A2 KOULUKIUSAAMIS-ILTA: NYNNYN TARINA
Koulukiusaamisen jäljet ovat pitkät. On paljon ihmisiä, jotka eivät missään tapauksessa pystyisi tulemaan televisiostudioon keskustelemaan kiusaamisesta. Blogisti Nynny Nyhverö on yksi heistä.
Sain kutsun A2 Koulukiusaamis-iltaan studiovieraaksi. Suora lähetys, oma naama koko kansan nähtävänä, muutama sekunti aikaa kakistaa sanottavat suusta. TV-studio olisi ollut liian kova paikka. Kieltäydyin. Erinäisten vaiheiden jälkeen toimittaja teki haastattelun puhelimitse. Haastattelun piti tulla ohjelman loppupuolella, mutta aika loppui kesken. Harmi. Haastattelu kuulostaa ihan onnistuneelta, vaikka keskittyykin vain kokemuksiini väkivallan uhrina, eikä käsittele ajatuksiani kouluväkivallan kitkemisestä.
Kooste ohjelmasta ja muuta materiaalia löytyy ohjelman sivuilta.
Tämä Koulukiusaamis-ilta oli parempi kuin edellinen. Mikäli muistatte edellisen. Mitä ihmettä ne sirkuslaiset siellä tekivät? Eksyneet väärään studioon? Parannusta tai ei, moni kertoi pettyneensä ohjelmaan. Minä mukaanlukien. Anti jäi kovin haaleaksi. Kouriintuntuvat ratkaisut puuttuivat. Eräs ohjelman katsonut kommentoi: ”Ei paljon sävähdyttänyt muutenkaan. Samaa lätinää kuin aina ennenkin. Kotikasvatus, me-henki, "sovitaan että nyt meillä on nollatoleranssi", otetaan koppi... Näkisi vaan!”
Ohjelmassa oli muutamia huippuhetkiä. Kaksi koulukriittistä pamflettia kirjoittanut opettaja Maarit Korhonen nosti kädet pystyyn ja kertoi todellisuudesta. Lisäksi yksi nuorista kertoi nähneensä, kuinka opettajat tekevät kaikkensa, mutta kiusaaminen vain jatkuu. Totuus sattui ja aiheutti useissa studiovieraissa paniikkireaktion. Korhosen sanoma hukkui idealistiseen, yltiöoptimistiseen huuteluun.
Toinen paniikkireaktioon hukkunut puheenvuoro tuli nuorelta, joka terävästi huomautti, että opettajatkin kiusaavat. Aihe on tabu. Siitä ei keskusteltu sen enempää.
* * * * *
Blogin lukija antaa ohjeita kouluväkivallan kitkemiseen:
Jos minä saisin vapaat kädet, niin korjaisin ongelmaa tuomalla järjestyksen takaisin kouluihin. Opettajille tulisi huomattavasti lisää keinoja ja velvollisuus käyttää niitä. Enää ei kävisi päinsä, että opettajalla on oikeus poistaa luokasta oppilas, joka jatkuvasti tökkii edellä istuvaa selkään. Opettajalla OLISI VELVOLLISUUS poistaa oppilas luokasta.
Samaten häiriköitä erotettaisiin koulusta. On totta, että se ei olisi eduksi kiusaajien ja häiriköiden tulevaisuutta ajatellen, mutta minun mallissani oikein toimivan oppilaan (ja koko yhteiskunnan tasolla: kansalaisen) etu ei saa koskaan kärsiä antisosiaalisesti toimivan ihmisen edun takia. Jos kiusaat tai häiriköit, kärsit siitä. Tulevaisuus pilalla? Tough! Olisit lopettanut kiusaamisen ajoissa!
* * * * *
Hemmetti. Taas väsähdys. Bloggaan useammin sitten kun oloni taas paranee.
2 kommenttia:
Itselle jäi päälimmäiseksi mieleen että eivätkö ne ihmiset jotka noita juhlapuheita pitävät oikeasti ymmärrä että koulukiusaaminen ei ole mikään on-off kytkimellä hoidettava ilmiö joka voidaan yhdellä päätöksellä kitkeä maailmasta. Se on ryhmänilmiö, ja kouluissa se ryhmä vaihtuu koko ajan isompien siirtyessä eteenpäin ja pienempien tullessa tilalle. Kiusaamista ei poisteta vaikuttamalla niihin oppilaisiin sillä hetkellä juuri siinä koulussa vaan järjestämällä koulun vakituisen henkilökunnan lukumäärä, asenteet ja ympäristö sellaiseksi että kiusaaminen ei ole helppoa eikä kiusaamista suvaita. Tarpeeksi välituntivalvojia joilla on velvollisuus puuttua ja riittävän paljon sen hokemista että haukkumista tai väkivaltaa ei tarvitse sietää. Että se haukkuminen tai väkivalta ei koskaan ole uhrin syy, vaan että tilanteessa siinä haukkujassa/hakkaajassa on jotain vikaa, ei uhrissa.
En myöskään ymmärrä millätavoin kiusaajan erottamattajättäminen olisi edes sen kiusaajan etu. Oppivelvollisuus ei poistu mihinkään vaikka monoa tulisikin ja yleensä jo määräaikainen erottaminen on jossainmäärin sossupuolta kiinnostava asia. Lisäksi jos näitä päätöksiä ei pantattaisi sinne yläasteelle asti sillä verukkeella että lapset on lapsia olisi niillä kuraattoreilla ja muilla edes joku sauma vaikuttaa johonkin. Kymmenvuotiaan asennevammojen korjaaminen on huomattaavasti helpompaa kuin hormoonityrskyissään hilluvan viistoistakesäsen joka tietää että kun kuusitoista pamahtaa mittariin niin hänellä ei ole enää mitään pakkoa tulla kouluun.
Täyttä asiaa joka sana!
Lähetä kommentti