Saako hirviötä sanoa hirviöksi? Nyt nimittäin löytyi todellinen jumppamaikka helvetistä. Yle Urheilu kertoi kilpailukiellon saaneesta taitoluistelun huippuvalmentajasta. Käyn uutista läpi ja kommentoin tapausta.
Kuvassa on Helsingin Luistinklubin ja Team Uniquen taitoluisteluvalmentaja Mirjami ”Miru” Penttinen. Hän haukkui valmennettaviaan. Hän huusi heille. Hän on joukkueen edessä julkisesti nöyryyttänyt ja alistanut heitä. Hän syytti heitä mielivaltaisesti. Hän poimi yksittäisiä valmennettavia silmätikuiksi, käänsi muut heitä vastaan ja kohdisti heihin toistuvaa henkistä väkivaltaa. Hän pakotti valmennettaviaan huutorinkiin, jossa joukkueen jäseniä pakotettiin ringin keskelle joukkuetoverien huutaessa ympärillä solvauksia. Pienistäkin virheistä hän rankaisi täysin suhteettomalla tavalla. Hän rankaisi, vaikka virheitä ei olisi tapahtunut. Hän juoruili valmennettavien yksityisasioista. Hän kertoi heistä valheita. Hän meni henkilökohtaisuuksiin. Hän haukkui valmennettavia siitä, millaisia he ovat ihmisinä. Hän jakoi joukkueiden jäsenet hyviin ja saastuneisiin ihmisiin. Hän itketti heitä. Hän iski arimpiinkin aiheisiin heidän elämässä. Hän järjesti psyykenmurtamisistuntoja. Hän jatkuvasti korosti, että valmennuksessa tapahtuneista asiosta ei saa puhua kotona, ja rankaisi kotoa tulleista yhteydenotoista valmennettavia. Hän käski valmennettaviaan tappamaan itsensä. Ja hän nauroi perään.
Henkinen väkivalta oli toistuvaa ja jatkui pitkään. Valmentajaa pelättiin. Valmennettavat joutuivat osallistumaan joukkuetoveriensa nöyryyttämiseen, jotteivat itse olisi joutuneet valmentajan mielivallan kohteeksi. Joko he alistuivat ja koettivat kestää kaiken, tai heittivät roskiin suurimmat unelmansa ja koko identiteettinsä kilpaurheilijana. Kritiikin valmentaja torjui. Hän sanoi muiden olevan väärässä, ja käänsi tilanteet päälaelleen, vierittäen kritiikin aiheen valmennettavan syyksi. Kritiikin esittämisestä, tai valmentajan luulosta, että hänestä on puhuttu pahaa, joutuivat uhrit julkisen nöyryytyksen kohteeksi. Jotkut saivat potkut joukkueista. Joukkueissa oli teini-ikäisiä ja nuoria aikuisia. Nuorimmat valmennettavista olivat alle 10-vuotiaita lapsia. Väkivalta kohdistui herkässä iässä ja elämäntilanteessa oleviin nuoriin ihmisiin, jotka olivat täysin puolustuskyvyttömiä valmentajan vallankäytön alla. Valmentajan käytöksen annettiin jatkua kaksi vuosikymmentä.
Osa valmennettavista on sairastunut mielenterveysongelmiin ja syömishäiriöihin. Ne ovat kova hinta maksettavaksi kilpailujen voitoista. Tuskinpa muidenkaan mieli kovin eheänä säilyi tuollaisessa pelolla ja väkivallalla hallitussa yhteisössä. Olisi vain oikeus ja kohtuus, että valmentaja, Helsingin Luistinklubi ja Taitoluisteluliitto maksaisivat yhteiskunnalle valmentajan toiminnasta aiheutuneet kustannukset. Iltalehden uutisen mukaan valmentaja voi joutua syytteeseen rikoksista. Toistettakoon se tässä, että kyllä, mielenterveysongelman aiheuttaminen henkisellä väkivallalla on rikos, josta voi joutua oikeuteen. Eri asia on, pystyvätkö viranomaiset jakamaan oikeutta.
En tiedä valmentajasta muuta kuin mitä mediassa kerrotaan. Voin vain arvailla miksi hänestä tuli sellainen. Ehkä hänen persoonallisuudessa on sadistiselle käytökselle altistavia tekijöitä, tai hän oppi käyttäytymismallin lapsuudessaan tai nuoruudessaan. Ehkä häntä itseään valmennettiin samalla tavalla. Joka tapauksessa alalle sopimaton henkilö pääsi luikertelemaan kansainvälisen huipputason valmentajaksi, ylimpään auktoriteettiasemaan, jossa sai vapaasti tehdä mitä halusi. Valmentajan laatimassa adressissa hän vaati asianosaisia vaikenemaan. Hän reagoi syytöksiin kiistämällä kaiken, ja uhriutuu ajojahdin kohteena, mikä sekin kertoo paljon valmentajan persoonallisuudesta.
Vikaa on yhteisössä yhtä paljon kuin valmentajassa. Sairaassa yhteisössä väkivalta normalisoidaan. Valmennettavat on saatu uskomaan, että tällaista se huippu-urheilijaksi pyrkiminen on. Nämä ovat ihan tavallisia valmennusmetodeja, eikä missään, mitä täällä tapahtuu ole mitään väärää tai edes outoa. Yhteisön muut aikuiset hyväksyivät ja vahvistivat toimintaa. Huutoa ja nöyryytystä tapahtui myös muiden valmentajien läsnäollessa. Valmentajan käytös oli kyllä koko yhteisön tiedossa. Silti hänet nostettiin yhteisössä todella korkeaan asemaan, kaiketi kilpailumenestyksen siivittämänä. Miten tällaista hirviötä voi edes varoa, kun kaikki ympärillä palvoivat tätä henkilöä lähes puolijumalana, ainoana, jonka kautta nuori voi kilpaurallaan menestyä.
Tapaus paljastaa taas, kuinka vaikeaa väkivallan uhrin on ensiksi tajuta edes olevansa uhri, ja toiseksi päästä irti väkivallasta. Se on vaikeaa jopa maailmanmestaruustason huippu-urheilijoille. Monet varmasti ihmettelevät, mikseivät nuoret vain lähteneet seurasta. Moni on varmasti sitä mieltä, että jos itse joutuisi samanlaiseen tilanteeseen, hän kyllä lähtisi ja vetäisi lähtiessään valmentajaa turpaan. Jotkut valmennettavista kertovat tajunneensa vasta kilpauran jälkeen, että valmentajan käytöksessä oli jotain väärää. Kilpaurheilukuplassa elävälle nuorelle, jonka koko identiteetti rakentuu kilpaurheilun ympärille, ei ole toista maailmaa, mihin kokemuksiaan voisi verrata. Ei sieltä niin vain lähdetä.
Vallitsevan puhetavan mukaan ketään ei saa syyllistää mistään, mutta minä syyllistän. Missä näiden lasten ja nuorten kuurosokeat vanhemmat olivat? Elivätkö he menestyksen ja mitalisateen sokaisemina lastensa kautta uudelleen omaa nuoruuttaan, tai paikanneet epäonnistunutta urheilu-uraansa lastensa kautta, lasten hyvinvoinnista välittämättä? Miksi he antoivat väkivallan jatkua, kun kotiin tuli itkuinen ja suunniltaan oleva nuori? Ja he antoivat asian vain olla ja unohtua, jotta mitään ikävää ei siitä muka seuraisi. Herätys! Jos nuoren käytös muuttuu, on sen syy selvitettävä. Lapset ja teinit harvoin kertovat oma-aloitteisesti suoraan tapahtumista. Vanhemman on oltava utelias ja sinnikkäästi kyseltävä kuulumisia. Aikanaan, kun luottamus on saavutettu ja tunteet sanoitettu, alkaa vyyhti purkautumaan.
Vanhempien on syytä olla tarkkana lastensa hyvinvoinnista taitoluistelun ja muiden esteettisyyttä korostavien lajien, kuten baletin, tanssin ja voimistelun parissa. Syömishäiriöt ovat yleisiä erityisesti lajeja harrastavilla tytöillä ja naisilla. Ensiaskeleet mielenterveysongelmia kohti otetaan lajia harrastettaessa, mutta sairaus voi alkaa vasta myöhemmällä iällä.
Hyvät vanhemmat, olisiko jo vihdoin aika taistella lastenne hyvinvoinnin puolesta? Voisitte edes opettaa lapsianne tunnistamaan epäasiallisen käytöksen ja kertoa heille, ettei sitä tarvitse sietää, eikä valmentajan likaisia salaisuuksia tarvitse pitää sisällään.
”Urheilujärjestelmässämme kiusaajien ja hyväksikäyttäjien oikeusturva tuntuu olevan tärkeämpi kuin heidän uhreikseen joutuvien lasten ja nuorten. - Kiira Korpi”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti