keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Hovioikeutta koulukiusatuille !

Kiusatun Vastaisku syntyi melko tarkkaan vuosi sitten. Alkusysäyksenä oli Turun käräjäoikeuden päätös vapauttaa Cygnaeuksen koulun henkilökunta vastuusta kiusaamisjutussa. Tänään on myös Turun hovioikeus vapauttanut henkilökunnan vastuusta. Iltalehti:
Hovioikeus hylkäsi opettajien syytteet koulukiusaamisjutussa

Turun hovioikeus on hylännyt syytteet Turun koulukiusaamisjutussa.

Syytteen mukaan poikaa oli kiusattu alaluokilla vuosina 2002-2008 ilman, että opettajat puuttuivat asiaan riittävästi kiusaamisen lopettamiseksi.

Syyttäjä vaati Cygnaeuksen koulun työntekijöille ehdollista rangaistusta. Käräjäoikeus hylkäsi syytteet.

Hovioikeuden mukaan jutun käsittelyssä on selvinnyt, että oppilasta on kiusattu usean lukukauden aikana. Hän on muun muassa saanut mustelmia. Hän on myös ollut luokassa, jossa oli ryhmä levottomia poikia.

Siitä ei löytynyt näyttöä, että vastaajat olisivat rikkoneet virkavelvollisuuksiaan.

Oikeuden mukaan heidän olisi kuitenkin pitänyt aiemmin ryhtyä toimiin kiusaamisen lopettamiseksi.

Vaikka hovioikeus hylkäsi syytteet, pojan asianajaja Ulf Månsson näkee päätöksessä myös hyvää.

- Hovioikeus ottaa selvästi kantaa siihen, että opettajien on tartuttava riittävän tehokkaasti kiusaamisen kitkemiseen. Tuomio oli vapauttava, koska oikeus piti tekoja niin vähäisinä.

Månsson ei vielä tiedä, haetaanko jutussa valitusoikeutta korkeimpaan oikeuteen.

STT

Vuosikausia kestäneessä kidutuksessa ei ole mitään juridisesti moitittavaa, siitä on nyt sekä käräjä- että hovioikeuden päätös.

OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !

Ei kommentteja: