tiistai 10. maaliskuuta 2015

Ihan normaalia peruskoulumeininkiä


Blogin lukija, kolmekymppinen mies, kertoo kokemuksistaan yläasteella 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa:

Eräs ylä-asteen kusipäistä oli mun rinnakkaisluokkalainen R. R oli 8. luokalla mun kanssa samassa kotitalous- ja teknisen työn valinnaiskursseilla. Maanantaisin oli "köksää" ja perjantaisin "puu- ja metallikässää".

R oli jo 8. luokan alussa mua päätä pitempi, eikä ollut todellakaan mikään kukkakeppi.

Heti ennen ekoja köksän tunteja olin laittamassa takkia köksän eteisen naulakkoon, kun R käveli ohi ja huusi "pöö!".

Kiusaaminen räjähti käsiin kuitenkin 2 viikkoa koulun alkamisen jälkeen. Olin juuri päässyt köksän tunnin alussa istumaan mun ryhmän kanssa samaan pöytään, kun viereisestä pöydästä R alkoi yhtäkkiä kovasti väännellä naamaansa, ilveillä ja puhua puolikovalla äänellä jotain sekavaa muminaa mun nimestä. R:n ryhmän pöytä oli mun ja opettajan välissä ja opettaja kertoi luokan edessä, mitä pitää tehdä, joten muuallekaan en voinut katsoa.

Vähitellen tuntien kuluessa R:n mumina jatkui, kun R:n ryhmä oli viereisessä välikössä kuin minä. R ei itse tehnyt mitään vaan hän häiritsi koko ajan mun ruuantekoa. R:n retoriikka koveni koko ajan ja hän alkoi muminan ohella hokea "vittu, sä oot tyhmä"-lausetta aina sopivin väliajoin.

Jossain vaiheessa alkoi hermostua R:ään ja käsienpesun jälkeen räppäsin käsistäni irtopisaroita R:n naamaa kohti. Tästä R suuttui entisestään ja huusi "jumalauta, mulle ei tehdä noin".

Muut oppilaat nauroivat R:lle ja osa yhtyi jopa R:n mukana kiusaamaan. Opettaja rouva A oli täysin tietämätön kiusaamisesta pitkälle syksyyn.

Kiusaamista jatkui tästä eteenpäin n. 4 viikkoa, kunnes oli pakko nostaa kissa pöydälle ja kertoa R:stä hänen luokanvalvojalle.

R alkoi käydä myös fyysisesti väkivaltaisemmaksi. Pahin tilanne oli köksän tunnilla, kun kumarruin ottamaan perunoita ämpäristä ja ämpäri oli kaapin oven edessä. Yhtäkkiä takaapäin R oli hiippaillut ja työnsi mut pää edellä kaapin ovea päin. Onneksi käsillä pystyin vähän pehmentämään iskua, eikä mitään vakavampaa tapahtunut.

Vasta nyt opettaja alkoi havahtua mun kiusaamiseen ja lupasi puhutella R:ää samoin kuin hänen luokanvalvoja.

R kiisti jyrkästi kaiken ja sanoi, että hän ei koskaan kiusaa ketään. Samoin R sanoi mullekin: "enhän mä sua oo kiusannu".

Tämän jälkeen jouluun asti kiusaamisessa oli pieni suvantovaihe, toki lievempää kiusaamista oli silloinkin.

Tunneilla oli todella hankalaa keskittyä, kun piti aina pitää huolta siitä, ettei R hiippaile selän takana.

Heti joululoman jälkeen taas R:n otteet alkoi taas selvästi koventua. Heti ekana päivänä jouduin kotitalouden opettajan katalan karhunpalveluksen uhriksi. Kuulin, kun hän kehoitti R:ää moittimaan mua siitä, kun olin unohtanut tyhjentää tiskikoneen. R huusi, saivarteli ja kiroili ihan siihen asti, kunnes olin saanut kaikki astiat pois tiskikoneesta.

Seuraavana päivänä olin välitunnilla, kun eräs 7.lk poika tuli puhumaan välitunnilla, että "tiedätkö sä, että R tuli kännissä riehumaan kouluun ja se sano, että se hakkaa sut heti, jos se näkee sut".

Ja tosiaan R tuli kännissä kouluun riehumaan, mutta viimeinkin opettajat alkoivat huomata millainen R on ja hän joutui 3 viikoksi kasvatuslaitokseen.

Mutta se jäi täysin epäselväksi, johtuiko R:n hoitoon joutuminen *hänen väkivaltaisesta käytöksestä **vai pelkästään **hänen alkoholinkäytöstään.*

R tuli takaisin 3 viikkoa myöhemmin ja kiusaaminen "väheni" tai "harveni".

Ysillä toki hän suunnitteli ruotsinryhmän kiusaajan J:n kanssa hyppäämistä mun selkään kaulastani kiinni pitäen. He tuli ihan mun perässä ulko-ovesta sisälle, kun kello oli soinut. Uhkaustaan ne ei onneksi ihan täysin toteuttaneet, mutta R toki huusi taas kovaan ääneen "pöö".

* * * * *

Julkaisin nämä kolmekymppisen miehen kirjoitukset nimettöminä. Nimikirjaimet ovat ehkä oikeat tai sitten eivät. Nimien julkaisu saattaisi aiheuttaa kirjoittajalle vaikeuksia, mikäli joku asianosaisista sattuisi googlaamaan nimeään, törmäisi teksteihin ja tunnistaisi kirjoittajan.

Päätin aktivistiurani alussa, että tulen jossain vaiheessa julkaisemaan tapaukseeni liittyvien roistojen nimet. Kouluväkivallantekijät, opettajat, rehtorit, poliisit, lääkärit, terapeutit, Kelan ja työkkärin virkailijat, nimilista on pitkä. Miksi minun pitäisi suojella heidän mainettaan ja yksityisyyttään? Miksei minulla olisi muka lupaa varoittaa muita ihmisiä mahdollisesta vaarasta?

* * * * *

Tomin tarina kuohuttaa:

Takkirauta: Kun lapsi murhaa

Iltalehti: Arjan poika kuoli kiusaajien vuoksi

Ylen aamu-tv: Koulukiusaamisen takia kuolleen Tomin tarina

Tomin äiti on rohkea ihminen, kun toi tragedian julkisuuteen ja yrittää taistella asiansa puolesta. Aamu-teeveessä haastatellut ”asiantuntijat” taas puhuivat lähinnä ympäripyöreitä latteuksia.

15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pitäisiköhän perustaa tietokanta, johon kiusaajien nimet laitettaisiin? Vähän samalla tavalla, kuin että ihminen voi katsoa ennen asunnon ostoa, asuuko tietyssä korttelissa raiskaajia.

Anonyymi kirjoitti...

JULKAISE IHMEESSÄ NIMET, OMA KOSTONIKIN TULEE TAPAHTUMAAN ENNEMMIN TAI MYÖHEMMIN...MINULLA EI OLE KUIN AIKAA.

Anonyymi kirjoitti...

Sen etäisen todennäköisyyden huomioonottaen, ettet Yrjöperskeleen blogia tunne, tässä linkki hyvään kirjoitukseen:
http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2015/03/kaksi-tarinaa-kiusaamisesta.html

Anonyymi kirjoitti...

Kunpa olisinkin selvinnyt muutamalla kuukaudella. 9 vuotta
joutui kestämään, eikä loppua näy vaikkakin töissä harvemmin tullaan päin naamaa vittuilemaan.
Voimia eloon kaikille kiusatuille.

Nynny Nyhverö kirjoitti...

- Tietokanta kiusaajista. Samaa olen miettinyt. Valtion taholta tietokantaa on turha odottaa. Jos sellaisen perustaisi, pitäisi selvittää tapausten taustat, jolla varmistaisi että tapaukset ovat todellisia ja listalle joutuvat ovat syyllisiä. Muuten tietokantaan voisi joutua ihan kuka tahansa ja sitä käytettäisiin varmasti enemmän syyttömien häpäisemiseen kuin todellisten kiusaajien listaamiseen. Lakien mukaan listan pitäminen on kaiketi rikos, joten nimien julkaiseminen pitää tehdä toisilla keinoilla.

- ”Oma kostonikin tulee tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin” Tuo on oikea asenne! Ei jäädä rypemään kurjuudessa, vaan noustaan vastarintaan ja tehdään selväksi että olemme kokeneet vääryyttä ja vaadimme hyvitystä. Lyödään paha olo päin valtaeliitin naamaa. Pakotetaan eliitti kohtaamaan todellisuus. Keinoja kyllä on, ja ne ovat enimmäkseen laillisia.

- En ole Yrjöperskelettä seurannut, muuta kuin Takkiraudasta lukenut hänen kommenttejaan. Virhe on korjattu ja blogi lisätty syötteenlukijaan.

- Vuosien aikana olen huomannut, että harva on muutamalla kuukaudella selvinnyt. Jos joku olisi, niin tuskin hän tätä blogia lukisi.

Anonyymi kirjoitti...

Tuleen EI kannata jäädä makaamaan, itsekin olin VUOSIA kiusattuna en KUUKAUSIA.

Anonyymi kirjoitti...

PERUSKOULU T-U-H-O-A-A ELÄMIÄ ENNEN KUIN NE EHTIVÄT KUNNOLLA EDES ALKAMAANKAAN.

Anonyymi kirjoitti...

Siis KYLLÄ mä kans olin vuosia kiusattu. Kiusaaminen alkoi päiväkerhossa heti ekana päivänä syyskuussa 1990 ja jatkui koko peruskoulun, lukion ja vielä ammattiin valmentavilla linjoilla sekä merkonomikoulussakin oli jonkin verran kiusaamista. Eikä elämä vieläkään mitään helppoa ole, kun pienellä paikkakunnalla kiusattu joutuu pahimmassa tapauksessa helposti kylällä liikkuessaan kaikkien kylän heebojen silmätikuksi. Ja pahimmat tyypit ei aina ole myöskään nuoria, vaan kyllä keski-iän ylittäneet miehetkin osaa olla kans todella vittumaisia, vahingoniloisia ja sadistisia.

T. Tämän kertomuksen takana oleva kolmekymppinen mieshenkilö.

Nynny Nyhverö kirjoitti...

Ai niin, unohdin kiittää kolmekymppistä miestä tästä kirjoituksesta. Kiitos!

Anonyymi kirjoitti...

KIUSAAJIA ON JOKAPAIKASSA, VOIMIA!

Anonyymi kirjoitti...

Kesäkuu 2010...peruskouluhelvetti loppui...yksi elämäni hienoimmista fiiliksistä/päivistä.

Anonyymi kirjoitti...

"Nynny" olivatko vanhempasi kouluVÄKIVALLAN uhreja, entä löytyykö sisaruksia?

Anonyymi kirjoitti...

KIUSATTU KÄRSII T-R-A-U-M-O-I-S-T-A HAUTAAN ASTI, OIREITA VOI TOKI LIEVITTÄÄ MUTTA IHMELÄÄKKEITÄ E-I O-L-E OLEMASSA.

Nynny Nyhverö kirjoitti...

Vastaus vanhempia ja sisaruksia koskeviin kysymyksiin on kyllä. Valitettavan usein kouluväkivallan uhriksi joutuminen periytyy sukupolvelta toiselle.

Anonyymi kirjoitti...

Vanhemmistani en tiedä, mutta veljeni (olemme kaksoset) oli myös KOULUVÄKIVALLAN uhri.