”Jos haluat tietää mistä jossain ideologiassa on kyse, tutustu sen uhreihin.”
Elämäntilanteeni on muuttunut radikaalisti. Taidan sittenkin pelastua äärimmäisen kurjalta tulevaisuudelta. Samalla uusi tilanne paljasti karmean totuuden. Feministien sota poikia vastaan on vaurioittanut psyykettäni. Uskomatonta kuinka sekaisin ja lukkoon pienen kiltin nynnypojan seksuaalisuus on voinut mennä. Tai eihän se uskomatonta ole. Mielipuolinen syyllistäminen ja suoranainen viha poikia kohtaan tuhoaa kohteensa, ihan oikeasti.
Turun psykiatrinen erikoissairaanhoito yllätti myönteisellä ostopalvelupäätöksellä. Ensimmäinen käynti EMDR-terapiassa on nyt takana. Traumojen käsittely ja feminismin aiheuttamien tuhojen korjaaminen aloitetaan vasta syksyllä terapeutin kesäloman jälkeen.
Olen väsynyt. Blogi jää kesätauolle ja jatkaa elokuun loppupuolella. Se on morjes !
36 kommenttia:
Hyvää kesää, kiitos tämän vuoden teksteistä, odotan innolla kirjoituksien jatkumista. Pitäisi varmaan itsekin kirjoitella ahkerammin :/
Olen seurannut blogiasi pitkään, ja paljon asiaa kirjoitat kyllä. Olen itse osittain samassa tilanteessa kuin sinä, 31v entisenä koulukiusattuna miehenä. Samanlainen vihan tunne naisia kohtaan jäi kiusaamisesta, ehkä koska pahimmat kiusaajat olivat juuri tyttöjä.
Olen käynyt terapiassa 1,5v ja sitä voi kyllä suositella. Se on avannut silmiäni paljon sen suhteen, ketkä todella ovat niitä "syyllisiä", eikä asia aina ole niin yksinkertainen, kuin voisi uskoa. Itsellä ainakin vaikutti vähintään yhtä paljon kuin kiusaaminen ja aikuisten välinpitämättömyys, omien vanhempien avioero, ja siitä seurannut vieraantuminen isästä.
Kuulostaa kliseeltä, mutta tämän olen tajunnut tosiaankin vasta puolentoista vuoden tarapian jälkeen. Asioiden syy-seuraussuhteet eivät aina ole niin selviä, kuin voisi ensin luulla. Siitä olen samaa mieltä, että kiusatuksi tuleminen on pojille luultavasti huomattavasti rankempi kokemus kuin tytöille, juuri sen erittäin ahtaan mallin takia, jota kulttuurimme miehille tarjoaa. Pahinta on, jos tämän asian kanssa jää vielä yksin, niinkuin monelle käy.
Lisäksi näistä miehiä koskevista ongelmista ei puhuta juuri missään, joka liittyy juuri tuohon häpeän tunteeseen, ja siihen, että "pitää olla mies". Tässä suhteessa oikeaan tasa-arvoon on aika pitkä matka, eikä sinne tulla pääsemäänkään, jos keskitytään puhumaan pelkästään toista sukupuolta koskevista ongelmista.
Toivotan sinulle kaikkea hyvää, ja uskon, että pääset vielä jaloillesi. Sinulla on enemmän rohkeutta, kuin monella muulla ihmisellä, kun uskallat puhua näistä asioista ääneen.
Kiitos blogista ja hyvää kesää!
Kiitos kommenteista ! Syksyllä jatketaan.
Kyllä tänä päivänä tuntuu, että joka paikassa, niin lehdissä, telkkarissa, nettilehdissä, tv-sarjoissa, radioissa ja biisien sanoituksissa on niin paljon kovien arvojen feminismiä,suoranaista miesvihaa ja vastakkainasettelua, että siihen törmää jopa päivittäin ja tahti vaan tuntuu kiihtyvän koko ajan. Esimerkkejä kovien arvojen feminismin lisääntymisestä viime aikoina on mm. salattujen elämien jaksojen nimet ja pirkanmaan paikallisradio Sun, jossa viime aikoina feminismihuuma tuntuu vallanneen koko radion, ainakin monien siellä esitettävien mainoksien perusteella.
"Olen itse osittain samassa tilanteessa kuin sinä, 31v entisenä koulukiusattuna miehenä."
Minä 37 vee armeijakiusattu mies... (Juuri 31 vee eli runsas 5 vee sitten olin "urani" huipulla eli meni silloin hyvin verrattuna nykyiseen)
"Samanlainen vihan tunne naisia kohtaan jäi kiusaamisesta, ehkä koska pahimmat kiusaajat olivat juuri tyttöjä."
Ainoastaan miehet ovat minua kiusanneet. Armeijassa. En jaksa nyt kirjoitella esimerkkejä, mutta ainakin minulle naurettiin kovaan ääneen monta kertaa, kerran peseytymisvuorolla varuskunnan tiloissa. Tönittiin, juoruttiin jne.
Alun alkaen minun ei olisi pitänyt olla koko intissä, sillä silloin en ollut tarpeeksi kypsä, enkä ollut saanut tarpeeksi onnistumisen kokemuksia tai oppinut edes alkeellisia sosiaalisia taitoja. Ennen kaikkea olin raskaalla TOLVON-lääkityksellä, mikä tekee toiminnasta hidasta ja kömpelöä, vaarallistakin aseiden ollessa kyseessä. Ei kai epileptikkojenkaan tarvitse inttiin mennä vahvoinen lääkkeineen? Olin aina hitain ja viimeinen. Pelkästään tuokin tuntuu epäonnistumiselta, ts. olla paikassa joka on itselle aivan liian vaativa.
"Olen käynyt terapiassa 1,5v ja sitä voi kyllä suositella."
Itse en voisi suositella (yksilö)terapiaa. Ainakaan psykoanalyyttistä. Kävin yli kymmenen vuotta, ja lopputuloksena kallis hinta ja jopa mielisairaala.
Ei mitään hyötyä monestakaan syystä... Terapeutti ei voi toimia missään olosuhteissa vertaistukena tai samaistua kiusatun kokemukseen. Toki kertomusten mukaan terapiat toimivat joillekin, ilmeisesti muutenkin lähes terveille, kiusaamattomille ihmisille.
Ennen kaikkea psykoterapiat eivät ainakaan minulla ehkäisseet 36 veenä puhjennutta psykoosisairautta (mielisairaala.)
"Se on avannut silmiäni paljon sen suhteen, ketkä todella ovat niitä "syyllisiä", eikä asia aina ole niin yksinkertainen, kuin voisi uskoa."
Tämäkin todistaa, kuinka kyvyttömiä psykoanalyytikot ovat ymmärtämään kiusaamisen tuhoisaa vaikutusta. Syy on heidän mukaansa aina muualla kuin itse kiusaamistapahtumissa - se on vanhemmissa. Kuitenkin kiusaaminen armeijassa yms. on juuri se, mikä vie oman arvon tunnon, aiheuttaa häpeää ja lopulta itsemurha-aikeita.
"Itsellä ainakin vaikutti vähintään yhtä paljon kuin kiusaaminen ja aikuisten välinpitämättömyys, omien vanhempien avioero, ja siitä seurannut vieraantuminen isästä."
Kyllä itsellenikin isän läsnäolon puute on aiheuttanut peruuttamatonta vahinkoa, mutta kiusaajia olivat aivan toiset ihmiset. Toki alttius tulla kiusatuksi tulee kyseeseen...
"Asioiden syy-seuraussuhteet eivät aina ole niin selviä, kuin voisi ensin luulla."
Sen oivaltamiseen ei tarvita (yksilö)terapiaa. Ajan kuluminen, harrastukset jne. auttavat varmasti jonkin verran, mutta ennen kaikkea vertaistuki ja ehkäpä ryhmäterapia. Myös lääkärien kanssa juttelua voin suositella, kun eivät ole aivopestyjä psykoanalyyttiseen ajatteluun.
"Siitä olen samaa mieltä, että kiusatuksi tuleminen on pojille luultavasti huomattavasti rankempi kokemus kuin tytöille, juuri sen erittäin ahtaan mallin takia, jota kulttuurimme miehille tarjoaa."
Hyvä huomio, ja kenties siinä on perää. En osaa tynnyrissä kasvaneena ottaa kantaa.
"Pahinta on, jos tämän asian kanssa jää vielä yksin, niinkuin monelle käy."
Minä en ole oikeastaan tätä blogia lukuunottamatta saanut juurikaan vertaistukea kiusaamiskokemukseen. Toki masentuneiden vertaistukiryhmissä olen muutaman kerran pistäytynyt, mutta olla mies ja tulla kiusatuksi... siltä kannalta tämä blogi on hyvä olla olemassa.
-ttr
Pitää vielä jatkaa tuosta pätkästä, jossa anonyymi kirjoittaa "Samanlainen vihan tunne naisia kohtaan jäi kiusaamisesta, ehkä koska pahimmat kiusaajat olivat juuri tyttöjä."
Taisinkin jo sanoa, että kiusatuksi tuleminen toisten miesten toimesta synnytti minussa ymmärryksen kuulumisesta miesten pohjasakkaan. Siis kaikkein saastaisimpaan ja alhaisimpaan ihmisryhmään, jonka ihmisarvo on yhtä kuin ongelmajätteen arvo: ei mitään tai negatiivinen. Sellainen ei ole ansainnut valmistumista yhtään mistään koulusta tai pääsyä työelämään.
Koska näin on asian laita, olen katsonut, että seurustelu ja kaikki sellainen normaalikuvio ei voi kuulua elämääni. Jotenkin aavistin asian jo noin viisitoista vuotta sitten ollessani 21-vuotias. Itse asiassa opiskeluni keskeytyivät kymmenen vuotta sitten, mikä johti lisäongelmiin ja työttömyyteen ja taas ongelmiin.
Myöhemmin löysin Henry Laasasen tekstit seksuaalisesta markkina-arvoteoriasta, mikä vahvisti käsitystä paikastani yhteiskunnassa: merkityksetön henkilö kaikilla mahdollisilla markkinoilla.
Rikokseni vaan sattui olemaan, ettei minulla armeija-aikaan ollut seksikokemuksia (eikä myöhemminkään), en ole kovin lihaksikas (toki pari viime vuotta nauttimani psyykelääkitys lisää kokoa keskivartalosta), olen aika hiljainen, minulla ei ole lahjakkuutta ja olen tynnyrissä kasvanut (ei kavereita teininä) mistään mitään tietämätön tyyppi.
Oikeastaan ainoat asiat, mitä tiedän/osaan, on oma osoitteeni ja sos.tt:ni ja muutama bussilinja ja R-kioski (lottoa varten.) Siinä kaikki. Tajusin jo korkeakoulussa ollessani olevani heikkolahjainen ongelmatapaus - toiselta kantilta mitä järkeä on opiskella/valmistua, jos ainoa työ mitä koskaan saa, on siivous/tehdastyö/liukuhihna? Sellaiseenhan jo peruskoululainenkin on ylikoulutettu. Sanottiinhan minulle jo armeijassa, että miten DI-opiskelija voi olla noin tyhmä.
Kymmenvuotinen psykoanalyyttinen (yksilö)psykoterapia vain vahvisti tunnettani omasta arvottomuudestani. Se oli vain maksettu nainen, joka vain puhuu tietyt asiat, koska niin on tapana. Samalla opin jotain naisista: ystävyys/tuttavuus kestää niin kauan kuin rahaa riittää tai niin kauan kuin nainen on kierossa mielessään suunnitellut (tai (analyytikko)koulutuksensa takia.)
Olen vihannut naisia jo noin viisitoista vuotta. Ehkä viha liittyy elämän yleiseen epäoikeudenmukaisuuteen. Julmimmat ja eläimellisimmät miehet naiset palkitsevat seksillä. Ainakin yksi syy, miksi minua kiusattiin, oli hiljainen luonteeni, ja varsinkin se, etten puhunut naisista. Muut puhuivat rumia juttuja ja rehvastelivat seksikokemuksillaan. Minulla ei mitään tyttöystäviä ollut edes ollut silloin. Siinä oli yksi syy, miksi jouduin silmätikuksi. En vain osannut käyttäytyä kuten muut miehet. Jostain syystä naiset näkevät suurina sankareina juuri ne, jotka tönivät, kampittavat ja häpäisevät varusmiestoverinsa suihku/saunatiloissa (vaikka naiset väittävät takuulla päinvastaista!) No, miksi näillä tyypeillä sitten oli jatkuvasti seksiä ja tyttöystäväehdokkaita?
Viime aikoina viha naisia kohtaan on jostain syystä laantunut. Pitää vain sulattaa se tosiseikka, että kaikki eivät voi päästä palkintosijoille tai edes top kymppiin urheilukisoissakaan. Nuoremmalla iällä naisia kiinnostaa miehen julmuus, kypsemmällä iällä taas kyky huolehtia tulevasta perheestä ts. asema yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla. Tästä kertoo ennen kaikkea Henry Laasasen teoria (joka itse asiassa on kuvaus todellisuudesta). Eihän pitkäaikaistyöttömällä aikuisella miehellä ole mahdollisuutta parisuhteeseen.
Jos olisin armeijassa tiennyt, millaista armeijan jälkeinen elämäni on opiskeluissa epäonnistumisineen, olisin ampunut itseni.
Tietysti yksi juttu kiusatuksi joutumisessa on se, ettei myöhemmässä elämässään mitenkään pysty vastaanottamaan ihmisten ystävällisyyttä, mikäli sellaista ilmenee. Tunne ihmisarvon menetyksestä on pysyvä, samoin epämääräinen selittämätön häpeä.
-ttr
Tsemppiä kesään blogin isännälle ja kaikille, jotka tämän lukevat! :)
Minuakin kiusasivat ainoastaan pojat. Minun pitäisi siis olla miehivä vihaava feministi. Mutten ole. Vihaan kuitenkin eniten niitä "kilttejä" poikia jotka vain katsoivat kenkiinsä tai muualle. Minulla oli muutama kiva poika kaverina kunnes katosivat mystisesti kun koulukiusaajat ilkkuivat heitä minun kanssa olemisesta. Kostan olemalla ns. pahan pojan (mutta silti kunnollisen) tyypin kanssa. Kostan olemalla täydellinen nainen joka antaa miehensä ottaa toisen naisen itselleen ja joka pitää huolta itsestään. Kostan sen että minua huoriteltiin päivittäin ilman syytä yläasteella vain siksi että oli rintava kuin muut tytöt.
Naiset sitä, naiset tätä. Pelkästään Suomessa on 2,5 miljoonaa naista ja rajan takana Venäjällä heti 70 miljoonaa lisää. Olisiko mitenkään mahdollista ajatella, että kaikkia naisia ei voi niputtaa tuon alfaurosten perässä juoksevan ääliön rooliin?
Vai eikö tässä ole ollenkaan kyse naisista vaan siitä että te lytätyt miehet haluaisitte sen yhden naisen rakkauden sijaan mielummin olla noita alfauroksia ja kerätä baareista seksiseuraa joka lähtee yhtä helposti kuin tuleekin? Ttr kiteytti jo asian "No, miksi näillä tyypeillä sitten oli jatkuvasti seksiä ja tyttöystäväehdokkaita?" Seksiä ja tyttöystäväehdokkaita ei tarkoita parisuhdetta. Kyllähän miehetkin saattavat ihastua johonkin naiseen hyvinkin pinnallisten ominaisuuksien pohjalta, mutta jos naisessa ei ole muuta kuin se pinta ja sisäpuoli on pelkkää paskaa niin ei sen kanssa aleta elämää rakentaa? Sama juttu näiden raggarimiesten kanssa, ihastumisia ja seksiä varmasti riittää mutta kun se alkuhuuma on ohi niin se hormooneihinsa kompastunut naarasapinakin nostaa kytkintä. Ei mielestäni mikään tavoiteltava olotila.
Terapia voi auttaa tai sitten ei, riippuu varmasti yksilöstä itsestään ja siitä millä tavoin itse hahmottaa ja käsittelee asioita. En usko että yksilöterapiasta on apua jos henkilökohtainen elämä ei sisällä oikeastaan minkäänlaista sosiaalista elämää jota sitten voisi siellä terapiassa peilata. Vertaistuki varmasti auttaa sellaisissa tilanteissa paremmin, ja jos taustalla on koulukiusaamisen kaltaista auktoriteettien hyssyttelemää kidutusta niin epävirallisten tahojen kautta hankittuun tukeen on varmasti helpompi nojata. Eikä yhteiskunnalla ole mielestäni enää siinä vaiheessa mitään oikeutta ruveta päättämään että vain heidän tarjoamansa tukimuodot ovat niitä hyviä.
Tieto 2,5 miljoonasta naisesta ei paljoa lohduta yksin jäänyttä miestä. On ihan aikuisten oikeasti olemassa kilttejä ja kunnollisia miehiä, jotka eivät kelpaa. Ja pariutumismarkkinoiden muuttuessa entistä vaativimmiksi tämä joukko vain kasvaa. Tosielämässä vain osa naisista juoksee alfaurosten perässä. Mutta harvassa ovat myös naiset, jotka huolivat kumppanikseen minunkaltaisen atm:n.
Omalla kohdallani (oli) ja varmasti useimpien alempitasoisten miesten kohdalla on kyse juurikin yhden oikean rakkauden löytämisestä.
Terapiat voivat joko auttaa, tai eivät auta, tai ne voivat vahingoittaa potilasta. Kuulin yhdestä tapauksesta, jossa törkeän seksuaalirikoksen uhriksi joutunut nuori nainen kävi monta vuotta terapiassa, jossa terapeutti syytti naista aivan kaikesta. Jopa rikoksen uhriksi joutuminen oli terapeutin mielestä potilaan oma vika. Valitettavasti vain harva tietää, että potilaalla on oikeus vaihtaa terapeuttia. Aiheesta pitäisi kirjoittaa lisää.
Sain psykiatriltani kuulla jääneeni jumiin myöhäisteini-ikääni silloin lyhyen ajan sisällä sattuneiden rankkojen kokemusten vuoksi. En nyt välttämättä allekirjoita tuota ja muutenkin vähän luottamus karisee tuollaisten lausuntojen vuoksi, etenkin kun henkilö tekee nämä päätelmät puolessa tunnissa. Terapeuteilla on yhdelle ihmiselle liian suuri vastuu rikkinäisestä ihmisestä, liian suuri auktoriteettiasema ja liikaa mahdollisuuksia manipuloida puolustuskyvyttömiä uhreja. Ei välttämättä tietoisesti tai pahantahtoisesti, mutta valmiiksi muussattu minuus taipuu liian helposti siihen muottiin joka sille tarjotaan. Ja yksi terapeutti tarjoaa vain sen yhden muotin.
Jokaista yksin jäänyttä miestä kohden on vähän yli yksi yksin jäänyt nainen. Ei se parisuhteetomuus ole pelkkä miesten ongelma. Naisilla on pelissä vielä mahdollisten lasten hankinta ja sen ajallinen rajallisuus. Molemmilla sukupuolilla on ne ongelmansa, tosin naisilla on yleensä vahvemmat sosiaaliset verkostot noin muuten joka yleensä estää pahimman syrjäytymisen.
2,5 miljoonaa naista ei pariutumismielessä varmasti lohduta jos itsellä ei ole sitä yhtäkään, mutta tarkoitukseni oli enemmänkin tuoda esiin se että naisissa on ihan yhtä paljon variaatiota kuin miehissä niin luonteen, arvojen kuin ulkonäönkin suhteen. Että vaikka sitä kumppania ei ole välttämättä löytynyt niin ei se tarkoita että jokainen nainen olisi pahuuden ruumiillistuma. Katkeruus on kauhean vahva tunne, eikä sen vaalimisesta yleensä seuraa mitään hyvää. Ei feministien miehet-on-sikoja linjalla eikä yksin jääneiden miesten pitäkää-tunkkinne linjalla. Ja noilla asenteilla helposti karkottaa ne kelvollisetkin vastakkaisen sukupuolen edustajat, en ainakaan itse jaksa henkilökohtaisesti todistella yhdellekään femakolle tai muullekaan yksisilmäiselle fanaatikolle yhään mitään. Koska yksisilmäistä fanaatikkoa ei voi koskaan mielyttää ellei ole valmis halailemaan kaikkia hänen ennakkokäsityksiään.
Pariutumismarkkinoiden vinous johtuu varmasti osittain siitä että naisten saamien etuisuuksien mukana ei vielä ole tullut todellista tasa-arvoa vaan monet työelämään liittyvät edut on rahoitettu tai hoidettu muuten todella oudoin kiemuroin.
Naisvaltaiset yritykset eivät kasva koska investointiin menevät rahat menevät äitiyskuluihin ja samasta syystä on naisen reaalisesti vaikeampi elättää itseään, huonommat palkat ja pitääkseen itsensä pariutumismarkkinoilla on jatkuvasti poltettava rahaa ulkonäköön. Miesten statussymbooleilla on yleensä sentään joku jälleenmyyntiarvo. Käytännössä naisen on tehtävä itsestään taloudellisesti vähemmän uhkaava ollakseen haluttava, vaikka samalla toitotetaan että pitää saada samat palkat.
Arvelisin että tilanne tasoittuisi aika paljon jos lapsiin liiittyvät oikeudet saataisiin oikeasti tasa-arvoisiksi. Että lapset eivät olisi mikään naisten juttu, vaan isä tunnustettaisiin lähtökohtaisesti ihan yhtä vastuulliseksi vanhemmaksi. Epäilen että lakkaisi pahat pojat kiehtomasta kun lakipykälä määräisi tenavat joka toiseksi viikoksi tämän huostaan tai mahdollisissa erotilanteissa lapset eivät automaattisesti tulisi äidille.
Tällä hetkellä tuntuu että tässä maassa on lasten oikeuksien sijaan varjeltu äitien oikeuksia lapsiinsa.
Äitiyden kulujen jakaminen kaikkien työnantajien kesken taas tekisi oikeasti tyhjäksi miesten velvollisuuden elättää perheen. Jos naisvaltaisillakin aloilla olisi enemmän rahaa käytettävissä voisi vaimonkin pistää takaisin töihin eikä antaa roikkua lompakossa sillä verukkeella ettei hänen palkallaan ole mitään merkitystä...
Haluan kiittää sua tähän asti tulleista kirjoituksista. Ne on auttanut mua. Ihan vaan se tunne mikä paistaa joka sanasta. Mä oon melko vasta löytänyt tän sun blogin. Mun kiusaamistapaukset on kesän saatossa taas hetkeksi ohi. Koulun lopussa koko luokka kyllä puhuteltiin, jaettiin punaisia lappuja ja puhuttiin. Mutta kaikki tiesi kestä se johtu. Nyt tää voi olla ohi. Luokanvalvoja vaihtuu ja kaikkea. Mutta ne luulee, että ne voi parilla sanalla hyvittää kuusi vuotta. Sitä lähes päivittäistä murskaavaa kidutusta.
T: Tyttö yläasteelta
"Olisiko mitenkään mahdollista ajatella, että kaikkia naisia ei voi niputtaa tuon alfaurosten perässä juoksevan ääliön rooliin? "
Kyllä on. Ei ole vaan ajatus tullut mieleen. Oikeasti. Tämähän antaa toivoa.
"Vai eikö tässä ole ollenkaan kyse naisista vaan siitä että te lytätyt miehet haluaisitte sen yhden naisen rakkauden sijaan mielummin olla noita alfauroksia ja kerätä baareista seksiseuraa joka lähtee yhtä helposti kuin tuleekin?"
Rehellisesti sanoen olisin ollut mieluummin alpha kuin minä itse. Nykyään on syytä totutella olemaan minä itse.
"Seksiä ja tyttöystäväehdokkaita ei tarkoita parisuhdetta."
Kyllähän silloiset teekkarikaverini harjoittiviat sukupuoliyhteyttä baarista saamiensa naisten kanssa ja päätyivät lopulta naimisiin. Taidat olla hiukan pihalla miehen seksuaalisuudesta. Suosittelen kirjallisuuteen tutustumista (itse en ole romaaneja juuri lukenut, mutta kuulemma niistä voi oppia jotain.)
"En usko että yksilöterapiasta on apua jos henkilökohtainen elämä ei sisällä oikeastaan minkäänlaista sosiaalista elämää jota sitten voisi siellä terapiassa peilata. "
Samanlaiseen tulokseen olen päätynyt minäkin. Ryhmäterapia on tässä suhteessa paljon tehokkaampi, lääkärinkin mukaan... monella tavalla tehokkaampi.
Olihan minulla yhdessä käänteessä kavereita, mutta he olivat kiireisiä suorittajatyyppejä, usein ulkomailla jne.
Jos on ollut lapsesta saakka yksinäinen, ei yksilöterapia auta huomaamaan asiaa kovin hyvin. Tarkoitan todellista oivaltamista, joka tulee ainoastaan vertaistuen tms. kautta. Ryhmäterapiassa on jotain, mikä muistuttaa vertaistukea. Kuitenkin jos on armeijan jälkeen ollut aivan huonoilla urilla sosiaalisesti viisitoista vuotta, ei asiantila muutu parissakaan vuodessa päälaelleen. Voi toki parempaan muuttuakin.
"Vertaistuki varmasti auttaa sellaisissa tilanteissa paremmin, ja jos taustalla on koulukiusaamisen kaltaista auktoriteettien hyssyttelemää kidutusta niin epävirallisten tahojen kautta hankittuun tukeen on varmasti helpompi nojata. "
Hyvä ajatus.
-ttr
"Ja pariutumismarkkinoiden muuttuessa entistä vaativimmiksi tämä joukko vain kasvaa. -- Mutta harvassa ovat myös naiset, jotka huolivat kumppanikseen minunkaltaisen atm:n."
Elämme vaikeita aikoja. Itse olisin mielelläni työskennellyt tutkimusapulaisena pidempäänkin, mutta työkkäri ei sallinut, eikä yliopistolla ollut tietenkään rahaa palkata. Vittu. Työllä on kuntouttava ja terveyttä ylläpitävä ominaisuus, jota ei sitä tehdessään tule ajatelleeksi.
Kun jouduin kaikesta työn kaltaisesta toiminnasta ulos, vuosien kuluessa ainakin minulla hävisi halu pitää itsestään huolta. Miksi edes pestä hampaita viikottain tai käydä suihkussa, kun seuraava arkipäivä ei sisällä ihmisten tapaamista, ei mitään velvollisuuksia ja vastuuta jne? Niin sitä ei tule ainoastaan ATM:ksi, vaan hardcore-ATM:ksi. Lopulta sairastuin psykoosisairauteen, ja olin taas paskojen pakkolääkkeiden takia aivan pihalla koko 2013, kunnes sain korjausta tilanteeseen.
"Omalla kohdallani (oli) ja varmasti useimpien alempitasoisten miesten kohdalla on kyse juurikin yhden oikean rakkauden löytämisestä."
Eli nousu ATM:stä KTM:ksi.
"Jopa rikoksen uhriksi joutuminen oli terapeutin mielestä potilaan oma vika. "
Noh, minun tapauksessani kaikki oli vanhempieni syytä. Tottahan toki vanhempani ovat tehneet vääryyttä minua kohtaan, mutta ei se arkielämää paranna, kun terapeutti liitti joka saatanan asian isääni (tai joskus äitiini). Ei siinä jää edes tilaa omalle oivaltamiselle - sanoisin että yksilöterapia tukahduttaa oivallukset. Ja ennenkaikkea ei sisällä vertaistukiominaisuutta, määritelmänsä mukaan.
Hassu sattuma, kun omanikin oli joku psykoanalyytikkojen kouluttaja kuten Nynnylläkin oli ollut muistaakseni joku ulkomaita myöten ravaava koulutuskalkkuna.
****
Vielä pitää edelliseen kommenttiin lisätä, etten enää ole varsinaisessa baari-iässä. Vuosikymmen sitten tylyt naiset baareissa tekivät minut vihaiseksi, turhautuneeksi ja katkeraksi. Eilen olin baarikierroksella ainoastaan dokaamassa. Periaatteenani on nykyään olla lähestymättä naisia missään baari/yökerho/disko/klubi/keikka -luokan paikoissa. Pitäkööt tunkkinsa! Meikäläinen menee niihin paikkoihin vain ollakseen umpitunnellissa/hiprakassa tai sitten musiikin vuoksi. Porukka on sitä paitsi niin nuorta nykyään (koska olen vanhentunut sen vuosikymmenen), ettei senkään vuoksi kannata tuttavuutta tehdä. Toki löytyy vanhempien ikäluokkien baareja Stadistakin, joihin voisi seuraavan kerran mennä juomaan kun dokauksen aika on. Kuitenkin yhdessä teinibaarissa osaavat tehdä helkkarin hyviä drinkkejä.
-ttr
Nynny kirjoittaa vanhassa postauksessaan: "Lyhyys johti koulukiusaamiseen, kiusaaminen psykiatriseen hoitoon, hoito mielenterveysongelmiin, mielenterveysongelmat työkyvyttömyyteen, ja työkyvyttömyys köyhyyteen."
Minulla tuo menee samansuuntaisesti, kun lyhyyden paikalle laitamme vaikkapa sosiaalisten taitojen puutteen, minkä vuoksi siis tulin armeijakiusatuksi, kuten olen ylempänä kirjoitellut.
Huomionarvoista on, että hoito voi myös invalidisoida. Olen ollut sekä mielisairaalassa että psykoterapiassa, ja mielestäni yksilöpsykoterapioita ei pitäisi suositella kenellekään kiusatulle ja valmiiksi rikkinäiselle, sillä hoitomuoto on kallis, tehoton ja oireita pahentava - minun tapauksessani. Mielisairaalahoito ei nähdäkseni voi raunioittaa ihmistä samalla tavoin, vaikka lääkkeet ovatkin joskus suorastaan pysäyttäviä. Sairaalahoidon tarkoitus on vain pitää potilas hengissä (estää itsemurha) ja saattaa alkuun pääkopan selviäminen.
Ryhmäterapia voittaa yksilöterapian 6-0. Mitään järkevää näyttöä esim. yksilölyhytterapian ja yksilöpsykodynaamisen hyödyistä ei edes taida olla, sillä tutkimuksissa tehdään vertailu hoitoa saamattomaan ryhmään. Tätä samaa tutkimustulosta sitten toitotetaan mediassa (annetaan ymmärtää löytyvän maaginen 80% vaikuttavuus.) Eli jotain on tieteellisesti tutkittu, muttei ole juolahtanut mieleen tutkia vaihtoehtoja. Miksei tehdä vertailua esim. ilmaiseen vertaistukeen ja lääkinnäliseen apuun yhdessä? No koska porukka menisi sankoin joukoin mielenterveysyhdistyksiin yms, eikä laittaisi rahojaan niin paljon yksilöhoitoihin. Ainoa järkevä & toimiva yksilöhoito on mielestäni vapaamuotoinen keskustelu lääkärin (yksityinen tai julkinen) kanssa (ja sairaanhoitajan).
*****
Miehen pituudesta on pakko sanoa jotain, kun Nynny on siitä kirjoittanut. Itse olen 183 pitkä, mutten ole koskaan seurustellut (ikää 37.) Eli ei pituus takaa mitään, sillä sehän on vain pieni osa markkina-arvoa. Painan 95, ja siinä on 20 liikaa, olen siis normaalisti 75, mikä merkitsee hoikkaa.
Alhainen markkina-arvoni pariutumisareenoilla on muodostunut suunnilleen seuraavassa järjestyksessä:
- ei leikkikavereita lapsena
- ei kavereita teininä
- ei sosiaalisia taitoja
- ei harrastuksia/virikkeitä vanhempien vuoksi
- teini-iän masennus sairaalahoitoineen
- armeijakiusaaminen tovereiden toimesta ja raskas Tolvon 90 milligramman lääkitys
- keskeytyneet korkeakouluopinnot
- tehoton psykoterapia
- työkkäri kielsi työkokeilun jatkon tutkimusapulaisena
- työttömyys
- psykoosisairaus ja paskat pakkolääkkeet --> tuskainen olo, ei voi olla aloillaan motorisesti, pakko mennä öisin kävelylle, tätä siis koko viime vuosi
- määräaikainen eläke, sain äskettäin
- työstä pois viimeiset viisi vuotta, vitun TE-toimisto kieltää kaiken työn työmarkkinatuella julkisissa laitoksissa
Jos yhteiskunta ei halua työpanostani, pitäköön sekin tunkkinsa.
******
Mielestäni Suomen armeija pitäisi korvata Venäjän armeijalla. Olisi paljon tehokkaampaa, kun Venäjä hoitaisi Suomen puolustuksen, niin ei tarvitsisi ostaa kalliita aseita ulkomailta.
Nykyisten puolustusvoimien tavoitteena on ajaa hiljaiset, ongelmaiset ja seksuaalisesti kokemattomat miehet marginaaliin ja itsemurhiin. Kiusaaminen tapahtuu esim. tovereiden toimesta. Natsilääkärit pakottavat suorittamaan palveluksen psyykelääkkeistä huolimatta, esim. juuri Tolvon/mianseriini -tropeilla, mikä minun omasta mielestäni on vaarallista, koska se hidastaa. Ihmettelen miten ylipäätään armeijasta voi saada vapautuksen, sillä itse olin 18-vuotiaana mielisairaalassa, muttei se puolustusvoimien lääkäreitä kiinnostanut ollessani 21.
Puolustusvoimissa kidutetaan niitä, jotka eivät sairautensa vuoksi jaksa pitää puoliaan. Natsilääkärit pakottavat käymään intin loppuun, eikä helpostusta anneta. Viisitoista vuotta olen tuntenut suurta arvottomuuden tunnetta ja potenut itsemurha-ajatuksia. Ei Venäjän armeija voi mitenkään huonompi olla siinä suhteessa.
-ttr
Epäilen että jokainen asunnostaan joskus poistunut nainen on saanut tutustua miesten seksuaalisuuteen...etenkin jos on erehtynyt baariin asti. Itse olen ujonsorttinen enkä pidä tungettelevasta lähestymisestä tuntemattomien suunnalta oikeastaan missään tilanteissa. Parikymppisenä tyttönä baarissa oli aivan sama mihin burhkaan pukeutui, kun ilta eteni niin niitä perseenpuristelijoita ja sänkytouhujen ehdottelijoita ilmestyi väistämättä jostain. Ei kovin imartelevaa kun ensin oli seurannut saman tai samojen tyyppien yrittävän jokaistan naista baarissa illan aikana. Enkä edes ole mitenkään poikkeuksellisen kaunis, enemmänkin ehkä mukavannäköinen. Epäilen että näyttävämmän näköiset naiset saavat kestää vastaavaa ehdottelua vielä enemmän, eikä enää vaan yksinkertaisesti jaksa olla kovin kohtelias koska jos on kohtelias niin se ei-toivottu seura ei lähde siitä edes kulumalla. Sad but true, mutta humalatila ei yleensä paranna kenenkään käytöstapoja.
Sosiaalisesti nokkelammat ihmiset harrastavat enemmän seksiä, en usko että se saantipuoli suoraan vaikuttaa siihen avioitumiseen noin muuten. Toki se vakavampikin pariutuminen on helpompaa jos vastakkainen sukupuoli ei tunnu vieraalta lajilta. Itse olen aina ollut huono solmimaan ihmissuhteita edes kaveripohjalta ja voin ihan suoraan sanoa että olisin todennäköisesti sinkku vieläkin jos internetiä ei olisi.
Sen mä voin sanoa, etten mäkään mikään sovinisti ole. Kyllä mä oon aina pitänyt poikienkin tekemää kiusaamista myös yhtä tuomittavana. Mutta se on vain huolestuttavaa, jos esim. feminismi tai sovinismi alkaa mennä enemmän ilkeilyn tai vastakkainasettelun puolelle kuin asioiden ajamiseen parempaan suuntaan.
Isoin ongelma erityisesti monille kilteille henkilöille nyky-Suomessa on anarkotyrannia. Eli tuo on osa juuri pahinta anarkotyranniaa, että kiltit, ujot ja ystävälliset joutuvat eniten kärsimään parisuhdekumppania etsittäessä, koska hyvän itsetunnon omaavat ja barbaariset "pahikset" koetaan tärkeimmiksi ja paremmiksi, vaikka mikä olisi.
Ja yhteiskunnassa vielä pahennetaan anarkotyranniaa, vaikeuttamalla juuri kilttien ja muiden ns. "rannalle jääneiden" elämää monin eri tavoin. Juuri laittamalla kiusaaminen tai väkivallan uhriksi joutuminen joko uhrin syyksi tai juuri syyllistämällä kiusaamisesta joitain kilttejä henkilöitä, eikä itse suurimpia syyllisiä eli tekijöitä ja hyväuskoisia aikuisia lasten ja nuorten tekemien kolttosten suhteen.
Tarkemmin sanottuna mun mielestä anarkotyrannia on pahin ongelma tällä hetkellä Suomessa.
>ei voi olla aloillaan motorisesti, pakko mennä öisin >kävelylle, tätä siis koko viime vuosi
Tuota sivuvaikutusta kutsutaan akatisiaksi, ja se voi todella olla joillakin äärimmäisen kiusallinen. Onkohan pienempää annosta tai muita lääkkeitä harkittu tai kokeiltu? Antipsykoottejahan on paljon erilaisia. Vaikutus toimintakykyyn ja uneen kannattaa tuoda selvästi esiin psykiatrille, ettei hän tulkitse ongelmaasi sairaudesta johtuvaksi levottomuudeksi.
Hieno blogi sulla, itsekin olin koko yläaste ajan koulukiusattuna ja arvet jäi... :-(
Kiitos kehuista !
3 ja puoli vuotta kouluterrorismin uhrina romutti uskoni ihmisiin ja yhteiskuntaan PYSYVÄSTI!
Kouluterrosmi EI tosiaankaan lopu koulun pihamaalle vaan vapaa-ajalla se jatkuu uhrin pään eli mielen sisällä, tästä syystä terrorisoidulle jää arvet koko LOPPUELÄMÄKSI!
Ehkäpä kannattaisi kokeilla asumista maassa jossa se yhteiskunta ei oikeasti toimi? Afrikasta löytyis todennäköisesti useita hyviä vaihtoehtoja.
Yhteiskunta on aika paljon muutakin kuin koululaitos.
Aina löytyy joku Paskastania, jossa asiat ovat huonommin kuin missään muualla maailmassa. Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö osa tämän upporikkaan hyvinvointivaltion kansalaisista voisi todella pahoin. Siitä kertovat esimerkiksi synkät itsemurhatilastot. Jotain on pahasti pielessä, kun etuoikeutettu valkoinen lihaasyövä hetero mieluummin silpoutuu junan alle kuin jatkaa etuoikeutettua länsimaista elämäänsä tasa-arvoisessa hyvinvointiyhteiskunnassa. Ja itsemurhat ovat vain jäävuoren huippu koko pahoinvointiongelmasta. Ei tarvitse matkustaa Paskastaniaan nähdäkseen todellista kurjuutta, vaan riittää kun katsoo mitä omassa yhteiskunnassamme tapahtuu.
Komppaan 100%:sti.
Mielestäni nimenomaan tuo, että tällaisen hyvinvointivaltion - ja Suomi todella ON hyvinvointivaltio! - asukkaat tekevät niin paljon itsemurhia, on erittäin huolestuttavaa. Kaiken järjen mukaan meidän pitäisi olla ikionnellisia. Kun tarkastellaan näitä ongelmia: syrjäytymistä, mielenterveysongelmia, päihdeongelmia yms. (jotka kietoutuvat usein yhteen) niin veikkaan että varsin huomattava määrä niistä juontaa juurensa juuri kouluaikaan.
Ja mainittakoon vielä, että vaikka usein sanotaankin että Suomen yhteiskunta on syvältä ja silleen, niin aivan yhtä kurjaa kiusatuilla on kaikkialla muuallakin. Itse asiassa uskaltaisin väittää että esim. Japanissa (joissa kulttuuri on hyvin yhteisöllinen) kiusatulla on aivan helvetin paljon kurjempaa. Itse asun ainakin tällä hetkellä erittäin paljon mieluummin Suomessa kuin...no, missään muualla.
En ala-asteella vielä joutunut kouluterrorismin uhriksi, ihme sinänsä sillä koulumme oli lukuvuotena 02-03 suomen KIUSATUIN oppilaitos, nämä sanat siis suoraan koulumme rehtorin suusta sanottuna...
Toivon syvästi että minulla on joskus rohkeutta KOSTAA kiusaajilleni oikein isän kädestä!
Jepjep, mutta miksi vihata _yhteiskuntaa_ jos on kidutettu _koulussa_. Tämä yhteys on jäänyt minulle epäselväksi.
Perimmiltään yhteiskunta kuitenkin olemme me ihmiset ja teoillamme tai tekemättömyydellämme teemme tästä sen näköisen kun tämä on.
Koulu on osa yhteiskuntaa, koulussa opetetaan olemaan ja ollaan osana yhteiskuntaa. Eikä siinä vielä kaikki. Kouluaikojen vaikutus ulottuu pitkälle aikuisuuteen, jopa hautaan asti. Koulussa syljettynä ollutta syljetään aikuisenakin, milloin sylkijänä on sossu, työkkäri, Kela, jne. Tai vaikkapa pariutumismarkkinoiden naiset, he jotka jo koulussa syvästi halveksivat syrjäytettyjä nynnypoikia, samaa yhteiskuntaa hekin, joiden puolesta pitäisi olla valmis tappamaan ja kuolemaan, tai muuten yhteiskunta rankaisee totaalikieltäytymisestä vankilalla. Kaikki liittyy kaikkeen. Koulu ei ole muusta yhteiskunnasta erillään oleva tyhjiö, vaan merkittävä ja ehkä ratkaisevin osa elämänmittaisesta jatkumosta tässä yhteiskunnassa.
Uskallan väittää, että vain pieni osa ihmisistä oikeasti voi vaikuttaa siihen, miltä yhteiskunta näyttää. Me muut joudumme tyytymään siihen, mitä meille valtaeliitin suostumuksella annetaan. Toki muutoksen puolesta voi ja pitääkin taistella, koska muuten ei mikään tule muuttumaan paremmaksi.
Yleensä, kun joku jossain kertoo toiveistaan kostaa, vastauksena on alentuvaan sävyyn esitettyä vakuuttelua, kuinka kosto ei ikinä kannata. Sellaiset henkilöt tuskin ovat itse olleet vastaavassa tilanteessa, vaan sanoma on ulkoaopeteltua poliittisesti korrektia lässytystä. Sanotaan niin, koska oletetaan että niin pitää sanoa, koska kaikki muut ovat ennen niin sanoneet.
En ala nyt kirjoittamaan pitempää kommenttia kostamisesta. Aihe vaatisi huomattavasti enemmän aikaa ja vaivaa, mihin minulla nyt ei ole voimavaroja. Mutta lyhyesti. Kostoajatukset ovat luonnollisia. Jokaisella on oikeus tuntea kostonhalua. Siinä ei ole mitään väärää. Koston voi saada monilla eri tavoilla. On olemassa turhia, merkityksettömiä tapoja, on olemassa yhteiskuntaa ravistelevia tapoja, ja kaikkea niiden väliltä. Koston ei tarvitse olla huono tai paha asia, tai edes laiton. Ajatukset kostosta jalostuvat ajan kuluessa, kun asioihin löytää uusia laajempia näkökulmia.
Tämäkin blogi saa voimansa kostoajatuksista, ja voidaan ajatella että jokainen julkaistu teksti ja kommentti on kosto. Toki haluaisin kostaa yhteiskunnalle oikein isän kädestä, mutta en vielä tiedä miten.
Niinpä..., täytyy vielä kehua tätä blogiasi: TÄYTTÄ ASIAA!
Eihän yksilö pysty suuriin linjoihin helposti vaikuttamaan, mutta siinä omassa toimintaympäristössään voi tehdä paljonkin. Vaikka pitämällä meteliä niistä ongelmakohdista kuten tässäkin blogissa teet. Internet on mahdollistanut sen että ne hajallaan olevat ihmiset jotka kokevat samat asiat ongelmiksi löytävät toisensa ja voivat ryhtyä ihan konkreettisiinkin toimenpiteisiin jahka joukkovoimaa on tarpeeksi.
Retoriikkakikkailuahan yhteiskunnasta puhuminen ja sen vihaaminen enimmäkseen on, mutta jotenkin vaan tuntuu teinimeiningin uhoamiselta ilmoittaa vihaavansa jotain niin laveaa ja persoonatonta kuin yhteiskuntaa. Vihaako silloin myös yhteiskunnan kustantamaa infraa ja kusee mielummin pensaikkoon kuin käyttää viemäriverkkoa? Ahdistaako koko ajan kun ei tämän tyyppisessä yhteiskunnassa oikein pääse yhteiskunnan läsnäoloa pakoonkaan?
Kouluja pyritään tällä hetkellä uudistamaan aina vaan yksilökeskeisemmäksi ja oppilaan omaan aktiivisuuteen ja kiinnostuksen kohteisiin keskittyväksi. Tämän hetken aikuiset ovat olleet hyvin erilaisessa koulussa kun se mihin he mahdolliset lapsensa lähettävät. Itse pidän kiusaamisnäkökulmasta tätä persoona esiin joka nurkalla-lähestymistä kylmäävänä. Entä jos se persoona on jotain joka ei keskenkasvuisten laumakulttuurissa ole in? Entä jos se oma pakollinen älypuhelin ei olekaan se oikea ja paras malli? Kirpparivaatteita sentää saattoi joskusmuinoin tuunata edes vähän paremmiksi, mutta vanhentunut teknologia on vanhenutunutta teknologiaa vaikka kuinka teippaisit läppärin kanteen hienoja kuvia. Entä jos ei vaan halua sekoittaa kouluminää ja siviiliminää? Itse selvisin peruskoulusta sulautumalla tapettiin, ei ollut erityisemmin kavereita mutta eipä ollut vihamiehiäkään. Vahvasti introverttina ihmisenä olisin varmasti voinut todella pahoin nyt visioidussa kokovartalokoulu-mallissa, mutta koska sosiaalisuus on niin suuresti juhlittu ominaisuus niin tuskin tätä näkökulmaa visionääreille saa ymmärykseen asti ennen kuin joku taas voi tarpeeksi pahoin.
En väitä että yhteiskunta olisi missään mielessä täydellinen, mutta ei se nyt ihan niin läpipaskakaan ole. Itse ainakin olen tyytyväinen siihen että (ainakin fyysisten vaivojen osalta) terveydenhuolto pelaa ja on edes joku katto pään päällä vaikka ei työntekoon pystyisikään.
Tuore tutkimus osoittaa sen että koulukiusaamisesta tehdään yhä useammin rikosilmoitus suoraan poliisille, mielestäni se on erittäin hyvä juttu, sillä se uhri(e)n kohtelu ei ole "kiusaamista" vaan puhdasta "terrorisointia". T: nimimerkki kokemusta on
Kiusaamisen strategiat ovat hyvin moninaisia. Ihmiset ovat hyvin julmia ja alkeellisia muodostaessaan sosiaalisia arvojärjestelmiään. Kyse on aina vallankäytöstä ja siitä, että tietyt ihmiset, jotka kenties ovat hieman vähemmän raadollisia ja ahneita tässä mielessä, ovat sopivia kiusattavia. Kaikenlaiset erilaiset ihmiset sopivat tietenkin tähän samaan tarkoitukseen. Jos em. tyyppinen henkilö sattuu kuitenkin olemaan lahjakas / älykäs, eikä häntä ole helppoa esim. pilkata, hänet voi aina eristää.
Ihminen on taantunut apina, eläimet ovat meitä paljon armeliaampia, niiden toimet eivät pyri lannistamaan ketään yksittäistä olentoa vuosikymmeniä.
"Kouluun on pakko mennä"...tuttu lause meille kaikille, olen itsekin ollut kyseisen lauseen "uhrina".
Lähetä kommentti