maanantai 6. helmikuuta 2012

Väkivallasta pitää vaieta


Otteita MOT: Naisen musta raivo -jakson käsikirjoituksesta:

Paitsi tutkimuksissa, myös perheväkivaltaa torjuvissa kampanjoissa huomio on pitkään ollut ainoastaan naisiin kohdistuvassa väkivallassa. Miesuhrien näkökulman ovat kampanjoissaan sivuttaneet niin ihmisoikeusjärjestöt kuin valtiovalta. MOT ui tässä puolituntisessa vastavirtaan. Ohjelma kertoo miehistä ja lapsista, jotka ovat kärsineet naisten väkivallasta hiljaa ja salaa.

Ensi- ja turvakotien liitto haki vuonna 2004 RAY:ltä rahoitusta uraa uurtavalle hankkeelle. Tarkoitus oli valtavirrasta poiketen pureutua naisten osuuteen perheväkivallasta. Osa naisjärjestöistä ryhtyi vastustamaan hanketta.

Toimittaja: Tässä tuli nyt väistämättä mieleen, että pitivätkö naisjärjestöt kynsin hampain kiinni ylivoimaisesta asemastaan eivätkä halunneet päästää muita tälle väkivaltakentälle ?

Kyllä, luit ihan oikein. Useat naisjärjestöt vastustivat naisten tekemän väkivallan tutkimista.

MOT jatkaa:

Neuvoloiden nykyisin käyttämä perheväkivaltaa kartoittava lomake on Sirkka Pertun laatima. Se sulkee kokonaan pois mahdollisuuden, että äiti voisi olla väkivaltainen.

Sirkka Perttu: Siellä on taustalla varmasti yleinen huomio siitä, tästä naisten asemasta. Se liittyy niin kuin naisten asemaan yhteiskunnassa, naisten rooleihin yhteiskunnassa. Se on lähtenyt tämmöisestä feministisestä tutkimuksesta liikkeelle.

Toimittaja: Miksei siinä voi olla yhtä kysymystä, että oletko itse väkivaltainen lastasi tai puolisoasi kohtaan ?

Sirkka Perttu: Siinä kartoitetaan naiseen kohdistuvaa perheväkivaltaa, siitä se johtuu.

Toimittaja: Olisi varsin yksinkertaista muuttaa ne kysymykset sellaisiksi, että niissä voisi myös tulla esiin naisten tekemä väkivalta.

Sirkka Perttu: Joo, kyllä.

Toimittaja: Miksei sitä vaan muuteta ?

Sirkka Perttu: Se ei oo näin yksinkertainen asia, kun kysymys ei oo pelkästä lomakkeesta, vaan siihen sitten tarvitaan myöskin tuota esimerkiksi auttamisjärjestelmä, sen kehittämistä tarvitaan. Tarvitaan uudenlaista koulutusta. Se on paljon laajempi kysymys kuin yksi kyselylomake ainoastaan.

Toimittaja: Eli tän näkökulman tuominen mukaan, että on myös väkivaltaisia naisia, niin se on niin iso juttu ?

Sirkka Perttu: Se on haastava, se on haastava juttu koko meidän palvelujärjestelmälle, koska meillä ei ole edes vielä palveluja kaikille osapuolille.

Jos kysytään, niin siinä on sitten, se on tämmöinen ammattieettinenkin velvoite. Sit täytyy olla antaa jotakin apua ja tukea.

Toimittaja: Eli parempi on sitten olla kysymättäkään ?

Sirkka Perttu: Niin varmaan monet on ratkaissu sen.

Jos auttamisjärjestelmää ei ole olemassa, ei voida kysyä. Jos ei kysytä, ei saada tietoa ongelmasta. Jos ei saada tietoa, ei tiedetä ongelman olemassaolosta. Jos ongelmaa ei ole olemassa, ei tarvita auttamisjärjestelmää.

Tosiasioiden ollessa epämiellyttäviä tai ideologiaan sopimattomia, on tosiasioista vaiettava. Tätä on feministinen sanelupolitiikka hyvinvointivaltiossa nimeltä Suomi. Tämä on vastassa, kun miesasia-aktivistit yrittävät neuvotella päättäjien ja viranomaisten kanssa. Feministit hallitsevat keskustelua ja päätöksentekoa, eivätkä he kuuntele vastaväitteitä.

Mies on väkivallan tekijä, nainen uhri, lapset viattomia. Vanha uskomus elää yhä voimakkaana ja aiheuttaa suurta kärsimystä naisten ja lasten tekemän väkivallan uhreille. Eihän koulukiusaamista voi olla olemassa, kun vain aikuinen mies voi olla väkivallan tekijänä ?

Lisää asiaa lapsena koetusta väkivallasta, traumoista ja psykiatriasta on YLE:n Inhimillisen tekijän jaksossa Äidin lyömät. Haastateltavana on lapsena äitinsä väkivallan uhriksi joutunut ja aikuisiällä huonoa psykiatrista hoitoa kokenut rakennusarkkitehti ja kokemusasiantuntija Jukka Lehtonen. Vaikka ohjelman pääaiheena on äidin väkivaltaisuus, koskettaa asia vahvasti myös kiusattuja. Valtaosa Lehtosen kuvailemista kokemuksista on kuin suoraan minun elämästäni. Lehtonen on esiintynyt Inhimillisen tekijän lisäksi Akuutissa (kirjoitin siitä aiemmin) ja yllämainitussa MOT:n jaksossa.

OIKEUTTA VÄKIVALLAN UHREILLE !

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Olen itse narsistiäidin uhri. Hän on nujertanut minut täysin, tuhonnut itsetuntoni ja itseluottamukseni ja ihmissuhteeni.

Tuli hirveän kova vuokra yhdeksästä kuukaudesta.