Tämän tekstin on kirjoittanut kiusatun pojan äiti.
Mitä tapahtuu kiusatulle, kun hän päätyy psykiatriseen hoitoon? Voiko hän olla varma siitä, että hoitava lääkäri on niin perehtynyt asiaan, että automaattisesti kartoittaa myös II-tyypin trauman ? Kokemuksen perusteella voin sanoa, että ei valitettavasti voi ! Lääkärin tekemä diagnoosi viittasi skitsofreniaan, koska oireina oli mm. epäluuloisuutta, luottamuspulaa, eristäytymistä, toimintakyvyn romahtamista, taantumista, pelkoja, tunteiden latistumista ja epäily kuuloharhoista. Hoidoksi määrättiin ensisijaisesti lääkkeitä. Niitä patistettiin syömään ja jopa varoiteltiin, että voisi olla vaarallista, jos niitä ei ota tai jos niiden käytön lopettaa kesken.
'Ahaa !' -elämys hoidon toimimattomuuden syistä tuli siinä vaiheessa, kun lueskelin mm. traumaterapiakeskuksen sivuja ja sieltä löytyi kuvaus traumasta ja traumatisoitumiseen johtavista tapahtumista. Traumaa on kahden tyyppistä: I-tyyppi on äkillisen tapahtuman synnyttämää (esim. onnettomuus) ja
II-tyyppi pitkäkestoisen altistumisen aiheuttamaa (esim. koulukiusaaminen). Ja arvatkaas, millaisia oireita traumatisoitumiseen liittyi ! Kyllä, aivan oikein: mm. epäluuloisuutta, luottamuspulaa, eristäytymistä, toimintakyvyn romahtamista, taantumista, pelkoja, tunteiden latistumista ja myöskin kuuloharhoja sekä muita hallusinaatioita ! Bingo ! Kun vielä otti huomioon sairastumisen ajankohdan, sitä edeltäneen pitkäkestoisen kiusaamisen luonteen, pelkojen kohteet, tiettyjen paikkojen välttelyn, kuuloaistimusten sisällön, oli asia mielestämme selvä. Kysymyksessä oli II-tyypin trauma ja ensisijainen hoito traumaterapia.
Miksi lääkäri ei tunnistanut II-tyypin traumaa ? Hyvä kysymys ! Lääkäri kartoitti oireita SCID I -lomakkeella, mutta hän ei jostain syystä kartoittanut ahdistuneisuushäiriöitä ollenkaan. Tosin
SCID I -lomakkeella ei voi kartoittaa II-tyypin traumaa, joten traumatisoitumisen kartoitus olisi tietämättömän lääkärin toimesta tyssännyt sivulle 70, koska stressihäiriön kartoitus aloitetaan onnettomuuteen ja vastaaviin äkillisiin katastrofeihin liittyvällä kahdella kysymyksellä. Jos tällaista ei ole tapahtunut, kehoitetaan siirtymään sivulle 74 kohtaan F65. Kaikki muut traumaan liittyvät kysymykset ohitetaan.
Tämä II-tyypin trauman kartoittamisen ongelma on yleisesti tiedossa ainakin traumaterapiakeskuksen terapeuttien keskuudessa.
Monet II-tyypin traumakokemuksista kärsivät ihmiset diagnosoidaan aivan muilla kuin traumapohjaisilla psykiatrian diagnooseilla. Ongelmana on myös DSM-IV:n puutteellisuus. Traumojen osalta se on hyvin puutteellinen. Erään arvion mukaan edes seuraava painos ei ilmeisesti tule olemaan riittävästi korjattu. Kun vielä ottaa huomioon sen, että ”
Toistuvasti on todettu, että skitsofrenian ja dissosiatiivisen häiriön sekä toisaalta traumaperäisen stressioireyhtymän välillä esiintyy merkittävää päällekkäisyyttä.”
on kiusatun vanhempien tai itse kiusatun syytä vaatia II-tyypin trauman perusteellinen kartoitus ellei lääkäri sitä itse tarjoa.
”
Traumataustan löytyminen kahdelta kolmasosalta skitsofreniaryhmän psykoosien syytekijänä on niin tärkeää, että sitä ei voi sivuuttaa.”
”
Vaikuttaa mahdolliselta, että panostamalla lasten traumatisoitumisen ennaltaehkäisyyn ja välittömään hoitamiseen voidaan saavuttaa pitkällä aikavälillä merkittäviä säästöjä sekä yksilöiden että perheiden kärsimyksissä että yhteiskunnallisella tasolla hoitokulujen osalta.”
”
Epäluuloisuus itsessään on tyypillinen traumatakaumakokemus, jonka ymmärtäminen voi mahdollistaa riittävän luottamuksen syntymisen.”
”
Lasten oikeudet tulee myös ottaa huomioon niin, että he saisivat vähintään saman suojan väkivaltaa ja kaltoinkohtelua vastaan kuin aikuiset. Nyt tilanne on usein päinvastainen. Itse asiassa lapsen tulisi saada ihanteellisesti oikeutta oman spesifisen kehitystasonsa/haavoittuvuutensa huomioon ottaen.”
Lainaukset: psykiatrian erikoislääkäri Gustav Schulman:
Aiheutuvatko psykoosit sittenkin useammin lapsuuden traumoista kuin geeneistä ?
