keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Tervetuloa todellisuuteen – Kiusaamisvideo aiheuttaa ihmetystä


Sika Mieheksi kirjoittaa blogissaan kansakunnan tunteita kuumentavasta kiusaamisvideosta (lihavoinnit N.N.) :

Videosta aiheutunut kohu sai minut hieman miettimään. On pirun hyvä, että tuollaisista tapauksista nousee äläkkä ja pohditaan jälleen kiusaamisen syvintä olemusta. Eniten minua kuitenkin jäi mietityttämään, että missä ihmeen pullossa ihmiset ovat kasvaneet, jos eivät koskaan muka ole aikaisemmin nähneet tuon kaltaista kiusaamista. Netin keskusteluja seuratessa huomasin, että joillekin tällainen todellisuus vaikuttaa tulleen täysin yllätyksenä ja aiheuttaneen suurta ihmetystä melkein raamatullisessa mittakaavassa. Itse olen videon kaltaisia tapauksia nähnyt omin silmin jo ala-asteella asti. Ja tuon videon tapahtumat ovat jokapäiväistä todellisuutta jopa täällä lintukoto-Suomessa. Eivät siis mitään uutta, ihmeellistä tai yllättävää. Videon tapahtumat eivät ole mitenkään järkyttävä yksittäistapaus.

Niinpä. Missä ihmeen pullossa ihmiset ovat kasvaneet ?

Video on poistettu nopeasti useista palveluista ja sivustoista. Tällä hetkellä se löytyy ainakin Internetvideot.comista. Jopa Iltalehden tunnistamattomaksi käsitelty versio on poistettu. Mikä sensuroinnin takana on ? Eivätkö ihmiset halua nähdä todellisuutta vai halutaanko väkivallan tekijöitä suojella ? Uhrien henkilöllisyyden suojelun ymmärrän, mutta miksi jopa Iltalehden versio poistettiin, sitä en tajua. Vai onko rasismin pelko niin suurta, että video halutaan hävittää ? Minulle tämä tapaus ei ole maahanmuuttokysymys. Minulle on ihan sama mitä kulttuuria tai ihonväriä pahoinpitelijät ja uhrit edustavat. Yhteiskunnan pitää suojella jäseniään antisosiaalisten yksilöiden mielivallalta, olivat he keitä tahansa.

Videon tapahtumista tulee mieleen vanhat filmit Saksasta ja Yhdysvalloista. Väkivallan uhriksi joutuva poika kokee samanlaista kohtelua, mitä juutalaiset 30-luvun Saksassa ja mustat 50-luvun Yhdysvalloissa kokivat. Videolla näkyvää väkivaltaa nimitetään vähättelevästi ”kiusaamiseksi.” Siis hyvät ihmiset, ihan aikuisten oikeasti, tuo ei ole kiusaamista, tuo on väkivaltaa. Enkä minä yhtään liioittele, kun kirjoitan lapsuudestani helvetissä. Tervetuloa todellisuuteen.

Kiusattuja on aina ohjeistettu kävelemään pois kiusaamistilanteesta. Se on hyvä ohje useissa tilanteissa. Mutta. Videosta näkee saman minkä minä jouduin kokemaan. Aina ei voi vain kävellä tai juosta pois. Katsokaa nyt itsekin mitä tapahtuu, kun uhri yrittää kävellä pois. Pahoinpitelijä roikkuu kiinni uhrissa ja jengi seuraa ovelle asti. Hyökkäys jatkuu sanallisena vielä aikuisen ollessa paikalla. Olisi mielenkiintoista tietää, minkälaista asennekasvatusta pojat ovat saaneet. Jos heidän koulunsa kuuluvat KiVa Kouluun, ei oppi ole mennyt perille. Ei todellakaan.

Sitten toiseen asiaan. Sain vinkin tällaisesta tutkimuksesta:

Onko sinua kiusattu peruskoulussa ? Auta Vaasan yliopiston tutkimusryhmää selvittämään turvallisen opiskeluympäristön edellytyksiä ja vastaa koulukiusaamista koskevaan kyselyyn. Kyselyyn voit vastata kätevästi ja nopeasti netissä nimettömänä: https://eforms.uwasa.fi/lomakkeet/1919/lomake.html

Kysely on avoinna 26.3. - 15.4.2012 välisen ajan. Tarvittaessa lisätietoja tutkimushankkeesta antaa hankejohtaja HTT Niina Mäntylä (puh. 06-324 8427, ncm(at)uwasa.fi).

Har du blivit mobbad i grundskolan i Finland? Hjälp Vasa universitets forskargrupp, som utreder problem med en trygg skolmiljö och svara på enkäten av skolmobbning. På nätet kan du svara på enkäten bekvämt och snabbt utan namn: https://eforms.uwasa.fi/lomakkeet/1919/lomake.html?rinnakkaislomake=Rinnakkaislomake

Svara mellan 26.3. - 15.4.2012. Vid behov får du mera information av forskningsprojektet från projektledaren, HTT Niina Mäntylä (tel. 06-324 8427, ncm(at)uwasa.fi).

OIKEUTTA VÄKIVALLAN UHREILLE !

Ei kommentteja: