Partakäkipaholainen: Lastasi saattaa vituttaa
Hänet herätetään kiireeseen kesken unien. Unikaveri kainalossa pieni ihminen yrittää käsitellä kuulemaansa. Kuuleminen on vaikeaa sillä isompi ihminen loikkii kireästi huoneesta toiseen: ”ylös nyt... kiire... syö... kohta kyllä myöhästytään... vaatteet päälle nyt... äiti myöhästyy... isi myöhästyy... tädit suuttuu”. Pienet luomet ovat liian raskaat. Ne haluavat vielä painua kiinni. Lisää kehotuksia ja lopulta isot kädet nostavat pienen ihmisen lämpimästä sängystä kylmälle lattialle. Pääsee itku.
4 kommenttia:
Niin totta, niin totta. Kun oma lastenkasvatukseni oli liukumassa tuohon suuntaan totesin että jos lapsille ei ole aikaa niin sitten on asiat jo todella huonosti.
Vaihdoin työni sellaiseen jossa minulla ei ole minuuttiaikataulua ja varsinkin aamut helpottuivat kummasti. Rauhallisen, kotona syödyn aamiaisen jälkeen pikku tarhalainenkin meni päiväkotiin paljon paremmalla mielellä ja ilta kotonakin sujuu vähemmän raastavissa tunnelmissa kun lapsen puhuessa oikeasti katsoo häneen päin. Harvemmin heidän tarinansa oikeasti yli kolmea minuuttia kestävät, ja kun huomiota saa hyvällä vähenee huomattavasti sen jatkuva hakeminen meuhkaamisella ja kiukuttelulla.
Työelämän pitäisi kyetä joustamaan enemmän pienten lasten vanhempien kohdalla ja vanhempien pitäisi uskaltaa ottaa näitä joustomahdollisuuksia käyttöönsä. 75% työaika näkyy jo jonkin verran tilipussissa, mutta jos siihen hintaan saa tyytyväisempiä lapsia ja paremman tunnelman kotiin niin kyllä se on sen arvoista!
Nynny is back! Sua ollaankin kaivattu!
Mikäli ymmärsin pointtisi oikein, niin olet kyllä oikeassa. Ei voi hyvää seurata, kun pikkulapset joutuvat elämään samanlaisessa tai pahemmassa kiireessä ja stressissä kuin työikäiset aikuiset.
Rohkea suunnanmuutos.
Jeps, bloggaaminen jatkuu, tosin kirjoitustahti jatkuu verkkaisena ainakin tämän syksyn. Koetan saattaa loppuun pari projektia ja samalla selkiyttää ajatuksia ja miettiä uusia keinoja kouluväkivallan vastaiseen taisteluun.
Lähetä kommentti