Viiltely ja koulukiusaaminen

MLL Nuortennetti: Viiltely on viesti pahasta olosta

Suomen Mielenterveysseura: Viiltely

Väestöliitto: Syömishäiriöt ja viiltely

Virallisten asiantuntijoiden virallisista kirjoituksista puuttuu... jotain ? Seuraavan tekstin on kirjoittanut eräs nuori nainen. Hän saa nyt itse kertoa mistä viiltelyssä on kyse:

Aloitin viiltelyn joskus ala-asteen loppupuolella, en siitä kauheesti mitään enää muista (tai halua muistaa..), mutta sen muistan että siihen oli aika monta syytä. Ehkä painavin syy oli se, että halusin apua, mutten uskaltanut/osannut sitä pyytää, en pystynyt sanomaan kenellekään mun pahasta olosta ja toivoin, että joku olisi huomannut viiltelyjäljet ja tullut kysymään suoraan niistä jotain. Mutta eihän niin koskaan käynyt, kun häpesin niitä jälkiä niin paljon, että pidin ne aina niin hyvin piilossa kuin mahdollista. Toinen syy oli se, etten osannut käsitellä ahdistusta millään muulla tavalla, viiltely toi (ja tuo edelleen) hetkeksi paremman olon. Ei se pelkkä viiltäminen, vaan myös ne sen mukana tulevat rutiinit - haavojen puhdistukset, laastaroinnit, sitomiset, pahimpien haavojen kiinni teippaamiset, ne tuo kaikki jotenkin turvallisen olon hetkeksi vaikka tiedänkin, ettei viiltely ole mitenkään turvallista, lääkäri on pelotellut mua ihan tarpeeksi sen riskeillä. Tietysti myös monille tuttu tyhjä olo on aika usein syynä, ei siis vaan tunne mitään ja tulee sellainen olo, että kipukin on tunteettomuutta parempi.

Ja sit on tietysti se itsensä rankaisu, se on ehkä suurin syy miksi nykyään viiltelen. Jotkut ihan pienetkin "mokat", asiat joista ei oikeasti ole kenellekään muulle mitään haittaa, jäävät pyörimään mieleen ja siinä tulee ajateltua, että on pakko tehdä itselleen jotain. En osaa selittää tuota mitenkään tarkemmin, mutta esimerkin kautta ehkä. Viimeksi viilsin sen takia, koska mun koirat säikäytti naapurin ja sen kissan. Hoidin tilanteen ihan rauhallisesti, mutta heti kun jäin yksin, alkoi päässä pyörimään ajatukset siitä, kuinka mun olisi pitänyt ennakoida se tilanne, pitää koirat paremmin hallinnassa ja seuraavaksi huomasinkin olevani terä kädessä.

Tosi monilla viiltelijöillä taitaa olla siihen monta syytä, mutta sit on toki niitäkin, jotka tekee sitä pelkästään jonkun yhden syyn takia. Mulla on ehkä nettikin vaikuttanut aika paljon - oon lukenut jonkun käyttäneen viiltelyä vaikka ahdistuksen lievittämiseen, käyttänyt sitä ennen vaan esimerkiksi siihen itsensä rankaisuun ja sitte päättänytkin kokeilla sitä myös ahdistukseen. Eli vaikka netistä saakin tosi hyvin vertaistukea ja se on vaan hyvä asia, että pystyy kertomaan viiltelystä ees sitten netissä, voi nettiteksteistä joskus olla haittaakin.

Se, miten viiltely ketäkin auttaa, tai auttaako ollenkaan, vaihtelee ainakin mulla ihan päivänkin mukaan. Aina se ei auta ollenkaan, joskus se pahentaa oloa ja joskus se auttaa sen pienen hetken kun viiltää. Toisilla se kuulemma auttaa jälkeenkinpäin, mä taas oon viiltelyn jälkeen yleensä aika tunteeton. Mutta en oo kuullut kenestäkään, jota viiltely auttaisi oikeasti paljon ja pidemmällä aikavälillä.

Tosi monille viiltelijöille on tuttua kontrollin menetys. Sitä vaan viiltää lisää ja lisää tajuamatta mitä tekee, jossain vaiheessa havahtuu takaisin todellisuuteen. Tää on terapeutin mukaan ihan normaalia viiltelijöille ja johtuu siitä, että se ahdistus on niin voimakasta, ettei sitä vaan pysty käsittelemään millään muulla tavalla.

Viiltelyyn voi jäädä ihan älyttömän pahasti koukkuun. Mun terapeutti vertaa sitä nykyään aina tupakkaan, mutta voin omasta kokemuksesta sanoa, että polttaminen oli mulle henkilökohtasesti paljon helpompi lopettaa kuin viiltely. Joskus sitä pystyy olemaan pitkiäkin aikoja ilman, sitten tulee joku juttu minkä takia taas sortuu, joskus ihan arpien haalistuminenkin alkaa ahdistaa, kun niihin on niin tottunut, ja sen takia sortuu taas viiltämään uudestaan. Se on tavallaan aika hassua, mulla ja monella muulla viiltely pidemmän päälle vaan pahentaa oloa ja me tiedetään se kyllä jatkuvasti, mutta tehdään sitä kuitenkin aina uudelleen ja uudelleen.

Lopettaminen ei sitten onnistukaan ihan noin vaan. Olinhan mäkin parhaillaan melkein 500 päivää ilman, mutta tässä sitä taas ollaan terän kanssa. Toiset onnistuu siinä sitkeällä yrittämisellä, toiset ei onnistu siinä koskaan. Kuitenkin melkein kaikille lopettaneillekin on mun kuuleman mukaan jäänyt se halu viiltämiseen, eli kerran jos viiltelyn aloittaa, voi joutua painimaan sen kanssa koko lopun ikänsä. Lopettamiseen on tosi monia apukeinoja, mutta ei niistä mikään voi koskaan korvata viiltelyä täysin. Mä oon käyttänyt esimerkiksi kuminauhan läpsimistä ranteeseen, jääpaloilla painamista, juoksemista yms, joskus ne auttaa ja joskus ei.

Mä en olisi koskaan aloittanut viiltelyä, jos mua ei olisi kiusattu. Tai eihän sitä varmalla voi sanoa, mutta ainakin luulisin niin. Sitä jotenkin alkoi ajatella, että ansaitsee sen kivun mikä viiltämisestä tulee kun kuuli joka päivä olevansa paska ja ties mitä muuta. Ja sit siitä tuli se rangaistuskeino, aina kun sai kuulla muilta tehneensä jotain niiden mielestä väärin, oli pakko mennä tyyliin koulussakin vessaan viiltämään, kun ei pystynyt olemaan tekemättä itselleen mitään. Ja siis ei mulla kotonakaan ihan helppoa ollut, mutta ei mulle sillon tullut mitään "pakko viiltää"-oloa. Se tuli aina vaan koulun tapahtumista, kotiolot ei vaikuttaneet siihen oikeestaan mitenkään. Jossain yläasteen loppupuolella vasta aloin viiltelemään enemmän siihen muunkin ahdistuksen ja pahan olon purkamiseen, eli jotain about 3 vuotta viilsin aina pelkästään koulun takia.

Mun tuntemista viiltelijöistä sellanen 8-9 kymmenestä on/on ollut kiusattuja.

Viiltelyn jäljet johtavat sylttytehtaalle. Luulen, että vastaava yhteys kouluväkivaltaan löytyy myös todella monen nuoren syömishäiriön ja itsetuhoisuuden taustalta.