keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Pisan kalteva tutkimus

Suomalaisten kansallisylpeys, menestys PISA-tutkimuksessa, on kokenut kolauksen. Ensin tanskalainen professori haukkui tutkimuksen. Ja nyt, aiempien tutkimusten voittajamaa ryömii viimeisten joukossa.

"Tutkimuksessa mitattiin muun muassa sitä, kuinka kauan opettajalta kestää saada luokallinen 15-vuotiaita hiljentymään tunnin alussa, jotta opetus voi alkaa." Uutinen ei kerro, kuinka kauan luokan rauhoittaminen kestää. Omiin ja muiden kokemuksiin perustuen veikkaan, että aika on 45 minuuttia. Muutamien oppilaiden häiriköinti jatkuu koko oppitunnin ajan. Opettaja vain välillä tiuskii jotain, mutta luokka ei hiljene.

Aasialaiset ovat tutkimuksen kärjessä. Heillä ei silti ole yhtään enempää aihetta iloon.

Onneksi poikien kirjoitustaito on huippuluokkaa... Eikä se ole sukupuolten välisen tasa-arvon ongelma. Sellainen siitä tulisi, jos nollasuorittajia eivät olisikaan pojat, vaan tytöt.

Jo joutui armas aika ja kouluhelvetti on ohi. Muistan kuinka nautin viimeisistä koulupäivistä. Kaikki olivat kesätunnelmissa eikä viimeisinä päivinä paljoa edes kiusattu. Kevätkirkolla oli minulle suuri merkitys. Silloin olin vielä uskossa. Pidän yhä suvivirttä yhtenä kaikkien aikojen kauneimmista lauluista. Siinä oli jotain sanoinkuvaamatonta, kun suvivirsi soi keskiaikaisessa harmaakivikirkossa. Suvaitsevaisto haluaisi suvaitsevaisuuskiihkossaan poistaa tämänkin tradition kouluista.

Edit. Suvivirsi on nyt Suvilaulu ! Tässä on Anonyymin lähettämä kommentti aiheesta: ”Asia perustellaan yleensä sillä, että suvivirsi tai jouluevankeliumi loukkaa eri uskontoon kuuluvia maahanmuuttajia, eli käytännössä muslimeja. En ole kuitenkaan kuullut muslimilasten valittavan asiasta. Kyse on lähinnä poliittisesta antikonservatiivisesta agendasta, jossa maahanmuuttajalapsia käytetään keppihevosena. Juhliin ei käsittääkseni ole myöskään pakko osallistua, jos oma uskonnollinen vakaumus ei salli. Se riittää. Sen sijaan perinteistä luopuminen tai niiden sensurointi vähemmistöjen ehdoilla ei ole kohtuullista. Enemmistön ei tarvitse luopua omista perinteistään eikä omasta uskonnostaan vähemmistöjä miellyttääkseen. Jos itse muutan jonain päivänä johonkin muslimimaahan, ei tule mieleenikään alkaa vaatimaan siellä heitä muuttamaan omia juhlamenojaan minun takiani. Kristillistä juhlamenoista luopumista perustellaan toisaalta myös sillä, että ateistien osuus on suurempi kuin ennen. Kuitenkin Suomessa kirkoon kuuluvien osuus on edelleen about 80 %, joten sen perusteella kristillisille perinteille on edelleen vahva tilaus.”

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Löysin tänne Turun Sanomien kirjoituksen perusteella. Hyvää jatkoa Sinulle!

Puolustaja kirjoitti...

Tänään oli sanoinkuvaamattoman ihana päivä. KOULU ON OHI! FUCK YOU BULLIES AND PUT C4 IN YOUR ASS PRINCIPAL!!!! No okei. . . Täytyy kyllä tunnustaa että itse en ole ateisti, tosin en mikään kiihkouskovainenkaan. Ja vaikkei uskoisikaan, niin kyllä se suvivirsi ihan oikeasti kuulostaa hemmetin mahtavalta kun satapäinen laulajakunta kajauttaa. . .vieläpä kesätunnelmissa.

Hyvää kesää kaikille!!!!

Nynny Nyhverö kirjoitti...

Turun Sanomien juttu oli hyvin kirjoitettu. Toimittaja oli perehtynyt aiheeseen ja mulle jäi hyvä fiilis haastattelusta. Myös Nynny toivottaa hyvää kesää kaikille.

Anonyymi kirjoitti...

Onko tuo Turun Sanomien juttu nähtävissä Turun Sanomien internetsivuilla? Minäkin voisin luekea sen, jos ei tarvitse ole tilaaja ja saan linkkivinkin.

Nynny Nyhverö kirjoitti...

Juttua ei valitettavasti löydy Turun Sanomien nettisivuilta. Mun pitää laittaa se tänne blogiin kaikkien nähtäville ja teenkin sen aika pian.

Anonyymi kirjoitti...

Asia perustellaan yleensä sillä, että suvivirsi tai jouluevankeliumi loukkaa eri uskontoon kuuluvia maahanmuuttajia, eli käytännössä muslimeja. En ole kuitenkaan kuullut muslimilasten valittavan asiasta. Kyse on lähinnä poliittisesta antikonservatiivisesta agendasta, jossa maahanmuuttajalapsia käytetään keppihevosena.

Juhliin ei käsittääkseni ole myöskään pakko osallistua, jos oma uskonnollinen vakaumus ei salli. Se riittää. Sen sijaan perinteistä luopuminen tai niiden sensurointi vähemmistöjen ehdoilla ei ole kohtuullista. Enemmistön ei tarvitse luopua omista perinteistään eikä omasta uskonnostaan vähemmistöjä miellyttääkseen. Jos itse muutan jonain päivänä johonkin muslimimaahan, ei tule mieleenikään alkaa vaatimaan siellä heitä muuttamaan omia juhlamenojaan minun takiani.

Kristillistä juhlamenoista luopumista perustellaan toisaalta myös sillä, että ateistien osuus on suurempi kuin ennen. Kuitenkin Suomessa kirkoon kuuluvien osuus on edelleen about 80 %, joten sen perusteella kristillisille perinteille on edelleen vahva tilaus.