maanantai 10. helmikuuta 2014

Nuorisorikollisuuskysely - Pahoinpitelijä käy kiinni koulussa


Turkulainen: Pahoinpitelijä käy kiinni koulussa

Nuorelle turvattomin paikka ei ole katu, vaan koulun piha. Jos 14–16-vuotias nuori joutuu pahoinpitelyn tai viharikoksen uhriksi, se tapahtuu todennäköisimmin koulussa.

Tämä käy ilmi Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen (OPTL) Kansainvälisen nuorisorikollisuuskyselyn juuri julkaistuista tuloksista. Kyselyt tehtiin Turussa ja Helsingissä keväällä 2013.

Raportti kyselystä löytyy Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen sivuilta.

Poliisin kommentit Turkulaisen uutisessa ihmetyttävät.

Kyselytuloksen mukaan koulu näyttää siis yllättävän turvattomalta paikalta:

–  Pahoinpitelyjen prosentti tuntuu kyllä kovalta luvulta. Se ei vastaa sitä kuvaa, joka poliisilla kouluista on, koulujen yhteyshenkilönä toimiva ylikonstaapeli Matti Pippola Lounais-Suomen poliisista toteaa.

Hän miettiikin, mitä nuoret oikeastaan pitävät pahoinpitelynä.

– Onko kyse esimerkiksi välituntikamppaamisesta tai tönimisestä?

- -

Pääosin poliisin tietoon tulevat tapaukset ovat lieviä. Poliisin mukaan kyse on enemmän ”nuorten rajojen hakemisesta” kuin tahallisista rikoksista.

Mitä poliisi yrittää sanoa ? Että puolustuskyvyttömän sivullisen uhrin kamppaaminen ja töniminen eivät ole pahoinpitelyä ? Että kouluissa tapahtuva väkivalta ei ole väkivaltaa, vaan lapsuuteen ja nuoruuteen kuuluvaa ”rajojen hakemista”?

Koska poliisi on kouluväkivallan uhrin paras ystävä ja suojelija, soitetaan ystävyytemme kunniaksi yksi kiva biisi. Here's something nice and friendly !

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jos kyseinen toiminta on rajojen hakemista, niin ehkäpä jonkun sitten pitäisi näyttää kyseisille torspoille että tuossa se raja meni...

eipä tarttis hakea montaa kertaa.

Nynny Nyhverö kirjoitti...

Kyllä. Rajat pitää asettaa ja niitä pitää valvoa. Rajan ylityksestä pitää seurata oikeudenmukainen rangaistus.

Valitettavasti täällä on jo pitkän aikaa suosittu ”kaveriaikuisuutta.” Vanhemmat ja opettajat eivät ole enää lasten kasvattajia, vaan he ovat tasavertaisia kavereita. Eikä lapsen mieltä saa pahoittaa säännöillä ja rajoilla.

Mun lapsuudessa oli Torspo-merkkisiä jääkiekkomailoja. Torspojen omistajat saivat olla rauhassa. Jos joku onneton tuli kouluun Atlas-merkkisen mailan kanssa, Atlas-mailaa ”testattiin” kunnes se meni rikki, ja hänelle tehtiin selväksi että seuraavalla liikuntatunnilla mailan olisi syytä olla Torspo.

Anonyymi kirjoitti...

Poliisin yhteistyö koulun kanssa laillisuuskasvatuksessa on vitsi. Viranomaiset luottavat toistensa toimintaan niin sokeasti, eivät halua astua mitenkään toistensa reviireille, että "parhaimmassa" tapauksessa sulkevat auliisti silmänsä tai kehottavat "hysterista" huoltajaa rauhoittumaan "ei nyt joka mustelmasta kannattais tehdä rikosilmoitusta" -tyylillä. Huoltajan roolissa on tehty lapsen kunnianloukkauksesta ja pahoinpitelystä rikosilmoitukset. Lohdutonta huomata kuinka lapseen kohdistuvat vääryydet ovat toisen loukan rikoksia, ei niin vakavia siis, ja että lapsen tekemä pahoinpitely on vain "pojat on poikia" -menettelyä.
Silti en lopeta omaa taistelua koulukiusaamista vastaan.

Nynny Nyhverö kirjoitti...

Tuttua, niin kovin tuttua. Vanhempi on heikoilla kun vastassa on viranomaiskoneisto.