tiistai 8. helmikuuta 2011

Nuorena eläkkeelle

Kilpailu kiristyy ja vaatimukset kovenevat niin opiskelussa ja työelämässä kuin myös ihmissuhteissa. Tässä on yksi seurauksista:
Joka päivä viisi alle 30-vuotiasta henkilöä siirtyy työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyssyiden takia. Tämä tarkoittaa noin 1800:aa nuorta tai nuorta aikuista vuosittain.
Luvuissa on vain osa totuudesta. Niistä puuttuvat tilastoista siivotut sairauspäivärahan, työmarkkinatuen, toimeentulotuen ja turhien koulutusten ja työllistämistoimenpiteiden välillä pompoteltavat työkyvyttömät. Kyykytettävien määrää voi vain arvailla.

Uutisesta löytyy yksi avainsana: Ennaltaehkäisy. Tie hyvinvointiin lähtee tässäkin asiassa ennaltaehkäisystä. Eri asia on, mitä sanalla tarkoitetaan. Uutisesta voi päätellä, että se on tapahtuneiden vaurioiden korjaamista: ”On erittäin tärkeä saada apua ennen kuin ongelmat pahenevat.” ja ”Ongelmista selviytymiseen lapsi tai nuori tarvitsee ennen kaikkea vanhempien tai muiden aikuisten tukea ja ohjausta.” Se ei ole ennaltaehkäisyä. On eri asia nostaa jäihin pudonnut kuivalle maalle, kuin jo alkujaan estää häntä joutumasta heikoille jäille.

Nuorena eläkkeelle joutuminen tarkoittaa köyhyyttä. Työeläkettä ei ehtinyt kertymään, joten toimeentuloksi jää pelkkä kansaneläke. Eläkkeen määrä voi aluksi tuntua isolta opintotukea saaneelle nuorelle, mutta eläkkeen kanssa joutuu sinnittelemään koko loppuelämän. Opintotuki, vaikka onkin riittämättömän pieni, on kuitenkin pelkkä välivaihe matkalla työelämään ja parempaan toimeentuloon. Kansaneläkettä on viime vuosina nostettu parilla isommalla korotuksella. Nyt takuueläke nostaa sitä melkein satasella, mutta sekään ei riitä nostamaan kansaneläkettä kuopasta, jossa se on ollut jo parikymmentä vuotta. Köyhyyden voi välttää eräällä helpolla keinolla: olemalla nainen, joka onnistuu hankkimaan itselleen miehen elättäjäksi. Köyhyys ei ole sama asia kuin syrjäytyminen, mutta mielenterveysongelmista kärsivällä miehellä on suuri riski syrjäytyä.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

Ei kommentteja: