Menestystarina

Nykyään kuullaan paljon selviytymistarinoita julkkiksista, jotka kokivat lapsuudessaan kouluväkivaltaa. Hyvä niin. Kouluväkivallan vastainen taistelu tarvitsee esikuvia. Kun julkkikset puhuvat, menee viesti perille. Täydet pisteet Duudsoneille hyvästä yrityksestä. Yrityksestä, koska viesti näyttäisi olevan osittain vuosikymmeniä vanhaa hyväntahtoista hölmöilyä. Asennekasvatus ei toimi. Kouluväkivallan tekijöihin vetoaminen ei toimi.

Joskus hyvä tarkoitus kääntyy itseään vastaan.

Ihmisillä oli kova tarve selitellä minulle, kuinka jostain entisestä koulukiusatusta tuli vaikkapa maailman konserttilavoja kiertelevä huippumuusikko. Aikuinen selitteli hymyillen: ”Katso nyt mitä menestyjiä kiusatuista tulee.” Mitä minä sellaisella tiedolla tein ? Se oli valehtelua. Ei minusta mitään menestyjää tullut. Jos tarkoituksena oli kannustaa minua, niin pieleen meni.

Aivan kuin aikuinen olisi heiluttanut karkkipussia korkealla ulottumattomissani ja hihkunut ”Ota karkki, ota karkki !”

Vertaaminen huippumuusikkoon vain korosti entisestään kuinka surkea luuseri olin. Miten minua auttoi jos joku muu oli menestynyt ? Yhtä hyödyllistä olisi kertoa syöpään kuolevalle, että suurin osa ihmisistä ei koskaan sairastu syöpään. Minä en pysty samaistumaan menestyneisiin ihmisiin. Minä voin samaistua vain samanlaisiin ihmisiin kuin itse olen. Rankan kouluväkivallan uhreihin, yhteiskunnan syrjäyttämiin, mielenterveytensä menettäneisiin, yksin jätettyihin poikiin, joiden päälle ihanat naiset sylkivät. Poikiin, jotka uskalsivat kostaa.

Ihmiset, joihin minä olen samaistunut, ovat kaikki kuolleita.

* * * * *

Arvatkaapa toverit kuinka paljon joudun sensuroimaan kirjoituksiani ennen niiden julkaisua.