Imatran puukotus: Vähäistä huulenheittoa

Tavallisesti julkinen kiusaamiskeskustelu on pelkkää vihjeetöntä lässytystä, mutta joskus vastaan tulee kommentteja, jotka saavat vereni kiehumaan. Rikoskomisario Jyrki Hännisen suusta päässyt sammakko on yksi sellainen :

Hännisen mukaan puukottajan yksi motiivi on ollut koulukiusaaminen, mutta poliisi selvittää, onko myös muuta ollut taustalla.

– Ei tuommoisia tekoja (puukotus) tehdä, vaikka vähän huulta heitetäänkin.

Vähän heitetään huulta ? Yksittäiset teot saattavat näyttää mitättömiltä, mutta vuosikausia jatkuneena pienistäkin teoista kasvaa valtava henkinen taakka. Rikoskomisariolla näyttäisi kommentin perusteella olevan suuria vaikeuksia tajuta, että kiusaamisessa ei koskaan ole kyse tasavertaisten toverien huulenheitosta, vaan jopa useita vuosia jatkuvasta väkivaltaisesta hyökkäyksestä yleensä täysin puolustuskyvytöntä uhria kohtaan.

Imatran puukotuksen uutisoinnissa ja keskusteluissa toistuu minua kauan häirinnyt seikka. Ihmettelin jo lapsena, miksi aikuiset nimittivät kaikkia koulun lapsia, myös kiusaajia, ”koulukavereiksi.” Toisilleen vieraat lapset, joilla ei ole muuta yhteistä kuin sama opinahjo, eivät ole kavereita. Kapo ja silmätikuksi joutunut vanki eivät ole kavereita. Neuvostoliittotyylinen ”koulutoveri” on vain vähän vähemmän harhaanjohtava nimitys. Asioista pitää puhua niiden oikeilla nimillä. Eihän raiskaustapauksissakaan puhuta ”seksistä riitelevistä kavereista.”

Ajatuksia Imatran puukotuksesta: Puukko heilui

MTV3 haastatteli opettajaksi opiskelevia: Kiusaaminen sivuutetaan koulutuksessa

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !