keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Vuosikausien piina

Seuraavana on lukijoiden lähettämiä kertomuksia koulukiusaamisesta. TS sunnuntaisivut 8.8.2010, osa 3:
Käräjiltä oikeutta

Kun poikamme aloitti koulun, kävi ilmi, että luokalla oli hankalaa häiriökäyttäytymistä ja kiusaamista. Ydintoimijoina oli pari kolme luokan poikaa. Koulu koetti saada tilannetta hallintaan neuvotteluteitse, koteihin otettiin yhteyttä toistuvasti ja palavereita pidettiin. Yhtä tyhjän kanssa: näiden kotien kanta oli, että heidän lapsensa eivät ole syyllistyneet mihinkään. Jos ongelmia on, niiden täytyy johtua koulusta.

Poikien toiminta jatkui kotien hyväksymänä. Rangaistuksia ei käytännössä tullut: mitä siitä, jos rehtorin kansliaan jouduttiin, kaikesta selvittiin kiistämällä.

Kiusaamisen kohteena luokan oppilaista oli kuka milloinkin - yksi koko ajan. Vuosien varrella useat oppilaat siirtyivät luokalta muualle.

Yläkoulussa meno jatkui. Koulu ei käyttänyt kurinpitotoimena esimerkiksi määräaikaista erottamista, vaikka siihen lain mukaan olisi ollut mahdollisuus.

Viime syksynä kiusaamisen kohteeksi joutui meidän poikamme. Aina kun opettajan silmä vältti, häntä tuupittiin, tönittiin, ivattiin. Marraskuussa tapahtui pahoinpitely, koulussa ja kouluaikana.

Asia ei olisi koskaan tullut tietoomme, ellei pahoinpitelyllä olisi ollut silminnäkijänä ja todistajana ulkopuolinen lukiolainen, jolla oli tahtoa ja siviilirohkeutta.

Tapauksen paljastuttua otimme yhteyttä kouluun: rehtori ja oppilashuoltoryhmä hoitaisivat asiaa keskusteluin. Tiesimme, että ne eivät kiusaamista lopettaisi. Tilanteen hoito jäisi meidän vastuullemme. Otimme asianajajan, joka teki pahoinpitelystä tutkintapyynnön poliisille. Päätavoitteemme oli poikamme kiusaamisen lopettaminen, ja se loppuikin, kun asian käsittely viranomaisissa alkoi.

Kysyimme asianajajan välityksellä Turun kaupungin koulutoimelta, miten on mahdollista, että koulussa ja kouluaikana tapahtuu pahoinpitely ja mihin aiotaan ryhtyä turvallisuuden parantamiseksi. Koulutoimessa oltiin hiiren hiljaa, kyselyymme ei vastattu.

Tutkintapyynnön jälkeen poliisi kuulusteli pahoinpitelijöitä, jotka kiistivät kaiken. Asia eteni syyttäjälle, joka nosti syytteen. Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa toukokuussa tekijät saivat teostaan sakkorangaistuksen. Vielä oikeudessa pojat kiistivät tekonsa. Näyttö oli kuitenkin vankka. Teosta kertoivat yhteneväisesti uhri, ja lukiolaistodistaja ja vielä omalta luokalta tullut rohkea todistaja. Nyt 15-vuotiaina pahoinpitelijät saivat ensimmäistä kertaa rangaistuksen.

Yläkoulu remonttiin

Kiusaamisen lopettamiseen varsinkaan yläkouluissa ei näytä olevan minkäänlaisia konsteja, vaikka Kiva Koulu -projekti on käynnissä. Aineenopettajat antavat tietopuolista opetusta, kukin kyntää omaa sarkaansa ja oppilaiden kanssa painii monta eri viranhaltijaa, mutta kukaan heistä ei halua tai pysty hyväksi paimeneksi.

Lapseni siirryttyä yläkouluun olemme saaneet tuntea ongelman koko syvyyden ja monimutkaisuuden. Kiusaaminen ei ole vain perheen ja oppilaan ongelma, vaan se kertoo myös huonosta työnjohdosta, luokkahengestä, koulun työilmapiiristä. Tämä heijastuu oppilaiden tekemisiin.

Hukkaan valuu kuraattorin ja psykologin tarjoamat keskustelut, jossa kerrot vain omaa elämäntarinaasi ja auttaminen jää siihen. Kiusaajia ei rangaista riittävästi, eikä heidän elämästään tehdä mitään selkoa. Miksi? Ongelmaa ratkotaan tällä hetkellä aivan väärästä päästä.

Yläkoulu keskittyy vaan tiedon jakamiseen, ei minkäänlaiseen valmennukseen sosiaalissa taidoissa, empatiassa. Ehdotan, että yläkoulu otetaan kiireesti remonttiin. Meillä ei ole varaa uhrata osaakaan ikäluokista työkyvyttömyyseläkkeelle nuorina aikuisina.
Joo. Ensimmäinen teksti on sitä vanhaa tuttua vuosikausien piinaa. Kiusaajat saavat rellestää vapaasti poliisikoirankaan haukahtamatta ja koulu on täysin voimaton suojelemaan oppilaitaan. Toinen teksti on siitä harvinainen, että kirjoittaja on havainnut vaietun totuuden. Kiusaamista yritetään kitkeä keskittämällä toimenpiteet uhriin, mutta kiusaajien toimintaan ei puututa.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

2 kommenttia:

teraskasine kirjoitti...

Lueskelin näitä blogin juttuja, kun sattumoisin eksyin tänne.

Viime aikoina olen tajunut miksi kiusaamista ei nähdä niin vakavana asiana. Nyt kun on aikuinen ja katsoo koulujen pihoilla leikkiviä lapsia, pitää tuota maailmaa hyvin viattomana. On vaikea uskoa viattomien lasten aiheuttavan kärsimystä toisilleen, ja asian näkee muutenkin suhteellisen olemattomana, koska kyse on "vain" lapsista. Kun kasvaa tuosta maailmasta ulos aikuisuuteen, jossa vallitsee eri hierarkia, eikä enää ole samaisen yhteisön paineen alaisena, on helppo unohtaa epämiellyttävä totuus koulumaailmasta.

En tarkoita että olisin unohtanut. Peruskouluaika vaikuttaa elämääni edelleen, mutta onneksi en kärsi masennuksesta tai ole paikoilleni jäänyt ikäviä muistelemaan. Uusia ihmiskontakteja on vaikea luoda, mutta toisaalta olen aina ollut yksinäinen susi. Harrastan taidetta ja olen aktiivinen ihminen ja opiskelen hienossa koulussa nykyisin, mutta huomaan edelleen pelkäävän tulevani kiusatuksi.

Peruskoulun jälkeen olen tavanut muutamia ihania ihmisiä, joiden kanssa tulen hyvin toimeen. Silti koen joskus etteivät he haluaisi olla seurassani kuin vain säälistä. Vaikka tämä tuskin onkaan totuus, kiusaaminen jätti tälläiset epäillykset.

Jos minulla joskus on oma lapsi, en voi mitenkään sallia, että hän joutuisi kokemaan samaa kuin minä. Siksi olen toisaalta hyvilläni, että kiusaaminen jätti jäljet, koska näin ymmärrän miten vakava asia se onkaan.

Nynny Nyhverö kirjoitti...

Tosiaan, aika on kullannut monen aikuisen muistot. Mutta se ei voi olla koko totuus. Yksi suurimmista syistä, miksi entiset kiusatut antavat lastensa käydä läpi saman helvetin, on ettei koulunkäynnille nähdä vaihtoehtoa. Sinne on vain pakko mennä, vaikka entinen kiusattu näkisikin lapsensa kärsivän samoin kuin hän itse kärsi aikoinaan.

Btw. Komiaa taidetta. Ilmeisen lahjakas heppu.