Lastensuojeluviranomaisten mielivalta

Ohjesivulla varoitetaan lastensuojeluviranomaisista:

- Varokaa lastensuojeluviranomaisia. Älkää päästäkö tilannetta niin pitkälle, että juttu siirtyy lastensuojeluviranomaisille. Heidän väliintulosta ei ikinä seuraa mitään hyvää. Päinvastoin, edessä voi olla vaikkapa huostaanotto ja vuosikausien helvetillinen taistelu viranomaisten mielivaltaa vastaan. Älkää koskaan asioiko lastensuojeluviranomaisten kanssa ilman asianajajan läsnäoloa.

Suomen Kuvalehti: Miten lastensuojelusta tuli kyttäämistä? ”Yksikin väärin perustein puoskaroitu huostaanotto on liikaa”

Kirjailija Maria Syvälä kirjoittaa lastensuojelun kriisistä: ”Minun on ikävä aikoja, kun lapsenkasvatuksessa puhuttiin maalaisjärjestä, rajoista ja rakkaudesta. Nykyään kuulee vain älyllisyydeksi naamioitua psykopuhetta. Jos perhe ei ole normaali, se on epänormaali, jolloin se on hajotettava. Käsityksen normaaliudesta määrittelee lastensuojeluväki. Mutta onko käsitys kapea ja elämälle vieras?”

Turun Sanomien Extra-viikkoliite julkaisi 28.12.2013 jutun lastensuojelusta. Yksi juttuun haastatelluista asiantuntijoista on yllämainitun Suomen Kuvalehden artikkelin kirjoittanut Maria Syvälä. Extran juttua ei valitettavasti löydy netistä. Mikäli muistatte, minua haastateltiin Extra-viikkoliitteeseen kaksi ja puoli vuotta sitten.

Turun Sanomat Extra 28.12.2013, korostukset NN:

Huostaanotto jätti syvät jäljet

Yli kuusi vuotta sitten turkulaisäiti kadotti tyttärensä lastensuojelujärjestelemään. Äiti ei nuku öitään vieläkään.

Äiti ja tytär toivat tarinansa esiin Turun Sanomissa marraskuussa 2008. Se herätti mielipidepalstoilla raivoisan keskustelun Turun lastensuojelun toimintatavoista ja etenkin siitä, tehdäänkö huostaanottoja heppoisin tai virheellisin perustein - eli siitä, voiko virkamies olla väärässä.

Tarinan pääpiirteet olivat nämä: Tytön ongelmat alkoivat koulussa, jossa hän oli joutunut kiusaamisen kohteeksi. Yläasteikäisenä hän oli kovis: lintsasi, tupakoi ja häiriköi. Ratkaisevan lastensuojeluilmoituksen teki 2007 opettaja, joka oli kuullut huhun, että tyttö olisi sanonut käyttävänsä huumetta. Huumeseula ei tätä kuitenkaan vahvistanut.

Alkoi lastensuojelun perhetyö, joka puolessa vuodessa johti huostaanottoon. Sitä vastustivat niin yksinhuoltajaäiti, tytär kuin erossa perheestä loitontunut isäkin. Perusteena olivat perhetyöntekijöiden kirjaamat muistiinpanot tapaamisista, joissa tyttö oli ollut provosoituneessa mielentilassa.
Tyttö karkasi lastenkodista. Äiti suostutteli lapsen palaamaan ja saattoi tämän illalla takaisin. Tuntia myöhemmin lapsi soitti hysteerisenä, että häneltä otetaan puhelin pois eikä hän tiedä, minne häntä ollaan viemässä. Lapsi oli äidin tietämättä viety psykiatriseen sairaalaan.

Toiselta "hatkalta" hän ei enää palannut lainkaan, vaan jäi elelemään epämääräiseen seuraan kaduille. Kun tyttö seitsemän ja puolen kuukauden karkumatkan jälkeen uskaltatui sairaana ja heikkona esiin, sosiaalitoimi salli hänelle kuuden kuukauden koeloman.

Jutun ilmestyessä marraskuussa 2008 tyttö toipui koettelemuksistaan kotona ja huostaanoton purku oli käsiteltävänä korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Miten sitten kävi?

-Kun juttu oli lehdessä, viranomaiset tajusivat, että tätä tapausta he eivät hanskaa. Viranomaiset saatiin neuvottelupöytään pohtimaan, voisiko tytön asioita järjestää toisella tavalla, äiti sanoo.

Hän näkee, että viranomaiset olivat aiheuttaneet tytön joutumisen hengenvaaraan. He olivat lastenkotiin ja mielisairaalaan pakottamalla pelästyttäneet lapsen niin, että tämä mieluummin valitsi elämän kadulla.

-Ymmärtääkseni huostaanotettu lapsi on lain mukaan kunnan vastuulla ja kaikki vahinko, mikä hänelle tapahtui kadulla, on siten kunnan korvattavaa. Jos minulla olisi ollut voimia, olisin voinut haastaa kaupungin tästä oikeuteen. Sosiaalikeskuksesta sanottiin vain, että jos hän kuolee, hautauskuluista vastaa vanhempi.

Jutun ilmestymisen jälkeen Korkeimmasta hallinto-oikeudesta tuli ratkaisu, joka sinetöi jatkon: huostaanottoa ei purettu.

-KHO:ssa ei käsitelty itse huostaanoton perusteita, vaan sitä, onko se tapahtunut lainmukaisesti.

17-vuotias lähetettiin Oulun lähelle päihdekuntotuttavaan lastenkotiin. Äidin mukaan tytöllä ei ollut ennen huostaanottoa ollut huumeongelmaa lainkaan, vaan hän aloitti aineiden käytön lastenkodissa ja sotkeutui niihin pahiten eläessään kadulla.

-Ennen huostaanottoa hänellä ei ollut todellisia ongelmia. Ne alkoivat lastenkodissa.

-Eikä hänellä ollut ADHD:tä eikä Aspergeria, niin kuin epäilin.

Vähän ennen täysi-ikäisyyttä tyttö sai opiskelupaikan Keski-Suomesta. Hän jaksoi siellä puoli vuotta, kunnes palasi Turkuun. Akateemisesti koulutettu äiti oli sillä välin kokenut sosiaalisen romahduksen.

-Elin toimeentulotuella, ja sossut olivat ylisuuren vuokran perusteella vaatineet meitä muuttamaan omasta kodistamme pois. Asuin toisen tyttäreni kanssa kahdestaan 55 neliön asunnossa. Eihän meillä ollut tulijalle edes sänkyä.

Vaikeista vaiheista huolimatta tyttö on saanut elämänsä järjestykseen. Kesällä juhlittiin lakkiaisia ja erinomaisia arvosanoja, ja sitten hän pääsi opiskelemaan korkeakouluun. Äiti tuntee, että tyttö on katkera häntä kohtaan.

-Hän viljelee lausetta "sä vain sysäsit mut lastenkotiin, kun mä en enää ollutkaan kiva".

Mutta tietäähän tyttö, että äiti kävi kaikki oikeusasteet läpi saadakseen vastentahtoisen huostaanoton purettua?

-Hänelle on oman minäkuvansa eheyden vuoksi nyt tärkeintä tarinan eheys: viranomaisen toimivat väärin, äiti oli paska ja hän kärsi vuosia, mutta siitä huolimatta hän on selviytynyt.

Äiti kertoo, että hänellä oli vähän aikaa sitten tyttären kanssa yhteenotto, jossa tämä itkien kertoi kuinka paha olo hänellä on ollut.

-Jotenkin sain muistutettua siitä, että siinä tilanteessa mulla ei ollut keinoja auttaa. Sen jälkeen mulla ei enää ollutkaan sananvaltaa asiaan.

Lapsi joutui systeemin vangiksi.

Miten äiti on voinut?

-Jonkinlainen syy-yhteys voi olla siihen, että minulla todettu syövän esiaste ja rytmihäiriöitä, joihin on määrätty lääkitys. Yöunet menivät vuosikausiksi. Nukuin parin tunnin pätkiä, ja usein nukahdin vasta aamuviideltä. En ole sen jälkeen ollut edes työkykyinen.

Kun vaivoja tutkittiin tuloksetta, eräs lääkäri lausui viimein avainsanat: Kyseessä postraumaattinen stressireaktio. Vuosien kuormitus laukeaa viiveellä.

Äidin johtopäätös menneistä vuosista on tämä: lastensuojelussa ei piitata ihmisestä. Asialla on epäpäteviä työntekijöitä ja monia, joilta puuttuu älyä ja herkkyyttä.

-Esimerkiksi huostaanoton kuulemistilaisuudessa työntekijä sanoi lapsen itkiessä "sitä saa mitä tilaa".

-Siellä on tärkeintä se, että noudatetaan pykäliä ja että he tekevät työnsä oikein, riippumatta siitä, jääkö asiakas henkiin vain ei. Niin sanotun harkinnanvaraisen avun perusteena on pärstäkerroin. Jos asiakas on "hankala", se apu tungetaan kurkusta alas, vaikka henki menisi.

-Kun nykyään seuraa uutisointia, huomaa, miten sattumanvaraista on, kuka saa lastensuojelun palvelua, kuka jää ilman ja kuka joutuu niihin, vaikkei haluaisikaan.

Tytär on tietoinen äidin kertomuksesta mutta ei itse halunnut haastateltavaksi.

Kun työntekijän huoli muuttui faktaksi

Suomessa tehdään paljon hyvää lastensuojelutyötä - mutta ihan liikaa myös luokattoman huonoa. Toimittaja Maria Syvälä on koonnut pamflettiin ja tietokirjaan Hukassa huostassa (2013) kertomuksia lastensuojelun runtelemista perheistä. Hän pohtii laajasti sitä, miksi väärille raiteille päädytään.

Eerika-tytön kauhea murha betonoi lastensuojelukeskustelun vähäksi aikaa yhteen muottiin: pitäisi puuttua enemmän, ottaa huostaan aikaisemmin ja pitää siellä.

Huomio on tärkeä, mutta se ei poista toisen ääripään epäkohtia, sitä, että Suomessa tehdään myös aiheettomia huostaanottoja. Eri kunnissa huostaanoton kynnys on eri kohdissa, ja huostaanotetuksi päätyy lapsia, joiden tilanne olisi autettavissa peruspalveluissa, kuten koulussa tai terveydenhoidossa, tai perheneuvolassa tai vanhanaikaisesti kodinhoitajan avulla.

"Jotakin on pahasti pielessä maassa, jossa diabetesta sairastavan pikkupojan äidille tarjotaan huostaanottoa tukitoimena", Maria Syvälä kirjoittaa.

"Ihannemaailmassa on vain hallittuja tilanteita ja hillitysti käyttäytyviä ihmisiä. Tosielämässä moni nuori juo itsensä välillä humalaan. Joku voi olla itsetuhoinen. Tavallisen kännäämisen tulisi johtaa kotiarestiin, itsetuhoisuuden taas käynneillä psykiatrin luona. Nyt niistä on tehty syy lastensuojeluasiakkuuden alkamiselle."

Syvälä käsittelee kiinnostavasti varhaisen puuttumisen ideologiaa, joka lanseeraattiin 2000-luvulla. Se tuli suomalaisten tietoisuuteen sosiaali- ja terveysministeriön Varpu-hankkeessa 2001-2005. Varhainen puuttuminen oli yksi johtoajatus 2008 voimaan tulleessa uudessa lastensuojelulaissa. Varhaisen puuttumisen työvälineeksi tarjottiin Stakesin kehittämää huolen vyöhykkeistöä, jossa asteikko ulottuu "ei huolta" -tilanteesta "suureen huoleen".

Syvälän mukaan huoliajattelun levitessä kunnissa kehotettiin tekemään lastensuojeluilmoituksia matalalla kynnyksellä. Kirjan haastateltu tutkimusprofessori Tom Arnkil, toinen huolen vyöhykkeistön luojista, on harmissaan siitä, miten huolen käsite vääristyi. Sosiaalityöntekijän huolta on alettu pitää faktana, vaikka se on fiilispohjaista - mutua. Huolta ei käytetä dialogin aloittajana, vaan luokittelun työkaluna.

-Monet työntekijät käyttävät oman huolensa kuvausta todellisuuden kuvauksena. Se on henkistä laiskuutta ja ylimielistä vallankäyttöä, Arnkil sanoo.

Aiheettomien huostaanottojen purkamisissa auttanut varatuomari Leeni Ikonen toteaa, että koska huolimetodi perustuu työntekijän tuntemuksille, lastensuojelun asiakkaaksi voi päätyä kuka tahansa. Ja lastensuojelujärjestelmästä on vaikea vapautua, kun sinne on kerran joutunut.

Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen sanoo yksiselitteisesti, ettei lastensuojelun ratkaisuja saisi tehdä subjektiivisen tuntemuksen varassa.

-Huostaanotoista on tullut eräänlainen yleisratkaisu. Sen sijaan, että apu vietäisiin kotiin ja perheeseen, viedään lapsi autettavaksi perheen ulkopuolelle, Keltikangas-Järvinen sanoo.

Dosentti Matti Rimpelän mukaan kuvio on erikoinen: Kunnat eivät tue perheitä, koska perhetyö muka maksaa liikaa. Samalla ne lakaisevat hankalat lapset ja nuoret pois silmistään laitoksiin ja sijaisperheisiin, mikä maksaa moninkertaisesti enemmän.

Syvälä kiinnittää kirjassaan huomiota myös vanhemmuudenarviointiin, joka on lastensuojelutoiminnan ydintä, vaikkei sitä ole lastensuojelulaissa edes määritelty. Sitä hankitaan ostopalvelunakin. Vanhemmuudenarviointiin ei ole selvää ohjeistusta, vaan se perustuu yleensä kirjavan koulutustaustan omaavien työntekijöiden subjektiiviseen havainnointiin.

Raija Pääskyvuoren opinnäytetyöstä ilmenee, ettei perheille läheskään aina kerrota siitä, että he ovat arvioinnin ja tarkkailun alaisia, vaikka hyvän hallinnon periaatteisiin kuuluu läpinäkyvyys.

Syvälä kertoo, miten perhekuntoutusjaksolle "päässyt" narsistimiehen kiusaama Pilvi päätyikin vanhemmuudentarkkailuun, minkä seurauksena puolitoistavuotias tyttö sijoitettiin tuntemattomaan paikkaan. Kirsin tarinassa näyttää siltä, että laitoksessa tapahtuneen vanhemmuudenarvioinnin haluttiin tukevan haluttua lopputulosta. Sosiaalitoimi luotti siihen, että hallinto-oikeus kyseenalaistaa sosiaalitoimen näkemyksiä ani harvoin.

Huostaanotto käsitellään hallinto-oikeudessa, mikäli perhe vastustaa huostaanottoa. Syvälän mukaan hallinto-oikeudet vahvistavat huostaanotot lähes läpihuutojuttuna. Vuonna 2010 vain 7 prosenttia huostaanottohakemuksista ja sijaishuoltoon sijoittamisista hylättiin.

Että siitä vaan. Usko ihan vapaasti, että viranomainen suojelee sinua ja perhettäsi. Usko ihan vapaasti, että viranomaisen pettäessä saat oikeutta oikeuslaitokselta. Luovuta lapsesi viranomaisten hoidettavaksi ja anna viranomaisten repiä lapsesi riekaleiksi, ja ihmettele sitten miksi lapsesi pitää sinua heikkona surkimuksena. Siitä vaan. Ihan vapaasti. Usko ja tee ihan mitä ikinä haluat.