Kello on kaksi yöllä, kun aloitan tätä bloggausta. Katsoin Inhimillisen tekijän juuri äsken Yle Areenasta. Olen raivon vallassa. Minulla on nyt kaksi vaihtoehtoa. 1. Kostan. Puran pahan oloni tavalla, johon olen tällä hetkellä valmis. Kohdistan kiusatun vastaiskun kouluun, jossa vietin kultaisen nuoruuteni väkivaltahelvetissä. 2. Puran pahan oloni kirjoittamalla bloggauksen.
* * * * *
Yle: Inhimillinen tekijä
Nuoren viha. Nuori poliitikko Eero Vainio eli yksinäisen lapsuuden kiusattuna, kirjailija Maria Peuraa vainosi opettaja. Anne Flinkkilän vieraana myös MLL:n auttavien puhelinten päällikkö Tatjana Pajamäki.
Ohjelma nosti tunteet pintaan. Taas. Niin käy melkein aina, kun joudun tekemisiin tämän aiheen kanssa. Inhimillinen tekijä oli hyvin koskettava. Haastateltavat kertoivat tarinaansa elävästi, tuoden esiin samoja ajatuksia ja tunteita, joita myös minä tunsin kouluaikoinani. Ja tunnen yhä. 22 ja puoli vuotta terapiointia ja psykiatrisia hoitoja, ja silti tunteet ryöpsähtivät pintaan yhtä voimakkaina kuin silloin ennen. Tuntuu kuin olisin takaisin yläasteella, väkivallan kohteena, sekoamisen partaalla. En tiedä, pystynkö hillitsemään itseäni maailman tappiin saakka. Olen joutunut venymään inhimillisen sietokykyni äärirajoille peruskoulun ensimmäisestä luokasta saakka, ja ensi vuonna täytän jo 40. Raja tulee vielä vastaan, mutta kuinka pian, en tiedä.
Julkinen keskustelu on muuttumassa. Ohjelmassa puhuttiin väkivallasta sen oikealla nimellä, väkivaltana. Sanoilla luodaan mielikuvia. Aikuisten on helppoa mitätöidä ja poislohduttaa kiusaamiseksi kutsuttua ilmiötä, mutta väkivalta on kovempi pala purtavaksi. Tatjana Pajamäki puhuu aiheesta hyvin, alkaen kohdasta 14:35.
Mutta. Keskustelu pysyy yhä varovaisena. Varotaan sanomasta mitään radikaalia, mitään oikeasti ratkaisevaa. Miellytetään opettajia ja koulu-uskovaisia, eikä uskalleta asettua uhrin puolelle. Ohjeeksi väkivallan uhrille annetaan yhä se sama, eli avun pyytäminen ja avun odottaminen. Kouluun pitää silti mennä.
* * * * *
Kello on viisi yöllä. En jaksa iskeä tänään. Raivo on jo hellittänyt. Eikä tämä kirjoittaminen oikein suju. Jään odottamaan seuraavaa purkausta. Kostan myöhemmin ja teen sen kovemmin kuin kukaan on ikinä tehnyt. Nyt olen väsymyksestä sekaisin. Haluan vain nukkumaan.
7 kommenttia:
Onkohan siinä vanhassa koulussasi enään mitään muuta kuin seinät samaa kuin sinun aikanasi?
Pärjäile.
Kiitos :)
Mielestäni sinun pitäisi kohdistaa vihasi kiusaajiisi, suoraan YTIMEEN!
Viha kohdistui ennen väkivallantekijöihin, mutta viha niitä paskiaisia kohtaan on aikojen kuluessa laantunut. Ei kokonaan mutta suurimmaksi osaksi. Toki haluaisin repiä pahimmilta paskiaisilta päät irti jos se olisi mahdollista. Myöhemmin viha alkoi kohdistua aikuisiin, jotka oikeusmurhasivat minut ja sallivat kaiken tapahtua. Vihaamiini ihmisiin kuuluu nykyään suuri joukko vallankäyttäjiä ja muuta poliittista ja taloudellista eliittiä. Enpä tiedä kuinka hedelmällistä olisi enää vihata vain kouluaikojen paskiaisia. Paljon hedelmällisempää olisi, jos syrjäytettyjen viha alkaisi kuumottaa vallan ytimessä, ministeritasolla asti.
Opettajat ja rehtorit ovat varmasti vaihtuneet monta kertaa, mutta en usko että meininki olisi muuttunut. Tutkimuksista ja nykykoululaisten kertomuksista nähdään kuinka väkivalta kouluissa jatkuu samanlaisena. En usko että entinen kouluni olisi muusta yhteiskunnasta irrallaan oleva saareke, jossa väkivalta olisi saatu kitkettyä. THL:n Kouluterveyskyselystä on kaiketi olemassa koulukohtaisia tuloksia, mutta niitä ei varmaan jaeta ulkopuolisille.
Ok.
Lähetä kommentti