja monella muulla viiltely pidemmän päälle vaan pahentaa oloa ja me tiedetään se kyllä jatkuvasti, mutta tehdään sitä kuitenkin aina uudelleen ja uudelleen.

Lopettaminen ei sitten onnistukaan ihan noin vaan. Olinhan mäkin parhaillaan melkein 500 päivää ilman, mutta tässä sitä taas ollaan terän kanssa. Toiset onnistuu siinä sitkeällä yrittämisellä, toiset ei onnistu siinä koskaan. Kuitenkin melkein kaikille lopettaneillekin on mun kuuleman mukaan jäänyt se halu viiltämiseen, eli kerran jos viiltelyn aloittaa, voi joutua painimaan sen kanssa koko lopun ikänsä. Lopettamiseen on tosi monia apukeinoja, mutta ei niistä mikään voi koskaan korvata viiltelyä täysin. Mä oon käyttänyt esimerkiksi kuminauhan läpsimistä ranteeseen, jääpaloilla painamista, juoksemista yms, joskus ne auttaa ja joskus ei.

Mä en olisi koskaan aloittanut viiltelyä, jos mua ei olisi kiusattu. Tai eihän sitä varmalla voi sanoa, mutta ainakin luulisin niin. Sitä jotenkin alkoi ajatella, että ansaitsee sen kivun mikä viiltämisestä tulee kun kuuli joka päivä olevansa paska ja ties mitä muuta. Ja sit siitä tuli se rangaistuskeino, aina kun sai kuulla muilta tehneensä jotain niiden mielestä väärin, oli pakko mennä tyyliin koulussakin vessaan viiltämään, kun ei pystynyt olemaan tekemättä itselleen mitään. Ja siis ei mulla kotonakaan ihan helppoa ollut, mutta ei mulle sillon tullut mitään "pakko viiltää"-oloa. Se tuli aina vaan koulun tapahtumista, kotiolot ei vaikuttaneet siihen oikeestaan mitenkään. Jossain yläasteen loppupuolella vasta aloin viiltelemään enemmän siihen muunkin ahdistuksen ja pahan olon purkamiseen, eli jotain about 3 vuotta viilsin aina pelkästään koulun takia.

Mun tuntemista viiltelijöistä sellanen 8-9 kymmenestä on/on ollut kiusattuja.

Viiltelyn jäljet johtavat sylttytehtaalle. Luulen, että vastaava yhteys kouluväkivaltaan löytyy myös todella monen nuoren syömishäiriön ja itsetuhoisuuden taustalta.

Valopilkku ja Nynny Nyhverö Yle Radio Ykkösellä

Yle Radio 1: Eve Mantun kuriton kokous (nettikuuntelu, mp3, podcast)

Esityslista 25.1. Kouluväkivalta on aikuisten moka!

1. Kokouksen avaus

2. Kokouksen järjestäytyminen

3. Laittomuuden ja päätösvallattomuuden toteaminen.

4. Vallallaolevien asenteiden esittely ja horjuttaminen.

Koulussa tapahtuvasta kiusaamisesta ja väkivallasta on jauhettu vuosikymmenet. Eniten viineriä kuluu fiksujen aikuisten työryhmissä, joissa suunnitellaan toimintamuotoja. Samaan aikaan lapset kärsivät kohtuuttomasti yksin välitunneilla ja koulumatkoilla.

Aikuisten mielestä on kohtuullista sovitella kiusaamistilannetta niin, että osapuolet (!) juttelevat ja lyövät kättä päälle. Joissakin tapauksissa kumpaakin "riitapukaria" on pyydetty rakentamaan kompromissia.

"Läskin apinan" on siis syytä tulla puolitiehen vastaan, laihduttaa ja ruveta vähemmän urpoksi. Silloin kiusaaja voi höllätä vähän, jättää vaikka joka toisen lyönnin väliin.

Sovitaanko näin? Ja kokoonnutaanko tässä rehtorin huoneessa vaikka kuukauden päästä ja tsekataan onko tilanne rauhoittunut?

Kuriton kokous kysyi ongelman todelliselta asiantuntijalta neuvoa ja kutsui kokoukseen Valopilkku ry:n naiset Saija Salmen ja Tina Holmberg-Kaleniuksen.

Kiusatun vastaisku -blogin kirjoittaja "Nynny Nyhverö" eli oman helvettinsä kouluikäisenä. Nyt hän neuvoo kiusattuja ja lataa meitä aikuisia täyslaidallisella.

- Opin koulussa, että aikuiset ovat heikkoja ja tyhmiä. Kouluaikoina oli katkera kiusaajille, mutta vihani kääntyi ajan myötä kohti aikuisia. Koulun henkilökunta ja koulupoliisikin nosti kädet pystyyn. He eivät saaneet 10-vuotiasta kiusaajaa aisoihin. Aikuiset eivät pystyneet estämään häntä tuhoamasta lapsia ympäriltään. Opin, että yhteiskunta lakeineen ja oikeuksineen on surkea vitsi. Tässä maassa häijyin ja voimakkain hallitsee ja muiden on alistuttava.

Voimmeko me täydestä sydämestämme sanoa, että teemme kaikkemme?

Mitä meta-asioita koulu opettaa koko yhteisölle silloin, kun kiusaamisen/väkivallan annetaan jatkua?

Millä perusteilla oppilas voi kieltäytyä menemästä kouluun?

5. Muut asiat

Sauforisti Yrjänä Sauroksella on oikeus häiriköidä kokousta sanoin ja sävelin.

6. Kokouksen päättäminen.

Eve Mantun kuriton kokous nro 4 pidetään lauantaina 25. tammikuuta klo 10.00. Pöytäkirjan tarkastajina koko Suomen kansa.



Pöytäkirja 25.1.

Paikka: Kurittoman kokouksen vallattu tukikohta B

Läsnä: Valopilkku -projektin toimijat Tina Holmberg-Kalenius ja Saija Salmi sekä puheenjohtaja-nuija Eve Mantu.

1. Kokouksen avaaminen
Puheenjohtaja ja nuija Eve Mantu avasi kokouksen klo 10:00.

2. Kokouksen järjestäytyminen
Pöytäkirjan tarkastajaksi valittiin Suomen kansa.

3. Laittomuuden ja päätösvallattomuuden toteaminen
Sääntöjä ei ole, mutta jos olisi, niissä lukisi, että kurittomat kokoukset ovat aina laittomia ja päätösvallattomia.

4. Vallalla olevien asenteiden esittely ja horjuttaminen

Yrjänä Sauros lupasi uupuvia huokuja, teräviä piirtoja ja henkien puheita.

Kokouksen esityslistalla oli poika, jota paiskotaan pitkin naulakoita koulun käytävällä, tyttö, jota kohdellaan kuin ilmaa ja opettaja, joka aistii, että joku on pielessä, mutta on kuin ei huomaisi mitään.

Kouluväkivallasta on tehty tilastoja ja tutkimuksia, mutta silti kiusaaminen jatkuu. Liian monessa koulussa kuvitellaan, että hankala tilanne purkautuu yhdellä keskustelulla, jonka päätteeksi kiusaaja ja kiusattu laitetaan paiskaamaan kättä.

Saija Salmi ja Tina Holmberg-Kalenius toivat kokoukseen moninkertaisen asiantuntemuksen. Heitä kumpaakin on kiusattu koulussa ja he ovat kiusattujen lasten äitejä. Näiden omien kokemusten lisäksi he ovat opiskelleet aihetta monipuolisesti. He ovat siis kouluttautuneita vertaistukijoita - eli samalla sekä vertaisia että ammattilaisia.

He eivät harrasta viinereiden syömistä aikuisten fiksuissa kokouksissa, joissa suunnitellaan toimenpiteitä. He mieluummin toimivat.

Puheenjohtaja esitteli henkilökohtaisen ongelman: hänen on vaikea uskoa vallallaoleviin kiusaamisen estämisohjelmiin, koska ne vaikuttavat munattomilta. Tina Holmberg-Kalenius on huomannut, että kouluissa ollaan väkivallan ja kiusaamisen suhteen liian kärsivällisiä. Tilannetta seurataan ja katsellaan niin pitkään, että tapaus ehtii kehittyä vakavaksi. Saija Salmi täräytti, että kiusatun elämä on sisäinen helvetti.

Valopilkkuun ottaa yhteyttä noin sata oppilasta vuodessa. Joskus tulee nelirivinen sähköposti, joskus asiaa selvitetään pitkäänkin. Perhe on Valopilkun työntekijöiden ykköslähtökohta. He kuuntelevat ja neuvovat, esimerkiksi kertoen aiemmista tapauksista opittuja keinoja.

Onko olemassakaan koulua, jossa ei kiusata ollenkaan?

Nimimerkki Nynny Nyhverö tyrmää rehtorit, jotka ylpeilevät, että heidän koulussaan ei kiusata. Rajun kouluväkivallan uhriksi joutunut Nynny Nyhverö kertoi kokoukselle puhelimitse, että hänen nähdäkseen on kaksi vaihtoehtoa: joko rehtori valehtelee tai hän ei näe mitä koulussa tapahtuu. Nyhverön mukaan aikuisilla ei ole hajuakaan mitä kouluissa tapahtuu, mutta lapset tietävät tarkasti ketä koulussa halveksitaan ja mikä on yhteisön nokkimisjärjestys.

Kokous keskusteli siitä, mitä keinoja aikuisilla olisi päästä selville lasten välisistä jännitteistä. Saija Salmi lähtisi kehittämään opettajakoulutusta. Opettajilla ei ole tarpeeksi taitoa lukea oppilaita, nähdä hienovaraisia tilanteita. Kokous keksi täydennyskoulutukselle nimenkin: antennipääkoulutus.

Nyt 38-vuotias Nynny Nyhverö on katkera aikuisille. Kun hän oli vielä koulussa, hänen vihansa kohdistui kiusaajiin. Nyt hän vihaa aikuisia, joiden olisi pitänyt saada 10-vuotias kiusaaja kuriin. Kun alistaminen ja pahoinpitely sai jatkua, kiusattu oppi ikäviä asioita yhteisöstä ja sen myötä yhteiskunnasta.

1. Yhteiskunta lakeineen ja oikeuksineen on pelkkä surkea vitsi.

2. Häijyin ja voimakkain hallitsee, muiden pitää alistua.

3. Aikuiset ovat heikkoja ja tyhmiä.

Kokous lähti pohtimaan onko kouluväkivalta rakenteellinen ongelma, joka aiheutuu koulusta itsestään? Puheenjohtaja luki Vesa Linja-ahon kommentin Kiusatun vastaisku -blogista:

Mielestäni koulukiusaaminen on koulun rakenteellinen ongelma, vähän samalla tavalla kuin korruptio on valtion rakenteellinen ongelma. Eli: aina kun meillä on valtio, on korruptiota. Ja aina kun meillä on koulu, on koulukiusaamista.... Laitokseen sullottu ihmislauma on täysin epäluonnollinen ympäristö ihmisille, ja olisi ihme, jos siellä ei tapahtuisi kiusaamista. (Vesa Linja-aho 30.7. 2010)

Entä valvonta? Ovatko lapset liikaa keskenään?

Nynny Nyhverö muistutti puhelimitse, että lapset eivät voi oppia sosiaalisia taitoja keskenään. Eivät ainakaan sellaisia sosiaalisia taitoja, joita me haluaisimme heidän oppivan. [lisäys NN: Kärpästen herra, anyone ?] Kokous totesi, että lapset ovat ja saavatkin olla keskeneräisiä ihmisiä, jotka tarvitsevat viisaiden aikuisten valvontaa ja ohjausta. Saija Salmi ja Tina Holmberg-Kalenius olivat sitä mieltä, että lasten on myös voitava olla keskenään, mutta se ei poista aikuisen vastuuta koulurauhan varmistamisessa.

Puheenjohtaja ravisteli perusteita ja opetussuunnitelman ylivoimaa. Eikö joskus voisi julistaa koulun poikkeustilaan, hylätä matematiikan ja biologian muutamaksi viikoksi ja keskittyä käsittelemään rehottavaa kiusaamisongelmaa. Oppilaat tietävät kuitenkin jo mitä on meneillään, mitä järkeä on hyssyttelyssä? Mikä estää kutsumasta nuorisotyöntekijöitä välituntivalvojiksi, vanhempia koulumatkoille saattajiksi? Jos koulussa on väkivaltaa ja kiusaamista, sen tietävät kaikki oppilaat. Jos kiusaamisen annetaan jatkua, koulussa pyörii eräänlainen näkymätön opetussuunnitelma. Niin kiusattu, kiusaajat kuin sivustakatsojatkin oppivat, että alistaminen ja väkivalta toimii. Me aikuiset olemme usein liian myöhään liikkeellä.

Kun me kulttuurissamme ihannoimme vahvuutta, me ruokimme kiusaamista, muistutti Tina Holmberg-Kalenius. Kouluissa pitäisi olla tunneopetusta. On paljon lapsia, jotka eivät osaa tulla toimeen muiden kanssa. Rajua kiusaamista voi olla jo ekalla luokalla!

Jos äiti manipuloi tytärtä kotona, tytär manipuloi ystäviään koulussa. Tunnekasvatus ohjaisi viisaaseen ristiriitojen ratkaisemiseen, opettaisi neuvottelutaitoja ja yhteistyötä.

5. Muut asiat
- kokous oli yksimielinen siitä, että kiusaamista EI VOI sovitella. Kiusatun ei tarvitse kätellä kiusaajaa. On julmaa istuttaa kouluväkivallan uhri kiusaajien kanssa samaan neuvottelupöytään.
- kokous vaatii, että aikuiset skarppaavat ja opettelevat lukemaan lapsia ja lasten välisiä suhteita.
- kokous kehottaa kaikkia miettimään, mikä käsitys meillä on kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä. Onko yhteistyötä?
- kokous usuttaa aikuiset ulos kivoista viineripalavereista. Yhtään tilastoa tai toimenpidesuunnitelmaa ei enää tarvita. Silmät ja korvat on vietävä oppilaiden luo.
- kokous toteaa, että vertaissovittelu haiskahtaa laiskojen aikuisten keksinnöltä. Lapset eivät sovi vaikeiden ihmissuhdesotkujen selvittelijöiksi, heillä ei ole tarvittavaa kypsyyttä. Ja vielä kerran: kiusaamistapaukset EIVÄT KUULU sovitteluun ollenkaan.
- kokouksen aluksi nautittiin kaksi kahvia ja yksi jäätee.

6. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja kiitti kipakasta keskustelusta ja päätti kokouksen klo 10:45

Ole hiljaa ja syö lääkkeesi, osa 9

Me kehitettiin epilepsialääke. Äh, ei se tuota tarpeeksi rahaa. Hei, kaupataan sitä kipulääkkeenä ! Voi voi, rahaa ei tule tarpeeksi. Patenttikin raukeaa pian. Nyt mä tiedän ! Kaupataan sitä psyykenlääkkeenä ja sanotaan että lääke toimii vain otettuna yhdessä parin muun meidän valmistaman lääkkeen kanssa ! Jättipotti !

Näin toimii Big Pharma.

* * * * *

Ylen MOT uutisoi epilepsia/kipu/ahdistus/ihmelääke Lyrican vaietuista haitoista.

Pikku vinkki: Älkää tehkö lääkeyhtiöiden itsediagnoositestejä. Niiden ainoa tarkoitus on lisätä lääkkeiden myyntiä. Sain GAD-7 -testistä maksimipisteet. Sairastan kaiketi vaikeaa yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä. Onneksi apu on lähellä: Lyrica.

* * * * *

Uusi suomalainen tietokirja: Näyttöön perustuvaa masennuksen lumehoitoa. Miten depressiosta tuli lääketeollisuuden huippubisnestä?

Masennusta on pidetty kansansairautena, koska niin moni päätyy masennuseläkkeelle. Samaan aikaan on kerrottu, että meillä on tehokas hoito depressioon, ne onnellisuuspillerit eli masennuksen täsmälääkkeet. Nykyisen tiedon valossa pikemminkin vaikuttaa siltä, että mielialalääkkeiksi kutsuttujen keskushermostolääkkeiden nauttiminen lisää masennuksen uusiutumista.Lääkkeet ovat osoittautuneet lähinnä lumevaikutteisiksi aivopillereiksi.

Miten näin pääsi käymään? Miten on mahdollista, että masennuslääkkeet on hyväksytty myytäviksi ja niitä pidetään edelleenkin "hyvänä hoitona"?

Aivojen vuosikymmenen, 1990-luvun vanavedessä psykiatriasta tuli biologista, jolloin mielenhäiriöt alettiin luokitella aivosairauksissa. Takana oli sekä uuskonservatiivinen ideologia että lääketeollisuuden rahat ja strategiat. Lääkeyhtiöt alkoivat voimallisesti rahoittaa ns. näyttöön perustuvia hoito-ohjeita, koska uudet, serotoniinitasoa aivoissa nostavat SSRI-lääkkeet oli julistettu masennuksen syiden hoitamiseksi, vaikka väitteiden takana oleva ns. monoamiinihypoteesi on tieteellisesti väärä. Lääketeollisuus on vaikuttanut diagnoosien laadintaan, hoito-ohjeisiin, tutkimuksien rahoittamiseen ja niiden julkaisemiseen tai julkaisematta jättämiseen sekä lääkäreihin ja potilaihin koulutuksen, yhteistyön ja viestinnän kautta.

On saatu aikaiseksi yhä enemmän lääkittäviä, yhä enemmän masennuseläkeläisiä, yhä enemmän depression vuoksi sairauslomalla olevia, mutta farmafirmoissa kassakoneet ovat laulaneet.

Tapasin kirjailijan Mielenterveysmessuilla. Kävimme pitkän ja erittäin mielenkiintoisen keskustelun kirjan aiheista. En ole ehtinyt kirjaa vielä lukemaan, mutta luen sen heti kun saan pari muuta juttua valmiiksi.

* * * * *

Kuunteluvinkki: Valopilkun Saija ja Tina ovat Eve Mantun haastattelussa Yle Radio Ykkösellä lauantaina 25.1.2014 ! Ohjelmaan on haastateltu myös jotain random neverheard nobodya:

Siitä saa kicksit, kun toinen murenee

Näin kiusaamisen kiihottavuutta selittää koulussa rääkätty nuori mies, jonka opintie oli yhtä helvettiä. Kiusattu oppii, että yhteiskunta on vitsi ja aikuiset heikkoja. Eve Mantun kuriton kokous kysyy, kenen tehtävä on olla kartalla siitä, mitä koulussa tapahtuu? Tehdäänkö kaikki voitava? Miksi oppilaat ovat niin paljon keskenään koulussa?

Valopilkkukoulutus Turussa keväällä 2014

Valopilkku järjestää vertaistukiohjaajakoulutuksen Turussa Auralan kansalaisopistolla 22. - 23.3.2014.

Eikä maksa mitään. Koulutus on ilmainen.

Kevään aikana järjestetään kursseja ainakin Tampereella ja Heinolassa. Niistä tulee tietoa myöhemmin.

Kenelle koulutus sopii ? Jos luet tätä, niin sinulle. Jos aiot osallistua kouluväkivallan vastaiseen kamppailuun, saat kurssilta arvokasta tietoa ja opit toimimaan vertaistukihenkilönä kouluväkivallan uhreille.

Vertaistukiryhmiä on vain Valopilkun kotikaupungissa Lahdessa. Jospa koulutusten myötä ryhmiä perustettaisiin myös muualle.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen sähköpostilla tai soittamalla.

Voin suositella Valopilkkua, koska kävin marraskuussa Karkkilassa kuuntelemassa Valopilkkukouluttajien luentoa. He puhuivat täyttä asiaa.

Lakia on noudatettava !

Kansa on puhunut. Laki ohittaa moraalin:

Suurin osa suomalaisista näyttää olevan sitä mieltä, että lakia on noudatettava, sanoi oma oikeustaju mitä tahansa.

Toisenlainen aikakausi, toisenlaiset johtajat, toisenlaiset lait, niin meilläkin epätoivotut kansanosat haihtuisivat savuna ilmaan tuhoamisleirien krematorioissa. Kyllä lainkuuliainen kansa tottelee kun käsketään.

Tajuavatko omantuntonsa lain edessä vaientavat ihmiset, mitä he oikeasti ovat tekemässä ? Vanha sanonta kuuluu: Pahan voittoon tarvitaan vain se, etteivät hyvät ihmiset tee mitään. Eikä tarvitse puhua kansanmurhasta. Paljon pienemmät asiat ratkaisevat, miltä tulevaisuus näyttää. Kehitys kulkee tälläkin hetkellä huolestuttavaan suuntaan. Sananvapautta rajoitetaan, sosiaaliturvaa leikataan, työelämää kurjistetaan, ja mitä tekee kansa ?

Enemmistö suomalaisista pitää ehdotonta lainkuuliaisuutta kunnia-asiana. Mitä se ei ole. Ihminen, joka antaa lain ohittaa moraalin, ei ole sankari, vaan raukkamainen pelkuri.

Kun vanhemmat vetävät lapsensa väkisin peruskouluhelvetin läpi, on siihen syynä juuri tuo sokea tottelevaisuus. Kun viranomainen sanoo, että kouluun on mentävä, lainkuuliaiset vanhemmat tottelevat.

* * * * *

Viranomaisten mielivallasta, lastensuojelusta ja systeemin toiminnasta vielä. Olipa kerran joukko kiusaajia, yksi kiusattu, ja yksi oppilas, joka kertoi kiusaamisesta koulun henkilökunnalle. Kenestä tehtiin lastensuojeluilmoitus ? Vastaus löytyy tuolta: Kun lapsi ei ole turvassa

Lastensuojeluviranomaisten mielivalta

Ohjesivulla varoitetaan lastensuojeluviranomaisista:

- Varokaa lastensuojeluviranomaisia. Älkää päästäkö tilannetta niin pitkälle, että juttu siirtyy lastensuojeluviranomaisille. Heidän väliintulosta ei ikinä seuraa mitään hyvää. Päinvastoin, edessä voi olla vaikkapa huostaanotto ja vuosikausien helvetillinen taistelu viranomaisten mielivaltaa vastaan. Älkää koskaan asioiko lastensuojeluviranomaisten kanssa ilman asianajajan läsnäoloa.

Suomen Kuvalehti: Miten lastensuojelusta tuli kyttäämistä? ”Yksikin väärin perustein puoskaroitu huostaanotto on liikaa”

Kirjailija Maria Syvälä kirjoittaa lastensuojelun kriisistä: ”Minun on ikävä aikoja, kun lapsenkasvatuksessa puhuttiin maalaisjärjestä, rajoista ja rakkaudesta. Nykyään kuulee vain älyllisyydeksi naamioitua psykopuhetta. Jos perhe ei ole normaali, se on epänormaali, jolloin se on hajotettava. Käsityksen normaaliudesta määrittelee lastensuojeluväki. Mutta onko käsitys kapea ja elämälle vieras?”

Turun Sanomien Extra-viikkoliite julkaisi 28.12.2013 jutun lastensuojelusta. Yksi juttuun haastatelluista asiantuntijoista on yllämainitun Suomen Kuvalehden artikkelin kirjoittanut Maria Syvälä. Extran juttua ei valitettavasti löydy netistä. Mikäli muistatte, minua haastateltiin Extra-viikkoliitteeseen kaksi ja puoli vuotta sitten.

Turun Sanomat Extra 28.12.2013, korostukset NN:

Huostaanotto jätti syvät jäljet

Yli kuusi vuotta sitten turkulaisäiti kadotti tyttärensä lastensuojelujärjestelemään. Äiti ei nuku öitään vieläkään.

Äiti ja tytär toivat tarinansa esiin Turun Sanomissa marraskuussa 2008. Se herätti mielipidepalstoilla raivoisan keskustelun Turun lastensuojelun toimintatavoista ja etenkin siitä, tehdäänkö huostaanottoja heppoisin tai virheellisin perustein - eli siitä, voiko virkamies olla väärässä.

Tarinan pääpiirteet olivat nämä: Tytön ongelmat alkoivat koulussa, jossa hän oli joutunut kiusaamisen kohteeksi. Yläasteikäisenä hän oli kovis: lintsasi, tupakoi ja häiriköi. Ratkaisevan lastensuojeluilmoituksen teki 2007 opettaja, joka oli kuullut huhun, että tyttö olisi sanonut käyttävänsä huumetta. Huumeseula ei tätä kuitenkaan vahvistanut.

Alkoi lastensuojelun perhetyö, joka puolessa vuodessa johti huostaanottoon. Sitä vastustivat niin yksinhuoltajaäiti, tytär kuin erossa perheestä loitontunut isäkin. Perusteena olivat perhetyöntekijöiden kirjaamat muistiinpanot tapaamisista, joissa tyttö oli ollut provosoituneessa mielentilassa.
Tyttö karkasi lastenkodista. Äiti suostutteli lapsen palaamaan ja saattoi tämän illalla takaisin. Tuntia myöhemmin lapsi soitti hysteerisenä, että häneltä otetaan puhelin pois eikä hän tiedä, minne häntä ollaan viemässä. Lapsi oli äidin tietämättä viety psykiatriseen sairaalaan.

Toiselta "hatkalta" hän ei enää palannut lainkaan, vaan jäi elelemään epämääräiseen seuraan kaduille. Kun tyttö seitsemän ja puolen kuukauden karkumatkan jälkeen uskaltatui sairaana ja heikkona esiin, sosiaalitoimi salli hänelle kuuden kuukauden koeloman.

Jutun ilmestyessä marraskuussa 2008 tyttö toipui koettelemuksistaan kotona ja huostaanoton purku oli käsiteltävänä korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Miten sitten kävi?

-Kun juttu oli lehdessä, viranomaiset tajusivat, että tätä tapausta he eivät hanskaa. Viranomaiset saatiin neuvottelupöytään pohtimaan, voisiko tytön asioita järjestää toisella tavalla, äiti sanoo.

Hän näkee, että viranomaiset olivat aiheuttaneet tytön joutumisen hengenvaaraan. He olivat lastenkotiin ja mielisairaalaan pakottamalla pelästyttäneet lapsen niin, että tämä mieluummin valitsi elämän kadulla.

-Ymmärtääkseni huostaanotettu lapsi on lain mukaan kunnan vastuulla ja kaikki vahinko, mikä hänelle tapahtui kadulla, on siten kunnan korvattavaa. Jos minulla olisi ollut voimia, olisin voinut haastaa kaupungin tästä oikeuteen. Sosiaalikeskuksesta sanottiin vain, että jos hän kuolee, hautauskuluista vastaa vanhempi.

Jutun ilmestymisen jälkeen Korkeimmasta hallinto-oikeudesta tuli ratkaisu, joka sinetöi jatkon: huostaanottoa ei purettu.

-KHO:ssa ei käsitelty itse huostaanoton perusteita, vaan sitä, onko se tapahtunut lainmukaisesti.

17-vuotias lähetettiin Oulun lähelle päihdekuntotuttavaan lastenkotiin. Äidin mukaan tytöllä ei ollut ennen huostaanottoa ollut huumeongelmaa lainkaan, vaan hän aloitti aineiden käytön lastenkodissa ja sotkeutui niihin pahiten eläessään kadulla.

-Ennen huostaanottoa hänellä ei ollut todellisia ongelmia. Ne alkoivat lastenkodissa.

-Eikä hänellä ollut ADHD:tä eikä Aspergeria, niin kuin epäilin.

Vähän ennen täysi-ikäisyyttä tyttö sai opiskelupaikan Keski-Suomesta. Hän jaksoi siellä puoli vuotta, kunnes palasi Turkuun. Akateemisesti koulutettu äiti oli sillä välin kokenut sosiaalisen romahduksen.

-Elin toimeentulotuella, ja sossut olivat ylisuuren vuokran perusteella vaatineet meitä muuttamaan omasta kodistamme pois. Asuin toisen tyttäreni kanssa kahdestaan 55 neliön asunnossa. Eihän meillä ollut tulijalle edes sänkyä.

Vaikeista vaiheista huolimatta tyttö on saanut elämänsä järjestykseen. Kesällä juhlittiin lakkiaisia ja erinomaisia arvosanoja, ja sitten hän pääsi opiskelemaan korkeakouluun. Äiti tuntee, että tyttö on katkera häntä kohtaan.

-Hän viljelee lausetta "sä vain sysäsit mut lastenkotiin, kun mä en enää ollutkaan kiva".

Mutta tietäähän tyttö, että äiti kävi kaikki oikeusasteet läpi saadakseen vastentahtoisen huostaanoton purettua?

-Hänelle on oman minäkuvansa eheyden vuoksi nyt tärkeintä tarinan eheys: viranomaisen toimivat väärin, äiti oli paska ja hän kärsi vuosia, mutta siitä huolimatta hän on selviytynyt.

Äiti kertoo, että hänellä oli vähän aikaa sitten tyttären kanssa yhteenotto, jossa tämä itkien kertoi kuinka paha olo hänellä on ollut.

-Jotenkin sain muistutettua siitä, että siinä tilanteessa mulla ei ollut keinoja auttaa. Sen jälkeen mulla ei enää ollutkaan sananvaltaa asiaan.

Lapsi joutui systeemin vangiksi.

Miten äiti on voinut?

-Jonkinlainen syy-yhteys voi olla siihen, että minulla todettu syövän esiaste ja rytmihäiriöitä, joihin on määrätty lääkitys. Yöunet menivät vuosikausiksi. Nukuin parin tunnin pätkiä, ja usein nukahdin vasta aamuviideltä. En ole sen jälkeen ollut edes työkykyinen.

Kun vaivoja tutkittiin tuloksetta, eräs lääkäri lausui viimein avainsanat: Kyseessä postraumaattinen stressireaktio. Vuosien kuormitus laukeaa viiveellä.

Äidin johtopäätös menneistä vuosista on tämä: lastensuojelussa ei piitata ihmisestä. Asialla on epäpäteviä työntekijöitä ja monia, joilta puuttuu älyä ja herkkyyttä.

-Esimerkiksi huostaanoton kuulemistilaisuudessa työntekijä sanoi lapsen itkiessä "sitä saa mitä tilaa".

-Siellä on tärkeintä se, että noudatetaan pykäliä ja että he tekevät työnsä oikein, riippumatta siitä, jääkö asiakas henkiin vain ei. Niin sanotun harkinnanvaraisen avun perusteena on pärstäkerroin. Jos asiakas on "hankala", se apu tungetaan kurkusta alas, vaikka henki menisi.

-Kun nykyään seuraa uutisointia, huomaa, miten sattumanvaraista on, kuka saa lastensuojelun palvelua, kuka jää ilman ja kuka joutuu niihin, vaikkei haluaisikaan.

Tytär on tietoinen äidin kertomuksesta mutta ei itse halunnut haastateltavaksi.

Kun työntekijän huoli muuttui faktaksi

Suomessa tehdään paljon hyvää lastensuojelutyötä - mutta ihan liikaa myös luokattoman huonoa. Toimittaja Maria Syvälä on koonnut pamflettiin ja tietokirjaan Hukassa huostassa (2013) kertomuksia lastensuojelun runtelemista perheistä. Hän pohtii laajasti sitä, miksi väärille raiteille päädytään.

Eerika-tytön kauhea murha betonoi lastensuojelukeskustelun vähäksi aikaa yhteen muottiin: pitäisi puuttua enemmän, ottaa huostaan aikaisemmin ja pitää siellä.

Huomio on tärkeä, mutta se ei poista toisen ääripään epäkohtia, sitä, että Suomessa tehdään myös aiheettomia huostaanottoja. Eri kunnissa huostaanoton kynnys on eri kohdissa, ja huostaanotetuksi päätyy lapsia, joiden tilanne olisi autettavissa peruspalveluissa, kuten koulussa tai terveydenhoidossa, tai perheneuvolassa tai vanhanaikaisesti kodinhoitajan avulla.

"Jotakin on pahasti pielessä maassa, jossa diabetesta sairastavan pikkupojan äidille tarjotaan huostaanottoa tukitoimena", Maria Syvälä kirjoittaa.

"Ihannemaailmassa on vain hallittuja tilanteita ja hillitysti käyttäytyviä ihmisiä. Tosielämässä moni nuori juo itsensä välillä humalaan. Joku voi olla itsetuhoinen. Tavallisen kännäämisen tulisi johtaa kotiarestiin, itsetuhoisuuden taas käynneillä psykiatrin luona. Nyt niistä on tehty syy lastensuojeluasiakkuuden alkamiselle."

Syvälä käsittelee kiinnostavasti varhaisen puuttumisen ideologiaa, joka lanseeraattiin 2000-luvulla. Se tuli suomalaisten tietoisuuteen sosiaali- ja terveysministeriön Varpu-hankkeessa 2001-2005. Varhainen puuttuminen oli yksi johtoajatus 2008 voimaan tulleessa uudessa lastensuojelulaissa. Varhaisen puuttumisen työvälineeksi tarjottiin Stakesin kehittämää huolen vyöhykkeistöä, jossa asteikko ulottuu "ei huolta" -tilanteesta "suureen huoleen".

Syvälän mukaan huoliajattelun levitessä kunnissa kehotettiin tekemään lastensuojeluilmoituksia matalalla kynnyksellä. Kirjan haastateltu tutkimusprofessori Tom Arnkil, toinen huolen vyöhykkeistön luojista, on harmissaan siitä, miten huolen käsite vääristyi. Sosiaalityöntekijän huolta on alettu pitää faktana, vaikka se on fiilispohjaista - mutua. Huolta ei käytetä dialogin aloittajana, vaan luokittelun työkaluna.

-Monet työntekijät käyttävät oman huolensa kuvausta todellisuuden kuvauksena. Se on henkistä laiskuutta ja ylimielistä vallankäyttöä, Arnkil sanoo.

Aiheettomien huostaanottojen purkamisissa auttanut varatuomari Leeni Ikonen toteaa, että koska huolimetodi perustuu työntekijän tuntemuksille, lastensuojelun asiakkaaksi voi päätyä kuka tahansa. Ja lastensuojelujärjestelmästä on vaikea vapautua, kun sinne on kerran joutunut.

Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen sanoo yksiselitteisesti, ettei lastensuojelun ratkaisuja saisi tehdä subjektiivisen tuntemuksen varassa.

-Huostaanotoista on tullut eräänlainen yleisratkaisu. Sen sijaan, että apu vietäisiin kotiin ja perheeseen, viedään lapsi autettavaksi perheen ulkopuolelle, Keltikangas-Järvinen sanoo.

Dosentti Matti Rimpelän mukaan kuvio on erikoinen: Kunnat eivät tue perheitä, koska perhetyö muka maksaa liikaa. Samalla ne lakaisevat hankalat lapset ja nuoret pois silmistään laitoksiin ja sijaisperheisiin, mikä maksaa moninkertaisesti enemmän.

Syvälä kiinnittää kirjassaan huomiota myös vanhemmuudenarviointiin, joka on lastensuojelutoiminnan ydintä, vaikkei sitä ole lastensuojelulaissa edes määritelty. Sitä hankitaan ostopalvelunakin. Vanhemmuudenarviointiin ei ole selvää ohjeistusta, vaan se perustuu yleensä kirjavan koulutustaustan omaavien työntekijöiden subjektiiviseen havainnointiin.

Raija Pääskyvuoren opinnäytetyöstä ilmenee, ettei perheille läheskään aina kerrota siitä, että he ovat arvioinnin ja tarkkailun alaisia, vaikka hyvän hallinnon periaatteisiin kuuluu läpinäkyvyys.

Syvälä kertoo, miten perhekuntoutusjaksolle "päässyt" narsistimiehen kiusaama Pilvi päätyikin vanhemmuudentarkkailuun, minkä seurauksena puolitoistavuotias tyttö sijoitettiin tuntemattomaan paikkaan. Kirsin tarinassa näyttää siltä, että laitoksessa tapahtuneen vanhemmuudenarvioinnin haluttiin tukevan haluttua lopputulosta. Sosiaalitoimi luotti siihen, että hallinto-oikeus kyseenalaistaa sosiaalitoimen näkemyksiä ani harvoin.

Huostaanotto käsitellään hallinto-oikeudessa, mikäli perhe vastustaa huostaanottoa. Syvälän mukaan hallinto-oikeudet vahvistavat huostaanotot lähes läpihuutojuttuna. Vuonna 2010 vain 7 prosenttia huostaanottohakemuksista ja sijaishuoltoon sijoittamisista hylättiin.

Että siitä vaan. Usko ihan vapaasti, että viranomainen suojelee sinua ja perhettäsi. Usko ihan vapaasti, että viranomaisen pettäessä saat oikeutta oikeuslaitokselta. Luovuta lapsesi viranomaisten hoidettavaksi ja anna viranomaisten repiä lapsesi riekaleiksi, ja ihmettele sitten miksi lapsesi pitää sinua heikkona surkimuksena. Siitä vaan. Ihan vapaasti. Usko ja tee ihan mitä ikinä haluat.

Viranomaisten mielivalta

Lisäsin Ohjeita kiusatulle -sivulle uuden ohjeen:

- Koulun henkilökunta ja viranomaiset yrittävät kääntää tilanteen sinun ja vanhempiesi syyksi. Tiedostakaa, että se on viranomaisten normaali menettelytapa tilanteissa, joissa viranomainen on itse toiminut laittomasti.