torstai 2. syyskuuta 2010

Vika on minussa

Tässä tulee lisää lukijoiden lähettämiä kertomuksia, TS sunnuntaisivut 8.8.2010, osa 4:
Lapseni sairastui

Te lapseni kiusaajat, kuka teistä halusi keskittyä lapseni olemukseen, vaatteisiin ja ulkomuotoon siinä määrin, että hän lopulta uupui. Hän ei ole pahaa sanaa teistä kertonut.

Hän näki negatiivisia puolia vain itsessään. Itseluottamus oli häneltä viety, pala kerrallaan. Nauravasta ja ulospäin suuntautuvasta lapsesta oli tullut sisäänpäin kääntynyt, elämästä ja kuolemasta kamppaileva nuori. Hän eli kirjaimellisesti kuin viimeistä päivää miettien, jaksaako elää huomista.

Hänen yksin kulkemansa kivinen tie muuttui meidän yhteiseksi muutamia vuosia sitten, onneksi. Siitä lähtien sain auttaa häntä.

Se että hän sai kerrottua asiasta, vaati häneltä paljon. Sitä ennen hän oli pitänyt kaiken sisällään. Hämmennystä aiheutti se, miten suhtautua tilanteeseen ja lapseeni. Koulunkäynti keskeytyi, hän oli henkisesti ja fyysisesti lopen uupunut.

Alkoi elämästä taistelu, joka sisälsi monia vaiheita. On helpompi kestää oma paha olo kuin nähdä se läheisellä. Asia oli läsnä päivittäin, monta kertaa päivässä. Päällimmäisenä minulla oli kuitenkin luja usko siihen, että kaikki kääntyy parhain päin. Uskoin siihen, että hänellä on vielä mahdollisuudet elää onnellista elämää ja olla esimerkkinä muille; hän on empaattinen ja fiksu kaveri.

Lapsen sairauden myötä meistä on tullut läheisemmät. Olen saanut oppia häneltä paljon.

Hänellä on ollut omaisten tukiverkko. Olen hoitanut hänen kanssaan ja hänen puolestaan erilaisia asioita.

Nyt kaikki näyttää valoisalta. Voi olla, että jonain päivänä lapseni voi kertoa tarinansa ja auttaa samassa tilanteessa olevia.

"Kävelet kuin norsu"

Kiusaaminen oli kohdallani henkistä. Muutamia esimerkkejä: "Olet niin ruma, etten kehtaa edes tunnustaa olevani samalla luokalla kuin sinä." "Onko tuo tyttö vai poika, mahtaako se itsekään tietää?" "Kävelet kuin norsu/ jyväjemmari." "Näin viimeksi tuollaisen villatakin pultsarin päällä."

Kiusaaminen jatkui ala-asteelta lukion viimeiseen luokkaan asti. Siihen ei puututtu mitenkään. Se tapahtui jotenkin niin, etteivät opettajat huomanneet asiaa.

Pahimpina päivinä itkeä tihrutin asiaa omassa huoneessani iltaisin. Lukioikäisenä sain päähäni kiusaamiseni johtuvan siitä, että olen maailman lihavin ihminen. (Olen 165 cm pitkä, ja painoin silloin 52 kiloa.) Aloin urheilla hullun lailla ja laihdutin itseni lähes luurangoksi. Olin siis kaiketi sairastunut tai sairastumaisillani anoreksiaan. Eipä sekään kiusaamista lopettanut.

Kiusaaminen on jättänyt ikuiset arvet. Minulla on edelleen huono itsetunto, ja minun on erittäin vaikeaa ottaa vastaan minkäänlaista kommenttia ulkonäöstäni - siis positiivistakaan. En ole koskaan tuntenut kuuluvani mihinkään ryhmään; en työyhteisöön, enkä harrastusryhmiin. Tämä lienee tuloksena siitä, että minut suljettiin aina ryhmän ulkopuolelle. En ole koskaan juurtunut yhteenkään työpaikkaan, enkä osaa järkevästi hoitaa kaveruus- ja ystävyyssuhteita. On paljon helpompaa olla yksin...

En ajattele asiaa enää joka päivä, mutta se vaikuttaa yhä elämääni, monien vuosien jälkeen. Olen kuitenkin onnellinen, sillä olen saanut jotain korvaamatonta tilalle: aviomiehen, joka rakastaa minua juuri tällaisena kuin olen.

Hankkeet eivät auta opettajaa

Kiusaamistapauksiin on erilaisia keinoja. Verso (vertaissovittelu) ei oikein toimi. Nyt KiVa Koulu -hankkeeseen voisin opettajana pistää toiveeni. Näiden ongelmana on ollut se, ettei tapauksiin päästä heti kiinni. Pahoja tapauksia ei voida edes harkita korjattavan paikan päällä.

Hankkeet ovat hyviä keinoja kiusaamisongelmien hallitsemiseksi, mutta ne eivät useinkaan pysty auttamaan opettajaa, joka kohtaa hirveään tilanteeseen joutuneen oppilaan, tilanteen, jossa mitään henkistä rasitetta ei ole jätetty käyttämättä.

Kaksi ensimmäistä tekstiä kertovat kuinka vahingollista kiusaaminen on. Vähättely on yleistä: Älä välitä, se on vain leikkiä. Lapset ovat ihmisistä julmimpia. Henkinen väkivalta on jopa vahingollisempaa kuin fyysinen, koska siitä ei jää edes todisteita, ja siksi uhria ei välttämättä edes uskota. On vain sana sanaa vastaan. Paitsi silloin kun paidan alla on mikrofoni ja tallennin. Tosin sekään ei toimi kun kyseessä on porukasta ulossulkemisen kaltainen väkivalta.

Teksteissä tuli myös yksi erittäin tärkeä havainto. Useilla kiusatuilla on taipumus syyttää itseään kiusatuksi joutumisesta.

Kolmannessa tekstissä on hyvä esimerkki siitä, kuinka avuttomaksi opettaja voi itsensä tuntea.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

Ei kommentteja: