torstai 19. huhtikuuta 2012

Enkeli-Elisa Akuutissa


Akuutti: Enkeli-Elisan tarina. Ohjelma on tuttuun tapaan katsottavissa Yle Areenasta rajatun ajan. Juttu alkaa kohdasta 0.10.55.

Minttu Vettenterä puhuu haastattelussa asiaa:

Vähätelläänkö koulukiusaamista ? Monet asiat, joita koulussa tapahtuu kiusaamisen nimikkeen alla, olisivat aikuisen maailmassa rikoksia. Pitäisikö meidän puhua kouluväkivallasta ja käsitellä niitä asioita sen mukaan ?

Sitten vain todetaan, että se oli vaan läppä. Jos se tuntuu herkemmästä ihmisestä pahalta, niin silloin se pitäisi käsitellä kiusaamisena sen sijaan, että sanotaan vain, ettei pidä olla niin herkkänahkainen.

Jos toteamme, että ’voi, voi kuule, koita nyt pärjätä, älä välitä siitä’, niin silloin nähdäkseni aikuinen pettää lapsen. Voi ajatella, tuleeko lapsi kertomaan toista kertaa.

On ilahduttavaa, että Minttu Vettenterä on hyvin perillä asioista. Hän on nimittäin Ei Kiusata –yhdistyksen puheenjohtaja. Uskon vahvasti, että tämä yhdistys tekee muutoksen.

* * * * *

Monet uskovat harhakuvitelmaan, että kiusaajat automaattisesti tajuaisivat tekonsa aikuisiksi kasvettuaan. Elisan isälle tajuaminen ja katumus tulivat vasta pahimman mahdollisen tapahtuman, oman lapsen kuoleman, jälkeen: ”Mä en oikeestaan ajatellu omaa kouluaikaa ennen ku Elisa kuoli. Elisan päiväkirjat sai mut näkemään mitä Elisa oli joutunu kestämään. Niitten juttujen kans mä tajusin, et mä ite oon ollut niissä samoissa jutuissa, mut toisella puolella vaan.”

Ja miksi he sitä tajuaisivat ? Sehän oli vain hauskanpitoa, leikkiä, hyvää läppää, ikään ja ryhmään kuuluvaa sähläämistä. Mitä nyt pienestä pilailusta voisi seurata ? Lisäksi ihmisen mieli on siitä erikoinen kapistus, että se pyrkii selittelemään asioita omaksi parhaakseen. Aika kultaa muistot. [Urbaanin Sanakirjan mukaan ”Aika kultaa muistot” on vanha viisaus, joka kertoo siitä, että ajan kuluessa ikävät asia unohtuvat helpommin kuin hauskat asiat.]

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Kun yhteiskunta on surkea vitsi


Blogger-profiilin kuvauksessa lukee: Nynnylle tämä yhteiskunta lakeineen ja ihmisoikeuksineen on surkea vitsi. Kun koulukiusattu tulen tuikkasi kertoo samanlaisesta uskon menettämisestä:

Valtion määritelmään kuuluu tunnetusti oleellisena osana se, että valtio on ainoa taho, jolla on mandaatti käyttää väkivaltaa. Heka ja hänenlaisensa muodostavat kuitenkin vapaan rälssin, jolla on erioikeus hakkaamalla ja uhkailemalla ylläpitää valtaansa omissa pikku läänityksissään. Toisin sanoen koulukiusaamisen uhri katsoo olevansa sikäli ainutlaatuinen, ettei ole poliisia, miliisiä eikä huliisia, jolle hän voisi tehdä valituksen Pösilöisen Hekasta. Koko järjestynyt yhteiskunta alkaa näyttää huonolta vitsiltä. Todellisuus on se, että Pösilöisen akan poika voi hakata häntä ranteen nyrjähtämiseen asti poliisikoiran perään haukkumatta. Todellisuus on viidakon laki, ja poliisi, laki ja laillinen meno ovat vain todellisuudesta vieraantuneiden lällärien mielenrauhoitteekseen keksimää itsepetosta. Kun koulukiusattu oppii ajattelemaan tällä tavalla, hän saattaa helposti syyllistyä raskaaseen rikokseen - vaikkapa tuhopolttoon tai pommin räjäyttämiseen - ja kun poliisi ottaa hänet kiinni, se on hänelle vain lopullinen todiste siitä, että laki ja oikeus ovat pelkkää huijausta. Pösilöisen Heka ei joutunut vastuuseen hänen rääkkäämisestään, mutta hän itse joutuu vastuuseen tuhopoltosta, - ja tämähän on mitä ilmeisintä epäreiluutta. Lait sortaa, hallitukset pettää, ja koulukiusatun ihmisoikeuskin ompi tyhjä lause tuo.

Toivottavasti kaikki ymmärtävät jutun moraalin: vaikka koulukiusaamista ei ehkä saada loppumaan, jonkinlaisia erikoistoimenpiteitä tarvitaan, jotta sen uhrit mieltäisivät lain ja yhteiskunnan olevan kanssaan samalla puolella.

Tuskin olen ainoa uskonsa ihmisiin ja jumalaan menettänyt koulukiusattu. Minulle koko yhteiskunta on pelkkää huijausta. En tiedä, onko olemassa mitään erikoistoimenpidettä uskoni palauttamiseen. Auttaisiko viranomaisten esittämä julkinen anteeksipyyntö, tai rahallinen korvaus kärsimyksistä ? Toisaalta pitää miettiä, haluanko edes uskoa ja sopeutua syvästi sairaaseen yhteiskuntaan. Sen tiedän, että uskon menettäminen olisi ollut estettävissä, ja vieläpä helposti.

Imatran puukottajalle luetaan lakia. Syyttäjä Heli Leinonen vaatii koulukiusaamisen uhrille lähes neljän vuoden vankeusrangaistusta. MTV3 uutisoi: ”Poliisi on kertonut, että kimmokkeen teolle antoi koulukiusaaminen. Syyttäjä Heli Leinosen mukaan koulukiusaaminen ei ole ollut teon todellinen motiivi.” Todellinen ? Oikeus ja oikeudenmukaisuus ovat kaksi täysin eri asiaa. Syytettyjen penkillä pitäisi olla iso liuta kiusaamiseen osallistuneita tai sitä sivusta seuranneita kersoja, ja suojeluvelvoitteensa laiminlyöneitä aikuisia ja viranomaisia.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Musiikkia koulukiusatuille II


Shinedown - Bully

Shinedownin laulaja Brent Smith kertoo: “I’m not condoning violence in this song. What I’m condoning is survival. You want to be able to use your words in any situation, but the reality is, is that you have to make sure people realize that you think highly of yourself, and that you have self-respect and you have dignity. And the song is really about, if you push me, I will push you back, and if you hit me, I will hit you back.”

Ilmeisesti amerikanmaalla on vedetty herne nenään biisin lyriikoista. On se vaan käsittämätöntä, kuinka säikkyjä ihmiset ovat, kun puheenaiheena on itsepuolustus. Ihan kuin kiusattujen pitäisi sietää kaikki paska mitä niskaan kaadetaan, ja olla vain hiljaa ja antaa lässyttäjien pitää moraalisaarnojaan. Ihan kuin nämä lässyttäjät tarvitsisivat uhrien kärsimystä tunteakseen ylemmyyttä, että olenpa minä hyvä ihminen kun minä tunnen myötätuntoa uhreja kohtaan.

Esittelen samalla toisen minua koskettaneen biisin. The Right To Go Insane kertoo elämästä veitsenterällä, selväjärkisyyden ja hulluuden rajalla. Jossain se raja menee. Ei minun tarvitse kaikkea sietää, vaan minulla on oikeus tulla hulluksi sitten kun elämä käy sietämättömäksi.

Megadeth - The Right To Go Insane

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Ei Kiusata -yhdistys


Ei Kiusata -yhdistys :

Ei kiusata –yhdistyksen tarkoitus on kaikin tavoin ehkäistä koulukiusaamista, ratkoa ongelmatilanteita ja edistää tietoisuutta kiusaamisesta ja puuttumismahdollisuuksista. Yhdistys pyrkii luomaan kiusaamisen vastaista verkostoa eri tahojen kesken sekä järjestää erilaisia projekteja, luentoja ja koulutuksia.

Punotaan yhdessä välittämisen verkko, eikä jätetä ketään yksin.

”Yhdistys on yhtä kuin ihmiset sen takana.” Niinpä, kiusaamisen vastainen työ tarvitsee tekijöitä. Nyt on käytännön mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua koulukiusaamisen kitkemiseen pois tästä yhteiskunnasta. Ajankohtaista tietoa yhdistyksestä löytyy Enkeli-Elisan Facebook-sivulta ja liittymisohjeet yhdistyksen foorumilta.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Tervetuloa todellisuuteen – Kiusaamisvideo aiheuttaa ihmetystä


Sika Mieheksi kirjoittaa blogissaan kansakunnan tunteita kuumentavasta kiusaamisvideosta (lihavoinnit N.N.) :

Videosta aiheutunut kohu sai minut hieman miettimään. On pirun hyvä, että tuollaisista tapauksista nousee äläkkä ja pohditaan jälleen kiusaamisen syvintä olemusta. Eniten minua kuitenkin jäi mietityttämään, että missä ihmeen pullossa ihmiset ovat kasvaneet, jos eivät koskaan muka ole aikaisemmin nähneet tuon kaltaista kiusaamista. Netin keskusteluja seuratessa huomasin, että joillekin tällainen todellisuus vaikuttaa tulleen täysin yllätyksenä ja aiheuttaneen suurta ihmetystä melkein raamatullisessa mittakaavassa. Itse olen videon kaltaisia tapauksia nähnyt omin silmin jo ala-asteella asti. Ja tuon videon tapahtumat ovat jokapäiväistä todellisuutta jopa täällä lintukoto-Suomessa. Eivät siis mitään uutta, ihmeellistä tai yllättävää. Videon tapahtumat eivät ole mitenkään järkyttävä yksittäistapaus.

Niinpä. Missä ihmeen pullossa ihmiset ovat kasvaneet ?

Video on poistettu nopeasti useista palveluista ja sivustoista. Tällä hetkellä se löytyy ainakin Internetvideot.comista. Jopa Iltalehden tunnistamattomaksi käsitelty versio on poistettu. Mikä sensuroinnin takana on ? Eivätkö ihmiset halua nähdä todellisuutta vai halutaanko väkivallan tekijöitä suojella ? Uhrien henkilöllisyyden suojelun ymmärrän, mutta miksi jopa Iltalehden versio poistettiin, sitä en tajua. Vai onko rasismin pelko niin suurta, että video halutaan hävittää ? Minulle tämä tapaus ei ole maahanmuuttokysymys. Minulle on ihan sama mitä kulttuuria tai ihonväriä pahoinpitelijät ja uhrit edustavat. Yhteiskunnan pitää suojella jäseniään antisosiaalisten yksilöiden mielivallalta, olivat he keitä tahansa.

Videon tapahtumista tulee mieleen vanhat filmit Saksasta ja Yhdysvalloista. Väkivallan uhriksi joutuva poika kokee samanlaista kohtelua, mitä juutalaiset 30-luvun Saksassa ja mustat 50-luvun Yhdysvalloissa kokivat. Videolla näkyvää väkivaltaa nimitetään vähättelevästi ”kiusaamiseksi.” Siis hyvät ihmiset, ihan aikuisten oikeasti, tuo ei ole kiusaamista, tuo on väkivaltaa. Enkä minä yhtään liioittele, kun kirjoitan lapsuudestani helvetissä. Tervetuloa todellisuuteen.

Kiusattuja on aina ohjeistettu kävelemään pois kiusaamistilanteesta. Se on hyvä ohje useissa tilanteissa. Mutta. Videosta näkee saman minkä minä jouduin kokemaan. Aina ei voi vain kävellä tai juosta pois. Katsokaa nyt itsekin mitä tapahtuu, kun uhri yrittää kävellä pois. Pahoinpitelijä roikkuu kiinni uhrissa ja jengi seuraa ovelle asti. Hyökkäys jatkuu sanallisena vielä aikuisen ollessa paikalla. Olisi mielenkiintoista tietää, minkälaista asennekasvatusta pojat ovat saaneet. Jos heidän koulunsa kuuluvat KiVa Kouluun, ei oppi ole mennyt perille. Ei todellakaan.

Sitten toiseen asiaan. Sain vinkin tällaisesta tutkimuksesta:

Onko sinua kiusattu peruskoulussa ? Auta Vaasan yliopiston tutkimusryhmää selvittämään turvallisen opiskeluympäristön edellytyksiä ja vastaa koulukiusaamista koskevaan kyselyyn. Kyselyyn voit vastata kätevästi ja nopeasti netissä nimettömänä: https://eforms.uwasa.fi/lomakkeet/1919/lomake.html

Kysely on avoinna 26.3. - 15.4.2012 välisen ajan. Tarvittaessa lisätietoja tutkimushankkeesta antaa hankejohtaja HTT Niina Mäntylä (puh. 06-324 8427, ncm(at)uwasa.fi).

Har du blivit mobbad i grundskolan i Finland? Hjälp Vasa universitets forskargrupp, som utreder problem med en trygg skolmiljö och svara på enkäten av skolmobbning. På nätet kan du svara på enkäten bekvämt och snabbt utan namn: https://eforms.uwasa.fi/lomakkeet/1919/lomake.html?rinnakkaislomake=Rinnakkaislomake

Svara mellan 26.3. - 15.4.2012. Vid behov får du mera information av forskningsprojektet från projektledaren, HTT Niina Mäntylä (tel. 06-324 8427, ncm(at)uwasa.fi).

OIKEUTTA VÄKIVALLAN UHREILLE !

torstai 22. maaliskuuta 2012

Epämiellyttävä totuus väkivallasta


Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Väkivaltarikollisia auttavan Aggredi-projektin johtaja aloitti haastattelun Poliisi-TV:ssä (15.3.) esimerkillä koulukiusaamisesta:

Väkivalta on toimiva keino. Mul on ollu joskus vuosia sitten asiakas, josta mä itsekin ajattelin, onkohan se vähän yksinkertainen. Ja myöhemmin mä ymmärsin et kysymys ei ollu yksinkertaisuudesta vaan kielen tuottamiseen liittyvistä haasteista. Voin vaan kuvitella et kuinka moni kiusas sitä nuorta miestä koulussa. Ja miten hänet tavallaan syrjäytettiin ryhmästä. Mut se hetki ku hän löi, niin kukaan ei enää pilkannu häntä. Et on se oikein tai väärin, se on eri asia, mutta tapahtumakulkuna väkivalta, se on joskus varsin toimiva, ja siihen liittyvä uhka. Nii. Eiks se oo inhottavaa, mut niin se on.

Niin se on. Niin se on, vaikka hyväntahtoiset hölmöläiset ja vihjeettömät lässyttäjät ovat viimeiset 30 vuotta väittäneet minulle jotain ihan muuta.

Uusimmassa Poliisi-TV:ssä (22.3.) oli asiaa koulukiusaamisesta ja väkivallasta. Haastateltavana oli Nuoret tappajat kouluissamme -kirjan kirjoittanut Laura Benyik. Ohjelma on nähtävissä viikon ajan Yle Areenassa.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Koulukiusaamisen kriminalisointi


Pro gradu -tutkielma Koulukiusaamisen kriminalisointi :

Oikeuskäytännön tarkastelu osoitti, että nykyisillä tunnusmerkistöillä pystytään vastaamaan ainoastaan koulukiusaamisen osatekoihin, jolloin ei voida huomioida sitä tekokokonaisuutta, josta koulukiusaamisessa pohjimmiltaan on kyse. Mikäli koulukiusaaminen kriminalisoitaisiin, lähtökohdaksi tunnusmerkistön muotoilulle tulisi ottaa koulukiusaamisen määritelmä. Tästä seuraa, että koulukiusaamisesta muodostuisi kvalifioitu tekomuoto suhteessa useisiin nykyisiin tunnusmerkistöihin. Kriminalisoinnin tulisi kohdistua asiantilaan, jossa kiusattuun kohdistetaan toistuvasti ja ennalta arvaamattomasti vahingoittavia tekoja niin, että kiusattu joutuu elämään jatkuvan pelon ja uhkan alaisena.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

torstai 15. maaliskuuta 2012

MindFreedom


MindFreedom International is a nonprofit organization that unites 100 sponsor and affiliate grassroots groups with thousands of individual members to win human rights and alternatives for people labeled with psychiatric disabilities.” (About Us)

Faktatietoihin perustuvaa psykiatriakritiikkiä on saatavana myös suomeksi: Reformin pirstaleet - Mielenterveyspolitiikka hyvinvointivaltion jälkeen

OIKEUTTA PSYKIATRIAN UHREILLE !

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Duudsonit kiusaamista vastaan


Sub:

Duudsoneiden Jarno Laasala kertoo avoimesti Duudsonit tuli taloon -sarjassa koulukiusaamisen olleen hänen elämänsä rankin paikka.

Duudsoneiden Jarno Laasala kertoo Duudsonit tuli taloon -sarjan yllätysjaksossa avoimesti joutuneensa koulukiusatuksi nuorena. Kiusaamisen syyksi Jarno mainitsee hörökorvat.

– On ollut elämäni rankin paikka, että jouduin nuorena kokemaan sekä henkistä että fyysistä kiusaamista. Jos millään tavalla pystyn nykyään auttamaan jotain nuorta ja antamaan toivoa, niin sen haluan antaa, Jarno kertoo.

Duudsonit puhuvat kiusaamisesta Kulissien takana -jaksossa 38 minuutin kohdalla. Linkki jaksoon löytyy ylläolevasta jutusta.

Nova:

Jekkuilun ja kiusanteon välillä on Jarpin mukaan iso ero. Duudsoneilla onkin kokemusta kiusaamisesta monelta eri näkökantilta.

- Ihmiset yhdistää helposti että jekuttelu ja kiusaaminen on sama asia. Kuitenkin jekuttelussa parhaimmillaan kaikki nauravat lopussa, ja saa jännittää milloin jekku osuu omalle kohdalle. Kiusaamisessa yritetään tahallisesti satuttaa toista fyysisesti tai henkisesti.

Myös Duudsoneita on kiusattu. Mm. Jarppia on kiusattu punastumisesta ja Jarnoa suurten korvien takia.

Asiasisällössä on vähän uuttakin ajattelua. Noiden jätkien kanssa olisi kiva tehdä yhteistyötä kiusaamista vastaan.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Uutissivusto kiusaamisesta


Koulukiusaaminen - Scoop.it

Sivustolla on tällä hetkellä noin 500 linkitystä koulukiusaamista käsitteleviin uutisiin ja teksteihin.

Kirjoittajalta löytyy myös englanninkielinen sivusto: Bullying – Scoop.it

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

tiistai 28. helmikuuta 2012

Skitsofrenia vai oireita traumasta ?


Turun Sanomat uutisoi:

Lehti: Nuorten traumaoireita luullaan skitsofreniaksi

Vakavasta traumasta kärsivät nuoret ovat vaarassa jäädä ilman oikeaa hoitoa, kertoo tuore Mielenterveys-lehti.

Traumatisoituneet nuoret diagnosoidaan usein virheellisesti skitsofreniapotilaiksi, koska heidän oireensa muistuttavat skitsofrenian oirekuvaa. Äänien kuuleminen ja hallusinaatiot ovat kuitenkin myös trauman oireita, muistuttaa psykoterapeutti Anne Suokas-Cunliffe.

Samalla nuoret saavat väärää hoitoa, sillä skitsofreniaa hoidetaan lääkkeillä eikä psykoterapiaa tueta.

Suokas-Cunliffen mukaan vika ei ole lääkäreiden vaan tautiluokittelun. Diagnosointiluokittelussa on alun perin jouduttu harhapoluille, koska skitsofrenian ydinoireet on luotu tutkimalla prostituoituja, joilla yleensä on enemmänkin vakava traumatausta kuin skitsofrenia.

Traumaperäinen dissosiaatiohäiriö kehittyy vakavan, pitkäkestoisen traumatisoitumisen seurauksena. Taustalla voi olla esimerkiksi lapsuudessa koettu seksuaalinen hyväksikäyttö tai väkivalta.

Skitsofreniaan katsotaan sairastuvan elämänsä aikana noin joka sadannen suomalaisen. Yleensä sairaus puhkeaa 15-22-vuotiaana.

Kun vielä muistamme edellisestä blogitekstistä, että trauma on syytekijänä myös kahdessa kolmasosassa varsinaisista skitsofreniatapauksista, ei traumojen merkitystä suomalaisten mielenterveysongelmien aiheuttajana voi enää vähätellä. Väärät diagnoosit ja huono psykiatrinen hoito ei koske vain minua tai muutamia kohtalotovereitani. Ongelman laajuutta voi vain arvailla.

Uutisessa mainittua tautiluokittelua kehitetään koko ajan ”paremmaksi.”

Aiemmat kirjoitukset tästä aiheesta: Traumaseula vuotaa kuin seula ja 60 %

OIKEUTTA PSYKIATRIAN UHREILLE !

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Traumaseula vuotaa kuin seula


Tämän tekstin on kirjoittanut kiusatun pojan äiti.

Mitä tapahtuu kiusatulle, kun hän päätyy psykiatriseen hoitoon? Voiko hän olla varma siitä, että hoitava lääkäri on niin perehtynyt asiaan, että automaattisesti kartoittaa myös II-tyypin trauman ? Kokemuksen perusteella voin sanoa, että ei valitettavasti voi ! Lääkärin tekemä diagnoosi viittasi skitsofreniaan, koska oireina oli mm. epäluuloisuutta, luottamuspulaa, eristäytymistä, toimintakyvyn romahtamista, taantumista, pelkoja, tunteiden latistumista ja epäily kuuloharhoista. Hoidoksi määrättiin ensisijaisesti lääkkeitä. Niitä patistettiin syömään ja jopa varoiteltiin, että voisi olla vaarallista, jos niitä ei ota tai jos niiden käytön lopettaa kesken.

'Ahaa !' -elämys hoidon toimimattomuuden syistä tuli siinä vaiheessa, kun lueskelin mm. traumaterapiakeskuksen sivuja ja sieltä löytyi kuvaus traumasta ja traumatisoitumiseen johtavista tapahtumista. Traumaa on kahden tyyppistä: I-tyyppi on äkillisen tapahtuman synnyttämää (esim. onnettomuus) ja II-tyyppi pitkäkestoisen altistumisen aiheuttamaa (esim. koulukiusaaminen). Ja arvatkaas, millaisia oireita traumatisoitumiseen liittyi ! Kyllä, aivan oikein: mm. epäluuloisuutta, luottamuspulaa, eristäytymistä, toimintakyvyn romahtamista, taantumista, pelkoja, tunteiden latistumista ja myöskin kuuloharhoja sekä muita hallusinaatioita ! Bingo ! Kun vielä otti huomioon sairastumisen ajankohdan, sitä edeltäneen pitkäkestoisen kiusaamisen luonteen, pelkojen kohteet, tiettyjen paikkojen välttelyn, kuuloaistimusten sisällön, oli asia mielestämme selvä. Kysymyksessä oli II-tyypin trauma ja ensisijainen hoito traumaterapia.

Miksi lääkäri ei tunnistanut II-tyypin traumaa ? Hyvä kysymys ! Lääkäri kartoitti oireita SCID I -lomakkeella, mutta hän ei jostain syystä kartoittanut ahdistuneisuushäiriöitä ollenkaan. Tosin SCID I -lomakkeella ei voi kartoittaa II-tyypin traumaa, joten traumatisoitumisen kartoitus olisi tietämättömän lääkärin toimesta tyssännyt sivulle 70, koska stressihäiriön kartoitus aloitetaan onnettomuuteen ja vastaaviin äkillisiin katastrofeihin liittyvällä kahdella kysymyksellä. Jos tällaista ei ole tapahtunut, kehoitetaan siirtymään sivulle 74 kohtaan F65. Kaikki muut traumaan liittyvät kysymykset ohitetaan.

Tämä II-tyypin trauman kartoittamisen ongelma on yleisesti tiedossa ainakin traumaterapiakeskuksen terapeuttien keskuudessa. Monet II-tyypin traumakokemuksista kärsivät ihmiset diagnosoidaan aivan muilla kuin traumapohjaisilla psykiatrian diagnooseilla. Ongelmana on myös DSM-IV:n puutteellisuus. Traumojen osalta se on hyvin puutteellinen. Erään arvion mukaan edes seuraava painos ei ilmeisesti tule olemaan riittävästi korjattu. Kun vielä ottaa huomioon sen, että ”Toistuvasti on todettu, että skitsofrenian ja dissosiatiivisen häiriön sekä toisaalta traumaperäisen stressioireyhtymän välillä esiintyy merkittävää päällekkäisyyttä.on kiusatun vanhempien tai itse kiusatun syytä vaatia II-tyypin trauman perusteellinen kartoitus ellei lääkäri sitä itse tarjoa.

Traumataustan löytyminen kahdelta kolmasosalta skitsofreniaryhmän psykoosien syytekijänä on niin tärkeää, että sitä ei voi sivuuttaa.

Vaikuttaa mahdolliselta, että panostamalla lasten traumatisoitumisen ennaltaehkäisyyn ja välittömään hoitamiseen voidaan saavuttaa pitkällä aikavälillä merkittäviä säästöjä sekä yksilöiden että perheiden kärsimyksissä että yhteiskunnallisella tasolla hoitokulujen osalta.

Epäluuloisuus itsessään on tyypillinen traumatakaumakokemus, jonka ymmärtäminen voi mahdollistaa riittävän luottamuksen syntymisen.

Lasten oikeudet tulee myös ottaa huomioon niin, että he saisivat vähintään saman suojan väkivaltaa ja kaltoinkohtelua vastaan kuin aikuiset. Nyt tilanne on usein päinvastainen. Itse asiassa lapsen tulisi saada ihanteellisesti oikeutta oman spesifisen kehitystasonsa/haavoittuvuutensa huomioon ottaen.

Lainaukset: psykiatrian erikoislääkäri Gustav Schulman: Aiheutuvatko psykoosit sittenkin useammin lapsuuden traumoista kuin geeneistä ?

lauantai 18. helmikuuta 2012

Imatran puukotus: Vähäistä huulenheittoa


Tavallisesti julkinen kiusaamiskeskustelu on pelkkää vihjeetöntä lässytystä, mutta joskus vastaan tulee kommentteja, jotka saavat vereni kiehumaan. Rikoskomisario Jyrki Hännisen suusta päässyt sammakko on yksi sellainen :

Hännisen mukaan puukottajan yksi motiivi on ollut koulukiusaaminen, mutta poliisi selvittää, onko myös muuta ollut taustalla.

Ei tuommoisia tekoja (puukotus) tehdä, vaikka vähän huulta heitetäänkin.

Vähän heitetään huulta ? Yksittäiset teot saattavat näyttää mitättömiltä, mutta vuosikausia jatkuneena pienistäkin teoista kasvaa valtava henkinen taakka. Rikoskomisariolla näyttäisi kommentin perusteella olevan suuria vaikeuksia tajuta, että kiusaamisessa ei koskaan ole kyse tasavertaisten toverien huulenheitosta, vaan jopa useita vuosia jatkuvasta väkivaltaisesta hyökkäyksestä yleensä täysin puolustuskyvytöntä uhria kohtaan.

Imatran puukotuksen uutisoinnissa ja keskusteluissa toistuu minua kauan häirinnyt seikka. Ihmettelin jo lapsena, miksi aikuiset nimittivät kaikkia koulun lapsia, myös kiusaajia, ”koulukavereiksi.” Toisilleen vieraat lapset, joilla ei ole muuta yhteistä kuin sama opinahjo, eivät ole kavereita. Kapo ja silmätikuksi joutunut vanki eivät ole kavereita. Neuvostoliittotyylinen ”koulutoveri” on vain vähän vähemmän harhaanjohtava nimitys. Asioista pitää puhua niiden oikeilla nimillä. Eihän raiskaustapauksissakaan puhuta ”seksistä riitelevistä kavereista.”

Ajatuksia Imatran puukotuksesta: Puukko heilui

MTV3 haastatteli opettajaksi opiskelevia: Kiusaaminen sivuutetaan koulutuksessa

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Alahärmän ja Imatran puukotukset ja surullisenkuuluisa Viimeinen pisara


Alahärmän puukotuksesta ehti kulua vähän reilu kuukausi kun terä viilsi uudestaan, tällä kertaa Imatralla Kosken koululla. Lehdet tietävät kertoa, että Imatran puukottajaa on kiusattu koulussa. Myös Alahärmän puukottaja oli lehtitietojen mukaan koulukiusattu.

Iltalehti 15.2.2012:

Taustalla kiusaamista

Koulupuukotuksen taustalla on Iltalehden tietojen mukaan pitkään jatkunut koulukiusaus.

- Puukottajapoikaa oli kiusattu koko sen ajan, kun hän oli yläasteella, kaksi ja puoli vuotta, tietävät nyt tapon yrityksestä epäillyn 16-vuotiaan pojan koulukaverit.

Oppilaiden mukaan opettajatkin olivat jollain tasolla tietoisia asiasta, mutta kiusaamiseen ei olisi puututtu tarpeeksi. Imatran kaupungin kasvatus- ja opetuspäällikkö Ulla Laineella on erilainen näkemys.

- Ihan varmasti koulun opettajat eivät tienneet kiusaamisesta mitään. Jos olisivat tienneet, siihen olisi puututtu, Laine vakuuttaa.

Puukottajaksi epäillyn kiusaaminen oli jatkunut luokassa vielä tapahtumapäivän aamuna.

- Jonkinlaista ystävänpäiväpussailuun liittyvää jäynää siinä oli. Se sai pojan ottamaan puukkonsa esiin ja aloittamaan iskut. Eikä uhri edes ollut pahin kiusaaja, luokkatoverit kuvailevat.

Kasvatus- ja opetuspäällikön kommentista huomaa, kuinka pihalla aikuiset ovat lasten maailman todellisuudesta.

Tällä kertaa surullisenkuuluisana Viimeisenä pisarana oli pussauspila. Sivullisista se tuntuu kovin mitättömältä syyltä ryhtyä henkirikokseen. Pilan pitäisi olla hauska, se pitäisi ottaa huumorilla tai pitäisi vain kävellä pois ja antaa asian olla. Pikkujuttu, miksi tehdä kärpäsestä härkänen ? Pussauspila on voinut olla teinipojalle äärimmäinen seksuaalinen nöyryytys. Yksi suurimmista ongelmista on, että sivulliset näkevät kiusaamisen yksittäisinä tapauksina, ei kokonaisuutena. Yksittäiset teot saattavat näyttää mitättömiltä, mutta vuosikausia jatkuneena pienistäkin teoista kasvaa valtava henkinen taakka. Nähtävästi tässä on tärkein syy, miksi kiusaamistapaukset eivät ole edenneet oikeusistuimissa. Metsä on jäänyt näkemättä, kun edessä on ollut puita.

Alahärmän puukotuksessa surullisenkuuluisa Viimeinen pisara oli ilmeisesti tekijän auton päälle virtsaaminen. Olen turhaan etsinyt tietoa Alahärmän tapauksen taustoista. Ehkä ne jäävät hämärän peittoon tekijän kuoltua. Vaikka oikeudenkäyntiä ei tule, on poliisi luvannut jatkaa tutkimuksia. Se on hyvä. Meidän täytyy kuulla koko totuus, jotta tragediasta voidaan oppia.

Miksi lapsi kantaa asetta koulussa ? Minkälainen lapsi kantaa tappavaa asetta koulussa ?

Jos kiusaajat olisivat tehneet viimeisen virheensä, minusta olisi voinut tulla koulusurmaaja. Kiusaajat, kiittäkää jumalaanne tai mitä lie, että minusta oli kasvatettu kiltti hiljennetty tyttö, pelokas ja alistettu nynny nyhverö.

Ja kaikille teille, jotka vedätte herneen nenään ylläolevista lauseista. Te ette tiedä, mitä on elää lapsuus ja nuoruus helvetissä. Helvetissä, jonka olemassaolon aikuiset kiistävät. Te ette tiedä. Te ette osaa edes kuvitella sitä.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

perjantai 10. helmikuuta 2012

KiVa Koulu ei toimi, osa II


KiVa Koulu ei toimi, osa I : Rehtorikysely paljasti: KiVa Koulu ei toimi !

Finnsanity syyskuussa 2008 : Kauhajoen suru ja ahdistus

Koulujen korkeaprofiiliset ns. Kiva Koulu-projektit ja stop kiusaamiselle-talkoot yms ovat usein enimmäkseen show-luonteista aikuisten omantunnon lievitettä, ryhmähengen valvottua nostatusta, kulissien kiillottamista, joissa juuri ne tavanomaiset hikipingot saavat taas loistaa opettajien silmissä ja kerätä omia statuspisteitään opettajien unelmalapsina.

Enimmäkseen näissä hyvänmielen maineprojekteissa kiusattuja vaaditaan "ymmärtämään" kiusaajia, joiden isät sattuvat hassun usein olemaan rehtorin kanssa samassa Rotary-klubissa.

Eettisestä siivoustalkoosta ylpeät opettajat voivat pitää "tyytymättömiä" ja kiusaamisesta tai sopeutumisongelmista puhuvia/oirehtivia nuoria "onnistuneen", paikallislehdissä mainostetun tsemppiprojektin halventajina ja turhaksi tekijöinä. Pahaa oloa tuntevat oppilaat suostutellaan mukaan hyvän koulun tsemppiprojektiin. Jos opettajan tärkein huoli on se, kuinka ehdollistaa oppilas tuntemaan mielihyvää opettajan miellyttämisessä, ollaan pedagogisesti syvällä metsässä. "Kenelläkään ei nyt tarvitse olla paha olo kun yhdessä on sovittu että kaikilla on hyvä olo".

Finnsanity lokakuussa 2008 : Valkoinen raivo

Aikuisia rauhoittelevat asiantuntijat ovat minusta yksi uhka tässä yhteiskuntarauhaa toivovassa aikuiskeskustelussa, joka pyrkii jatkamaan yhteiskunnan vastuun vähentämistä kuten Jokelan jälkeenkin.

Sivistyneet vetoomukset kansalaisen itsekurista kun eivät auta traumatisoitua ihmistä.

Monta kertaa aikuiskeskusteluissa lapsista asiantuntijat ottavat lohduttajan, aikuisen sielunhoitajan roolin ja vakuuttelevat kuinka kestävä ja venyvä lapsi on. Miksi lastenpsykiatriaan erikoistuneet ottavat mieluusti tälläisen asiantuntijasielunhoitajan roolin ?

Häiriintyneintä aikuiskeskustelussa on se yhteiskuntanäkemys, jonka mukaan häiriköt ovat uhka yhteiskunnalle eikä passiivinen yhteiskunta häirityille ihmisille.

Tärkeintä nyt ei ole aikuisten ahdistuksen lievittäminen vaan lasten.

Koulujen korkeaprofiilisia Kiva Koulu-projekteja käytetään valitettavan usein koulun imagokulisseina, sinetteinä koulun hyvälle maineelle. Tällöin prässiin eivät joudu niinkään kiusaajat vaan useinmiten kiusatut, joilta penätään ymmärrystä kiusaajia kohtaan.

Kiva Koulu-projekteilla ei ole ulkopuolista laadunvalvontaa ja tulosarviointia vaan projektin suunnitelleet tahot valvovat itse itseään ja koulujen antamia ihania "tuloksia" kiusaamisen vähentymisestä - supisuomalaisen kekkosajan mallin mukaan.

Molemmat tekstit kannattaa lukea kokonaan Finnsanitystä. Kuittinen on tehnyt paljon hyviä huomioita kouluväkivallasta. Kuittisen kirjoituksia löytyy myös Puheenvuorosta.

Termi ”Valkoinen raivo” on esiintynyt aiemmin tämän blogin sivuilla :

Valkoinen raivo
Valkoinen raivo II
Valkoinen raivo III

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !